torstai 31. tammikuuta 2013

Toisella vuosikurssilla




Syksyllä aloitimme viikon kesäloman jälkeen toisella vuosikurssilla. Meidät siirrettiin uudempaan rakennukseen auditorion ja päärakennuksen väliin aivan meren rannalla. Nyt meille jaettiin yksittäistuvat kaikille. Talo oli kahitiilestä muurattu nykyaikainen kasarmi. Meille alkoi jäädä enemmän omaa aikaa koulutuksen jälkeen.
Liikuntasalissa oli ylähyllyllä, varustehuoneen päällä, painonnostopaikka.
Siellä me iltaisin rimpuilimme painojen kanssa, erityisesti kad. Tiainen minun kanssani ilta toisensa perään. Esa oli raamikas, vahva ja melkoisen taitava tuossa lajissa. Minä aloitin yleensä työntöharjoitukset samalla painolla, josta Esa aloitti tempaukset. Siitä painoja nostettiin, kunnes minulle riitti siinä 80 kg kohdalla. Sen jälkeen Esa laittoi tankoon sellaiset 120 kg ja tempaisi nekin suorille käsille.
Harjoittelimme salissa karatea opettajan johdolla, käsipalloa, koripalloa ja lentopalloa. Lisäksi järjestettiin laskuvarjohyppyä varten kurssi halukkaille.
Erityisesti mieleeni on jäänyt erilaiset sulkeiset, milloin pokupyörän, miekan, tai suksien kanssa. Koskaan en muulloin ole nähnyt polkupyörien liikkuvan niin rivakasti komentojen mukaan joukkueellisen kadettien yrittäessä parhaansa. Se oli kuin balettia. Miekkasulkeiset pidettiin hieman rauhallisemmalla tempolla, mihin oli varmasti aihettakin.

Urheilu-upseerin johdolla harjoittelimme liikkumista suksien kanssa, sauvojen kera ja ilman sauvoja. Opettelimme tekemään latua murtamalla ensin vanhan latu-uran, ja sitten tamppaamalla sen suksilla ja hiihtämällä uuden uran. En olisi uskonut, että sellaisen kovan vanhan uran saa uusittua niin helpolla. Harjoittelimme myös sauvojen kanssa ilman suksia, ylämäkihyppelyä ja sauvakävelyä. Taisi siitä saada liikuntaneuvos Tuomo Jantunen alkuidean koko kansan liikuttamiseksi sauvojen kanssa. Tuomo oli ylemmällä kurssilla, hankki lisätuloja toimimalla parturina kurssilla.
 
Lääkärimme oli jo legenda. Siviilissä hänen väitettiin toimineen gynelogina. Hän tarkasti nopeasti vastaanotolle tulleen kadetin ja saattoi teipata särkylääkkeen kipeään polveen. Näin meille kerrottiin, tiedä sitten. Kerran minunkin tie vei hänen vastaanotolleen olin nitkauttanut selkäni pahan kerran. Sain kiellon mennä ulos ja pari lepopäivää, samalla lääkäri levitti jotain linimenttiä selkääni. Kesä oli kuumimmillaan, aurinko paistoi, muut olivat jossain päin harjoituksissa. Vein maj. Katonalle lääkärin todistukseni. Komppaniassamme oli jollain toisellakin kadetilla vapaata ulkopalveluksesta. Me menimme yhdessä pienelle parvekkeelle toisessa kerroksessa. Maj. Katona tuli paikalle ja sanoi lakonisesti meidän olevan kelpaamattomia ulkopalvelukseen! Menimme sisälle, minä olin ollut ilman paitaa ja saanut hiukan aurinkoa selkääni. Voi peeveli, kuinka alkoi selkääni vihotella, se linimentti oli sellaista, ettei sille sopinut uv-säteily. Saimme sentään käydä syömässä.

 
Matkalla syömään, päärakennus taustalla
 

keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Talvella ja kesällä harjoituksissa




Meillä alkoi ensimmäinen talvileiri. Mukaan otettiin ylimääräisiä villasukkia kotilomilta. Muu varustus oli palveluksessa saatuja. Linja-autoilla meitä taas vietiin, autojen tavaratilat olivat täynnä varusteita, suksia ja sauvoja, reput olivat täyteen pakattuja, rynnäkkökiväärit olivat kaikilla. Varustukset niskaan, sukset jalkaan ja marssi alkoi. Minulla oli aseen lisäksi toisella olalla kameralaukku. Aika punnertamista se oli. Nukkumaan ei näissä harjoituksissa ollut juurikaan aikaa, kaminat hehkuivat punaisina öisin meidän päästessä muutamaksi tunniksi jäisten havujen päälle huokaamaan. Ellei silloinkin tullut hälytystä ja komennusta vastahyökkäykseen.
Varusteista oli pidettävä hyvä huoli, ne oli saatava kuiviksi lyhyiden taukojen aikana, ja aina oli huoli siitä, että hukkuuko jotain. Jos niin kävi, oli se rahalla korvattava.
Muutaman päivän jälkeen kovassa pakkassäässä pidetyn harjoituksen tauottua pääsimme nousemaan meitä hakevien linja-autojen kyytiin. Autot olivat lämpimiä, ja me kaikki nukuimme penkeissämme minuutin kuluttua lähdöstä.

Lyhyiden pari päivää kestäneiden harjoitusten alussa määrättiin aina joku kadetti vuorollaan huolehtimaan käsketyn varustuksen mukaan ottamisesta. Silloin oli hieman enemmän töitä kuin muilla. Käskyn mukana tuli esimiesasema muihin joukkueen jäseniin, tai koko komppaniaan. Meillä olivat eri aselajit yhdessä, maavoimat, ilmavoimat ja merivoimat, kunnes lentäjät ja merimiehet erkaantuivat omaksi joukokseen Kauhavalle ja Suomenlinnaan. Minulla oli harjoituksenjohtajan vastuu. Valvoessani joukkojen varustuksen mukaanottamista jouduin komentamaan erästä ilmavoimien kadettia hakemaan minulle sukset ja sauvat varastosta. Se ei ollut mieluista kadetille, ja hän toikin minulle sellaiset sauvat, joista puuttuivat sommat. Lunta oli kinoksiin saakka Santahaminassakin, joten maastossa nuo sauvat eivät aivan hyvin toimineet. Kysyin kadetilta, eikö siellä ehjiä ollut. Ei kuulemma ollut. Olisin voinut vaihtaa kadetin kanssa sauvoja. Sitä en kuitenkaan tehnyt. Maastossa sauvat upposivat melkein ranteisiin asti tievalleissa. Kouluttajat sitä katselivat, vaan eivät puhuneet mitään.
Sarriojärvellä Lapissa alkoi ensimmäinen kesäleirimme. Junakyydillä Helsingin rautatieasemalta Misiin kesti pari vuorokautta. Matkasimme herroiksi m-58 päällämme. Oli siinä hurja ero härkävaunujen kyytiin, Lahdesta Niinisaloon kovapanosammuntoihin varusmiehenä mennessämme.Loppumatka kulki polkupyörillä. Erityisesti meitä kiellettiin tauoilla poistumasta Misin tien varrella metsään. Siellä saattoi vielä olla räjähtämättömiä miinoja ja muita ammuksia sodan ajalta.Leiripaikka oli lappilainen asuntokenttä. Muutamia huoltorakennuksia, telttojen paikkoja ja järven rannalla sievä sauna. Päivät ja yöt olimme harjoituksissa. Olin liikennelaskennassa pitkän sissijotoksen päätteeksi. Minä sain paikakseni korkean santaharjun laelta. Nimestä en ole varma, saattoi olla Mukkapäävaara tai Saarenpäävaara, sieltä näkyi hyvin kaksi tietä ja tiehaara, jossa tiet kohtasivat. Ryömin matalana harjun laelle aivan jyrkänteen reunalle, tähystin harvaa liikennettä, merkkasin sitä muistiin ja taistelin unta vastaan. Äkisti takaani kuului jotain, käännähdin ja siinä ryntäsivät kadetit Nordfors ja Järvinen minua kohti aikoen kait vähän pelotella pudottamisella. Kertasin tilanteen, pojat lähtivät muualle ja minä menin harjun rinteessä puiden suojassa olevaan telttaan lepäämään ja ruokailemaan. Alkoi siinä sitten niin ramaista, että ajattelin kuulevani kyllä, mikäli ajoneuvoja tiellä liikkuisi. Nukahdin tietenkin. Saapi sitä sitten arvuutella, olivatko minun liikennehavaintoni aivan todellisen kulun mukaisia jättäessäni listani esimiehilleni. Eipä ainakaan purkutilanteessa perästä päin mitään kuulunut.

Vapaan koittaessa sunnuntaina pelasimme leirialueella lentopalloa, kiertelimme hieman maastoa, kad. Niskanen lähti kanssani tutustumaan luontoon puron vartta. Alssi oli uskollinen nuoruuden harrastukselleen, ja pääsi myöhemmin Santahaminassa palvellessaan luonnosta vastaavan tehtävään. Oli rauhaisaa edetä kaverin kanssa havaintoja tehden ja omassa tahdissa.
Iltaisin ennen nukkumista meillä oli tapana jutella teltassa maatessamme. Tietenkin kerroimme toisillemme myös vitsejä, ja nauroimme mahdottomasti. Kad. Jaarva oli varustettu erityisen hyvillä varastoilla ja vertaansa vailla olevalla esitystaidolla. Eräänä iltana sitten joku ehdotti, että numeroisimme parhaat vitsit. Niin teimmekin, muistaakseni 13 vitsiä sai numeron. Sitten kun juttelun lomassa joku sanoi luvun, esim. kolmonen, niin kaikki alkoivat nauraa hillittömästi. Hyvin se toimi ja aikaa säästyi.
Mahtoiko varusmiehiä harmittaa meidän kovaääninen nauru, seuraavan kerran tarttuessamme pyöriimme, oli joitain satuloita leivitetty sinapilla ja ketsupilla!


tiistai 29. tammikuuta 2013

Työtä ja juhlaa

Tapahtumia ja tanssiaisia


Kurssillemme valittiin minut valokuvauskadetiksi. Otin kyllä mielelläni tehtävän vastaan, olinhan kuvannut vuosien ajan ja myös tehnyt itse kaikki kuvani filmin kehityksestä alkaen. Päärakennuksen alakerrassa oli hyvä kehityshuone. Monet illat siellä vietin harjoitusten jälkeen kehittämässä päivällä ottamiani kuvia. Majoituskerroksen aulan seinälle vein valokuvat ja listan, mihin muut saivat laittaa nimensä ja sen kuvan numeron, minkä halusivat.
Joissain tilanteissa, esim. paraateissa, minä saatoin olla pois paraatijoukosta ottaessani kuvia tapahtumasta. Yleensä olin tietenkin muiden mukana toiminnassa. Varsinkin taisteluharjoitusten aikana kameravarustuksesta oli lisäriesaa roikottaessani täyspakkauksen ja aseen kanssa vielä kameralaukkua toisella olalla.
Kuvia otin koko koulutuksemme aikana ja myöhemmin vielä kurssitapaamisissamme. Niitä myöhempiä kuvia jaoin sitten aina seuraavassa tapaamisessa.
Erityisesti mieleeni painuivat meihin kohdistetut perinnetapahtumat. Ne olivat välillä uskomattoman juhlavia ja kohottavia, kuten esim. yöllä pimeässä juhlasalissa pidetty tuokio, johon kadettikuoro oli valmistautunut. Ylätasanteella seisoivat kouluttajamme palavat kynttilät kädessään pukeutuneina juhla-asuihin. Niissä joukoissa seisoivat myös siviiliopettajamme. Meidät haettiin yöllä huoneistamme päällämme käsketty varustus. Puhua ei saanut. Meidät vietiin pitkässä ketjussa ylemmän kurssin kadettien ohjaamina pimeään juhlasaliin. Kynttilät kouluttajiemme käsissä olivat valona, kun asettauduimme muodostelmaan. Kadettikuoro kajautti takanamme Finlandian. Karvat kihelmöivät vieläkin sitä muistellessa.
Talvella olivat myös ensimmäiset tapahtumat, joihin saimme kutsua daamimme mukaan, sarkatanssiaiset.  Olihan se komeata, kun saimme seurustella ulkona tulilla ja sisällä tanssittaen viehättäviä daamejamme.
Kaikki me olimme saaneet opetusta tanssinopettaja Blomqvistin johdolla Ostrobotnialla kerran viikossa. Vietiinpä meitä sinne kerran kuorma-auton lavallakin. Tavallisesti saimme linja-autokyydin armeijan autoilla.
Opetus kurssilla oli tehokasta, lehti-ilmoituksella Blunkka oli saanut sata neitokaista saapumaan kurssille daameiksi. Neidot asetettiin tanssisalin pitkälle seinälle ja kadetit vastapäätä.
Kadetit, valitkaa daaminne! Kuului komento. Montaa silmäystä siinä ei ehditty siinä tehdä, kun oli jo kumarrettava. Tanssikurssi käytiin yleensä läpi saman daamin kanssa. Joillakin saattoi olla entuudestaan tuttu partneri. Opettelimme perinteiset lavatanssit, tangoa, valssia, jenkkaa, satchaa, jiveä, sekä vanhoja tansseja, padespa, kikapoo... Blunkka selosti ja näytti edellä ja sitten kaikui, yksi, kaksi, kolme ja liikkeelle.


 



maanantai 28. tammikuuta 2013

Ensimmäinen talvi Santahaminassa

Opiskelumme ensimmäisenä syksynä ja talvena muistutti luentomaisuudessaan yliopisto-opetusta. Valtio-opin luennot(Heikkurinen) olivat mielenkiintoisia ja me saimme siitä sekä kasvatustieteestä suoritetuksi peruskurssia vastaavat opinnot. Meillä oli myös käytössä opintokirja, johon merkittiin suoritukset, kuten Helsingin Yliopistossa oli tapana. Englannista suoritimme pro exercitio tason ja matematiikassa saivat halukkaat suorittaa abrobaturin. Opetus oli korkeatasoista ja siviiliopettajat olivat erittäin motivoituneita.
Auditorion yhteydessä oli kahvila. Taukojen aikana saimme sieltä ostaa virkistystä, kahvia ja viinereitä, tupakkaa ja makeisia. Usein sattui niin, että eri vuosikurssien kadetit osuivat samaan jonoon. Silloin nuorempi kadetti antoi paikkansa vanhemmalle. Silloin me päätimme, kun meitä nuoremmat saapuvat, ettemme enää noudata tuota tapaa. Niin saimme sen poikki, ja meitä vanhemmat kadetit myös lakkasivat vaatimasta paikkaansa nuoremmilta. Näin jonottamisen päättyminen vuoroa antamalla siihen, ettei ehtinyt enää kahville, päättyi.

Reippaan illan jälkeen saattoi luennoilla olla joskus vaikeuksia seurata opetusta. Varsinaisia häiriöitä ei tunneilla ollut, lähinnä kyvyttömyyttä vastata esitettyyn kysymykseen. Erään ilmastologisen luennon aikana minulle sattui kysymys päällämme olevan ilmapatsaan painosta. Minun olisi pitänyt tietää kykenisinkö kantamaan harteillani tuon ilman painon.
Mietin, että johan minä sen kannan ja vastasin kykeneväni. Oikea vastaus oli kuitenkin, että tuo patsas painaa 1500 kiloa!

Meillä kävi myös ulkopuolisia vieraita luennoimassa. Mieleenpainuvin luento oli sotahistoriasta. Kenraali Adolf Ernroth oli tullut muistelemaan Kannaksen suurtaisteluita ja eritysesti Äyräpään puolustusta. Kenraali asteli eteemme, hänelle oli laitettu mikki kiinni rintamukseen, katsahti meitä ja lausui: "Kyllä minun puheeni kuuluu ilman tällaisia rahisevia laitteita!" Me taputimme hänen riisuessaan mikrofonin pois. Erityisesti painui mieliimme kenraalin sanat joukkojen ja komentajan välisestä luottamuksesta. Hän kertoi olleen vaikeaa komentaa puolustus Äyräpään harjanteelle takanaan valtava vuolaasti virtaava joki. Siinä tiesivät sekä joukot että komentaja, miten vaikea ja kuluttava edessä oleva taistelu olisi.
Kenraali Ernrothin komentamat joukot olivat jo pitkän ja raskaan taistelun uuvuttamat. Siinä tilanteessa saattoi auttaa vain tieto siitä, että komentaja tekee kaikkensa joukkojen eteen sen taistelukyvyn ylläpitämiseksi. Kenraali lisäsi miestensä tajunneen tilanteen vaativan heiltä harjanteelle jäämistä. Mutta he eivät olisi jääneet, elleivät he olisi luottaneet komentajaansa.

 Ensimmäisenä keväänä maan jo osittain paljastuttua ja vesilammikoitten ilmestyttyä metsiin alkoi koulutuksemme toinen jakso, varsinaiset ulkoharjoitukset. Yliopistomainen luentokoulutus oli ohi. Kapt. Raatikainen vei joukkueensa taistelukoulutukseen urheilukentän takaiseen maastoon. Ensimmäisen lammikon kohdalla alkoi etenemisen harjoittelu ryömimällä. Raatikainen kyllä karjaisi, mikäli kadetti koetti pitää takapuoltaan ylhäällä. Poteroitten kaivaminen Saharan hiekkaan oli sinänsä melko helppoa joskin ikävää puuhaa. Kadetti Savenius motivoi minua: "Ajattele, että kaivat kesämökin perustusta." Se saikin lapion heilumaan mukavasti.
Olimme kihlattuni Paulan kanssa rakentaneet kesämökin Vammalan Liekosaareen. Sinne me kadetit ajoimme kerran lomallamme kahden auton voimalla. Olin vuokrannut yhden auton ja toista ajoi kadetti Peltola. Vanhaa Porin tietä päästelimme nuorukaisten huolettomuudella toisiamme ohitellen. Meitä oli aika remmi, kadetit Poutanen, Roiha, Karjalainen, Vartiainen, Kianto, Koivisto...
Parilla perämoottoriveneellä ajoimme rantaan, lämmitimme saunan, uimme ja saunoimme, kad. Poutanen oli tuonut vesisukset tullessaan, ja vuorotellen painelimme pitkin Liekovettä. Paitsi minä, kun kaaduin heti lähdössä. Saunan välikatto oli vielä villoittamatta, se päätettiin heti tehdä. Minä toin villoja sisälle, ja Renne asetteli niitä välikatolla paikoilleen ja yski niin mahdottomasti. Ei kuitenkaan suostunut tulemaan kesken pois. Minulla oli laulukirjoja mukana, ja illan mittaan lauloimmekin ruuan ja juoman kyllästäminä niitä läpi. Suosittu kirja oli SAK:n laulukirja, siinä kun oli rempseitä viisuja.
Sunnuntaina taas palasimme Santahaminaan.



Poutasen Matti tuolilla ja kirjoittaja pöydällä

 
.

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Ruokasali

Ruokailu


 

Ruokahuolto oli järjestetty aivan erinomaisesti. Ruokailua varten oli juhlava ruokasali, jossa oli pylväillä erotettu pienempi osa. Pöydissä olivat valkoiset pöytäliinat, ruokailuvälineet ja lautaset olivat etukäteen katettuja. Keittiön henkilökunta valmisti kaikki ruoat ja tarjoilijat kantoivat tarjoiluvadeilla sen pöytiin. Meillä oli kahden viikon ruokalista, joka siis kiersi takaisin kahden viikon välein. Ateriat olivat esimerkillisen hyvin valmistettuja ja maukkaita. Ajan kuluessa sama ruoka alkoi kuitenkin jo olla tuttua makuhermoissamme. Ruokailu tapahtui vanhempien kadettien valvovien silmien alla. Samalla saimme tapakoulutusta kaikenlaisten astioiden ja ruokaluvälineiden käytössä. Joskus virheen sattuessa vanhempi kadetti saattoi osuvilla sutkauksilla tai määräyksillä palauttaa nuoremman kadetin takaisin ruotuun.

Päivystävä upseeri ja kadettivääpeli ruokailivat omassa kahden hengen pöydässään salin perällä. Mikäli oli jotain asiaa PU:lle, oli mentävä seisomaan tarkalleen oikeaan lattiassa olevien ruutujen kulmaukseen ja kysyttävä ensin lupaa kadettivääpeliltä. Hän sitten antoi luvan, ja kysyjä siirtyi uuteen ruutuun ja esitti asiansa.

Minullekin tuli kerran asiaa PU:lle, hän oli kapt. Yli-Ketelä. Me olimme tavalliseen tapaan edellisenä iltana kaupungilla omilla retkillämme, ja ravintolassa oli tullut juoduksi jonkin verran. Aamuruokailussa, kun vielä seisoimme pöytiemme vieressä odottaen lupaa istua, alkoi minua heikottaa. Otin lasit pois silmiltäni, etten loukkaisi itseäni mikäli kaatuisin. Seuraava muistikuvani oli aulan sohvalta, jossa minä makasin ja olo oli todella huono. Nousin ja palasi ruokalaan, marssin kadettivääpelin eteen ja pyysin saada puhutella PU:ta. Luvan saatuani pyysin kapt. Yli-Ketelältä lupaa saada palata aamiaiselle. Häntä hieman hymyilytti, kun vastasi: "Niin, tehän poistuittekin täältä ilman lupaani." Veljet olivat kantaneet minut aulaan kai peläten että minä oksennan saliin.

Ruokalassa oli toinenkin ruutukohta. Sen nimi oli ytimekkäästi Ruutu.Se sijaitsi salin takaosassa PU:n pöydän vieressä siten, että siitä oli hyvä näkyvyys joka puolelle. Tilanteen niin vaatiessa vanhemmalla kadetilla oli oikeus kouluttaa nuorempaansa käskemällä hänet ruutuun. Silloin sinne oli mentävä kunhan ensin pyysi luvan kadettivääpeliltä ja PU:lta. Ruudussa seisottiin kahden ruudun välisellä rajalla kantapäät tarkasti ruutujen takakulmissa. Seisoin siellä minäkin selittäen edellisen illan käytöstäni Bottalla. Olin siellä tanssimassa m. -58 päälläni ja illan kuumuudessa olin aukaissut puvun napit. Sain moitteet ylemmällä kurssilla olevalta kadetilta ja käskyn astua ruutuun seuraavana päivänä.Sen teinkin, ja jouduin vielä palaamaankin sinne, kun minua vielä hyökytettiin. Siitä eivät oman kurssini kadetit pitäneet, vaan alkoivat protestoida. Sain palata takaisin pöytään.


 


  

Ensimmäinen vuosi Santahaminassa

Santahaminan koulutus alkaa


Kutsu saapua opiskelemaan tuli aikanaan. Olimme sitä ikäluokkaa, joka joutui säästöjen kohteeksi, ja meillä oli kuukautta lyhyempi varusmiesaika. Nyt uramme jatkuessa välittömästi varusmiespalvelun jälkeen ei tuolla seikalla ollut merkitystä. Koulutuksemme alkoi isällisen eversti Haaksalon johdolla. Meidät jaettiin tupiin päärakennuksen toisessa kerroksessa. Useimmat saivat toisen kadetin jakamaan huoneen kanssaan. Minut laitettiin asumaan yksinään. En tuota seikkaa erityisemmin arvostanut, jouduinhan aina lähtemään jonkun muun tupaan voidakseni keskustella ja kerrata päivän tapahtumia.
Ensimmäinen syksy kului nopeasti, meillä oli paljon luentoja sekä auditoriossa että pienemmissä ryhmissä luokissa. Opettajina meillä oli sekä kantaupseereja että siviilejä. Kaikki olivat erittäin motivoituneita työhönsä. Komppanian päällikkömme maj. Katonan luennoilla saattoi seurata erittäin huolellisesti valmisteltuja esityksiä. Jopa paperiliittimet olivat tarkoin järjestyksessä myös luennon päätyttyä.

Maj. Katona otti meidät kadetit yksitellen vastaan toimistossaan. Hän kyseli meiltä kuluneesta ajasta ja miten olimme koulutuksen ottaneet vastaan. Vastailin terävästi ja lyhyesti hänen kysymyksiinsä. Sitten lopuksi hän kysyi yllättäen, oliko muuta. Tämä sekoitti pasmani, ja kerroin hänelle havainneeni epäasiallista arvostelua meidän junailuistamme. Kysyin häneltä, miten on varmistettu arvostelujen oikeudenmukaisuus.
Sillä lailla! Suojaukseni laski pieneksi hetkeksi ja möhläsin kunnolla.
 

Meillä oli sulkeisia ja muita helppoja harjoituksia urheilukentällä. Maj. Katona tuli niitä seuraamaan ja puhutteli meitä nimeltä. Miltei erehtymättä hän muisti jokaisen kadetin nimen ja korjasi nopeasti, mikäli tuli virhe. Hänen oli täytynyt opetella meidät kantakorttien valokuvien perusteella. Aikamoinen saavutus, kurssimme vahvuus oli aloitettaessa 100 henkeä. 
Opiskelimme matematiikkaa ja englantia (Pitkänen?) siviilien johdolla. Englannin opetusta varten meillä oli kieliluokka, jossa kuulokkeet korvilla saimme simultaaniopetusta. Motivaatiomme edetä oli vahvaa, preppasimme kokeiden edellä toisiamme ja viikonloppuisin painuimme koteihimme ympäri Suomea. Kadetti Korkalo asui Tyrnävän Ängeslevällä ja sai aikaan viikonloppuvapaan siirtämisen aikaisemmaksi. Näin Tuomokin ehti levähtää kotonaan ennen paluuta Helsinkiin.

Vapaaillat alkoivat, pääsimme koulutuksen päivisin loputtua omalle ajalle. Näin alkoi Helsingin valloitus. Pienissä ryhmissä suunnistimme ravintolasta toiseen, Vanhan Kellari, Vanha Maestro, Zillerdal, osakunnat, museot, elokuvateatterit tulivat tutuiksi. Kokemuksia vaihdettiin seuraavana päivänä ja erilaisille töppäyksille naurettiin.
Minulla oli käytössäni Ford Anglia, sillä opiskelin ajamaan joka puolella Helsinkiä. Muutaman kerran hain rautatientorilta bussipysäkki 86:lta kadetteja mukaani palatessani Santahaminaan. Eräällä kerralla minulla oli mukanani auton täysi kadetteja. Rautatientorilta Kansallisteatterin kohdalla päätin ajaa teatterin sivusta vasemmalle. Kuvittelin voivani kiertää teatterin taitse Kaisaniemen sivuitse. Ajoin luiskaa ylös ja teatterin taakse, kun eteen tulikin rappuset alas puistoon. Samalla vauhdilla ajoin portaat alas ja puistotietä ulos portista. Pääsin siitä ilman seuraamuksia. Jalkakäytävällä kulkijat katselivat kummeksuen perääni.




 




 

Armeijan harmaissa v.1978

KadK 55


Hennalan punatiilisessä kasarmissa suuren alokastuvan ikkunan alla pöydällä on Helsingin Sanomat. Alokkaat ovat jo iltatoimissaan, kusiluistimet jalassa ja yöpuku useimmilla päällä. Pekalla ja Matilla on vain yöpuvun housut, yläruumis paljaana. He ovat molemmat kiinnostuneita samasta lehdestä, arvioivat hieman katseellaan, ja ottavat kontillaan painiotteen toisistaan. Alkaa rauhallinen puristus ja vääntö, kumpiko lehden lukee?

Pekka oli huolellisesti valmistautunut armeijaa varten, kesät ja talvet oli retkeilty luonnossa reppua kantaen ja ahkiota vetäen. Fyysistä kuntoa oli nostettu kavereiden kanssa voimistelulla ja leuanvetokilpailuilla.
Matti oli jääkiekon pelaaja, harjoitellut junnuajoista lähtien säännöllisesti, myös fyysistä puolta.

Otteet tiukkenevat, molemmat puristavat vastustajaa ja alkavat kääntää toista alleen.
"Kas, onpa kovalihaksinen kaveri," tuumaa Pekka ja alkaa jäädä heikommaksi.
"Mikäpä minua auttaa," Pekka luovuttaa lehdenluvun Matille.

Vartiainen ja Turtiainen jatkoivat sotilasuraansa Panssarikoulussa Hämeenlinnassa. Puolikurssilla Matti oli kurssin priimus, kurssin päätteeksi Pekka oli ensimmäinen.

Hamina, mukaan tuli toinen Matti, Poutanen. Samassa komppaniassa taisteltiin ja Santahaminaan tähdättiin. Krh komppaniassa palveli myös Palomäen Erkki samaan aikaan. Harjoitukset olivat helppoja, sekä sisällä tunneilla että maastossa. Poutasen Matti oli suunnistanut Suunta-Seppojen riveissä ja juossut useita kilpailuja menestyksekkäästi.
Kyllä silti kevyen kranaatinheittimen vastin hakkasi lantiota nopeassa liikkeessä. Selvää oli kuitenkin, että sotilastielle astutaan.

Santahamina, Hevossalmen silta, vartiomies pysäytti bussin 86. Annoin hänelle pääsykoekutsun kadettikurssille, pääsin perille jalkaisin. Oli siinä muitakin marssimassa, tulimme männikkökankaan laidalla sijaitsevan päärakennuksen eteen. Saimme ohjeet tuvista ja edessä olevista tapahtumista. Ajoissa kun olimme, pääsimme syömään kadettien kanssa.
Asettauduin vapaaseen paikkaan ruokalassa ja tarkkailin kadettien toimia voidakseni kunnialla läpäistä tämän ensimmäisen testin.
"Herra kadetti, pyydän maitoa," kajautin esimerkin mukaisesti. Kadetteja hieman nauratti, mutta maitoa sain.

Meidän kurssimme oli ensimmäinen, jolle oli laadittu pääsykoesarja psykologisine testeineen. Haastattelut olivat helppoja, joitain kompia siellä oli mukana, esimerkiksi se, että mitä tekisitte, jos maan hallitus antaisi käskyn, joka olisi teidän mielestä väärin. Teettekö vai vastustatteko. Lisäkysymys marsalkka Mannerheimin merkityksestä oli samaa luokkaa helppoudessaan.

Varsinaiset psykologiset testit tehtiin auditoriossa, joka sijaitsee päärakennuksen vieressä pienen matkan päässä. Siellä täytimme erilaisia kaavakkeita ja viimeksi musteläikkätestin. Aina uudenlainen musteläiskä oli selitettävä, siis mitä se tuo mieleen. Siinäpä vasta testi, lopulta vastasin viimeiseen, että koiran oksennus!
Lisäksi meillä oli fyysiset kokeet. Juhlasalissa ensin vedettiin leukaa niin monta kertaa kuin jaksettiin. Ähisten siinä moni poika kiskoi silmät mustana. Tämä olikin minulle helppoa, vedin yhdeksäntoista kertaa, ja eräs lentäjä 18. Saimme pisteitä hyväksemme vedetyistä leuoista.
Seuraavaksi oli urheilukentällä Cooperin testi. Poikia kiersi rataa 15 minuutin aikana niin pitkälle kuin pääsi. Taas saatiin pisteitä matkan mukaan. Mahtoiko Lindstedt olla paras, 4200 metriä. Minäkin pinnistelin yli 3000 metriä, ja olen nyttemmin ollut suorituksestani tyytyväinen, kunnes tajusin meidän juosseenkin kolme minuuttia yli varsinaisen Cooperin testin aikarajan!

Katselimme Vartiaisen Matin kanssa toisiimme, kun kaikilta kysyttiin komennuspapereita. Ei meillä ollut. Kun kerroimme sen komppaniassamme, niin päällikkö vaan sanoi meidän olleen korkean tason puntiksella.

tiistai 15. tammikuuta 2013

Illanviettoa ja rahankeruuta Raumalla v. 1984

Opiskelijat Raumalla

Neljän vuoden aikana vahvistui vapaa-ajan vietto. Nopeimmin löytyivät ravintolat ja anniskelupaikat. Manala sekä Otava kilpailivat suosiosta. Seminaarin mäeltä riitti kyllä molempiinkin kävijöitä. 1979 alkoi ensimmäinen maisterikurssi, jonka opettajat siis valmistuivat ylempään korkeakoulututkintoon. Pekan vuoro oli seuraavana vuonna. Opiskelijat olivat toistakymmentä vuotta nuorempia, joidenkin isänä hän olisi voinut iän puolesta olla. Hyvin välittömiä ja vilpittömiä, nopeasti tutustuvia olivat. Vuosiluokka kulki yhtä jalkaa putkessa läpi koulutuksen. Siksikin siellä kurssit hitsautuivat yhteen. Ensimmäinen linja keksi itselleen tavoitteen rahan keräämiseksi, he halusivat Rion karnevaaleille. Hiukan nuoremmat sitä epäilivät, onnistumista, mutta hirmuisesti töitä tekivät sen eteen. Yliopiston johto suhtautui ymmärryksellä vapaa-ajalla tehtyyn yhteiseen tavoitteeseen tähtäävään työhön. Sille työlle alkoi kehittyä säännöt, jotka sitten kirjoittamattomina rajoittivat nuorempien mahdollisuuksia varain hankinnalle. Ilmaislehden tekeminen, siihen mainoksien kerääminen, artikkeleiden kirjoittaminen, valokuvat, laskutus ja tietenkin jakaminen ympäri Raumaa olivat kova ponnistus. Lehden painos oli 10.000 kpl. Sen työn sai tehdä neljäs vuosikurssi

"Pekka, me olemme ajatelleet Otavaan kabareeta, tuletko mukaan?" "Jaa,a, kunhan ei tarvitse laulaa eikä tanssia." "No äläs nyt, kyllä me olemme ajatelleet tanssiteatteria." Kirsi ja Tiina olivat tosissaan. "Kattotaas rauhassa, keitä siihen tulisi?"" Marita nyt ainakin, ja vielä kaksi, kolme tyttöä, sinä olisit ainoa poika." Päivä meni luennoilla ja ryhmätöissä, ruokailemaan oli kiire. Onneksi opiskelijoiden ravintola oli samalla Seminaarin mäellä. Pekka kävi vielä kotona ja käveli kahviteltuaan Kirsille toiselle puolen kaupunkia. "Kaikkeen minä menenkin, kattotaan nyt, josko siitä mitään tulee." Mietteissään hän asteli puiston läpi, Seminaarin sivua ja oli perillä. Ovisummeri soi ja päästi sisään. "Terve, teitähän on täällä jo joukko, minä kattelen nyt aluksi." "Ei täällä kattella, riviin vaan, tästä muuten mitään tule. Meidän täytyy tehdä yhdessä tanssiaskeleet." Tiina takoi tahtia, yks, kaks, kolme, kaikin ottivat muutaman helpon askelkuvion. Sitä toistettiin, kunnes se meni. Uutta harjoiteltaisi seuraavana päivänä yliopistolla. Ryhmään oli pyydetty myös Tarja, Sinikka ja Stina. Keskellä päivää oli siihen sopivasti aikaa. "Juodaas teetä ja kahvia, minä keitän, mitä te otatte?"

Pienessä luentosalissa jatkettiin askeleiden opettelua. Mukaan alkoi tulla vaikeampia kuvioita ja niitten muistamisessa oli hankaluuksia. "Kattokaas nyt, ensin näin, käännytään ja mitä sitten?" Tiina alkoi tuskailla. "Mennään tähän asentoon." Kirsi näytti. "Miten siihen päästään, täytyykö ottaa väliaskel, ja kuinka sitten käännytään?" Asian oli oltava kaikille selvä. Onneksi aikaa vielä oli viikon verran. "Missä asuissa me sitten esiinnymme?" Marita käytännön ihmisenä mietti pitemmälle. "Me olemme ajatelleet sukkahousuissa ja siihen päälle pusero, joka ylettyy takapuolen päälle." "Minä en suostu," kiljaisi Pekka. Muita alkoi naurattaa. "Sukkahousuja en jalkaani vedä." Maritalla oli ehdotus. "Minä ompelen sinulle sellaiset väljät leopardikuvioiset housut. Puntit tulisivat puolisääreen ja niissä olisi kuminauhat." "Tjaa, voisi ne mennä." "Meillä tytöillä on sitten samanväriset paidat, olisiko ne mustat vai valkoiset?" "Mustat olisi paremmat, siellä salissa on silloin melko pimeää, valo kohdistuu lavalle. Silloin eivät huomaisi meitä liian aikaisin." Tiinan ehdotus oli käytännöllinen. "Sellaisenko minäkin sitten hankin?" Pekka seurasi keskustelua. "Ei, sinulla on yläruumis paljaana." "Mitä, paljain varpain ja yläruumis alastomana?" "Ei aivan, kaulaasi saat punaisen silkkihuivin, sidot sen solmuun niskan taakse." Marita oli tämänkin ajatellut. Pekkaa alkoi mietityttää. "Mihin minä taas sotkeuduin, no olkoon, mukana vaan mennään."

Raumalla oli varaa valita ravintola, kurssilaiset neuvottelivat omistajien kanssa illan vietoista. Opiskelijat järjestivät ohjelman, ilmoittivat lehdessä, hoitivat tiskijukan tehtävät. Ruoka ja juoma tuli ravintolan puolelta, samoin ovimiehet ja järjestyksen pito. Opiskelijat keräsivät pääsymaksutulot yhteiseen kassaan. Niihin rientoihin Pekkakin osallistui, opettelipa levyjen vaihtamistakin tiskijukan pallilla. Silloin tulivat nuoremmat sanomaan, että väliin täytyisi puhuakin. Sitähän Pekka ei alkanut, ei ollut siihen kylliksi perillä musiikista. Kuulokkeista saattoi kyllä kuunnella ja valita sopivia kappaleita toiselta levylautaselta toisen soidessa. Kabareeilta alkoi. Paikalle tuli myös muuta nuorisoa sekä lehtoreita yliopistolta, Sali oli täynnä. Musiikki pauhasi, Sali alkoi himmentyä, katselijat alkoivat siirtyä tanssilattian lähelle nähdäkseen kunnolla. "Saakohan Ari oikean musiikin soimaan, kun tulemme lavalle." Pekkaa hermostutti. "No, nyt se alkaa, minun on siirryttävä lavan reunalle." Lehtoreitten pöytä oli aivan esiintymispaikan vieressä. Siihen ainoa miestanssija istahti tuomalleen tuolille, sivulleen katselematta hän aukaisi housunsa ja alkoi riisua niitä. Siinä ei voinut kuin keskittyä omaan tekemiseen. Taisivat muut siinä ensin kummeksua, ja suu aueta niiltä, jotka riisuutumisen huomasivat. Alta paljastuivat leopardihousut. Seuraavaksi paljastui yläruumis. Ehkä silloin ajattelivat sekoamisen tapahtuneen. Sen miettimiseen ei ollut aikaa, nopeasti silkkiliina kaulaan, tytöt olivat tulossa salin halki, hirmuiset aplodit kaikuivat ennakkoon. Ari laittoi musiikin soimaan ja Pekka hyppäsi lavan loisteeseen rytmissä muun ryhmän kanssa.