Kyntö pihapiirissä -70 l

Kyntö kotipellolla

Hankkijassa tein kaupat välteistä. Olin katsellut isäntien kyntöjä kaksisiipisillä ja kolmesiipisillä auroilla. Molemmilla sai kyllä hyvää jälkeä, mutta kolmisiipiset olivat nopeammat. Kolmanneksen nopeammat, mutta, ne vaativat enemmän voimaa ja sopivat isommille lohkoille. Eihän ero suuri ollut, vaan jos kynnettävää oli lähes 20 hehtaaria, niin olisi siinä jo tarvetta tehokkaalle koneelle. Tiesin Fordsonin olevan jo vanha, siitä ei ehkä saanut irti tarvittavaa tehoa, mutta silloin olisi käytettävä pienempää vaihdetta. Se taas tarkoitti hitaampaa kyntöä. Silloin kolmesiipisestä ei olisikaan hyötyä. Päätös syntyi pihalla, jossa vanhojen koneiden joukosta näin Fiskarsin 16 tuumaiset kolmesiipiset puoliautomaattiaurat. Niiden sininen väri oli tallella, vantaissa oli vielä kynttä jäljellä, ja siipiä ei ajamalla saisi ikinä rikki. Runko oli suorassa, samoin tukivarsi traktorin nostovarsiin.

- Päivää, tulin koneita katselemaan. Tuolla pihalla on sellainen, joka kiinnostaa.

- Päivää ja tervetuloa, joko sinä koneita ostelet?

Kysymys oli hienovarainen osoitus minun isännyydestä. Kait se asia erikoismiehille nopeasti kulkeutui.

- Kyllä vaan, Innanmaahan, niinkuis varmaan jo tiesitkin.

- Onhan siitä täällä ollut puhetta, onnean vaan. Mennääs sitten katselemaan mitä sinä tarvitset.

Pihassa puhuimme ilmasta, viimeaikaisista tapahtumista, kaupan vilkkaudesta. Kaikesta muusta kuin välteistä, tyrvääläiseen tapaan. Lähestyimme välttejä, siinä kysyin muina miehinä hintaa.

- Mitähän tuokin maksaa, vanha näkyy olevan, voi vielä käydä jollekin.

Vakavalla naamalla myyjä sanoi hinnan kuin vain jotain sanoakseen. Jatkoimme vielä katselemista ja hinnoittelimme muitakin koneita.

- Annatkos välteistä alennusta?

- Aina jotain, olisikos tällainen hinta sopiva?

Myyjä tiputti sopivasti ja kättelimme.

- Tulen traktorilla hakemaan pikapuoliin, morjens.

Kotona kerroin ostoksestani. Paulan mielestä se oli hyvä ja tarpeellinen kauppa.

- Minä laitan ruokaa, kutsutaan Valtterikin syömään pöytään.

Söimme kolmistaan, kerroin ostoksestani.

- Onhan se tarpeellinen, minä kynnin fiskarsin kympillä. Kävelin hevosen perässä syksyisin päiväkausia. Yksisiipinen ei leveätä viilua saanut aikaan.

Hain Fiskarsit Vammalasta, ne keikkuivat pitkällä traktorin perässä. En ollut kiinnittänyt nostovarsien säätövälystä tiukalle, joten tien kallistuksien mukaan ne ohjautuivat milloin vasemmalle ja taas oikealle puolelle. Kotona hain ison jakoavaimen ja aloitin välyksien tiukkaamisen. Hiukan olivat kierteet toista mieltä, mutta hirvelää voimalla sain ne narahtaen liikkeelle. Hain rasvakannun ja sain öljyä valumaan kierteisiin. Tyytyväisenä työhöni ajoin pellolle riihen tanhuan viereen. Siinä pellon reunassa oli vielä jäljellä aitan kivet ja suuri lohkare entisen savusaunan kohdalla. Valtteri oli ne purkanut ja poltellut uuneissa. Riiuu aikana näin vielä savusaunan paikoillaan, harmi molempien puolesta.

Laskin aurat maahan. Vuosia sitten, kun kiinnostuin maataloudesta, menin kirjastoon lainaamaan maataloutta käsitteleviä kirjoja. Niistä luin kynnön aloitusta. Pellon keskeltä aloitettessa tuli huolella kääntää ensimmäinen viilu kahteen kertaan. Näin saatiin koko alue tasakyntöön. Nyt aloitus oli tien reunasta. Kynnin viilut tielle päin. Muutaman metrin jälkeen pysäytin ja kävin tarkastelemassa jälkeä. Jokaisen siiven oli mentävä yhtä syvältä. Sopiva syvyys oli siinä 20-25 cm. Jouduin hieman säätämään aurojen kallistusta, hyppäsin ajamaan uudelleen. Taas tarkastelin säätöjä. Kyntäjä istuukin aina vinottain ja seuraa vantaiden jälkiä. Uuden käännön tuli istua samalla tavalla vanhan viilun päälle kuin aikaisemmatkin viilut. Naapurin isäntä ei voinut laskea viiluista, kuinka monella siivellä oli kynnetty. Tämän minulle opetti Posion Martti, kun olin Hyrkillä renkinä.

Vedin ensimmäistä viilua läheltä isoa kivenmulkeroa. Juuri takapyörän ohittaessa kiveä maa hieman sortui pyörän alla. Traktori keinahti ojan puoleen. Pidin auran maassa, polkaisin tasauspyörästön lukkoon ja koetin eteen päin. Hieman pääsinkin, kun aurat kalahtivat siihen kiveen kiinni. Koetin nostaa niitä, vastusta oli liikaa. Koetin peruuttaa, pienen matkaa pääsinkin, kunnes rengas osui kiveen. Olin tukevasti kiinni. Koetin heijata traktoria eteen ja taakse, jotta se auttaisi itsensä ylös. Seurauksena valuin yhä enemmän kallelleni, oja oli märkä ja aivan imi minua. Laitoin lisää voimaa peliin käsikaasulla ja jatkoin heijaamista tosissani. Silloin alapuolen takapyörä puhkesi johonkin piikkiin siinä ojassa. Se oli tekemätön paikka. Hain suulista isoja lankkuja ja rakensin pedin traktorin alle. Hain tunkin tallista ja hylsysarjani. Sopiva hylsy pyörän muttereita varten löytyi, mutta laatikon oma lyhyt varsi ei auttanut avaamaan ensimmäistäkään. Hain vesijohtoputken parimetrisen pätkän ja pistin voimaa peliin. Mutterit aukesivat. Asensin tunkin taka-akselin alle ja nostin traktoria. Uusia lankun pätkiä alle, uusi tunkkaus ja saatoin irrottaa takapyörän. Se kierähti vetisen ojan penkalle. Minun täytyi soittaa virtasen Osmo apuun. Rengas oli saatava Salosen korjaamoon Vihattulaan. Kaksin punnersimme renkaan peräkärryyn. Salosella lupasivat korjata renkaan seuraavaksi päiväksi. Ajoimme meille kahville. Nukuimme yön ennen seuraavan päivän taistoja.

Satoa pellosta -70 l

Jokisen perhe vuokrasi talon pellot Valtterilta -67. He saivat asunnon sivurakennuksesta, huoneen ja keittiön. Yläkerran huoneessa asui Paulan nuorin veli Antti. Pellot oli kylvetty heinälle ja osin kauralle, pieni määrä oli ohraa. Jokisella oli navetassa emakkoja ja niiden porsaita kasvatettavana. Heinää söivät muutamat mullit ja pari lehmää. Meidän tultua tilanpitoon isännyyden vaihduttua Jokiset lupasivat luopua viimeisestä vuokravuodestaan. He olivat katsoneet Kiikasta sopivan tilan ostaakseen.

Minulle jäi siten laajat heinämaat, joiden korjuun aloitin ensimmäisenä. Kokeilin hevosvetoista niittokonetta. Sahasin siitä aisat poikki ja kiinnitin sen jotenkuten traktorin perään. Laskin terät maahan ja aloitin. Hitaasti ajaen kone leikkasi heinän luolle. Sitten terät tukkeentuivat, taakse jäi leikkaamatonta luokoa. Hyppäsin pukilta ja putsasin terän. Uusi yritys, nyt sujui, mutta vain hetken. Niittokoneessa oli suuret metalliset pyörät, ja niihin oli hitsattu poikittaisia rautoja pidon takaamiseksi. Leikkuri toimi vain, kun pyörät pyörivät. Isännän paino leikkurin päällä olevassa satulassa jäi pois, ja siksi pyörät lauttasivat vahvassa heinässä. Lopetin ja ajoin Lehtimäelle kysymään Heikkiä ajamaan heinät nurin. Hänellä oli oikea traktorikäyttöinen niittokone. Siinä asetettiin nivelakselilla terät säksättämään edestakaista liikettään. Vivusta vetämällä ajaja saattoi nostaa ja laskea niittokoneen. Työ sujui hyvin, ja muutama hehtaari heinää makasi luokona pellolla.

- Kiitos taas kovasti, mennääs kahville taloon. Keittiön pöydässä ryyppäsimme kahvia useamman kupillisen. Heikin juontia oli mukava katsella. Hän nakkasi sokerin palan huuliensa väliin ja ryysti kahvinsa sen läpi. Se oli erikoisen taidon takana. Minäkin koetin, mutta ryystin liikaa kahvia palan läpi, ja se suli heti suuhuni, ja kahvi oli makeaa. Heikki kykeni ryystämään useamman suullisen saman palan läpi.

- Et sinä sentään ole opetellut tassilta ryyppäämään?

- Kyllä niinkin voi tehdä, mutta vain silloin jos kahvi on aivan liian kuumaa.

Olin käynyt Heikin talossa vierailulla hänen äitinsä Olgan luona vinttikamarissa. Siellä istuimme Paulan kanssa sängyn laidalla ja seurasimme Olgan kahvin laittoa. Se sujui juoheasti ja tarkasti. Böönät mitattiin kouralla ja tiputettiin kiehuneeseen veteen kahvipannussa. Isoäiti ryysti vielä htassilta ensimmäiset ryystöt. Loput hän joi kupista. Rusinapullapitkoa oli aina tarjolla.

- Ottakaas nynnisua ja kastakaa kans. Käynnit jäivät lämpimiin muistoihin.

- Kuinkas aijot heinät korjata, onko sinulla heinäharavaa?

- Joo, koetan Valtterin hevosvetoista haravaa. Se on helppo kiinnittää traktoriin. Laitan Paulan kuskiksi ja istun itse satulassa. Onhan se aika huojuva istuin, mutta koetetaan ny.

Heikki ajeli kotiin ja minä vein pellolle seipäitä ja nappulakorin. Paulan tultua kotiin komensin hänet pellolle mukaan.

- Haluatkos ajaa vai haravoida?

- Ole minä haravan päällä ollut, mutta taidan mennä ajamaan. Hitaalla vauhdilla aloitettiin. Pitkän kaarevan jousiteräksen päässä oli satula, jaloille ei ollut sijaa. Tuntui huteralta, mutta sain tukea nostovivusta. Pidin siitä kiinni, kunnes haravan isojen kaarevien piikkien väli oli heinää täynnä. Tempaisin vivusta, ja piikit nousivat terävästi ylös ja heinät tipahtivat rullattuna paikoilleen. Työ alkoi sujua. Uudella kierroksella tiputin heinät riviin samaan paikkaan kuin edellisetkin. Saisivat kuivahtaa yön yli. Silloin alkaa seivästys.

Töitä pihapiirissä -70 l

Katselin navettaa. Olihan se jo korjauksen tarpeessa, hiekkatiili oli alttiina sateelle ja paisteelle. Tiilen pinnasta oli hiutunut aikas kerros pois. Perustus oli tehty kiilakivillä ja betonilla. Raudoitus puuttui, ja veden päästyä betonin alle, se katkaisi ja halkaisi perustuksen jäätyessään. Samalla tiilit liikahtivat eri suuntiin ja raot alkoivat kasvaa. Onneksi kyseessä oli vain yksi kulma, muutoin koko navetta olisi luhistunut.

Hankkijalle tuli asiaa. Kävin ostamassa pienen betonimyllyn, kauniin vaaleankeltaisen vaihtovirtakoneisen. Asensin sen navetan viereen ja laitoin töpselin seinään. Hiekkaa, vettä betonia sisään ja kurnutus kuului yli tanhuan.

Ensimmäisenä korjasin tallin ulko-oven kamanan yläpuolisen halkeaman. Se oli muurattu syrjätiileillä vähäisen holvin muotoon. Holvi oli irronnut molemmista päistään, ja oven karmi piti holvia paikoillaan. Valtteri oli siihen uhrannut yhden potkukelkan jalaksen poikittaistueksi. Toinen samanlainen halkeama ja osittainen seinän sortuma oli tallin ikkunan kohdalla. Tämä vaurio tuli yhdessä päivässä kuntoon, kun sain tilan vuokralaisen ryhtymään vanhaan ammattiinsa. Samalla korjasimme oven päällisen.

Markus tuli kylään, katseli korjauksiamme.

- Hyvin on tehty, mutta turhaan, jollet korjaa perustusta. Se on kaivettava auki ja tuettava uudelleen. Kas, sinulla on betonimylly, no nyt korjaukset pääsevät vauhtiin. Tee tuohon apuperustus, sen on mentävä vanhan alle osittain. Sitten kunnon betonirautoja tiuhaan kuran sisään. Menimme keittiöön kahveille. Katselin seinälle tiskialtaan yläpuolelle ja leivinuunin kylkeä.

- Katsos tuota uunin sivua, sinulla on jäänyt laatoituksen vaihtaminen kesken, voisitkos sen tehdä loppuun. Puuhella oli istutettu uunin kylkeen, ja sen takana leivinuunin kylki oli laatoitettu valkoisilla laatoilla. Niitä Markus oli vuosia sitten alkanut vaihtaa.

- Tulen sen tekemään, ei se kauaa vie.

- Se olisi mukava, minä en ole koskaan laatoittanut, eikä tässä oikein ole aikaa sellaiseen. Menimme tupaan, Markus istui tapansa mukaan keinutuolin käsinojalle ja minä Joensuusta ostamaamme nojatuoliin.

- Kuules, osaatkos sanoa, kuinka pitkän kaislan tulee olla, jos se on järven rannassa ja…

Laskin sen paperilla, ensimmäisen asteen yhtälö. Annoin luvun, se taisi olla 17 metriä.

- Olet ensimmäinen, joka sen on osannut laskea, on minulla toinenkin kysymys. Kuka oli atomipommin isä? Hetken mietin, se on saksalainen tiedemies, vartoos nyt, Oppenheimer.

Markuksella oli aina joku hauska tehtävä ratkaistavaksi, liittyen milloin mihinkin. Kerran valon määrän maksimoimiseen ikkunasta.

- Kuules, anna minulle tuo sinun nahkatakkisi, se sopii minulle niin hyvin. Takki oli puolipitkä ruskea, sutjakkaa mallia.

- Ei, minä tarvitsen sitä itse, et saa sitä. Mietin, että olisin sen voinut antaakin, olimme saman pituisia ja kokoisia. Olin tässä asiassa liian visu.

Sunnuntaipäivänä kuumassa auringossa aloitin navetan perustuksen korjaamisen. Savi oli niin kovaa, ettei siihen lapio pystynyt, pölähti vain. Hain rautakangen ja jyskytin sillä pienen nikareen kerrallaan irti. - Saanko ja jaksanko tätä hakata, että päivässä tulisi valmiiksi, mietin ja pyyhin hikeä. Hitaasti pääsin vanhan perustuksen tasalle ja alle. Siitä työ helpottui, lapiolla kykenin lohkaisemaan maata irti kaivannon reunalta alkaen. Savi ja junttaantunut sora sekä isot pulterit paljastuivat perustuksen pohjalta. Kaivoin kulman ympäri samanlaisen kaivannon. Hain tapulista lautojaj ja aloin tehdä maan päälle laudoitusta. Se tulikin nopeasti valmiiksi, seuraavaksi aloin katkoa tuomistani harjateräksistä sopivia paloja valun sisään. Uusi betonimylly alkoi ääntelynsä. Sopivan seoksen valmistuttua siirsin kottikärryt myllyn alle ja kippasin kuorman siihen. Pieni työntö, ja kaadoin sisällön muottiin. Sovittelin teräkset kuraan, tein uusia satseja, kunnes pääsin laudoituksen tasaan. Tasoittelin valun ja katselin työtäni. - Nyt saa pakkanen koettaa parastaan, ei tästä enää sorru.

Pesin myllyn huolellisesti sisältä ja päältä ja siirsin sen suojaan. - Jahas, sitten on vielä kaivettava salaoja tuosta nurkasta tien yli ojaan. Tiemaa on taas helvetin kovaa, no, aloitan. Sama jyskytys rautakangella ja kinkerrys lapiolla. Tein kapean suirun. Siihen upotin salaojaputken pohjalle.

Taloon tuli vieraita, Paasikot Vammalasta. Heitä nauratti minun työni sunnuntaina.

- Olet sinä kans, kun sunnuntaina kaivat selkä hiessä. Tulivat katsomaan työmaata.

- No jaa, työt kutsuvat, ja silloin mennään. Vaikka onhan päivä komea. Minä nousen haudasta, mennään kahville, Paula on varmaan jo huomannut teidän tulon, ja aloittanut tuukauksen.

Peräkärryn korjaus 70 l

- Se on sellainen, kuin puhe oli. Seisoin Sammaalla sepän pihassa. Ajoin sinne traktorilla, poikkesin Sianojalla hakemassa Harrin mukaan.

- Eikös olekin, ota se nyt perään ja vedä se varovasti ulos hiekalle. Peruutin traktorini pajan ovista sisään, laitoin koukun ja vetoakselin kiinni. Kärry oli kokenut täydellisen muutoksen. Parissa viikossa seppä oli sen korjannut rungosta alkaen. Lava oli terästä, laidat laudasta, ympäriinsä raudoitetut ja uudessa maalissa. Viljalaidat olivat paikoillaan, ne seppä nosti lattaraudasta tehtyjen hahlojen väliin. Vielä hän oli hitsannut hahlot molemmille puolille alalaitaan ulkopuolelle. Niihin pudotettiin jousiteräksestä katkaistut latat, ne tukivat edelleen laitoja. Tukea tarvittiin viljaa puidessa ja siirrettäessä pellolta kuivurille. Perälaitakin oli samoin korotettu. Etulaita oli korotusten tasalla. Oli siinä mahtava loora viljalle.

- Toppaas nyt, ja laita alennusvaihde päälle, sitten ajat kaasuttamatta veto päällä metrin verran, touhusi Harri. Seppä katseli myhäillen innostustani hänen työstään. Hän oli uudistanut myös kärryn etupään ja vetosilmukan. Maalattuina ne eivät hävenneet uutta. Hyppäsin alas ja kumarruimme kolmin tarkastamaan hiekassa näkyviä jälkiä. Harkot olivat ehjät, veto oli sama peräkärryssä ja traktorissa.

Kiitin seppää hyvästä työstä ja maksoin hänen pyytämän summan.

- Mennääs ny meille, Anja keittää kahvit. Harri ajoi autollaan edellä, minä jyristelin pölyä nostaen perässä.

- Morjens, no, oletkos tyytyväinen, kysyi Anja.

- Olen, en kaupasta olisi parempaa saanut, työ oli sovitun mukainen ja minun mielestäni jopa parempi. Olihan laitoihin laitettu ylimääräiset vahvikkeetkin.

- Kuinkas teidän kanat munivat? Hukkuivatko ne pehkuihin, niinkuin Heikki ennusti?

- Hahhaa, no eivät hukkuneet, pian ne tallasivat oljet ja turpeet littanaan. Saavat ne apuorret nyt olla, otan ne pois sitten, kun kanala tyhjennetään. Näkyy niilläkin jokunen istuvan yönsä. Varsinaiset orret ovat seinustalla. Sinne ne räpiköivät nukkumaan. Joskus hieman koettavat rähistä paikastaan. Munia on alkanut tulla, nyt Matara hakee kerran viikossa aikas lastin. En ole laskenut, miten usein keskimäärin kana munii, mutta noin arviona melkein muna päivässä.

- Se on hyvä tulos, ovatkos munat jo täysikokoisia?

- Pikkumunia ei enää tule, tuotanto on täydessä käynnissä. Alkuun söimme pikkumunat itse, muttei niitä kaikkia kyennyt käyttämään. Veimme sitten niitä kylissä kaydessämme.

Anja kaatoi kahvit keittiön pyöreän pöydän ääressä, kuppiin vielä meijerissä käymätöntä kermaista maitoa ja nisupullan palanen meni holjasti kurkusta alas.

- Miten sun kaivuriprojekti on edennyt, joko kaivuu sujuu?

Olin hakenut Fordsonin perään traktorikaivurin. Siinä oli hieman projektia, pumppu täytyisi uusia. - No olen sitä opetellut käyttämään pihapiirissä ja hieman kotipelloilla. Kyllä sillä jo ojaa syntyy. Huomenna menen Lehtimäen soramontulle lastaamaan. Siitä se alkaa. Minulla ei ole kuin ojakauha, mutta kyllä siinä on hyvät kynnet. Jos ei vain ole kovin isoja kiviä, niin eiköhän se suju.

- Koskas se työ tapahtuu?

- Illalla töitten jälkeen, kuuden maissa.

- Minä taidan tulla katselemaan.

- Tule vaan, kait sinne yleisöä tulee, Virtasen miehet ainakin ja Lehtimäen Heikki ja Alangon Matti. Kiittelin isäntäparia ja aloitin kotimatkan.

Kaluston hankintaa 70 l

Traktori oli ja peräkärry. Lista tarvittavista koneista jatkui, aurat, kylvinkone, apulannan levitin, äes. Kaikki oli ostettava, moottorisaha, kaatovänkä, keruukoukku, vinssi tukkien juontoon. Valtteri oli lopettanut tilan kehittämisen jo vuosikausia sitten. Hän oli aikoinaan hyvinkin edistyksellinen, kävi maamieskoulun Kokemäellä, palasi tilalle ja esitti isälleen kylvöheinän ottamisen käyttöön. Siihen saakka heinät oli kerätty luonnon laitumilta, missä niitä sitten olikin. Sato niillä ei ollut kummoinen, lisäksi jatkuva niitto ja sadon korjaaminen köyhdytti maata. Innanmaallakin oli Kotajärven suunnalla heinäniitty. Se oli jäänyt jo aikaa käytöstä, enkä minä sen sijaintia koskaan saanut selville. Samoin tuon alueen todellinen omistaja jäi tietämättömäksi. Vanhoissa kauppakirjoissa se oli kyllä merkitty, muttei siitä karttaan ollut jäänyt viivaakaan. Valtteri sai tahtonsa läpi, ja Innanmaa siirtyi väkevän lypsytalouden aikaan. Sotien jälkeen rakennettu hiekkatiilinen navetta oli valmistuessaan komea ja tilava. Parsinavetassa lypsi toistakymmentä lehmää, lypsykone hankittiin myös, oli karjapiikaa ja sisäpiikaa. Tallissa oli kahden hevosen paikat. Koneistustakin oli, hevosvetoisina ne eivät minulle käyneet. Ruostuivat vain pihassa ja ladon edessä, kylvinkone, pyörivä äes, hankmo, niittokone. Olipa siinä ruostumassa usean hevosen vetämä oja-aurakin. Aikanaan hyvin edistyksellinen ja kallis kone. Siinä hevoset ojan molemmin puolin vetivät ojassa kulkevaa auraa, se leikkasi ruohottuneet pientareet ja siivet levittivät mulloksen pellolle. Olin nähnyt elokuvissa sellaisen tapahtuman. Melkoinen näytös. Taisi vetäjinä olla neljä hevosta, niiden ajajat, auran ohjaajat ja kaiken yllä isännän käskevä ääni. Innanmaassa kaikki pellot olivat sarkaojissa, ja varmasti vesitalous oli kohdallaan auroja käytettäessä. Entisen loiston ajat saattoi nähdä mielessään ja joistakin valokuvista. Niissä karjapiika ylpeänä pitää maatiaislehmää kytkyestä uutuuttaan loistavan navetan edessä.

Näitä en juuri ehtinyt miettiä, joskus katseen osuessa vanhaan koneeseen välähti eletty väkevä elämä edessäni. Minun oli tehtävä oma työni tilan eteen, suunnitelmat kasvoivat todeksi hiljalleen, alku oli vaatimaton, rahavarojen mukaan kun oli edettävä. Tilan metsät antoivat vankan selkänojan. Metsänhoidonneuvoja Sallin Antin kanssa aloitimme suunnittelun, mitä kukin lohko vaatii. Antti istui kamarissa ja katseli metsäkarttoja, luki muistista puuston kullakin lohkolla.

- Täällä, Humalisjärven molemmin puolin on hakkuukypsää puustoa. Mäntyä ja kuusta. Sitten tämä paikka, tässä on hieman korjattavaa, kun vanha isäntä ei koskaan taipunut avohakkuun puoleen. Tässä on suoritettava päätehakkuu ja taimien istutus. Hikeville maille kuusta ja muualle mäntyä.

Asiat alkoivat selkeytyä. Kävimme läpi tukin ja massan hinnat, tilan tarpeet ja leimattavan lohkon sijainnit.

- Valtteri leimautti viimeisen alansa tuolla Humalisjärvellä. Siellä on osa leimikosta pystyssä, ne puut kuuluvat tilan ostajalle, maassa olevat puut taas myyjälle. Jatketaan me siitä hakkuuta.

Sovimme päivästä, jolloin menisimme leimaamaan hakkuun.

Sianojan Harri tuli käymään.

- Katsellaas Pekka sinun kärryäsi. Menimme ulos tanhualle. Rujon näköinen kärry oli navetan päädyssä.

- Kyllä sinä tällä heinät saat korjuun, mutta entäs vilja? Sitä varen sinä tarviit kärryyn pitävän pohjan ja viljalaidat. Minusta tätä ei saa enää kunnolla korjattua, tai siis ettei se kannata. Kuinkas tässä veto toimii, onko jako sama traktorin kanssa. Jos pyörät pyörivät eri tahtiin, niin silloin liikaa pyörivä rengas kuluu sutena ja hajoaa.

- Jaa, en minä sellaista ole osannut ajatella. Olen kyllä hieman pellolla koettanut, enkä mitään isompaa havainnut.

- Se täytyy hiekalla kokeilla. Silloin näkyy pysyvätkö kuviot ehjinä ajettaessa pienellä nopeudella veto päällä.

- Minä hakkasin laudoista tähän korokelaidat, katsos, ne ovat täällä suulissa. Helpot sovittaa paikoilleen. Olin lyönyt vaakalautojen molemmille puolille pystylaudat kolmeen kohtaan, ja jättänyt alapäät pitkiksi. Näin ne laidat saattoi vain nostaa kärryn matalien laitojen päälle. Näin sain nostettua sivulalaidat ja perälaidan korkeammiksi. Etulauta oli valmiiksi korkea. Sovitimmene paikoilleen, mutta ei se enää minua niin tyydyttänyt, Harrin sanojen jälkeen.

- Äläs huoli, meillä on tuolla Sammaalla sellainen seppä, että se tekee sinulle komiat kärryt, jos suostut. Työ on hyvää ja maksu kohtuullinen. On tässä sellainen runko, että seppä pärjää, mutta kaikki puuosat täytyy korjata pois. Samoin tuo etupää, siinä on aika karskia tuo hitsaus. Siihen kohdistuu joskus isoja voimia.

- No mikäs, käydään seppää tapaamassa.

Metsäkaupat tein Repolan Aaltosen kanssa. Olin Aaltosella usein poikennut jo koluaikana. Aaltosen Seppo oli samalla luokalla keskikoulussa, ja kaksosveljensä Matti ja Eino tulivat tutuiksi metsäretkiemme yhteydessä ja kesäleireillä. Annoin sepälle tehtävän, sovimme hinnan, kaksi tuhatta markkaa. Sillä rahalla kärry olisi kuin uusi, maalattu vihreäksi, metallilavalla, viljalaidoilla ja oikealla vedon jaolla.

Ajoin Hankkijaan. Katselin pihalla käytettyjä koneita, Fiskarsin kolmesiipiset aurat kiinnostivat. Lampsin sisälle ja aloitin juttelun miesten kanssa. Tunsivat kyllä minut entuudestaan, mutta nyt olin isäntänä paikalla.

Peräkärryn osto 70 l

Osmo saapui aamulla. Katselimme Fordson Majoria.

- Sinulla onkin tässä komea peli. Voimaa taitaa olla tarpeeksi. Onko muuten kunnossa.

- Kyllä kait. Olen tätä hieman kokeillut, ajellut pellolla ja testannut hydrauliikkaa. Tuntuu toimivan.

- Tarviit sitten peräkärryn.

Istuimme autoon ja ajoin Vauranojalle. Romuttamo oli kauppakeskuksemme, melkein aina sieltä löytyi hakemamme. Osmo oli siellä huomannut kuorma-auton lavan raadon. Sitä päin menimme.

- Katsos, tuolla se on, tuo vaalean sininen.

Lampsimme lavan luo. Katselimme peräakselia, lavan laitoja, etupäätä ja siinä olevaa vaihdelaatikkoa. Kokeilimme, että vaihteet oli kunnossa, tai ainakin menivätkö kylmiltään päälle. Vaihdelaatikon etupuolelta oli runkopalkit katkaistu, ja hitsattu siihen yhtä vetopistettä varten kolmion muotoinen jatkopala. Sen päässä oli vahva lenkki. Se pääsi pyörimään, joten siitä vetämällä kärry tulisi juohevasti perässä.

- Katsos, tämä liitetään traktorin peräkoukkuun, siinä on rasvatkin paikoillaan.

- Katsotaas vielä muitakin kärryjä. Minua kiinnostaa vielä tuo, jossa on alumiininen nostettava perälauta. Menimme kärryn luo ja tarkastimme sen. Se oli etupäästään vielä sellainen, mihin se jäi kopin ja moottorin poiston jäljiltä.

- Tässä on vielä paljon töitä, hyvää on vain takalaita. Tämä on ollut jakeluauto.

Pyörimme vielä hetken katsellen romuttamon varastoja. Erityisesti punainen laivarauta kiinnosti Osmoa.

- Katsos, tästä kun hitsaa, niin ei se edes oikein ruostu. Lisäksi se on paljon tavallista rautaa kestävämpää. Kasassa oli eripaksuisia rautalevyjä hieman sekaisen näköisesti. Se oli kuitenkin tarkoituksen mukaista, jotta siitä näki, millaisia levyjä siinä oli. Osmolla oli vielä omia ostoksiaan, ne veimme vaakaan. Kopissa istui johtaja, hän tervehti ja vilkaisi vaa´an lukemaa. Romua myytiin kilokaupalla, eroteltiin alumiini ja kupari omiin kasoihin. Rauta oli kolmetoista penniä kilo.

Palasin traktorilla, kävin maksamassa toimistossa, seitsemänsataa markkaa. Hinta oli kyllä sopiva. Peruutin traktorin kärryn eteen, laskin koukkua hieman, se meni lenkin alle. Vivusta vetämällä koukku nousi ja solahti reikään. Vielä vähän nostamalla sain koukun lukittumaan. Ajelin uusi kärry perässäni Vaununperälle.

Seuraavana päivänä vein kärryn Virtasille. Siihen täytyi laittaa toimivat takavalot, ja ehjät kuvut. Osmo niitä alkoi ropata. Hannun kanssa sihtailimme ostosta. Lava oli puinen, vielä kuitenkin tukevan oloinen. Koputtelimme lankkuja.

- Älkääs nyt koputelko, tippuu roskat silmiin. Osmo tarkasteli johtojen vetoja lavan alla. Ne olivat ehjiä ja johtivat kyllä sähköä, mutta takavalot olivat rikki. Vaihdoimme lamput, ja ne paloivat. Sähkö tuli traktorista liittimen kautta. Se on takana lokasuojan vieressä. Samaan paikkaan, hieman alemmas oli asennettu hydrauliikka pikaliitin. Siihen taas kiinnitettiin hydrauliletku peräkärrystä. Näin traktorista saatiin vipua vetämällä lava nousemaan. Ensimmäiseen koitokseen ajoin peräkärryn heinämaalle.

Sain traktorin mukana vanerikopin. Sen kykenin yksinkin poistamaan mutta en nostamaan paikoilleen. Osmo auttoi, pumps, ja siinä se lepäsi, ovesta sisään, katse etuikkunan tai sivuikkunoiden läpi. Peräseinää siinä ei ollut, ei myöskään minkäänlaista kiinnitystä. Koppi pomppi traktorin mukana ja hinkkasi konepeltiä, runkoa ja perää. Antoi se kuitenkin suojan sateelta. Rujon näköinen oli.

Konserttitaltiointi 15.3.-19 Tampere talossa

Heitor Villa Lobos: Fantasia sopraanosaksofonille, kolmelle käyrätorvelle ja jousille.

Raikas alku jousilla, johon solisti luritteli orkesterin kanssa alkutahdit. Jess Gilliam mustissaan, ylikapeat housut ja eteisvahtimestarin takki sekä kultaiset kengät, oli hengästyttävän helisevä sopraanosaksofonin kuljettaja. Santtu-Matias Rouvali oli palannut. Gilliam siirtyi alarekisteriin ja alkoi leijailla usvan läpi kuultaessaan auringon säteillessä kuin kaleidoskoopissa. Solisti keinui menemään ja johti orkesteria suvereenisti. Yhteistyö Rouvalin kanssa sujutteli, siinä orkesteri antoi teeman, johon solisti vastasi kahteen kertaan, jonka jälkeen saksofoni meni menojaan loisteliaasti jousiston jäädessä pysäkille.

John Williams: Catch me if you can, solisti vaihtoi tenorisaksofoniin, vasket napsuttelivat sormillaan, pimpparauta mukaan, ja solisti meni menojaan. Miten mahtava ja hienovireinen ääni II osan alussa, saksofoni johti ja vibrafoni soljutteli lyömäsoittimen taitajan Peter Fodorin käsissä. Kolmas bändin soitin oli basso. Pentti Mäkiharju jymäytteli sillä komppia hätkähdyttävästi ilman jousta, jazz bändin tapaan. II osa päättyi jousiston vaikuttavaan unisonoon ja solisti henkäili loruaan.

Taputimme ylimääräiseen saakka. Jess Gilliam laittoi sopraanosaksofonillaan toisen vaihteen silmään Petro Iturralden kappaleessa Pequena Czardas. Unkarilaisteema alkoi kiertää ja nopeutua yhä hurjempaan menoon. Näimme ja kuulimme solistin taidon ja nautinnon esityksestään.

Väliajan jälkeen kuulimme Johannes Brahmsin Pianokvarteton orkesterisovituksen, jonka Arnold Schönberg oli kirjoittanut. Jotensakin yllättävä esitys, Brahmsia mutta ei Brahmsia. Neliosainen teos antoi odottaa, orkesteri oli säihkyvän hyvä, sävelet soivat täsmällisesti ja kauniina, mutta silti jäi hieman irrallinen, etenemätön tunnelma. Täytyy kuunnella toistamiseen, ehkä silloin Brahms ei sotke Brahmsia.