Aittalahden Kansakoulu 1954-56, Tyrvään yhteislyseo 1957-, Vammalan kauppala 1954-,Vaununperä 1967-78, Rauma 1980-86, Lahti, Sysmä, Santahamina 1969-1970, Niinisalo 1971, Sääksmäki 1991-, kalastusavustajana Linkolassa 1994-2005. Elämän tarkkailija ja muistiin merkitsijä. Lukijoita kertynyt ympäri maailmaa yli 103.000 , juttuja on 421
lauantai 21. joulukuuta 2019
sunnuntai 15. joulukuuta 2019
Taas Tampereella
Sattumuksia
Kävelin
Kalevankankaalta parkkipaikalta Tampere taloon. Santtu Matias Rouvali
johti viimeistä kertaa syksylläTampereen Sinfoniaorkesteria.
Vuorossa oli kaksi sinfoniaa. Klapsuttelin puuportaita alas ja
sivuovesta sisään. Väki oli kerääntynyt lämpiöön, kurvasin
vaatenaulakolle ja ajattelin antaa takkini narikkaan. Huomasin
kuitenkin siihen vartioimattomaan tilaan lisätyn uuden naulakon,
joten veinkin takkini sinne. Asetin sen toiseen naulaan alarivissä.
Sinne muutkin koettivat saada vaatteitaan talteen, täytyi vaan
tuuppia ensin muut vaatteet sivuun kahden puolen omaa vapaata naulaa.
Morjenstin tuttua
vahtimestaria, hän kävelikin oville aukaisten ne. Nappasin rappujen
yläpäästä ohjelman ja menin omalle paikalleni rivin päähän.
Muita ei vielä siinä ollutkaan, tulivat aina minun jälkeeni.
Edessäni istui tuttu pariskunta, he olivat jo tulossa. Morjestelimme
ja siihen minun viereenikin istahti tuttu rouva. Alkuun muutama vuosi
sitten hän ei juuri puhunut, vastaili vain lyhyesti. Siitä
vierustoverini olivat jo mukavasti sulaneet, ja meillä oli hyvinkin
rattoisia keskusteluja. Edessä istuvalta rouvalta oli lonkka
leikattu, ja hän oli muutaman kerran poissa. Hänen palattuaan
jälleen minä olin valmistanut hänelle katajasta kauniin
voiveitsen, siihen olin liimannut kädensijaan molemmin puolin
vaahterasta koristeet. Annoin sen hänelle ja toivotin toipumista.
Rouva ilahtui. Olin edellisellä kerralla päättänyt antaa heille
paistinlastat. Tein ne vannesahalla kaarevaksi ja kädensijoihin
samoin päällipuolelle vaahterakoristeet. Vierustoverini otti ja
kiitti, laittoi laukkuunsa. Siitä ei koskaan sen jälkeen puhuttu
mitään. Edessä istuvat sen sijaan muistivat aina kiittää niistä
ja kertoivat niitä aina käyttävänsä. Minua jo vähän nolotti
tuo kehuminen.
Ruotsalaisen Allan
Pettersonin 7. sinfonia aloitti. Kauniit sävelet aloittivat
hiljaisella kauniilla melodialla. Siihen liittyivät muut soittimet,
vähitellen kaikki soitinryhmät puhkuivat täysillä, jopa minunkin
tykistöupseerin korvia alkoi särkeä. Onneksi säveltäjä sain
Pultavan taistelun loppuun ja melodiat alkoivat piirtää säveliään
selloilta huilulle, viuluille, selloille, huiluille ja klarinetille
sekä fagoteille. Miellyttävä hetki laajeni laajenemistaan, kunnes
taisi tulla Karoliinien marssi Norjan tuntureiden yli ja sotilaiden
paleltuminen hyytävässä talvimyrskyssä. Sinfonia soitettiin
kerralla alusta loppuun. Näin en saanut siitä oikein selvää, kun
säveltäjä ei ollut päättänyt, kertooko hän musiikin keinoin
meille sodasta vai rauhasta.
Hannele tuli
väliajalla juttelemaan edesäni istuvan pariskunnan ja minun
kanssani. Olivat jo tutustuneet, kun eivät myöskään aina
poistuneet väliajalle. Jotenkin muutaman musiikista luonnehdinnan
jälkeen päädyimme opettajan ammattiin. Pariskunnan poikakin oli
opettaja, ja he valittivat sitä, kuinka opettajan pitää nykyään
olla aina vanhempien saatavill, iltaisin ja viikonloppuisin. Hannele
kertoi tutustaan, joka ei vastaa kuin sovittuina aikoina puheluihin.
Kyllä minullekin soiteltiin, joskus heräsin iltaisin niihin.
Silloin kyllä vastasin rehellisesti ja tiukastikin heidän lastensa
touhuista.
Sibeliuksen sinfonia
no 5 oli seuraavana. Miten sainkaan vain nauttia, musiikki levisi
ylitseni tuttuna ja uutena. Rouvali otti oman otteensa ja se kuului
hienona tulkintana muusikoden soittaessa uskomattomalla taidolla. Nyt
pidettiin 1. ja 2. osan välillä tauko, muuta taas 2. ja 3. välissä
ei ollut taukoa. Viittaus vaan meni lopetuksesta jämptisti kerran
alas ja ylös, ja musiikki jatkui. Allegro molto – Misterioso miten
suloisesti se soikaan. Lopetus oli taas Santtumainen, huikean
täsmällinen vingahdus, tauko, toinen vielä lujempaa, tauko ja
kolmas. Santtu laski kätensä eikä kukaan uskaltanut taputtaa, jos
sieltä tulisi vielä yksi rympsähdys. Kumarrus ja aplodit alkoivat.
Toivotin vierustoverilleni hyvää jolua ja kurvasin konttaamaan
kaiteen alta taputusten kohistessa. Näin olin aikaisemminkin päässyt
jonojen ohitse naulakolla ja parkkipaikalla.
Tuttu vahtimestari
avasi oven, toivotimme hyvät joulut ja minä laskettelin raput alas
joutuisasti ja käännyin naulakolle. Oikea reuna, toinen rivi
alhaalta, ja nappasin takin käteeni. Huomasin jonkun toisenkin
laittaneen takkinsa samaan naulaan. Eipä ollutkaan minun, vaihdoin
takkeja, mutta ei sekään ollut minun. Samperi, varmasti laitoin
toiseen naulaan, olisiko se pudonnut, ei, olisiko se nostettu
hyllylle, ei, oliko se seuraavassa naulassa, ei. Kävin takkeja
kourimaan niinkuin joskus ennen. Ei omaa. Väkeä alkoi tulla ja
naulakolla oli ahdasta. Minä luovutin, peräännyin naulakolta ja
menin lämpiön toiselle puolelle tuoliin istumaan. Hakekoot nyt
takkinsa, pian ne siitä menevät. Ohitseni meni puoli salillista.
Kantoivat takkejaan ja naiset kenkiään, laittoivat takkeja päälleen
ja kiskoivat kenkiä jalkaansa. Hemmetin vaivalloista näkyi olevan.
Kun melkein kaikki olivat jo menneet, nousin ylös ja katsoin suoraan
naulakolle. Siellä se takkini oli, juuri laittamassani naulassa,
toinen oikealta. Mutta naulakko olikin jaettu kahtia, siinä keskellä
oli pieni väli, jota olin luullut naulakon pääksi. En kuitenkaan
mennyt autolle ilman takkia niinkuin edellisenä talvena. Autolla
söin banaanini, otin lääkkeeni ja odotin taas koko kentällisen
autojen hidasta menoa, kunnes lähes viimeisenä pääsin kentältä
ja liikennevaloista ulos ilman pysähtymistä. Ehkä odotan
paikallani ensi kerralla ja taputan muitten mukana.
lauantai 30. marraskuuta 2019
Valkeakosken Opiston kuorojen konsertti 29.11.-19
Valkeakosken työväenopiston Naiskuoro ja Valkeakosken työväen
mieskuoron Joulukonsertti 30.11.-19
Kuorojen konserttia
edeltävänä iltana ja yönä vaakasuoraan lentänyt lumi muurasi
syksyn harmauden menneeksi. Kuulijoiden mielet olivat virittyneet
oivaan tunteeseen Naiskuoron aloittaessa esiintymisensä. Yli
kahdenkymmenen laulajan äänillä kuulimme: Nyt syttyy valot
tuhannet, säv. Emmy Köhler sov. Kullervo, kirkkaan alun tutussa
kappaleessa. Adventtikynttilät, säv. ja san. Jukka Kuoppamäki,
sov. Ulle Valjakka, antoi hiukan matalammalta kauniin harmonian
tunnelmin illan hämärtyessä. Ulle johti pianon säestyksellä
kauniisti voimakkuuden vaihdellessa hänen hartioidensa kohotessa tai
vaipuessa. Kuoro oli saanut uusia jäseniä, joten annoimme aplodit
samalla myös konserttien jatkuvuudelle. Tuikkikaa, oi joulun
tähtöset, ja lumi peitti taas varpusen syönnökset jouluaamuna
järvienkin jäätyessä. Varma esiintyminen luetettavan johtajansa
johdolla antoi kuulijoille tutun varmuuden ja nautinnollisen tuokion
Kari Rydmanin sovittamassa kappaleessa.
Esiin astui
Naiskuoron trio, Sari Laurell, Kirsti And, ja Kirsti Elo esittivät
kaksi kappaletta: Joulu loisteesi tuo sekä Marin joululaulu.
Sointuisasti eteni ensimmäinen kappale, kunnes seuraava kappale
sävähti täyteen saliin sähköistäen kuulijoiden karvat
krapisemaan puseroiden sisällä.
Naiskuoro jatkoi
luistavasti liukuen: Joulukirkkoon, aisakellon tahdittaessa reipasta
menoa.
Lumiselle niitylle
vuorostaan laskeutui laulu soiden kuin hiutaleitten leikki ilmassa ja
jääpuikkojen helähtelyt kappaleessa: Lumihiutaleiden laulu.
Kuoron varmuus eritempoisten säkeiden ja tunnelmallisten
kappaleitten esittämisessä tuli hyvin esille. Kuoron vahvuus
kymmenien vuosien ja satojen tuntien harjoittelemiset antoivat
selkänojan yleisölle. Kuoro oli myös saanut useita uusia laulajia
vahvuuteensa. Kappale. Lumenvalkeaa vastasi hienosti ulkona lumen
valkeaan peittoon sekä kuulijoissa syttyneeseen lämpöiseen
tunteeseen.
Mieskuoro ja
Hajamielinen Joulupukki, säv. Jaakko Salo, san. Jukka Virtanen, sov.
Ulle Valjakka. Tenorit lauloivat varmasti, ja miehet korvasivat
lukumääränsä pienuuden erinomaisella rutiinillaan ja taatulla
taidollaan ja harmoonisella laulullaan. Minun jouluni kappale
sävähdytti oivalla ja kauniilla moniäänisyydellään kunnes
bassojen äänet värittivät sävelet soimaan. Miesten pieni kuoro
selviytyi hyvin, kunnes alkoi Revontulten leikki. Huimalla
varmuudella tenorit ja bassot kajauttivat kuin patarummut säkeensä
kuulijoiden ylle. Rutiini tuli hyvin esiin hankalassa kappaleessa:
Sinivuorten yö:n nopeissa lähdöissä ja rytmeissä.
Naiskuoro liittyi
mukaan, ja sytytti mahdollisuuden komeaan moniäänisyyteen, joka
alkoi leijailla salissa. Avaruus, säv. Howard Blake, suom. Tarleena
Sammalkorpi sov. Ulle Valjakka ja pianossa Sari Laurell, alkoi soida
eteerisesti suoraan pilvien sekaan. Yhteisesiintyminen kohosi
loistavaksi tähdeksi lämpimässä illassa.
Sopraanot aloittivat
kauniin: Joulu, josta uneksin, ja miehet antoivat takarivistä tuen
kuin vankassa koskessa kohina. Hups vain, ja jäljellä oli enää
kaksi kappaletta, Rakkaus jouluyönä ja Näin joulun kellot soivat.
Kuorot olivat selättäneet hermostuttavan odotuksen, laulut
täyttivät kuulijoidensa tunteet, ja vapautunut esiintyminen olisi
saanut jatkua pitkälle yöhön. Kiitos
Pekka Turtiainen
maanantai 28. lokakuuta 2019
Talviteloille
Puutarhan ja
omakotitalon hoito ovat melkein kaikki, mihin nykyään harrastun.
Talo on kohta 30 vuotta ollut asuntomme muuttumattomana ensimmäisistä
suunnitelmista alkaen. Pientä rapistumista toki on, korjattavaakin,
mutta ne saavat nyt väistyä ensi kevääseen. Räystäslautoja
pitää uusia, samoin niiden maali. Tiilien tuulilaudoiksi asennetut
pellit ovat osin menettäneet värinsä maalin kuoriutuessa levyinä
pois. Ei toinna maalia uusia, sen sijaan olen päätynyt asentamaan
reunatiilet niiden sijaan. Olen kierrellyt katsomassa miltä ne
näyttävät. Hyviltä.
Puutarha on sitten
myllätty useaan kertaan uusiksi. Vuosikymmenien aikaan ovat monet
istutukset, jopa puut ja pensaat, saaneet kasvaa ja joutuneet
kaadettaviksi. Muutama koivu ja yksi vaahtera pilkottuina on
lämmittänyt asuntoja meillä ja naapurissa. Ensimmäinen
ruohonleikkuri on täysin romu. Ostin sen käytettynä Toijalasta
huutokaupasta. Vuosia sillä leikkasin, kunnes ajoin metalliseen
rajamerkkiin ja akseli vääntyi. Kone tärisi niin, etten voinut
kiinni pitää. Vein sen mökille Matille varaosiksi.
Perintönä sain
päältä ajettavan hirmun. Helpottui kotona ajo, mutta sitten sain
ajaa mökilläkin ruohot. Peräkärryyn köytettynä kone matkasi
kymmeniä kertoja edes takaisin Kemmolasta Pälkäneelle. Kunnes möin
sen Kuulialan Jussille kolmellasadalla eurolla. Ostin uuden Bolensin
MKM:stä. Hyvin on pelannut, kerran vaihdoin terät. Kivet
kiljauttivat konetta aina samoilla paikoilla, kunnes Paula
hermostui, otti rautakangen ja lapion ja kaivoi suurimman äänen
aiheuttaneen kiven pois tieltä. Mukava siitä nyt on hiljaa ajaa.
Kauniit vaahteran
lehdet annoin sataa pihan ylle syksyisin. Satumaisena väriloistona
oli koko etupiha. Tammen ruskeat lehdet ovat nuhruisia, niitä me
aloimme haravoida useammin. Kasasin niitä savustusuunin ja
kivimuurin solaan. Sinne peittelin kaikki isot ruukkukasvit. Hyvin
ovat talvehtineet aikaisemmin siellä pesässään. Hain
sähkökäyttöisen puhaltimen aitasta ja aloitin etupihan
siivoamisen. Lehdet lensivät tuulen edessä kepeinä kasoina.
Kukkapenkkien katteita täytyi hieman varoa, ne lähtivät lehtien
mukana iloiseen lentoon.
Ajoleikkurin
takarengas ja eturengas olivat tyhjät. Olin niitä aikaisemmin
täyttänyt paukkupullolla ja pienellä tupakan sytyttimestä
virtansa ottavalla muovisella kompressorilla. Täytti sekin
tehtäväänsä, pelkäsin sen lopulta sulavan kovassa
ponnistuksessa. Huutonetissä oli myynnissä varavirtalähteitä ja
samaan laitteeseen oli integroitu myös kompressori. Näytti soivalta
peliltä. Olin niitä aiemminkin katsellut, mutten ostanut. Hinta
kipusi liian korkealle. Kunnes sinne sivuille tuli uusi malli.
Tarjosin siitä heti pienen summan, ja sainkin laitteen ostettua. Se
tuli Sääksmäentien huoltoasemalle, kevyt kovin oli. Kotona
aukaisin pienen muovisen salkun, latasin sen litium akun ja vein
salkun auton takakonttiin. Eppäilin laitteen tehoa ison koneen akun
apuvirraksi.
Menin ajamaan
leikkurilla viimeisiä lehtiä pihasta. Naks vaan sanoi kone. No nyt,
varavirtalähde esiin. Hain sen autosta, laitoin hauenleuat kiinni
akkuun ja starttasin. Vou vou. Hitto, arvasin, koetin uudelleen ja
kone alkoi pyöriä ja käynnistyi. No jopas, olinko kerrankin
osannut ostaa käypäsen pelin. Koneen käydessä katsoin
takarengasta, lintassa oli. Kytkin uuden ihmelaitteen ilmaletkun
pyörän venttiiliin ja hrrr, rengas täyttyi nopeasti. Toinen
yllätys, pelitti tässäkin työssä. Ajoin leikkurin kuusen alta
esiin ja ihmettelin lonksuvaa menoa. Toinenkin takarengas oli
tyhjentynyt. No nyt, uusi ihmekone joutui tulikokeeseen. Riittäisikö
sen akku vielä toiseen renkaan täyttöön? Hrrr vain ja rengas tuli
täyteen. Hyvillä mielin ajelin koko pihan ja vielä kadun varren
papiltakin. Jyskytin talon takapuolelta kaupungin puiston myös
talven odotukseen. Pesin letkulla leikkurin kauttaaltaan, hyppäsin
pukille ja starttasin. Naks sanoi kone. Tätä olin hieman
eppäillytkin, kone ei lataa akkua. Työnsin sitten leikkurin ähisten
takaisin kuusen alle ja peittelin sen pressulla. Odottakoon siellä
kevättä ja lämmintä.
torstai 17. lokakuuta 2019
Korpelan Lihajaloste
Sovimme Jakken kanssa uudesta reissusta
maakuntaan. Olin hänen pihassaan kymmeneltä.
Kuuntelin uutisia brexitistä, vetelivät viimeisiä neuvotteluitaan.
Soitin Jakkelle, hän tuli nopeasti kantaen valokuvauslaukkuaan
olallaan.
-
Terve, pitkästä aikaa.
-
Morjens, äläs istu vielä,
käännäs penkin selkänojaa ensin taaksepäin. Siitä pienestä
pystystä vivusta. Paulalla se on aina pystyssä. Jakke istahti
autoon ja ojensi tuomansa kirjan minulle.
-
Tuossa, voit sitten taas lukea.
-
Kiitos, ei näitä tarvitsisi
tuoda, vaikka onhan se mukavaa luettavaa. Vallankin kun aina
valitset niin sopivasti meidän keskusteluihin sopivia tekstejä.
-
Voisitko ajaa tuosta huoltiksen
kautta, niin haen tupakkaa. Olen kyllä ollut kaksikin päivää
polttamatta, ja muutoinkin vähentänyt. Tapa siinä on, ja käsien
totutut liikkeet, pahaahan se muutoin on. Asfaltti oli märkää,
varoin risteyksessä oikealta Kangasalan suunnalta tulevia. Siinä
on hieman puskat edessä. Huoltiksen piha oli täynnä autoja,
katselin hieman mihin parkkeeraisin. Ajoin sitten aivan liikkeen
eteen ja siirsin sitten sivummalle ja pysäytin moottorin. Jakke
tuli pian takaisin ja nousi autoon polttamatta savuketta.
-
Onko tässä aloitettu autojen
myynti, kun näitä on joka paikassa?
-
Onhan tuossa naapurissa autoliike,
levittäytyvät sitten pitkin kenttää tänne ja tien varsille.
Kirjaskadulta käännyin Toijalan tielle ja pikatielle Tampereelle.
Liikennettä oli hiljakseen.
Ajoimme läntistä ohitustietä Rauman
risteykseen ja kohti Vammalaa. Pysytin tarkasti nopeuden rajoitusten
mukaan. Olin saanut kaksi kirjettä poliisilta. Antoivat
huomautukset, eivät sakkoa. Kolmannella kerralla voisi olla
huonompi tuuri. Jakke kertoili lapsen lapsistaan. Hänestä tulee
viikonvaihteessa poitsun sijaishoitaja. Vanhemmat menevät aikuisten
menoihinsa, taisi olla Ilmari Kauran vuosijuhlat.Lintuja ei juuri
näkynyt, joitain kahlaajie hoippui peltojen yllä, muutamat
joutsenet loikoilivat poikastensa kanssa, hanhia ei näkynyt.
-
Katso nyt tuota Hukkasta, on se
valtava laajennus, 20 miljoonaa. Autoja on parkissa monessa rivissä
ja työt etenevät. Kaikki alkoi Hukkasen Veijon tallin lantalasta.
Olin siellä käymässä, kun Veijo esitteli sen minulle. Savustus
alkoi vaimonsa isän kannustamana. Hänellä oli Merikarvialla kalan
savustamo. Ensimmäinen toriauto täytyi tilata käsityönä, sillä
menivät Tampereelle torille myymään.
Pikatien molempia laitoja ravin
puolella oli tehty tietä ja ajettu siihen pinnalle mursketta.
Toisin paikoin oli tehty alikulkujakin. Kovin täällä
rytistellään, mietin ajaessani vanhan kaatopaikan tiehaaran ohi.
Rajoitus oli 100, ja mäen jälkeen alamaassa se oli 80.
-
Tässä on paras jarrutta, Laineen
Harri tässä aina sakotti vanhoja koulukavereitaan. Minua ei kyllä
saanut kiinni. Menimme sillan ali Roismalan risteyksessä. Levoranta
oli kovin laajentunut.
-
Tuossa on Junttilan talo
vasemmalla.
-
Kyllä onkin komea talo.
-
Sanovat vanhan isännän
menettäneen hermonsa, kun tämä tie vedettiin hänen parhaitten
peltojensa läpi.
-
Sai kait hän siitä kunnon
korvauksen.
-
Ei se 60 luvulla tainnut olla
kummoinen. Kun tie valmistui, niin ajoimme porukoilla tänne
kiihdyttämään, minä moottyoripyörällä, toiset autolla.
Kaitasen isäntä ajoi tässä Ford Mustangilla
sataaseitsemänkymmentä, kun muut eivät uskaltaneet. Tässä
minäkin ensimmäistä kertaa ajoin pikatiellä pimeällä, kun olin
ottanut luvatta isän auton. Peltosen Raunon kanssa seikkailimme.
Ajomme jatkui Keikyän risteykseen.
-
On se kummallista, kuinka vanhoja
nimiä muutellaan. Tässäkin luki ennen Nuppu. Muistan sen ikäni,
kun eksyin tähän talvella suksia kantaen ja matkan määrän piti
olla Vammala.
-
No tämäpä tuli äkkiä, miten
me tätä kautta nyt tulimme? Ullan kanssa tulimme aivan toisesta
suunnasta.
-
Nyt tulimme suoraan Vammalan
kautta, viimeksi tulimme Huittisiin Urjalasta, ja ajoimme
Lauttakylän keskustan kautta. Vaan olim sekin muuttunut, en kerran
meinannut osata edes kirkon puistoon. Kaikki tiet ja risteykset on
myllätty eri paikkoihin.
Korpelan pihassa olikin paljon autoja
ja ihmisiä meni edes takaisin ovesta. Jakke poltti tupakan. Minulla
oli Urjalan Makeistukun muovipussi mukanani.
-
Lehdessä oli artikkeli, jossa
vartailtiin eri kassien haitallisuutta. Yllätys siinä oli
kangaskassin heikko sijoitus. Se oli hiilijalanjäljeltään 800
kertaa muovipussia huonompi. Biohajoavilla muovipusseilla ei tee
mitään, ne hajoavat jo kädessä. Tuossa vertailussa oli
muovipussi käytön jälkeen laitettu roskapussiksi. Siinä ei
kuitenkaan oltu huomioitu sitä, että Paula käyttää muovipussit
uudelleen ja uudelleen. Viiteen vuoteen ei ole ostanut ainoatakaan
uutta pussia. Vanhat on viikattu pieneen tilaan ja laitettu
komeroon. Niitä riittää ainakin meidän elinajaksi.
Sisääl oli tuttu nainen kassalla
punainen lippis päässään. Sanoimme päivät ja otimme korit.
Kiersimme hitaasti hyllyjä katsellen jokaista tuotetta. Niitä
siellä olikin, toinen toistaan parempia, ja halpoja. Tuotteet
olivat isoissa muoviastioissa, joissa oli läpinäkyvä kalvo
hitsattuna kanneksi. Sen lisäksi oli aina tuotteesta myös pienempi
pakkaus, joka sopi muillekin kuin suurperheille tai ravintoloitten
keittiöihin. Tuotteet olivat eroteltuina valmiiklsi paistettuihin
ja raakoihin. Tällä kerralla tyydyimme valmiisiin ruokiin,
makkaroita pieniä ja isoja, savuhevosta, aladoopia, savupaloja,
sian palasia. Kassit täyttyivät ja menimme kassalle.
-
Onkos nyt meitä kauempaa ostajia?
-
Mistäs te olette?
-
Valkeakoskelta.
-
Ei nyt, mutta kyllä kesällä
kuulee, ihmisiä on Itä-Suomesta asti. Kysyin kerran, kuinka he
niin kaukaa ovat täällä, niin sanoivat, että kun ei heillä ole
tällaista.
Kassa vieritti ostokset viivalukijan
kautta. Yhtä tuotetta hän ei saanut koodatuksi. Antoi sen
ilmaiseksi. Hyvä ele.
Palasimme Keikyän entisen Nupun
tiehaaraan. Ajelin hiljakseen katsellen seuraavaa tiehaaraa,
Nupuntie. Minulla oli siellä yksi kohde Etuovi comissa.
-
Kattellaas nyt, sen pitäisi olla
oikealla puolella, sellainen hehtaarin tontilla oleva maatalon
rakennukset. Aa, tuo tuossa, tuo vaalea.
-
Onpa se iso, ja katso noita
talousrakennuksia.
Talo seisoi oman tien varrella puitten
suojassa. Piharakennukset olivat punaisia ja hyvässä kunnossa.
Keskellä pihaa oli kallio näkyvissä. Käänsin auton nokan
pihatielle, en kuitenkaan ajanut pidemmälle. Näytti siltä, että
talossa asuttiin. Peruutin takaisin santatielle ja jatkoimme kohti
Keikyää ja sieltä Kauvatsalle.
-
Tulemme kohta Puurijärvelle, se
on kansallispuistoa ja siellä on lintutorni. Emme mene sinne tällä
kertaa, matkaa on parisen kilometriä. Pian tulemme vanhalle
meijerille, siellä aloitti Uula tuote teollisen maalin
valmistuksen. Saa sieltä vielä jauheinakin maavärejä. Pietilän
Esko tämän minulle opetti.
Palokunnan talon takaa tuli meijeri
esille samanlaisena kuin sen muistin. Meijerin vieressä oli
huoltoasema ja siinä kahvila. Menin sisälle, Jakke jäi tupakalle.
Reipas nainen vastasi tervehdykseeni. Sanoin ottavani kahvia ja
samalla näin pitkiä nakkeja olevan kuumana lasiastiassa.
-
Minä otankin kahvin pitkän nakin
kanssa.
-
Laitetaanko pussiin vai syötkö
sen täällä?
Otin nakkini lautaselle, siihen hieman
sinappia ja kahvini vein edellä pöytään. Siellä olikin väkeä,
ja istahdin yhdelle vapaalle tuolille pyydettyäni lupaa nuorehkolta
mieheltä. Hiljakseen aloitin keskustelun. Hän vastaili alkuun
yksitavuisesti,mutta intoutui kokonaisiin lauseisiin, kun kerroin
olleeni tässä paikassa 20 vuotta sitten edellisen kerran. Nakki
maistui hyvältä.
Ajoimme seuraavaan tiehaaraan. Jakke kertoi katsoneensa kännykkäänsä ja kertoi brexitistä päästyn sopuun. Jatkoimme Kiikoisten suuntaan. Risteyksessä oli opaste Kuoppalan
kotiseututalolle. Kerroin siellä käymisistäni, olin osunut
avajaisiinkin sattumalta. Tien vieressä ei enää ollut kylttiä,
paikan omistaja Tuominen, lihanleikkaaja Huittisista oli väsynyt
näyttämään aarteitaan. Tulimme Kiikoisiin ja jatkoimme suoraan
Kiikoisjärven rantaa ohi kirkon kunnes tulimme Potilan tehtaalle
Porin-Tampere tien haarassa. Kävimme vielä tien toisella puolella
katsomassa toista kohdetta, isohkoa hirsistä rakennettua
kaksikerroksista vanhaa taloa. Mutta voi suru, se oli jäänyt aivan
tien viereen ja suorastaan ojaan. Talo muutoin oli ryhdikäs, ikävää
oli siihen pintaan sudittu uusi maali, sitä oli riittänyt vielä
piharakennuksen oviinkin.
-
Nyt me ajamme Putajan risteykseen,
siitä jatkamme pikkutietä Vammalaan, on se päällystetty. Katsos
tätä suoraa, tänne tulimme aina koettamaan, mitä auto kulkee.
-
On tässä kunnon suora.
Kotajärven talo, tanssilava jäi
vasemmalle, Ojasen Mikon, salaojittajan, talo vasemmalla. Seuraavana
Sahan veljesten talot, Mustanojan talo.
-
Katsos tuota, myytävänä. Hinta
talousrakennuksineen 320 tuhatta. Saa sitä pyytää. Uusia
rakennuksia oli noussut ennen niin tuttuun maisemaan, tiet olivat
entisen nimisiä. Jokirannan taloa en nähnyt. Sieltä sain aina
ostaa kutun juustoa. Myin sinne pukkini Paavon. Tuossa on Kankaan tila, se oli Valtterin, appiukkoni sukulaistalo. Siinä asuivat
sisarukset, vanhenivat rakennusten mukana, kuolivat veljet. Jäi
vain sisar. Innan Jouni Vammalasta, sukulaismies, rakensi sitten
tuon uuden talon sisarusten sahauttamista tarvikkeista. Ne olivat
olleet suulissa kymmeniä vuosia. Sisko muutti sinne uuteen taloon,
mutta palasi asumaan saunakammariin kuolemaansa saakka.
Etenimme Vaunujoen haaran yli,
Innanmaa aukeni vasemmalla, pellot tiehen saakka ja ylös
rakennuksille ja edemmäs. Suuli, jonka katto oli jo pudonnut
rakennuksen sisään vuosia sitten, oli purettu. Lehdon Jussi
tuossa, oli maalannut talonsa punaiseksi. Osti 70 luvulla
taksiautoilija Toivo Tuomen tilan, kun hänen täytyi lähteä
Lehdon kantatalosta sen jäädessä kaupungin sisään. Vaununperän
tie päällystettiin muutamia vuosia ennen kuin tämä Putajan tie
sai päällysteen. Tuolla oikealla menee Vaunujoki ja sen takana on
Liuhalan kylä.
Jatkoin puheluitani ja muisteluksiani,
Jakke kuunteli ja kommentoi hiljakseen. Ajoin vielä yli
Vammaskosken, käännyin Rautaveden kadulle ja näytin muutamaa
taloa, missä oli osake myytävänä. Lukion jälkeen nousin ylös
oikealle ja palasin Marttilankatua Jugend talojen ohitse, kirkon
vieritse, sillan yli ja meijerin entisen talon sivuitse kirjaston
ohi ja puikkasin Sastamalankadulle. Matkasimme Porin tien kautta
Valkeakoskelle.
Terve, pitkästä aikaa.
Morjens, äläs istu vielä,
käännäs penkin selkänojaa ensin taaksepäin. Siitä pienestä
pystystä vivusta. Paulalla se on aina pystyssä. Jakke istahti
autoon ja ojensi tuomansa kirjan minulle.
Tuossa, voit sitten taas lukea.
Kiitos, ei näitä tarvitsisi
tuoda, vaikka onhan se mukavaa luettavaa. Vallankin kun aina
valitset niin sopivasti meidän keskusteluihin sopivia tekstejä.
Voisitko ajaa tuosta huoltiksen
kautta, niin haen tupakkaa. Olen kyllä ollut kaksikin päivää
polttamatta, ja muutoinkin vähentänyt. Tapa siinä on, ja käsien
totutut liikkeet, pahaahan se muutoin on. Asfaltti oli märkää,
varoin risteyksessä oikealta Kangasalan suunnalta tulevia. Siinä
on hieman puskat edessä. Huoltiksen piha oli täynnä autoja,
katselin hieman mihin parkkeeraisin. Ajoin sitten aivan liikkeen
eteen ja siirsin sitten sivummalle ja pysäytin moottorin. Jakke
tuli pian takaisin ja nousi autoon polttamatta savuketta.
Onko tässä aloitettu autojen
myynti, kun näitä on joka paikassa?
Onhan tuossa naapurissa autoliike,
levittäytyvät sitten pitkin kenttää tänne ja tien varsille.
Kirjaskadulta käännyin Toijalan tielle ja pikatielle Tampereelle.
Liikennettä oli hiljakseen.
Ajoimme läntistä ohitustietä Rauman
risteykseen ja kohti Vammalaa. Pysytin tarkasti nopeuden rajoitusten
mukaan. Olin saanut kaksi kirjettä poliisilta. Antoivat
huomautukset, eivät sakkoa. Kolmannella kerralla voisi olla
huonompi tuuri. Jakke kertoili lapsen lapsistaan. Hänestä tulee
viikonvaihteessa poitsun sijaishoitaja. Vanhemmat menevät aikuisten
menoihinsa, taisi olla Ilmari Kauran vuosijuhlat.Lintuja ei juuri
näkynyt, joitain kahlaajie hoippui peltojen yllä, muutamat
joutsenet loikoilivat poikastensa kanssa, hanhia ei näkynyt.
Katso nyt tuota Hukkasta, on se
valtava laajennus, 20 miljoonaa. Autoja on parkissa monessa rivissä
ja työt etenevät. Kaikki alkoi Hukkasen Veijon tallin lantalasta.
Olin siellä käymässä, kun Veijo esitteli sen minulle. Savustus
alkoi vaimonsa isän kannustamana. Hänellä oli Merikarvialla kalan
savustamo. Ensimmäinen toriauto täytyi tilata käsityönä, sillä
menivät Tampereelle torille myymään.
Pikatien molempia laitoja ravin
puolella oli tehty tietä ja ajettu siihen pinnalle mursketta.
Toisin paikoin oli tehty alikulkujakin. Kovin täällä
rytistellään, mietin ajaessani vanhan kaatopaikan tiehaaran ohi.
Rajoitus oli 100, ja mäen jälkeen alamaassa se oli 80.
Tässä on paras jarrutta, Laineen
Harri tässä aina sakotti vanhoja koulukavereitaan. Minua ei kyllä
saanut kiinni. Menimme sillan ali Roismalan risteyksessä. Levoranta
oli kovin laajentunut.
Tuossa on Junttilan talo
vasemmalla.
Kyllä onkin komea talo.
Sanovat vanhan isännän
menettäneen hermonsa, kun tämä tie vedettiin hänen parhaitten
peltojensa läpi.
Sai kait hän siitä kunnon
korvauksen.
Ei se 60 luvulla tainnut olla
kummoinen. Kun tie valmistui, niin ajoimme porukoilla tänne
kiihdyttämään, minä moottyoripyörällä, toiset autolla.
Kaitasen isäntä ajoi tässä Ford Mustangilla
sataaseitsemänkymmentä, kun muut eivät uskaltaneet. Tässä
minäkin ensimmäistä kertaa ajoin pikatiellä pimeällä, kun olin
ottanut luvatta isän auton. Peltosen Raunon kanssa seikkailimme.
Ajomme jatkui Keikyän risteykseen.
On se kummallista, kuinka vanhoja
nimiä muutellaan. Tässäkin luki ennen Nuppu. Muistan sen ikäni,
kun eksyin tähän talvella suksia kantaen ja matkan määrän piti
olla Vammala.
No tämäpä tuli äkkiä, miten
me tätä kautta nyt tulimme? Ullan kanssa tulimme aivan toisesta
suunnasta.
Nyt tulimme suoraan Vammalan
kautta, viimeksi tulimme Huittisiin Urjalasta, ja ajoimme
Lauttakylän keskustan kautta. Vaan olim sekin muuttunut, en kerran
meinannut osata edes kirkon puistoon. Kaikki tiet ja risteykset on
myllätty eri paikkoihin.
Korpelan pihassa olikin paljon autoja
ja ihmisiä meni edes takaisin ovesta. Jakke poltti tupakan. Minulla
oli Urjalan Makeistukun muovipussi mukanani.
Lehdessä oli artikkeli, jossa
vartailtiin eri kassien haitallisuutta. Yllätys siinä oli
kangaskassin heikko sijoitus. Se oli hiilijalanjäljeltään 800
kertaa muovipussia huonompi. Biohajoavilla muovipusseilla ei tee
mitään, ne hajoavat jo kädessä. Tuossa vertailussa oli
muovipussi käytön jälkeen laitettu roskapussiksi. Siinä ei
kuitenkaan oltu huomioitu sitä, että Paula käyttää muovipussit
uudelleen ja uudelleen. Viiteen vuoteen ei ole ostanut ainoatakaan
uutta pussia. Vanhat on viikattu pieneen tilaan ja laitettu
komeroon. Niitä riittää ainakin meidän elinajaksi.
Sisääl oli tuttu nainen kassalla
punainen lippis päässään. Sanoimme päivät ja otimme korit.
Kiersimme hitaasti hyllyjä katsellen jokaista tuotetta. Niitä
siellä olikin, toinen toistaan parempia, ja halpoja. Tuotteet
olivat isoissa muoviastioissa, joissa oli läpinäkyvä kalvo
hitsattuna kanneksi. Sen lisäksi oli aina tuotteesta myös pienempi
pakkaus, joka sopi muillekin kuin suurperheille tai ravintoloitten
keittiöihin. Tuotteet olivat eroteltuina valmiiklsi paistettuihin
ja raakoihin. Tällä kerralla tyydyimme valmiisiin ruokiin,
makkaroita pieniä ja isoja, savuhevosta, aladoopia, savupaloja,
sian palasia. Kassit täyttyivät ja menimme kassalle.
Onkos nyt meitä kauempaa ostajia?
Mistäs te olette?
Valkeakoskelta.
Ei nyt, mutta kyllä kesällä
kuulee, ihmisiä on Itä-Suomesta asti. Kysyin kerran, kuinka he
niin kaukaa ovat täällä, niin sanoivat, että kun ei heillä ole
tällaista.
Kassa vieritti ostokset viivalukijan
kautta. Yhtä tuotetta hän ei saanut koodatuksi. Antoi sen
ilmaiseksi. Hyvä ele.
Palasimme Keikyän entisen Nupun
tiehaaraan. Ajelin hiljakseen katsellen seuraavaa tiehaaraa,
Nupuntie. Minulla oli siellä yksi kohde Etuovi comissa.
Kattellaas nyt, sen pitäisi olla
oikealla puolella, sellainen hehtaarin tontilla oleva maatalon
rakennukset. Aa, tuo tuossa, tuo vaalea.
Onpa se iso, ja katso noita
talousrakennuksia.
Talo seisoi oman tien varrella puitten
suojassa. Piharakennukset olivat punaisia ja hyvässä kunnossa.
Keskellä pihaa oli kallio näkyvissä. Käänsin auton nokan
pihatielle, en kuitenkaan ajanut pidemmälle. Näytti siltä, että
talossa asuttiin. Peruutin takaisin santatielle ja jatkoimme kohti
Keikyää ja sieltä Kauvatsalle.
Tulemme kohta Puurijärvelle, se
on kansallispuistoa ja siellä on lintutorni. Emme mene sinne tällä
kertaa, matkaa on parisen kilometriä. Pian tulemme vanhalle
meijerille, siellä aloitti Uula tuote teollisen maalin
valmistuksen. Saa sieltä vielä jauheinakin maavärejä. Pietilän
Esko tämän minulle opetti.
Palokunnan talon takaa tuli meijeri
esille samanlaisena kuin sen muistin. Meijerin vieressä oli
huoltoasema ja siinä kahvila. Menin sisälle, Jakke jäi tupakalle.
Reipas nainen vastasi tervehdykseeni. Sanoin ottavani kahvia ja
samalla näin pitkiä nakkeja olevan kuumana lasiastiassa.
Minä otankin kahvin pitkän nakin
kanssa.
Laitetaanko pussiin vai syötkö
sen täällä?
Otin nakkini lautaselle, siihen hieman
sinappia ja kahvini vein edellä pöytään. Siellä olikin väkeä,
ja istahdin yhdelle vapaalle tuolille pyydettyäni lupaa nuorehkolta
mieheltä. Hiljakseen aloitin keskustelun. Hän vastaili alkuun
yksitavuisesti,mutta intoutui kokonaisiin lauseisiin, kun kerroin
olleeni tässä paikassa 20 vuotta sitten edellisen kerran. Nakki
maistui hyvältä.
Ajoimme seuraavaan tiehaaraan. Jakke kertoi katsoneensa kännykkäänsä ja kertoi brexitistä päästyn sopuun. Jatkoimme Kiikoisten suuntaan. Risteyksessä oli opaste Kuoppalan
kotiseututalolle. Kerroin siellä käymisistäni, olin osunut
avajaisiinkin sattumalta. Tien vieressä ei enää ollut kylttiä,
paikan omistaja Tuominen, lihanleikkaaja Huittisista oli väsynyt
näyttämään aarteitaan. Tulimme Kiikoisiin ja jatkoimme suoraan
Kiikoisjärven rantaa ohi kirkon kunnes tulimme Potilan tehtaalle
Porin-Tampere tien haarassa. Kävimme vielä tien toisella puolella
katsomassa toista kohdetta, isohkoa hirsistä rakennettua
kaksikerroksista vanhaa taloa. Mutta voi suru, se oli jäänyt aivan
tien viereen ja suorastaan ojaan. Talo muutoin oli ryhdikäs, ikävää
oli siihen pintaan sudittu uusi maali, sitä oli riittänyt vielä
piharakennuksen oviinkin.
Nyt me ajamme Putajan risteykseen,
siitä jatkamme pikkutietä Vammalaan, on se päällystetty. Katsos
tätä suoraa, tänne tulimme aina koettamaan, mitä auto kulkee.
On tässä kunnon suora.
Kotajärven talo, tanssilava jäi
vasemmalle, Ojasen Mikon, salaojittajan, talo vasemmalla. Seuraavana
Sahan veljesten talot, Mustanojan talo.
Katsos tuota, myytävänä. Hinta
talousrakennuksineen 320 tuhatta. Saa sitä pyytää. Uusia
rakennuksia oli noussut ennen niin tuttuun maisemaan, tiet olivat
entisen nimisiä. Jokirannan taloa en nähnyt. Sieltä sain aina
ostaa kutun juustoa. Myin sinne pukkini Paavon. Tuossa on Kankaan tila, se oli Valtterin, appiukkoni sukulaistalo. Siinä asuivat
sisarukset, vanhenivat rakennusten mukana, kuolivat veljet. Jäi
vain sisar. Innan Jouni Vammalasta, sukulaismies, rakensi sitten
tuon uuden talon sisarusten sahauttamista tarvikkeista. Ne olivat
olleet suulissa kymmeniä vuosia. Sisko muutti sinne uuteen taloon,
mutta palasi asumaan saunakammariin kuolemaansa saakka.
Etenimme Vaunujoen haaran yli,
Innanmaa aukeni vasemmalla, pellot tiehen saakka ja ylös
rakennuksille ja edemmäs. Suuli, jonka katto oli jo pudonnut
rakennuksen sisään vuosia sitten, oli purettu. Lehdon Jussi
tuossa, oli maalannut talonsa punaiseksi. Osti 70 luvulla
taksiautoilija Toivo Tuomen tilan, kun hänen täytyi lähteä
Lehdon kantatalosta sen jäädessä kaupungin sisään. Vaununperän
tie päällystettiin muutamia vuosia ennen kuin tämä Putajan tie
sai päällysteen. Tuolla oikealla menee Vaunujoki ja sen takana on
Liuhalan kylä.
Jatkoin puheluitani ja muisteluksiani,
Jakke kuunteli ja kommentoi hiljakseen. Ajoin vielä yli
Vammaskosken, käännyin Rautaveden kadulle ja näytin muutamaa
taloa, missä oli osake myytävänä. Lukion jälkeen nousin ylös
oikealle ja palasin Marttilankatua Jugend talojen ohitse, kirkon
vieritse, sillan yli ja meijerin entisen talon sivuitse kirjaston
ohi ja puikkasin Sastamalankadulle. Matkasimme Porin tien kautta
Valkeakoskelle.