Tavallinen päivä
Menin laboratorioon verikokeisiin. Korona oli vienyt huomioni niin, etten ollut koko keväänä ja kesänä käynyt kertaakaan. Sairaalassa oli otettu uusi siipi käyttöön, sisäänmeno oli siirretty toiseen paikkaan. Aika vähän näytti olevan potilaita, aioin ottaa vuoronumeron. Ei se käynytkään, siinä oli ajat vain päivystyspotilaille tai näytteen tuojille. Kysyin toisilta, eikö enää pääse jonottamaan ilman ennakkoon ilmoittautumista. Ei päässyt. Läksin ulos ja ajoin kotiin tilaamaan aikaa netistä.
Ei se ollut kovin vaikeata, löysin vapaan ajan ja tilasin sen. Seuraavana päivänä olin taas laboratoriossa, 13.50. Muutamia jo kutsuttiin sisään, pianhan tämä menisi. Vaan ei, jälkeeni tulleita meni sisälle, minä istuin ja odotin kutsua. Puolen tunnin päästä kysyin edestakaisin viuhtovalta hoitajalta, enkö pääse ollenkaan. Hän lupasi tarkistaa koneelta, tuli ulos ja ilmoitti, ettei minun varaamaani aikaa ole. Lupasi kuitenkin ottaa minut hetken päästä. Sain antaa vertani kahteen putkiloon.
Kymmeneltä aamulla olin jo käynyt pankissa, kun lähettivät kirjeen ja pyysivät tapaamiseen. Kävelin sisään toiseen kerrokseen, jossa odottikin kolme virkailijaa. Yhden pankkihenkilön kanssa kävelimme alas ensimmäiseen kerrokseen ja menimme pieneen huoneeseen. Hän opasti mobiilin käyttöön ottamisen. Olimme ostaneet Paulan kanssa pari päivää aikaisemmin samanlaiset Samsungit. Vanha luurini oli jo väsynyt, eikä se kyennyt pitämään kaikkia ohjelmiaan käynnissä
Kotona Paula odotti kyytiään kaupungille. Hän oli jo käynyt naapurin Ullan kanssa punttisalilla. Salmisen Orvo oli käynyt aamulla ja tuonut komeita kaloja, kuhia ja valtaisia ahvenia. Ne odottivat jääkaapissa fileerausveistä. Silloin Matti soitti ja tarjosi ämpärillistä suppilovahveroita, oli ollut Laitikkalassa poimimassa. Sovimme tapaamisen linja-autoasemalle, Paulalla oli parturiaika.
Komea ämpärillinen sieniä lipui minun viereeni parkkipaikalle samoin askelin.
On siellä kanttarellejakin jonkun verran. Sienet olivat kauniita ja puhtaita, kuten aina Matin jäljiltä.
Hain Paulan parturista ja ajoimme kotiin. Otin kalat esille, kiloisia kuhia ja kolme suurta ahventa. Ne minä suolasin savustamista varten. Fileeraamisen jätin seuraavaan päivään. Siihen oli selvä syy, Tuoreen vastapyydystetyn kalan liha hyljeksi veistä, ja filee meni helposti ohueksi ja näin jää selkäruodon molemmin puolin paksut hukkapalat.
Ilolan Mikko palasi karhujahdista Kuusamosta. Hän oli luvannut tuoda meille kypsiä puolukoita ämpärillisen. Mietimme keittiössä sienien kanssa, että ei tästä enää puutu kuin Mikko ja puolukat. Puhelin soi:
Täällä Mikko, nyt olisi niitä puolukoita, minä voisin tuoda ne nyt heti.
Valkoinen pakettiauto ajoi pensasaidan viereen. Kävelin vastaan ja ohjasin Mikon huvimajaan. Paula hoiti puolukat toiseen ämpäriin, keitti kahvit, teki kylmäsavulohivoileipiä, huusi minua hakemaan tarjottimen. Meillä meni rattoisasti pari tuntia. Mikko kertoili karhuista, joita he eivät tällä reissullaan olleet edes nähneet, vanhoista maanviljelytavoista ja sanoi aina, kuule Pekka.
Keittiössä laitoimme puolukat minigrip pusseihin pakastamista varten, niitä pusseja oli ainakin kaksikymmentä.
Toivoimme seuraavaksi hieman rauhallisempaa päivää.
