Pentin hevoset
Opin
tuntemaan hevoset, joilla ajettiin jäällä ja maantiellä. Aluksi
katselin kömpelöitä valjastuksia ja ainaista ihmettelyä, mikä
minnekin tulee. Uskalsin tarttua asioihin ja aloin tehdä töitä
Pentin hevosten kanssa. Valjaat olivat jotenkin useasta osasta kootut
ja paikatut. Siinä oli osa aivan oikeaa nahkaista osaa, esimerkiksi
häntäremmi, ja silat. Moni osa oli korjattu erilaisilla köysillä,
ohjakset olivat venekäyttöön tarkoitettua polypropeenia. Pehmeää
kyllä ja kädessä miellyttävää, mutta ne olivat kovin valuvat
ohjaksissa. Näin ei tuntuma hevosen suuhun ollut selkeä, kun ohjas
oli mutkalla ja alkoi hitaasti nousta suoraksi ennen kuin se vastasi
ajajan käden liikkeeseen. Näin siitä tuli kaksi vaikutusta,
ensimmäinen kevyt ja toinen perään kovempi.
Minulla
oli tallessa hevosen ohjat, komeat vähän käytetyt nahkaiset ja
riittävän pitkät. Olin vaan kenkännyt ne naapurin hevosmies Matille.
Hänellä oli ravihevosia. Oli valittanut liian lyhyistä valjaista
minulle jossain tapaamisissamme. Vein ne hänelle joululahjaksi.
Vanhat valjaat olin silpunnut aikansa eläneinä ja risoina. Talteen
otin vain lujat messinkiset renkaat.
Minun
valjaani olisivat olleet aivan oiva parannus Pentin viritelmiin,
sääli.
Katselin
Pentin lähtöä kalakaupoille Rimmo hevosellaan. Hän asensi Länget
kaulalle ja kiristi ne alaremmillä. Ne olivat aivan sopimattomat.
Jokaisella hevosella on yksilöllinen kaula ja rynnäs. Siihen on
tehtävä mitoilla länget kuin räätälillä puku. Längen
pehmusteet olivat kuluneet eivätkä enää täyttäneet
tarkoitustaan. Pentti huusi minua apuun. Katso nyt miten nuo aisat menevät tuonne pään molemmin puolin? Katsahdin valjastuksia. Sinulta puuttuu mahavyö. Sidoin sen nopeasti paikoilleen ja Pentti pääsi matkaan. Toisella kertaa hän oli valjastanut ja kysyi, miten tässä käy kun joudun alamäkeen. Sinulta puuttuu häntävyö, tässähän se on. Kiepautin pyöreästä nahkasta tehdyn lenkin hännän alle. Siitä jatkui nahkavaljas siloihin kiinni.
Kotona
menin aittaan ja hain esille omat länkeni. Renkini oli ne korjannut
ja maalannut komeaksi. Ostin siihen uuden huopaisen pehmusteen.
Lahden Valjas ja Nahka myi minulle rahkeet. Ne olivat joustajaa lujaa
nahkaa, jotka sidottiin omalla solmullaan länkien kahteen reikään.
Rahkeet kiinnitettiin sitten luokkaan. Siinä oli taas oma
menetelmänsä. Pentin rahkeet olivat aikoja sitten katkenneet. Hän
käytti tilalla taas veneköyttä ja omalaatuisia solmujaan.
Vein
länget Pentille ja ajattelin sovittaa sen pehmustetta vanhoihin
länkiin. Pantti kiitti ja laittoi minun länget pehmusteineen
suoraan käyttöön. Sanoin haluavani länget takaisin, kun hän ei
niitä enää tarvitse.
Päitset
ja kuolaimet olivat myös aikansa päässä. Minulla oli hevoseni
Liisan uudet päitset ja kuolaimet. Nekin sitten kannoin Pentille.
Hän niitä katseli ja mietti niiden kestävyyttä. Olihan ne tehty
nahasta, komeat ja ohuet. Hyvin kestivät. Kuolaimeni olivat kuin
uudet, kahdesta paksuhkosta osasta, ne solahtivat Rimmon hammaslomaan
pehmeästi.
Rimmo
pääsi aina kesäisin laitumelle Kuhmoisiin, niinkuin seuraavatkin
hevoset, joita Pentti osti.
Uusi
hevonen oli Toijalasta, nuori vasta valjaisiin opetettu. Pentti vei
sen ensimmäistä kertaa jäälle verkkokalastukseen. Kuulin siitä,
kun taas kerran istuin tutussa keittiössä. Ei siitä ollut
mihinkään. Vein sen takaisin. Kun pääsin sillä järven selälle,
niin se pillastui ja karkasi. Ravasi lähimmän saaren rantaan niin
pitkällekuin pääsi. Aisat katkeilivat, ja reki pomppi perässä.
Seuraava
hevonen ei pysynyt jäällä paikoillaan avannolla. Pentti sitoi
hevosen kaulaan pitkän narun päähän raskaan punnuksen. Sen kanssa
edelliset hevoset olivat pysyneet hyvin paikoillaan, vaan tämäpä
lähti silti. Raskas punnus kopisi etusiin ilman pysähdyttävää
vaikutusta. Pentti joutui ottamaan avukseen uuden
kalatalousavustajansa, joka sitten ajoi hevosella pitkin jäätä ja
palasi avannolle tarvitessa. Pentti syöksyi reestä pois ja rekeen
takaisin.
Eihän
siitäkään hevosesta työhön ollut, mutta mitäs, seuraava hevonen
oli taas valjaissa ja jäällä. Kuulin sen menestyksestä taas
keittiössä. Pentti kertoi, vaikeaa oli taas, ei osannut hevonen peruuttaa, ei
millään konstilla. Minä sitten valjastin sen aamulla reen eteen ja
ajoin sen rantaan aivan laiturin viereen jäälle. Menin seisomaan
sen eteen, pidin suitsista kiinni ja aloin potkia sen etujalkoja. Se
siirsi etujalkojaan taaksepäin, kunnes se olisi istahtanut. Silloin
se siirsi takajalkojaankin. Oppihan se, muttei siitä mitään
tullut, kun se innoissaan jäällä vaan peruutti.
Uusi
työjuhta oli saatava. Minä lupasin lähteä sitä hankkimaan.
Ajoimme Ypäjälle. Kolmannessa paikassa illan ollessa jo pimeänä,
meitä onnisti. Hevonen valjastettiin ja Pentti lähti koeajelulle.
Palasi pian ja sopi kaupat.
Keskustelimme
keittiössä, Pentti valitti, kuinka hevonen oli laiska. Hän sanoi
jo uskoneensa, että hän kuolee jäälle ja loskaan. Hevonen
pysähtyi ja jäi kotimatkalla paikoilleen. Puolen tunnin odotuksen
jälkeen hän iski hevostaan lautasille lujalla rautaisella tangolla.
Siitä sitten pääsivät molemmat kotiin. Kysyin, miten ruokit
hevostasi. Annan sille aina iltaisin heiniä. Vartoos nyt, siis etkö
anna mitään koko pitkän päivän aikana, vasta illalla. Minä
kauhistuin ja juttelin ruokinnasta Valkaman Matin kanssa. Hän sanoi
samaa, mitä minäkin jo tiesin. Hevosen on saatava koko päivän
pitkän ravintoa, heinää tai kauraa. Peräsuolessa vasta ruoka
lopullisesti sulaa.
Kerroin
tämän Pentille, sinun on annettava ruokaa, vaikka heiniä aina
pysähtyessäsi avannolla tai myyntimatkoilla. Otat heiniä säkkiin
ja asetat siitä aina hevosen eteen. En minä niin voi tehdä,
keväällä heinien rippeet sulattavat avannolla jään nopeammin.
Uskoi hän kuitenkin minua. Tullessaan taas meille kaupoille hän
näytti, miten heinäsäkki oli mukana ja myös maassa syötävää.
Minulla oli aina kuivaa leipää taittaa orresta Pentin tullessa.
Syötin sitä halukkaan turvan ja pehmeiden huulien ojentuessa käteni
tuliaisiin niin monta kertaa, että kun menin Pentille, niin kuulin
tallista iloisen hirnahduksen.
