Hajamuistoja suvusta

Aaltoset

Polkupyörät rahisivat tien hiekassa. Lapset istuivat tarakalla huolellisesti pitäen jalkansa poissa pinnoista. Pekalla oli pinnoista muisto, joka säilyi hänen mielessään elämänsä mitan. Kajaanissa kesällä, Ville oli tekemässä sijaisuutta postissa, Sirkka matkusti Lahdesta junalla lasten kanssa. Olivat menossa uimarannalle, isä ja poika. Pihasta päästiin tielle, silloin jalkaterä kääntyi pinnoihin. Onneksi vauhti ei vielä ollut kova, meno pysähtyi, Pekka parkaisi ja konttasi itkien takaisin pihaan.

Möysästä kohti Kymijärveä, matkalla iso alamäki ja ylämäki. Rautatie tuli lähelle maantietä, siitä tasoristeyksen yli oikealle ja tie pieneni, kapeni. Tuttua kovin, oli siitä menty Koivukalliolle Kymin rannalle. Oikealla väikkyi vesi, pihatie vei kallion sivusta rantaan kaksikerroksisen puisen huvilan luo. Täällä kaksi Sirkkaa alkoivat kovaäänisen tervehtimisen ja juttelun, Ville ja Sulo tervehtivät hymyillen. Aaltosten lapset tulivat rannasta juttelemaan. Jaakko hieman vanhempana ja kokeneempana oli rauhallisempi kuin veljensä ja sisarensa. Aikuisilla oli omat menonsa, asettautuivat sisälle keittiöön ja saunan lämmitykseen. Kitillä oli asiaa Anulle. Pojat istuivat rannan uima-altaan reunalle loiskuttelemaan jalkojaan. "Katos, tässä on tällaiset lasit, niiden avulla näkee veden alla hyvin." Jaakko näytti uimamaskia, musta kuminen ja lasinen silmikko. Pekka hyppäsi altaaseen ja alkoi sovittaa maskia naamalleen. Nopeasti lasi huurtui sisäpuolelta, sitä täytyi hinkata sormella puhtaaksi. "Tämä huurtuu, ei tällä mitään näe." "Tiedän kyllä keinon, mutta en taida sitä sanoa, se on sellainen hieman epähieno." "No mikä se sitten on?" "Sylkäise sinne lasin sisäpinnalle ja levitä sylki tasaisesti, niin lasi ei huurru." Sanoi Jaakko kuitenkin neuvonsa, joka ihme kyllä tepsi. Sauna oli lämminnyt tuliaiskahvia juodessa, sinne lauteille istuttiin katselemaan ikkunasta järvelle. Miehet vihtoivat, pojat kyyristelivät. "Minä rakenna omakotitalon tuonne kalliolle, piirustukset on jo, siihen eteen tulee autotalli." "On siinä kyllä hyvä paikka, millainen aikataulu sinulla on?" "Heti kun luvat ovat valmiina, niin aloitamme." Lähtivät uimaan, Ville hyppeli yhdellä jalalla taitavasti, sota oli vienyt vasemman säären puolivälistä. "Meidän moottorivene on tuolla ajokunnossa, mutta ei sillä paljon ole nyt ollut käyttöä. Keväällä sitä kunnostettaessa täytyi raapia pohjaa puhtaaksi uuden maalin tieltä. Kai siitä joitain hippusia sitten kulkeutui vastarannalle, kuului sieltä valitusta. Edellisenä keväänä emme olleet vielä tehneet sille mitään, tuuli kait levitti koivun roskia järveä ympäri, niin silloin kuului taas vastarannalta, että me sen saimme aikaan." Miehiä nauratti.

Illalla hämy levisi, nuotio pihalla valaisi ja lämmitti. Pirkkokin oli paikalla, vanhin lapsista. Siinä istuttiin piirissä makkaratulella. Sulo lisäili puita, "Tässä on hieman liian pitkä, täytyypä katkaista se." Hän napautti kirveellä oksan kahtia. "Käy se katkaiseminen näinkin," sanoi Ville napatessaan karahkan käteensä. Hän löi sen poikki vasten vasenta säärtään, naps. "Voi kauheata, eikö se satu kauheasti?" hämmästeli Pirkko. Ei kukaan selittänyt Villen puujalkaa.

Ylätalo rakentui, keittiön pöydän ääressä näkyi hyvin matala autotallin katto. Se oli valettu betonista, ristikon siihen oli leikannut ja sidellyt Paavo. Hyvin se tehtävänsä täytti, taisi Sulo olla siitä työstä mielissään. Sirkka esitteli katkaisijoiden paikkoja oven pielessä. "Sain käydä sähkömiehen kanssa ottelun, ennen kuin hän suostui asentamaan katkaisimet näin alas oven pieleen. Minä selitin, että kun tulen kädet täynnä tavaraa, niin minun on helppo takapuolella sytyttää valot." Hän näytti ja nauroi, huvitti se muitakin. "Sähkömies valitti, ettei kukaan niitä niin alas asenna, uskoi lopulta." Koivukallio oli rakennettu. Talo kallion päällä, osin rinteeseen upotettuna oli pitkän urakan pääte. Sulo ja Sirkka olivat aloittaneet kuorma-auton lavalla yöt nukkuen ja päivisin tavaraa raijaten, alarakennus kohosi, kunnes siellä nukuttiin ja syötiin. Siirtyminen uuteen oli riemukas saavutettu tavoite. Tontti aidattiin verkkoaidalla, tielle tuli iso portti. Paavo sai koiran, Sarin. Sen kouluttaminen oli hänen työtään, tavoite oli verovapaus. Pekka kävi sitä katsomassa, koiraa ja kouluttamista. Pentu oli välillä riehakas, ei totellut Paavoa, kun tämä lapioi rannassa. Se hyppäsi santalapiollisen kimppuun leikkien. Salamana Paavo kuritti sitä ja korosti ei sanaa. "Tässä täytyy olla aivan johdonmukainen, ei voi sekä kieltää että sallia." "Hyvinhän tuo näyttää menevän, sinä olet kuulemma kouluttanut siitä jälkikoiraa. Miten se sujuu?" "Hyvin on mennyt, me voisimme lähteä koettamaan, niin näet." He kävelivät ulos portista kolmistaan, etenivät tietä mäen päälle ja siitä vasemmalle metsän ja pellon rajalle. "Minä menen ensin. Pidä sinä Saria niin, ettei se näe minne minä menen. Minä teen lenkin tuolla pellolla ja jään oikealle ojaan odottamaan. Lähetät sen, kun olen valmis." Pekka katseli Paavon etenemistä ja kaartelua. Viimein käsi heilahti ja Paavo kumartui näkymättömäksi. Käskyn saatuaan: "Hae Paavo!" syöksyi koira jäljelle kuono maassa. Ripeästi se eteni, välillä hieman kuonoaan nostaen, tarkalleen jälkijonoa tutkaten. Paavo löytyi helposti. "Tämä on tehtävä, jonka jälkeen koiran on saatava kiitos hyästä suorituksesta. Meillä on verokoe kohta, siellä tuomarit arvioivat sen selviytymistä, toivon mukaan se menee läpi."

Alkoi olla ilta, nuoret olivat lähdössä Lahteen iltaa viettämään. Koivukalliolta oli matkaa useita kilometrejä keskustaan saakka. Pekkaa oli kotona varoiteltu olemaan kunnolla. "Jaakko on sitten kasvanut herrasmieheksi, niin katso nyt ettet siellä riehaa." "Niin miten kasvanut, miten sitten, pitkät housut ja kravatti?" Pekkaa tuo askarrutti, lupasi tieten olla esiintymättä. Aaltosen Sirkka paimensi nuoria valmiiksi, Kiti, Pekka, Anu ja Paavo saisivat kyydin Jaakolta. "Ei tässä niin hätää ole, vaikka Jaakko on jo hieman myöhässä. Kyllä hän on Hilven kanssa niin pitkään ollut, ettei tästä eroa tule." Pääsivät matkaan, Jaakkokin tavoitti Hilven, eikä ole hänestä irrottanutkaan.

Laitoniemet

”Eino oli sodassa aivan peloton mies.”  Juttelivat Ville ja Pekka linja-autossa kohti Laatokan pohjoista rantaa. Apteekkarin huvilan luona pysähdyttiin katselemaan pulterilinnaa, jonka nykyiset omistajat taisivat olla oligarkkeja. Pihasta säntäsi musta Mersu, penkille hyppäsi mies konetuliaseen kanssa, ML pöllytti tietä kadotessaan itään. ”Rintamalla kaikki miehet olivat peloissaan, vaikka ei sitä aina niin ajateltu. Kun tuli tehtävän aika, piti lähteä etenemään vasten vihollista, niin Eino ei pelännyt. Meni mihin vaan tarvitsi.” ”Oli kyllä sitten aika puupää, kyllä minäkin joistain olen kuullut, mutten koskaan tuntenut.” Linjuri pysähtyi, Laatokka näkyi. Miehet poistuivat jalottelemaan. Aamulla oli lähdetty Valkeakoskelta, matkalla Vaalimaalle otettiin auto täyteen, pysähdyttiin missä tarvitsi, kierreltiin kotioville. Ville oli Möysän turistipysäkillä. Reinon piti myös tulla siitä, vaan ei näkynyt. Kymmenen minuutin päästä ajettiin seuraavalle pysäkille, ja siellähän Reino seisoi. Miehet sitten kinasivat oikeasta pysäkistä. Laatokanmeren rannat olivat vuonomaisia, pitkiä syviä lahtia, korkeita kallioisia vuoria, mäntymetsää koskemattomana. ”Eino oli täällä kalastajana ennen sotia, tunsi ja tiesi paikat.” ”Sepä olikin mukava tieto. Nyt ymmärrän hänen valtavan kiinnostuksen kalastamiseen, ja taitonsa siinä.”

Keskon paitatehdas Möysäjärven rannalla Lahdessa, komea monikerroksinen kivitalo. Tietä vastaan oli korkea lauta-aita, esti pölyn ja melun tunkeutumisen tehtaan ja maantien välissä olevaan lautarakenteiseen asumukseen. Eino asui taloa perheensä kanssa. Ida oli Aaltosten sukua, lapset Arto ja Ulla. Polkupyörillä Ville ja Sirkka ajelivat Mannermaankadulta kyläilemään tarakoilla lapset, Kirsti ja Pekka. Talon eteisestä tultiin keittiöön, oikealla ovi johti kamareihin. Keittiön pöydän ääressä istuivat korttia pelaamassa nelisittäin. Lapset saivat vain katsoa ja kuunnella. Arto ja Ulla olivat hieman vanhempia, kasvoivat vierailuiden välissä hiljaksiin aikuisemmiksi. Lauantai, alkuilta, kortit lapisivat pöydässä, raha hiljalleen liikkui. Lapset napittivat tiukemmin kuin ennen: Arto oli otettu pöytään mukaan. ”Kyllä se nyt rahansa häviää eikä pääse tansseihin,” Ullalla oli huoli veljestään. Ulos hän kuitenkin hämyyn hävisi.

Eino oli saanut osuman, hän haavoittui rintaan, kylkiluita poikki, kulku kävi hieman kammeten toiselle puolelle. Valokuvassa Vammalassa saunan edessä, kalakoppa kädessä pikkuisen Jussin kanssa katsoi suoraan kameraan selkä suorana, takin liepeet auki, lipallinen kesälakki päässä, onki kädessä. Hivenen toiselle lanteelle painuneena. Houhajärven saaressa oli Turtiaisilla mökki vuokralla, Laitoniemet vieraina, Ullakin mukana. Lapset painuivat vintille nukkumaan. Aamulla viideltä Eino kömpi rappuja ylös ja nujuutti Pekan hereille. ”Lähdetään ongelle.” Madot oli kaivettu jo illalla purkkeihin, onget seinustalta ja vene vesille. Karin kupeeseen Eino souti, katseli kaislikot ja tuulen. Vimmattu onginta, ahven ja särki söivät hurmoksessa, Einolla kaksi onkea. Jatkuvasti toista veti ylös, kala vatiin ja onki alas, toinen ylös, toinen alas. Syönti lakkasi, tuuli virisi lujaksi, ankkuri ylös ja rantaan perkaamaan. Muu väki vasta heräili, kun perattujen kalojen kanssa astelivat tupaan.

Pekka oli vierailulla, Arto ohjasi kulkua paitatehtaan pannuhuoneeseen. ”Minä olen pitänyt täällä lämpimässä pyörääni koko talven. Katsotaas, saanko sen käymään.” 250 cc Jawa, putsattuna ja punaisen kiiltävänä seisoi jalkatukensa varassa pannun vieressä. ”Täällä on ollut hyvä suorittaa huollot, eiköhän se lähde.” Bensahana auki, pyörän kääntö luiskan suuntaiseksi, muutama varovainen polkaisu oikean kuolokohdan löytämiseksi, sitten nousu kammen varaan ja voimakas polkaisu. Hirmuinen pruktutus kiihtyen vastasi kaasun kiertoon, pannuhuone täynnä savua Arto ajoi luiskaa ylös ja ovesta ulos paukkeen kimmotessa kivisistä seinistä. Oli se Pekan mielestä uljas näky, Arto oli pitkä ja hoikka, leveäharteinen ja kiharatukkainen nuorukainen. Hartiat vielä väkevöityivät ja johdattivat Arton melonnan Suomen Mestariksi. Tuo elämys johdatti vuosia myöhemmin Vammalassa Pekankin viemään moottoripyöränsä postin pannuhuoneeseen, 700 cc yksipyttyisen kovaperä Nortonin. Olihan sitä mukava rassailla talvella. Vaan työntämällä se tuli ulos keväällä, suoraan pajalle.

Valkoinen Oopplei -70 l

Valkoinen Opel

Levorannan autoliike torin laidalla oli monien käyntien kohde. Pobedaakin siellä korjailtiin. Ville ajeli sillä Morriksen jälkeen. Se oli myyty, Lahdessa sisarukset pitivät huutokaupan pesän selvittämiseksi. Sirkan teki mieli mustaa tammikalustoa. Isänsä Iivari Tuomisto teetätti sen Lahden puusepillä 1900 luvun alkupuolella. Se oli kannettu postin yläkertaan, Hauhonsalon veljekset olivat kantomiehiä. Barokkipöytä, valtava kaappi, kaksi leijonapäistä käsinojallista tuolia ja lisäksi pikkutuoleja. Helena, Iivarin vaimo oli ne tuonut mukanaan Pietarista. Iivari oli sitten teettänyt muun kaluston, kun puuseppä oli pyytänyt saada sen. Kaapin malli oli Berliinin museosta. Pekka oli korjaamolla mukana. Suuresta lauta-aidan portista pudoteltiin sisäpihalle, vasemmalla oli korjaamo, sinne pariovet. Kadun varrella jatkui liike kivisenä korttelin kulmalle saakka. Siinä seisoo nykyään kauppakeskus. Rosengrenin Timo oli työjohtaja. Hänen kanssaan aina neuvoteltiin tarvittavasta korjauksesta. Timo toimi siellä eläkkeelle saakka. Pekan saatua ensimmäisen moottoripyöränsä oli hänellä usein asiaa Timolle. Varaosia ei siihen mistään ollut saatavissa, oli korjattava rikkoutunut osa.  Moottoripyörät jäivät, opiskelu Santahaminassa vei lainatutkin rahat, vaikka siellä pientä päivärahaa maksettiinkin. Ensimmäinen auto hankittiin häärahoilla. 700 markkaa maksoi Itä-Saksan ihme peli, kovalevystä tehty Trabant. Mikään muu ajopeli ei ikinä savuttanut niin hirveästi kuin se peli. Vaihtui Mersuun ja seitsemänkymmentä luvun alussa Ooppeliin. Pekalla ja Paulalla alkoi kahdesti kuukaudessa ralli Vaununperän ja Liperin Ylämyllyn väliä.

Kevättalven pakkaset tuntuivat ajaessa. Sisätilan lämmittäjästä puhkui ensin haaleaa, ja sitten kylmää jaloille. Ikkuna pysyi jotenkuten läpinäkyvänä. ” Ei tästä mitään tule, ei edes viltti lämmitä. Minä pysähdyn seuraavalle huoltoasemalle tarkistamaan tilanteen.” Lyhyt talvipäivä oli jo pimeä Vammalasta lähdettäessä. Jyväskylän kautta kohti Suonenjokea, Kuopion Kallansiltoja pitkin pohjoiseen ja siitä Joensuun haarasta kääntyminen itään. Huoltoasema tuli eteen, sen pihalle auto parkkiin ja sisälle kysymään, saisiko hallia hetken käyttää. ”Mitä sinä tekisit?” ”Tarkistaisin lämmityslaitteen, se ei toimi kunnolla. Ajattelin, jos sen kennot ovat vallan ruosteessa ja siten sisään tuleva ilma ei oikein lämmitä.” Hallissa Pekka avasi konepellin ja katseli lämmityslaitteen letkuja, pumppaili niitä kädellään ja arvioi tilannetta. ”Kuule, kyllä minä huuhtelen tämän kennon, lasken sen tyhjäksi ja päästän sitten vesiletkulla vettä molemmista päistä sisälle. Käy sinä vaikka kahvilla sillä aikaa.” Ruuvimeisselillä letkunkiristimet irti ylhäältä ja alhaalta. Kenno oli aivan rintapellin vieressä. ”Aikamoista sammakon kutua näyttää tulevan, minä päästän paineella sisään.” Vähitellen molemmista päistä tuli kirkasta vettä. ”Hyvä, letkut kiinni ja sitten menen hakemaan Paulan ja pakkasnestettä.” Matka jatkui, tuntui mukavalta lämmin henki hetken. Pakkanen vaan oli niin kova, ettei pieni kenno selviytynyt työstään. ”Ei auttanut, minä korjaan tilanteen, kun päästään taas Vammalaan.”

Pekka soitti Virtasen Osmolle: ”Morjens, taas tarvis rempata vähän. Lähdekkö Vauranojalle?” Hetihän se sopi, ajo Pitkällemäelle ja portista sisään. ”Nyt haetaan Mossen lämmityslaitetta, kai niillä venäläisillä on tuntuma pakkaseen.” ”Kyllä vaan, siinä on melko suuri kenno. Sun tarvii laittaa se ohjaamoon, ei se sovi konehuoneeseen.” ”Jo vain, sinne se sopii keskikonsolin päälle, ei siihen sitten kohdistu kylmä ulkoilma suoraan.” Vauranoja oli miesten varaosakauppa, yleensä sieltä sai ainakin aihion, josta sitten kyettiin työstämään tarvittava osa. Olivat siellä moniaasti poikenneet. ”Kattos, tossa on yksi, meinaatko siihen myös puhaltimen?” ”Sitä olen miettinyt. Liperissä yks kessu oli laittanut luupää Datsuniin kapean keskuslämmityspatterin takapenkin jalkatilaan kiinni. Veti sinne moottorilta letkut. Hyvin toimi, mutta sellainen hidas se oli, kun siinä ei ollut puhallusta.” ”Ei tämä sitten käy, tässä on moottori rikki.” Moniaita kennostoja tarkastettiin, osui ehjäkin kohdalle. Osmo sitä käänteli katsoakseen, ettei siinä näy vuotoja. ”Kyllä tämä taitaa olla ehjä, täytyy sisällä saada johdot akkuun kiinni.” ”Me ostamme tämän, mikäli puhallin pyörii, onko sinulla noissa akuissa virtaa?” ”Katselkaa nyt, voi niissä jossain ollakin.” Osmo kytki johdot. Tämähän kyllä käy, mutta kuules, sinun autossasi on kuuden voltin sähköjärjestelmä, tämä on 12 volttinen.” ”No perkules, näin on, moottori kärähtää, mitäs nyt?” ”Kyllä se voi kestääkin, toisin päin taas ei. Täytyy nyt kokeilla, vai haetaanko suosiolla oikean kokoinen moottori?” ”Voi olla parasta, kunhan saadaan sinne se sopimaan.” Hakivat ja löysivät kuusivolttisen puhaltimen moottorin. ”Ei näitä niin hirveästi ole eri kokoisia, kyllä tämä saadaan sopimaan, onhan siinä konsolin päällä tilaa.”

Illalla syönnin jälkeen alkoi asennus. Pekka oli ostanut sopivaa mustaa letkua vajaan parimetrisen pätkän. Konepelti auki ja kumarrus lämmityslaitteen ylle. ”Tjaa, täytyy ottaa kierto tuolta alapuolen paluuputkesta, sitten rintapellin läpi jostain reiästä, täytyy kabiinin puolelta repiä jostain valmiista läpiviennistä letku sisään. Jahas, se taitaa sopia tuosta kytkimen vaijerin kohdalta.” Pekka sai letkun sisälle. Mossen lämppäri sopi mukavasti paikoilleen, parilla peltiruuvilla kävi kiinnitys. ”Nyt letku tähän yläpuolen putkeen kiinni, klemmari tiukkaan. Ei tule vesi jaloille. Paluu kiinni alapuolenputkeen. Nyt täytyy vetää letku taas moottoritilaan.” Löytyi sillekin paikkansa. Konehuoneen puolella letkun päähän täytyi kiinnittää kupariputki klemmarilla kiinni, ja sitten paluuletkun kupariputki kiinni moottorille menevään letkuun. ”Jumankekkula, tästä tuli hyvä, nesteet sisälle ja koeajolle Virtasille. Ai saamari, johdot vielä kiinni, no laitan ne tänne sulakkeen alle, noin, kokeillaan.” Kabiiniin puhalsi rajusti. Ensin auton oma puhallin, sitten Mossen puhallin. Pekka ajoi Vaununperän tietä edes takaisin. Moottori lämpesi, kennosta alkoi tulla lämmintä, ja Mossen puhallin alkoi pyörittää sisätilan ilmaa. Sekin lämpeni nopeasti, kuuma ilma kiesi ohjaamossa tehokkaasti, vesi kennossa pysyi lämpöisenä, kun siihen ei ohjautunut kylmää ilmaa ulkoa. ”Tulkaas nyt koeajolle, tuli hieno peli.” Rauni ja Osmo tulivat pihalle. ”Joko sinä sen sait, kattotaas ny.” Paula istui etupenkillä ja nauroi: ”Kattokaa  mitä se nyt teki!” ”Ei siinä mitään, jos vain on lämmin, nouskaas takapenkille, niin käydään Vammalassa nakeilla.” Ohi Vaununperän tiehaaran, läpi Nuupalan, sivuille jäivät entinen tiilitehdas ja ruukkutehdas, ennen asemaa rautatien yli ja sitten vaneritehtaan mutkaan ohi Liekorannan. ”Ompas lämmin, onko sulla säädöt täysillä” ”No on, joko täytyy hillitä?” Pekka käänsi Mossen lämppärin sisään virtaavan veden kuristinta. ”Tohon omaan säätimeen ei kannata puuttua ollenkaan, onko ny hyvä?”

Talven lumet tulivat kengissä sisään. Mattojen alle oli syksyllä laitettu sanomalehteä, kaikki vesi ei aina jäänyt kurakaukaloihin. Kahden lämmittimen puhallus sai kaiken lumen ja jään sulamaan ja höyrystämään ikkunat umpeen. Vallankin silloin, kun takapenkilläkin istui kyytiläisiä. Olisihan lasit pysyneet auki, jos auton oma puhallin olisi kyennyt puhaltamaan tarpeeksi. Vallankin takaikkuna meni huuruun. Tuli taas asiaa Vauranojalle. ”Kuules, kun minä tarviin nyt lämppärin puhaltimen paljaaltaan, propelli kyllä paikoillaan, kuusivolttisen, löydäkkös sellaisen?” ”Mennääs kattoon tolle hyllylle. Sinne niitä on kasailtu enemmänkin.” Siellä se olikin, ehjänä ja vanteet vielä ympärillä kiinnitystä varten. Pekka ruuvasi sen taakse hattuhyllylle, johdot vedettiin mattojen alta. Konsolin kohdalle sujautettiin katkaisin samaan paikkaan kuin edellinenkin, lämppärin kytkin oli. Hurina vaan lisääntyi, kun uusi kone alkoi pyöriä.

Posiot tulivat kylään. Paula laittoi nopsasti ruokaa keittiön pöydälle, lämmitti pieniin kuppeihin monenmoista herkkua. ”Tulkaas ny pöytään, minä olen tänne jotain väsänny.” Punaiset astiakaapit molemmilla sivuseinillä kuuntelivat tyytyväistä syömisen kulkua. Siellä ne näyttivät edelleen olevan paikoillaan, kun Pekka kolmekymmentä vuotta lähtönsä jälkeen siellä kävi.

Ukraina

Maan haltuunotto on valtaa. Putin on ilmaissut Neuvostoliiton hajoamisen olleen suurin geopoliittinen katastrofi Venäjälle. Hetken oli poissa NL:n kansallislaulu, sävel palautettiin. Sanoja kait vähän hävettiin, kuka nyt osaa uudet. Neuvostoliiton lopettivat Ukrainan, Valko-Venäjän ja Venäjän päämiehet. Muilta osallisilta ei mitään kysytty. Muutoksen kulkiessa laajan maan yli pystyivät monet äiti Venäjän helmoissa olleet maat itsenäistymään. Missä saatiin puisteltua vanhan vallan miehet harteilta, siellä alkoi nopea kehitys ja vaurastuminen. Siihen tarvittiin liittoutumisia, EU:hun ja Natoon. Jälkimmäinen turvasi myös maan itsenäisyyden jatkumisen. Hirmuisestihan Venäjä pelotteli, etenkin Viroa, ei kuitenkaan aloittanut takavuosien menestysliikettä, panssareiden marssia. Siellä, missä ei ollut tuota turvaa, Venäjä kykeni painostuksilla ja panssarimarsseilla tavoitteeseensa. Suoranaisia sotia Tsetseeniassa ja Georgiassa. NL taas vei panssarit Unkariin, Tshekkoslovakiaan, Prahaan. Sama valta kaihersi niin Stalinia kuin Putiniakin. Rautainen raja kulki halki Euroopan, aina Berliiniin saakka. Siitä on tultu miljoonia neliökilometrejä takaisin kohti Moskovaa. On menetetty Itämeren itäosat, vain pieni Kaliningrad, aiemmin saksalaisten ritarien tukikohta on säilynyt.

Ukraina säilyi vielä Putinin suunnitteleman mahdin ja vallan vaikutuspiirissä, samoin Valko-Venäjä. Viro, Latvia ja Liettua oli menetetty, Georgia meinasi mennä, Suomi siinä vielä kiikkuu ilman puolustusliiton voimaa. Janukovits joutui tienhaaraan tasapainottelussaan, ja putosi aidalta. Venäjä on asuttanut Krimiä vasta Toisen Maailmansodan jälkeen, tataarit, tuhatvuotiset asukit pakkosiirrettiin pitkin Venäjän aroja. Laivastotukikohta kohosi Krimille, sen Ukraina vuokrasi Venäjälle. Sopimus meni rikki sillä hetkellä, kun Maidanin aukion oppositio voitti ja valitsi uudet vallanpitäjät, länsimieliset. Vankilasta pääsi tuo edellisen kumouksen sankari lettipää, vaan valtansa jo menettäneenä, oligarkkina. Putin oli suunnitelmansa ajoissa tehnyt, länsimielisten ja EU:hun haikailevien ja mahdollisten Nato-mielisten kanssa hän ei neuvottele. Maa on saatava omaan hallintaan. Sothsin kilpailut sysäsivät Ukrainalaiset liikkeelle, idässä ja Krimillä säilyi vuosikymmenien pysähtynyt tunnelma. Sotasuunnitelmaa noudatettiin tarkoin, nuoret miehet aseineen ja ajoneuvoineen marssivat hallintorakennuksiin, pystyttivät tiesulut, saarsivat Krimin ukrainalaiset tukikohdat ja valitsivat uusiksi vallanpitäjiksi ne henkilöt, jotka olivat jo kirjoitetut Putinin listaan. Miehet olivat kuin kuusta putkahtaneet, ei minkäänlaisia tunnuksia, arvomerkkejä, eivät edes puhuneet mitään. Kovin venäjän armeijan miehiltä vaikuttivat, jos olisi syntynyt aseellinen konflikti, heidät olisi uhrattu. Näin ikään kuin ilman Venäjän vaikutusta nuo nuorukaiset mahdollistivat armeijan marssin vieraaseen maahan. Kas kun tuo uusi vallanpitäjä sopivasti pyysi Putinilta apua järjestyksen säilyttämiseksi. Siis niitä laulavia ja hurraavia venäläisiä vastaanko? Historian kirjoituksen helpottamiseksi.

Riittääkö Putinille nämä vallatut neliökilometrit, rauhoittuuko Ukraina. Mustanmeren laivasto on turvassa, Krim on jälleen venäläisten hallussa. Jos Ukrainan liikkuminen kohti länttä saadaan padottua, saattaa tilanne jäätyä. Mitä mielivät Kiovan valtiaat? Ukrainan armeija on heikko, huonosti koulutettu ja aseet ovat aikansa eläneitä, ei minkäänlaista apua ole muualta tulossa. Sotimaan he eivät kykene. Neuvottelevat kyllä EU:n ja USA:n kanssa. Itä-Ukraina on venäläisiä täynnä, hallintorakennuksia on jo vallattu. Sinne Putin saattaisi vielä marssia ilman verenvuodatusta. Kokonaiskuvaa se ei muuta, vielä jäisi emämaa epävarmaksi alueeksi. Uhkavaatimus on jo esitetty, laivaston on antauduttava. Tämä näyttää sellaiselta, että yhteiselo ei ole vaihtoehto.