Kouluun
Lapsen kehittyminen kolmen ensimmäisen vuoden aikana on
valtava. Pelkästään kävelemään oppiminen on vaatinut tuhansia ja tuhansia
toistoja, mätkähdyksiä eteen ja taakse. Vanhemmat osaavat osallistua tähän
kehitysvaiheeseen oikein, innostamalla ja palkitsemalla. Lapsi tajuaa olevansa
keskeytymättömän mielenkiinnon kohteena. Samanlaista oppimisen iloa hän saa
puhumaan opetellessaan, onko ensimmäinen sana äiti vai isä, vanhemmat ovat
ylpeitä kehittymisestä ja myös osoittavat sen lapselle.
Seuraava vaihe on ottaa oppia sisaruksista ja naapurin
lapsista leikin keinoin. Mielikuvitus on tässä aivan keskeisessä osassa. Täytyy
kyetä kuvittelemaan mahdollinen ja mahdoton, ilman rajoituksia. Näitä ajatuksia
sitten testataan toisiin leikkijöihin, tehdään ne leikit, jotka saavat
hyväksynnän. Pienen lapsen keskipisteenä oleminen vähenee, toisten
huomioonottaminen lisääntyy. Lapsen työ on leikki, esivanhempamme hyvin
oivalsivat oleellisen.
Meillä mennään kouluun sinä vuonna, jolloin täytetään 7.
Sitä ennen ollaan päivähoidossa hyvin leikinomaisissa oloissa. Monet oppivat
lukutaidon ennen kouluikää. Koulussa kaikki lukevat viimeistään jouluun
mennessä. Tarvitseeko sitten osata lukeminen ennen koulun alkamista? Ei, siitä
ei kannata huolehtia. Sitä varten on opettaja. Sen sijaan oppilaan isolla
sanavarastolla on merkitystä. Muistamme kolmivuotiaan loputtomat kyselyt, mikä
tämä on? Vanhempien tärkein tehtävä on vastata.
Paljon maailmalla on tutkittu koulun aloitusikää, se
vaihtelee neljästä seitsemään. Tutkimuksissa on selvinnyt leikin ja
leikinomaisen oppimisen myönteinen merkitys. Vastakohtana on muodollinen
opetus, kouluopetus, jossa edetään opettajajohtoisesti. Meillä on Pisa -
tutkimuksissa saatu huippupisteitä muihin maihin verrattuna. Yhtenä syynä on
esitetty meidän opettajakoulutuksemme korkeaa tasoa, toisena syynä sopivaa koulun aloittamisikää.
Lapsen minäkuva koulun alkaessa on hyvin pysyvä. Jos hän
ajattelee negatiivisesti: ”Olen tyhmä,” on koulumenestys heikompi verrattuna
oppilaaseen, joka ajattelee positiivisesti: ”Kykenen tähän.” Tähän ei vaikuta
oppilaan älykkyys. Vanhempien kasvatus positiivisen minäkuvan luomisessa on
keskeisessä osassa ennen kouluikää. Siitä eteenpäin kaverien merkitys alkaa nousta
merkittävämmäksi, murrosiässä tärkeimmäksi vaikuttajaksi.
Koulun aloituksessa hypätään esteitä, mitä useampi este,
sitä hankalampi aloitus. Loikkien tarpeet syntyvät, jos syntyvät, koko
siihenastisen elämän varrelta. Ensimmäinen luokka pakottaa sopeutumaan minä
puhun, sinä teet vaiheeseen. Sopeutumista helpotetaan ns. pehmeällä alulla.
Vanhempien ja opettajien yhteistyö on hyvin merkittävä. Kahden lapselle tärkeimmän auktoriteetin on osoitettava samaan suuntaan.
Leikinomainen oppiminen alkaa vähetä. Tärkeintä olisi säilyttää kiinnostus uusiin
asioihin sellaisena kuin se oli kolmivuotiaan kysellessä, mikä tämä on.
