Villiviinit
Täytin peräkärryn renkaat täyteen. Edessä oli matka Lahteen, Paula tuli mukaan. Syyskesän sää oli vielä lämmin, tie oli kuiva. Olin ostanut Huutokauppa comista kakkosnelosia. Ne olivat minulle sopivan mittaisia, mahtuisivat kaikki kärryyn kuomun alle. Gepsi ohjasi, ajoimme Salpausselän rinnettä alas suurmäkien kohdalla, ja alhaalla käännymme oikealle ja siinä puutavaraliike olikin. Kävin trukkimiehelle näyttämässä kuittia puhelimesta, hän muisti meidän erän. Trukki kurvasi ohitsemme ja toi nipun, kuljettaja kysyi, haluanko puut kärryn sivulle vai päähän. Ilmoitin että sivulle. Nostimme kuomun ja aloitimme lastaamisen. Kakkosneloset mahtuivat hyvin kärryn pohjalle, eikä takalautaa tarvinnut irrottaa. Kun nippu nousi laitojen tasalle hain takaluukusta kuormaliinan. Siinä oli iso silmukkakoukku, jota en vaan niin helposti saanutkaan kiinnitettyä kärryn lenkkiin. Täytyi ensin saada nippua hieman liikahtamaan keskellemmäs. Onnistui se, ensi kerralla tiedän laittaa koukun kiinni ennen lastaamista. Suljimme peräkärryn ja ajoimme takaisin Sääksmäelle.
Polttopuut tulivat, ja minä vein kottikärryllä klapit alustaan. Niitä oli niin paljon, ettäviimeiset kuormat tulivat kakkosnelosten päälle. Sinne ne hautautuivat, klapeja tuli lattiasta lähes kattoon pattinkien vierestä ja päältä.
Minulla alkoi katon korjaus aittaan. Laitatin siihen mustan peltikaton. Naapurit tulivat auttamaan. Minun piti vaan ensin sahata pattinkeista rivat vanhan pärekaton päälle naulattavaksi. Menin kellariin hakemaan kakkosnelosia. Heittelin klapeja pos niiden päältä, siihen kasaan alkoi muodostua kuoppa. Mahalla maaten yletyin ensimmäisiin pää ja hartiat alhaalla kuopassa. Kiskoit pattinkit yksitellen ylös ja sivulleni. Voimat olivatkäsistä vähissä, enkä saanutkaan työnnettyä itseäni pois kuopasta. Ahdisti, mutta ylös oli päästävä. Jotenkin matelemalla takaperin yläsuuntaan se onnistui.
Mökillä Matti oli kiskkonut villiviinit alas. Hän aikoi leikata ne maata myöten pois, mutta Paula vastusti. Lupasin naulata seinille rimat. Keväällä sitten voisimme naulata rivat. Kannoin kakkosnelosia Romulaan sahaamista varten. Mittasin leveältä sivulta kolme yhtä leveää ripaa ja aloitin sahaamisen. Sirkkeli huusi, pölynkerääjä huusi ja puru lensi silmiin. Hain metsurin kypärän päähäni, silmikon laskin alas ja kuulosuojat korville. Sahatuista paloista sain vielä kaksi ripaa kustakin, yhdeksän kaikkiaan yhdestä kakkosnelosen pätkästä.
Maanantaina hain peräkärryn talon toiselta puolelta. Lumen auraaja oli kasannut talvella niin korkean kasan lunta tielle, mistä olisin saanut kärryn pois. Ajoin kaupungin puistoa pitkin hiljakseen kierrellen roudan nostamia kohoamia. Pääsin hyvin kärryn luokse ja siirsin sen talomme eteen. Kuomu auki ja lastasin rivat kolaan. Minulla oli vielä pärekattonauloja kaksi laatikollista Romulassa. Siirsin sirkkelin pois tieltä ja aloin kaivaa alahyllyltä naulalaatikoita esiin. Ne olivat ainakin kaksikymmentä vuotta olleet siellä koskemattomina. Siellä viimeisessä kasassa alimmaisena olivat etsimäni naulat.
Paula keitti kahvit termospulloon, teki leivät mukaan. En uskaltanut perillä ajaa autoa mökin pihaan, kannoin sitten rivat alas takaseinälle. Aloitin harjauksella, pienet sammaleen kasvannaiset piti ensin poistaa, yksi seinä, toinen kuistin pääty, makuuhuoneen pääty ja vielä toinenkin sivu. Laitoin ensimmäisen rivan pakoilleen ja aloitin naulauksen. Nääpurin Paavo tuli katselemaan ja juttelemaan. Näytin hänelle naulaa ja kysyin, tietääkö hän mihin sitä käytetään. Ei arvannut. -Ovatko ne kalvanoituja? - Eivät, niiden pitää ruostue samaa tahtia päreiden lahoamisen kanssa. Silloin päreet on helppo lapioida katolta alas, eikä naula tökkää lapion osuessa.
Naula oli ohut, rivat olivat kovaa kuusta ja talon rivat kuin rautaa. Vasaroin melkein kaikki naulat vinoon. Ne vaan lenkahtivat kovaan vastukseen ja kait vasarakin hieman alkoi muljahdella kädessäni. Paula mittasi rivat suoraan, veti merkin kynällä seinään, minä asetin rivan paikoilleen ja naulasin. Paavo kysyi, että tuuleeko kovasti, kun naulat niin taipuvat.
Melkoisen urakan jälkeen rivat olivat paikoillaan, ja me ajoimme kotiin. Auton perässä oli kaksi litran maalipurkkia. Ne sekoitettiin rautakaupassa sopivaan värisiksi. Malliksi olin ottanut kaksi kuvaa kännykällä. Mökin seinässä olivat eri väriä kuisti kuin muu mökki.
Seuraavan päivänä ajoimme maalaamaan rivat. Minulla oli kaksi pitkävartista sutia mukana. Paula aloitti alaripojen maalaamisen, minä maalasin kaksi ylempää ripaa. Työ sujui hyvin ja oli melkoisen helppoa. Joimme kahvit kuistilla.
Illalla mietittiin, ettemme viitsi lähteä seuraavana aamuna sitomaan villiviinejä, jos sataa.
Yöllä olikin satanut, mutta se oli jo poissa, kun minä nousin. -Mennään vaan, niin saamme sen työn valmiiksi. Kävin hakemassa porakoneen ja kaksituumaisia normaaleita nauloja. Katselin vielä löytäisinkö vihreän narurullan, jonka luulin olevan työhuoneella. Eipä sitä näkynyt. Ajoin rautakaupalle, Paula kävi hakemassa sidosaineita. Vihreä muovinaru, jonka sisällä oli rautalankaa, kaksi rullaa, yhteensä kaksikymmentä metriä. Sivuleikkurilla siitä sai hyvin napsaistua sopiav pätkän. Paula suori ja ojensi minulle sopivan nipun. Kiedoin narun rivan takaa ja edessä sitten kiersin narun päät yhteen. Työ oli taas vaivatonta. Kuistin seinällä ylin ripa vaati vielä pari naulaa. Asetin naulan rivan päälle ja aloin vasaroida. Mutkalle meni naula. Hain porakoneen ja porasin rivasta läpi, laitoin naulan reikään ja nyt sujui vasarointi.
Kävimme vielä juomassa kahvit, Paula otti kuvan ja ajoimme kotiin.
