Salaojateknikko 70 l

Salaojateknikko kävi

Kopisteli sisälle, morjensti. Istui kahvipöytään ja pyysi tiliuskartat nähdäkseen. Minä hain. Ryyppäsimme kahvit ja levitimme kartat.

- Katselin tässä tullessani, että on hyvä vietto näillä pelloilla.

- Juu, kyllä täällä selvitään, mutta tuolla Sydänmaalla on heikko lasku.

- Katsotaan sitä sitten kun sinne keritään. Sinä meinaat kerralla salaojittaa kaikki pellot.

- Kyllä, turha siinä on montaa vuotta käyttää. Pääsenhän nopeasti muokkaamaan vainioita mieluisaan suuntaan. Monet ojat saan kyntää umpeen ja piiriojat kerralla auki.

- Onhan se niinkin, onko sinulla keppejä valmiina.

Olin niitä edellisenä päivänä sirkkelöinyt. Sen olin itse rakentanut vanhasta sähkömoottorista. Tein puusta rungon ja istutin moottorin pöydän alle. Terää varten sahasin raon pöytään. Akseli tuli lähelle pöytää, että terä kykeni pyörimään noin puolet pöydän päällä. En siihen mitään takaisku suojaa laittanut. Lastasin kepit, pari sataa kappaletta volkkariin.

Teknikko katseli keppejä ja hyväksyi ne. Lähdimme kotivainioille. Nopsaan kävi työ, teknikko mittaili vaaituskoneellaan peltojen viettoa, käveli pellot läpi ja teki suunnitelman.

- Nämä sarkaojat on hyvä kyntää umpeen ennen työn aloitusta. Saunanojan rajalla hän katseliraja viimeisen lohkon läpi kulkevaa vesiojaa. - Tämä on hyvä kaivaa menemään piiriojaan.

- Kyllä vaan, olen sen sopinut Saunanojan kanssa. Vielä on sovittava Ojansivun kanssa heidän kanssa rajan aukaisusta.

Samat työt olivat edessä Sydänmaalla.

- Sinulla olikin hyvä lohko tuossa edellä, paljonkos täällä Sydänmaalla on?

- Sellaiset viisi hehtaaria, samassa palassa, mutta tuossa on kuristus, takapelto jää sen taakse. Lisäksi tässä on pieni saareke tuossa, missä on suulikin. Sekin täytyy kiertää.

Kävelimme taas pellot läpi ja palasimme talolle.

- Minä piirrän suunnitelmat valmiiksi ja soita sitten.

- Hyvä, minä jään odottamaan. Keppejä ei vielä tarvittukaan.

- Ei, mutta ensi kerralla kyllä, ja kirvestä.

Minä puhuin miehen käynnistä illalla Paulalle.

- Meillä kavi salaojitusteknikko, mukava nuori mies. Kävimme pellot läpi, hän tulee uudestaan.

- Osasitkos kahvit keittää?

- Hyvin se meni, hain vielä kaapista pullaa. Ostan sitten syksyllä tiiliputket, saan määrät suunnitelmasta. Laitan ne navetan taakse pellon reunaan. Rahat saan viljakaupoista, Hankkija ostaa.

- Mitä ne sitten maksavat?

- En vielä tiedä, mutta kyllä siihen jokunen tuhat markkaa menee.

Fordson Major 70 l

Pirilä Ilmajoki

Kaivuri traktorin nostovarsiin kiinnitettynä oli mainio ostos. Olin saanut sen kommelluksien kautta kotiin, ja aloitin harjoittelun. Mukana sain ojakauhan. Navetan päädyssä laskin tukijalat maahan, ne olivat hydrauliset. Niitä saattoi ohjata istuimelta, jonka pyöräytin taakse päin. Edessä oli ohjausventtilien lyhyet varret. Niillä ohjattiin kullakin vain yhtä sylinteriä. Siksi sujuvaan työskentelyyn täytyi oppia säätämään useampia venttiileitä saman aikaisesti. Kaivurissa suurin varsi oli käyrä. Alla oli sylinteri, joka nosti ja laski vartta. Varren päässä oli korvake, johon oli kiinnitettynä kauhan sylinteri. Se oli kaksitoiminen, työntämällä ohjainta kauha avauti eteen, ja vedettäessä venttiilin ohjainta kauha tuli kohti. Vielä oli venttiilit, jotka ohjasivat kaivinvartta oikealle ja vasemmalle. Minä aloitin, vedin vivusta, ja kaivurin varsi nousi minua kohti. Kokeilin ääriasennot.Sitten kokeilin kauhan liikkuvuutta, ja lastin siirtämistä sivuun ja kauhan tyhjennystä. Oli aika ajaa traktori saunan päässä olevan ojan päälle. Aloitin käytännön, kauha maahan varren kantaman päähän, kauhan kääntö ja varren vetoa samalla nostaen. Se olikin vaikeaa. Piti seurata, että kauha teki tasaisen liikkeen ojan pohjalla. Vain näin vesi voisi norjasti juosta ojan pohjaa. Vedin ja työnsin venttiilien vipuja, kauvuuvarsi nousi ja laski liian nopeasti vetoon verraten. Oja ei ollut pitkä, onneksi. Hiljaa edeten sain jäljen hyväksi. Vasta viimeisen vedon vedin täyteen syvyyteen. Olin tyytyväinen ja menin kahville.

Seuraava koitos oli peltojen halki Santamäestä tuleva pieni puro. Se lirisi läheltä navettaa, alas riihen kohdalta ja edelleen kohti tanhuaa. Ajoin traktorin riihen nurkalle ja aloitin. Nyt kaivuri totteli paremmin, ja etenin alamäkeen. Kauhan eteen alkoi tulla vettä. Sitä tuli vuokralainenkin katsomaan.

-Jaa. Kaivetaanko nyt toisin päin? Minä kun luulin, että kaivetaan veden juoksua vastaan.

- No joo, kun ei tässä paljon vettä juokse, niin aloitin tästä suunnasta.

- Hyvinhän tuokin näyttää käyvän.

Ojan auki kaivaminen kävi harjoittelusta. Salaojituksessa sekin katoaisi.

Sianojat tulivat kylään.

- Tules katsomaan minun ensimmäisiä kaivuuksiani. Kävelimme pellolle. Minä selitin suunnitelmiani, Harri kuunteli ja myöntäili. Lehtimäen Heikki tuli asioilta kaupungista, pysäytti autonsa pihaan ja käveli miesten perään kuivurin tietä.

- Morjens, täällähän on aloitettu uusia toimia, mites kaivuri toimii.

-Muuten hyvin, mutta pumppu on hiukan väljä, ja kaivuu voimatonta.

- Oletkos tarkastanut letkujen paineen? Jakotukissa on sellainen pultti, jota kääntämällä letkujen paine nousee.

- Onhan siinä, mutta ei sitä voi tappiin kiristää, menee letkut halki, Harri varoitteli.

- No, minä menen Virtasen miehille, saa Osmo katsoa.

- Laasosen Tauno oli kaivurilla töissä renkinä. Hätäinen mies kun on, niin hän aina aamulla käänsi paineet tappiin ja aloitti työt. Omistaja sitten kiukutteli letkujen hajoamisia. Heikkiä nauratti vielä muistellessaan mitä Tauno oli kertoillut töistään.

- Se on meillä Pekka edessä traktorikaivurin haku Alavudelta, keskiviikkona on tarkoitus mennä.

- Aiotkos sinä sellaisen hankkia, mikäs kone se on?

- Se on Lännen kaivuri.

- Virtasen miehillä on Vammas, se näytti olevan hieman huono liikkumaan märässä pellossa, meillä kun salaojitettiin viime kesänä. Mites sinulla Pekka suunnitelmat ovat edenneet?

- Syksyllä tulee salaojateknikko mittauksille puintien jälkeen. Siitä sitten vien suunnitelmat Ojasen Mikolle ja pyydän häntä tulemaan meille ensi kesänä. Samoin suunnitelmasta näen paljonko eri putkia tarvitsee ostaa. Hankkijaan tulee taas asiaa.

Vaununperällä yleistyi tavaksi, että aina topattiin sanalle, kun kylällä liikuttiin. Isännillä oli aina aikaa jutella, kysellä ja kuunnella toisten murheita ja suunnitelmia.

Pari yötä nukuttiin, ja Harri tuli hakemaan minua Alavuden retkelle.

Peltojen tila 70 l

Kävimme Sydänmaan lohkolla heinän korjuussa. Valtterilla oli vielä hevonen, valjastettuna kärrien eteen. Takimmaiselta lohkolta aloitettiin. Pellot olivat sarkaojissa. Piiriojat olivat osin tukkeutuneet, joten sarkaojissakin oli vettä vielä heinäkuussakin. Jouduimme ajamaan hevosella ojien poikki, mikä hyppäytti kärrejä vaarallisesti. Ajattelin Valtterin vielä rikkovan rahkeet tai kärryt. Katselin peltoja, ne olivat kyllä hyväkasvuisia, vaan pahasti puskittuneita. Ajoimme saroilla kuin sademetsässä, pajut olivat kolmemetrisiä ja kaartuivat sarkojen yli. Piiriojat olivat vielä sankemmassa pajukossa. Osa oli jo käsivarren paksuisia rungoltaan. Etulohkolla suulista taloon päin sarat olivat pajuttomat, mutta piiriojat pajusta täynnä. Ei Valtteri enää ollut jaksanut niitä raivata, eikä rahaa ollut työmiehen palkkaamiseen.

Hukkasen Veijo oli kysellyt halukkuutta yhteisen raivaussahan ostamiseen. Kolmanneksi tulisi Jokisen Antti Kallialasta. Asia oli selvä, minulla ainakin oli kova tarve sahalle. Menimme Antin kanssa Hankkijalle ostoksille. Sain ensimmäisen vuoron.

Kotipellot olivat säästyneet vesivaivoilta, ne viettivät Putajan tielle päin hyvin. Yläpäässä Santamäen rajalla kasvoi komea pajusaareke vahvana monimetrisenä metsänä. Eivät kummatkaan isännät olleet viitsineet sitä raivata. Se oli minun ensimmäinen kohde. Kävelin ojalle sahan kanssa, nykäisin sen käyntiin ja laitoin valjaisiin kiinni. Näin sahan paino jäi hartioille, ja leveistä kahvoista oli hyvä hallita sahuuta. Painoin peukalolla vauhtia, terä ulvaisi ja kaaressa ohjasin sen ensimmäisen rungon kimppuun. Se katkesi sihahtaen. Oikein paksua pajua täytyi lähestyä molemmilta puolilta, ennen kuin antautui. Päivä oli kuuma ja aurinkoinen. Sininen savu nousi työmaalta kuin merkkinä Santamäkeen. Sieltä isäntä puksutti traktorillaan katsomaan.

- Sinä olet aloittanut rajaojan putsaamisen.

- Kyllä vainen, mukavasti tämä menee. En ollut isännälle ennakkoon mitään puhunut, ajattelin, ettei tästä kahta mieltä oltaisi.

- Minä voin sitten ajaa roskat ja oksat tonne mäkeen. Viittasi omalle puolelleen.

- Mikäpä siinä, ei tässä kaadossa kauaa mene, vaikka ovat nämä jo aikas pehko. Minä aion kaivattaa piiriojat tämän jälkeen, miten sinä haluat maat pistettävän?

- Puoliksihan ne on tapana pistää molempien puolelle, mutta kun siinä on nyt kannokko kiusana, niin pistä vaan minun puolelle. Minulla on perälana, vetelen sillä leveelleen ja vien kannot metsään.

- Jo vain se sopii.

Saunanojan rajalla piirioja puikkasi vedet yhtä sarkaa meidän puolelle, siinä lirisi kesälläkin pieni noro. Seisoskelimme Valton kanssa rajalla, molemmat omalla puolellaan ja aprikoimme tilannetta.

- Minä kaivatan piiriojat auki, ei tässä isoa työtä olekaan, mutta kun ajattelin ohjata tuon veden kulkemaan tätä meidän välistä ojaa myöten. Saan sillä tavalla tämän perän samaan lohkoon muun pellon kanssa.

- Kaiva pois vain, ei se minulle mitään tee. Oletkos katsonut, että tässä on erittäin multavaa maata?

- Olen sitä kourannut, mistä lie tähän siunaantunut. Kävelimme tahoillemme.

On minulla vielä aika työ saada pellot nykyaikaiseen kuntoon, salaojitus on vuorossa piiriojien kaivuun jälkeen. Mietiskelin työtä ja sen aiheuttamia kustannuksia. Paras olisi saada se kaikki kesässä tehtyä. Otan yhteyttä salaojitusteknikkoon, että saan kartat, joiden mukaan Ojasen Mikko sitten voi täräyttää koneensa kaivuupään peltoon.

Lehtimäessä oli ryhdytty myös salaojitukseen. Menin sinne katsomaan työn edistymistä. Mikko ohjasi traktoriaan peltoon ennakkoon asetettujen korkeusmerkkien mukaan. Näin saataisiin vesi kulkemaan tasaisesti putkistossa pois pellosta. Mikon traktorin perässä oli teline tiiliputkia varten, ja pieni istuin. Siinä oli putkien laskijan paikka. Punaiset pötkylät työnnettiin toinen toisensa perään tiiviisti koneen tekemään syvään uraan.

- Annakkos, minä koetan myös tuota putkittamista. Mies hyppäsi alas, minä kiipesin tilalle ja kiiruusti aloin asettaa putkia kouruun. Menimme vetisen ojan yli, ja minulta hieman käsi herpaantui. Putkistoon tuli pieni katkos,ehkä sentin verran. Heikki sen heti huomasi ja mutisi siitä ääneen. Oikeassa hän oli, työ oli tehtävä huolella, putkiston tuli toimia seuraavat sata vuotta.

Kotona ruokapöydässä juttelimme ojituksesta.

- Kuules, tuolla Maaseudun Tulevaisuudessa oli ilmoitus traktorikaivurista. Se on käytetty, vaikuttaa halvalta. Minä tarvitsen työssäni sellaisen, mitäs sanot, jos menen sen hakemaan?

- Kyllä minä tiedän, ettei täällä mitään ollut valmiina. Kyllä ojat täytyy kaivaa ja pitää auki. Osta vaan, jos olet rahoituksen miettinyt.

- Olen, metsästä alkuinvestoinnit täytyy ottaa, eihän tämä vielä paljoa maksa. Mutta sitten Mäkisen Aarnella on vanha etukuormaaja, kävin sitä katsomassa. Ei pidä kummoistakaan hintaa sillä, ja voisin maksaa sitä vaikka työllä Aarnelle.

Lauantaina saunan jälkeen ajoimme Sammaljoelle Harria ja Anjaa tapaamaan. Harri aikoi ostaa kaivurin, ilmoitus oli myytävästä koneesta Alavudella.

- Mitäs sanot Pekka, otatkos minut Sydänmaan piiriojien kaivuuseen, jo ostan tollasen laitteen?

- Tietenkin, mitäs sitten. Mennäänkö maanantaina ostamaan se?

Tilan kehittäminen alkaa 70 l

Kajastus

Vanhan isännän jäljiltä ei talossa ollut oikein mitään käyttökelpoista. Olin toki sen jo nähnytkin. Autotallissa oli Markuksen ja Antin joitain työkaluja ja sekalaista ruuvia ja mutteria. Käsisahoja löytyi, nekin melkoisessa ruosteessa käytön puutteesta. Puusuojassa oli timpurin saha ja kirves, siellä ne saivatkin pysyä. Pihan laidalla oli vanha useamman hevosen vedettävä oja-aura. Se oli kyllä mielenkiintoinen työkone, mutta eihän sillä mitään voinut tehdä. Ajattelin sen joutavan ,museoon, muttei minulla ollut aikaa siihen harrastukseen. Suulin edessä oli vanha öljymoottori, puiseen kehikkoon rakennettu. Sitä saattaisin tarvita. Oli vielä hevosvetoiset niittokone ja heinäharava, suulista löytyi puinen Sampo puimuri pölyn ja ruumenien keskellä. Se tuntui vielä pyörivän, kun siivapyörästä koetin liikahtaako se. Hevoskärryjä ei enää ollut, riihen sivulla oli sontakola. Mainio laite, pieni kola isojen puupyörien varassa. Hyvän siitä teki mahdollisuus kipata kuorma pellolle. Sellaisia sontakasoja näkyi 60 ja 70 luvuilla vielä sarkaojitetuilla pelloilla. Suoriin kasoihin ajettuina ne muodostivat soman näyn, työteliäisyydestä ja varallisuudesta. Ei pikkutilalla ollut paljoa eläimiä, eikä sontaakaan. Kasat ajettiin keväällä pelloille lumien aikaan. Kaikilla maatalon töillä oli aikansa. Oli talossa vielä turpeen nostopaikka Vaununperän perällä suolla. Siellä oli eri talojen palstat, mistä nostivat turpeensa. Sitä käytettiin kuivikkeena navetoissa, ja siihen se hyvin sopikin. Turpeen laidasta polkaistiin lapiolla pala irti, nostettiin se kyljelleen kuivumaan. Siitä se sitten syksyn tullen ja joskus vasta talvella ajettiin kartanolle. Oli Innanmaassa vielä lapio ja talikko sekä heinähanko. Navetan jauhohuoneen nurkasta löytyi vielä vanha koneellisen lypsyn sanko, alumiininen ja tiiviillä kannella varustettu. Siihen johdettiin utareista maito. Sangon täytyttyä se kannettiin pränniin ja kaadettiin tonkaan. Tonkaa jäähdytettiin kylmässä betonisessa vesiastiassa. Siihen lisättiin kesällä purukasasta jäätä, jotta maito pysyi ykkösluokassa. Löysinhän vielä tallin perältä lypsykoneen alipainepumpun. Niitä sitten katselin ja mietin mitä niillä voisin tehdä. Lypsyyn ne eivät enää käyneet, jotain muuta sitten voisi kokeilla.

Kuivuria ei Innanmaassa ollut, oli vain pellon laidalla pienen matkan päässä talosta musta riihi. Sen sisälllä oli kaikki menneen ajan jäljiltä, uuni nurkassa, jykevä lattia, savun kolo lauteiden vieressä seinässä ja orret katon rajassa. Hirmuisten lattialankkujen raoista voisi vielä jokusen rukiin siemenen löytää, sinne ei hiiren hammas ollut yltänyt.

Riihen jatkeena oli suuli, sinne heitettiin puimisen jäljiltä oljet seinässä olevan aukon kautta. Suulissa oli rautalankakeriä, niitä oli myös ulkoseinillä, heinät aikoja sitten kerien läpi kasvanut. Niitä ei maasta tahtonut saada irti ja kuormaan. Sinne ne kuitenkin aikanaan revin ja ajoin ne monttuun. Se oli vielä pidemmällä peltotien laidassa. Hirmuinen aukko, jonka kitaan oli kymmeniä vuosia kaadettu kaikki tarpeeton tai lopullisesti särkynyt.

Kävelin navetan ylisille tarkastamaan paikkoja. Valtteri oli varoittanut välikaton olevan jo paikoin laho, etenkin navetan yllä. Ylisen lattia oli täynnä olkien ja heinien rippeitä, akanoita, pölyä,romua ja komeat kiesit. Ne Valtteri oli teettänyt itselleen vielä vanhoilla päivillään.Aika oli kuitenkin ajanut kiesien ohi, ne saivat rauhassa pölyyntyä parvella. Pyyhin kädelläni pölyä lokakaaren päältä. Maali oli komeasti paikoillaan, samoin koristeraidat rattaiden pyörissä. Näyttelyyn oli voinut viedä pienellä laitolla.

Moottorisaha oli minun ensimmäinen hankinta, Huskvarna, hyvä peli. Se saikin sitten kyytiä ensimmäisenä talvena Humalisjärven hakkuulla. Pyöreä viila oli tarpeen. Kävin Lehtimäessä opettelemassa terän hiontaa. Heikillä oli tapana vuorata keittiön pöytä sanomalehdillä ja tehdä siinä vähäiset huoltotoimet.

- Katsos, tässä teräketjussa on leikkuhampaat kahteen suuntaan. Viilataan ensin toisen puolen hampaat, niin saadaan tehdä se samassa asennossa. Heikki alkoi työntää viilaa tarkasti hampaan urassa sen suuntaisesti. Saha oli pöydällä laippa poispäin viilaajasta.

- Sitten käännetään saha laippa itseä kohti ja tehdään sama toisen puolen hampaille.

- No hyvin käy, annas kun minäkin koetan.

- Kaikki riippuu vakaasta kädestä, viila ei saa hempata kuin hullun kulli ylös alas.

- No mutta, mitä sinä, naurahti Ilmi työntäessään hellaan klapeja kahvin keittoa varten.

- Tuos Jukka se viilaustuki. Vilaus vain, ja Jukka kopsautti tuen pöytään. Heikki kiinnitti sen laippaan, terä pääsi kulkemaan. Tuesta säädettiin viilan asento terän kourun suuntaisesti.

- No nyt voit viilata. Hetken sitä opettelin. Viila liukui hyvin vain oikeassa asennossa. Muuten se jumitti.

- Saat lainata tätä omaa sahaasi varten.

Seuraavana päivänä lähdin autolla Virtasen Osmon kanssa Vauranojan romukauppaan, tai siis kentälle. Sieltä aioin hakea peräkärryn. Se oli kuorma-autosta matalilla laidoilla vetopäällä. Siinä oli vaihdelaatikko paikoillaan, joten siihen saattoi kytkeä vetoakselin. Siellä se kärry oli muiden romujen joukossa, sellaisena kuin oli luvattu. Osmo sitä silmitteli, kurkki renkaita ja kokeili vaihteita.

-Kyllä sinä tästä kärryn saat, voit vielä kytkeä vedon päälle, jos vain hammastus jotensakin sopii. Muttet sinä sillä voi asfaltilla vedättää, kuluu renkaasi. Mutta pehmeässä pellossa se ei niin haittaa.

Ostin kärryn, lupasin tulla parin päivän päästä hakemaan.

Olin lukenut traktorin myynti-ilmoituksia Maaseudun Tulevaisuudesta. Fordson Major Virroilla olisi sellainen kuin ajattelin tarvitsevani. Hintakin oli sopiva. Kulmalan Mikko lupasi lähteä sitä hakemaan kuorma-autollaan. Siihen meni päivä, ja kopiton sininen voimanpeto jyristeli pihaan. Vuokralainen siihen meteliin tuli mukaan katsomaan.

- Jahas, sinä olet ostanut ensimmäisen koneesi, on aika jyty peli. Hänellä oli itsellää 35 punainen Ferguson. - Näistähän sanotaan, ettei niitä kannata päivän aikana sammuttaa. Saa ruksuttaa ruokatunnitkin. Jaa, sinä sammutit kuitenkin, naurahti kun minä hyppäsin pukilta.

- No sammutin, olkoon tässä pihassa, täytyy sitä vähän katsella ja tehdä öljyn vaihto, niin ja suodatinkin täytyy vaihtaa. Katselimme yhdessä uutta hevosta ja peltoja, missä sitä sitten tarvittaisiin.

Konsertti 14.12-18 Tampereella

Filharmonia 14.12-18 Tampereella

Erkki Melartinin sinfonia no 5 ja kapellimestarina Klaus Mäkelä. Aluksi pohjalaistunnelmia, vetopasuunoiden yltiöpäinen rääkäisy, ja ensimmäinen osa alkoi. Kuin hädässä hakee soitto pelastusta. Kapellimestarin hoikka olemus muistuttaa Erik Tavaststjernaa heiluessaan dynaamisesti korokkeellaan. Ihastuttava jousen suvanto, huilut siirsivät teeman trumpeteille, jotka soittivat niin hiljaa kuin kykenivät. Kontrasti oli mainio. 2. osa alkoi sellojen leveillä jousilla ja siirtyi bassojen näppäilystä oboen huhuiluun. Klarinetti osoitti lopun bassoille. Hämmästyttävä esitys, huilut soivat kuin sodassa, jouset koettivat vetää ne todellisuuteen. Taisto oli kova ja päättyi konserttimestarin taiturimaiseen esitykseen. Huilut oli palautettu kevyeen antautumiseen yhdessä päästiin kukkulan laelle. Mäkelän johtaminen oli kokonaisvaltaista ja eteenpäin vievää. Huilut johdattivat altot uuteen teemaan, jonka sellot siirsivät 2. jousille ja lopulta koko jousistolle. Lasketeltiin kukkulan laelta leveää ja turvallista polkua kahvilalle, istuttiin rauhassa kunnes huomattiin äkisti ajan loppuvan, tempo nopeutui ja johti trimfimaiseen loppuun.

Erich Korngoldin sävellys Viulukonsertto D-duuri op. 35, ja lavalle asteli Elina Vähälä. Hänen ensimmäiset jousen vedot osuivat sieluun ja ne kantoivat konserton. Säveltäjän yritykset saada harmonia etenemään solistin kanssa ei onnistunut. Orkesteri ei voinut täysin tukea solistia, kuilu oli liian suuri, kunnes kolmannessa osassa Vähälän taituruus, korkeat huiluäänet ja nopeatempoinen soitto sai äkisti tukea. Kokonaisuus alkoi soida. Vähälän viulu soi pääosassa, alkoi hurlumhei, osa oli säveltäjän paras.

Leevi Madetojan Sinfoninen sarja väliajan jälkeen olisi saanut jäädä pois. Olihan se nautittava, vaan irrallinen tässä kohtaa, kun olimmemenossa Igor Stravinskyn Petruskaa. Tuo nelinäytöksinen burleski baletti kohosi huimaan osaan filharmonian ja Mäkelän taitavissa käsissä. Jäin kaipaamaan näyttämöesitystä, nukketeatteria ja henkilöiden draamaa. Nyt sen sai musiikista, osittain. Osat olivat suorastaan, nukketeatterilaiset. Ne soinnut, äänet, tempot, leikkisyydet, riitasoinnut, musiikin ilmentämät taistot ja groteski kuolema miekan katkaistua Petruskan pään, jäivät hieman ilmaan.

Valmistautuminen maatilan eloon 70 l

Ostopäätös oli tehty pitkän harkinnan kautta. Olin seurannut muutaman maatilan hoitoa oppien muutamia asioita pintapuolisesti. Paulan eno Heikki ja vaimonsa Ilmi tulivat monilla tapaamisillamme minulle yhä läheisimmiksi ja tärkeimmiksi käytännön tiedon opettajaksi. Valtterilla oli erinomainen tietovarasto, josta ammensin yksityiskohtia ja periaatteita. Ensimmäisiä metsäkauppoja tehdessämme hän opasti hakkuun suunnittelua, puiden apteerausta, tukkien katkaisua, ja jäljelle jätettävien puiden tärkeyttä. Innanmaan metsät olivat hyvässä kunnossa, niitä oli taitavasti hoidettu jatkuvan kasvun menetelmällä. Niin isännät joka puolella Suomea toimivat siihen saakka kunnes metsäyhtiöiden talouslaskenta osoitti heille edullisimmaksi tavaksi avohakkuut. Ne olivat tuntemattomia pienmetsätaloudessa. Tiedon jano oli niin suuri, että käydessämme Sianojilla Harri sanoi minulle, puhutaas tällä kertaa muusta kuin maataloudesta.

Kadettikoulussa kävin kymmeniä keskusteluja Korkalan Tuomon kanssa. Hän oli kotoisin Tyrnävän Ängelsmäestä maanjiljelijän poika. Tuomo sanoikin minulle, sinusta ei ikkään tule maanviljelijää. Ei kait uskonut minun koskaan vaihtavan ammattiani.

Palo veti minut kirjastoon. Lainasin Vammalasta kaikki kirjat, jotka käsittelivät maataloutta tai metsätaloutta sekä karjanhoitoa.Maanviljelijän tietokirja oli erinomainen lähde, ostin sen itselleni ja usein palasin sen sivuille milloin minkäkin asian kohdalla vuosien kuluessa. Jotkut metsätaloudesta kertovat kirjat olivat akateemisuudessaan kuivia, mutta kahlasin nekin läpi, sahauksista lähtien. Opettelin kuvista ja selostuksista maataloudern koneet, kävin läpi nykyaikaisen kuivurin rakenteen, säkkikuivurin ja lavakuivurin myös. Luin lehmien hoidosta ja jalostuksesta, nuorkarjasta ja sonnien .käytöstä astutustoimintaan. Lammastalouden jätin väliin, sillä päätin, ettei tilallemme saa tulla pitkänenäisempiä kuin minä.

Sammaljoella kävimme Harrin kanssa katsomassa hänen enonsa uutta kuivuria. Astuimme sinne sisälle, ja minä selostin näkemääni. Harri ihmetteli, kuinka minä tiesin kuivurin rakenteen. Sen sijaan en vielä tuntenut ulkonäöltä viljojen siemeniä. Sillä reissulla opin millainen on ohran siemen.

Erilaisia kuvia olin kyllä kirjoista katsellut, mutta vasta käytäntö opetti loput.

Traktorien ja työkoneiden sekä puimurin käsittelyn opin sain Posion maamieskoulusta. Hyrkin tilalla oli johtotähtenä, että tilan työt tehtiin aina ensimmäisenä kylästä ja työn jäljen piti olla hyvä.

Komento kävi, traktorin perään piti hakea milloin mikäkin laite, samoin ne oli joka päivä vietävä takaisin paikoilleen. Ensimmäisen kerran irrotellessani raskasta konetta nostovarsista, olisiko ollut apulannan levitykseen tarkoitettu, ajoin sen paikoilleen, laskin maahan, nousin kopista ja irroitin sokat nostovarsien päistä, nykäisin varret irti, hieman kinnasi, mutta lähtivät. Koetin sitten irrottaa koneen keskellä olevaa paksua sokkatappia työntötangosta. Sepä ei irronnutkaan. Hain vasaran hytistä ja aloin kopistella tappia. Se liikahteli hiukan kerrallaan, ja lopulta irtosi, ja kone rytkähti hieman alaspäin. Kerroin sitten seuraavana päivänä pehtoorille, että tuo tappi oli hieman liian paksu korvakkeisiin. Martti vain hymähti. Seuraavalla kerralla opin sitten, ettei konetta saanut jättää hakaukseen irrottaessa. Hyvin opettavaista oli käydä tehtäviin suoraan käsiksi, piti selvitä itse ja nopeasti. Siinä ei ollut varaa epäonnistumisiin, työ odotti. Tauno, tilan vakinainen työntekijä auttoi välillä kinkkisimmissä paikoissa, arvasi etten vielä selviytyisi kaikista määräyksistä kunnialla.

Kesän kuluessa sain itsenäisiä tehtäviä, joihin olin lupautunut työpäivän jatkeeksi. Se osoitti Martin hyväksynnän ja luoton minuun.

Paulan serkku miehensä kanssa olivat saman henkisiä meidän kanssamme. Kävimme heidän luonaan, ja Rauno otti hyllystä kirjan.

- Tässä on Pekka hyvä teos. Se kertoo maataloudesta kaiken. Minä olen sen moneen kertaan lukenut. Hän toi maatalouden tietokirjan käteeni. Juttelimme sitten monista asioista, oliko meillä niistä sama näkemys. Merviä nauratti meidän uhoaminen.

Kävimme Vaununperällä Paulan kanssa juhlissa ja tapaamisissa eri taloissa. Kahvin jälkeen isännät poistuivat omaan kamariinsa juttelemaan. Siellä minä otin usein jonkin mieltäni askarruttavan asian. Välillä vähän naureskelivat, väliin eivät tienneet ja väliin kuuntelivat esitelmääni. Metsien hoidosta, oksimisesta, poikaoksista, siemenen peittauksesta, ymppäyksestä. Semmi nauroi.

- Kerro sinä, kyllä sen varmaan tiedät. Mietin välillä, olinko liian rasittava.

Tilalla oli vielä vuokraaja. Heillä oli navetassa muutama emakko. Kävin katsomassa pikkuporsaiden hoitoa. Emäntä istui emakon vierssä jakkaralla.

- Minun on vahdittava porsaiden kulkua emakon imettäessä, ettei vain yksikään liiskaudu alle. Hänellä oli pärekoppa lämpölampun alla. Siellä kuivikkeiden seassa oli kymmenkunta eloisaa vastasyntynyttä. Porsaat vinkuivat nälissään, emakko kuuli sen ja röhkäisi vastaan. Emäntä nosti ensimmäisen porsaan nisille, ja emakko rojahti kyljelleen. Siihen sitten nosteltiin kaikki porsaat nisille. Minäkin, nostin ensimmäistä vatsasta, ja emäntä kiljui.

- Hän nostaa mahasta, menee ripulille!

Tjaa, no, ei sitten. Katselin porsaiden kilpailua parhaista nisistä. Ne näkyvät olevan etupään nisät, mistä tapeltiin.

Lehtimäessä menin aina navettaan. Katselin Ilmin tehokasta työskentelyä lypsäessään lehmät. Tiesin olevan kaksi tapaa käsilypsyssä, puristava ote tai vetävä ote. Sain joskus kokeilla, ja minusta puristava ote tuntui luonnollisemmalta. Siinä otetaan tissistä kiinni koko kämmenellä, aloitetaan puristaminen etusormelle ja aaltomaisesti edetään pikkusormeen. Silloin maito sinkoaa ämpäriin, soih, soih. Vuoroon kummallakin kädellä, sitten vaihdetaan tissin kahteen muuhun nisään. Hyvä lypsäjä sai herutettua nopeasti koko utareiden maitomäärän. Ämpärillinen siinä täyttyi yhdestä lehmästä. Minun täytyi vielä opetella.

Konsertti Valkeakoskella 8.12.-18

Lumi peitti maan kuorojen konserttipäivän komistukseksi. Aulassa olikin joulumyyjäiset, mikä tuntui heti kotoisalta, samoin kuin kuorolaisten iloiset tervehdykset. Sali täyttyi hiljalleen, ja näkyi siellä olevan aivan uuttakin väkeä.

Ulle Valjakka, kuoronjohtaja, oli konnut hauskasti kaksikielisen ohjelman. Nyt syttyy valot tuhannet, niin syttyivät kuulijoidenkin mielet ja virittäytyivät iltapäivän tapahtumaan. Kolme koristettua joulukuusta tuikkivat kuin laulajien silmät heidän esiintyessään, ja sykähdyttävän kaunis moniääninen sävelistö syleili meitä.

Terttu Paavolainen, Kirst And ja Kirsti Elo esittivät kappaleen Joulu, loisteesi luo. Kauniit koulitut äänet soivat rohkeasti ja harmoonisesti.

Kuoron moniäänisyys, syksyn harjoittelun ja vuosien kokemus ja taito kuuluivat onnistuneena äänikuvana. Illan lämpö valahti saliin. Christmas lullaby onnistui sykähdyttämään yli kahdenkymmenen laulajan voimalla. Tip tap hyppäytti kuulijoidenkin jalkoja. Perinnelaulu kaikui upeasti ja raikkaasti.

Kymmenen miehen voimalla aloitti meskuoro tutulla kappaleella Joulu joka päivä. Varma esitys ilahdutti, vaan sopisi siihen joukkoon uusiakin ääniä.

Joulutaivas tähtineen, ja tenorit heittivät haasteen bassoille, jotka hyvin vastasivat. Ulle Valjakka oli sovittanut kappaleen raikkaalla tavalla, stemmat kiersivät kuorossa ja vuorossa.

Revontulten leikki alkoi kuin jyrähdys ja sävähdys, uutena kappaleena se oli vallan mainio tuttavuus.

Rekiretki toi esiin kuoron vahvan osaamisen ja rutiinin vaikeissa ja nopeissa aloituksissa.

Ohjelmisto oli taitavasti rakennettu, alun hartaista haavekuvista reippaampiin ja tuttuihin lauluihin. Väliajan jälkeen aloitettiin sekakuoron yllätyksellä, uusi kappale Dona nobis pacem aloitti toisen puoliajan, naiset ensin sävähdyttävästi, miehet tulivat mukaan, laulun stemmat olivat nuo kolme sanaa, joita sitten heittivät toisilleen. Vallan ilahduttava kappale.

Jo joutui ilta, säv. Jean Sibelius sov. Kari Rydman esittivät Sari Laurell, Kirsti Elo ja Hannu Haavisto. Esitys oli yksi illan helmistä, esiintyjät täydensivät kauniisti toisiaan äänien harmoniassa.

Moni kuorolainen oli sairastunut flunssaan, etukäteinen huoli esityksistä haihtui täysin illan edetessä.

Jöuluöhtul naapurimaastamme saapui ilahduttamaan meitä. Esitys meni ytimiin. Kuoron moniäänisyys ja miesten jyhkeys ja naisten kirkkaammat sävyt soivat kuin keskiaikaisessa katedraalissa.

Kuorot esittivät voimalla ja herkkyydellä melkein kuin potpurina lopun tutut kappaleet, joita johtaessaan kuoronjohtaja Ulle Valjakka innostui kovin saattamaan Petteri Punakuonon matkaan.

Kappale Avaruus nousi heti alussa avaruuteen asti saaden aikaan väristyksiä kuulijoissa.

Hei mummo, tuo nykyajan mieluisa jouluinen kappale sai oivat solistit Kristiina Lepp ja Anna Stiina Vaahtera, jotka lauloivat lasten osan herkästi, Sari Laurell säesti tunteikkaan kappaleen.

Yhteislaulun jälkeen kuorot esittivät vielä Jenni Vartiaisen Tule meille joulu tämän kertaisen konsertin uljaaksi lopuksi, jossa solistina lauloi Kirsti Elo kauniin koskettavasti.

Kiitokset konsertista

Pekka Turtiainen

Asiointia -10 l

Lehdet ja paperit vien Rauhalan kentän vieressä olevaan Molokin kitaan. Sinne on järjestetty hyvät kierrätyspisteet. Molokin edessä on valtaisat vetiset kuopat, olleet jo useita vuosia. Aina on pysäköitävä tarkasti, että voi tyhjentää auton niin, etteivät kengät kastu. Voi mahdoton, nyt siellä olikin vain yksi vesikuoppa. Muihin oli ajettu soraa täytteeksi. Aivan mainiota. Tämän kertainen takaluukussa olevien lehtien tyhjennys vaati kaksi kunniakierrosta Koskissa. Paula ilmoitti illalla, että hän menisi kauppaan aamulla, jottei siellä ole vielä tungosta. Pyysin herättämään minut puoli kahdeksan. Ei tarvinnut, heräsin seitsemältä. Aamutoimien jälkeen ajoin auton tallista ja päätin mennä ensin viemään paperit. Miten siinä juteltiin, ja ajoin kaupunkiin muistamatta asiaa. Jouduin menemään Tokmannille hakemaan jatkojohtoja, siis käpyttelin sisälle ja hain tarvikkeet kaupan takaseinältä. Seuraava rasti oli Cittarin yläparkki. Paula meni kauppaan ja minä laskeuduin portaita jalkakäytävän yllä. Minulla oli kaksi asiaa, toinen oli kolesterolilääke ja toinen peräpuikkoja. Napsautin jakokonetta käsineet kädessä, sain numeron viisi. Ei ollut kuin yksi asiakas tiskillä. Mennessäni katselin olisiko peräpuikot saatavilla hyllyissä. En nähnyt. Miesfarmaseutti oli vuorossa. Ajattelin voivani pyytää peräpuikkoja häneltä. Nuori äiti saapui jonotusnumero toisessa kädessä ja pieni lapsi toisessa. Hän istui minun viereeni, ojensin vuoronumeroni hänelle.

- Ihan tosi, meinaakko?

- Kyllä vain, minulla on aikaa odotella.

- No niin minullakin, pikkuinen on flunssassa, ja niin minäkin ja kotona ukki ja muori.

Sillälailla, otin kuitenkin hänen lappunsa ja ajattelin, ettei passaa kaivaa nenää. Juttelimme ilmoista, lumesta ja hiihtämisestä. Hänen vuoronsa tuli miesfarmaseutille. Jäin vielä odottamaan, kun kone käski menemään numeroon viisi. Nousin ja kurkkasin, siellä oli nuori neito hymyilemässä. Nousin ja ajattelin peräpukamia, no ei vaan perä, mitä ne nyt olivatkaan. Astelin tiskille ja annoin neidolle lääkelunttini.

- Katso nyt noista, mitä voit antaa, ne kun menevät niin eri tahtiin. Kolesteroli on ainakin loppunut.

Mietin toista asiaa, peräpuikkojahan ne olivatkin, mutta niitä on ainakin kahta eri merkkiä, enkä minä muista niitä. En voi siis kysyä. No hemmetti kai minä sentään voin. No pyydän minä.

- Tässä olikin kaikki, tuleeko vielä muuta?

- Ei, tässä on kaikki.

No niin se meni. Ajelimme kohti kotia. Paula kertoi saaneensa kovan taistelun jälkeen uudet pitkät kalsongit minulle. Oli ostanut sellaiset kolme viikka sitten. Minä vedin ne jalkaani aamulla ja illalla niissä oli kaksi uutta reikää, suoraan saumasta haljenneet, sääri ja takamus. Johtaja oli ensin vastustellut, mutta joutui antamaan periksi, tietenkin. Olisi pitänyt tuoda ne vaihtoon kahdessa viikossa. Oli perääntynyt, kun Paula lupasi kirjoittaa suoraan johtajalle ja aloittavansa kampanjan housuja vastaan kaikille ystävilleen. Hah, siitäs sai.

Minä hoin mielessäni, lehdet, lehdet. Muistin ne vielä kodin tiehaarassa ja sain vietyä lehdet moolokin kitaan.

Toinen yritys tilan tuotannoksi -70 l

Vielä löytyi vanha muuntamo maaseudulla

Kevät eteni kesäksi. Kanalan lattiat tyhjensin kahteen kertaan. Aloitin tarvikkeiden purkamisen, verkkoaidat, ovet, vesijohdot ja ruokinta-automaatit joutivat pois. Lattian putsasin vielä vesiletkulla. Vesi valui entisten kaatojen ja sontakourujen viemänä lantalaan. Molemmat luukut lantalaan olivat auki. Suurikokoinen lantala oli navetan lappeen alla. Sinne johti ulkopuolelta isot pariovet. Siinä oli melkoinen tila, ajattelin ottaa sen vielä käyttöön, nyt oli liian aikaista. Valtterilta oli jäänyt lehmien kahleet jäljelle, kaivoin ne esille ja kävi läpi, ehjiä olivat. Syöttöpöydän molemmin puolin olivat aidat paikoillaan. Niitä jouduin hieman paikkaamaan, vaihdoin lahot osat uuteen lautaan.Jokaisella lehmällä oli syöttökouru kohdallaan, kunhan työnsi päänsä aidan raosta pöydälle ja alkoi nuolla.

Vanhat vesikupit minun täytyi vielä vaihtaa. Ajoin Kivirantaan, josta ostin puutarhaletkua ja niihin haaroja. Hankkijalta ostin kaksitoista uutta juoma-automaattia. Niissä oli kuppi, jonka sai takaosan korvista kiinni parruihin. Kupin päällä oli kieli. Lehmä painoi kieltä turvallaan, jolloin venttiili aukeni ja kuppiin virtasi letkua pitkin vettä. Kaikki alkoi olla valmista. Heinät olin koonnut navetan vintille. Se oli aika ponnistus. Ensin heinä nurin, sitten seipäät pystyyn ja heinät seipäälle. Isoin rykäys oli heinän nosto seipäiltä peräkärryyn, ajo navetan päätyyn koivukujan puolelle, ja hankoaminen toiseen kerrokseen. Työssä oli useita apureja, Virtasen Hannu ja Osmo, Innanmaan Antti ja hän toi vielä kaverinsakin mukaan. Navetan ylisillä heinät täytyi hankoa keskelle, jossa lattiassa oli syöttöluukku. Sen alla oli suoraan syöttöpöytä. Sinne oli oiva tiputtaa päivän annos heiniä.

Soitin Osuusteurastamoon ja tilasin hiehoja, niin isoja, että ne voisi jo kiinnittää päästään kytkyeisiin. Kaksi sai olla pientäkin, veisin ne tallin karsinoihin.

Päätin tyhjentää lantalan. Siksi ajoin Oittisen Einolle, hän oli ollut jo apuna aikaisemminkin. Eino lupasi tulla aamulla. Se tiesi aikaista ylös nousua, Eino oli täsmällinen aina.

Juttelimme Paulan kanssa, esitin uuden suunnitelmani.

- Nyt kasvatamme sonneja, kun meillä on vielä isot alat heinällä. Ei niitä kannata kesken kaiken kyntää ylös.

- Olen samaa mieltä, mutta mitä sinä sitten aiot?

- Sikoja, korjaan navetan perusteelisesti, otan kaiken tilan käyttöön. Nyt kun lantala on tyhjä, niin sen valtavan tilan näkee hyvin. Minähän vähän jo opettelin muraamista, kun laitoin sisäseinät uuteen uskoon ikkunoita myöten.

- No meinaatko valaa sinne uuden lattian, lantalaan, entäs kuinkas saat lämmön pysymään sisällä, siinähän on vain harva lauta koko matkalta.

- Niin on, Minä muuraan sen lautaseinän tilalle kaksinkertaisen tiiliseinän. Väliin laitan tihveräistä. Sitä on tuolla säkeissä suulissa, muistatkos. Rekka toi täyden lastin mustissa isoissa jätesäkeissä. Se on irrallisia rakeita, joita tehtaan lattiat ovat aina täynnä. Minä kävin siellä ja puhuin ne ajamaan meille yhden lastin. Ikkunoita ei sille seinälle tarvi laittaa.

- Emakoita vai pikkuporsaita?

- Pikkuporsaita, Osuusteurastamo välittää niitä. Mutta ne tulevat vasta kun hiehot ja sonnit menevät teurastamoon, ja remppa on valmis.

Teatterissa

TTT:ssä on meneillään melko nostalginen esitys: Vanhoja poikia: Taneli Mäkelä, Esko Roine, Puntti Valtonen ja Tuomas Uusitalo. Ajelimme sinne sunnuntain päivänäytökseen. Kadut olivat jo melkein kunnossa meidän reitillä. Kauppakeskus Ratina jäi tälläkin kertaa kiertämättä. Helppo on sinne luiskahtaa vasempaan ja alas ihan kohdalta, näkyi sinne autoja ajavan alamäkeä. Ratinan sillalle vievä tie on saanut vihdoin uuden pinnan. Stadionilla olin viimeksi yleisurheilun SM kisoissa kuusikymmentä luvulla. Ajoin sinne Vammalasta viisisataa kuutioisella Jawalla. Nelitahtisella tykillä. Niitä ei montaa Suomessa ollut. Paula istui takana.

Ajoin Satamakadulle seksiliikkeen kohdalle parkkiin, ja laitoin kännykällä Parkmanin mittaamaan aikaa. Vaivaton järjestelmä, mutta lähettipä eilen emailin, jossa ilmoitti palvelun katkeavan minulta, koska minulla on väärä käyttöjärjestelmä. Sillain sitten. Lopettavat yhteistyön vuoden vaihteessa.

Kävelymatka teatterille oli lyhyt, muutaman korttelin mittainen. Edessämmä tuikkasi menemään vetävämmällä askeleella meidän ikäinen pariskunta.

- Katsos noita, menevät varmasti samaan paikkaan kuin mekin.

- Niin varmaan. He pääsivät ennen meitä Hämeenpuiston liikennevaloista, kaarsivat puistoa ylös teatterille. Meidän päästessä yli puiston teiden näin heidän pysähtyneen vanhan teatterirakennuksen ovien eteen. Siinä seisoi joukko muitakin ihmisiä. Vedin raskaan oven auki ja astelimme shakkikuvioista kivilattiaa pitkin narikkaan. Kaksi euroa ottivat yhdeltä, sain lapun, jossa oli luku kuusi. Kävelimme ylös toiseen kerrokseen Eino Salmelaisen näyttämön lämpiöön. Meillä oli liput kolmanteen riviin vasemmalla, pääsimme sisään. Istuin numerot olivat melkoisen hämärässä. Minun täytyi laittaa melkein nenäni kiinni lappuun, ennen kuin erotin numerot, 59 ja 60. Istahdimme odottamaan.

Esille astelivat neljä soittajaa, basso, mandoliini, viulu ja haitari. He aloittivat reippaan soitannan, ja näyttelijät tulivat lavalle viisi metriä korkeiden kalaverkkojen väleistä. Muutama hauska vuorosana, ja laulun aloitti Esko Roine. Varma valinta, konkari edellä, laulu sujui ja tunnelma alkoi nousta. Teemana oli Saimaan saaressa elävien neljän vanhanpojan elämä ilman naisia. Taneli Mäkelä esitti kauppias Latia mainiosti, lauluosuudetkin olivat viihdyttäviä.Kaikki taisivat olla Junnu Vainion kynästä, vaikkemme ihan kaikkia tunteneet ennalta. Yleisö oli alusta alkaen mukana taputtaen jokaisen laulun tai hieman koomillisten tanssiesitysten jälkeen. Eivät kait olleet saaressa eläessään ja kalastaessaan juurikaan tanssineet, ainakaan itsekseen. Puntti Valtonen teki suurimman työn ja sai ansaidut suosionosoitukset, häne liikkeensä olivat jymäkät, ja sielu mukana.

Lavasteet olivat minimalistiset, muutama naamioitu kivi jotka muodostivat nuotion. Sitä tosin ei kertaakaan käytetty siihen tarkoitukseen, mutta savua se koko ajan tuprutti. Hiljalleen koko teatteri täyttyi sinisen harmaaseen usvaan.

Hurjimmillaan oltiin silloin, kun koko orkesterikin hyppäsi mukaan laulamaan ja soittamaan Antti Paalasen johdolla. Väliajalla osasivat monet katselijat jäädä maksetuille paikoilleen istumaan. Lämpiössä oli varmasti aika kuhina ja töniminen, kun koettivat saada kahvia tai terävää tiskiltä.

Jatkoimme samoissa lavasteissa. Nyt miehet alkoivat tehdä mielikuvitusmatkaa naisiin. Tai ainakin Tuomas sinne halusi. Kipupisteet tulivat kaikilta esille lopulta, suhde naisiin, entiseen puolisoon tai saavuttamattomaan ihanteeseen.

Miehet nostivat pöllin pätkää aina uuteen paikkaan, joivat nokipannukahvia teräsmukeista, ja taisivat vallan omissa vaatteissaan esiintyä, no, Tanelin jatsarit saattoivat olla teatterin puvustosta.

Tuomas lauloi viimeisenä miehistä, luulin jo, ettei hän esiinykkään laulaen. Oli hänellä kovastikin lauluja vallankin toisella puoliajalla. Mukavan viihdyttävä ja muistoisa matka.

Me olimme päättäneet mennä Amurin Helmeen kahville teatterin jälkeen. Ensin istuimme paikoillaan, kunnes lähes kaikki olivat jo poistuneet salista. Hiljalleen astuksimme kohti naulakkoa. Se edessä oli vielä sankka joukko tiukkaan pakkautuneita kiireisiä. Minä menin edellä ja Paula asteli ihan jäljessäni. Katsoin taakseni ja Paula oli jäänyt jonkun korston taakse.

- Iso mies sanoi minulle, että älä etuile, ja tuuppasi itsensä meidän väliin.

- Voi saamari, tarttis oikein motata.

En ehtinyt, sillä mummulauma meni kuin sarvikuonot seinän puolelta ohitsemme saavuttaen sillä taktiikalla tiskin. Siinä sitten pukivat omahyväisinä takkeja päälleen ja asettelivat hattujaan kallelleen harmaille kutreilleen. Loppu jonottaminen sujui häiriöittä. Vieressäni oli nuorehko vaaleahiuksinen nainen, narikka meinasi ottaa minu lappuni, kun osoitin kädelläni daamin suuntaan.

- Kiitos. Hän hymyili minulle.

Puimme päällemme vasta aulan väljässä tilassa. Siinä katselin erästä nahkatakkista harmaahiuksista miestä ja hänen daamiaan. Mies muistutti kovin yhtä englantilaista näyttelijää. Köpöttelimme autolle ja starttasimme kohti Helmeä. Pyynikin kautta ajaessamme juutuimme liikennevaloihin useaan kertaan. Ajoin Satakunnan kadulle ja alamäkeen kääntyen pääsimme aivan Helmen oven eteen. Kävellessämme jonoon ja valitessamme ostoksia näin tuon saman englantilaisen näyttelijän näköisen miehen ja daaminsa meidän edellämme. Viisas valinta oli heilläkin, Amurissa oli hyvin tilaa. Minä söin pannarin ja Paula voipullan. Ostimme vielä kauraleivän ja muutamia pahvisia kilipukkeja. Paluumatkalla poikkesimme vielä Cittariin, se oli auki kuuteen saakka. Niin vaan Paula jäi oven taakse, kun rullaportaat oli sammutettu. Takaisin ylös pääsi hissillä, mutta siinä oli iso jono. Lopulta hän pääsi ylös ja joutui vielä kävelemään käytävän päähän päästäkseen ulos. Minä torkuin autossa, avasin aina välillä oikean puoleisen silmäni ja tarkkailin ovea. Paula pääsi yllättämään oikealta, ajoin autoni hänen viereensä.

Aah, kotona olin niin väsynyt, etten jaksanut mennä nukkumaan, vaan nuokuin tuolissani yhdeksään. Silloin puhelin hälytti lääkkeitten ottoon. Terästäydyin toimeen ja killuin vielä kymmeneen. Painuin nukkumaan. Maanantaina heräsin sitten vasta puoli kahdeltatoista syömään aamiaista.

Pitkästä aikaa Rouvali

Tampereen Filharmonia johtajanaan Santtu-Matias Rouvali rakensi uljaan illan. Aloituskappale oli Jean Sibeliuksen aikalaisen, jopa ihailevan kaverin, Wilhelm Stenhammar (1871-1927)Välisoitto sinfonisesta kantaatista Sången op. 44 alkoi heleästi, sävelet alkoivat tuntua tutulta, kuin Tuonelan Joutsenesta. Trumpettien komea sointi toi selvästiu mieleen Finlandian. Monessa kohtaa oli selviä yhtymäkohtia teemojen alussa, mutta sitten kehittely muutti tunnelman. Stenhammar yritti kovasti, mutta ei oikein onnistunut. Sointi oli paikallaan, harmonia kohdallaan, soittajat parhaimmillaan. Mutta sanoma jäi kauniin soiton taakse.

Seuraavana oli kantaesitys, Theo Verbey (s. 1959) Alter the Great War alkoi kiinnostaa ensimmäisistä sävelistä alkaen. Soittimet oli rakennettu kuulumaan kauneimmilla äänillään. Siinä oli selvästi klassisen sävellyksen tunnelma. Huilut aloittivat monet teemat, oboe ja klarinetti toisti teemaa muunnellen, jouset jatkoivat. Erityisesti käyrätorvet vakuuttivat, sekä trumpetit ja koko vaskisetti.

Väiajan jälkeen aloitti pianosolisti: Edvard Griegin Pianokonsertto a-molli op.16, Behzod Abduraimov asettautui pianon taakse kumaraan asentoon, naksautti sormensa koskettimille ja aloitti. Hämmästyttävä helppous, soitto kuin suoraan pilvistä, pianon korkeimmat äänet todella soivat eivätkä kilkuttaneet. Solisti käytti koko klaviatuurin, polki pedaalia ja hurjalla tempolla koko soitin resonoi yhtaikaa kaikilla äänillään. Ensimmäisessä osassa solisti esitti sellaisen kadenssin, että se ei jättänyt ketään salissa kylmäksi. Rouvali johdatteli solistin ja orkesterin täsmällisesti, eloisasti liikehtien ja jopa hyppien. Taputimme seisaallaan, saimme ylimääräisen. Siinä solisti jyräytti esille kauniin melodian, kappaleen, jota hän varioi jopa sellaisella kiihkolla ja nopeudella, ettei nuotistossa taida edes olla niin lyhyitä nuotteja.

Viimeisenä soi Aleksandr Srjabinin Exstaasin runoelma op. 54. Rouvali johdatti orkesterin suorastaan hurjaan menoon. Saivat soittajat soittaa yhtä aikaa palkkansa eteen, ja lujaa, paikoitellen.

Tuotannon vaihto -70 l

Kanat munivat tyytyväisinä. Kaikki olivat sisällä jaettuna kahteen osaan. Kukkoja oli joukossa viisi. Hyvin nekin sopeutuivat osaansa. Lauloivat harvakseltaan, syynä taisi olla muiden kukkojen läsnäolo. Pihamaalla olisivat äityneet kunnon taistoon. Kuukaudet kuluivat ja täytyi tehdä päätös jatkamisesta. Juttelimme Paulan kanssa. - Ovat kanat olleet varsin vähätöisiä, mitä nyt kerran jouduin aluspehkon poistamaan vesivahingon takia. Melkoista jopia ja raskasta. Päivässä se kuitenkin meni. Olen silti ajatellut vähän isompia elikoita. - Ei kanoissa mitään vikaa ole, täytyisi vaan suurentaa kanalaa, jos jatkettaisi. - Onhan navetassa kokoa, mutta jos ottaisin sonneja kasvamaan.

Tallissa oli tyhjää tilaa, viimeinen hevonen vietiin jo Valtterin aikana. Hevosia mahtuisi kaksi, niin miksei sitten sonnit. Aloin rakentaa kahta karsinaa. Sontaa varten seinässä oli luukku. Tallin eteisessä oli säilytetty valjaita. Mietin senkin tilan käyttöä. Siihen ajon sitten heiniä ja kuiviketta. Eihän se iso tila ollut, mutta toimi kyllä käsivarastona. Karsinoiden vaalmistuttua ostin välityksestä vasikat. Pieniä ja laihoja olivat, hyvin mahtuivat karsinoihinsa. Veden kannoin ämpäreissä. Hiukan purivat heinää, mieluisempaa oli tuore ruoho, jota vielä sain niiteltyä pientareilta. Ohjeen mukaan annoin niille jauhoja, kovin maistuivat.

Kanojen muninta alkoi vähentyä. Kiloja ei enää tullut entiseen malliin. Vielä jokunen viikko, ja alkaisivat sulkasatonsa. Päätin laittaa ilmoituksen Maaseudun Tulevaisuuteen. Olin varautunut siihen, ettei kukaan ostaisi kanojamme, kun edessä oli sulkasato ja toinen munintakausi, joka olisi aikaisempaa pienempi. - Turtiainen, vastasin aamulla puhelimeen. Heti alkoi rumba, ostajat olivat tulossa saman tien. Yksi osti kaksikymmentä, toinen viisikymmentä. Heillä oli sopivat laatikot kanoille. Kanalassa alkoi aika vilske. Alkuun rauhallisesti sain kanat syliini niinkuin aina iltaisin. Siitä sitten kannoin ne pränniin, jossa asetin ne laatikoihin. Vieraat ihmiset ja uusi paikka sai kanat motkottamaan ja hiukan kiekuivatkin. Seuraavien kanojen kiinni saaminen oli jo työläämpää. Rauhallisuus tuli säilyttää, astelin hiljalleen nurkkaa kohti kädet levällä, napsin sitten kanat kiinni ja ojensin samalla ostajalle takanani. Kanalassa oli jo väljää. Ensimmäisen päivän ostajat ajoivat tyytyväisinä tiloilleen. Illalla ja aamulla keräsin munat kennoihin, vielä niitä tuli. Uusi ostaja saapui. - Minulla on nytkin kanoja, ostaisin sinulta kaikki loput, paljonkos niitä on? Menimme kanalaan ja aloimme laskea. - Ei tästä mitään tule, tehdään könttäsumma. Viet sitten mitä haluat. Se sopi, ja minulle jäi kymmenkunta kanaa ja yksi kukko.

Illalla kysyin Paulalta, - onko sinulla vielä tilaa pakkasessa, minä voin teurastaa sinne kanoja. Eihän niissä paljon ole, mutta ovat kyllä maukkaita. Pihalla hakotukin päällä kanat menettivät päänsä ja alkoivat hurjasti heiluttaa siipiään. Ensimmäistä pidin kiinni, mutta veri roiskui vaatteille ja sotki, niin seuraavat päästin käsistäni kaulan katkettua. Ruoho veti veren, eivät ne pitkälle jaksaneet riuhtoa. Valtteri katseli liiterin oviaukossa verihurmeista urakkaani.

Kukkoa en tappanut, se oli Ville, ja sillä oli jo isot kannukset ja komea heltta. Koppasin sen syliini ja nostin volkkariin. Ajoin Virtasille, Matti tarvitsi kukkoa kanalaansa. - Morjens, tässä on Ville, mitään et maksa, mutta Villeä et saa syödä. Annat sen vaan tepastella niin kauan kuin elää. Matilla oli kanala navetan päässä, muutama kymmentä kanaa kaakotti ja kuopsutteli.

Jouduin Sianojilla teurastamaan hanhia. Sinä tarvitsin oppiani kanojen kolkkauksesta.

Munien myynti -70 l

Olin MTK:n jäsen. Tiesin järjestäytymisen tarpeet kaupallisesti. Viljelijöiden osuuskunnissa tulisi myydä ja ostaa. Kuitenkin kyseeseen tulee tilan kannattavuus. Sitä dilemma pohdin, kun tarkastelin munien hintoja, mitä ostajat tarjosivat lehdissä. Munakunta putosi vertailussa. Päädyin myymään munani Mataralle, yksityiselle ostajalle. Soitin hänelle.

- Terve, minulla on yli viidensadan kanan tuotanto, päivässä siis noin viisisataa munaa, sinulla on tarjous lehdessä ostaa kilo 2.65 markkaa. Miten sinä haet, jos tehdään sopimus.

- Terve vaan, minulla on kuorma-auto, jolla kierrän hakemassa viikon välein asiakkaidet tuotteet.

- Ja maksu sitten kans, vai?

- Kyllä, minulla on vaaka autossa, ja saat kuitin ja rahan aina käteen.

- Hienoa, ryhdymme liikekumppaneiksi.

Tiesin joutuvani tilille ratkaisustani. Toimin nuorten tuottajien puheenjohtajana. Kokoonnuimme pitkin pitäjää eri kylissä. Kokouksissa tuli esille mielenkiintoisia aiheita, mutta puutuimme vain järjestöllisiin kysymyksiin. Kävimme vierailuilla erilaisilla tehtailla ja koetiloilla. Opettavaisia reissuja. Nikalin Altti tuli kokoukseemme Innanmaassa. Hän esitti, että nuoret tuottajat alkaisivat mainostaa hänen leikkuupuimuriaan ajoon. Minä torppasin sen. Ajattelin sen olevan yksityinen hanke, sinänsä tarpeellinen, mutta se ei kuulunut meille järjestönä. Olin väärässä. Kutsuimme Kankaanpääläiset tuottajat meille. He olivat aloittaneet perunanviljelyn kimpassa. Teettivät kunnollisen perunavaraston, tekivät sopimukset ostajien kanssa, ja kasvattivat tuotantoaan. Huomasin asenteeni Nikalan puimuriin olleen pielessä.

Olin samalla jäsen Tyrvään Maataloustuottajien yhdistyksessä. Säästöpankin Uosson konttorin kokoushuoneessa valittiin jäseniä johtokuntaan. Lehdon Jussi ehdotti minua.

- Minusta Pekka on hyvä jäsen johtokuntaan, ainakin hän tietää uuden viljelijän vaikeudet.

Pam. Se tuli päätökseksi.

Istuin Hotelli Helmen kokoustilassa Vammalan torin laidalla. Isännät onnittelivat minua ja kyselivät kuulumisia ja tuotantosuuntaa. Vastasin hieman hämillisenä. Kysyivät järjestäytymisestäni.

- Oletkos Sokos Sastamalan jäsen, kysyi Anttilan isäntä Myllymaasta.

- En ole, mutta olettekos te Itä-Hämeen tuottajien, Hankkijan osuuskunnan jäseniä. Tiesin tästä nousevan vaikka isompikin äläkkä. Sopuisasti isännät kuitenkin puhuivat.

- Myytkös munasi Munaosuuskuntaan, puheenjohtaja uteli.

- Kukas minulle sitten sen 15 penniä kilolta maksaa, myyn yksityiselle.

- No, kyllä sinä vielä siihenkin liityt, siihen kokous päättyi.

Matara oli säännöllinen poika, ja toimi hyvin sopimuksen mukaisesti, ei ollut koskaan myöhässä, ja maksoi aina ajallaan. - Hyvinhän tämä toimii, ajattelin. Ei tästä tainnut kitkaa minun ja muiden johtokunnan jäsenien välille tulla.

Haapaniemen isäntä pyysi kysymään, ostaisiko Matara heidänkin munansa.

- Kyllä varmaan, odotellaan perjantaita.

Menin Haapaniemeen, siellä odottivat kuin tuomiota.

- Hyvin tässä kävi, Matara tulee kohta, missäs teidän munat on, ne täytyy pakata kennoihin.

- Ai juupeli, tuumasi isäntä. Minulla oli kennot valmiina autossa, hain ne nopsaan ja aloin latoa munia tottuneesti korista kennoihin.

- Ei niitä kopsauttaa parane, mutta muutoin ne kestävät melkoista käsittelyä.

- Kyllä sinä Pekka aika vauhtia pidät. Ei minun koppurat sormet samaan pysty.

Talon tytär Merja on mukana latomassa munia. Pian ne ovat kennoissa.

- Itse sitten sovitte Mataran kanssa mitä sovitte, se ei enää minulle kuulu.

- Kyllä vaan, kovasti kiitoksia tästä.

Ensimmäinen tuotantosuunta -70 l

Sianojan Harrin kanssa majoituimme MTK:n tiloissa Helsingissä. Oli meidän vuoromme kouluttautua ammattimme kuuluvissa järjestöasioissa. Jaoimme huoneen, ja aloimme kehittää tilojamme.Harrilla ja Anjalla se oli selvää, maitotalous ja ongelmat siinä. Minulla oli vielä mietinnässä, mitä eläimiä voisin navetassa kasvattaa.

Olihan minulla kaneja. Suomeen oli tuotu broilerirotu, joka kasvoi aikas jättiläiseksi. Olin käynyt Teiskossa katsomassa tuottajaa, jolta sainkin vinkkejä. Hänellä oli näkemystä asiaan, astutuksesta, kasvatuksesta, lannan käsittelystä sekä teurastuksesta. Innostuin asiasta. Härmän Pentin kanssa tuumimme asiaa, ja päätimme aloittaa. Tallissa oli kasvamassa muutamia poikueita. Saimme niistä maukasta ravintoa. Ei niistä muuhun ollut, sillä niitä ei mikään teurastamo ottanut ohjelmaansa. Ala oli vasta kehittymässä, eikä kaneja ollut teollisessa mitassa saatavilla.

Kallistuin kanojen puoleen. Olimme käyneet broileritiloilla katsomassa Huittisissa, miten kasvatus oli järjestetty. Esteeksi nousi liiallinen investointien tarve. Navetta ei soveltunut yksin pienuutensa vuoksi siihen tarkoitukseen.

Jokisen Antin kanssa olimme opintomatkalla Laitilassa. Poikkesimme kanalaa. Siellä toiminta oli isossa mitassa. Häkit olivat kahdessa kerroksessa, munat vierivät kokoomakujalle noukittaviksi. Kanoja kävi sääliksi ne pienet häkit, joissa oli kolme-neljä kanaa kussakin.

Harri oli ideanikkari. Häneltä aina löytyi ratkaisu ongelmaan, mikä oli hyvin virkistävää. Lisäksi hänellä oli kotikenttäetu maanviljelijän poikana. Kanoja pohtiessani hän tuumi, että laita ne vaan pehkujen joukkoon lattialle.

- Kyllä vaan, mutta entäs munat?

- Rakennat munintapesät, mistä ne poimit.

- Ei saamari, mihin ne rakennan, ja siitä saan paskasia munia.

- Etkös sinä kertonut niistä vierintäpesistä, mietitääs nyt.

Kävimme mielessämme kanalan teknistä rakennetta. Suunnitelma alkoi hahmottua.

- Voisi se vierintäpesä onnistua. Rakennan ne syöttöpöydän molemmille puolille rinnan korkeudelle. Munat vierivät vinolla verkkopinnalla kouruun. Mutta entäs miten saan kanat sinne munimaan?

- Et kaikkia koskaan saakaan, mutta rakenna siihen riittävästi väliseiniä, niin kana hakeutuu sinne kun tila on pieni ja turvallisen tuntuinen.

- Siinä se. Kyllä kana hyppähtää ja lennähtää sinne helposti. Kunhan kurssi on ohi, niin alan rakentaa kanalaa.

- Minä kyllä kasvatan sinulle poikaset meidän saunassa. Haet ne sitten kun alkavat munia.

Kotona alkoi navetan muuttaminen kanalaksi. Jaoin tilan kolmeen osaan, kaksi isoa tilaa syöttöpöydän molemmin puolin, kolmas oli syöttöpöytä. Sen erotin kanojen alueesta kattoon asti nousevalla kaniverkolla. Se oli paksusta jäykästä langasta tehty. Olin sen omanaisuuksiin perehtynyt kanien häkkejä rakentaessani. Hiukan kalliimpaa se oli kuin kanaverkko. Minusta se oli epämääräisen lötköä, ja voisi mennä helposti rikki. Kanojen oli pysyttävä erossa pöydältä ja munista. Pesien väliseinät sahasin kovalevystä, myös katot. Pesän lattia ole hieman viettävä, jota pitkin munat ajautuivat somasti kouruun, sen taivutin kerralla koko seinän mitalta. Rako oli munan kokoinen, hiven suurempi. Syöttöpöydälle munia hakemaan saatoin mennä suoraan ulko-ovesta tai sitten prännin oven kautta. Pienet ovet tein verkkon molemmille puolin, että kykenin siirtymään osastosta toiseen.

Visurin Heimon kanssa ajelimme Kämmäkkään hakemaan turvetta. Siellä hänen setänsä oli sitä nostanut suosta, kuivattanut ja ajanut repijän läpi. Lopuksi turve oli pakattu isoihin mustiin jätesäkkeihin. Perillä niitä oli helppo nostella pakettivolkkarin kyytiin. Turpeen levitimme lattialle kanalaan. Siihen päälle levitin vielä ison kasan pitkiä olkia.

Vedet kanoille vedin muoviletkuilla, niiden päihin asensin vesinipat. Kanalan takaseinille rakensin pitkät orret nousevaan riviin. Pääsisivät sitten yöpuulleen kukin omalle paikalleen.

Katselimme Paulan kanssa kanalaamme. Hyvältä näytti. Paula kysäisi miettien.

- Päästätkös niitä ollenkaan ulos?

- Aivan, taidan päästää, ainakin aluksi. Mukavahan on seurata niiden tepastelua ja kuopsuttamista. Ei täällä ole koiria eikä muitakaan petoja. Käyn rakentamaan kanatikkaat molemmilta puolilta ikkunalaudoille. Saan sitten yöksi kanat sisään ja ikkunat kiinni.

Menimme illalla saunaan. Siellä tuoksui sahanpuru, turve ja keltaiset oljet.

Tilan rakennukset -70 l

Innanmaa on Vaununperän tien vieressä, vasemmalla puolella Vammalasta tullessa, pienen mutkan kohdalla. Rakennukset muodostavat umpipihan, josta yksi rakennus oli purettu jo vuosia sitten. Se oli sijainnut omenapuiden paikalla, kohtisuoraan päärakennusta vastaan. Päärakennus on tien suuntainen, toisella sivulla on navetta. Hiekkatiiilistä aikanaan Valtterin rakennuttamana se on edelleen suuri. Parvitila on komea, koko navetan mitalta auki. Molemmissa päädyissä on valtavat ikkunat, tien puolelta sen saattoi irrottaa kokonaisena, jolloin siitä saatiin hyvin heinät sisään. Ikkuna ulottui lattiaan saakka. Tilan pelloista suuri osa oli heinällä. Monta otatusta Virtasten miesten kanssa siinä aukolla riuhdottiin. Väliin parvella, väliin peräkärryssä, aina hankoon niin suuri tukko kuin suinkin jaksettiin ja siirrettiin se seuraavalle ähkäisten. Ei minulla heinille ollut käyttöä, kynnin heinämaat vähitellen ylös, myin heinät eteenpäin. Parvi alkoi osin lahota. Vuosikymmenet lehmistä kostea ilma nousi rakenteisiin. 

Parret ovat poikittain navettaan nähden kahdessa rivissä. Välissä on syöttöpöytä, jonka pihan puoleisessa päässä on ovi ulos. Prännin ovi on siitä tielle päin, sen takana on jauhohuone. Toisessa päädyssä on talli ja vielä viimeisenä ulkohuusi, jonne kivuttiin rappusia ylös toiseen kerrokseen.

Navettaa oli routa runnellut. Perustukset olivat tallin päädyssä pettäneet, ja tiilien väleihin oli ilmestynyt rakoja, olipa tallin ikkunan yläpuolelta niitä jo tippunutkin alas. Vuokralainen osasi muurata, joten kysyin häntä siihen korjaukseen. Auliisti hän lupasikin ryhtyä työhön, tarvitsi minut apurikseen. Korjasin perustuksen uudella valulla ja kaivoin siitä salaojan pellon ojaan. Tallin oven taas Ismo korjasi. Hän teki sen lujasta vanerista ja raudoitti sen entisillä saranoilla ja kahvalla.

Ruuma on katon alla, rakennuksen toisella puolella.

Piharakennus rajaa pihan päärakennuksen suuntaisesti, ja sen ja navetan väliin jää sola. Pieni asunto, huone ja keittiö on piharakennuksen Vammalan puoleisessa päässä. Eteisestä johtaa raput alas kellariin. Rappujen ulkoseinä, tiilistä muurattu, alkoi kallistua ja tiilet irtoilla. Vuokralainen senkin korjasi. Eteisestä pääsee myös rappuja toiseen kerrokseen. Vintin Vammalan puolella on yksi huone, kamiina lämmittämiseen. Avoin tila on täynnä kaikenlaista romua ja vanhaa vaatetta, räsyä ja rättiä. Silmäni kiinnittyivät kahteen kaappiin. Isommassa on nimikirjaimet A K H D ja vuosiluku 1843. Kaappi on vielä ryhdikäs ja kauniisti maalattu. Pienemmässä kaapissa on vuosiluku 1869. Siitä oli oven ylempi puinen peili rikottu. Minä halusin ostaa kaapit Valtterilta. Kirjoitin kauppakirjan ja maksoin kaapit.

Keskellä rakennusta on talli, sinne johtaa pariovet, Talli on aivan täynnä romua ja rompetta, lattialla ja laatikoissa. Mopon osia, moottoreita, kampia, muttereita ja pultteja, rättejä, oljyastioita ja takaseinällä raskas puuhella. Se painoi lattiaa ja koko rakennusta vinoon. Tallin vieressä on puuvarasto täynnä klapeja. Pihalla on suuri puuvarasto, joka on Valtterin työmaa.

Navetan solasta näkyy suuri l-muotoinen suuli, Siinä oli valtava pärekatto, osin jo lahona. Suulissa on Sampo puimakone, sähkömoottorilla käyvä. Moottori on kolmivaiheinen öljykylvyssä oleva voimavirtakone. Suulin lattia on valtavista lankuista, sinne saattoi ajaa traktorin. Näin vielä suulin kupeessa olleen saunan riiuureissuillani. Sen Valtteri ennätti pilkkoa polttopuiksi, kuten kaksi aittaakin sitä ennen. Vanha karttatie vie edelleen vainioille, siinä tien vieressä on hirsinen riihi, jonka päässä on laudoista tehty lato. Riihessä on oven suussa tiilistä muurattu suuri sisään päin lämpiävä uuni. Seinät ovat mustat samoin kuin katto ja orret. Lattia on valtavista tukkien puolikkaista. Pieni luukku seinässä johtaa latoon.

Vielä on talossa rakennuksia, kaksi kookasta latoa Sydänmaan lohkolla muutaman kilometrin päässä Myllymaahan päin.

Navetan päädystä vie Tanhuaksi nimetty kapea tilustie Myllymaan tielle. Tilan pellot ulottuvat sinne asti Vaununperän tieltä. Tanhualla seistessä saattaa katsella kilometrien pituisia vainioita aina Liekovedelle saakka. Vaunujoki kulkee vainioiden keskellä. Sen molemmat rannat ovat voimakkaasti pengerretyt. Joen toisella puolella ovat Kaukolan ja Liuhalan vainiot.

Maatilan lämmitys -70 l

Kunnostettu Pappila Vammalassa

Meidän täytyi korjata talon lämmitys nykyaikaiseksi. Valtteri lämmitti uuneja puilla, siinä oli aika työ. Tulisijoja oli viisi, kun puuhella ja leivinuunikin laskettiin mukaan. Me asettauduimme entiseen poikien kamariin. Se on talon pihan puolen nurkassa, navettaan päin. Valtteri asusti seinän takana, kamariin johti neljä ovea. Laitoimme kamarien väliseen oviaukkoon tihveräisen kaksi isoa levyä. Nyrkillä kiilasin ne tiukaksi paketiksi. Eihän se kaunis ollut, mutta siihen tottui. Tien puoleiseesa nurkassa on entinen tyttöjen huone, sen laitoimme päiväkamariksi. Siitäkin johti ovi Valtterin huoneeseen. Paula päätti ottaa Innanmaan Veikon töihin. Hän asensi sen oven eteen vaatekaapin. Tämän huoneen vieressä on keittiö. Valtterin kamarista on ovi sinnekin. 

Ollessani Hyrkillä renkinä tutustuin korjaamon miehiin. Sinne oli asiaa aina koneiden rikkoutuessa. Katselin kuinka miehet rakensivat puisia huonekaluja ja kaappeja. Sain idean ja koeponnistin sen Paulalla. Kerroin ajatuksestani rakennuttaa pojilla kaksi isoa keittiökaappia. Toinen tulisi pesualtaan päälle ja toinen ikkunoiden väliin. Sain luvan ostaa kaapit. Päätin niiden väriksi kirkkaan punaisen. Piristivät silmää hämärästä eteisestä keittiöön tullessa. Kaapit tehtiin lujasta vanerista. Kiinnitin ne lujasti hirsiseiniin. Markus niitä katseli ja tuumi ainakin tiskikaapin joskus tippuvan. - Minä laitan siihen alapintaan lujan naulan, varmasti pitää. Hän toi seuraavalla kerralla mopon pyörän akselin, jonka toinen pää oli hiottu teräväksi. Isolla moskalla sitten takoi sen tueksi kaapin keskelle alalaitaa kannattelemaan. Ei kaappi pudonnut.

Meidän makuuhuoneessa oli kaakeliuuni, se oli ovelasti muurattu huoneiden seinän läpi. Niin yhdellä lämmittämisellä sai kaksi huonetta lämpimäksi. Valtterin huoneessa oli tiilistä muurattu uuni. Päätimme asentaa sähkölämmityksen. Tilasimme Telilästä asentajan töihin. Patterit asennettiin Valtterin kamariin, keittiöön ja meidän päiväkamariin. Ne tulivat ikkunoiden alle. Kuuntelin kuinka vanha isäntä ja asentaja sopivat hänen huoneeseensa asennettavaksi muita pattereita kookkaampi patteri. En siihen puuttunut, ajattelin että mikäpä siinä. Sähköyhtiön kanssa pääsimme sopimukseen yhteen uuniin laitettavasta vastuksesta ja siihen asennettavasta kellolaitteesta. Se napsaisi vastuksen päälle yöaikaan, näin saimme edullista yösähköä. Se uuni oli makuu- ja päiväkamarin välissä. 

Talosta liki puolet oli pirttiä. Sinne emme pattereita laittaneet. Valtteri sen isoa muuria lämmitteli, huoneessa oli noin kymmenestä viiteentoista astetta. Silloin kun oli tarvetta, niin pienellä lisäpoltolla pirttikin lämpeni riittävästi. Ulko- ja sisäeteinen jäivät ilman pattereita. Sieltäkin johti ovi vanhan isännän huoneeseen.

Paula laittoi ruoat hellalla ja leipomukset leivinuunissa. Hellalla lämmitettiin samalla lämmin vesi kattilassa. Boileria emme ostaneet, kylmä vesi tuli painesäiliöstä. Se seisoi navetan ovisuussa, suuri sinkitty säiliö pystyssä.

Karjakeittiössä on suuri keittopata, siitä saimme lämpimän veden saunaan. Se on navetan päädyssä tien puolella. Navettaan emme sähkölämmitystä ajatelleetkaan laittaa. 

Lehtimäessä istuessamme iltaa juttelin Heikin kanssa navetan pysymisestä lämpimänä talvella. Ilmikin liittyi puheeseen, ja suunnittelimme kaikenlaista. 

-Laita sinne isoja kiviä, jotka ensin olet tulella lämmittänyt. 

- Jaa, taitaa olla vaivalloista, entäs maitotonkat, nehän voisi täyttää padasta kuumalla vedellä ja siirtää navetan puolelle.

- Hankalaa, osta sinne elukoita sisälle, vaikka lehmiä. Kyllä ne lämmön tuottavat. 

- En kyllä lehmiä ala hoitaa, patukkahännät ovat niin sitovia, joka aamu ja ilta lypsyllä ja muut työt päälle. Kesällä laitumet aidattava, vedet ajettava. Ei tule kauppoja.

Lämmitys oli talossa kunnossa. Navetta ja piharakennus saivat  jäädä.

Tilan osto -69

Matkat Liperin ja Vaununperän välillä jatkuivat talvesta kesään ja syksyyn. Paula kävi Joensuun kauppaopiston toisella vuosikurssilla. Asuimme Jyrissä kauniilla hiekkaisella rinteellä paritalossa. Varuskuntaelämä painui rutiiniksi. Varusmiesten kouluttamista ja viemistä eteenpäin ikäluokka kerrallaan. Mielellään varusmiehet koettivat voittaa minut juoksussa, samoin kuin joukkueen varajohtajakin, kersantti Tanskanen. Ennen saunomista tehtiin juoksulenkki. Menimme muutaman kilometrin päähän kasarmista kevyttä hölkkää. Kääntöpaikalta irrotin suitset ja laukkasimme täyttä karkua takaisin. Santatie pöllysi kolmenkymmenen miehen askelista. Takimmaiset sitä nieleksivät. Nopeimmat miehet pysyvät mukana yli puolen matkaa, sitten alkoi loppukiri. Eivät meinanneet millään antaa periksi, vaan muutaman kymmenen metriä jäivät.

Aloin kouluttaa tulenjohtajia. Testasin varusmiesten syvänäkökykyä. Siinä katsottiin vajaan metrin levyisen tulenjohtokiikarin läpi. Silmät oli osattava lepuuttaa katsomaan kuin harittaen. Sen hoksanneet kykenivät koulutuksessa saavuttamaan hyvän tarkkuuden tykistön tulen johtamista varten. Kranaatin pöllähdyksestä piti ilmoittaa etäisyys niihin tulenjohtopaikalta. Sen mukaisesti tulenjohtaja komensi patteria.

Pohjois-Karjalan pojat olivat vahvoja ja hyviä oppimaan. Motivoituneina he yrittivät palveluksessa parhaansa, joten oli helppoa antaa heille säännölliset lomat. Varikkopalveluksessa Kuopiossa vartio-osastossa meillä oli leppoista. Kun pidin alkupuhuttelun, ilmoitin selvät säännöt palvelukseen ja lomien pyörimiseen. Siihen ei tarvinnut toista kertaa puuttua. Kävimme ampumaradalla polkupyörillä. Palatessamme vilkasta päällystettyä tietä pysäytin jonon, tien ylitystä varten. Komensin pyörät poikittain nokka suoraan tien yli. Kohotin käteni suoraan ylös. Kaikki katsoivat minua ja odottivat käden laskeutumista. Paitsi yksi poika. Hän säntäsi heti matkaan, kun käteni nousi. Vasemmalta tuli linja-auto, helvetti. Kaikki jähmettyivät. Kuljettaja jarrutti voimakkaasti, ja esti törmäyksen. Pääsimme tappioitta yli ja kasarmille. Tuo onneton varusmies katsoi minua niin katuvana, että tiesin hänen kyllä oppineen asiansa ilman haukkujakin. Pudistin vain vähän päätäni.

Joka toinen viikonloppu ajoimme Paulan kanssa Vammalaan. Matka oli niin rasittava, ettei sitä voinut useammin tehdä. Olin hullaantunut maanviljelykseen. Ravasin Lehtimäessä alvariinsa kyselemässä viljelyksestä, metsästä ja eläimistä. Heikki oli hyvin ystävällinen ja kertoili auliisti tietojaan. Siinä seinustalla istuessamme auringon paisteessa tein päätökseni. Minä ostaisin Innanmaan tilan Paulan kanssa ja siirtyisimme viljelijöiksi tilaisuuden koittaessa. Olimmehan jo aiemmin keskustelleet siitä, ja Valtteri otettiin mukaan suunnitteluun. Vanha isäntä oli vuokrannut pellot, ja vuokraaja asui pihapiirissä talousrakennuksen päässä. Asia oli puhuttu, tapasimme kolmisin Tyrvään Säästöpankissa. Pankinjohtaja Heinonen katseli meitä, Paulalla oli asiaa. Olimmehan sopineet hinnan jo etukäteen, 120.000 markkaa. Paula ja Valtteri olivat puhuneet kaksin, ja Paula sanoi minulle. - Hinnaksi olemme ajatelleet isän kanssa 140.000 markkaa, mitä sinä siihen sanot? Hiukan päässä huippasi, vastasin. - Ei tänne ole tultu tinkimään, kyllä se sopii. Heinonen alkoi kirjoittaa kauppakirjaa, rullasi paperin koneeseen ja aloitti. Ensimmäinen kirjain kait jännitti, kun paperille tuli KKKKKKKauppakirja. Katselin sitä ja ajattelin sen olevan vasta harjoitus. En halunnut lopulliseen kirjaan moista alkua. Vaan mikä siinä auttoi, kun Heinonen pyysi siihen kauppakirjaan sitten allekirjoitukset. Niin alkoi taipaleeni Innanmaan isäntänä.

Varuskunnassa kerroimme ostostamme. Palvelustoverit onnittelivat ja kertoilivat omista suunnitelmistaan. Patterin päällikkö oli myös naimisissa maatilan tyttären kanssa. Siitä sukeutui pitkiä keskusteluja maanviljelyksestä. Jotensakin aistin hänellä olevan mieltymystä samaan ratkaisuun, minkä me teimme. Hän lähti kapteenikurssille, ja minä sain patterin komentooni. Nyt minulla oli varasuunnitelma, tilalle töihin. Reissasimme Vaununperällä useammin kuin ennen. Kesälomakin meni tilalla metsätöissä. Humalisjärven lohkolta Sallin Antti leimasi meille ensimmäisen leimikon. Heikin ja Markuksen kanssa menimme töihin. Moottorisaha oli minulle uusi, ja kuuntelin tarkasti miesten neuvoja, ennen kuin aloitin kaataa ensimmäistä mäntyä. Pihkan tuoksu ja lastut lentelivät. Vänkä rakoon ja loppusahaus, luja nosto vänkästä yhdellä kädellä ja puu alkoi kallistua. Sahaa pitelin toisella kädellä, ja tempaisin sen sivuun ja turvaan aluksi hitaasti kallistuvan puun ja kannon välistä. Karsintaa täytyi oikein opetella, ja varoa kärjen takapotkua. Rungon vasemmalla puolella seisten aloin katkoa oksia vastakkaiselta puolelta. Siinä ei saha juuri levännyt oksien välissä. Vasen puoli oli tarkempi, siinä oli varottava omaa jalkaansa ja takapotkua. Hyvin miehet opettivat, enkä saanut telottua itseäni. Karsinnan jälkeen oli tukit katkottava. Siinä taas tuli varoa, ettei saha jäänyt jumiin, mikäli puu notkahti alas, kun sahaaja aloitti päältä. Siitä ei sitten omin voimin tahtonut selvitä. Saha oli kuin tatti, tukkeja ei jaksanut nostaa. Oli tehtävä kalju, tukeva vääntöpuu. Sen avulla saattoi sitten päästä pinteestä. Tukit oli vielä saatava tien varteen, olin tehnyt hankintakaupan. Matka oli lyhyt, kasasin tukit pankolla ja kettinkeillä. Virtasen miehet sitten ajoivat puut lanssille Tähtisen viereen.

Sain Rauma-Repolalta ensimmäisen tilin. Aaltosesta tuli vakinainen ostaja. Kysyin kyllä muitakin yhtiöitä, ja kerran myinkin Metsäliitolle. Vinkki ei ostanut koskaan. Sen sijaan Ojala osti kerran koivutukkeja.