Kalastuksen loppu v. 2016

Ympyrä on kierretty

Edellinen käyntini Pentillä murehdutti. Kaksikymmentä vuotta, seurasin voimakkaan, jäntevän, toimeliaan mustatukkaisen kalastajan hidasta vanhenemista. Jokaisena kevään tuli kymmeniä kysymyksiä, joko Pentti lopettaa. Vastailin mitä tiesin, ei lopeta. Viimein otin minäkin sen puheeksi, kysyin suoraan, etkö voisi jo lopettaa?

- En minä voi lopettaa, eläkkeeni on niin pieni.

Tunsin ja tiesin sen kyllä. Yritin silti jotain muuta ehdottaa, vaan näin sen turhaksi.

Paulan veli joutui onnettomuuteen metsällä. Jälestäessään jänistä ja aikoessaan ampua lipsahti hän nurin. Molemmat piiput osuivat vatsaan. Saatiin nopeasti sairaalaan, jäi henkiin. Päätin soittaa Pentille.

- Morjens, miten jakselet?

- Ei tässä ole mitään muutosta parempaan. Koetan viimeisillä voimillani käydä läpi kirjeenvaihtoani saadakseni sen kuntoon. En tiedä saanko sitä valmiiksi. Sinun kuvakirjasi olen toimittanut perille. Katselimme sitä hyvin tarkkaan kuva kuvalta. Sirkka oli iloinen.Saahan hän näyttää sitä muillekin vierailleen.

- No sehän on mukava, sitä vartenhan minä sen kuvakirjan teinkin. Olin lauantaina Voipaalassa markkinoilla myymässä kirjaani.

- Älä, menikö se kaupaksi?

- Myin sellaiset 20 kirjaa. Tarkka kirjanpito ei onnistunut, kun olin Oksasen Kalevin kanssa, ja hän myi muita seuran tuotteita ja lappoi kaikki rahat samaan pussiin laskematta.

- No jopas.

- Siellä oli oikein isot markkinat, vaikka ilma oli niin surkea. Ihmiset tulivat autoillaan ja Koskista kahdella linja-autolla. Ne ajoivat tilauksesta. Me olimme päärakennuksen toisessa kerroksessa ja myyjiä oli varmasti kymmeniä ja tuotteita vaikka mitä.

- Miten, oliko siitä ennakkomainontaa, en minä tiennyt siitä.

- Oli siitä Valkeakosken Sanomissa ja sitten Koskissa oli joitain kadunvarsi-ilmoituksia.

- Minulle ei tule Koskin Sanomia, en ole sitä tilannut, niin olen sen suhteen pimennossa.

Pentti ei juttelusta paljoa virkistynyt. Kerroin sitten tuosta metsästysonnettomuudesta. Eivät olleet tavanneet, miutta kyllä Pentti muutoin hyvin tiesi, kenestä puhuin.

- On minulla vielä hiukan asian tynkääkin. Paulan veli kaatui metsällä haulikon kanssa ja sai molemmat panokset vatsaansa.

- No mitenkä siinä kävi?

- Ambulanssi ajoi Längelmäeltä 20 minuuttiin TAYsiin leikkaukseen. Se kesti kuusi tuntia. Suolta jouduttiin poistamaan ja hauleja kaivettiin kaksi päivää. Nyt on maha auki, suolisto esissä ja sitä joka toinen päivä leikataan ja ommellaan hiljakseen kiinni.

- Ei pitäisi metsälle mennä, jos ei pysy pystyssä. Minkä ikäinen hän on?

Pentin ääneen tuli entistä eloa, puhe kävi nopeammin ja reippaammin kuin aloittaessamme. Saatoin sen ennakoidakin. Hän hyvin mielellään kuunteli ihmisten sattumuksia, keskusteli ja oli kiinteästi läsnä tapahtumissa. Nyt hän sai muuta ajattelemista kuin tavanomaiset kuulumiset. Kävin läpi tapahtumat mitä siitä tiesin. Kerroin meneväni häntä katsomaan Paulan ja hänen toisen veljensä kanssa.

- Kuulin siellä Voipaalassa. Sinä olet lopettanut kalastuksen.

- Kyllä se totta on, jo keväällä se oli. Olen kalastanut nyt 58 vuotta ja siitä eläkkeellä 18 vuotta. Aika rupeama.

- On siinä tavoitettavaa muille. Oletko antanut jollekin muulle kalastajalle apuasi, lupia tai paikkoja.

- Ei minulla ole tämän maan mukana kuin puolikkaan katiskan verran oikeuksia. Vanajalla on aina kalastettu, niin täällä on nytkin kolme eri ammattikalastajaa. He saavat lupansa kalastuksen hoitokunnalta.

- No niin tietenkin, mutta olet Tommille näyttänyt joitain kalastuspaikkojasi?

Siihen ei Pentti enää vastannut. Lupasin poiketa häntä katsomaan. Lähetti Paulalle terveisiä.

Konserttiarvostelu 11.11.-16 Tampere Talo

Perjantaikonsertti 11.11.-16

Rouvalin sijaan saimme kuulla virolaisen kapellimestarin harjoittaman orkesterin. Risto Joos esiintyi jäntevästi ja täsmällisesti antaen soittajille ja solistille selvät merkit. Ludwig van Beethovenin Leonore alkusoitto nro 3 alkoi jyhkeästi, sävelkulku aleni nuotti nuotilta, pitkä huilusoolo, johon jouset vastasivat äänen häipyessä, lähtö tanssiin trumpetin kutsuessa seinän takaa, läheni orkesteria johon jouset taas vastasivat, oboen kirkas soitto kiihdytti orkesterin huimaan menoon ja jylhään loppuun.
Beethovenin Pianokonsertti jatkoi iltaa. Allegro con brio eteni hyvän matkaa ennen solistin aloitusta. Stephen Hough osoitti uuden Bösendorfer konserttiflyygelin erinomaisuuden. Tavallisesti haitallinen klapina oli lähes poissa. Ainoastaan oikean käden korkeissa juoksutuksissa  selvästi kuuli tuon vasaroiden kolahdukset. Toisen osan alussa jonkin kuulijan puhelin hetken soi yhtä aikaa solistin kanssa. Largo eteni nopeaan rytmin vaihdokseen kutsuen tanssiin, samoin kolmannessa osassa Rondo: Allegro.
Solisti soitti vielä ylimääräisenä kauniin Robert Schumannin: Träymerei, jossa solistin tulkinta hidastuksineen ja soiton äänen hiipumisineen hurmasi kuulijat.

Robert Schumannin Sinfonia nro 3 Es-duuri vapautti kapellimestarin, hänen näytöt ja keinumiset musiikin mukaan paranivat kerralla. Orkesteri soitti kepeällä joella, jossa patarumpu ohjasi satamaan. Scherzo: Sehr mässig näytti kuulokuvina satamassa nautitun kepeän aterian ja saaton nukkumaan.
kolmannessa osassa klarinetti ja oboe herättivät muun orkesterin kepeään aamuun ja syömään kevyen aamiaisen. Lihavien ihmisten kävely ruoan päälle keveni loppua kohti.
Neljännessä osassa vetopasuunat aloittivat hautajaissaattueen matkan, vasket soittivat muistosanat ja patarumpu kutsui kahville.
Viides osa jatkoi melankolista tunnelmaa kepeillä päivillä, kunnes puhaltimet aloittivat loppunousun kiihtyvin tahdein.

Tampereen Sinfoniaorkesteri 4.1116

Illan konsertti 4.11.-16

Arnold Bax: Tintangel, oli viihdyttävä. Ensituntuma JoAnn Fallettaan amerikkalaiseen kapellimestariin leimasi pieni vaivaantuneisuus. Hänen yleispulssinsa meni kyllä maaliinsa, mutta eri soittimien sisääntuloa hän ei näyttänyt. Ammattitaitoiset rumpalit kyllä selviytyivät, mutta Rouvalin osoittamat täsmälliset viittaukset puuttuivat. Samoin kävi myös puupuhaltimille ja vaskille. Sen sijaan jouset olivat hyvin informoituja. Tintangel oli pieni sinfoninen maisemamaalaus meren rannalla. Aaltojen keinunta heilutteli koko orkesteria.

Edward Elgarin In theSouth op. 50 osoitti orkesterin komean tason. Edelleen vain perustahtia viittaava kapellimestari oli kyllä harjoittanut orkesterin mieleisekseen. Tässäkin kappaleessa keinunta tuli esiin aivan alussa, kuin tanssia. Alttoviulun äänenjohtaja György Balazs pääsi esiin kahteen kertaan sooloissaan, joita vain vieno muutaman soittimen säestyksen omainen vuorottelu seurasi. Hänen otteensa soittimeensa lumosi koko salin kuuntelemaan aivan hiljaa. Huilu hieman vastaili.

Väliajan jälkeen Tampereen Filharmoninen kuoro asettautui lavalle. Mahtava laulu ihastutti taattuun tapaan. Solistina oli Tuuli Takala. Hän asteli lavalle kauniina ja ylväänä punaisessa mekossaan, istahti ja nousi kolmannessa osassa laulamaan, Fancis Poulencin Gloria FP 177 sai uuden kimmokkeen Takalan kirkkaan ja täsmällisen, suloisen laulun kantaessa kevyesti salissa parven takariville saakka. Hänen ylärekisterinsä oli häikäisevän kristallinen, alarekisteriä kuunteli mielihyvän levitessä mieleen. Kerrassaan onnistunut esiintyminen.

Orkesteri osasi säestää kuoroa, patarumpukaan ei noussut kuoron yli Tiina Laukkasen varmoissa käsissä. Yleisö sai taatun annoksensa musiikkia, kapellimestarikin paransi suoritustaan johtaessaan kuoroa.

Luopumisen aika v. 2016

Luopumisen aika

Pentti oli  ikääntynyt. Juhlittuaan 80 vuottaan kahteen kertaan ilmeni hänen kestävyydessään ja kehossaan rakoilua. Mikään ei enää kääntynyt paremman puolelle, terveys, ystävät, läheiset, kaikki vähenivät. Olin tavannut hänet edellisenä talvena -16 keväällä myymässä kalojaan Kemmolassa. Silloin hän vaikutti ilahtuneelta nähdessämme ja vaihtaessamme muutaman sanan. Lupasin tulla katsomaan häntä. Edellisenä talvena näimme hänen kotonaan. Anu oli laittamassa ruokaa, Pena hääräsi kalojensa ja syömisensä kanssa. Kalastus ei olisi jatkunut ilman ahkeraa Anua, joka käveli pitkät matkat verkoille kelkkaa työntäen. Pentti kalasteli kotilahdella, siihen hän vielä jaksoi kävellä.

Olin saanut valmiiksi kuvakirjan Sirkan ja Pentin kahdesta reissusta meidän kanssamme. Olin hakenut Pentin ja Sirkan meille kukkien aikaan, syömään ja juttelemaan. Toinen matka oli Pälkäneelle Laitikkalan kirjallisuustapahtumaan. Kaari Utrio piti siellä esitelmää uudesta kirjastaan ja sen vaiheista teoksen valmistuessa. Samalla reissulla olimme ensin Suttisen marjatilalla ostamassa mansikoita. Hovi sitten pyysi Penttiä kesähuvilalleen, jossa hänellä oli aikamoiset kekkerit. Nämä olivat kirjani kuvien aiheina.

Soitin, puhelin aukesi, mutta mitään ei kuulunut. Suljin ja koetin uudelleen.

• Kuuluko nyt mitään?
• Kyllä kuuluu. Sanoin nimeni. Luurista kuului melko heikko ääni.
• Olisin tulossa illalla sinua katsomaan ja juttelemaan.
• Minä olen niin huonossa kunnossa, ettei minusta ole oikein juttelemaan.
• No, minulla on Sirkalle lahja.
• Sirkka ei taida enää saada monimutkaisista asioista selvää. Hän on hoitokodissa, ja eksyy jo omassa huoneessaan, saati sitten hoitokodin käytävillä. Pöydästä hän ei löydä haarukkaa ja veistä.
• Minulla onkin kuvakirja, siinä on teidän pari viimeistä reissua meillä ja Laitikkalassa.
• No sitten, kyllä hän varmaan vielä kuvia katselee.
• Tarviitko jotain, minä voin tuoda.
• Punaista maitoa kolme purkkia, maito on edelleen ruokani kulmakivi.

Kävimme Valkeakoskella kaupassa, Paula soitti minulle autoon. Hän kysyi voisiko Pentille viedä puolikkaan broileria. Sanoin sen käyvän hyvin. Kotona söimme toisen puolen kanasta. Paula pakkasi salaattia rasiaan ja otti vielä halkaistun pehmeän ruisleivän kassiin. Minulla oli lehtileikkeitä Pentistä ja kirjoittamani juttusarja hänestä Valkeakosken Sanomista, lisänä joitain minun kirjoituksiani Vammalan ajoilta. Ilta alkoi hämärtää kun nousimme keltaisen talon polkua. Koputin sisäoveen ja astuin sisään.

• Terve
• No hei hei. Pentti könysi pystyyn keittiön pöytänsä äärestä ja tuli antamaan kättä.
• Minä otin Paulan mukaani. Pentin silmissä näkyi tapaamisen ilo heidän halatessaan. Huoli istumapaikoista, Pentti alkoi tyhjentää lyhyttä penkkiä kirjapinoista. Ei antanut auttaa. Mietin, sanoisinko sen penkin päällä fileeranneeni kymmeniä kiloja. Pentti istahti paikalleen paperipinojensa eteen. Siinä oli menossa ilmeisesti jonkin asian kokoaminen, en kysellyt.
• Tässä on ensin joitain leikkeitä, joita olen sinulle kerännyt.Sitten on tämä kirja Sirkalle. Pentti otti kirjan ja alkoi lehteillä sivuja alusta alkaen.
• Ai Sirkka, onhan tässä joitakin hyviä kuvia hänestä. Kyllä tämä minun mukanani menee, ei paina edes paljoa. En vain tiedä, milloin voin tämän toimittaa.
• Ei sen ole väliä. Minulla on tässä toinenkin kuvakirja, sitä vain näytän sinulle, sitä ei ole kuin tämä kappale. Pentti katseli kuvia Hossan erämaan Julmalta Ölkyltä ottamiani kuvia.
• Olen minä täällä käynyt, silloin siellä ei ollut ketään muita ihmisiä. Hän katseli vielä kuvaa Kalle Päätalon kotimökistä Iijoen törmällä Jokijärvellä.
• Olen täälläkin käynyt, mutten ensin kuvaa tuntenut. Murtovaaran talonpoikaistalon kuvat eivät enää jaksaneet kiinnostaa. Paula oli antanut tuliaisensa, Pentti valitti puruvoimaansa sitkeätä ruokaa syödessä.
• Tämä on aivan valmista ja pehmeää, samoin leipä. Kyllä niistä helposti saa irti. Vielä on täällä yllätyskin, kotimainen omena. Se on helppo syödä, kun kuorii sen ensin.
• Ai sinäkin syöt siten, kuorettomana.
• Syön, ja malto on pehmeää ja makeaa. Paula istui penkilleen.
• Mitenkäs olet jaksanut, olitko missään kesällä?
• Olin minä muutamalla lintujärvellä soutamassa taksoituksiani. En enää käynyt Vanajalla, en jaksanut soutaa. Ensimmäistä kertaa katkesi minun pitkät havaintosarjani eri järvillä ja Vanajalla. Jaloissa ei ole enää voimaa, metsässä pystyn kävelemään vain kepin kanssa. Sirkka vielä soitti keväällä ja ehdotti jotain retkeä, mutta ei siitä olisi mitään tullut. Paula kertoili Ilolan Mikosta, yli 90 vuotiaasta metsän pojasta, joka keräsi meille mustikat ja puolukat. Pentti sitä ihmetteli.
• Minä kävin Kariniemen metsässä mustikassa. Se on tuossa riittävän lähellä, saatan sinne kävellä. Keräsin kahtena päivänä yksitoista litraa mustikoita. Poimin polvillani edeten kaksi litraa, sitten istuallani parisen litraa ja sitten vielä maaten puolitoista litraa kumpanakin päivänä. Tein varmasti Suomen ennätyksen makuulla kerätyissä mustikoissa. Hetken Pentillä oli vielä entistä kipinää tarinoissaan. Kovin laihana ja kumaraisena hän istui meidän tehdessä lähtöä, ensimmäistä kertaa ei jaksanut nousta saattamaan ovelle. Kysyi vain, näemmekö mennä.
• Kyllä me näemme, vastasin pilkkopimeästä eteisestä.