Kivenvieritys
Lahti 1945-1954, Vesijärvi, Pitkäruokonen, Vammalan kauppala, Aittalahden Kansakoulu 1954-56, Tyrvään yhteislyseo 1957-, Vammalan kauppala 1954-1968,Vaununperä 1967-78, Rauma 1980-86, Lahti, Sysmä, Santahamina 1969-1970, Niinisalo 1971, Liperi 1971-1972. Sääksmäki 1991-, kalastusavustajana Linkolassa 1994-2005. Elämän tarkkailija ja muistiin merkitsijä. Lukijoita kertynyt ympäri maailmaa yli 160.000 , juttuja on 450
perjantai 20. marraskuuta 2026
Silmälääkärissä
lauantai 14. marraskuuta 2026
Laihtuminen
Painon pudotuksen vaikeus
keskiviikko 11. marraskuuta 2026
TAYS, odtushuonekeskustelu
Satunnainen vierustoveri
lauantai 7. marraskuuta 2026
Perjantaikonsertti Myrskyn silmässä
Nuno Coelho kapellimestari, Cedric Tiberghien piano
perjantai 30. lokakuuta 2026
Ajelua ja konsertti 30.10. -26
Päivän ajelut ja konsertti
Myin isäni ilma-aseen, tarkkuuspistooli ponnekaasulla
toimiva huippuase. Laitoin ilmoituksen ase lehteen ja viime yönä klo 10.22 sain
kysymyksen, onko se ase vielä myytävänä. Vastasin kyllä, ja siitä alkoi tunnin
mittainen viestittely. Lopputulos oli, että myyn aseen Lauttakylässä Kivikylän palvin pihassa
sunnuntaina klo 16.00. Aamulla tuli
vielä varmistusviesti ja pyyntö saada ase jo samana päivänä. Suostuin, sama
aika sama paikka mutta tämä päivä.
Niina tuli Japanin matkaltaan ja kertoili hurjia juttuja.
Aloin kerätä kirjahyllystäni kasaa Jokkelle vietäväksi Tyrvään
Antikvariaattiin. Huikkasin ja astuin autoon. Hyvin oli aikaa, ja ajoin
Lempäälän ja Vesilahden kautta Krääkkiöön, Sammaljoelle ja Vammalaan. Huikkasin
morot Jokkelle, hän tiesi minua odottaa. Nostin kirja kerrallaan tiskille
tuliaisiani, ja Jokkekin hiukan innostui. Hyviä kirjoja sinulla. No, minä
hiukan valikoin, vaikka paljon olen jo hävittänytkin. Parhaat ovat jäljellä.
Mitäs sinä tarvitset sitten, aina sinulla on jotakin
mielessä. Kyllä. tällä kertaa haen Aarne Mustanojan kirjasta Myllymaan,
Vaununperän ja Kotajärvenmaan torppareista. Minulla oli se jo kerran, mutta
hävisi suuressa kirjaston myynnissä Raumalla.
Äläs, kyllä minulla voi olla se, katson koneelta. Muutaman
klikkauksen jälkeen Jokke nousi ja käännähti seinällä olevien kirjo9jen eteen,
sormi haki, ja nappasi juuri sen kirjan. Niemisen kirja on vielä hakusessa.
Juttelimme, soitin
Maritalle. Morjens, oletko vapaalla, hyvä, saanko tarjota sinulle kahvit
Pyymäessä. Olipas iloinen soitto, kyllä vaan. Tulen hakemaan sinut viidentoista
minuutin päästä, sen verran naiset aina tarvitsevat.
Ajoin kirkon viereen, Marita oli jo ulkona punaisessa
nahkatakissaan ja punaisessa myssyssä.
Pyymäessä Marita ehdotti kulmahuoneeseen menoa, se näyttikin
vapaalta. Kannoin tarjotinta ja ovella huomasin yhdessä pöydässä istuttavan.
Samassa kuului huudahdus, Turtiaisen Pekka, morjens. Katsoin puhujaan,
Rautajoen Kaarlo vaimonsa kanssa. Menin kättelemään, samassa meni Kunnaksen
Mauri vaimoineen, Leppäkosken Pentti, pari muuta, kaikki olivat tuttuja
kasvoiltaan. Tapahtui solahdus menneeseen, tuntui hyvältä tavata tuttuja
vuosikymmenten takaa, vaikkemme samaan pöytään istuneetkaan.
Maritan kanssa juttelimme painon pudotuksesta, läskin
ikuisuudesta ja millä sitäsaisi pois. Kerroin omasta laihtumisestani
Keto-dieetin avulla. Sitä sitten selvensin Maritalle ja annoin joitain vinkkejä
sekä mitä tulee poistaa lautaselta ja mitä taas saa syödä. Marita meni kauppaan
ja minä jatkoin Lauttakylään.
Kivipihan Palvin pihassa olin puolisen tuntia ennen määräaikaa,
laitoin viestin ja jäin odottamaan. Jakkelta sain edellisellä reissulla Mauri
Antero Nummisen CD:n. Laitoin sen soimaan, hauskoja sanoituksia ja viihdyttävää
jatsia.
Näin isännän kävelevän autoani kohden, astuin ulos ja
tervehdimme. Nostin asekassin auton takakontin reunalle, ja samassa siihen tuli
hänen vaimonsa poikansa kanssa Harjavallasta meidän viereen. Nostin aseen
esille, isäntä sitä hieman katseli, kehotin ampumaan kylmälaukauksen. Ase oli
menossa hänen 12 vuotiaalle pojalleen. Silmät loistivat, kun hän sai aseen
käteensä, ja kauppa oli selvä. Ylpeänä aseen uusi omistaja ojensi minulle
pyydetyn summan, kiittelimme ja erkanimme.
Minulla oli vielä samalle illalle konsertti Tampere talossa,
klo 19.00. Aikaa oli, ja päätin ajaa suoraan Vammalaan ja katsella hieman
paikkoja, taas kerran. Läksin ajamaan, Rautaveden rantaa, näin uuden uimahallin
nousevan, katselin vettä ja taloja, ylitin sillan ja kurvasin Kyröskosken
paperitielle. Heinoossa kurvasin vanhan kirkon tielle, ajelin niitä
santapolkuja, joilla olin viimeksi yli 50 vuotta sitten käynyt. Monet paikat
olivat tuttuja, Karkussa taasen oli paljon uusiakin taloja. Häijäässä yhytin
Porin tien, ajoin Tampereelle Pispalan kautta, Satakunnan kadulle,
Rautatiekatua Soriin ja kurvasin parkkihalliin. Loput Nummisen mainioista
lauluista kuuntelin autossa.
Konsertti oli oivasti nimetty Kauneuden kosketus.
Alkupuolellakin oli kunnon klassista ja vieläpä Tampereen Filharmoninen kuoro.
Alkuteos Mario Venzagon Odysseus oli Suomen ensiesitys, osa
sinfonisesta runosta Odysseuksen miesten purjehduksista vastuksien keskellä. Säveltäjä oli samalla kapellimestari. Alun tyynen kaunis, soljuva harmoninen soitto palkitsi täysin kuulujan
sujuvien sävelten kaipuun. Teos oli romanttinen, kuultava ja selkeä. Kapu oli
osaava ja orkesterilaiset taatun loistavia.
Johannes Brahmsin Nänie op.82 hautajaislaulu oli suoraa
jatkumoa sävelten harmonialle ja kirkkaan kuulaalle soinnille. Kolme antiikin
kuulua henkilöä menehtyy, ja sävellys antaa tapahtumille rauhaisan kehyksen. Kuoron naisäänet aloittivat kirkkaasti, miehet saivat osansa myöhemmin. Yhteislaulussa naisten voima oli vallitsevana, mihet pääsivät ajoittain samalla levelille. Sävellys osoittautui hiukan vaisun laahaavaksi, ilman selviä irtiottoja tai selvää suuntaa. Tämä taas muuttui täysin Mozartin Motetin, Ave Verum Corpus alkaessa hypähdellä salin seiniltä permannolle ja parvelle. Todellinen taituri oli takana, ja kapu osasi hyödyntää kuoron taitoa taitavasti orkesteria käyttäen. Molemmille jäi tasavertainen osa, kuorolle hieman tasapuolisempi.
Felix Mendelssohnin sinfonia nro 5 osa 1 Andante – Allegro con
fuoco aloitti todellisen kuulijan hellimisen. Osat erosivat toisistaan
selkeästi rytmisesti ja eri soitinryhmien käytössä. Ensi osassa jouset olivat
pääosassa, toisessa osassa taasen rytmi muuttui kolmijakoiseksi, ja sitä jatkui
aivan osan loppuun saakka. Kuulosti välillä melkein pelimannimusiikilta, mutta
harmonia ja melodiat vaihtelivat soljuvasti soittajien ja soittimien välillä.
Kolmannessa osassa huilu ja Malla Vivolin nousivat aivan
huumaavalla tavalla esille. Hänen soolonsa soivat unohtumattoman kauniisti, osa
toisensa jälkeen. Siihen yhtyi välillä toinen huilisti, Seppo Planman, välillä
klarinetit ja oboet ja taas soi ykköshuilu soolona. Tämä esitys oli palkitseva,
kauniin loistava ja kapu ja orkesteri tukivat hyvin soolo osan esittäjää.
Neljäs osa Chorale alkoi ilman taukoa, uljaasti. Kapu, Mario
Venzago osoitti suuruutensa luotsaamalla varmalla otteella niin erilaiset osat
koko illalta, tanssivat valssit, takapotkut, sisääntulot tarkasti osoittaen,
yleisö luotti täysin hänen kykyynsä. Se täydentyi viimeisessä osassa Martti
Lutherin sävelmän Jumala ompi linnamme luotsaamiseen ison orkesterin
harmoniseen soitantaan.
sunnuntai 11. lokakuuta 2026
Pärt, Kaipainen, Strauss
Olari Erts kapellimestari, Aleksi Mäkimattila käyrätorvi
Arvo Pärt sinfonia n 3, Jouni Kaipainen konsertto
käyrätorvelle Richard Straus Zarathustra 9.,10-26
Pärtin sinfonia alkoi oboeitten ja trumpettien vimmaisella
yrityksellä päästä irti, pääsivät vasta jousien avulla ja huuto lisääntyi,
kunnes patarumpu käski rauhoittua, siihen koko jousisto tyytyi ja antoi
muutaman joutsenen heleän huudon. Olari Elts ohjasi koneistoaan tottuneesti ja
äänimaailma sai suorastaan kohtaloa ennustavan suunnan. Pasuunat ja trumpetit
lopettivat osan ja sellot rauhoittuneina huokailivat, kunnes altot yhtyivät
samaan teemaan ykkösviulujen kanssa. Seestynyt melodia terävöityi hieman huilut
ja oboet mukanaan kuin verhot olisivat auenneet. Viulut antoivat uuden tahdin
trumpettien avulla ja sakraalinen jousiston sointi haipui yhden trumpetin alle,
kellopeli kalahti ja kohtalokkaat patarummut jylisivät. Soitto loppui, alkoi
uusi melodia klarinettien raikkaalla soinnilla., jatkui bassojen hartaana
syvänä virtana ja näppäilynä. Suvanto ohitettiin ja joen pyörteet tulivat
näkyviin, roskat seilasivat, jokunen kalakin hyppäsi uhkaavasti ilmaan, jäi
saaliitta. Oudot soinnit ja ja uudet teemat purkautuivat esiin trumpetin
voimakkaan kuulaan äänen kantamana ennustaen rauhaa ja uteliaisuutta. Se
nousikin patarummun auttamana muutamaan jykevään tahtiin.
Kaipaisen konsertto alkoi yhdessä orkesterin kanssa yhteisessä
elossa, kunnes solisti irtaantui ja innostui uuteen suuntaan nopeiden
sykäyksittäin soitettujen tahtien ajaksi. Mukaan tuli lisää leikillisyyttä ja
yllättäviä eri soittimin soitettuja näppäilyjä, kunnes käyrätorvet pultissa
lopettivat teeman. Musiikki jatkui soinnillisempana, selkeämpänä ja
rytmikkäänä.
Alkoi solisti Aleksi Mäkimattilan huima soolo, vuorotellen
uskomattomia sormituksia ja rauhallisia koko salin täyttäviä sointuja, äkisti
nousivat esiin mustalaismusiikin teema ja orkesteri yhtyi mukaan osan loppuun.
Toinen osa otti huilumaisemman otteen, ja solisti hyväksyyi
aiheen päästellen liukuvia valssillisia melodioita esiin. Palattiin alun
teemoihin ja tempoon, joka alkoi osin puuduttaa ilman selvää suuntaa, kunnes
solisti taas pelasti osan, vielä kerran seistiin syvässä kuopassa. Onneksi
isorumpu paukahti muut hereille ja solisti kiitti väliin tulosta antaen
kuulijoiden leijua äänensä säikeissä.
Kolmannessa osassa klarinetit, rummut ja bassot antoivat
haasteen solistille, joka kiihkeästi vastasi ja koko orkesteri intoutui kapun
johdolla laulamaan, mekin osaamme, otas tästä kiinni. Virta kulki selkeämmin,
tempo nousi, jyskytti ja solisti näytti, että pysyy mukana. Orkesteri hetkeksi
rauhoittui yllättääkseen kuulijat, täältä tullaan, ota kiinni. Solisti sai,
käyrätorvesta kaikui uskomattomia kuvioita tyynesti taatusti näyttäen
orkesterille, turha yrittää.
Richard Strauss, Zarathustra väliajan jälkeen täytti
odotuksen. Orkesteri antoi sellaisen näytteen taidoistaan kapellimestarin
ohjauksessa, että näillä mennään taas pitkälle. Melodiat ja harmoniat olivat
mietityt ja kohdillaan. Parvella saatoin laittaa kynän pois ja jäädä yksin
musiikin sisään. Miten miellyttävää, rauhallista, taattua. Kapu sai eri
soitinryhmien sisääntulot kuulumaan kuin liimattuina, hurmioituneina soittivat
orkesterilaiset ja hurmioituneina kuunteli yleisö. Aplodit olivat valtavat.
Kapu antoi kiitokset soittajille useaan otteeseen, joihin me yhdyimme.
maanantai 28. syyskuuta 2026
Lipputanko 1973
Lipputanko
Katselin pihassa vanhaa lipputangon jalkaa. Aika hyvältähän
tämä näyttää, ehkä betoni vielä kestää ja raudat voi hyvin hioa ja maalata.
Ehkä täytyy hieman vahvistaa kiilakivillä jalustaa. Koskahan tässä viimeksi on
ollut tanko. Valtteri sanoi sen lahonneen ja katkenneen, eikä hän ollut saanut
aikaiseksi uuden hankintaa. Minä lähden Lehtimäkeen.
Hyppäsin Fordiin ja ajoin suulin eteen, sieltä koppasin
etureen mukaani nostovarsien päälle ja hiukan köyttä, jolla sen sidoin
huolimattomasti, pysyy se Lehtimäkeen saakka.
Pöly nousi tilustiellä, pieni notkelma ja nousu mäelle.
Keltainen talo edessä, puolitoistakerroksinen, oikealla komea tiilinavetta,
keskellä pihaa kaadettu kuusi ruotonaan ja Heikki sen vieressä.
-
Morjens, komean pylvään löysit, tuoltako sen
hait, haasta vai pellon reunasta?
-
Kyllä se oli pellon reunasta haettava, hakapuut
ovat kovin lyhyitä, paksuja ja oksaisia. Lehmät kun sontivat, niin saavat
voimaa, ja harvana kasvattavat ensin isoja oksia. Ei niistä kunnon pylväitä saa.
Nopeasti kyllä kasvavat.
Ajoin Fordin pylvään eteen, hyppäsin alas ja riivin etureen
irti ja asetin sen pylvään latvapään tasalle.
-
Tules Heikki nostamaan hieman tätä tyveä, vaikka
eihän tämä paljoa paina, mutta kumminkin, minä köytän sen nostovarsiin kiinni.
Heikki oli kärppänä mukana, tukkisaksilla hän kevitti hieman
tyveä ja minä perriitin Fordia hieman, että Heikki sai tyven nostovarsien
väliin asennettuun tukiraudan päälle.
-
Kyllä se on hyvä, minä köytän sitä vähän, niin
kestää siinä kotia asti.
Hiukan nykäisin traktoria, etureki oli latvapään kohdalla.
Hyppäsin taas alas ja yhdessä nostimme larvan rekeen. Sitäkin täytyi hieman
sitaista, jukolaudan ympäri ja reisiin.
-
Nyt se on valmiina siirtoon, mennääs ensin
kahveille, Ilmi on jo varmaan keittänyt.
Samassa pirtin ulko-ovi avautui.
-
Tulkaa kahveille ennen kuin lähdette, minä olen
keittänyt.
-
Kiitos, tullaan.
Mukavan juttutuokion ja parin kupillisen jälkeen lähdimme
matkaan. Eihän se pitkä ollut, mutta jotain tunsin itsekin tekeväni, kun
pylvään kävin hakemassa. Heikki istahti reen pankolle, sen verran kuin kykeni
pylvään viereen, otti köysistä kiinni ja huikkasi, mennään.
Ajoin aluksi varovasti, tilustieltä ulos, keveä oli kuorma
varsalle. Pöly nousi sakeampana kuin tullessa, kivet valittivat kylmän raudan
hankautuessa niiden pintaan ja taakse jäi kahden jalaksen vana hiekkaan. Saunanojan
kohdalla Valto killisteli ikkunasta, mitäs ne pojat taas touhuavat, heilautin
kättäni ja vatkoin Kaukosen kaupan ohi ja oikealle Vaununperän tietä. Se oli
saanut päällysteen, koto jo melkein näkyi. Lisäsin kaasua ja vilkaisin Heikkiä.
Nauru nousi vastaani ja hän heilautti, anna mennä vaan. Mitään ajattelematta
nostin nopeutta aikas lailla ja karautin Innanmaan tiehaaraan. Pihassa Toppasin
ja nousin katsomaan kuinka Heikki oli tämän tivolimatkan kestänyt.
-
Annoinkos liikaa kaasua kun tulin, et kuitenkaan
tippunut kyydistä?
-
Hieneesti meni, reki kesti, köydet pitivät,
hiukan siinä ruosteet jalaksista lähtivät aika kiljunnan kanssa.
-
No hyvä, katsos Valtterikin tulee pihalle.
-
Olette jo saaneet lipputangon tänne saakka,
kuinka pitkä siitä tulee? Siihen on määrätty mitat, minkä kokoiseen tankoon saa
laittaa lipun, siis jos on pitä tanko, niin lipun on oltava isompi.
Aivan vanhan isännän tapaista, neuvoja kyllä annettiin, eikä
mitä, oikeassa hän oli. Minä kyllä laitan niin pitkän tangon kuin tästä tulee
ja siihen päähän talon oman lipun. Uutta en osta.
Heikin hurrautin autolla kotiin ja palattuani nostin pylvään
poikkipuiden päälle. Hain petkeleen ja aloin kiskoa kuoria irti. Tiukassa olivat
kesäkuoret, mutta otteensa irrottivat. Muutaman päivän kuivuttuaan pylväs sai
pintaansa käsihöylän. Sillä sitten pari päivää silittelin tankoa hieman
suoremmaksi ja ohuemmaksi, tein kavennuksen päähän ja siihen sovitin nupin.
Kipiltä kävin sen Vammalasta ostamassa.
Markus saapui Annen Kanssa tanhualle. Mukanaan heillä oli
suloinen tyttölapsi, Katri. Tulivat sisälle ja saivat tulokahvit.
-
Nyt sitten on ohjelmassa lipputangon pystytys,
olen sen höylännyt ja maalannut, tuletkos apuun?
-
Totta maar, oleto jo porannut reiät valmiiksi
runkoon?
-
No en, ajattelin sen työn sinulle, kun olet
tarkempi.
Menimme ulos, kaira oli valmiina, Markus otti nopsaan mitat
jalustasta, juoki tyven luo, merkkasi ja alkoi kairata.
-
Ensin laitetaan alareikään pultti läpi, sitten
nostetaan tanko miehissä ja asetetaan yläpultti paikalleen. Hiioppia ja
kantoon.
Kevyt oli tanko vaakatasossa, alapultti meni hyvin, samoin
nosto siihen saakka kun kädet ylettivät. Olin tehnyt laudasta pitkän nosturin,
ristiin naulattu yläpää tankoon kiinni.
-
Tules Paula työntämään tästä laudasta, niin me
Markuksen kanssa saamme hiukan helpotusta.
Kolmisin työ sujui, ja sain yläpultin paikoilleen. Olin
vielä muistanut narutkin vetää n upin kautta paikoilleen.
-
Siinä se nyt uljaana seisoo, talo ilman lippua
on vaillinainen ja rujo. Lipun täytyy näkyä kauas, täällä asun minä.