Kissat pihassamme

Kissan pissa 

Koiramme Lotta on ollut muistoissamme yli kymmenen vuotta. Vieläkin muistelemme sattumuksia sen kanssa. Lotalla oli melkoinen vietti kaivauksiin. Se saattoi kaivaa pihlajan juuria tuntikausia. Silloin ei mikään huuto tai käsky saanut sitä lopettamaan. Sain sen sisälle vain kantamalla. Suu oli täynnä kuraa ja savi oli pakkautunut huulien ja hampaiden väliin tiukaksi tilsaksi. Muu ei auttanut kuin pesualtaan päällä vedellä lorottaen puhdistaa raukan suu.

Oli Lotalla toinenkin rakkaus, kissojen ajo. Taaskaan ei mikään huuto tehonnut, kun se sai vainun. Metsästyshaukku, melkein ulina vaan kuului, kun Lotta paineli täyttä vauhtia kissan perässä. Kerran Pentillä käydessäni Lotta painalsi talliin ja suoraan ylisille. Hirmuinen haukku ja ajo alkoi. Kissa loikkasi ylisiltä suoraan alas ja jatkoi metsään. Lotta ei siinä kiireessä ollenkaan epäröinyt, vaan hyppäsi perässä. Ihmeellisesti se vaan siitäkin hypystä selvisi, eikä haukku edes keskeytynyt, kun ajo jatkui metsään. Muitakin ajoja oli, jänistäkin se kerran metsässä ollessamme alkoi ajaa. Jänis teki melko pientä ympyrää, ja Lotta kiersi perässä.

Kotonamme naapurit saivat välillä Lotan vieraakseen, sitä sitten polkupyörällä ajelin etsimässä ja huutamassa. Kissoja ei kylässämme ollut.

Se on muuttunut. Nyt meidän tontillamme kiertelee ainakin kaksi kolme kissaa, naapurista ja kauempaa. Meillä oli puiset tikkaat nojollaan talon lappeella. Ikkunasta katselin, kuinka kissa nousi tikkaita ylös. Ihmettelin sitä ja mietin mitä se katolla tekee. Silloin kun vielä oli varpusia, ne pesivät kattotiilien alla räystäällä. Ehkä se veti kissaa. Yhtenä päivänä alkoi vintistä kuulua hirmuinen tappelun rähäkkä ja mouruaminen. Kävin katsomassa. Vintille olikin oikein tie kissoille. Kaavelista olivat tunkeneet aluskatteen saumasta sisään ja villoihin oli painunut ura. Poistin tikkaat, ja vierailut vintissä lakkasivat.

Mutta keväällä, reviirejään puolustaneet kollit kusivat rappujen alle. Sitä sitten haistelimme mennen tullen. Täytyy ajaa sinne karkeaa sepeliä, vaan auttaneeko tuokaan.

Paulalla on kukka- ja kasvimaa. Kauluksien väliin uusin keväisin tuoreen mullan. Siihen onkin kissojen mieluisaa pissata. Nyt ne ovat alkaneet myös paskoa siihen. Hiukan vetävät käpälillään multaa päälle. Paula alkoi hermostua. Siihen päälle laitettiin ensin kanaverkkoa. Ei se pitkään auttanut, kun kasvit ylsivät verkon yli. Sitten siihen raahattiin kuusen oksia kasvien väleihin. Ei sekään auttanut. Minä jo lupasin rakentaa siihen lasisen katon, ei Paula sitäkään halunnut.

Talvi tuli ja pakkaset. Kukkamaan multa ei enää ollut kuohkeaa. Ajattelimme päässeemme kakkaongelmasta. Emme kuitenkaan, siihen tuli vaan pieni tauko, ja kakkoja alkoi ilmestyä polulle. Siinä oli mieluisaa pyllistää, kun lumi ei yltänyt puohuun. Sai sen tuotoksen siitä pois, kunhan ei odottanut pakkasia.

Sain syksyllä valmiiksi sadevesien ohjauksen ränneistä kokoojiin ja edelleen vesipesään. Asensin myös sulanapito vastukset kokoojista putkiin. Appara sai valmiiksi pistorasiat seinille. Minä jäin odottamaan pakkasia. Kiersin taloa, pellon puolella yksi ränni kokosi vedet tynnyriin, ja siitä putkea myöten maan sisällä ollevaan säiliöön. Nyt tuo putki, säiliö ja tynnyri olivat umpijäässä. Siihen en vielä ollut saanut sopivaa vastusta ostettua. Laitoin sitten siihen 10 m pitkän vastuksen. Se ei mennytkään läpi putkesta kuin kolmisen metriä. Kieppi vastusta jäi tynnyriin ja johdon laitoin seinään.

Aamulla kävin katsomassa tynnyriä ja putkea. Ne olivat sulat. Sain työnnettyä vastuksen läpi saakka. Hyvin tuntuvat toimivan.

Paula kävi lumitöissä. Sisälle tultuaan kertoi kissan paskantaneen komeat pökäleet kokoojaan. Siinä sille onkin lämmin vessa.

Kelan korvauksen hakeminen

 

Netti on nykyään lähes jokaisella. Kelakin on netissä, lomakkeen täyttö vain ja lähetys onnistuu samalla istumalla. Vanhaan aikaan jokaisella palvelun tarjoajalla oli lomake valmiina. Jotkut jopa täyttivät sen itse, toiset antoivat lomakkeen mukaan. Silmälääkärillä se ei onnistukaan.

Minulla on tänään meno tarkastukseen, ja Paula aloitti jo pari viikkoa sitten painostuksen. Minun olisi haettava lomake Kelasta korvauksen hakemista varten. En enää edes tiedä, missä Kelan toimisto on. Päätin hakea ja tulostaa lomakkeen netistä. Sivut aukesivat hyvin, oikean lomakkeen haku oli työlästä, löysin sen kuitenkin pienellä työllä. Sivulla oli myös ohjeet lomakkeen täytöstä ja lähettämisestä.

Sain lomakkeen esille ja tallensin sen koneelleni. Sieltä sitten aloitin taistelun sen kopioimiseksi. Minulla on asennettuna vaadittu Adobe Acrobat ohjelma. Asensin kopiokoneen valmiiksi ja painoin kopioi. Ensin se näytti menevän, mutta kesken toppasi. Muutaman toiston jälkeen aloin uskoa, että se ei onnistu. Palasin Kelan ohjeisiin. Siellä käskettiin ladata Adoben uusin versio. Tein latauksen, se sujui hyvin. Aloitin kopioinnin, se ei onnistunut. Lopulta katsoin Adoben ominaisuudet, ja siellä oli kaikki muut toiminnassa paitsi kopioiminen. Tästä ei Kela tiennyt mitään. Palasin Adoben sivuille. Maksullisia ohjelmia kyllä oli, mutta en sellaista halunnut yhtä lankettia varten. Aikaa meni ja löysin sellaisen ilmaisohjelman, joka sallii kopioinnin. Se sujui vauhdilla, asennus ja lataaminen. Laitoin kopiokoneen uudelleen iskuun ja aloitin. Kopioi. Ei kopioinut. No johan nyt on. Tärkein komento, koeta uudelleen, ja minä painoin ja painoin kuvaketta. Aina kone aloitti, mutta aina myös lopetti kesken.

Palasin Adoben sivuille ja aloin lukea. Oikeassa laidassa oli mahdollisuus muuttaa pdf muotoa Wordiksi. Minä suoritin toiminnon ja innolla taas kopioimaan, mikä ei sujunut.

Tämä taistelu alkoi huonosti, mutta vielä koetin. Kopio komennon jälkeen esiin tuli kopioinnin asetukset. Muutin automaattisen asennuksen pystyksi, ei auttanut, muutin kopiokoneen oikeaksi, ei auttanut, muutin uudelleen ja painoin käytä nappia, ei auttanut. Tein kuitenkin toimet uudelleen, ja kopiokone heräsi koomastaan. Tulostin siitä riemastuneena lanketteja tuleviakin täyttöjä varten.

Nyt on riennettävä silmälääkärille.

Palasin kotiin. Mennessä ajoin parkkihallin luiskalle ja koetin saada lapun koneesta, mutta sepä sanoi, että kuitit ovat loppu. Ajoin eteenpäin, kun puomi oli auki ja ovikin aukesi. Juostessani vastaanotolle huikkasin vartijalle, miten pääsen täältä ulos. Hän sanoi puomien olevan auki myös ulosajoa varten. Tempasin läpyskää kasvoilleni, ja siitä toinen korvalenksu irtosi. Aloin tunkea kuminauhaa sen läpyskän reikään. En tahtonut nähdä kunnolla, lasit olivat taskussa. Sain työnnettyä kuminauhan reikään ja tein siihen yksinkertaisen solmun, ja astuin liikkeeseen. 

Lääkäri kyseli ja katseli, hiukan heikentyneet olivat arvoni, ja jälkikaihi edennyt, mutta sitä ei kunnallinen puoli vielä leikkaa. Minä siihen, että en kyllä hautaan saakka odota, menen yksityiselle. Hän kirjoitti siihen lähetteen. Kassalle maksamaan. Maskin takaa kuulin lauseen, otan tästä suoraan Kelakorvauksen, niin ei sinun tarvitse tehdä sen eteen mitään. Minun oli pakko kertoa hiukan raivokkaasta taistelustani korvauslanketin saamiseksi.

Vielä oli asioita, Veikon koneeseen oli mentävä, kun olin maksanut DNA:n laskun kahteen kertaan. Oli siinä selittämistä, ennen kuin he ja minä ymmärsimme, että he eivät hoida DNA:n laskutusta.

Seuraavaksi ajoin Masan autoon ja tilasin joulunpunaisen paukkupullon. Hotaria nauratti maalia hakiessaan. Jaksoin vielä ajaa auton talliin, ja tulin sisälle istumaan ja huokumaan.

Raput

 

Talomme pystytyksen urakoinut Matti teki takakuistilta raput alas. Minä niitä katselin, ja käskin tehdä alapäähän vinkkelin ja kaiteen. Vinkkeli tuli talon nurkan ohi ylämäkeen, ja siihen laitettiin kaksi askelmaa. Ne johtivat tasanteelle, ja talon nurkan jälkeen rappuset veivät ylös ovelle ja ylätasanteelle. Hyvät ne olivat, askelmat nostivat kulkijan kuin ilmaiseksi ylös, ja siellä me kaiket kesät istuimme katselemassa Valkaman lehmiä. Pikkuinen harmi oli, lautojen välit olivat turhan isot, väleistä joskus tuuli osui jalkoihimme. Laitoimme siihen maton suojaksi. Olihan se kodikkaan näköinen.

Pesin raput aina keväisin painepesurilla. Sain ne kauniin näköisiksi joksikin aikaa. Matti oli tehnyt ne painekyllästetystä puusta. Niissä ei maali olisi pysynyt, ne alkoivat tummua rumasti 20 vuoden jälkeen. Maailmalta alkoi kuulua viestejä, ei pitäisi koskea ollenkaan tuohon sinisen vihreään kyllästykseen. Aloin suunnitella lautojen korvaamista lehtikuusella. Olin Huuto netissä nähnyt sellaisia myytävän, ja pienet jäännöserät olivat sopivaan hintaan menneet kaupaksi. Talomme edessä rappuset olin jo tehnyt lehtikuusesta. Ostin Huittulasta kaksi vanhaa komeaa lehtikuusta. Ne täytyi kaataa. Maksoin niistä sopuisan hinnan, ja siirrätin ne Kannistonmäkeen Käen Ollin sahattavaksi.

Viimein tartuin työhön. Ostin 60 metriä lehtikuusilankkuja Liedosta. Ne olivat 6 metriä pitkiä ja 10 tuumaa leveitä. Paulan kanssa ajoimme peräkärry perässä Hämeen härkätietä joen varsia seuraten Lietoon. Myyjä toi lankut esille trukin piikeissä. Siinä sahasin ne keskeltä poikki, niin sopivat kärryyn. Raskaita olivat kannettavaksi, mutta kuorma valmistui. Kotona tein niistä taapelin työmaan viereen ja peittelin ne pressulla odottamaan käyttöä.

Talvi tuli ja talvi meni. Olin jo purkanut rappujen alapäästä tasanteen ja kaiteen. Tein kaksi alarappusta väliaikaiseen tarpeeseen jo syksyllä.

Alkoi näyttää siltä, etten jaksaisi purkaa vanhoja rappuja, vallankin kun olin päättänyt korjata myös aitan raput samalla tavaralla. Kävin uudelleen Liedossa, nyt ostin 28 millistä leveää lehtikuusilautaa, olisin ostanut enemmänkin, mutta pojilta oli höyläkone rikki, eikä lisälautoja ollut saatavilla. Jakken kanssa olimme reissussa, sahasin laudat mittojen mukaan. Ylä tasanteelle tarvitsin 2.80 m pitkiä lautoja 10 kpl. Lopuista laudoista tehtäisiin portaat.

Laudat tulivat lankkujen pinon viereen. Aloin haeskella tekijää, netissä olikin ilmoitus talkkarista. Mies saapui, katseli työmaita, palasi autolleen.

Ei hänestä ollut apuriksi.

Lopulta sain Jukan kautta kirvesmiehen ja lapio ojurin. Aitan rappuset tulivat päivässä valmiiksi, lankut melkein riittivät. Alimmainen askelma täytyi laittaa väliaikaisesti mäntylankusta. Toisena päivänä aloitti myös ojuri. Sadevedet johdettiin talon vastakkaiselta puolelta 110 mm putkiin. Ne ojuri upotti maahan.

Timpuri purki ylä tasanteen ja alkoi asentaa tuomiamme lautoja ruuveilla paikoilleen. Hyvin pysyi työmaalla pelkkien niskojen ja yhden irtonaisen laudan varassa. Portaissa tuli tuumaustauko. Loput laudat eivät riittäneet pituudestaan korvaamaan entiset seinään saakka ylettyneet laudat. Hetken siinä katselimme, ja annoin luvan tehdä sen mukaiset, mihin aines riitti. Rappuja täytyi kaventaa. Seinäbetoni jäi paljaaksi. Siihen silmäni kiinnittyi. Muutoin työ oli ammattimiehen aikaansaannos.

Toijalassa kävimme maalikaupassa. Paula halusi rappuset öljyttäväksi. Mietittävänä oli vielä kuullotuksen väri. Kaupassa meitä opasti tehokas ja osaava myyjä. Kotona taas, ja minä öljysin raput, ja lopussa alkoi sade.

Se paljas betoni, aina silmissä. Mietin jo kaukalon rakentamista siihen, Paula ei hyväksynyt sitä. Taas Huuto nettiin. Muutaman viikon kyttäyksen jälkeen sinne tuli taas minulle sopiva erä lehtikuusi lankkua.

Päätin tehdä rappusten korjauksen itse. Raahasin sirkkelin työmaalle, mittasin ja sahasin. Lankku kerrallaan korvasi vanhan. Nyt sain seinän raon kiinni. Kaksi päivää tein rappuja ja yhden päivän kaidetta. Ajelin mökille hyvillä mielin.

 

Kellarissa koko kesä

1991 talomme valmistui. Halusimme siihen rossipohjan, ja Airaksisen Seppo sen suunnitelmaan piirsi. Tonttimme on loivassa rinteessä ja maaperä on melkein kokonaan hienoa hiekkaa. Helppoa perustusten kaivaminen ei kuitenkaan ollut. Rakentaja Viljasen Matti otti kokonaisurakan avaimet käteen. Hän aloitti marraskuun pakkasilla kaivuun ja anturoiden valun. Pakkasta oli 20 astetta ja kaivuri oli lujilla routaisessa maassa ja rakentaja valun kanssa.

Perustukset nostettiin betoniharkoista anturan päälle. Vielä valettiin saunan ja kellarin välikatto ja jäätiin odottamaan hirsikehikkoa Rantasalmelta.

Minä kuljin katsomassa perustusten sisällä ja mietin, miten lattia tuetaan. Matti oli nostanut betonitornit linjaan antureiden päälle pirtin alle ja makuuhuoneen alle. Vielä piti nostaa leivinuunin perusta tulevan lattian korkeudelle ja kaiken sai kääriä pressuihin.

Tammikuussa saapui lumiseen pihaan valtava kahden rekkakuorman lasti. Kahdessa päivässä piirtämämme hirsikehikko nousi harjaan ja sai aluskatteen suojakseen.

Juhannuksena Matti luovutti talon meille. Kuljimme ihmetellen sisällä ja ulkona ja aloitimme muuton Kurisjärveltä. Alustassa oli pellon puolella seisomakorkeus ja tien puolellakin pääsi kulkemaan hieman kyyryssä. Hiekka tarttui jalkoihin, se alkoi harmittaa. Tilasin betonilastin autotallin eteen pressun päälle ja aloimme miehissä kärrätä hankalaa lastia kellariin. Päivässä tuli valmista. Niemisen Osmo liippasi valun tasaiseksi. Sillä oli hyvä kulkea, eivätkä polttopuut enää olleet santaisia. Valu kiersi kellarin ovelta päätyseinään päin ohi uunin perustuksen ja siitä sitten toiselle uunin sivulle. Polttopuille riitti hyvin tuo tila, kunnes Paula hankki ensin yhden ja sitten toisen pakkasarkun Osmon liippaamalle pohjalle. Minä vein polttopuut sitten pitemmälle ja osin hiekan päälle. Lisäksi kasasin vuosi vuodelta enemmän ainespuita kellariin. Niitä alkoi olla jo aika paljon, eikä jäljellä ollut tila enää riittäneet siihenkään.

Jakkekertoili vävystään, Kaappiksesta. Lupasi tämän tulevan avuksi puiden järjestämiseksi. Niinkuin aina käy, niin työ paisui. Kaappis kantoi puita ulos ja klapeja sisään, alkoi kaivaa uusia putkia maahan. Ne johdattivat katolta vedet hallitusti perustusten pysyessä kuivina. Tuohon kaivaukseen päädyin talouskellarin vuoksi. Siellä hiekka hieman tummui ulkoseinällä. Minu ensimmäinen kaivuuni matalalle 50 mm putkilla ja aivan pintaan ei muuttanut kellaria kuivaksi. Päädyin uusimaan kattokourut ja syöksytorvet. Niiden vedet sitten tulisivat hallitusti jäätymättömissä 100 mm putkissa johdetuiksi syvällä maan alla oleviin vesipesiin.

Paula toi viestiä, että hiekka on edelleen tummaa kellarissa. Sateen jälkeen kävin itse katsomassa, oliko tumma hiekka edennyt. Näytti siltä, ettei ollut, ja minä vein tuulettimen kellariin pöhöttämään. Viikon päästä kellari oli kuiva. Aloitin alustan laatoittamisen jatkamisen pirtin päätyyn saakka ja siitä taas tien puolelle seinän mukaisesti. Hain peräkärryllä 30 laattaa. Ne painoivat 10 kiloa kappale. Kellarissa tasasin hiekan niin, että se nousi tielle päin perustusten mukaisesti. Niinkuin aina, kun katselin kaunista laattalattiaa, niin päätin laatoittaa sitä lisää. Hain uuden 30 laatan lastin ja lisäsin kuormaan vielä 40 reikätiiltä.

Päiviä kului ja kuuma tuli viileässä. Hiki valui päästäni noroina. Paula toi mehua. Aamujisin ei tarvinnut miettiä mitä tekisi, kellari kutsui. Päätin muurata talouskellariin kapean laatoituksen molemmille puolille tiilistä puolen metrin korkuiset seinät. Voisin sitten tasata hiekan ja laatoittaa sen. Katselin hiekkaa, se oli jokseenkin kuivaa. Eihän sitä kellarissa ilman kovaa tuuletusta voisi aivan kuivaksi saada, sen verran maasta aina kosteutta nousee. Muuraaminen kävi silmämääräisesti, toin kyllä vatupassin työmaalle, mutta en enää erottanut kuplaa. Hyvät niistä seinistä tuli, ainakin lujat. Laatoitus eteni toista päivää ja oli jo melkein peräseinässä. Istahdin huokumaan seinänpätkän päälle ja jäin katselemaan työn jälkiä. Paulakin siihen tuli ja kysyi, mitä minä katselen. Kuumavesivaraajalle olin aikoinaan valanut betonialustan, varaajsta tuli ylivuotoputki. Olin siihen laittanut puutarhaletkun pätkän ja vetänyt kuparilangasta päälle tiukennuksen. Letkun kaivoin ämpärin pohjan läpi kymmeniä senttejä alemmas. Sinne sai vesi juosta minkä kuumavesivaraaja vaan saisi aikaiseksi. Olin sitäkin epäillyt kosteudesta, mutta kun tempaisin ämpärin ylös ja katsoin putken päästä valunutta vettä, niin ei sitä ollut. Hiukan olivat kaivuun reunat kosteita. Laatoituksen tieltä siirsin putken menemään 10 litran kanisteriin. Se tuli noin viikossa täyteen, ja vaati tyhjennyksen.

Istuin ja katselin, ja miten silmiini näytti, niinkuin hiekka siinä pienessä välissä, mikä jäi varaajan laatan ja uusien laattojen väliin, oli kostea. Katsoin ja lopulta ojensin sormeni tuon kupariputken ja kasteluputken liitoksen alle. Siihen tuli parin tipan verran vettä. Mietin, olikos se vuotanut kaksikymmentä vuotta? Siitäkö se kosteus sitten levisi seinän vieren hiekkaan? Eikä ulkopuolelta mitään kosteutta tullutkaan, ei vanhosta vesikouruista, ei minun 50 mm putkistakaan. Nousin, hain autotallista letkunkiristäjän, romulasta ruuvimeisselin, kävelin kellariin ja kiristin liitoksen. Kourasin, eipä tullut tippoja.

Liuhalan Tommi tuli ensimmäisille kaksipiikkisten pihakahveille. Kiersimme taloa ympäri, minä esittelin puutarhaa. Menimme kellariin, näytin aherrukseni tulosta, talouskellarissa kerroin tuosta letkun kiristämisestä. Tommin kanssa nauroimme, että tuon 50 sentin osan takiako olin kaiken vesiremontin tehnyt.

Roskien polttoa

 

Roskan poltto

 

 

Viime kesänä meillä kaadettiin kolme kääpiömäntyä. Ne olivat talon ja autotallin välissä polun vieressä. Kasvu olikin valtavaa, joka vuosi pitkät vuosikasvut venyttivät puut turhan isoiksi. Onneksi meillä oli töissä puutarhan hoitaja. Hän neuvoi leikkaamaan vuosikasvusta kolmanneksen juhannuksen tienoilla. Näin saimme muotoiltua vuosien varrella puut komeaksi yhtenäiseksi seinämäksi. Linnut tykkäsivät kovin, siellä oli pako- ja piilopaikkoja yllin kyllin. Männyt kasvoivat voimakkaasti aina leikkauksen jälkeen, ja näin vähitellen uusi kasvusto oli varjostanut puitten sisäoksat neulasista paljaaksi, vain komea kuori oli jäljellä. 
Tulin kerran alapihalle takaovesta. Tintit tirskuttivat hädissään ja lensivät aivan pääni yllä ja sitten suuntasivat männikköön päin. Arvasin kissan taas kiusaavan niitä, otin kepin maasta ja suuntasin katsomaan, mitä siellä oli. Sohaisin kepin oksien välistä, ja naapurin kissa juoksi kuin nuoli portista ulos. Sille oli syntynyt oksien alle hyvä väijytyspaikka. Mikään ei voinut estää kissan lintuhimoa. Minunkin kotikissani 70-luvulla miltei halkaisi kämmeneni, kun toin sille autooni törmänneen  ja kuolleen pääskysen. 
Kolme mäntyä saivat katkotuomion. Meille tuli Kaappis töihin. Hän toimitteli meille monia töitä, jotka jo olivat minulle liian raskaita. Annoin hänen valita kahden sahan väliltä, ketjusaha tuli käyttöön. Annoin ohjeeksi viedä rungot kompostikasaan katkomattomina. Ajattelin niitä sitten aikani kuluksi vähitellen pilkkoa polttopuiksi. No, siitähän ei tullut mitään. Olin teroittanut Fiskarsin puuvartisen kirveeni hyvään kuntoon, Paulalle. Hän halusi kammeta kannot pois. Hiukan yritin estellä, koska tiesin mikä homma kannon kankeaminen paikaltaan on. Paula aloitti, kaivoi lapiolla, väänsi rautakangella ja hakkasi kirveellä juuria poikki. Sen kirveen sitten otin mukaani, kun menin rankakasalle. Löin oksaa poikki, ei mitään katkennut. Löin uudelleen, ja uudelleen, no, nirhaantuihan se lopulta poikki rungon juuresta. Koetin vielä muutaman kerran, kunnes katsoin kirveen terää. Jessus sentään, olihan se klanuttu tylsäksi kantojen kimpussa. Vein kirveen pois teroitusta varten. Siihen loppui runkojen pieniminen. 
Ensimmäinen pääsiäispäivä, olin päättänyt aloittaa rankakasan polttamisen. Paulan kanssa menimme työvaatteissa ulos ja aloitimme karsimattomien runkojen kiskomisen kasasta. Päällimmäiset lähtivät kasasta hyvin irti. Raahasimme niitä polttopaikalle pienelle kummulle . Se oli jo lumeton, ja molemmilla puolilla oli sopivaa nuoskaa lunta, mikäli sitä tarvittaisiin. Katkoin hieman kuivia pikkuoksia ja revin kuivaa heinää kasaksi raahaamiemme puitten alle. Raapaisin tulitikun ja siitä se alkoi. Viisi tuntia kiskoimme  ja revimme kasasta miljooniin solmuihin menneitä käkkäräisiä oksansykkyröitä irti toisistaan. Lisäksi maassa olevat oksat ja latvat olivat vielä jäässä. Nostin uusia kasoja tulen päälle, ja niistä nousi hetkessä komea parimetrinen lieska yli puiden.. 
Minä hain alustasta saavin, johon Kaappis oli koonnut pieniä risuja ja muuta rojua siivotessaan. Hyvin hän oli koonnut sahatun puutavaran yhteen kasaan, ja kaikki muut pyöreät katajat, koivut, lepät, pähkinäpuut ulos aurinkoon seinän viereen. Seuraavalla kerralla hän pieni sen tavaran klapien mittaisiksi. Toin hänelle pienen Stihl moottorisahan. Olimme Jakken kanssa käyneet sen hakemassa Lohjalta muutamia vuosia aikaisemmin. Sahan oli vienyt romulaan, enkä ollut sitä käyttänyt. Kaappis sai sahan käteensä, täytti tankin pienkonebensalla ja alkoi nykiä. Vroom, vroom, vroom, ja kone pärähti käymään. 
Roskasta teimme Paulan kanssa kaatopaikkakuorman. Sinne meni toistakymmentä vuotta säilyttämäni peräpurjeen peräsinkin. 
Istuin väärin päin olevan saavin päällä ja vahdin sekä kohentelin tulta. Paula toi kottikärryillä kompostista vielä joitakin kuormia, ja meni sitten tekemään . Vähitellen minulle mehua ennen kahvin keittoa. Vielä hän haki aitasta pienen jakkaran ja toi sen sekä kahvit tulille. Joimme ja söimme kinkkuleipvät. 
Minun vahtivuoroni jatkui, pitkällä kangella siirtelin pitkiä rungon päitä tulen päälle, kunhan ne olivat ensin palaneet poikki. Minä huiskaisin aina latvaosan tulen päälle eri puolilta. Vähitellen poltettava alkoi vähetä. Silloin Paula palasi pihalle ja alkoi sahata tyrnien paksuja runkoja tyveltä poikki. Sitten hän raahasi sen kokonaisena minulle. Sinne menivät kasan päälle. Vähitellen kompostista tuomamme männyt alkoivat loppua nuotiosta. Jäljellä olivat tyrnien paksut tyviosat. Niihin ei tuli tuntunut tepsivän. Hain aitan alta poltettavaa kuivaa puuta, raahasin ne nuotioon lisävoimaksi. Jouduin vielä kaivamaan Kaappiksen puuarkkuun sahaamat polttopuut apuun, ennen kuin viiden tunnin polttamisen jälkeen nuotio oli muuttunut pyöreäksi tuhka- ja hiilikasaksi pienen kummun päälle. 
 

Keväisiä pihatöitä

 

Kevättöitä 

 

Käsi on jo parantunut koronapiikistä, ei särje eikä ole liikuntarajoitteita. Menimme pihalle leikkaamaan omenapuita. Minä ehdin aikaisemmin ulos, ja odotellessani kävin lisäämässä linnuille rasvapalloja. Täytin ruokinta-automaatin auringonkukan siemenillä. Vielä heittelin muutamaan paikkaan pähkinöitä. Kaikki niistä pitävät, mutta tarkoituksena oli saada mustarastaille sapuskaa. Ne kykkivät maassa ja pomppivat edes takaisin jyviä etsimässä. Mustiksia on nyt kolme, kaikki uroksia. 

Paula ehti ulos, hän haki työvälineet esille. Pihassa on vielä lumikasoja enemmän kujin paljasta maata. Kinokset ovat jo pehmeitä ja jalka painui syvälle. Aloitimme Pekka puusta. Leikkasin isoilla puutarhasaksilla Paulan osoittamia oksia. Otin pois yhden ison oksan, ja siihen siveltiin haavansuojaa. Pikkuoksiin sitä ei laitettu. Katkoin kaikki vesioksat. Ne törröttivät ohuina suoraan ylös kasvaen. Jäljelle jäivät oksat muodostivat kuin sateenvarjon. Siitä on sitten helppo poimia omenoita nurmikkoa ajellessa. 

Kävelimme hankea pitkin Melban äärelle. Siinäkin oli yksi iso oksa, jonka sain leikkurilla poikki, toiseen käytin yhden käden sahaa. Kiersimme puuta ympäri ja saimme työn valmiiksi. Paula keräsi oksat kompostiin ja minä aloitin linnun pönttöjen putsaamisen. 

Kävelin romulaan noutamaan porakonetta ja ruuveja sekä kärkirasian. Olin jo oppinut, ettei porassa valmiina oleva kärki riitä koko työhön. Paula huomasi, että pöntössä olikin pohja kiinni teräslangalla, jonka saa irti. Niinpä olikin, olin saanut ostaa pöntön Rannan Mikolta Lempäälästä. Minun pönttöni olivat päältä tyhjennettäviä. Ruuvasin yhden pidikkeen irti, ja sain kiilattua pohjan auki. Siellä oli kaksi edellistä pesää. Poistin ne, olivat vieläkin kuivia. Sain pohjan paikoilleen ja siirryin kirsikkapuussa olevan pöntön luo. Olin vuosi sitten laittanut kanaverkon rungon ympärille kaulukseksi. Esti hyvin kissoja kiipeilemästä pöntölle. Siellä oli yksi pesä, hiukan kosteutta etukulmissa. 

Seuraavaksi siirryin aitan pesien luokse. Pellon puolella oli kaksi pönttöä päällekkäin. Otin alimman irti seinästä ja irrotin katon. Sitä varten jouduin vaihtamaan porakoneeseen ristipään. Pönttö oli jo vanha, olin sen kasannut niillä ruuveilla, mitä minulla sattui olemaan. Uudet pöntöt ovat kasatut aina samakantaisilla ruuveilla. Katon poistettuani katsoin pohjalle, mitähän siemeniä sinne oli varastoitu. Kopautin pönttöä alassuin ja katselin kivelle kasautunutta tintin kakkatuotoksia. Sievästi oli kakkinut aina samaan paikkaan, niin jäi puhdas nukkumapaikka. Loput kakat vaativat kepin, ja siinähän se olikin, juuri sopiva bambun pätkä. 

Vein sen pöntön aitan autotallin puolelle ja ruuvasin kiinni. Sitten viimeisen kimppuun. Koetin ruuvata yläruuvia irti. Rutina vaan kuului kun terä pyöri, mutta ruuvi ei. Kaivoin uuden pään rasiasta, eikä se ollut sopiva, vaihdoin uuden, sama tulos. Nyt alkoi usein toistuva rumba, kävelin romulaan hakemaan uusia päitä. Olin Huuto-netistä ostanut halvalla ison terävalikoiman, poria puuta ja metallia varten, valtava kokoelma ruuvikärkiä, pieni vatupassi ja mitä muuta siellä olikaan. Minulla oli ruuvi kädessä mallina, ja sen avulla löysin oikean terän. Kävelin takaisin aitalle ja päräytin, turhaan. Siis sittenkin taas joku ihme irtoruuvi miljoonalaatikosta.  

Olin korjannut takarappujen alapään uusiksi, ja laittanut siihen kaidetolpan. Sen kiinnitin terästaitoksilla ja ruostumattomilla ruuveilla. Siihen oli jäänyt koko talveksi yksi ruuvi pystyyn, kun porakoneen terä ei siihen sopinut. Muut ruuvit olivat kaikki menneet sillä terällä, mutta viimeinen ei. Alkoi vain rallattaa. Nyt minulla oli uusi terä valmiina, kävelin rappusille, istahdin ja aloin porata. Sinne upposi. 

Palasin pöntön kimppuun toisella kärjellä varustettuna ja sain pöntön seinästä ja puhdistin sen. Siellä oli yksi pesä, jonka viskasin sivummalle. Vaihdoin ristipäät kannesta samanlaisiin ruuveihin kuin muutkin olivat. Ylälautaan ruuvasin pitkän ruostumattoman ruuvin. Kone vaan pärähti kun rajoitin tuli vastaan puolivälissä. Käänsin rajoitinta ja sain työn tehtyä. 

Rännit

 Taistelu vesiä vastaan

Kellarissa käydessäni katselen aina nurkkia. Ne ovat pysyneet kuivina, tähän saakka. Alanurkka, jossa on ulkopuolella vesitynnyri, olikin kostea.  Menin tarkastamaan rännivesien juoksua. Kuvassa näkyy, miten tynnyrin yläosasta lähtee keltainen putki, se menee kuution kokoiseen säiliöön. Nyt putki olikin tukossa, ja vesi lirisi tynnyrin juureen. Siinä oli syy kosteuteen kellarin seinässä. Tarkastin kaikki nurkat. Näyttivät olevan kunnossa, vaan eipäs. Kokoojan yläpäässä näkyi vesi ritilän alla. Putket olivat kaikki jäässä. Hain ämpärin ja laskin siihen kuumaa vettä. Sekoitin veteen merisuolaa tuhdin annoksen, ja kaadoin ämpäristä annoksen kokoojaan. Katselin hetken, meneekö vesi putkeen, ainakin se katosi ritilän alta. Varmuudeksi kaadoin loput vedet hulauttamalla perään. Kokoojan vieressä vesi tuli esiin. Siellä täytyi olla vuoto jossakin. 

Syksyllä olin kaivanut putket ja liitokset esiin juuri tästä nurkasta, ja kaikki oli kunnossa. Eipä ollut enää. Miten nyt ratkaisen tämän ongelman?

Jäin miettimään, illalla istuin tuolissani ja erilaiset mahdollisuudet pyörivät päässäni. 

Kaivaminen voisi olla hankalaa, jos maa on kovin roudassa. Putket ovat nyt 50 millisiä, ja kokoojaan täytyi laittaa supistajat. Ne voivat olla syynä jäätymiseen, jos ne eivät kunnolla tyhjene. Putkissa on kierre, sen pohjaan voi vesi jäätyä. Putkien alapäissä voi olla tukokset. Syksyllä ja pitkin talvea putsasin alapäät, ne olivat auki.

Menin nukkumaan ajatukset seuranani. Herätessäni ratkaisu oli selvä. Minulla on vielä ne valkoiset puretut rännit ja kourut aitan takana kasassa. Niistä saisin tehtyä juoksut vedelle. Tuli kuitenkin komento lähteä kauppaan. Laitoin päälleni ja kävin katsomassa kasaa. Siinä olikin kaksi hieman lyhyempää, noin puolitoistametristä kourua. Tempaisin ne esiin, tyhjensin jäästä ja vedestä ja raahasin toisen talon etunurkalle, siihen mistä vesi tulvi ämpäristä. Toisen pään sain loksautettua syöksytorven alle ja siitä sitten talosta poispäin ja alarinteeseen päin. Vesi alkoi heti juosta ränniä pitkin ja katosi lumeen. Vielä ehdin asentaa toisen kourun talon alanurkkaan, missä oli tynnyri. Se kävi yhtä helposti. Kaksi ongelmaa oli ratkaistu, neljä jäljellä. Hain auton tallista ja jäin istumaan ja odottamaan Paulaa.

Kotona laitoin työvaatteet päälleni, menin kellariin, missä minulla oli jatkojohto ja rälläkkä valmiina. Laitoin oven ulkopuolelle työpisteen, ja nousin aitan taakse. Kourut ja rännit olivat melkein kaikki esillä lumen päällä. Otin pitkän rännin vetoon ja raahasin sen työpisteelle. Rälläkässä oli valmiina katkaisulaikka. Laitoin johdon kiertämään selkäni takaa ja aloitin. Kevyesti ohut pelti antoi periksi. Vein katkaistun pätkän vesitynnyrin päälle, heitin ensin asentamani pätkän liian lyhyenä pois edestä ja solautin uuden pätkän tilalle. Vielä täytyi katkoa muutama pala. Kumara asento ja liukastelu lumihangessa kulutti voimani. Jouduin istumaan päädyssä penkillä tovin, pitkän tovin. Laitoin loput putket paikoilleen ja istahdin ulkorapuille hikoilemaan. Vielä on aamuisin jatkettava syväkyykkyjä.

Lihashuoltoa

 

Lihashuolto

Aloitin juoksuharjoittelun yhteiskoulun ensimmäisillä luokilla. Pitkin Vammalan katuja ja metsäpolkuja. Kunto kohosi huimasti. Pian juoksu antoi pelkästään iloa ja nautintoa, yli peltojen ja ojien. Voimaa oli, hiki virtasi, hengitys kulki huomaamatta, jalat eivät väsyneet.

Koulussa pidettiin syksyisin urheilupäivä, siihen osallistuivat kaikki luokat ja opettajat. Hyppäsin kilpaa pituutta, juoksin 1000 metriä. Lähtöviivalla odotimme pamausta, pam, ja karasimme matkaan. Sinne menivät muut, minä pidin oman tahtini. Juoksu maittoi, mutta olin aina viimeinen. Miten niin lujaa menivätkin.

Yläkroppaa harjoitin Bullworkerilla kotona. Aivan omituinen jousilaite, ei siinä hiki tullut, eikä mikään muukaan. Suoraan Amerikasta.

Armeija odotti, minä juoksin Innanmaahan ja takaisin useasti. Heinäpellolla nostelimme hangoilla seipäälliset kilpaa Markuksen kanssa. Retkeilimme Pohjolanjärven erämaassa reppuja kantaen. Kiersimme silloin vielä autioita metsäjärviä, Lattio, Humalisjärvi, Ylinen ja alinen Ritajärvi, Kyynärjärvi. Leiriytyminen kävi helposti, kesällä tai talvella. Teimme kilpailuja, ja osallistuimme niihin.

Olin valmis Hennalaan, aselaji oli Krh. Vastin, tuki ja putki, niitä raahattiin mukana juoksussa reppujen lisäksi, Auk:ssa ja Rukissa.

Pääsykoe Kadettikouluun oli helppo, juoksin ja vedin leukoja.

Harjoitukset muuttuivat entistä raskaammiksi. Repussa täyspakkaus, ase rinnalla poikittain ja ahkion vetoliina olkapään yli. Jotkin harjoitukset ottivat koville. Niin oli tarkoituskin. Pitkillä marsseilla kesäisin jalat hiertyivät rakoille. Polkupyörillä ajoimme kymmeniä kilometrejä, ne olivat aivan helppoja, vauhti oli melko siedettävä.

Palasin Innanmaahan. Kaikki harjoittelu oli tarpeen uutta ammattia varten. Korjaukset ja uuden rakentaminen, tavaroiden kantaminen, sahaaminen ja naulaaminen sujuivat sopuisasti. Lantalan tyhjennyskin oli hyvin fyysinen tapaus, talikoilla kärryyn ja siitä peltoon, aamusta iltaan. Metsätöissä sain punnertaa kaikki voimani kannon nokkaan. Raskainta oli massan teko. Kaksimetriset rungot oli kannettava ja heitettävä kokoon ja sitten pinottava niin, että se ostajalle kelpasi. Iltaisin ei tarvinnut enää mennä minnekkään harjoittelemaan.

Raumalla opiskellessani jouduin uudelleen vanhojen harjoittelujen verestämiseen. Pahus, kun se olikin tuskaista. Pituudessa tulokseni putosi parisen metriä, juoksussa pysyin mukana, notkeudessa hävisin.

Kilpailin Pirkan kierroksen vuodessa läpi, hiihto, pyöräily, soutu ja juoksu. Pahin oli hiihto. Se veti kaiken energian, enemmänkin.

Siihen se sitten jäikin, harrastin enää alamutkamäkiä suksilla.

Sääksmäellä lopetin kaiken ylimääräisen hikoilun. Sain vääntää tarpeekseni purkaessani hirsiaitan ja kootessani sen Kemmolaan. Kangella kääntelin pihassa isoja kiviä penkeiksi kaksi kesää. Polttopuut kärräsin alustaan joka vuosi, ensimmäisenä vuotena hain halkoja, pätkin ja pilkoin. Muina vuosina ostin klapit valmiina. Vuosi vuodelta niiden kärrääminen kävi hitaammaksi, jopa viikoiksi, kunnes loppui kokonaan. Nyt toiset miehet suorittavat tuon tärkeän työn.

Haimme Paulan kanssa kaksimetrisiä kakkosnelosia Lahdesta. Peräkärry tuli täyteen. Nostelin nekin alustaan pinoon.

Aitan katto oli korjauksen tarpeessa. Päätin laittaa siihen päreitten päälle mustan tiilijälmitelmän Ruukin pellistä. Katolle en enää mennyt. Hain naapureilta apua. Lupasivat tulla, käskivät sahata aluslaudat valmiiksi. Äkkiäkös minä ne sirkelöin, ajattelin mennessäni alustaan hakemaan kakkosnelosia. Ne olivatkin jääneet polttopuiden alle. Aloin heitellä klapeja tieltäni tehdessäni syvää koloa kohti puitani. Hyvin jo näkyivät, solautin itseni pää edellä hamuamaan kakkosnelosia. Irtosivat pienen nytkyttelyn avulla ja sain kammettua ne ulos ja pois kasasta. Sitten koetin itse päästä pois, työnsin käsilläni, ei mitään, en jaksanut. Huilasin ja ponnistauduin väkisin takaperin kolosta, mutta vaivalloisesti se kävi.

Katselin tv:stä uusia tuulia harjoitteluun, miten pääsisi nopeimmin kuntoon. Siinä tulikin hauska harjoitus eteen. Kuntopyörän päällä 30 sekuntia. Piti se aika polkea niin lujaa kuin kykeni. Minä aloin sotkea. Monta viikkoa sitä jaksoin, mihin sitten jäikin.

Lehdestä luin uudesta harjoitteesta, aikaa menisi 20 sekuntia. Siinä piti juosta paikallaan niin nopeasti kuin kykeni. Alolitin harjoitteen aamulla vessassa. Laskin sekunnit, yksi, kaksi, kolme, kaksikymmentä. Paula kysyi, että mitä minä tein.

Jatkoin harjoitteita aamuisin, kunnes äkisti alkoi keittiöstä kuulua samaa ryminä, Paula tempautui mukaan. Minun oli pakko lopettaa, ettei lattia romahtaisi resonanssista.

Kävin putsaamassa syöksytorvien alapäät ja salaojakaivojen yläpäät lumesta ja jäästä. Reiteni voimat jäivät talon nurkkiin. Pääsin vielä sisälle ja tuoliini istumaan.

Katselin kerran japanilaisen professorin luentokiertuetta. Hän oli yli 90 vuotias. Aamuisin hän aina harjoitti lihaskuntoaan. Kymmenkunta liikettä kutakin. Muistin sen aamulla. Nyt teen syviä kyykkyjä 10 kertaa makuuhuoneessa ikkunasta tulevan raikkaan tuulen pyöriessä ympärilläni.