lauantai 28. syyskuuta 2013

Koko kesä vedestä, myrkky ja bakteerit v. 2013

Kemmolan vesi

Juhannuksen aikoihin selvisi Valkeakosken vesilaitoksen toimittamassa vedessä olevan kasvinsuojelumyrkkyä nelinkertaisesti yli turvallisena pidetyn rajan. Mitään ei ole tapahtunut muutamaa pientä lehtijuttua lukuun ottamatta. Niistä on ilmennyt, että vesilaitos ei tee mitään muuta kuin mittaa vettä Kemmolan porakaivosta kerran viikossa. Veden myrkyllisyys ei ole vähentynyt. Myrkyillä, joita maataloudessa käytetään, on varoaika, jonka kuluttua myrkyn vaikutus loppuu. Miten meidän porakaivossa oleva myrkky ei ole vähentynyt? Edes kuukausissa. Jos vaikutus ei loppuisi, niin meille syötettäisiin kasvien mukana ko. myrkkyjä. Näin ei tapahdu, koska muuten myrkyt eivät saisi myynti- eikä käyttölupaa. Olemme saaneet juodaksemme ns. varavedenottamon kloorattua uimahallivettä. Klooraus suoritetaan varmuuden vuoksi? Mikähän se varmuus on? Vesihän otetaan Sääksmäen hautausmaan läheisyydessä olevasta kaivosta.

Meidät sadat asukkaat on täysin jätetty oman onnemme nojaan. Edes poliisin aloittamista tutkimuksista emme ole kuulleet mitään, tehdäänkö niitä, onko mitään valmista tullut? Vähäisimmistäkin epäselvyyksistä asukkaiden terveyden suhteen hujauttaa terveystarkastaja paikalle kieltäen heti jopa itse leivottujen pikkupullien myymisen myymälästä. Varmaan hirveen tärkeetä. Lisäksi olen kuullut, että on olemassa jonkinlainen väestövastuu terveydenhoidossa, paikallisella tasolla. Tämän lisäksi ainakin ennen toimi lääninlääkäri, mitähän kyseisen henkilön työhön kuuluu? Ehkä hänelle on varattu muita toimia kuin valvoa asukkaiden terveyttä, pitää silmällä viranomaisten tehtäviä vahinkojen ennalta ehkäisyssä. Olisikohan hänellä mielenkiintoa myrkkyveden juojien tilanteesta. Siis tutkia ja sitten tiedottaa tulokset. Täällä on jo puhuttu hurjasti kohonneista maksa-arvoista. Maksahan alkaa heti koota myrkkyä itseensä koettaen sitten poistaa sitä. Onko ketään täällä asuvaa tutkittu, lasta tai aikuista tai vanhusta? Meillähän on täällä asukkaita vanhainkodista päiväkotilapsiin ja peruskoululaisiin. Kukaan ei tiedä sitä hetkeä, jolloin myrkky valui veteemme. Kukaan ei siis tiedä, kuinka kauan me sitä sitten joimme, kunnes rutiinitarkastuksessa se havaittiin. Edellinen mittaus oli tehty vuotta aikaisemmin. Mikäli meidän terveydenhoidollamme on, niin kuin luulen, vastuu mm. asukkaiden puhtaan veden ja ruuan saamisesta, lääkkeiden jakelusta ja oikeasta annostuksesta, niin pidän tästä vastuullisilla henkilöillä olevan rautaiset hermot. He kun täysin luottavat meidän elimistön kestävän nelinkertaisesti ylittyneen myrkkyveden juomisen ilman vaikutuksia. Ei kait sitä raja-arvoa ole huvin vuoksi asetettu? Kuka tästä tapahtumasta meille vastaa? Kait kunnan organisaatiossa jollain on aikaa ottaa tilanne kokonaisvaltaisesti haltuun, ja tiedottaa meille asiain etenemisestä, pitää vaikka Rauhalan koululla tiedotustilaisuus? Jos ei lääninlääkäri ehdi, niin lähettäisivät kentälle edes läänineläinlääkärin.


Tämä oli Valkeakosken Sanomissa, no nyt tuli terveysviranomaisilta ja vesilaitokselta tiedote kaikkien postilaatikkoihin, lauantaina iltapäivällä. Käyttämässämme vedessä on bakteereja. Vesi on keitettävä, vähintäin 5 min, tiskit on kuivattava, hampaita ei voi pestä, vihanneksia ei huuhdella. 29. pvä on lehdissä ja radiossa kuulutukset asiasta. Mitähän he nyt pelkäävät.

perjantai 27. syyskuuta 2013

Voitettu vaiva v. 2013


Hiiret ja myyrät

Syksyn tullen alkaa talossamme jokavuotinen metsästys. Pimeyden laskeuduttua pienet jyrsijät alkavat tutkailla talveksi sopivaa taloa asuakseen talven suojassa säältä ja pedoilta. Läheiseltä pellolta vaeltaa peltomyyriä, ehkä metsämyyriäkin. Kotihiiret ovat monilukuisimmat ja äänekkäimmät. Mennessäni nukkumaan herään jokaisena iltana trampoliinirapinaan yläpohjassa. Riemulla siellä painavat peräjälkeen välikatolla päästellen pieniä papanoitaan kaikkialle. Herätys on hirmuinen hiirillekin. Pomppaan ylös ja komuan keittiöstä leivänpalaa käteeni, palaan eteiseen ja avaan yläpohjan rappuset katosta pitkällä lukkoraudalla. Kiipeän niin pitkälle, että näen lattian ja siinä laudassa narulla kiinni olevat kaksi nakkia. Tyhjiä ovat, lauenneet kyllä. Laitan palasen leipää ansaan, viritän jousen tapporautaa kääntämällä ja pujotan liipasinraudan reikäänsä. Toinen perään ja luukku kiinni. Pää tyynyssä yritän nukkua, aamulla katsoisin ansat. Eipä, vaan kuulen räpsähdyksen ja heti perään mahdottoman räpätyksen. Päätä tiukemmalle tyynyyn, kyllä se hiiri siihen kuolee. Ei kuollut, räpinä jatkuu ja jatkuu. Nousen, avaan kattoluukun, nousen portaat ja katselen etujalastaan kiinni olevan kotihiiren pakokauhua. Kuoli kumminkin. Lataan nakit taas ja palaan nukkumaan. Hiiren heitän pellolle naapurin kissoille. Syksy kuluu, olen heittänyt jo kaksikymmentä hiirtä, kolme peltomyyrää ja ehkä metsämyyränkin. Niillä on lyhyt häntä, saisivat elää pelloillaan. Raivostuttaa, kun ravaavat seinää ylös aivan makuuhuoneen päädyssä, kilpaa alas, eivätkä käy nakkiin. Paula annostelee hiiribaariin myrkkylautasia kellariin. Menekki onkin hyvä. Mutta haju on kamala. Hiiribaarit tyhjennetään, taistoa jatkan nakkien avulla. Ylös nousut hiirien takia kyllästyttävät. Vaiva on riippuvainen lumien tulosta. Se jälkeen hiiret ja myyrät pysyvät paikoillaan. Toisen vaivan yhteydessä ratkaisen rapinan ongelman. Nukun yöni häiriöttä korvatulpat korvissa.

tiistai 24. syyskuuta 2013

Fileointia ja raivoa keittiössä 1998


Kalan fileointi






Pentillä oli iltaisin aina mahdoton kiire kalojensa kanssa. Ne oli punnittava ja lajiteltava laatikoihin seuraavan päivän myyntiä varten. Sitä varten oli isoja laakeita styrox laatikoita, joihin asetettiin aina ensin ruskea voimapaperi pohjalle ja laidoille. Näin siksi, ettei kalan lima tahrisi laatikkoa, vaan olisi aina puhdas laatikko saatavilla. Paperi oli isolla rullalla keittiön seinustalla. Siitä sitä sitten repäistiin tarpeellinen pala. Kaikki fileet laitettiin omaan laatikkoonsa, johon oli pohjalle leivinpaperi.

Pekka oli jo fileoinut parina talvena, ja sai tehdä työnsä rauhassa. Karvasen Kalervo oli kiireinen omissa hommissaan, eikä enää käynyt auttelemassa Penttiä kuin satunnaisesti. Kumarassa lampun kirkkaassa valossa Pekka halkoi isoja haukia. Ensin vatsaevät pois, sitten sisälmykset ulos, kalan pyöräytys mahalleen, ja selkä halki niskasta pyrstöön saakka. Viilto piti vetää selkäruotoon saakka. Pläiskis, kala kyljelleen ja kiduskaarien takaa veitsi painaen kiinni ruotoon, veitsen kääntö ja vasemman käden sormilla selkäfileen halkaistu pala nostettiin veitsen kärjen päälle. Siitä alkoi veto kohti pyrstöä, samalla huolehtien siitä, että veitsi katkoi kylkiruodot tasaisesti vatsapuolelta. Tasainen veto painaen ruotoa vasten tuotti kauniin fileen. Jos veto pysähtyi, niin kuin isossa hauessa väkisinkin tapahtui, koska veitsi ei piisannut, vaan se oli uudelleen asetettava, niin fileeseen syntyi helposti pykälä. Eihän kukaan juuri kokonaista filettä ostanut, mutta pykälä samalla merkitsi ruotoon jääneen vastaavan kokoinen pala lihaa.
Molempien puolien irrotuksen jälkeen Pekka katkoi selkäruodon ja pään sekä evät eri kasoihin. Fileistä oli vielä irrotettava kylkiruodot ja evät. Se kävi terävällä taipuisalla veitsellä helposti. Välillä kala oli niin suuri, ettei veitsi ylettynyt koko fileen yli nahkaa poistettaessa, silloin oli vaan vedettävä file kahdessa osassa. Valmis haukifile oli kauniin punertava nahan alta. Ne Pekka nosti varovasti omaan laatikkoonsa piikillä.

Anneli oli tullut käymään. Hänellä oli energiaa eri lailla kuin Pentillä, ja naisten tapaan hän puhua pälpätti sekä kiusoitteli Penttiä kyselemällä hulluja. Puhelin soi tasaisesti pitkin iltaa. ”Pentti Linkola puhelimessa.” Taas oli poikettava eteisessä, verkkosaunassa, tuotava uusia laatikoita ja vietävä fileoinnista tulleita totkuja ulos jätesäkkiin. Anneli jatkoi pölötystään.
Pentti kumartui uunin eteen ja alkoi vetää tongeilla mateilta nahkaa tuppeen.
No saatana, mikä nyt on? Mateen nahka oli katkennut. Seuraavalta mateelta repesi maha. Pentti pomppasi pystyyn ja syöksyi eteiseen. Anneli kailotti oven läpi. Hetken kuluttua Pentti palasi ja alkoi taas nylkeä. - Saatana, enkö minä osaa enää nylkeä, kun kaikki hajoaa käsiin. Pekka vilkaisi taakseen ja näki tuskastuneen ilmeen Pentin kasvoilla ja kädessä katkenneen mateen. Se putosi siihen paikkaan ja Pentti ryntäsi ulos. Pekka ei osannut tehdä mitään ja Anneli vaan pölötti. Keittiön ovi aukeni, Pentti astui uunin eteen, otti mateenpirstan käteensä, paiskasi sen voimalla uunia vasten ja alkoi manata. - Saatana, saatana, saatana, saatana, saatana, saatana, saatana. Voimakas paino ensimmäisellä tavulla, katkeamatta. Punainen muoviämpäri meni pirstaksi Pentin jaloissa, hän polki sitä raivoissaan. Saatana, saatana, saatana, saatana, saatana, saatana, saatana, saatana, saatana, saatana. - Esimies saa nostaa verkot ylös, minä en enää kalasta. En nosta edes verkkoja ylös, kun en osaa. Saatana, saatana, saatana. Lattialla oli vielä liuta mateita, Pentti kumartui yksitellen nostamaan niitä, Hän paiskasi yhä kiihtyvällä raivolla mateet päin uunia ja hellan tulikuumaa liittaa. Sihahdus vaan kuului ja perään mätkähdys, kun made päsähti seinään. Anneli oli vaiennut, Pekka katseli veitsiään jakkaralla. Kumpikaan ei osannut tehdä mitään, tilanne oli niin äkkinäisen väkivaltainen. Loppuun asti väsynyt ja piinattu kalastaja raivosi järkevyyden ja itsehillinnän tuolla puolella. Katselijoita jännitti, mihin raivo purkautuisi seuraavaksi. Pentti painui pihalle, keittiössä olijat katselivat toisiaan ja kurkkivat ikkunasta hänen jälkeensä. Saunakamarissa syttyivät valot, sen loisteeseen ilmestyi miehen pää ikkunan taakse, käsissään kirja. Kuin mitään ei olisi tapahtunut.  - Mene sinä Anneli katsomaan, miten Pena jaksaa. - En minä uskalla, en ole ennen nähnyt noin kovaa raivoamista.
Pekka laittoi nopsasti työnsä loppuun, putsasi sanomalehteen veitset ja kätensä kalan limasta. Saman tien pihalle ja autolle. Siellä saunakamarissa lukija jatkoi istumistaan, auto survahti liikkeelle pimeään yöhön. 

Elonkehä lehden toinen jakso sekä matkaan lähtö -10 l

Taistelu lehdestä

Mersu kiiti moottoritietä etelään kyydissään Teppo ja Pekka. Olivat menossa viemään Elonkehän toimitukseen viestiä, oli maanantaipäivä. "Mitä me sitten perillä teemme" "Me vaan marssimme avaimillamme sisälle ja odotamme taivalsaaren ilmestymistä. Hänen pitäisi olla puolenpäivän aikaan toimituksessa." Anneli oli laatinut miehille lähtiessä Sääksmäeltä valtakirjan ja antanut toimituksen avaimet. Olipa vielä puhuttu lukkojen vaihtamisesta, mikäli Taivalsaari osoittautuisi hankalaksi, eikä luovuttaisi avaimia. Kiista lehden linjasta oli edennyt erottamiseen. Puolueen hallitus oli erottanut päätoimittajan, joka ei kuitenkaan piitannut erottamisesta, vaan toimi entiseen tapaansa. Merkillinen tilanne. Pekka oli Tepon kanssa viemässä irtisanomista kirjallisena perille. Asialla oli kiire, ei ollut muuta mahdollisuutta saada estetyksi Taivalsaaren häväistyskirjoitusta seuraavassa lehdessä. Pekka oli lupautunut viestinviejäksi, kun Pentti oli aikaisemmin illalla soittanut ja pyytänyt palvelusta.

"Minkälainen mies siellä on vastassa, on aika jääräpää, kun ei osaa lähteä, mitä hänkin sillä luulee voittavansa?" "Kyse on vallasta. Taivalsaari on jo saanut erotettua Pentin puoluehallituksesta, muutaman viikon kuluttua on puoluevaltuuston valinta, ja Penttiä koetetaan erottaa siitäkin. Jos Eero nyt antaa periksi ja lähtee, ei hän kykene enää masinoimaan kokousta ja mahdollisesti pudottamaan Penttiä. Taivalsaari haluaa itse määrätä kaikesta lehdessä ja ilmeisesti puolueessakin. Kun nyt viemme hänelle erokirjeen, saamme sen näin todistetusti perille ja irtisanominen voidaan saada laillisesti kiistatta voimaan todistajien läsnä ollessa. Siksi sinäkin olet mukana."

Auto ajoi maalaisten torin kupeeseen Esson huoltoaseman pihaan. Siitä lähdettiin kävelemään toimitukseen. Talo löytyi helposti. Ulko-ovi oli lukossa, avain sopi kuitenkin ja miehet astuivat eteiseen porraskäytävään. Teppo juoksi kerroksesta toiseen ja haki nimeä, jota ei löytynyt. Pekka alkoi sovitella avainta ensimmäiseen oveen. Se sopi, mutta ennen kuin ovi saatiin auki, sisältä astui nainen esiin ja sanoi ensi töikseen: "Tänne ei saa tuoda koiraa, tämä on monen ihmisen työpaikka." "Onko täällä Elonkehän toimitus? Minä pidän Lottaa sylissä ja me menemme toimitukseen ovi kiinni." Miehet astuivat toiseen eteisaulaan, nainen poksautti oven perässään kiinni eikä sanonut mitään. Kaikki ovet olivat kiinni, eikä kylttiä taaskaan missään. Avainta sovitettiin tyhjän tuntuisen huoneen oveen. Se sopi, sisällä oli selvästi lehden toimitus. Vieressä oli toinen huone, missä ilmeisesti puolueen toimittaja työskenteli. istuttiin tuoleille ja suljettiin ovi. "Nyt vaan istutaan ja odotellaan. Lukkojen vaihtoon me emme voi mennä, valtakirja on mielestäni puutteellinen. Katsotaan mitä Eero sanoo, kun tulee." Aika kului, Teppo käveli hermostuneena ympäriinsä ja tutki tapansa mukaan paikkoja katselemalla hyllyjen kirjoja ja tavaroita. Lotta makasi lattialla.

Oveen työnnettiin avainta, kynnykselle ilmestyi vihreään takkiin ja housuihin pukeutunut maalaisen oloinen mies. Hänellä oli hyvin hämmästynyt ilme. "Keitäs te olette?" Pekka nousi, sanoi päivää ja käveli Taivalsaaren ja oven väliin. "Eipä ainakaan pääse pakoon", ajatteli Pekka. "Me olemme vain viestintuojia ja olemme laillisella asialla. istukaa olkaa hyvä, ja lukekaa tämä kirje." Taivalsaari otti jokseenkin typertyneenä sen ja alkoi seisaallaan lukea sitä. "Saanko ottaa tästä kopion?" "Ei tarvitse, se on teille tarkoitettu." "Miten olette päässeet sisälle?" "Valtakirjalla", sanoi Teppo. "Saanko nähdä sen?" "Totta kai, tässä se on." Teppo ojensi taskussaan valmiina olleen valtakirjan Eerolle. "Voinko ottaa tästä kopion?" "Totta kai", Pekka vastasi. Eero lähti huoneesta ja palasi kotvan kuluttua, istahti nyt tuolilleen hieman tasapainoisempana ja alkoi lukea viestiä uudelleen. "Oletteko ryhtyneet tässä mainittuun toimenpiteeseen?" Eero kysyi tarkoittaen lukkojen vaihtamista. "Emme, me olemme vain istuneet ja odottaneet. Aiotteko te tehdä kirjeen edellyttämällä tavalla?" Pekka puolestaan kysyi Taivalsaarelta tarkoittaen avainten luovuttamista. "En, tämä irtisanominen on laiton, yhdistyslain vastainen…" "Meitä ei kiinnosta ollenkaan asian selvittely, me olemme toimeksiantomme suorittaneet, näkemiin." Pekka ja Teppo lähtivät ulos. Helsingin kadut hohkasivat kuumina auringossa, miehet päättivät käydä kahvilla ennen kotimatkaa. Pekka koetti saada Annelia kiinni, mutta sieltä ei vastattu, ajelivat takaisin Sääksmäelle.

"Kuinkas juttu Taivalsaaren osalta on edennyt?" Teppo oli poikennut kylään Kemmolaan Pekan ja Paulan luo. Lotta hökelsi onnellisena ympäriinsä sisällä matot kasaan, hyppi ja nuoli. Teppo leperteli kultansa kanssa, silitti ja taputti. "Uskomattoman vaikea juttu. Eihän Eero uskonut vaan jäi paikoilleen. Toimitti uuden lehdenkin, en tiedä millä rahoilla. Hänen luottokorttinsa on peruttu, puhelin katkaistu, tilit jäädytetty. Kuitenkin mies vielä leikkii toimittajaa, ja saa lehdenkin ilmestymään, vaikka kirjapainoakin on varoitettu. Nyt ilmestyy siis kaksi lehteä. Taivalsaaren sikajuttu Pentistä ja koalitiotoimituksen selitystarinoita. Tällainen ei ole hyväksi. Mitätön puolue ja kaksi lehteä. Kuinka luulisi ihan, että tällaista voisi tapahtua vain Suomessa." "No jo on soppa, eikö lukkojakaan ole saatu vaihdettua?" "Ei, tiedätkös, se kettu oli mennyt tekemään vuokrasopimuksen omiin nimiinsä. Niinpä puheenjohtaja ja varapuheenjohtajakaan eivät saaneet lukkoja vaihdettua. Eero on tallentanut tietokoneille salasanan taakse puolueen aineistoa. Annelilla on tilaajista käsin kirjoitettu lista epätäydellisenä. Tästä tulee täysi farssi. Lisäksi Eero on vaatimassa vaikka millaisia korvauksia, ja koettaa siten käydä kauppaa puolueen kanssa. Pentti on lähtenyt kesäretkelleen. Hän on polkupyörällä Oulujärvellä. Taksoittaa siellä vanhoja lintureviirejään. Onneksi hän on säilyttänyt malttinsa, tuntuu kuin hänestä olisi yhdentekevää toisten riitely. Hyvä niin. Irtisanomiskiistansa Taivalsaari on hävinnyt, kuitenkin hän jatkaa. Nyt täytyy saada uusi vaihde päälle ja mies syrjään. Vahinko sinänsä, mutta itse on asiansa pedannut, ei renki voi sanella isännille töitään." "No on tapaus, vieläkö me joudumme siellä käymään?" "Ei, me olemme osuutemme suorittaneet."

Eipä tiennyt Pekka joutuvansa vieläkin seikkailemaan samoissa asioissa Helsingissä. Anneli oli järjestänyt Viroon, Maatsaluun luonnonsuojelualueelle ekologisen leirin. Se kiinnosti, hän ilmoittautui mukaan, hankki viisumin Helsingistä ja ihmetteli suurlähetystössä vallitsevaa venäläistä jonotusmeininkiä. Vielä oli Virossa paljon oppimista. Jonot olivat karmeat. Ulkona jalkakäytävällä ei vielä paljon koetettu etuilla, mutta sisällä alkoi uusien tulokkaiden hermot pettää. Varsin rankasti heidät kuitenkin osoitettiin jonon päähän. Luukulla palveltiin vain kymmenestä kahteentoista. Silloin luukku meni kiinni että pamahti, oli ulkona vaikka millainen jono. Käsittely oli erittäin byrokraattista ja hymytöntä. 50 vuotta länsimaita jäljessä.

Anneli ja Pekka menivät yhtä aikaa perjantaina aamulla Helsinkiin. Reijo, yksi osallistujista tuli autollaan Pohjanmaalta, oli yötä Toijalassa ja vei sitten heidät muassaan. Matkalla Anneli kertoi, että he kävisivät uudelleen lehden toimituksessa. Taivalsaari oli edelleen paikoillaan, olipa kieltänyt Tapolan Kirsiäkin, puolueen tiedottajaa käymästä työpaikallaan. Nyt oli tarkoitus viedä tietokoneet pois Eerolta. Nehän olivat kiistatta puolueen omaisuutta. Reijolle vaan selitettiin, että he hakisivat pari pakettia, neuvottiin häntä ajamaan toimituksen pihaan. "Odottele tässä hetki, me tulemme kohta takaisin." "Minun pitää vielä viedä auto Jollakseen, ja ehtiä laivalle." "Meillä ei mene kuin hetki, kyllä sinä kerkiät."

Juoksivat ovelle, avain lukkoon, syöksy käytävään, uusi ovi, toimistot olivat vielä tyhjiä. Edessä oli vielä yksi ovi, he olivat toimituksessa. Jännitys hieman laukesi, Eero ei ollut vielä paikalla. Anneli syöksyi tietokoneen kimppuun ja alkoi irrotella johtoja, Pekka auttoi. "Otetaanko modeemi myös?" "Tietenkin, ja tiedottajan huoneesta myös faksi." Sormet lipsuivat molemmilla, työ oli hieman outoa, kiire oli ja jännitys. Taivalsaari voisi tulla koska tahansa. Anneli juoksi ensimmäisenä vessaan, pakko oli käydä. Hetken päästä Pekka ryntäsi vessaan. Koneet saatiin irti, kopattiin ne syliin ja juostiin autolle. Siellä Reijo odotteli hermostuneena ähkien ja ihmetteli kantamuksia. Anneli selitti niiden olevan puolueen omaisuutta. "Mistä täältä pääsee rautatieasemalle, meidän on saatava nämä säilytykseen." Pekka alkoi neuvoa tietä, Reijo ajoi ja ähki. "Suoraan, sitten vasemmalle ja taas suoraan. Helvetti, tuossa oli opaste, ei voi enää kääntyä. No, kyllä täältäkin pääsee." Eipäs päässytkään, oli tehty uusia liikennejärjestelyjä, joutuivat kiertämään korttelin uudelleen. Reijo kaartoi aivan aseman eteen, tavarat, tietokoneet, modeemi ja faksi nostettiin jalkakäytävälle. Vielä kummankin matkatavarat. "Neuvokaa nyt miten täältä pääsee Jollakseen." Reijo oli aika lailla poissa tolaltaan. "Ajat tästä ensin takaisinpäin tuonne rautatietorin ohi, Kaisaniemen ohi, Pitkänsillanyli ja kohti Porvoota. Hyppää sitten perillä taksiin ja aja olympialaituriin. Laiva lähtee 9.15.

Reijo kaasutti tiehensä, Anneli ja Pekka raahautuivat sisälle halliin tavaroineen. "Tuolla on matkatavarasäilytys, sinne." "Lue ohjeet, mitä, vain vuorokauden säilytys, ai, tuossa on, että maksamalla saa lisäaikaa. Minne se maksetaan, tässä on vain vuorokauden maksu.?" "Kait se palatessa maksetaan, tungetaan nyt tavarat sisään ja lähdetään."

Olympialaiturilla oli jo väkeä. Ovisuussa seisoi joukkoa ja hieman edempänä toinen porukka Taivalsaaren ympärillä. "Hitto, Eero on täällä jakamssa vastamateriaaliaan, ei ole minua huomaavinaankaan. Hän ei puhu minulle mitään." "Minä haluan saada käsiini sen materiaalin, huomenta, saanko minäkin." Taivalsaari hetken epäröi tuntiessaan Pekan, tervehti sitten ja ojensi kirjekuoren. Tapolan Kirsi oli myös paikalla ja jakeli vielä viisumeita. Yhdelle ei sitä ollut, Matti Oulusta oli ilman. "Painutte heti lähetystöön, siellä se on valmiina, se aukeaa kymmeneltä. Tulette sitten kantosiipialuksella perästä. Se on miltei samaan aikaan perillä kuin meidän laiva." Anneli järjesteli kahden matkalaisen menoa. "Reijoa ei näy, kello on melkein yhdeksän. Olisipa se noloa, jos hän myöhästyisi meidän takiamme", tuumi Pekka. Tuli sitten aika nousta laivaan. Viimeisinä menivät Anneli ja Pekka. "Himskatti, minulla on vielä Reijon lippu, se täytyy viedä Kirsille." Anneli lähti juoksemaan takaisin. Kirsi seisoi ovisuussa Reijon passi ja viisumi kädessään. Laiva lähti, Reijoa ei näkynyt.

Matkalaiset olivat ottaneet hytin yhteisiä tavaroita varten. Joukko kerääntyi kannelle aurinkoon, alkoi vähittäinen tutustuminen. Osa tunsikin entuudestaan joitain, enin osa ei. Reijo ilmestyi kannelle reppu selässään. "No, uimallakos sinä tulit", kysyi Pekka. "Ei, kyllä minä ehdin, ja olen jo käynyt suihkussakin." "Miten ihmeessä, laivahan oli jo matkalla, eikä sinua näkynyt.?" "Minä tulin bussilla hakaniemen torille ja siitä juoksin tänne reppu selässä. Aikaa oli 25 minuuttia. Ryntäsin aivan hikisenä terminaaliin, sain passin ja viisumin, kello oli jo 15 minuuttia yli, tungin itseni laivaan läpi väkijoukon, kun huomasin olevani väärässä laivassa. Takaisin juoksin vielä hurjempaa vauhtia ja tähän laivaan. Köydet olivat jo irti, kun hyppäsin mukaan." Leiri saattoi alkaa.

lauantai 21. syyskuuta 2013

Elonkehä Ekologisen puolueen lehti taistelu päätoimittajasta -10 l



Elonkehä



Pentti oli saanut polkaistua lehden Suomeen, Elonkehän, se ilmestyi kerran viikossa. Ekologinen puolue oli saanut eduskuntavaaleissa läpi kansanedustajan, Pertti Virtasen. Puoluetukiraha takasi lehden talouden. Päätoimittajaksi oli palkattu Eero Taivalsaari, vanha lehtimieskonkari. Tilaajia hankittiin ympäri maata, toistakymmentä tuhatta. Pekkakin oli tilannut sen. Lehti aiheutti Pentille paljon ylimääräistä työtä. Monet puhelut sen asioissa keskeytti kiireisen kalastuksen. Pentti oli kuitenkin hyvin tyytyväinen lehden olemassaoloon. Olihan se kokoavan foorumi samanmielisille ja erimielisillekin. Monesti lehden artikkeleista keskusteltiin työn lomassa. Pekkaa hämmästytti erityisesti Annelin selvät ja johdonmukaiset kirjoitukset. Marketta Horn oli kirjoittanut lehteen yksilönvapautta ihannoivan puheen vuoron, johon Anneli murskaavasti vastasi. Seuraavassa numerossa Marketta koetti vielä pullistella vastaukseksi, mutta voimat uupuivat. Penttiä nauratti kun Pekka referoi juttua.

"Erotetaan sitten, toimitetaan lehteä vaikka talkoilla. Emme me sellaista päätoimittajaa tarvitse, joka ei tee niinkuin sanotaan. Onhan se nyt sitten ihmeellistä, että toimittaja sanelee puolueen linjan." Pentti oli taas puhelimessa ja Pekka kuunteli toisella korvalla kaloja käsitellessään.
"Olkoon vaan vaikka miten hyvä toimittaja. Katsotaan nyt sitten, minä puhun vielä." Pentti kertoi Pekalle, miten hänellä oli erinomainen pakinoitsija, Emma-Liisa Päreenmäki, jolla oli suuri joukko mukavia aiheen mukaisia pakinoita. Hän halusi niitä lehteen painettavaksi ihan säännöllisesti. Se taas ei sopinut Taipalsaarelle. Linjaerimielisyys.
"Ei kai toimittaja voi sanella puoluelehden linjaa," tuumasi Pekkakin.
"Ei minustakaan. Hän on muutenkin sensuroinut kirjoituksiani, jotka eivät ole sopineet hänen linjaansa. Puolueen entisen puheenjohtajankin. Myös monen muun. He ovat kovin pahoittaneet mielensä."
"No jopas on kumma. Mies saa teiltä palkkansa, eikä osaa kuunnella kuusta, jonka juurella, pihalle vaan."
"Tilalle pitäisi saada pätevä. Niitä ehdokkaita ei oikein ole." Pentti mietti lehden kohtaloa. Olisihan se sääli, jos se lakkaisi, toimintakalenterikin osoitti, että lukijoita ja kokoavaa voimaa sillä oli. Talvella Pentti ei ollut juurikaan ehtinyt avustaa lehteä, joitain juttuja kyllä oli. Aloitti hän sarjan: Elonkehän linja. Kaksi ensimmäistä ilmestyi. Ne olivat tyypillistä Penttiä, iskeviä, yllättäviä ja selkeitä. Kolmas juttu jäi ilmestymättä. Päätoimittajan sensuuri.
"Katsos nyt, tuossa on se kirjoitus, jota ei hyväksytty," Pentti näytti kolme liuskaa käsittävän tekstin.
"Mitä, ei julkaissut, miten se voi olla totta, lehden perustajan ja omistajan juttua? Kuka sinne sitten saa kirjoittaa ellet sinä, ja mistä asiasta?" "Taivalsaari oli julkaissut ammattiyhdysnumeron (7/96) , tämä juttu kai hänen mielestään soti sitä vastaan."
"Tietenkin, niinhän pitääkin, eihän keskustelua synny, jos kaikki ovat samaa mieltä."
Pekka luki tekstin. Se käsitteli duunarin asemaa. Siitä on tullut liian vahva. Pahimpinakin lamavuosina palkat vaan kohosivat, etuihin ei saanut koskea, tai ammattiyhysliike uhkasi panna maan lakkoon.
"Vaikka ympäristön tila, maailman tila, maan tila (ja valtionvelka) huutaa kerskakulutusyhteiskunnan, kuormitusyhteiskunnan, itsemurhayhdyskunnan palkkatason puolittamista ja sitten vielä puolittamista."
"Tämähän on juuri niinkuin pitääkin, elonkehän suojelu voi alkaa toimia vasta massojen muuttaessa tottumuksiaan. Ei siihen riitä jotkut ekologit, kasvissyöjät ja luomutuottajat. Suuri yleisö on saatava liikkeelle. Muutokseen maassamme ei riitä jokunen kymmenen tuhatta tai edes jokunen satatuhatta ihmistä, niitä pitää olle jokunen miljoona. Mieluummin viisi. Kulutusta on laskettava ja paljon. Tätä Taivalsaari siis ei julkaissut, miksi?"
"No hän katsoo sen astuvan työläisten varpaille, on kai hänen vasemmistosuuntauksensa vastaista."
"Pakkohan hänen on se julkaista, kun työnantaja niin sanoo."
"Ei vaan ole julkaissut."
Äitienpäivänä jysähti pommi. Helsingin Sanomat julkaisi uutisen Ekologisen puolueen puoluekokouksesta. Olivat erottaneet Pentin puolueen valtuustosta. Pekka kuuli siitä Hauholla kahvilla poiketessaan. Kiti luki sen lehdestä. Kotimatkalla hän pohti ankarasti, mistä oli kyse. Erotettu, puolueen perustaja, henkinen isä ja ilmeisesti hyvin pitkälle rahoittajakin. Pentin puhelin ei vastaa, soitto Annelille, puhelin oli varattu. Pekalla oli muutakin asiaa, ja hän polkaisi Annelille ja alkoi veivata soimatonta ovikelloa.
"Hei, minä olen puhelimessa, tule sisään." Loikittuaan tavarakasojen yli Pekka alkoi kysellä erottamisesta.
"Se oli aivan kauheaa, Taivalsaari oli masinoinut paikalle uusina jäseninä edellisenä päivänä hyväksyttyjä jäseniä. Omassa puheenvuorossaan hän hyökkäsi Penttiä vastaan aivan kauheasti. Lehdistö ajettiin ensin ulos. Minäkin menin suostumaan siihen, kun ajattelin, ettei puolueen riitoja ole hyvä levitellä. Mutta se oli virhe. Olisi lehdistö heti saanut oikean kuvan siitä, mistä oli kyse. Taivalsaari oli uhannut erota, mikäli Pentti valitaan. Osa oli pelästynyt tätä uhkausta, ja äänestyksessä Pentti hävisi yhdellä äänellä. Taivalsaaren masinoimat osallistujat kyllä istuivat loppuun saakka."
"Vai niin, siellähän tapahtui aivan oppikirjanomainen puolueen valtaus. Kyllä vasemmisto-opistoissa on tämä opetettu. On aina vaaran merkki, kun viime hetken jäseniä ollaan hyväksymässä mukaan."
"Kyllä minä sitä ajattelin, mutten uskonut muutaman uuden jäsenen tekevän mitään tällaista."
"Juuri näin heitä on opetettu toimimaan. Nyt teidän on ehdottomasti saatava Taivalsaari erotettua. Sillä ei ole mitään väliä, jos lehti jää joksikin aikaa ilmestymättä. Kyllä maasta muitakin toimittajia löytyy."
"Niin varmasti, on sitä pohdittu. Olisiko sinulla joku ehdokas?"
"Ei nyt ole, mutta täytyy kuulostella."
"Kolmen viikon päästä on hallituksen valinta, siinähän Pena on kanssa ollut."
"Teidän täytyy nyt masinoida omat kannattajat. Sinun tärkein tehtäväsi on nyt olla puhelimessa. Asia täytyy varmistaa, sillä vastapuolikin varmasti toimii, nyt kun Taivalsaari on paljastanut karvansa."



Pekka pyöräili kotiin ja soitti siskolleen Kitille Juupajoelle. Hän oli myös tilannut Elonkehän, ja oli lukenut Pentin kirjoituksia. Kitillä olikin ehdokas, Kiviharjun Inkun mies. Koitettuaan taas soittaa Annelille pyöräili Pekka taas ovelle. Anneli tiesikin Kiviharjun ennestään, innostui asiasta ja pyysi puhelinnumeroa. Sitä ei ollut plakkarissa, mutta Kitin numeron hän antoi.
"Pentin voisi olla parempi erota kokonaan puolueesta, vallankin jos hänet syrjäytetään hallituksestakin. Hänen sanomansa kyllä menee tässä maassa läpi, mutta puolue ei tee mitään ilman Penttiä." Anneli oli ajatellut itsekin erota, mikäli Penttiä ei valita.

Pekka oli järjestänyt seuraavana päivänä talkoot kotiseutumuseolle. Se oli kirkonmäelle siirretty vanha talonpoikaistalo. Katto oli alkanut vuotaa, ja kotiseutuseura oli päättänyt laittaa siihen uuden pärekaton. Viisi urhoollista oli paikalla, aloitettiin esineiden siirto ja suojelu. Kun päärakennus oli saatu valmiiksi, katsottiin vielä aittaa. Avainta ei ollut kellään, olisiko aitta ollut auki vuosikymmeniin. Jussi lupasi hakea rautasahan.
"Tuo samalla uusi lukko!" huikattiin perään. Odotettaessa Eero lupasi saada oven auki,
"Tuo minulle vasara ja kirves, tämä on helppo särkeä." Jussin rautasaha ei purrut lukon metalliin. Pekka toi kiven. Eero löi, Jussi piteli kiinni ja Tapio nauroi.
"Tuo kirves." Pekka toi, sama peli ja naurut päälle.
"Tuo toinen kirves." Sama peli. Lopulta Eero sahasi lukon auki. Ovi aukesi ja miehet kömpivät sisään, siellä oli etupäässä kimpiastioita ja yksi lipasto, toinen kaappi ja maidontarkastajan rasvanmäärityslaitteet. Niitä kun miehet arvuuttelivat, astui Pentti sisään.
"Mistäs sinä tulit, Helsingin autoltako?"
"Ei kun Annelilta, Katriina kertoi teidän olevan täällä, ja minä päätin tulla katsomaan." Pentin pyörän takana oli valtava reppu Miehet vielä juttelivat rasvanmäärityskoneesta. Eero ja Pekka valehtelivat minkä kerkisivät ja muut nauroivat.

"Minulla on sinulle silakoita ostettuna. Olen monena päivänä käynyt, muttet ole ollut kotona, mennään hakemaan."
"Onko ne sinulla kellarissa tai jossain kylmässä, ovatko ne vielä hyviä?"
"Ne ovat aivan priimoja, polkaise pyörällä, minä menen Eeron kanssa autolla."
"Ette sentään ole kumpikin omalla autolla." Pekka ehti hieman ennen Penttiä.
"Olisi minulla jo kiire kotiinkin, tulen hetkeksi." Pentti oli jo Annelilta kuullut, Kiviharjunkin. Sanoi tämän tietävänsäkin. Mietti vain voisiko tämä lähteä, kun hän oli vihreitten kunnanvaltuutettu. Jääkaapista haettiin silakat. "Mitä nämä ovat, silakoitako?" Aivan silakan näköisiä ne olivatkin, Pentti otti yhden käteensä. "Suklaata," ähkäisi Pentti. Hän ei luvannut juoda teetä. Jääkaapista haettiin vielä suklaata ja palastettiin lautaselle.
"Tämä on aitoa kilosuklaata."
"Miten niin?"
"Kas kun minä ostin sitä sitä tasan kilon. Se on Kultasuklaasta Iittalasta. Sielläkin me olemme poikenneet. Minä ostin tässä välissä Fazerin levyn, enkä yhtään pitänyt siitä."
Pentti kertoili puoluekokouksen kulkua, ei häntä kovin ulosheitto tuntunut harmittavan. "Et sinä kyllä sitä puoluetta tarvitse. Siinä vaan joutuu aina kompromissin tekoon." Pentin ajatukset ovat kyllä levinneet ja leviävät vastakin ja hän saa seuraajia.

Tunnin he siinä istuivat ennenkuin Pentti alkoi tehdä lähtöä.
"Käydään vielä katsomassa sinun nurmikkoperunoitasi." Pekka oli laittanut siemenperunat suoriin jonoihin nurmikon pintaan, kantanut kompostia päälle ja väleihin katteeksi koivunlehtiä ja olkia.
"No nyt minä uskon tuohon, kun näen."
"Minulla on tarkoituksena hävittää tästä nurmikko. Samalla saan tästä nostella aivan puhtaita mukuloita suoraan pataan." Pentti nousi pyörälleen, "tavataan vielä ennen sinun Viron matkaasi, minä lähden nyt Kukkian kierrokselle." Pekka katseli kuinka Pentti kaarsi mäkistä mutkaa ylös polkien pään tahdittaessa vauhtia kuin kilpapyöräilijällä.

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Kohtaaminen Kissalammella

Salainen paikka

Kirkas valo ei pääse tänne. Olen varjon suojassa, rauhaisaa on. Kääntyilen hitaasti, tuolla on kaislikkoa, ei ylety tänne. Edessä on pieni vapaa vesialue. Siihen valo osuu kuumana. Nukuttaa.

Maa tömisee, lähenee, nyt paukkuu puiden päällä. Pelkää en, olen tämän nähnyt ennenkin. Kas, musta esine loiskahti melkein päälleni, ei se tänne ulotu, jo poistui, jyminä vaimenee. Valoisaan paikkaan syntyi virtauksia, nousee pohjasta mutua. Siihen näyttää tulevan pieniä kaloja. Pyörivät siinä syötävää etsien. Minua ei kiinnosta. Isompaa saalista tarvitsen. Pysyn hiljaa. Veden pinta väreilee vähäisessä tuulessa.

Tympeä haju tunkeutuu tänne, mikä katku. Ei pelota, ennenkin loiskauksen jälkeen on tuo sama haju ilmestynyt. Saisi se olla poissa, turha sitä on haistella. Taidan siirtyä hieman syvemmälle varjoihin. sinne ei tuo haju ylety. Olen samalla poissa metelistä, joka kohta alkaa. Taisivat pikkukalat muistaa tuon hajun merkityksen, kun siirtyvät lähemmäs, matalaan ja valoisaan. Uusi pauke puiden päällä kuuluu. Läiskähtääkö taas? Vesi ottaa puiden liikkeen mukaansa, värisyttää itseään menemään, pinnasta pohjaan. Kuuluu kopsahdus ja lässähdys. Rannassa vesi kuohahtaa, kas, sieltä tullaan jo. Näin aina käy tympeän hajun jälkeen. Vaaleat pötkylät etenevät pohjaa pitkin. Katselen niitä ja pohjan sameutumista. Melkoinen pyörre nostaa veden pintaan saakka pyörimään. Ovatpa pikkukalat rohkeita, uivat aivan pötkylöiden edessä. Huono uimari on, ei löydy sulavuutta ja nopeutta. Väistyisin kyllä, jos kohdalle tulisivat, ilman kiirettä.

Kopse käy puitten päällä, no nyt aivan huojahti ja tärähti, melkein päälläni. Uudenlaiset väreet osuvat minuun. Säksättävät, lyhyet ja nopeat. Pikkukalat hakevat valoisasta paikasta saalista, pyörivät edes takaisin, kunnes vesi kirkastuu. Mitäs nyt, pinnalle satelee jotain, uusi haju tulvahtaa. Ei siinä ole syömistä. Parvikalat käyvät maistelemaan, kas, sieltä saapuu uusia kaloja, jo isojakin. Käännähdän, tarkkaan molemmat silmäni suurimpaan. "Katsos kuinka särjet ottavat pullaa." "Heitä tuonnemmas, ettei ne heti vaivu pohjaan, hauskaa seurata niitä." Paula murustelee lisää särjille, aurinko paistaa rantaveteen. Kumartuvat kaksin laiturilla istuen, pyyhkeet uumillaan, seuraamaan akvaarion omaista näytelmää. Tumma vihreä pötkylä käännähti salamana pullanpalojen alla uivaan parveen. Samalla vauhdilla se palasi laiturin alle. "Näitkös, pieni hauen puikkari?" "Olen sitä katsellut aiemminkin. Se taitaa asustaa laiturin alla. Olen siellä nähnyt suuremmankin, melkein halon kokoisen."

On siellä ne kaksi haukea, kavereina uivat, saanevat jotain lohtua toisistaan. Pötkylöiden taas ilmestyessä iso hauki on aivan rannassa, pelästyy äkkinäistä törmäystä ja käännähtää voimakkaalla pyrstön sivalluksella. Kaislikko kohahtaa ja vesi loiskahtaa, toisenkin kerran, kauempana. On tässä nyt olemista, pysyisivät häiritsemästä, käväisen syvemmällä.

Lukijoilleni 3


Pieni kiitoskirjoitus

Olen saanut mielenkiinnolla seurata teitä lukijoitani näiden parin vuoden aikana. Blogi ilmoittaa tänään kävijämääräksi 16.458 kappaletta. Luku on huumaava, samalla kiehtova ja hieman askarruttavakin. Huumaa ja iloa tuo teidän valtava innostus teksteihini, kiehtovuus pakottaa yhä uusia tapahtumia päästäni paperille ja askarrusta tulee teidän ajatuksistanne ja mietteistänne näistä kirjoituksista. Kovin olen iloinen kaikenlaisesta palautteestanne, yllättävistä sattumuksista törmätessäni kasvokkain tai kirjallisesti henkilökohtaisesti teihin. Lukijakuntani on lisääntynyt myös kirjoituksistani Tyrvään Sanomiin ja Valkeakosken Sanomiin, joissa niitä on monesti julkaistu. Vaimonikin saa tuodakseen monenlaisia viestejä, pieniä asioita aivan arvaamattomissa tapahtumissa.

Aivan kohta menee rikki neljänsadan lukijan pyykki suosituimmassa, savustusuunista kertovassa tarinassa, kolmensadan rajaa tavoittelee kaivurin ostosta ja opettelusta tarinoiva juttuni. Vanhan Vammalan jutut ovat monet ylittäneet sadan pyykin, Vaununperän tarinat ovat yleensä suosittuja, yli sadan lukijan verran tarinalta, vaan on sitten sellaisiakin, joita on luettu vain alle kymmenen.

Laskuri ilmoittaa vielä päivässä, viikossa ja kuukaudessa käyntien määrät, pitääpä vielä tilastoakin niistä. Mielenkiintoista on myös tilastot kävijöiden käyttämistä selaimista ja laitteista, mistä sivuilleni on loikattu. Suomesta toki useimmat, mutta myös isosti USA:sta, Saksasta, Espanjasta, Venäjältä, Ruotsista. Vielä kone kertoo hakusanoja, joita olette käyttäneet blogiin päästäksenne. Voi mahdoton, millaista mielikuvitusta niissä on käytetty, pakko niille on joskus nauraa. Parhaasta päästä on "kissojen kuolinkankeus", kait senkin perästä jokin juttu löytyi. Eniten on tieten käytetty "kivenvieritys" sanaa.

Kävijöiden määrä päivässä on ollut ilokseni melkoisen vakaa, siis ei vielä ole ollut päivää ettei kävijöitä olisi ollut. Paras luku on 152, muutama yli sadan, sitten viidenkymmenen molemmin puolin.
Vielä on juttuja odottamassa kirjoittamista.

Tuhannet kiitokset matkastanne kanssani

Pekka