Kuorojen joulukonsertti

Valkeakoski Opiston kuorojen joulukonsertti 3.12.

Kolmekymmentä vuotta ja kymmeniä kertoja olen kuunnellut kuorojen esityksiä. Joululaulut kajahtivat aikaisemmin Kappelikirkossa, joka on hyvin tunnelmallinen esityspaikka illan hämärässä. Perjantai-iltana kuorot osoittivat kykenevänsä tunnelman luomiseen ulkoisista puitteista vapaana. Kuoron johtaja Ülle Valjakka kykeni jälleen saamaan äänet soimaan nautittavasti. Tokihan siitä oli varmuus jo aikaisempien esitysten perästä, silti hämmästelin aloituskappaleen Joulu tullut on hienovaraista ja täsmällistä sointia. Jo aloitus sekakuorolla, sisääntulo, napsahti paikoilleen. Miehet olivat rivissä yläorrella ja antoivat vahvoilla äänillään lujan tuen kuorojen kokonaisuuteen. Jaksan edelleen ihailla bassojen sointia pohjaväreenä.

Eskola-Sali kirkon kupeessa täyttyi lähes kokonaan. Uskollisien kuuntelijoiden seassa oli monia uusiakin kasvoja. Myös kuorot olivat saaneet uusia laulajia mukaan.

Kappaleet oli valittu riemullisen monipuolisesti. Tutut kappaleet saivat seurakseen harvoin kuultuja esityksiä, kuten Jääkukkia säv. Lauri Lindström, san. Martti Jäppilä sov. Ülle Valjakka. Kuorojen sopraanot ja altot, miesten tenorit ja bassot saivat aikaan ilhduttavan kuulokuvan. Sekakuoron alkukappaleiden jälkeen miehet saattoivat hetken huokaista naiskuoron jatkaessa väliaikaan saakka. Hauska Ding, ding, dong päätti yhteisen esityksen. Nyt olikin vuorossa tuntemattomampia kappaleita. Marin joululaulussa trio Terttu Paavolainen, Kirsti And ja Kirsti Elo kykenivät herkän tulkinnan lisäksi voimakkaaseen salin täyttävään esitykseen.

Kappale Ilon hetkiä toi niitä saliinkin. Siitä tuntee joulun saattoi kuulijat tutuin sävelin väliajan tarjoiluun.

Kuorot olivat uusineet esiintymisasunsa, naisten lilan värisen tunikan piristeenä olivat hopean väriset taskujen vetoketjut. Miehilläkin oli lilaa, paidan täydensi solmio, saman vaalea kuin naisten huivi. Harmahtavat puvun takit olivat tyylikkäät. Yksitoista oli mieskuoron vahvuus, ja lauteilla näkyi uusiakin jäseniä. Miehet jatkoivat yksissä puoliajan jälkeen tutulla Hiutaleet maahan leijailee. Tenorit lauloivat varmasti, basso soi hyvin. Jossain on kai vielä joulu päätti miesten osuuden. Hannu Haaviston kirkas tenori solistina soi miehekkäänä. Kappale oli uusi, esitykseen miehet saivat varmuuden hyvin menneestä alkupuoliskosta. Sekakuorona laulettiin loput kappaleet. Valkea sade oli pelkkää nautintoa. Aikaisemmat esitykset antoivat varmuutta laulajille. Samalla intensiteetillä jatkettiin, Joulu, josta uneksin, Sydämeeni joulun teen yhteislauluna, ja herkkä Hei mummo, säv. Jussi Rasinkangas san. Vexi Salmi sov. Ülle Valjakka. Solistina Tiia Silvennoinen lauloi osuvasti mummolle tervehdyksen.

Viimeisenä kappaleena Näin joulun kellot soivat oli oikein iloittelu, laulu, hyräily ja nopeat pim pim pom pom saivat kaikki hyvälle mielelle.

Pekka Turtiainen

Sääksmäki

Loistava marimbakonsertto

Haydnin rummunpäristyssinfonian ainoa sävähdys tuli alun rumpusoolosta jo ennen kuin Santtu-Matias Rouvali astui esiin. Pilvenreunamusiikki solui jälkiä jättämättä.
Saliin tuotiin marimba, lasini olivat poissa, enkä onnekseni saattanut lukea esitettä. Eriko Daimo, nuori japanitar kultakengissään punaisessa kokopituisessa mekossaan perhosteli lavalle. Pius Cheung kiinankanadalainen marimbataiteilija oli säveltäjä, kappale Princess Chang Ping. Ja Ping ilmestyi mielessäni, miten tästä soittimesta saa näin huumaavia ja voimakkaan maalauksellisia tunnelmia. Neljällä pallopäisellä kapulallaan Daimo osoitti täydellisesti hallitsevansa soittimensa, kuljetti meitä pitkin Japanin hiekkateitä niin että pöly melkein näkyi ja maistui. Välillä mentiin Keltaiselle joelle kolmen rotkon retkelle, keisarin saattueen päivänvarjot välkähtelivät kantajien pyöräytellessä niitä. Äkisti seurue alkoi ylistää keisaria ja luonnon suurenmoisuutta kuorollaan. Osa soittajista yhtyi äänellään, sanattomasti marimban lauluun. Kohtaus oli niin täydellinen, niin mielihyvää tuottava kuin suinkin.  Orkesterin säestys oli lopullinen osoitus marimbasäveltäjän taidoista. Edes huumaavimman voimakkuuden aikana marimba ei häipynyt, Daimo löi soitintaan shamaanimaisen keskittyneenä kultakenkien vilahtaessa helman alta hänen liikkuessaan soittimen takana. Itämainen, kiinalainen sävellystaide otti kuulijansa, pomppasimme pystyyn, uudelleen ja uudelleen sain Eriko Daimo palata lavalle. Ylimääräisenä tuli vielä yllätys. Daimo, Rouvali ja Cheung soittivat kolmisin viihdyttävän ja näyttävän kappaleen kuin pikkujouluissa.
Harvoin näin tuntematon musiikki pystyy yllättämään kuulijansa täysin.

Kalastuksen loppu v. 2016

Ympyrä on kierretty

Edellinen käyntini Pentillä murehdutti. Kaksikymmentä vuotta, seurasin voimakkaan, jäntevän, toimeliaan mustatukkaisen kalastajan hidasta vanhenemista. Jokaisena kevään tuli kymmeniä kysymyksiä, joko Pentti lopettaa. Vastailin mitä tiesin, ei lopeta. Viimein otin minäkin sen puheeksi, kysyin suoraan, etkö voisi jo lopettaa?

- En minä voi lopettaa, eläkkeeni on niin pieni.

Tunsin ja tiesin sen kyllä. Yritin silti jotain muuta ehdottaa, vaan näin sen turhaksi.

Paulan veli joutui onnettomuuteen metsällä. Jälestäessään jänistä ja aikoessaan ampua lipsahti hän nurin. Molemmat piiput osuivat vatsaan. Saatiin nopeasti sairaalaan, jäi henkiin. Päätin soittaa Pentille.

- Morjens, miten jakselet?

- Ei tässä ole mitään muutosta parempaan. Koetan viimeisillä voimillani käydä läpi kirjeenvaihtoani saadakseni sen kuntoon. En tiedä saanko sitä valmiiksi. Sinun kuvakirjasi olen toimittanut perille. Katselimme sitä hyvin tarkkaan kuva kuvalta. Sirkka oli iloinen.Saahan hän näyttää sitä muillekin vierailleen.

- No sehän on mukava, sitä vartenhan minä sen kuvakirjan teinkin. Olin lauantaina Voipaalassa markkinoilla myymässä kirjaani.

- Älä, menikö se kaupaksi?

- Myin sellaiset 20 kirjaa. Tarkka kirjanpito ei onnistunut, kun olin Oksasen Kalevin kanssa, ja hän myi muita seuran tuotteita ja lappoi kaikki rahat samaan pussiin laskematta.

- No jopas.

- Siellä oli oikein isot markkinat, vaikka ilma oli niin surkea. Ihmiset tulivat autoillaan ja Koskista kahdella linja-autolla. Ne ajoivat tilauksesta. Me olimme päärakennuksen toisessa kerroksessa ja myyjiä oli varmasti kymmeniä ja tuotteita vaikka mitä.

- Miten, oliko siitä ennakkomainontaa, en minä tiennyt siitä.

- Oli siitä Valkeakosken Sanomissa ja sitten Koskissa oli joitain kadunvarsi-ilmoituksia.

- Minulle ei tule Koskin Sanomia, en ole sitä tilannut, niin olen sen suhteen pimennossa.

Pentti ei juttelusta paljoa virkistynyt. Kerroin sitten tuosta metsästysonnettomuudesta. Eivät olleet tavanneet, miutta kyllä Pentti muutoin hyvin tiesi, kenestä puhuin.

- On minulla vielä hiukan asian tynkääkin. Paulan veli kaatui metsällä haulikon kanssa ja sai molemmat panokset vatsaansa.

- No mitenkä siinä kävi?

- Ambulanssi ajoi Längelmäeltä 20 minuuttiin TAYsiin leikkaukseen. Se kesti kuusi tuntia. Suolta jouduttiin poistamaan ja hauleja kaivettiin kaksi päivää. Nyt on maha auki, suolisto esissä ja sitä joka toinen päivä leikataan ja ommellaan hiljakseen kiinni.

- Ei pitäisi metsälle mennä, jos ei pysy pystyssä. Minkä ikäinen hän on?

Pentin ääneen tuli entistä eloa, puhe kävi nopeammin ja reippaammin kuin aloittaessamme. Saatoin sen ennakoidakin. Hän hyvin mielellään kuunteli ihmisten sattumuksia, keskusteli ja oli kiinteästi läsnä tapahtumissa. Nyt hän sai muuta ajattelemista kuin tavanomaiset kuulumiset. Kävin läpi tapahtumat mitä siitä tiesin. Kerroin meneväni häntä katsomaan Paulan ja hänen toisen veljensä kanssa.

- Kuulin siellä Voipaalassa. Sinä olet lopettanut kalastuksen.

- Kyllä se totta on, jo keväällä se oli. Olen kalastanut nyt 58 vuotta ja siitä eläkkeellä 18 vuotta. Aika rupeama.

- On siinä tavoitettavaa muille. Oletko antanut jollekin muulle kalastajalle apuasi, lupia tai paikkoja.

- Ei minulla ole tämän maan mukana kuin puolikkaan katiskan verran oikeuksia. Vanajalla on aina kalastettu, niin täällä on nytkin kolme eri ammattikalastajaa. He saavat lupansa kalastuksen hoitokunnalta.

- No niin tietenkin, mutta olet Tommille näyttänyt joitain kalastuspaikkojasi?

Siihen ei Pentti enää vastannut. Lupasin poiketa häntä katsomaan. Lähetti Paulalle terveisiä.

Konserttiarvostelu 11.11.-16 Tampere Talo

Perjantaikonsertti 11.11.-16

Rouvalin sijaan saimme kuulla virolaisen kapellimestarin harjoittaman orkesterin. Risto Joos esiintyi jäntevästi ja täsmällisesti antaen soittajille ja solistille selvät merkit. Ludwig van Beethovenin Leonore alkusoitto nro 3 alkoi jyhkeästi, sävelkulku aleni nuotti nuotilta, pitkä huilusoolo, johon jouset vastasivat äänen häipyessä, lähtö tanssiin trumpetin kutsuessa seinän takaa, läheni orkesteria johon jouset taas vastasivat, oboen kirkas soitto kiihdytti orkesterin huimaan menoon ja jylhään loppuun.
Beethovenin Pianokonsertti jatkoi iltaa. Allegro con brio eteni hyvän matkaa ennen solistin aloitusta. Stephen Hough osoitti uuden Bösendorfer konserttiflyygelin erinomaisuuden. Tavallisesti haitallinen klapina oli lähes poissa. Ainoastaan oikean käden korkeissa juoksutuksissa  selvästi kuuli tuon vasaroiden kolahdukset. Toisen osan alussa jonkin kuulijan puhelin hetken soi yhtä aikaa solistin kanssa. Largo eteni nopeaan rytmin vaihdokseen kutsuen tanssiin, samoin kolmannessa osassa Rondo: Allegro.
Solisti soitti vielä ylimääräisenä kauniin Robert Schumannin: Träymerei, jossa solistin tulkinta hidastuksineen ja soiton äänen hiipumisineen hurmasi kuulijat.

Robert Schumannin Sinfonia nro 3 Es-duuri vapautti kapellimestarin, hänen näytöt ja keinumiset musiikin mukaan paranivat kerralla. Orkesteri soitti kepeällä joella, jossa patarumpu ohjasi satamaan. Scherzo: Sehr mässig näytti kuulokuvina satamassa nautitun kepeän aterian ja saaton nukkumaan.
kolmannessa osassa klarinetti ja oboe herättivät muun orkesterin kepeään aamuun ja syömään kevyen aamiaisen. Lihavien ihmisten kävely ruoan päälle keveni loppua kohti.
Neljännessä osassa vetopasuunat aloittivat hautajaissaattueen matkan, vasket soittivat muistosanat ja patarumpu kutsui kahville.
Viides osa jatkoi melankolista tunnelmaa kepeillä päivillä, kunnes puhaltimet aloittivat loppunousun kiihtyvin tahdein.

Tampereen Sinfoniaorkesteri 4.1116

Illan konsertti 4.11.-16

Arnold Bax: Tintangel, oli viihdyttävä. Ensituntuma JoAnn Fallettaan amerikkalaiseen kapellimestariin leimasi pieni vaivaantuneisuus. Hänen yleispulssinsa meni kyllä maaliinsa, mutta eri soittimien sisääntuloa hän ei näyttänyt. Ammattitaitoiset rumpalit kyllä selviytyivät, mutta Rouvalin osoittamat täsmälliset viittaukset puuttuivat. Samoin kävi myös puupuhaltimille ja vaskille. Sen sijaan jouset olivat hyvin informoituja. Tintangel oli pieni sinfoninen maisemamaalaus meren rannalla. Aaltojen keinunta heilutteli koko orkesteria.

Edward Elgarin In theSouth op. 50 osoitti orkesterin komean tason. Edelleen vain perustahtia viittaava kapellimestari oli kyllä harjoittanut orkesterin mieleisekseen. Tässäkin kappaleessa keinunta tuli esiin aivan alussa, kuin tanssia. Alttoviulun äänenjohtaja György Balazs pääsi esiin kahteen kertaan sooloissaan, joita vain vieno muutaman soittimen säestyksen omainen vuorottelu seurasi. Hänen otteensa soittimeensa lumosi koko salin kuuntelemaan aivan hiljaa. Huilu hieman vastaili.

Väliajan jälkeen Tampereen Filharmoninen kuoro asettautui lavalle. Mahtava laulu ihastutti taattuun tapaan. Solistina oli Tuuli Takala. Hän asteli lavalle kauniina ja ylväänä punaisessa mekossaan, istahti ja nousi kolmannessa osassa laulamaan, Fancis Poulencin Gloria FP 177 sai uuden kimmokkeen Takalan kirkkaan ja täsmällisen, suloisen laulun kantaessa kevyesti salissa parven takariville saakka. Hänen ylärekisterinsä oli häikäisevän kristallinen, alarekisteriä kuunteli mielihyvän levitessä mieleen. Kerrassaan onnistunut esiintyminen.

Orkesteri osasi säestää kuoroa, patarumpukaan ei noussut kuoron yli Tiina Laukkasen varmoissa käsissä. Yleisö sai taatun annoksensa musiikkia, kapellimestarikin paransi suoritustaan johtaessaan kuoroa.

Luopumisen aika v. 2016

Luopumisen aika

Pentti oli  ikääntynyt. Juhlittuaan 80 vuottaan kahteen kertaan ilmeni hänen kestävyydessään ja kehossaan rakoilua. Mikään ei enää kääntynyt paremman puolelle, terveys, ystävät, läheiset, kaikki vähenivät. Olin tavannut hänet edellisenä talvena -16 keväällä myymässä kalojaan Kemmolassa. Silloin hän vaikutti ilahtuneelta nähdessämme ja vaihtaessamme muutaman sanan. Lupasin tulla katsomaan häntä. Edellisenä talvena näimme hänen kotonaan. Anu oli laittamassa ruokaa, Pena hääräsi kalojensa ja syömisensä kanssa. Kalastus ei olisi jatkunut ilman ahkeraa Anua, joka käveli pitkät matkat verkoille kelkkaa työntäen. Pentti kalasteli kotilahdella, siihen hän vielä jaksoi kävellä.

Olin saanut valmiiksi kuvakirjan Sirkan ja Pentin kahdesta reissusta meidän kanssamme. Olin hakenut Pentin ja Sirkan meille kukkien aikaan, syömään ja juttelemaan. Toinen matka oli Pälkäneelle Laitikkalan kirjallisuustapahtumaan. Kaari Utrio piti siellä esitelmää uudesta kirjastaan ja sen vaiheista teoksen valmistuessa. Samalla reissulla olimme ensin Suttisen marjatilalla ostamassa mansikoita. Hovi sitten pyysi Penttiä kesähuvilalleen, jossa hänellä oli aikamoiset kekkerit. Nämä olivat kirjani kuvien aiheina.

Soitin, puhelin aukesi, mutta mitään ei kuulunut. Suljin ja koetin uudelleen.

• Kuuluko nyt mitään?
• Kyllä kuuluu. Sanoin nimeni. Luurista kuului melko heikko ääni.
• Olisin tulossa illalla sinua katsomaan ja juttelemaan.
• Minä olen niin huonossa kunnossa, ettei minusta ole oikein juttelemaan.
• No, minulla on Sirkalle lahja.
• Sirkka ei taida enää saada monimutkaisista asioista selvää. Hän on hoitokodissa, ja eksyy jo omassa huoneessaan, saati sitten hoitokodin käytävillä. Pöydästä hän ei löydä haarukkaa ja veistä.
• Minulla onkin kuvakirja, siinä on teidän pari viimeistä reissua meillä ja Laitikkalassa.
• No sitten, kyllä hän varmaan vielä kuvia katselee.
• Tarviitko jotain, minä voin tuoda.
• Punaista maitoa kolme purkkia, maito on edelleen ruokani kulmakivi.

Kävimme Valkeakoskella kaupassa, Paula soitti minulle autoon. Hän kysyi voisiko Pentille viedä puolikkaan broileria. Sanoin sen käyvän hyvin. Kotona söimme toisen puolen kanasta. Paula pakkasi salaattia rasiaan ja otti vielä halkaistun pehmeän ruisleivän kassiin. Minulla oli lehtileikkeitä Pentistä ja kirjoittamani juttusarja hänestä Valkeakosken Sanomista, lisänä joitain minun kirjoituksiani Vammalan ajoilta. Ilta alkoi hämärtää kun nousimme keltaisen talon polkua. Koputin sisäoveen ja astuin sisään.

• Terve
• No hei hei. Pentti könysi pystyyn keittiön pöytänsä äärestä ja tuli antamaan kättä.
• Minä otin Paulan mukaani. Pentin silmissä näkyi tapaamisen ilo heidän halatessaan. Huoli istumapaikoista, Pentti alkoi tyhjentää lyhyttä penkkiä kirjapinoista. Ei antanut auttaa. Mietin, sanoisinko sen penkin päällä fileeranneeni kymmeniä kiloja. Pentti istahti paikalleen paperipinojensa eteen. Siinä oli menossa ilmeisesti jonkin asian kokoaminen, en kysellyt.
• Tässä on ensin joitain leikkeitä, joita olen sinulle kerännyt.Sitten on tämä kirja Sirkalle. Pentti otti kirjan ja alkoi lehteillä sivuja alusta alkaen.
• Ai Sirkka, onhan tässä joitakin hyviä kuvia hänestä. Kyllä tämä minun mukanani menee, ei paina edes paljoa. En vain tiedä, milloin voin tämän toimittaa.
• Ei sen ole väliä. Minulla on tässä toinenkin kuvakirja, sitä vain näytän sinulle, sitä ei ole kuin tämä kappale. Pentti katseli kuvia Hossan erämaan Julmalta Ölkyltä ottamiani kuvia.
• Olen minä täällä käynyt, silloin siellä ei ollut ketään muita ihmisiä. Hän katseli vielä kuvaa Kalle Päätalon kotimökistä Iijoen törmällä Jokijärvellä.
• Olen täälläkin käynyt, mutten ensin kuvaa tuntenut. Murtovaaran talonpoikaistalon kuvat eivät enää jaksaneet kiinnostaa. Paula oli antanut tuliaisensa, Pentti valitti puruvoimaansa sitkeätä ruokaa syödessä.
• Tämä on aivan valmista ja pehmeää, samoin leipä. Kyllä niistä helposti saa irti. Vielä on täällä yllätyskin, kotimainen omena. Se on helppo syödä, kun kuorii sen ensin.
• Ai sinäkin syöt siten, kuorettomana.
• Syön, ja malto on pehmeää ja makeaa. Paula istui penkilleen.
• Mitenkäs olet jaksanut, olitko missään kesällä?
• Olin minä muutamalla lintujärvellä soutamassa taksoituksiani. En enää käynyt Vanajalla, en jaksanut soutaa. Ensimmäistä kertaa katkesi minun pitkät havaintosarjani eri järvillä ja Vanajalla. Jaloissa ei ole enää voimaa, metsässä pystyn kävelemään vain kepin kanssa. Sirkka vielä soitti keväällä ja ehdotti jotain retkeä, mutta ei siitä olisi mitään tullut. Paula kertoili Ilolan Mikosta, yli 90 vuotiaasta metsän pojasta, joka keräsi meille mustikat ja puolukat. Pentti sitä ihmetteli.
• Minä kävin Kariniemen metsässä mustikassa. Se on tuossa riittävän lähellä, saatan sinne kävellä. Keräsin kahtena päivänä yksitoista litraa mustikoita. Poimin polvillani edeten kaksi litraa, sitten istuallani parisen litraa ja sitten vielä maaten puolitoista litraa kumpanakin päivänä. Tein varmasti Suomen ennätyksen makuulla kerätyissä mustikoissa. Hetken Pentillä oli vielä entistä kipinää tarinoissaan. Kovin laihana ja kumaraisena hän istui meidän tehdessä lähtöä, ensimmäistä kertaa ei jaksanut nousta saattamaan ovelle. Kysyi vain, näemmekö mennä.
• Kyllä me näemme, vastasin pilkkopimeästä eteisestä.

 

Anton Brukner Sinfonia nro 5 B-duuri

Tampere  Sinfoniaorkesterin perjantaikonsertti

Kapellimestari Eliahu Inbal johti tämän kertaisen illan, varmoin käsin. Ohjelmana oli vain yksi kappale, Bruknerin sinfonia nro 5. Ensimmäisessä osassa Adagio Sellot ja bassot näppäilivät, jouset pamauttivat saliin kiivaan soiton, tauot olivat dramaattisia. Huilu, oboe ja klarinetti soittivat väliin kirkkaan teeman, johon käyrätorvi vastasi. Jousisto näppäili pizzicatoa, joka olikin ensimmäisen osan teemana. Allegro osassa soitto yleni jylyksi, joka vain vahvistui Langsamer osan hitaaseen mutta voimakkaaseen loppuun.
II osa Adagio palasi pizzicatoon, klarinetti ja oboe soittivat kauniin teeman, jouset vastasivat, mutta pääosaan nousivat puupuhaltimet. Harvoin orkesterissa näin selkeästi puhaltimet esiintyvät soolona, nyt ne eivät jääneet muun orkesterin jalkoihin. Jouset näppäilivät Sehr Langsam, vaskien tullessa esiin kuulaina, jouset siirtyvät sormien tilalle, soitto nousi korkeuksiin, kunnes palasivat pizzicatoon hiljeten huilun ja klarinetin lopettaessa osan.
III osa Schertso: Molto vivace-Trio alkoi kuin kansanmusiikin valssi, voimakkaasti eläen ja heittäytyen koskeen. Suvannon pienet virit tulivat jousien tulkitsemana esiin, vasket nostivat veneen rannalle. Käyrätorvi veti huilun ja oboen auttamana uuteen suuntaan niityllä. Triossa ilakoitiin, soitettiin leikkisästi, elettiin huoletta koskesta noustua.
IV osa Finale: Adagio-Allegretto alkoi klarinetin kysymyksellä, yksi, kaksi, kolme kertaa, oboe vastasi kauniisti. Musiikissa noustiin päällystetylle tielle hetkeksi, ja palattiin takaisin puron varren lehdon siimekseen. Soitto antoi oikeutuksen siellä oloon, äkisti vieras joukko astui esiin.  Alkoi kilpasoitto, joka suli yhteen, ja orkesteri jatkoi matkaansa. Huilu, oboe ja klarinetti johti uuteen suuntaan, josta kaikki iloissaan soittivat, tässä pysymme, tähän pystymme.
Kapellimestari oli jo vanha tuttu, vaan ei osannut vieläkään taputusten saattamana ulos salista, kääntyi kesken matkan ja palasi lavalle, nosti kauniisti soittajat, ryhmät ja koko orkesterin ylös meidän taputtaessa.

Tampereen Sinfoniaorkesterin perjantaikonsertti, Santtu-Matias Rouvali, Ilja Gringolts viulu

Ilta alkoi Sergei Prokofjevin Luutnantti Kije-sarjalla op. 60. Ensimmäinen osa Kijen syntymä soi kauniin varovaisena, kuin kesäinen santatie, jossa edettiin varvashyppelyillä. Hiljaisuudesta alkoi kuulua tunnistamattoman soittimen soolo. Ei näyttänyt olevan kukaan soittajista. Kauniisti etenevä varovainen, täyteläinen, kuin oboen, ei, huilun, ei, fagotti, ei sentään. Soitto lakkasi, orkesteri jatkoi hyppelyään, kesäinen päivä ympärillään. Toisessa osassa soittaja tuli esiin, Jonas Silinskas käveli hiljalleen paikalleen ja kohta alkoi taas tuo uskomaton ääni kaikua. Viikko sitten hän oli orkesterin solistina, silloin sai huimat aplodit. Syke toisessa osassa oli nopea, kävelijät olivat joutuneet alamäkeen. Pois hiekalta, nurmi luisti askelten alla tempon tahdissa, kukaan ei kaatunut. Ensimmäinen osa oli Kijen syntymä, toinen Romanssi ja kkolmas Häät. Tempo säilyi nopeana, häätanssi oli hurmaa orkesterissa. Neljäs osa Troikka jatkoi hurjaa elämää, Santtu-Matiaan paita alkoi kostua, kädet ohjasivat soitinryhmiä, sellot ja altot sekä toinen viulu antoivat aluksi tunnun kaiken kauneudesta, kunnes vuoroon pääsivät puhaltimet sekä rummut. Meno kiihtyi ja päättyi äkisti. Viides osa alkoi hetiKijen hautaaminen. Tummemmat sävyt nousivat esiin, hitaasti ensimmäisen osan tempolla, kunnes se palasi edellisen osan kiihkoon. Esitys oli vahva orkesterin taidon näyte, piano ja harppu kuuluivat sävelten seassa.

Ilja Gringolts asteli esiin viulunsa kanssa kuin vuosisadan alun juutalainen pankkiiri, tumma polviin asti ulottuva takki, tummat housut, musta tukka ja parta. Viulistin aloittaessa Erich Korngoldin viulukonserton D-duuri op. 35 ensimmäisessä osassa, Moderato nobile, mieleen nousi Nicole Paganiinin kapriisit ja niiden taiturimaiset juoksutukset. Toisen osan, Romance, Andantessa soivat huiluäänet upeasti vaihdellen kaikkien kielten yli vetävään jouseen. Se näytti olevan aivan kaarella huimimmissa nopeuksissa. Gringoltsin Stradivarius täytti salin, orkesteri tuntui paikoitellen olevan päällimmäisenä, alimmissa kielissä. Finaalissa solisti oli kuin viulu, maaginen ääni oli kaiken hallitseva, jopa orkesteri unohtui. Kuulimme myös ylimääräisen, jossa Gringolts sai todella lumota salin.

Väliajan jälkeen Richard Wagnerin sinfonia C-duuri www 29 Oli uusi elämys. Ensimmäinen osa alkoi hyvin iskevästi, mahtaillen, mutta soljui nopeasti soittimien harmoniaan. Vaikutelma oli voimakkaan, vahvan väkevä sopien hyvin alun iskevyyteen. Meno oli kaukana hiekkatien hyppelystä, muttei siinä marssisaappaita kuulunut. Toinen osa Andante ma non troppo, un poco maestoso soi kuin kirjoitettu. Hämmästelin kapellimestarin ja soittajien tarkkuutta, viittaus sai erehtymättä vastauksen soittajilta, ehkä siinä tuota majestosoa kuului. Ensimmäisessä osassa kuultu sävelkieli ei ehkä tuonut ennakkoasennetta niin esiin, mutta toinen ja kolmas osa tuntuivat iskevän kuin suoraan ajatteluun, tällaista sen kuuluukin olla. Viimeinen osa Allegro molto e vivace ei ensimmäisen osan tavoin ollut aivan ennakkoon ajatellun mukaista. Harmoonista, taidokasta, hyvin soitettua, täydellinen ilta.

Jorma Uotinen tuli kaupunkiin

Teatteri täyttyi, esiripun raosta kaksi miestä, yksi nainen. Asettautuivat sellon, bandeonin haitarin ja kosketinsoittimen taakse. Aloittivat, Uotinen täytti kaiken tilan. Ranskalainen chanson kuin Aznavour. Lierihattu lilaa, pikkutakki valkoinen paita ja housut, puntit lyhyet soukat. Lilat sukat ja ne kengät. Kiiltonahkaa lila loisti kärjet kaukana edessä.

Jorma lauloi kappaleen toisensa jälkeen, syvä baritoni ääni vahvistimien läpi. Hattu maahan ja takki. Timantit loistivat kalvosimissa jalokivi sormuksessa. Keskustelut yleisön edessä liikkuminen ja mukaan otto saivat naurut ja taputukset. Pariisin taivaan alla sai yleisön rytmittämään mukana, La vie en rose ja tila oli täynnä ääntä Jorman kauniin vibraaton ja täyteläisen alarekisterin kaiuissa.

Jari Hakkarainen oli säveltänyt kaksi hyvin osuvaa kappaletta, hän oli kosketinsoittaja. Helena Plathan sellon ja Petri Ikkelä haitarin ja hyvin taidokkaat bandeonin takapotkut kuin Argentiinasta, vain salsatanssijat puuttuivat.

Jorma pujahti verhon taakse palasi pitkä perperi päällään jalassa käärmeennahkaiset hopeiset housut puntit vielä lyhyemmät. Ne kengät vain kärjet näkyivät solkisuojuksien alta. Baritonin kertoessa ranskaksi lehdet taipuivat mieleen ja niin Kuolleet lehdet kohistelivat salissa. Kerronta tiivistyi Seineen sen kätkemiin aluksiin, metallin ja puun palasiin, kuolleisiin lapsiin.

Takki sai mennä ja hattu, Jorma taipui muutamaan piruettiin ja kädet, ne saivat elon kuin tanssissa. Voimakkaat iskut rintaan ja otsaan äänen kohotessa ja äkisti katketessa antoivat kaikkensa yleisön elettäväksi.

Jorma istahti näyttämön laidalle, nousi kävelemään penkkien edessä laulun jatkuessa. Taputukset olivat sydämestä. Muutama suomenkielinenkin laulu solahti samaan Pariisin tunnelmaan.

Viimeinen kappale ja ylimääräinen bulevardilla vapautti kuulijat ja esittäjät parhaimpaansa.

Jorma Uotinen lähti kaupungista.