Nuno Coelho kapellimestari, Cedric Tiberghien piano
Ajelin Pälkäneen kautta Tampereelle. Vein Paulan Kangasalalle Jalmarin kotiin katsomaan Airia. Talvirenkaat olivat tarpeen, tie oli mustan jään peitossa. Olin hyvissä ajoin parkkihallin kolmannessa kerroksessa, siellä oli vasta yksi auto, joten pääsin paikalleni ensimmäiseksi. Kello 18.33 lähdin kävelemään parvelle eturiviin. Ehdin istahtaa aulan tuolille ja avata ohjelman, kun ovet aukesivat.
Ludwig van Beethoven, Konsertto nro 3 pianolle ja orkesterille alkoi terävän ilmavana, pieni odotus ja klarinetit antoivat suunnan, huilu ja oboe vastasivat jouset soivat ja klarinetit vastasivat hyvin kepeästi, kunnes jouset osoittivat vuoron solistille. Hän aloitti samalla teemalla, varioi sitä, jouset yrittivät palauttaa, mutta solisti ei suostunutkaan vaan aloitti omaa kulkuaan. Vielä jouset ja sellot yrittivät ohjata solistia alun tielle, mutta mitä vielä. Solisti intoutui omaan suuntaansa, hyvin vähäeleisesti, erittäin taitavasti ja vaikeni. Nyt jouset jatkoivat teemaa, jota solisti taas kehitti, koko orkesteri intoutui samaan tarinaan kunnes palasivat jykevästi alun teemaan, sitten kepeästi, yhteistyö kävi tandemkävelyn tahtiin. Solisin vähäeleisyys sopi hyvin yhteen orkesterin ja kapun esitykseen.
Pienen jyräyksen jälkeen piano alkoi laulaa kuulaammin toistaen väliin alun teemaa, kadenssi oli huiman taidon näyte, joka tuntui jatkuvan ja jatkuvan kunnes trillit johdattivat kapun ohjaamaan orkesterin lopettamaan osan.
Solisti aloitti toisen osan aivan muussa maailmassa ja orkesteri otti saman suunnan. Sävelkieli muuttui pohdiskelevammaksi, pois oli heitetty ekan osan kepeys ja hilpeys ja paluut teemaan.
Anna-Leena Jämsän huilu kontrolloi ja komensi solistia, kunnes hän pääsi pienen epäröinnin kautta ilmavaan esitykseen Planmanin ja Jämsän huilujen avustuksella.. Nyt huilut komensivat koko jousiston mukaan, hiljenivät ja jäivät solistin taustalle. Piano vaikeni, kapu piti ohjelmaa hiljaisesti koossa kunnes piano aloitti reippaan etenemisen ja antoi uuden teeman orkesterille. Yritettiin saavuttaa ekan osan kepeys, mutta orkesteri soittikin täydemmin, painavammin ja solisti innostui samaan ilmaisuun. Alun poljento palasi, kunnes klarinetti osoitti missä mennään ja pianisti varioi ja klarinetti vastasi. Viulut tempautuivat mukaan, piano soi omiaan yhä väkevämmin kunnes palasi samaan jylhään tempoon. Miten leikittelevää ja helppoa orkesterin ja solistin yhteistyö! Pianisti antoi alun takapotkuille, huilu jatkoi ja jousisto yritti, kunnes palattiin takaisin tahdin ensi-iskuun, volyymi nousi ja konsertto päättyi.
Taputimme ja taputimme, saimme ylimääräisen, sen solisti soitti vapautuneesti ja leikkisästi. Ihailimme suunnatonta taitoa.
Dimitri Sostakovits, Sinfonia nro 10 e-molli, op 93, painostavat, matalat jouset, klarinetti koetti hieman ohjeistaa, jouset lähtivät yrittämään, mutta ei tunnelma noussut, ei tihentynyt, kunnes patarumpu pamautti jouset ylärekisteriin ja antoi vielä jykevän suunnan. Pasuunat, käyrätorvet ja tuuba tulivat mukaan, mutta voi, vetivät samaan hautajaistunnelmaan. Lämsän huilu pelasti soittajat ulos, jouset vastasivat ja orkesteri tointui eloon. Fagotit aloittivat uuden suunnan, jousisto tarttui innokkaasti raikkaaseen laulavaan eloon, joka hiljeni äkisti. Patarumpu ja kaksi fagottia lauloivat alamäkeen soinnikkaasti ja klarinetit tarttuivat aiheeseen ja kapu komensi koko orkesterin suoraan huutoon. Patarummun säestämänä jouset jatkoivat kuin jänismetsällä. Rummut komensivat uljaampaan menoon ja saavutettiin maali hirmuisella jousiston neljännen kielen vedoilla. Mutta voi, sama juoksu jatkui kunnes sellot sen lopettivat, pasuunat huusivat, maali, maali ja klarinetit alkoivat yhdessä soittaa uutta teemaa, johon jouset rauhoittuneina yhtyivät, klarinetin ja huilun äänenjohtajat antoivat variaation, viulut saivat kiinni ja loistivat soitossa ja altot sekä sellot jatkoivat. Puupuhaltimet soittivat välikkeen käyrätorvien kera, vaikenivat ja antoivat jousiston jatkaa yhä hentoisemmin, yhä kauniimmin, piccolot ja patarumpu vaimensivat haipuen itsekin kuulumattomiin.
2. osa esiin nousi jyrkän toinen orkesteri, kuin olisi päättänyt, että tästä mennään, kaikki soitinryhmät olivat mukana tuulen ulvovassa huminassa. Sama tempo, sama voima ja yhä lisääntyen, vastustapas meitä jos kykenet. Pieni suvanto, sama tempo ja rytkäyksessä kuin sotakoneiston jyly.
3. osa alkoi kevyen iloisesti kuin kansanlaulua etsien, fagotit leikkivät, nyt lähetettiin kysymyksiä, näinkö, ja soittimet vastasivat, näin, kunnes bassot sen sanoivat, näin! Käyrätorvet suuntasivat aavalle, jouset sousivat, huilut ilakoivat kunnes Lämsä antoi huilunsa esimerkillä varoituksen, jouset näppäilivät samaa, käyrätorvi toimi majakkana, fagotti huomasi karin ja hälytti, jouset kysyivät missä, missä ja fagotti ohjasi purjehtijoita ulos kivikosta. Ilahtuneena kapu antoi jousiston ja vaskisoittimien ilakoida katsoessaan satamaan. Jouset huokasivat, tuolla se on, käyrätorvet vahvistivat kuulaan viestin, bassot näppäilivät kuin aallonmurtajat ja huilu laski ankkurin. Oboe kiitti ja juoksi jo pitkin laituria, jouset huusivat, odota odota, huilu, kyllä on rauha. Levollinen yö ankkurissa. Jouset muistelevat matkaa lempeästi, huilu solisee juttujaan ja komentaa vahdinvaihdon, jota jouset komppaavat. Ei loppunut leikki ei työ. Taas mennään patarummun tuimassa otteessa. Kapu pitää orkesterin otteessaan ja nyt ylitetään reippaasti annettu tinki, rummut soivat, siitäs saitte ja jouset jatkavat voipuneina, oboe käy vielä yrittämässä, mutta vaimeaa on eteneminen. Fagotti muistuttaa velvollisuuksista ja niinpä soitanta saakin uuden, reippaamman kaiun. Vasket jatkavat uljasta menoa ja kapu piiskaa kaiken hurjaan loppuun.
