Mersuun avain

Auton vara-avain

Paula herätti minut epäinhimilliseen aikaan, yhdeksältä aamulla. Itse olin pyytänyt. Söin kaurapuuroni, join teeni ja söin paistetun kananmunan ruisleivän päällä. Auto odotti ulkona, nihkeä ja kylmä oli penkki. Hetken ajettuani kuulin kauhean jyräyksen auton alta. Pysäytin Viitasten kohdalle ja kiersin auton, tarkastin renkaiden kiinnityksen. En mitään outoa havainnut. Ajoin yhden talon välin kun takapyörä narskahti jumiin. Taas kiersin autoa, ja nyt polvistuin katselemaan auton alustaa. Ei mitään. Jatkaessani matkaa kuului aina oikealle käännettäessä hirveää rahinaa.

- No mitäs tässä, ajellaan hiljalleen jos pääsisin korjaajalle saakka. Mikä saamari.

Käänsin voimakkaasti vasemmalle, ja rahina loppui.

- Ajan tästä hiukan lujempaa, ehkä pääsenkin perille.

Niin vain kävi, että rahina lakkasi, kunnes taas pikatien risteyksessä alkoi uudelleen.

- Olkoon, se taitaakin olla kivi jossain jarrukilven välissä, vai onkohan minulla edes jarrukilpeä.

Puntaroidessani näitä rahinoita päätin painella Tampereelle saakka. Minulle oltiin asentamassa uutta avainta. Ostaessani auton sain vain yhden avaimen mukaani.  Kivi rahnutteli silloin tällöin, parkkeerasin pikahuollon eteen, otin avaimen mukaani ja painelin sisälle.  Asiasta oli jo aiemmin sovittu, ja huoltomies otti autoni huoltoon.

- Minä ilmoitan sitten tekstarilla kun on valmis.

- Hyvä, minä kyllä istuskelen tässä jossain sen ajan.

Kävelin hallin perälle ja katselin siellä olevaa automaattista kahvinkeitintä. Sai siitä kaikkea muutakin, kahviakin montaa lajia. Olin otellut sen monsterin kanssa jo aiemmin. Sain kyllä montaa nappia painella ja asetella kuppiani mihin milloinkin. Lopulta sain niin saaterin vahvaa mustaa myrkkyä, että pari tulikuumaa hörppyä riitti. En aloittanut uutta otatusta.

Istahdin, aloin lukea mersun mainoslehtistä. Se oli kyllä kuorma-autoista, muttei se siinä tilanteessa mitään haitannut. otin kännykän esille ja aloin lukea Ilta-Sanomia ja Iltalehteä. Katselin maailman tapahtumia, akku alkoi huveta kolmannen tunnin alkaessa. Aloin torkkua, jalat suoraksi, takamus liukui reunalle, selkä kiinni nojaan. Siinä ramppasivat miehet pissalla, toiset ottivat melkoisen tottuneesti parilla painalluksella sitä hirveää myrkkyä. Toisella silmällä laiskasti seurailin. Kas, kopsetta, aukaisin silmäni ja valkopuseroinen ja isotissinen neitokainen kävi puuteroimassa nenänsä. Nousin, klampsin hitaasti pakettiautojen takaa pikahuollon edessä oleville korituoleille. Katselin ja nuokuin. Keski-ikäinen lyhyttukkainen rouva klopotteli ovesta ohitseni vasemmalle. Suljin silmäni. Klop klop, ja äskeinen rouva paineli oikealle. Taas ulko-ovi kävi, ja rouva istahti viereeni.

- Tätä tämä on täällä, mahdotonta odottamista.

- No niin näyttää.

- Minä olen täällä seurannut vanhoja ukkoja usein. Aika heille tulee pitkäksi.

- Täälläkö?

- Ei, vaan tuolla varsinaisella huollon puolella. Kerrankin siellä oli ukko Jyväskylän seudulta. Istuimme samaan päytään juttelemaan. Täällä käsketään aina tulemaan seitsemäksi. Siinä sitten jonotetaan ilmottautumisessa. Siitä sitten puolijumalat valikoivat mielensä mukaan järjestyksen. Mutta aamulla oli tultava.

- Ei hyvänen aika, ei kai.

- Kyllä. Minäkin olen täällä istunut jo yli kolme tuntia, että saisin uuden avaimen autooni.

- Kolme tuntia, miten se niin menee?

- Tämä on kuulkaas jo kolmas päivä, kun minä täällä olen. Ensin tilasin täällä sen avaimen, auto otettiin heti halliin ja kiinnitettiin testeriin. Kone sitten hiljalleen selvitti, että mikäs auto siellä nyt on, ja kukas sen sitten oikeen omistaa, ja mikäs avain siitä sitten puuttuu, ykkönen vai kakkonen. Lopulta tilaus saatiin menemään, kait se Saksaan meni. Kerkis sitten joku herra kuittaamaan sen hyväksyttäväksi ulkomaan kaupaksi.

Sain soiton kotiin. Avain oli saapunut. Se laitettaisiin heti avainkouluun, kun tulen paikalle. Perjantaina hiukan puolenpäivän jälkeen olin täällä. Huoltomies vilkaisi kelloon ja sanoi:

- Auto voi jäädä tänne, jos se avain ei opi temppujaan ennen neljää. Jos ohjelma keskeytetään, niin se ottaa ensi kerralla kaksinkertaisen ajan.

- No, minä ajelin siitä takaisin maakuntaan ilman avainta. Tänään tulin sitten tänne ajoissa, ja siellä käy aikamoinen laskutehtävä. Minulla on kotona tietokone, ja siihen olen usein ladannut isojakin tiedostoja, mutten koskaan neljättä tuntia.

- Hyvät ihmiset kuinka on vaikeaa. Minä en enää koskaan hukkaa avaintani.

- Ei kannata, tämä on jo maksanut minulle kolmesataa euroa ja kolme työpäivää.

Huoltomies toi avaimeni, valitteli opetuksen kestoa.

- Ei tämä enää mitään, voiton puolella ollaan, kiitos vaan.

Astuin ulos, auto seisoi siinä valmiina, se oli peruutettu oven eteen. Starttasin ja kurvaisin tieheni. Hirveä krahina käänsi päät koko pihassa, kas, ässä menee.