Kattokruunu

 Majolika kattokruunu 

 

Katselin kotimme katossa olevia lamppuja. Niitä on monen laisia ja eri aikakausilta. Yhtä kuitenkin puuttui. Minulla oli Raumalla pronssinen kattokruunu, siinä oli muutamia kristalleja, ja se oli jossain vaiheessa sähköistetty. Löysin sen antiikkiliikkeestä, ostin ja kannoin sen kotiin pitkin teitä. Käärin sen ensin lakanaan, jotta siitä ei putoaisi mitään. Kotona raksin sähköistyksen pois. Siihen jäi kuusi kaunista sakaraa, jokaisen päässä oli kynttilän pidin. Nostin lampun paikoilleen kattokoukkuun, ja asensin kynttilät paikoilleen. Katselin kruunua ja polttelin siinä kynttilöitä. Kiinnitin myös kaksi pronssista kynttilälampettia seinään, samoin pöydällä paloi tarvitessa lisää kynttilöitä. Tarvittaessa sytytin platfondin, jonka olin kiinnittänyt katon toiselle laidalle. 

Minulle jäi tästä ajasta halu asettaa kynttilöitä palamaan tänne Kemmolaankin. On kaksikin lamppua, missä niitä voisi polttaa. Lampetit ovat jääneet kellariin säilöön. Nettiä selatessani huutokaupat.com sivuilta löysin Majolika lampun. Se iski heti, tein tarjouksen ja jäin odottamaan. Varovaisesti esitin kuvaa Paulalle, häntä hieman epäilytti sen sopivuus meille. Tarjoukseni ylitettiin, ja minä korotin. Sain lampun. Ostos oli haettava Salosta. Maksoin lampun ja mailasin myyjälle. Ensimmäinen päivä ei sopinut hänelle, ilmoitti olevansa paikalla samana päivänä klo 13-18. Lähdin matkaan heti. 

Salossa oli menossa joen varrella keskustassa joulumarkkinat. Ajoin hiljaa katsellen talojen numeroita ja väistelin jalankulkijoita. Ne poukkoilivat jäniksien lailla messualueella ja tiellä huomiomatta mitenkään autoani. Olin menossa väärään suuntaan, käännyin ja ajelin takaisin. Löysin talon, tavallinen kerrostalo joen kaltaalla. Odotin näkeväni antiikkiliikkeen, mutta siinä olikin vain asuntoja. Sain oven edestä parkin, ponkaisin ulos ja kaivoin puhelimeni soittaakseni myyjälle. Hän tulikin samassa ulos kantaen pakettia autoonsa. Arvasi  minun olevan ostaja, kättelimme ja menimme hissillä ylös ja sisälle asuntoon. Myyjä kertoi ostaneensa koko huoneiston tyhjennyksen. Hän oli sitä työtä nyt tehnyt jo viikon päivät, tänä päivänä työ tulee loppuun. Tervehdin myyjäpariskunnan rouvaa ja näin samassa lamppuni katossa. Se oli juuri niin kaunis, kuin olin ajatellutkin. Tosin se oli liian lyhyessä lieassa, katto oli matalalla, niin kuin asunnoissa on nykyään aina. Mies otti emännän jatkot, katkaisi sähköt. Minä tartuin majolika kuvusta kiinni ja ruuvasin sen kiinnikkeen irti. Se meni läpi posliinista ja metallisesta sisäkuvusta. Sain sen irti, myyjä ihmetteli olenko kovastikin ollut tekemisissä näiden lamppujen kanssa. Kielsin ja sanoin vain suojaavani tätä kupua, se kun on lampun kallein ja korvaamattomin osa. Saimme lampun alas, rouva antoi heti alle muovilaatikon ja siihen erilaisia joululiinoja pehmusteeksi. 

Myyjä kysäisi, olisinko kiinnostunut muista lampuista, ja osoitti viereisessä huoneessa olevaa kuusihaaraista pronssista polttokullattua kattokruunua. Kysyin mitä se maksaa. Viiskymmpiä. Annoin heti rahan lompakostani. Olin hieman varautunut käteiskauppoihin, kun luulin meneväni antiikkiliikkeeseen. Kruunu irroitettin saman tein, otin sen kantoon, myyjä kantoi pakattua ja melkoisen raskasta Majolika lamppua hissiin ja autolle.   

Ajoin saman tien takaisin, kauniisti kiemurtelevaa joen reunoja nuolevia teitä läpi peltomaisemien ja kylien. Tulin Helsingin tien risteykseen, siihen oli vuosien varrella rakentunut valtava kauppakeskittymä. Vanha huoltoasema oli paikallaan, täysin rempattuna ja laajennettuna. Kävin kahveilla, söin pasteijan ja ostin vielä litran kokispullon loppumatkalle. 

Nostin kotona Majolika lampun autotalliin kaapin päälle, käsistäni katosi kaikki voimat hieman ennen nostoa. Mietin, pudotanko lampun ja menenkö polvilleni. Täysin tunnottomilla käsillä työnsin mahallani laatikkoa kaapin päälle, huh, onnistuin. Pronssisen kruunun nostin toisen kaapin päälle ja menin sisälle. 

Keskustelimme ostoistani ja niiden sopivuudesta meille. Päätimme pitää pronssikruunun itse. Meillä oli aikaisemmin jo ollut vähän saman lainen. Siihen vaan piti laittaa sähköt, tällä kertaa. Annoin sen sähkärille, hän lupasi laittaa sen jossain vaiheessa. Lopulta siitä projektista ei tullut mitään, sähkäri onnistui katkaisemaan yhden sakaran irti poikki. Sitä hän ei kyennyt korjaamaan, vaikka kovasti yrittikin. Minä häntä lohduttelin, kyllä maailmassa lamppuja on, älä sitä sure, näitä sattuu, vahinkoja. 

Katselimme kattolamppujamme ja mietimme siirtoja. Lopulta uusi kruunu laitettiin makuuhuoneeseen ja sieltä otettu lamppu löysi paikkansa pirtin pöydän päältä. Meidän tuoliemme yläpuolella ollut häälahjamme nousi keskelle pirttiä ja siinä reunassa ollut nelikuuppainen kruunu taas löysi paikkansa tuoliemme päältä. Katselimme valojamme ylen tyytyväisinä. Majolikan kenkkäisin siskolleni Juupajoelle. 

 

Olin taas ajossa. Kattokruunukin takapenkillä, Paula etupenkillä. Toista kuukautta meni, ennen kuin pääsimme Juupajoen tielle. Pälkäneelle, Kangasalle, Ponsan tielle, Orivedelle ja Sahrakoskelle. Ajoin autoni melkein portaille, otimme tuliaisemme, lamppu jäi vielä, ja kopsuttelimme sisälle. Tervehdimme Kitiä, Jonnaa ja Jarkkoa, ihailimme taas kattausta ja näytimme tuliaisemme. Minä olin säästänyt kristallisia laseja.  

Ostin ne Viipurista ollessamme isäni kanssa bussimatkalla Viipuriin, Terijoelle ja Kronstadtiin. Palatessamme Viipurin kautta kävimme pyöreässä tornissa syömässä ja ruokaryypyt juomassa, muutaman. Torilla oli aika vilske, ja kristallilasien myyjiä. Mummot olivat sitkeitä, tinkivätkin, mutta eivät saaneet kauppoja. Kauppahallin kautta jatkoimme autolle, kaikki olivat jo tulleet, paitsi isäni. Hän teki taas katoamistempun. Minä juoksin kauppahallin toiselta puolelta, matkaseuralaisemme juoksi toisen puolen, vielä hallin läpi. Ei Villeä missään. Palasimme bussille, ja jostain Villekin sinne kömpi. Ei ymmärtänyt lainkaan meidän huoltamme. Kuski käynnisti auton, etuovi oli vielä auki, ja siihen tunki mummo lasiensa kanssa. Minä hyppäsin siihen, miehet takaa jo huusivat, älkää päästäkö sitä, mutta olin jo ovella, sanoin alhaisimman hintani raha kourassa, ja niin Viipurin halvimmat lasit matkasivat Suomeen. 

Nyt ne kuoriutuivat  papereistaan Sahrakosken pirtissä. Jonna ja Kiti niitä ihastelivat. Ei tässä vielä kaikki, Jarkko, tuletko nostamaan yhden laatikon autosta. Astelimme autolle, minä näytin laatikon ja siinä olevan hauraan lampun. Annoin ohjeeksi nostaa vain laatikon pohjasta, ja niin me astelimme pirttiin, minä aukaisin ovet ja kehotin Jarkkoa laittamaan laatikon sohvan päälle. Riisuin takkini naulaan, ja Jarkko sanoi lampun menneen rikki. Hän oli ottanut yhdestä sakarasta kiinni toisella kädellään työntäessään laatikkoa keskelle sänkyä. En saattanut uskoa tapahtunutta, siis viimeisellä kahdella kymmenellä sentillä lamppu hajosi. Vähättelin vahinkoa ja sanoin kyllä voivani korjata sen. 

Purin Jonnan kanssa lampun kehältä kannattimen, otin sakarasta kristallit pois, vein lampun puhelinhuoneeseen kaapin päälle ja astelin pöytään syömään. Sakaran laitoin samaan laatikkoon, missä lampun toinkin, fylläsin sen samoihin joululiinoihin ja ajelimme samaa tietä takaisin Kemmolaan. Rattoisa reissu, vaan lampun tarina ei ole vielä lopussa. 

 Ostaminen netistä 

 

Elämisen helpottaminen, näin markkinoitiin meille ikäihmisille tietokoneita. Pitää paikkansa joissakin asioissa ja niissäkin ajoittain. Pankkiasiat on pakko hoitaa sähköisesti. Alusta asti olen ollut mukana survomassa näppäimiä ja ohjelmia. Suurin helpotus tuli kun saatoin jättää pahviset numerolistat pois käytöstä. Puhelin tottelee sormen jälkeä miltei aukottomasti, henkilöllisyyden varmistaminen on helppoa ja turvallista. Kunhan muistan pinnin. 

Olen ostanut tavaroita netistä jo vuosia. Kaikki ostokseni ovat tulleet, ja maksut ovat menneet pinnillä kivuttomasti. Päätin ostaa liukuvan jiirisahan. Olen sitä jo muutaman vuoden ajatellut, niinpä syyt sen ostamiselle hiljalleen vahvistuivat painavammiksi kuin ostamatta jättäminen. Aloitin hintavertailun. Valikoima oli suuri, eri merkkisiä sahoja tehdään ympäri maailmaa, ja kaikkia niitä voi ostaa Suomesta. Myyjiäkin on monia, isoja ja pieniä kauppoja. Minulla oli tarkat ehdot sahalle, ja sellaisia löytyikin monilta valmistajilta, Einhell, Makita, Blac and Dekker, Bosh. Lisäksi idän maista löytyi uusia valmistajia. Päädyin varmaan merkkiin, Bosh. Ainakin menneinä vuosina se oli ollut laadun tae. Mitat täyttävä ja sopivan hintainen löytyi Bauhausista. Tampereen liikkeessä oli yksi kyseistä mallia varastossa. Valitsin sen ja siirryin ostoskoriin ja maksamaan. Ensimmäinen kerta ei mennyt läpi, vaikka kaikki kohdat olin huolella käynyt läpi. Ilta oli jo pitkällä, enkä yrittänyt toista kertaa. 

Nukuin yöni ja puuhasin suurvaltapolitiikan parissa päiväni. Syötyäni illallisen ja katsottuani Emmerdalen aloitin toisen erän sahan ostamiseksi. Ostoskori, henkilötiedot, visan tiedot, nyt se kaikki onnistui. Kirjauduin lisäksi henkilöasiakkaaksi, ja näin sieltä ostoni ja seurannan aloittamisen sekä tilausnumeron. Minulle luvattiin, että neljässä tunnissa saha olisi haettavissa. Suunnittelin seuraavan päivän hakumatkaa, kysyin Paulaa mukaan. Se jäi vielä auki. 

Uusi päivä, aloitin paketin seuraamista netistä. En sitä enää mistään löytänyt. Ohjeissa oli luvattu lähettää tieto ostoksen saapumisesta haettavaksi emaililla ja tekstiviestillä. Niihin ei tullut viestiä koko päivänä. Menin katselemaan asiakastiedoista, mutta en sinne päässyt enää. Herjasi salasanasta, joten pyysin uutta, joka lähetetään antamaani emailiin. Mutta kun eivät lähettäneet. Aloitin chattailun robotin kanssa, ei se pysynyt perässä kuin parin kysymyksen verran, ja sain viestittää henkilövastaajalle. Ilta oli kuitenkin jo niin pitkällä, että olivat kaikki varmaan menneet jo maate. Mutta ei, sieltä vastasi Mari, hei. No niin, minä latasin epäonneni ostamisessa hänelle, lupasi tarkastaa asian. Ei siitä kuitenkaan tullut valmista, sanoi, ettei täällä ole tilausta minun nimelläni. Aloin hermostua, ja kysyin onko Bauhaus lopetettu, raha on siirtynyt tililtäni kyllä. Siihen jäi asia taas seuraavaan päivään. 

Heräsin aamulla ja olin varma, että minun rahani ovat rikollisilla teillä. Bauhaus pyysi vielä pankin varmistuksen jälkeen uutta varmistusta. Hiukan sitä oudoksuin, mutta tein sen kuitenkin. Aikaisemmissa ostoksissani ei ole mokomaa ollut. Katsoin ensi töikseni aamulla emailin ja tekstiviestit, ei mitään. Aamupalan jälkeen menin taas Bauhausin sivuille ja koetin päästä asiakastililleni. En päässyt, samat herjaukset edelleen. Aloitin jo kolmatta kertaa chattailun, robotista elävään ihmiseen. Kerroin seikkailuistani, hän pyysi odottamaan, alkoi selvitystyön. Lopulta tuli vastaus. Minun kirjautuminen ja ostos olivat emailin osalta väärin yhden kirjaimen osalta. Siellä oli gnail. Ostokseni oli noudettavissa Bauhausista, sain tilausvahvistuksen sähköpostiini. 

Viikon huonoin keli, suoja, jäätävä sade ja valuva vesi laittoivat hieman miettimään, josko jättäisin haun seuraavaan päivään. Päätin kuitenkin lähteä heti, koska ostoksen ehdoissa oli, että se oli kahdessa päivässä haettava, tai se palautuu varastoon. Aikaa oli jo kulunut kolme päivää.  

Hyvin pääsin Tampereelle. Tiet olivat kyllä kauheassa kunnossa, valtavat polanteet ja suuret vesilammikot risteyksissä pakottivat hieman kiertelemään. Niin kiertelivät kyllä muutkin autoilijat. 

Bauhausissa sisällä aivan ovisuussa oli noutopiste. Siellä oli kaksi nuorta naista tiskin takana, pyysivät näyttämään henkkarit, ja paketti tuotiin minulle vaunuilla. Voit jättää vaunut ulos, oli ohje. Minä työnsin kärryn sohjossa ja vedessä autoni taakse ja aloitin nähräämisen paketin kanssa. Hilasin toisen reunan puskurille ja sisälle. Vieressäni nuorempi mies nosteli kärryltään säkkejä autoonsa. Hän kysyi heti minulta, tarvitsenko apua, ja tuli saman tien ja nosti paketin toisesta päästä autoon. Kiitin kovasti, sanoin voimien vanhetessa vähenevän. Juttelimme vielä lumitöistä ja ajoimme tahoillemme, molemmilla oli hyvä mieli. 

Kotona nostin sahan paketissa arkun päälle ikkunan eteen, nostin ensin rulokaapin takaseinälle siitä arkun päältä. Paula oli tällä välin tyhjentänyt kaapista jouluiset tavaransa ja sykkivät valot ja joulupukin. 

Sisällä kerroin kaiken menneen hyvin ja joutuisasti. Suunnittelin sahalle paikkaa iltapalaa nauttiessani. Tarvitsen sitä ensin kellarin hyllyjen kokoamisessa. Alustasta ovat puut jo poissa poltettuna siitä nurkasta, mihin se hyvin sopisi. Autotallissa on vanha pirtin pöytä, sitä mietin sahan alle työtasoksi. Kunhan ilmat hieman lämpiävät niin aloitan kellarin työt. 

TTT Saituri osa 3

 Molempien mielitietty pääsi naimisiin rakastamansa saiturin pojan kanssa, kunhan saituri ensin luopui rakkaudestaan. Hän sai todellisen rakkautensa, aarteen kultarahat.

Taputimme näyttelijät tyytyväisiksi, odotimme teatterin tyhjentymistä. Soma tummatukka jäikin viereemme juttelemaan, mekin pääsimme kertomaan omista teatterikäynneistämme. Vahtimestari alkoi hiljalleen lähestyä meitä vasemmalta, joten nousin ja aloimme paarustamisen ulos lämpiöön. Tummatukka asettautui minun kylkeeni, ja kuinka ollakaan, olimme menneet vauhdikkaasti raput ylös, eikä Paulaa näkynyt missään. Jäimme odottamaan, kunnes sieltä hän ilmestyi. Kertoi rappuja yksi kerrallaan noustessaan vahtimestarin tulleen auttamaan häntä. Oli kysynyt, eikö Paulalla ollut saattajaa. Kyllä se oli, mutta lähti toisen  naisen matkaan nauroi Paula. Pääsimme hissille, tummatukka sanoi heipat, Paula sanoi, että ei toivottavasti tule höpöttämään vaatenaulakolla. Hissillä alas ensimmäiseen kerrokseen, kävelimme vähentyneen väkijoukon sivuitse. Kas, siinähän olivat kahviseuramme nauravaiset naiset. Heiluttelimme toisillemme.

Niin olimme ulkona ja aloitimme kävelyn autolle. Sakkolappua ei ollutkaan tuulilasissa. Kysyin matkalla, ymmärsikö Paula nyt, etten halua ottaa kännykkää konserttiin tai teatteriin mukaani.

TTT teatteri osa 2

 Niin puhelin oli mukana

Esitys rullasi eteen päin. Näyttelijät olivat taitavia, toivat sen hetkisen tunnelman hyvin esiin, yleisö naurahteli ja taputteli hiljakseen. Molierin teksti oli loisteliasta, ohjaajan sovitukset nykyajan rahatalouteen olivat tavanomaisia, ehkä tarpeettomiakin. Yleisö toivotettiin menemään tuhlaamaan tauolla ja juomaan runsaasti samppanjaa.

Köpötimme hankalat raput ylös ja pääsimme lämpiöön. Olimme kolmannessa kerroksessa, ja kahvit olivat toisessa. Löysimme hissin, ovikin aukesi ja kaksi katselijaa ennättivät kaatumaan ohitsemme hissiin. He painoivat nappia yksi, me sanoimme menevämme kerrokseen kaksi. Herra painoi sitten sinnekin.

Hidas hissi laskeutui, pysähtyi ja ovi aukesi. Minä astuin mennäkseni ulos, mutta tuo toinen pari ei liikahtanutkaan. Toivotin heidän astuvan ulos, herra sanoi menevänsä vielä alemmas. Pysykää sitten hississä, toivotin. Lämpiö oli aivan täynnä. Me katselimme numeroa 24, ei näkynyt. Muistin silloin kartan tilatessani väliajan kahvit. Se 24 oli aivan toisella laidalla. Aloitin hitaan puskeutumisen samppanjaa jonottavien ihmisten lomitse. Paula seurasi perässä keppinsä tukeutuen. Siellähän pöytämme oli. Kaksi iloista rouvaa olivat jo paikoillaan. Me aloimme kertoa kommelluksistamme, ja heitä alkoi niin naurattaa. Paula lisäsi vielä löylyä kertoessaan hissin aukeamattomasta ovesta. Rouvat olivat tilanneet samanlaiset valtavat suklaiset kakun palat. En millään jaksa tätä kaikkea sanoi minun puoleinen. Pyydä panemaan se pussiin, ehdotin ja räjähdimme kaikki nauruun. Olipa mukavat kahvit. Toivottelimme toisillemme mukavaa iltaa.

Me palasimme taas hissillä kolmanteen kerrokseen ja löysimme oven permannolle. Mennessämme taas hankalia rappuja kohden minä mietin tuota permantoa, kolmannessa kerroksessa? Missähän sitten on ovi yläparvelle? Onneksi olin valinnut ekan rivin.

Ehdimme jutella tuon tummatukkaisen kaunokaisen kanssa. Hän osottautui oikein teatterin suurkuluttajaksi, kertoili missä kaikissa esityksissä hän oli ollut. Paula mainitsi kuulostaan, silmukka kuulokojeen käyttäjille alkoi vasta kolmannelta riviltä. No miksi ette sitten mene sinne, onhan siellä tilaa. Tummatukka katsoi meitä ja viittoili ylöspäin. No ei me nyt mennä kun jo olemme tässä vastasin. Tuo on just niin suomalaista, että kärsitään vaan eikä vaihdeta paikkoja. No, suomalaisiahan me olemmekin, vastasin.

Toinen puoliaika alkoi vauhdikkaasti. Rakastavaisten suunnitelmat ja juonet menivät useasti uusiksi. Saidan isän ja hänen poikansa välit menivät jo kuinka monetta kertaa taas poikki, kun pojalle selvisi isän aikovan naimisiin tuon molempien mielitietyn kanssa. Tulihan sieltä lopulta pelastava enkeli, herra Anders, joka osoittautui palvelijan isäksi, ja niin palvelija sai saiturin tyttären, saiturin poika sai

Teatterissa Tampereella 20.10.-23

TTT kommellukset

 osa 1

Minulla oli suunnitelma Paulan 80-vuotispäiväksi. Se ei toteutunut. Uusi osoite oli teatteri. Sain valita kappaleen ja päivän. Työväen teatteri mainosti Molieren näytelmää Saituri. Sain hyväksynnän ja aloin suunnitella tapahtumaa. Menin nettiin tutkailemaan lippujen ostoa. Ensimmäinen yritys meni mönkään, kun käyttämäni aika oli liian pitkä. Aloitin uudelleen, nyt pienet alun haparoinnit ohittaen etenin hyvin. Minusta paras paikka teatterissa on aina ensimmäinen rivi. Niinpä hakkasin nappia näyttämön kartasta raivokkaasti, mutta se ei vastannut. Menin eteenpäin katsomaan mitä sieltä löytyy. Selvisi, että punainen nappi kartassa tarkoitti vapaata paikkaa. Minä olin hakannut väritöntä. No tietenkin, punainen väri muualla maailmassa tarkoittaa varattua, työväen teatterissa sallittua. Sain liput varattua, paikat 24 ja 25. Seuraavaksi oli valittava väliajalle pöytä. Niitä oli kahdessa kerroksessa, 2 ja 3. Paulan kulku rapuissa on hankalaa, ja niin otin kerroksesta 2 pöydän 24. Sen jälkeen pääsin tilaamaan välipalaa. Otin kaksi kahvia ja kaksi erilaista leivosta.

Lauantaina lähdimme ajoissa liikkeelle. Tiesin etukäteen paikan, maalaisten talon parkkipaikan. Sinne kurvasin automme, näytti siellä muitakin olevan. Kaarsin vasemmalta ja siinä viimeisessä rivissä oli vapaana päätypaikka. Takaani tullut auto kiersi oikealta ja lähestyi samaa viimeistä vapaata ruutua. Sain autoni nokan ensimmäisenä ruutuun, mutta olin siinä miltei poikittain. Odotin tuon toisen poistumista ja peruutin ruudusta ulos oikaisua varten. Se jouduinkin sitten tekemään kolmeen kertaan, sillä ruudusta ei auttanut kauaksi peruuttaa, muitakin kärkkyjiä ilmestyi. Näytti siltä, että auto oli laillisesti ruudussa, ehkä hieman liikaa vasemmalla. Sitä en enää oikaissut.

Lähtiessämme kotoa kysyin Paulalta, veisinkö hänet ensin autolla teatterin ovelle ja tulisin perässä. Edellisellä kerralla vuosia sitten olimme näin toimineet. Hieman kiirehän minulle silloin tuli, ja kopsautin pääni aika lujaa teatterin lasioveen. Nyt menimme yhtä jalkaa, hitaasti edeten. Teatterilla olikin jo melkein kaikki menneet saliin, Paula meni vessaan. Kysyin vaatteiden vastaanottajalta kulkua näytökseen. Hän neuvoi meitä menemään hissiin, joka olikin aulan toisella puolella. Painoin nappia. Mitään ei tapahtunut. Painoin uudelleen ja vain vaivoin sain pidäteltyä oikeaa potkujalkaani paikoillaan. No sitten hissi liukui hitaasti ovilasin edessä paikoilleen. Minä aloin vetää ovesta, mutta se ei auennut. Kiskaisin toisen ja kolmannen kerran. Ovi ei auennut. Ikkunasta näin, kuinka sisäovi liukui hitaasti pois edestä, koetin taas ovea, ja kas, se aukesi. Pääsimme hissiin ja minä tihrustin nappeja hissin seinällä. Ne olivat aivan nurinkurisessa järjestyksessä, rinnakkain ja päällekkäin. Lopulta painoin nappia kaksi, pääsimme toiseen kerrokseen. Ohjasin kulkumme taas salin poikki, jotenkin muistin sisäänkäynnin olevan siellä permannolle. Siinä nurkassa oli vain lasi-ikkuna. Käännyin ympäri ja aloimme nilkuttaa toisiamme tukien takaisin. Minulla ei ollut enää mitään tajua, minne pitäisi mennä. Vahtimestarilta sain kysyttyä tietä. Hän ohjasi meitä kolmanteen kerrokseen. Hätäpäissämme aloimme kangeta itseämme rappu kerrallaan ylös. Siellä käännyin taas väärään suuntaan, taas täytyi kysyä apua. Jo näin seinällä taulun permanto vasen. Se oli taas rakennettu aivan väärälle puolelle teatteria. Ketään ei missään, nilkutimme eteenpäin nurkan taakse. Siellä oli onneksi taas yksi sisäänheittäjä. Ystävällisesti hän opasti meitä ja sanoi, ettei mitään kiirettä. Avasin oven, ja siinä se permanto kuitenkin oli. Minä olin pitänyt sitä mahdottomana, koska silloinhan näyttämön täytyisi olla pitkällä Hämeenpuiston päällä. Muutaman hankalan metrin ja ihmeellisen porrastasanteen jälkeen olimme eturivissä. Aloin katsella numeroita penkkien selustoissa, kakkosen alussa näin, en enää muita. Lähestyimme keskustaa, minä mutisin, ettei täällä näe mitään. Tummatukkainen nainen istui siinä edessä ja sanoi, ettei täällä näekään mitään. Istukaa siihen vaan, ei tänne enää ketään tule. Mistä sen tietää vastasin ja istuin hänen viereensä ja Paula minun viereeni ja samassa esirippu nousi.

Kotona sanoin jättäväni puhelimen kotiin, en kuitenkaan saa sitä sammutettua. Mikset saa, kysyi Paula. Kas näin, tästä painat mykistystä. Hain asetukset esiin ja mykistin puhelimeni. Paula käski minua soittamaan hänelle, ja mykkänä pysyi hänen puhelimensa. Sitten lähetin tekstiviestin, ei piippausta, whatsupp viestin ja edelleenkin puhelin pysyi mykkänä. Sama minun puhelimelleni. Kerroin kesällä Savonlinnan oopperassa viisi minuuttia ennen esityksen alkua huomanneeni puhelimeni olevan mukana ja normaalitilassa. Aloitin rakkineen sammuttamisen. Painoin pitkään on/off painiketta, ja näyttö menikin pimeäksi, mutta ei se vaientanut mitään. Heiluttelin sormeani näyttöä pitkin, ja sieltähän se pahus vieköön sytytti näytön täyteen valmiuteen. Minulle olio tullut kiire, menin asetuksiin ja hermostuksissani laitoin kaikki pois päältä ja vaimennukset lisäksi. Ei toivottua tulosta. Työnsin puhelimen taskuuni ja toivoin parasta.

Kesä Sysmässä -86 neljäso

 Kesä Sysmässä -86 neljäs osa 

 

Ajan Vääksyyn, poikkean puhelinkioskille ja soitan taas. Sama tulos, liikkeellä ollaan. Olisi nyt edes hauska matka. Soitan Ullalle ja saan tietää bussin todellakin lähteneen, voi voi... Olisin jo ollut malttamaton ja halunnut tavata... Maanantai, siis viikko vielä, tiistaina soitan uudelleen, ellen, tekisinkö niin? Voisinko, olisiko se epähienoa, en taida voida, katsotaan. Olisi se hauskaa olla Tampereella vastassa, jos olisi. Mitenkähän minun pullat oikein makaa uunissa. Olisiko se Terhistä hauskaa? Jos tietäisin hänen siitä pitävän, olisin paikalla. Nyt hän käski soittamaan 8. päivä aamulla. En tee mitään suunnitelmia loppukesäksi, odotetaan nyt, koko kesä on vapaa. 

Takaisin saareen, purin tavarat, paistoin pari piirakkaa. Annoin Jukalle rustoja ja vaihdoin maastopuseron ylle. Jukka ihmetteli. Otin haulikon, heti nurkalta varikset huusivat, tähtäsin jo, mutten ampunut. Liian kaukana olivat. Kiersin saarta, Jukka oli innokas. Seuraavassa niemessä kolme varista raakkuen aivan edestä siivilleen. Haulikko nousi, ei voinut ampua, oksat edessä, toinen pääsi rungon taakse, seurasin edelleen, tuli näkyviin, ammuin, paikkasin, molemmat ohi. Katsoin nopeasti Jukkaa, ei se ollut ennen kuullut paukkua. Se oli selvästi innoissaan. Olisi pitänyt saada saalis. Harmi. Kiertelimme koko saaren, varikset raakkuivat edellä, mutten enää päässyt ampumaan. Palailin takaisin ja päätin harjoitella. Heittelin purkkia ja laukaisin aina yhden patruunan. Osumia ja miltei huteja, purkki hajosi. Jukka oli innokkaasti menossa metsälle, ja sitten se katosi. Ei vastannut vihellykseen, mihin oli häipynyt, kaipa palaa. 

Lauantaina, niin aika kuluu. Jukka palasi yöllä puoli yksi, ei ollut edes märkä, missä olikin, ei kertonut millään. Kumma juttu, minä kiersin yöllä koko saaren, huusin ja vihelsin, ei jälkeäkään. 

1.7. Olin Niskasia vastassa Sysmässä kello kaksi. Täsmällisesti Alssi saapui mukanaan vaimonsa Pirkko, lapsensa Torsti, Pauli ja Lilli sekä kissansa Veera ja Antero. Olipa taas kerran tavaraa lastattavana veneeseen. Jukka oli hurjana. Saaressa alkoi haukku, kissat narussa ja Jukka tanssi ja rähisi. Lopulta otimme kissat sisälle, ja koira jäi ulos. Aina välillä se livahti sisään, no, hiljalleen ne alkoivat tottua toisiinsa ja kolmantena päivänä meni jo hyvin. 

Saunoimme ja uimme, opetin poikia sukeltamaan ja uimaan snorkkeli päällä. Hauska tavata Alssi, Kadettikoulukaverini, yhtä rauhallinen kuin ennenkin, vaimonsa hirmupuhuja, väsytti. 

3.7. Ajelin Lahteen, Mikon perhe oli paikalla, olipa hauska nähdä kaikki terveinä. Söimme, saunoimme ja teimme kuppeja. Ilta eteni ja siirryimme ulos kun saimme lapset nukahtamaan. Katja oli mukana, iso tyttö jo, veljeni Jussin lapsi ja minä olin hänen kummisetänsä. Ulkona Vaari, Hanna, Mikko ja minä. Juttua tulee ja nauretaan niin pirusti, Mummi tulee häätämään sisälle ja nukkumaan, tietenkään me emme menneet. Lopulta Hanna ja Vaari poistuvat ja me aloimme Mikon kanssa istua tulilla grillin äärellä. Mummi ramppaa ja ramppaa. Vähän me laulammekin ja taas Mummi tulee. Huudan takaisin ja lyön nyrkkiä pöytään. Haen konjakkia, ja jatkamme, Mikolla on paljon asioita, murheita, kuuntelen ja juttelemme. Lopulta menemme nukkumaan, taitaa olla jo aamu.  

Olin niin pirun kipeä, ajattelin etten voi nousta ollenkaan. Muut olivat jo nousseet paitsi Mummi. Hilasin itseni pystyyn ja teelle. Mummi nousi ja oli harmaan kalpea, ei puhunut. Painostava tunnelma. Arvasin syyn, tiesin. Lopulta tilanne laukesi. Saimme selittää, Vaari, Mikko ja minä. Mummi itki. Itku oli omien kuvitelmien ja luulojen sekä entisten olojen perään. Mikko muuttunut, minä en tottele ja Vaari huutaa. Mummin on vaikea suhtautua muutokseen. Kitikin on hyvissä naimisissa. Sanoin, ettei mikään ole muuttumatonta, eikä aikuisten ihmisten elämää voi koettaa muuttaa tai pakottaa. 

4.7. Ajoin yöllä saareen, luin kirjaa ja nukuin koko lauantain. Mikko tulee tiistaina klo 16 Sysmään. Terhi palaa maanantaina, soitan jo illalla. Nyt pitäisi vielä lähteä Arin mökille Naumiin, siellä on Mattikin ja Päivikin, kello on jo viis, kai tästä on lähdettävä, ilmakin seestyi, äsken satoi rajusti. 

Samana iltana yhdeksältä. En mennyt, ilta on ollut vaihtelevainen. Horisontista lännestä aurinko lähettää valokehäänsä pilvien takaa, se on kuin viitta, hopeanvärinen. Järvi edessä hohtaa sulana hopeana. Ukkonen vielä jyrähtää harvakseltaan pilvien hitaasti kiertyessä pohjoiseen. Keittelin teetä ja katselin järveä edessäni ja sen tummana peilautuvia saaria. Missähän Terhi nyt etenee. Matka lienee jo pitkällä kotia kohti. Saammeko yhdessä katsella tätä alati vaihtuvaa näkymää. Ilta on liian kaunis lähdettäväksi. Käyn uimassa ja kävelen alasti leudossa illassa. Pilvet yhä vetäytyvät ja niin aurinko paistaa. Ohut pilvi on verhona täyden kilotuksen tiellä. Peipposet laulavat lakkaamatta. Nostin kellarista ginipullon, hain kopallisen puita ja kävelin ylämökille. Jukka juoksi kuin mieletön omaa elämänriemuaan. Sytytin tulen takkaan ja aloin kirjoittaa. Sikari levitti tuoksuaan, unohtui ja sammui. Saaret peilautuvat kuin tummat, rosoreunaiset laudat, yksityiskohdat häipyivät. Tuolta nousi savu vaaleana läikkänä, levisi hiljalleen, eikä päässyt lautojen ylle tyynessä illassa. Järvi muutti väriään, toisaalla se alkoi punertaa, pohjoisessa se muuttui yhä tummemmaksi, kunnes horisontti yhtyi taivaaseen. Viimeisiä saaria ei näy. Siellä vielä sataa. Järvi tyyntyi täysin. Hiljalleen sen pinta alkoi väreillä, koivikko ikkunassa on liikkumaton. Saanko Terhille esittää tämän kauneuden? Montaa päivää ei ole jäljellä kun tiedän.