Humalisjärvelle mökkiä kuvaamaan
”Lähdetäänkös taas reissuun, mulla olis mielessä käynti
Vammalassa?” ”Kyllähän se minulle sopii, koskas mentäis?” ””Jos sulle sopii
torstai, ni silloin. Mä tulisin ennen kahtatoista sua hakeen.”
Miehet olivat ennenkin käyneet matkoillaan yhdessä, joten
järjestelyt olivat mutkattomat. Auto pysähtyi kerrostalon pihaan
Ulvajanniemessä. Matkaan päästiin hyvin leppeässä säässä. Moottoritietä kohti
Tamperetta, itäistä ohitustietä Nokialle ja liikenneympyrästä kolmannesta
liittymästä Porin tielle.
”Mennään nyt tätä kautta, aikaisemmin menimme Turun tietä.
Tällä tiellä on kaunis kohta Siurossa Murhasaaren sillalla. Siinä menee vesistö
Kyrösjärvestä Kuloveteen ja Kokemäenjokeen. Ajellaan joskus Siuron
pikkutietkin.” ”Siellä Siuron koskessa lipotaan kuorretta keväisin.” ”Koskessa
on vesivoimalaitos, jonka nykyään omistaa yksityinen. Sieltä Valssimyllykin on
voimansa saanut.” Ajoivat sillalle jyrkkään laaksoon. ”En tiedä, mistä näin
kaamea nimi on sillalle annettu. Tässä oli aikaisemmin levennys sillan mitalla. Siinä sitten nukkui
autossaan muuan kauppamatkustaja. Yöllä Tampereelta päin ajeli rattijuoppo
kuorma-auton takana. Sitten tässä sillalla painoi kaasun pohjaan ja siirtyi
ohitukseen levähdysalueen kautta. Kauppamatkustaja nukkui aivan levennyksen
päässä. Juopon vauhti ei tietenkään millään riittänyt ohitukseen, vaan hän
paiskautui nukkujan perään. Tämä kuoli heti.” ”Voi mahdoton, kaikkea sattuu.” ”Ei
ollut ainoa, tässä ajeli kerran syysliukkailla Porin suunnasta autokoulun
opettaja kesärenkailla, ja sillalla joutui liirtoon, ja auto pyörähti
jalankulkijan päälle. Nuori tyttö kuoli.”
Sillalta näkymät olivat sillanpäämaiset. Pellot laskeutuivat
jyrkkinä rantaan, laakso oli kuin Keski-Euroopan joilta. Tie nousi törmää ylös, jatkui kumpuilevana
mustana lakritsina metsien läpi. Oikealla oli tiehaara, sen takana
Maisemakahvila, Sillanpään kotitalo, kesäteatterina nykyään, Mahnala, Arvola,
Hämeenkyrö ja Kyröskoski. Hämeen Hälläpyörä, Kyrösjärvestä pystysuorana putoava
laskujoki pudotteli 25 metriä tehtaan turpiiniin. Maisema avartui, pellot
levisivät molemmille puolille. Ylitettiin vähäinen laakso, noustiin Häijääseen.
Vasemmalla oli Sattumakauppa, kaikkea mahdollista kirpputoritavaraa myyvä
mainio ostospaikka.
”Edessä oleva tie on nimeltään paperitie. Kyröskosken
tehtaalta rekat jyräävät tästä Vammalaan, edelleen Turkuun ja maailmalle.” ”Siinäpä
onkin osuva nimi.” ”Katsos, laskeudumme jyrkästi jokilaaksoon, siinä virtaa
Sirppujoki. Sitä myöten keväisin uittomiehet veivät tukkeja Kulovedelle. Siellä
rakennettiin iso lautta, puomilitkat ympärille ja hinaaja vetämään lauttoja
alavirtaan. Kokemäenjoen Uittoyhdistys hoiti toimintaa. Vammalan Siikasuolla
oli suuri varikko, laivojen säilytystä, veneiden rakennusta ja korjausta.
Minäkin olin yhtenä kesänä töissä uitolla Harjavallassa.” ”Joka paikkaan
sinäkin olet kerinnyt.” Mielummin olisin ollut Siikasuolla ja Vammaskoskessa
töissä, muttei se silloin onnistunut.” Karkku lähestyi. ”Tälläkin suoralla on
ajettu elinpäin ja humalassa, kuolemiakin on sattunut, kumma paikka. Vaan onhan
tässä vähäinen suora.” ”Miten toiset paikat ovatkin alttiimpia
onnettomuuksille.” ”Tuossa kulkee vähäinen oja. Sen yli meni kuntopolku. Siihen
ojaan kuoli Kärnän Unto, meidän historianopettajamme. Hän oli vasta
viidenkymmenen.” ”Kyllä sulla on noita
juttuja.” ”No on kun pitkään asuu paikkakunnalla. Tuossa on risteys Karkun
kirkonkylään, nykyinen Sastamalan osa, toisella puolen on peräkärrytehdas
Majava. Se on saanut armeijan tilauksia, vetää ilmeisesti hyvin. Tunsin
perustajan, Holapan Paulin. Kaikenlaista vääntöä hänelläkin siinä oli. Olen
sieltä ostanut kaksi peräkärryä, Kärppä oli ensimmäinen, toinen oli Majava.” ”Hän
sitten siirtyi petoeläimestä kasvissyöjään.” Se oli sellainen kusetus, jonka
kohteeksi Pauli joutui. Petollinen liikekumppani meinasi viedä kaiken, mutta
Pauli onnistui selviämään siitäkin. Siellä jatkavat nyt omat lapset. Pauli
rakensi talon tuonne Riippilänjärven toiselle puolelle aika rinteeseen. Sinne
hän kuolikin, kun kaatui hytittömällä traktorilla.”
Pekka katseli tiehaaroja, Suotaala, Pääjärvi, hän olisi
voinut valita kolmestakin ja tie veisi perille samaan. ”Mennään nyt tätä
santatietä. Olen täällä aurannut monina talvina teitä ja pihoja, tuostakin
vasemmalle pari kilometriä, ja sitten peltoteitä. Niillä oli huonosti
aurausmerkkejä. Välillä pamauttelin ojaan kyljelleen. Edestä aura vaan irti.
Peruuttaminen toi tielle takaisin, etukuormaajalla aura ojasta, kiinni kahdella
sokkatapilla ja taas mentiin.” Tie kiemurteli ylös ja alas, eteen aukeni iso
peltoaukea. ”Tämä on Pääjärvi, nykyään kuivattu pelloksi. Tuossa on Ratsutila,
sitä hoitivat veljekset. Minä kävin heidän kanssaan Lihasulassa kursseilla.
Vanhoja navetoita opetettiin korjaamaan. Kävimme siellä monena viikonloppuna.” ”Kyllä
on kaunispiirteinen uusrenessanssirakennus.”
Edessä oli uusi aukea, jokaisen talon pihan tai tien oli
Pekka aurannut. Heikkilän veljekset asuivat kotonaan vanhan äitinsä kanssa.
Juopottelu maistui kummallekin, töitä kyllä osasivat. Pekka koetti saada toisen
veljeksistä suulinsa kattotöihin. Innoissaan hän lupasikin, kun keittiössä sitä
soviteltiin. Olisihan se ollut, jos olisi tullut. Edellisenä päivänä soitti,
selkä oli kipeä. Vasen haara olisi vienyt Kolunmaahan ja Vaununperälle, oikea
vei Pääjärvelle. ”Tätä tietä minä olen kulkenut jalan ja polkupyörällä
Pääjärvenmaan metsiin ja järville. Kesällä ja talvella. Olin mukana
rakentamassa partiokämppää Pääjärvelle. Siellä oli silloin vain yksi rakennus
rannalla. Mistäs, no tuosta talon taitse taitaa matkamme viedä, morjens
isännälle, en kyllä tunne.” Ajoivat
kapeaa uraa metsään, oikealla vähäinen lampi muistutti telttaretkestä
pääsiäisenä. Pekka ja Jukka muistuttelivat paikkaa tavatessaan Liuhalassa.
Kumpikaan ei enää varmasti paikkaa muistanut.
Ensimmäinen tieura päättyi metsään, pieni kääntöpaikka ja
takaisin. Koettivat toisesta paikasta, ei voinut olla oikea, meni sähkölinjan
ali. Taas takaisin. Pysähtyivät kuvaamaan huuhkajaa, jota ei siellä kelon
latvassa ollutkaan. Tesmaperhonen sentään jäi saaliiksi. Pekka ei antanut
periksi, kolmenkymmenen vuoden aikana oli tullut uusia teitä. ”Kyllä minä olen
tämän ajanut autolla, koetan vielä tuota tiehaaraa. Siellä päässä on
Humalisjärvi ja sen rannalla mökki, josta haluan valokuvia. Rakensin sen
meijerin talon purkuhirsistä. Renkini veisti sitä kaksi vuotta suulissa. Ensin
hän kattoi suulin kattohuovalla.” ”Koskas sinä sitten olet sen rakentanut?” ”Se
oli -76 tai -77 vuonna. Nyt olemme varmaan oikealla tiellä, katsos, vasemmalla
on pistotie, siellä taitaa olla metsästysseuran maja.” Vasemmalla siinteli
järvi puiden takaa. Humalisjärven mökkiä ei näkynyt. ”Persana, nyt olemme jo
asutuksen luona, tuosta vie vanha tie Humalisjärvelle, sen tien päässä on mökit
Antilan Paavolla ja Lehtimäen Heikillä. Ajetaas nyt hiljaa, tuohon ojaan ajoin
talvella tukkikärryn pyörän. Kuorman olin kasannut järven toiselta puolelta
mökkipalstan takaa. Kasasin sitten pyörän eteen hakoja ja lunta. Vedätin
hiljakseen ja kuorma nousi tielle. Nyt näkyy järvi ja, persana, sieltä tulee
auto. Sen täytyy olla Joku Antilan väestä. Pekka pomppasi autosta ja lähestyi
tulijaa. ”Terve, minä olen Turtiaisen Pekka.” ”No hei, Antilan…”, loppu nimestä
jäi rannalle. Miehet keskustelivat ja muistelivat. Paavo oli jo kuollut, nuorempi veli hoiteli
tilaa. ”Sinä ajoit liian lujaa, kyllä se mökki siinä on, kolmesataa metriä
tiehaarasta takaisin. Veitkös sinä mökin soutamalla järven yli?” ”En, silloin
oli jo avattu Pääjärven metsäautotie. Ensimmäisen mökkini minä kyllä vein
veneellä Liekosaareen. Se olikin aikas urakka. Minä ajan tuohon sivuun, niin
pääset ohi.” ”Mahtaako se paikka kestää?” ”Kyllä varmaan, tästä minä ajatin mökin
rantaan talvella kuorma-autolla santakuorman. Kulmalan Jorma sen ajoi.” ”Ottaako
pohja kiinni?” ”Nostan vähän autoa.” Nelisen senttiä pumppu nosti koria, ja
auto kääntyi tulosuuntaan. ”Perkele kuinka lähellä olimme, nyt osataan, tästä
talon ympäri ja sitten hissukseen, no tossa se on, näetkö?” ”Niin näkyy, kuusia
on vaan edessä, ja lehtipuita.” ”Tieten niin, minulla oli vaan entinen
mielikuva muistoissani, onhan tähän kasvanut näkösuojaa, ei tieltä enää
näekään.”
Ulos autosta, vasemmalla puuvarasto ja hyyskä, polku
punaiselle mökille, ikkunaton seinä tielle. ”Kas, tässä on pieni patio edessä,
hyvin tehty, ovi taitaa olla vanha, ikkunalaudat ovat uudet, ja väri. Minä
jätin hirret silleen.” Mökin ympäri, sähköt vedetty seinään,
alustan eteen valkoiset laudat. Järvi muutaman kymmenen metrin päässä, rannassa
uusi laituri. ”Hyvin ovat mökkiä hoitaneet, piippu on pellitetty, vielä
lisätorvi sen päässä. Kaikki männyt ovat pystyssä.” Kävelivät hiljakseen,
ottivat kuvia, juttelivat, kurkkivat ikkunasta. Uuni oli purettu! Sen tilalla
oli pieni valurautainen omilla jaloillaan seisova hella. ”Paremmin mahtuu,
olihan siinä suuri muuri.”
Tuntui se silti, purkaminen. Jakke katseli toisen
mielenliikkeitä, hiljaista surua, luopumista elämästä, hyvästijättöä.
Mökki
