Kemmolaan aitta v. 2013

Aitta

Liekosaaressa keskellä metsää on pieni aukio. Olisiko ollut aikoinaan Kaukolan isäntien niittymaana, josta heiniä on koottu talveksi elikoille. Siellä kuumassa auringossa perhosten ja paarmojen lentoa Pekka seuraili istuen punaisen hirsirakennuksen porraspuulla. Heinäkasvusto oli jo tuleentunutta, kellokukat kukkivat vielä. Kuinka olikaan siinä sopuisaa istuksella kiireettä, aistia rakentajien taidokasta hirsityötä, nojata seinään ja katsella oven asettumista aukkoonsa. Turhaa työtä ei siinä näkynyt, rakenne oli kestävä, käytännöllinen ja jokaisen kätevän miehen oli sellainen mahdollista rakentaa tarpeeseensa. Tukki kaadettiin kevätpuolen pakkasilla, hevonen ne sitten veti kartanolle lanssille rakennuspaikan viereen. Auringon jo lämmittäessä alkoi hirsien veisto. Molemmat posket iskettiin kirveellä suoriksi ja tasaisiksi. Työ oli joutuisaa, tukeissa oli vielä paljon kosteutta, jolloin puu oli pehmeää veistää, sulaa sen oli toki oltava. Taitava kirvesmies näki silmällään seinän suoruuden ja hirren sopivan paksuuden. Puut olivat jo metsässä katkotut sopivaan pituuteen. Pihka tuoksui, hiki höyrysi selästä ja lastukasa kasvoi.

Tästäkö Pekka sai ensimmäisen mieleen painuvan kokemuksen hirren lujuudesta ja käytännöllisyydestä rakentamiseen. Mieleen nousi ajatus oman aitan saamisesta pihapiiriin. Tyrväällä oli silloin vielä paljon aittoja jäljellä, joita näkyi talojen pihoissa ja peltojen laidoissa pyöräretkillä milloin kenenkin kanssa. Osa oli harmaantuneita, toiset taasen punamullalla suojattuja. Miltei kaikissa oli pärekatto. Ainoastaan muutamassa talossa aitta oli katettu punaisilla kattotiilillä. Silloin niihin oli myös aseteltu räystäslaudat, jotka valkoisina olivat somia katsella. Kataran suoraa ajellessa näkyi hyvin hoidettuja pihoja useita aittoja. Sallin talossa niitä oli useita, samoin Katarassa ja tietenkin Haunialla. Ekon tiellä saattoi myös ajella rakennuksia ja aittoja katsellen. Bäcmanin Ilkka oli ajanut moottoripyöräkortin. Hänen 250 cc Jawan takana Pekka usein istui poikien kierrellessä santateitä ympäri Tyrväätä. Sama ajelu jatkui yhä hurjempana, kun Pekka sai seitsemänkymmenen viiden markan hinnalla 125 cc Tähti kovaperän. Jukalla ja Raunolla oli mopot. Päristelivät ympäriinsä kesät talvet kaksin ja kolmin ja nelisin.

Ikää alkoi karttua, olivat pojat jo avioituneet kaikki, sakki hajosi Etelä-Suomeen ja Pohjois-Karjalaan saakka. Ei ollut Pekka saanut aittaansa, oli kuitenkin hirsinen kesämökki. Se oli noussut Liekosaareen yhdessä Paulan kanssa. Huone ja sauna, edessä kuisti kohti järveä ja Vammalaa. Viereisille tonteille alkoivat Ilmarannan Tauno ja Tommilan Risto rakentaa omia mökkejään. Siellä tuli silloin tällöin käytyä seuraamassa rakentamisen edistymistä. Risto kokosi mökkiään vanhoista hirsistä. Ne olivat tummia, komeita pylväitä. Sopivat hyvin toistensa selkään. Sitä Risto selitti, miten hirret oli ensin merkitty ennen rakennuksen purkamista. Näin saattoi sitten löytää tarvittavan hirren, joka hyvin oli jo hakenut paikkansa. Risto ja Tauno touhusivat paljon yhdessä, molempiin oli syttynyt keräilyn harrastus ja vanhan tavaran arvostus. Se näkyi hyvin Riston mökissä. Jotensakin erikoinen oli tunnelma vanhasta kootun rakennuksen sisällä. Hajukin oli erilainen, elämänmakuinen.

Kokemukset varmaan vaikuttivat Vammalan Osuusmeijerin työläisten, tyttöjen, asuintalon ostamiseen purettavaksi. Urakka oli yhdelle liian iso, Pekka sai mukaansa Virtasen miehet, Hannun  ja Osmon. He saivat sovitun osansa talosta, Pekka sai hirret. Niistä sitten Ismo suulissa Innanmaassa veisti kesämökin, huone ja sauna. Soma tuli rakennuksesta, hirret olivat miellyttävät katsoa sivellä niiden sileää mustunutta pintaa. Mestari ei ollut niitä piilunnut, niin kuin tehtiin sellaisille rakennuksille, missä asuttiin. Myös aitoissa oli viimeistelty pinta. Innanmaassa olivat ottaneet yhden seinäpinnan paljaaksi, makuuhuoneen ja tuvan väliseinän. Siinäkään ei ollut tuota viimeisteltyä laineille lyötyä pintaa. Sellainen syntyi vain mestarin iskiessä jo valmiissa rakennuksessa piilukirveellään kauniin lastun jokaisesta hirrestä katosta lattiaan. Näin edeten seinää edelleen nuo jäljet muodostivat kuin höylätyn lainerivistön, saman levyisinä, yhtä syvinä. Tuollaisen mestarityön Pekka oli tavannut Lieksan kotiseutumuseossa. Hirret olivat tuossa päärakennuksessa metsän jättiläisistä veistetyt. Piilun jälki oli uskomattoman tasaista, valo siinä pyörteili ikkunasta pitkin seinää jättäen aina harjan kohdalla pienen tumman varjon. Rakennuksessa oli kohdillaan kolme jättiläistä, metsän petäjät, vauraan isännän tahto ja mestarillinen piilukirveen käyttäjä.

Elämänsä viidennessä vaiheessa Pekka alkoi hakea sopivaa aittaa ostettavaksi Sääksmäelle. Talo oli nostettu hirsistä. Rantasalmi oli ne höylännyt ja katkonut piirustusten mukaisesti. Tiukka asemakaava esti hirsipintaa näkymästä ulos, sinne tuli pystylaudoitus. Sisällä hirret olivat näkyvillä. Hyvä siinä oli asua ja talvisin lämmitellä leivinuunia, aittaa vaan puuttui. Käydessään Sianojilla Sammaljoella tästä tuli puhe. ”Ostaisin sopivan aitan koottavaksi Kemmolaan, ei sinulla olisi ehdolla jotain?” ”Ei nyt juuri, mutta katsotaan, ei tämä ole mikään ongelma,”  Harri tuumasi rauhalliseen tapaansa. ”Mitä sää aitalla teet?” Sitä sitten selitettiin Anjalle, joka käytännöllisenä ihmisenä heti mietti hankinnan järkevyyttä. Harri otti asiakseen aitan löytymisen, kierteli Sammaata katsellen ja kysellen. Löytyi viimein, vieläpä aika läheltä Rautaniemeä. Pekka kokosi purkuporukan, Harri tilasi kuorma-auton. Nopeasti hirret lastattiin käsin lavalle. Ne oli merkitty Riston oppien mukaisesti, Pekalla oli ollut Harrin hitsaama lyömärauta. Sillä saattoi merkitä roomalaisilla numeroilla kaikki merkit, myös lattiahirret ja kattotuolit. Autoilijalla olisi ollut tukkinosturi, mutta sitä ei saanut käyttää. Niistä kourista olisi tullut ikävät jäljet jokaiseen hirteen. Kemmolassa kuorman purku kävi sutjakasti portin pieleen autotallin kupeeseen.

Kaupungin rakennustoimiston ihmisten mielen kääntäminen aitan puolelle otti aikansa. Siinä täytyi selittää rakennuksen kyllä sopivan hyvin pellon laidalla olevalle tontille. Suurempi harmi oli sitten rakennuslupa. Se täytyi maksaa samansuuruisena kuin asuinrakennuksenkin lupa oli. Hieman se tuntui liioittelulta, eihän siihen aittaan tulisi edes sähköjä tai lämmitystä. Äänestykseen oli lupa mennyt, lupa myönnettiin. Pakko oli sitten noudattaa lupaa, aittaa ei saanut pystyttää Pekan haluamaan paikkaan autotallin jatkeeksi, vaan sen oli oltava rajasta viisi metriä ja lisäksi seinän täytyi olla linjassa rakennuksen seinän kanssa. Mielessä oli ollut hieman entisaikain umpipiha, aitta ja autotalli olisivat muodostaneet rajan naapuria vastaan ja piha olisi jäänyt avonaiseksi talon päädyssä. Se täytyi unohtaa. Valkaman miehet Pasi ja Matti toivat viisi isoa kiveä kaivurillaan rakennuspaikan viereen. Eivät ottaneet maksua millään, vaan sanoivat sen olevan jo maksettu. Aitat ja suulit olivat ennen pystytetyt maakivien varaan. Pekka alkoi lapioida. Paikka oli rinteessä, siinä täytyi leikata ylhäältä maata pois aika lailla, tarvittiin sai tasainen alusta, josta pintamaa oli poistettu. Rautakangella ja kiilakivien avulla kivet saatiin hitaasti liikkeelle. Hiiop vaan kangella reunaa ylös, sitten sinne reunan alle sopiva kivi. Uusi kiilakivi kangen alle ja taas nosto ja uusi isompi kivi mölkerön alle. Kivet saivat paikkansa, lankun avulla Pekka vaaitti ne samaan tasaan. ”No niin, nyt hirsien kimppuun, aika läjä niitä tuolla onkin. Onneksi mukana tuli sopivia pyöreitä propseja.” Kaksi propsia aseteltiin menosuuntaan parin metrin välillä. Hirren päästä nostaen sivulle jäi se kuin puntariin kasan päälle. Työntämällä se helposti liikahti  propsin päälle, ja kuiva hirsi nousi toisesta päästä nostaen molempien pyöreiden puitten varaan. Helppo oli siinä työntää hirttä propsien pyöriessä alla. Ennen kuin paino tuli suureksi, asetettiin kolmas propsi taas parin metrin päähän ja työntö jatkui. Aina alla oli kaksi puuta, olihan mahdollista yhtä propsia käyttäen edetä, mutta silloin saattoi olla raskaampaa nostaa hirren pää uudelleen propsille edessä. Katsellessaan alimmaisia aitan rakennelmia oli Pekka päättänyt poistaa lahoa valtavasta etuhirrestä. Se oli hiirilaudan alla oleva ylöspäin kapeneva leveä hirsi. Tämä taas makasi pyöreän alushirren päällä. Alushirret olivat aitan pidemmissä sivuissa kivien päällä. Hiirilaudan alle tulevat leveät jättiläiset aseteltiin aitan oviseinän ja takaseinän suuntaisesti. Tuo lahon poistaminen pakotti laittamaan alushirren etukulma saman verran korkeammalle, mitä lahon poisto vaati. Tuon kauneusvirheen rakentaja salli, muutoin olisi täytynyt laittaa paikkapala tuohon lahokohtaan. Sitä pientä epäsymmetriaa eivät katsojat huomaisi, ellei sitten sitä erikseen otettaisi puheeksi. Tuon nurkan alushirsikin oli päästään lahonnut, se täytyi uusia. Kuulialan Jussi lupasi toimittaa sopivan paikalle. Niin pihaan kopsahti komea mäntyinen tukki. Petkeleellä se oli kuorittava kuivumaan auringossa. Työ oli helppo, kun kyseessä oli runkotukki, eikä siinä ollut oksia haittana. Mittailuun meni aikansa, jotta aitta saatiin vaakasuoraan.  Hiirilaudat olivat puolipyöreitä hirsiä. Ne tulivat veistetty puoli alas noiden kahden kavennetun jättiläisen selkään. Näin siihen muodostui kuin räystäs molemmin puolin jättiläisiä. Eivät hiiret pääsisi siitä sitten ylös aittaan, siitä nimitys. Kyllä toisinaan näki laudan mallisia hiirilautoja, molemmat puolet olivat veistetyt. Pekan mielestä nämä puolipyöreät olivat kauniimpia silmälle. Näin oli saatu ristikko aikaiseksi, vuorossa olivat ensimmäiset varsinaiset aitan hirret. Ne tulivat pitkien sivujen suuntaisesti, salvokset puolipyöreiden hiirilautojen päälle. Työ oli helppoa, olihan sovitustyö tehty jo 1800 luvun puolella. Pitkien sivujen hirret olivat erikoistyötä. Ne oli päältä pitkittäin veistetty puolivälistä pituussuuntaan tasaisiksi. Ulkopuolelle hirsi oli kokonainen, veistetty tasanne sisäpuolella. Näiden tasanteiden varaan aseteltiin lattialankut. Ne puolestaan olivat valtavien hirsien puolikkaita. Kirveellä oli tasoitettu lattia, piiluttu oikein. Päissä oli isketty seinähirren tasaisen kohdan levyinen olake. Lattialankut kopsahtelivat toisensa perään seinän pituudelta. Numerointia seuraten sopivat vaivatta. Vielä oli yksi puolipyöreä hirsi. Se sai paikkansa lattialla veistetty puoli alaspäin vähän puolenvälin jälkeen. Seinähirsissä oli kolot, joihin tuon hirren päät vastasivat. Lisäksi se oli kahden lattiahirren saumakohdassa. Ulkopuolella tuossa samassa kohdassa seinähirressä oli veistetty kolo, johon oli sovitettu kaksi kiilaa. Nerokas keksintö, lattia oli uiva, siis ei missään kiinni. Kiilat kun olivat koloissaan kahden lattiahirren saumassa, niin kiiloja tiukempaan iskiessä koko lattia kiristyi seinästä seinään. Kyseessä oli vilja-aitta. Siihen ei sopinut tulla koloja kesähelteillä hirsien väliin. Niistä jyvät olisivat vuotaneet ulos. Tuo viimeiseksi asetettu puolipyöreä hirsi taas peitti sen kiilakolon.

Pärekatto oli saatava. Pekka ajeli Vaununperälle Heinojen luo. Rauno oli pystyttänyt vanhan pärehöylän kentälleen. Se sai voimansa traktorin siivapyörästä, Merva oli istunut vastaanottopäässä monet satsit. Rauno lupasi höylätä, jos vain Lehtisen Untolta saataisiin sopivat pärepuut. Untolla oli sopiva mäntymetsikkö aivan siinä vieressä. Työ kävi hyvin, pärepuut oli jo tuotu kasalle höylän viereen. Lusalla niistä poistettiin kuori ja Rauno asetteli ensimmäisen pölkyn laatikkoon. Traktori mörisi, höylä suhisi, Rauno meuhkasi ja Mervi nauroi. Pekka kantoi valmiin tavaran peräkärryyn.

”Tulekkos sinä minulle mestariksi pärekaton tekoon?” Pekka seisoi telineillä nostaessaan viimeisiä päätyhirsiä paikoilleen. Eero oli tullut katsomaan työmaata. ”Koskas sinä vietät harjakaisia?” ”Iltapäivällä.” Eeroa nauratti. ”Saatan minä tullakin, tuleekos muitakin naulaajia? Niitä tarvitaan lappeen pituudelle useita.” ”Kyllä, Teppo ja Lahtisen Antti ovat luvanneet olla paikalla.” Asia sovittiin, Eero vielä neuvoi riialaudan teon. Aitta valmistui, Pekka katseli tyytyväisenä työtänsä. Uutta olivat vain päreet, ruodelaudat ja toinen alahirsi. Pystytys oli sujunut kokonaan yksin, siitä mielihyvä. Päreiden naulaamisessa oli sitten mukava ottaa kavereita mukaan.

Otsa-aitta, laajennusosa edessä ylhäällä on ainoastaan komeuden vuoksi. Hiirilauta näkyy nurkan alla viikatteen pään kohdalla.

Rapuja syömässä -90 l

Rapujuhlat Voipaalassa

- Onko amia kala? - Ei, vastasi Pentti pitkän miettimisen jälkeen. - Onpas, sanoi vaari, pois jonosta. - Se on usein ristikossa, luukala, tiesi Pekka, mutta vielä ei ollut hänen vuoronsa. Leikkijät olivat jonossa vaarin edessä, jokaiselta kysyttiin vuorollaan. Vastata sai vain on tai ei. Jos vastasi oikein, pääsi toiselle kierrokselle, muutoin putosi leikistä pois Olipas Pentille sattunut kysymys kaloista, eipä kuitenkaan tiennyt. Leikki jatkui, kunnes voittaja oli selvillä. Hyvä ja nopeatempoinen ohjelma.

Jokaiselle osallistujalle oli tehty etukäteen tiettäväksi, että ohjelma pitää olla. Se oli vanha perinne. Pieni palkinto annettiin voittajalle, namu tai muuta hullua, saajana oli tällä kertaa mummi.

Anneli oli ollut hermona ohjelmansa suhteen. Mietti ja kyseli, millainen sen pitäisi olla. Lopulta hän keräsi erilaisia yrttejä ja kasveja Voipaalan pihalta. Niitä piti tunnistaa. Kaikki tunsivatkin joitain, parhaiten Paula.

Oli jo noustu pöydästä. Hyvin syöneenä. Pekalla ja Paulalla oli ollut vuoro järjestää suvun rapujuhlat. Sitä miettiessään ja järjestellessään sukulaisten yöpymisiä olivat kääntyneet  Laukan Marian puoleen. Voipaalaan oli rakennettu majoitustilaa, joita vuokrattiin 50 mk/yö. Kaikki pitkämatkalaiset olivat luvanneet tulla kartanoon yöksi. Maria oli antanut Pakarin käyttöön. Siellä oli jokaiselle perheelle oma huone. Rakennus oli remontoitu kauniisti takkahuonetta myöten.

Kokoontuminen oli määrätty klo 17.00 Turtiaisilla. Kaikki saapuivatkin ajallaan. Pirttiin oli katettu tulokahvit ja paakkelsit. Yllätykseksi muille Pekka oli halunnut kutsua Pentin ja Annelin mukaan. Heidän tulostaan ei oltu kerrottu muille mitään. Muut olivat jo pihalla, kun kauniissa illassa tietä pitkin pensasaidan takaa astelivat he esille, Annelilla pihlajanterttu hiuksissaan. Hieman siinä aluksi katseltiin, pian juttu luisti, Pentti varsinkin oli tottunut vieraassa kävijä. Klo l8.00 lähdettiin majoitukseen, joka olikin aivan lähellä. Sinne hurautettiin autoilla, paakaasit olivat niissä purkamatta. Pentti ja Anneli kävelivät. Pekka lastasi Paulan kanssa juomat ja joitain muita tarvikkeita mukaan pari kopallista. Olivat päivällä käyneet kattamassa pöydän komeaksi Voipaalaan. Se oli kuitenkin salaisuus. Tiedä sitten arvasivatko muut, eivät kuitenkaan voineet olla varmoja. Voipaalan ala-aulassa pitkä pöytä oli katettu vihreällä liinalla. Keskelle kasattiin tiiliskiviä liinan alle korokkeeksi. Lautaset, lasit ja servetit olivat paikoillaan. Kaikille oli varattu rapuliinat kaulaan. Servetit olivat taitetut koholle. Pekka oli hakenut useita pihlajan oksia täynnään marjoja. Niillä koristeltiin pöytä kuin köynnöksillä. Kaiken kruunasivat ravut . Niitä oli asetettu korkeisiin maljoihin, jotka taasen seisoivat laakeilla vadeilla. Vaditkin olivat täynnä rapuja. Pitkiä komeita kruunutillejä oli laitettu maljojen keskelle pystyyn. Pihlajan oksia riitti vielä sivupöytienkin koristeeksi. Voipaalassa oli pohjoismaalaisten taiteilijoitten näyttely, materiaalina oli käytetty monenlaista jätetavaraa, paperia, säkkejä, narua, oksia ym.

 Klo 19.00 kaikki odottivat pakarin ovella isäntäparia, joka oli viime hetkellä laittanut juhlahuoneen kuntoon. Maria lupautui esittelemään näyttelyn, niinpä lähdettiin kiertämään Voipaalaa, ensin ulkoalueita, aittoja ja sitten päärakennusta. Juhlijoista toiset pitivät kovastikin näyttelystä, toiset olivat kär-simättömiä, ja halusivat vain rapuja. Ilkka-paviljongin luona kärsimättömyys alkoi kohota. Pentti ja Tiina tuntuivat olevan aidon kiinnostuneita taiteilijoiden töitä kohtaan. Ateljeesta kurvattiin kartanoon, siellä oli vielä toisessa kerroksessa Marialla esiteltävää. Ala-aulassa väliovet olivat vedetyt eteen, eivätkä muut nähneet pöytää vieläkään. Vasta kaikkien kokoonnuttua takaisin aulaan, vedettiin liukuovet auki ja kutsuttiin väki pöytään. Ihastuneita ilmaisuja lausuttiin, sali olikin komeana. Väki alkoi kiertää pöytää hakien nimilappujaan. Istuma järjestys oli etukäteen laadittu. Pekka ja Paula istuivat pöydän päissä, Paulan vieressä sydämen puolella vaari, vieressään Anneli. Pekan sydämen puolella istui mummi, vastapäätä Pentti. Kiti , Pertti ja Jonna olivat Jussin, Arjan ja Katjan sekä Mikon, Hannan ja Tiinan kanssa aseteltu sopivasti sekaisin.

Kaikkien istuttua paikoillaan Pekka nousi ja aloitti tervehdyspuheen : ”Haluan aluksi lausua kaikki tervetulleiksi. Erityisesti Pentin ja Annelin. Halusin saada heidät tänne mukaan, ja ilokseni he suostuivat. 0len viime talvena tehnyt Pentin kanssa töitä ja reissuja, joiden aikana olemme tutustuneet. Muistanette Talaskankaan jupakan, jonka seurauksena oikeus määräsi luontoaktivisteille sakkoja. Penttihän ne kaikki maksoi, muut olivat joko varattomia tai haluttomia. Minusta ei muutoin ole tällaiseen suoraan luonnonsuojelutoimintaan, Pentti sanoi kerran, että tällä lailla minä työlläni makselen niitä sakkoja. Se tuntui minusta mukavalta. Me kaikki muut olemme asuneet Tyrväällä pitkiä aikoja. Muistan Ylistenjärven rapujuhlat, sittemmin siinä järvessä oli rutto. Koetin saada meille tutun kanavani kautta kotimaisia rapuja, mutta viime hetkellä se petti. Jouduin soittelemaan Jokelaan, Pertti muistaa, Illoon rapufarmarille. Häneltä sain numeron Kämmäkänmaan perille. Sieltä sain nämä ravut, ne ovat Ylistenjärvestä. Sen rapukanta on elpynyt.

Minulla on vielä kaikille lahja. Sekin liittyy Tyrvääseen. Kitin kanssa olimme museoretkellä kesällä Vammalassa, Kävimme Tyrvään vanhassa kirkossa. Silloin huomasin kirkon vanhojen paanujen alkaneen tippua alas. Nythän katto korjataan uusilla paanuilla. Kävin eilen lenkin Vammalassa, ja hain kirkon seinustalle pudonneita paanuja. Ne ovat haapaa, kattomestari Antti Piimäsen veistämiä 1700 luvulta. Niissä näkyy säiden kulutus ja vanha tervaus. Jokaiselle perheelle on oma paanunsa. Tervetuloa ja hyvää ruokahalua.”

Samppanjapullo poksahti, lasit täyttyivät ja juhla alkoi. Leivänpaahtimet käynnistyivät ja jokainen otti lautaselleen ravun. Pekka kiersi pöydän kaataen pikkulaseihin terävät. Kaikki ottivat toisen ravun, kohotettiin maljoja, ravun häntiä laitettiin paahtoleivän päälle ja maistettiin. Ravun kuorista kukin kokosi lautaselleen kauniin asetelman, sen alkaessa täyttää lautasen, koottiin säkkiin kuoret ja aloitettiin alusta. Rapulautaset alkoivat hiukan vajeta, vielä niitä kuitenkin piisasi, kuului ryystämistä ja maiskutusta, vähän väliä lasi kilisi maljan merkiksi, joku tilasi paahtoleipää lisää. Lotta yksin kierteli pöytää ja pöydän alustaa. Äkkiä Anneli hätkähti ja alkoi hihittää. Lotta oli hipaissut mennessään hänen jalkojaan. ”Oletko varma, että se oli Lotta?” kysyi vaari, joka istui Annelin vieressä. ”Ai mitä?” sanoi Anneli, punastui ja alkoi enemmän hihittää.

Mikko aloitti ohjelman. Hän oli kirjoittanut jokaiselle oman runon, jonka hän luki kaikkien ollessa vielä pöydässä. Asianosaiset saivat kukin runonsa itselleen. Pentti ja Annelikin saivat omansa, Mikko oli ne nopsasti kirjoittanut sivuhuoneessa. Jälkeenpäin Pentti luuli runojen olleen osuvia sitaatteja, mutta Pekka valisti häntä. Pentti tuumi kirjallisuuden olevan tärkeää, mutta runouden kaikkein tärkeintä kulttuuria. Kun kukaan ei enää jaksanut syödä rapuja, noustiin pöydästä ähkyen. Kukin sai vapaasti kierrellä ja katsella hetken aikaa. Paula siisti kahvipöydän ja asetti kaikki tarjolle sivupöytään. pipperit, pullat, kranssit, täytekakun... Pekka asetteli toiselle sivupöydälle juomatarjoilun, konjakkia, viskiä, likööriä, metsämaasikaa, lakkaa, vadelmaa, edelleen teräviä, sekä viinejä, punaista, valkoista, roseeta...

Vaarin ja mummin ohjelma oli jo mennyt, rapupöydässä oli laulettu perinnelaulut. Vanhat ne verkkoja kutoo. Kukko heilutteli siipiänsä, Rodrigues ja joitain muita yhteisiä värssyjä. Jussi piti tietokilpailun, hauskan mutta tavanomaisen pitkän. Lopulta kukaan ei oikein ollut tilanteesta selvillä. Joku kuitenkin palkittiin. Kiti, Pertti ja Jonna esittivät otteen Niskavuoresta. Olivat tulomatkalla opetelleet vuorosanat. Esityksessä meni kohta, jossa Aarne on jäänyt kiinni opettajattaren luota ja Loviisa pitää kahvihetkeä. Pertti oli tietenkin taas Aarnena, vuorosanat kätkettynä lakkiin tuli hän reimasti näyttämölle, heitti lakkinsa naulaan ja aloitti. Muita jännitti kovin, mihin saakka Aarne muistaa, ennen kuin lakkia taas tarvitaan. Huimat aplodit.

”Pentin vuoro”, ilmoitti Pekka. Pentti nousi pöydässä seisomaan ja alkoi kertoa. Tarina oli tosi ja kierteli Päijänteen - Kuhmoisten vesistöjä. Hän oli nuorena miehenä rengastus matkalla ollessaan törmännyt soutuveneellä sujutellessaan epäluuloiseen paikkakuntalaiseen, joka oli katsellut Pentin kiipeilyä venetalaan oven yläpuolelta sisälle linnunpesille. Olipa vielä kysynyt, tunteeko Pentti näitä vesiä. Pentti kertoi tälle osaavansa kyllä näillä vesillä, hänellä oli mukanaan merikorttikin. Lokinpoikia kiinni soutaessaan oli kuitenkin törmännyt täyttä vauhtia karille. Paikkakuntalainen oli tuhahtanut: ”Merikortti.” Pentti tuumi: ”Sama henkilö oli luultavasti eläkkeellä oleva opettaja ja koulutoimenjohtaja.” Kaikki hurrasivat jutulle. 

Juotiin kahvia ja hoivailtiin mahoja, kertoiltiin kuinka monta rapua kukin oli syönyt. Tiina taisi tehdä oman. ennätyksensa, yli kolmekymmentä kappaletta . Liki samoihin määriin muutkin pääsivät.

Paula oli harjoitellut Pekan kanssa yhteisesiintymistä. Siihen kuului laulua, huilun- ja kammansoittoa. Esitys oli alunperin tarkoitettu osin humoristiseksi, mutta se alkoi mennä niin hyvin, että kammansoittokin tuntui taiteelta. Penttikin kuunteli tippa silmässä kappaletta: ”Miss soutaen tuulessa.” Varsinkin villisorsan valitus kaislikossa oli liian surullista, öin. Mummikin oli alussa hiljaa eikä valistanut kuulijoita Pekan osaamattomuudesta huilun soitossa.

Pöydät siivottiin, roskat vietiin pois säkeissä. Pappilat tulivat laittamaan ovet kiinni. Kaikki siirtyivät Pakariin, Pekkakin aikoi mennä mukaan, mutta. Silloin iski Justiina. Paula käski nukkumaan. Oikein se olikin, kyllä jo väsyttikin. Muita ei kuitenkaan väsyttänyt, olisivat kaiketi juhlineet aamuun saakka. Jussikin tuli vielä Pekalta hakemaan Iisää voimaa, saikin puoli pullollista, loput olivat jääneet Voipaalaan lukittuun autoon. Pentti oli kävellyt Annelin kanssa rivitalolle. Hekin olivat kuulemma jaksaneet vielä kaksin juhlia. Mikon sakki Joutui lähtemään illalla Lahteen Hannan töitten takia. Aamulla joukot tulivat Turtiaiselle kahville ja puurolle, kertailivat tapahtumia ja alkoivat hinautua koteihin päin.