Anun mökki 9.11.-14
Vuosi oli vaihtunut. Pekka oli ollut rauhassa pitkään muilta ulkoisilta asioilta kuin niiltä, joita itse halusi. Anu soitteli silloin tällöin yrittäen saada Pekalta tilausta tyttärelleen Lotan maalaamisesta. Siitä oli ollut kyllä puhetta ja Pekka oli toimittanut Anulle kuvan Lotasta istumassa Pekan sylissä. Kuva oli kuitenkin ollut tyttären mielestä liian pieni, eikä hän halunnut maalata ihmisiä. No, siihen se sitten jäi, maalaus.
Anu oli myynyt pois omistamansa puolen hehtaarin peltotilkun, jolla sijaitsi myös pikkuinen mökki ja pikkuinen talousrakennus. Tila sijaitsi teitten risteyksessä Sappeen tien varressa. Pellolla oli kasvanut ennen kauppaa valtavat juolavehnäkasvustot. Siitä Anu sitä alkoi raivata kasvimaakseen. Kynnön ja äestyksen jälkeen alkoi juolavehnän juurien kiskominen ja kottikärryllä pellon laitaan kuskaaminen. Pekka sitä kävi katsomassa ja sanoi suoraan työn olevan toivotonta ilman kemiallisia myrkkyjä. Niitä Anu ei suostunut käyttämään. Penttikin sitten siellä kärräsi yhden kesän juuria. Pekka piti touhua hullun hommana ja taisi siitä mainitakin mökissä teekupposen äärellä. Anu oli sitkeä ja sai kuin saikin hyvämultaisen ja rinteeltään hiekkaisen pellon tuottamaan satoa elannokseen. Erilaisia kaaleja, perunoita, porkkanoita ja salaatteja kasvoikin niin paljon, että niitä riitti päivittäin kylän kauppaan myytäväksi
Pekka ja Paula ajelivat taas kerran kesällä Anua katsomaan. Hän löytyikin pelloltaan töistä. Keräili seuraavan päivän myyntikuormaa. Pelto vietti etelään päin jyrkähkösti,
pihalla oli kaivo, josta Anu saavilla kärräsi vettä tarvittaessa. Se oli kyllä hankalaa rinteen jyrkkyyden takia.
- Pentti on mustikassa tuolla metsän laidassa, huudanko hänet tänne, kysyi Anu.
- Ei, älä, kyllä Pentti saapuu kun on tinkinsä täyteen saanut, ei hän kuitenkaan kesken
minnekään lähde.
- Niinhän se on, tuumi Anukin. Huusi kuitenkin Pentille, että vieraita on tullut, Turtsari, niinkuin he Pekkaa kutsuivat. Pentin ääni vastasi ja kuului pian saapuvan.
Mökissä oli pikkuinen eteinen, raput asumukseen olivat tietenkin taas kerran alamäen puolelta. Kumma vimma suomalaisilla oli vaikeuttaa elämäänsä, raput tupaan oli aina laitettava sille puolelle taloa, josta oli jyrkin ja pisin nousu. Eteisessä oli laitettu halteksia kattoon. Se oli huonosti kiinnitetty, ja oli siksi laskenut alaspäin kuprulle. Siihen kupruun oli sahattu keskelle pitkulainen reikä.
- Mikä kolo tuo on, kysyi Pekka. Anu selitti isänsä tehneen sen tarkastaessaan taloa ostovaiheessa. Olisi siellä ollut paljonkin korjauksia vaativia kohteita, mutta niitä ei Anu tehnyt. Pelkäsi Pentin reaktioita, olisi voinut olla korjaukset epäekologisia. Pekka kyllä tuumi Anun nyt höpsähtäneen liikaa. Kyllä omaan elämään taytyy pystyä, vaikka suurmiestä ihailisikin. Eteisestä tultiin pieneen pirttiin, jonka vasemmalla puolella oli keittiö. Pirtissä oli keskellä lattiaa pöytä, muutama tuoli ja sivustoilla kaksi sänkyä. Siinä pöydän äärellä nyt joivat teetään Pentti ja Anu, Pekka ja Paula. Pentti alkoi kehua sitä pientä metsää, jossa hän oli marjoja poiminut. Mäntyjä ja vähäisiä kuusia kasvavana se Pekan silmään näytti, tuiki tavalliselta talousmetsältä. Tokihan sielläkin marjoja ja sieniä kasvoi.
Anu oli leiponut erinomaista piirakkaa, hän kertoi keväisestä kellarin siivouksestaan. Se oli talosta erillään ylempänä rinteessä. Anu oli siellä lakaissut naisille ominaiseen liian siistiin tapaan, ja saanut myyräkuumeen. Pölyn seassa ollut hiiren ja myyrän pissassa elävä bakteeri oli lennähtänyt keuhkoihin. Kuume oli kova, ja säryt, vuoteen omana oli joutunut useita päiviä makaamaan. Kyläläiset olivat onneksi auttaneet, myös sadon nostossa ja kauppaan viemisessä.
Pentti kysyi Pekalta, että vieläkö hän olisi valmis soittamaan Niemelän Juhalle metsäasiasta. Edellinen yhteyden otto UPM:n metsäosastolle metsän hankkimiseksi Pentille Säätiön kautta rauhoitettavaksi oli epäonnistunut. Pentti oli kesken neuvotteluiden ostanut metsänsä itärajan pinnasta. Siihen tietenkin meni rahat, joilla oli tarkoitus saada UPM:ltä hyvä suojelukohde. Idea oli Pekan, ja neuvottelut olivat edenneet suotuisasti, esille oli jo tuotu kaksi kohdetta. Mikä siinä sitten auttoi, kuin Pekan soitto metsäosastolle ja asian kertominen, hitto kuinka se oli vistottanut.
Nyt Pentti sitten pyysi, että Pekka soittaisi itse Niemelälle tuosta Pälkäneen takamailla olevasta kahdeksan hehtaarin palasta. Pentti ostaisi sen, kun se niin somasti liittyisi Anun peltokappaleeseen. Olisi siinä sitten Anulle oma sieni- ja marjametsä. Pekka kieltäytyi soitosta.
- Ei minun kannata yrittääkään Niemelälle, en minä edes pääse sihteeriä lähemmäs. Enkä muutenkaan soita, kun se edellinen yritys meni nolosti pieleen. Soita itse, sinä kyllä pääset läpi, marisi Pekka. Useamman kerran Pentti palasi asiaan, mutta Pekka ei antanut periksi, eikä soittanut.
Tavatessaan Pentin tämän kotoa Lehtimäestä oli hän sitten kertonut soittaneensa Niemelän sihteerille. Tämä oli sanonut Niemelällä olevan nyt kiireitä, mutta hän ehkä soittaisi huomenna takaisin. Kello oli jo neljän paikkeilla, ja Niemelällä oli kuulemma heti menoa muualle. Niin vain kävi, että Niemelä olikin heti soittanut, kun oli kuullut Pentillä olevan asiaa.
- Pentti Linkola puhelimessa
- Täällä Juha Niemelä, sinulla oli asiaa.
- Kyllä, minä olen jo vuosia hakenut metsää ostaakseni ja rauhoittaakseni sen ikiajoiksi kaikelta metsähakkuulta. Olen onnistunut yhden kappaleen saamaan tuolta Saaren pitäjästä. Nyt minulla kuitenkin olisi mielessä toinen noin kahdeksan hehtaarin palsta. Se näyttää unohtuneen hakkuilta syrjäisen sijaintinsa vuoksi. Se on teidän maitanne. Olisiko mahdollista saada ostaa tuo kappale?
- Olenkin kyllä tietoinen tuosta halusta saada oma rauhoitettavaksi tarkoitettu metsäkappale. Missä tuo mainitsemasi palsta sijaitsee?
- Nyt taitaa olla niin, etten minä vielä tässä vaiheessa uskalla sanoa sen sijaintia, tuumi Pentti.
-Vakuutan, ettei tule aavistushakkuuta.
Niin miehet olivat tavanneet ja lopputuloksena oli kaunis kappale rauhoitettua metsää.
-Minähän sanoin, ettei siitä minun soittamisestani olisi mitään hyötyä ollut. On se aivan eri, soittaako joku tuntematon Pekka tai maankuulu Pentti. Olihan se Pentinkin myönnettävä. Mikä siinä sitten olikin, että oli asiaa yrittänyt hoitaa Pekan kautta.
Anu nyt kuitenkin oli myynyt tuon oman mökkinsä ja palstansa. Hän oli vuokrannut kesämökin keskeltä Pälkänevettä, saaresta.
-Kuulinkin Pentiltä sinun muutostasi ja mökin myynnistä, mikä sinulle nyt on tullut. Se mökkihän oli vallan viihtyisä, ja pellosta sait tuloakin?
Anu oli hiukan välttelevä vastauksessaan, sanoi vaan maantien olleen liian lähellä. Pentti siellä kuitenkin oli viihtynyt hyvin monena kesänä pitkiä aikoja. Lempipuuhana hänellä oli ollut huussissa istuminen ja ohi ajavien autojen katselu.
Pentti oli niin omapäinen, ettei häntä kukaan kyennyt ohjailemaan saati omistamaan. Hänen ystävä- ja tuttavapiirinsä oli niin laaja ja rikas ympäri maan, ettei sitä kukaan kyennyt kahlitsemaan. Hän tunsi kymmen- ellei satakertaisesti ihmisiä yli sen, mitä tavallisella ihmisellä saattoi ystäväpiiriä olla. Lisäksi Pentti piti aktiivisesti yhteyttä eri ihmisiin. Sen lisäksi aina vaan tuo ystäväpiiri laajeni edelleen.
- Minun tyttöni pitää näyttelyn töistään Luopioisen vanhassa kivinavetassa. Siellä on esillä piirroksia uhanalaisista linnuista ympäri maailman. Oletko lukenut tai kuullut siitä?
- Kyllä juu, meille tulee Sydän-Hämeen lehti, ja siinä oli kirjoitus näyttelystä. Jos vain terveinä pysytään, niin ehkä tulenkin sitä katsomaan.
Pentti oli Niemelän Juhan ja Kivimaan Timon kanssa kiertänyt tuon Pälkäneen metsäkappaleen. Kaupat siitä syntyivät. Juha oli vaimonsa Päivin kanssa kutsuttu myös Anun mökkiin vieraisille. Olivat sinnekin kerenneet. Pentti kertoi Pekalle heidän olevan hyvin mukavia ihmisiä.
- Kyllä varmaan. Tuon tasoiset ihmiset osaavat kyllä käyttäytyä.
- Eivät kaikki.
- Sekin on varmasti totta.
