Mennään käräjille v. 1974

Vaihtoauton harmit

Kuivurin viimeistely oli kesken. Pakkausteippiä kului valtavasti, kun Pekka tiivisti tuulikäytävän kovalevytaustat molemmin puolin. Kuumana päivänä teipin liima tarttui hyvin, ja silitys kädellä varmisti työn. Katon saumat olivat hankalammat huonon työasennon takia, kädet täytyi ojentaa suoraan pään päälle valmiiksi puraistu teipin kaistale käsissä. Teippi saattoi tarttua mihin vain pitkän vapaan pään liehuessa hiljalleen ympäriinsä. ”Perkele, taas se tarttui vinoon, vedän sen pois, no nyt, auh, olkoon, kelpaa.” Jos teippiä ei saanut kerralla suoraan, niin siihen tuli ryppy sitä pakotettaessa sauman päälle. Siinä oli silloin heikko paikka, mistä irtautuminen valtavassa tuulessa puhaltimen pukatessa 55.000 kuutiota ilmaa oli mahdollista. Ei siitä vielä olisi katastrofiksi, mutta ajan kanssa sellaiset nauhan riepottelut tekisivät tyhjäksi tiivistystä varten tehdyn työn. Teippirulla naukaisi irrottaessaan otettaan kerältä, nauha liittyi seinän nauhaan. Katto tuli valmiiksi. ”Kappas, pianhan tämä kävi, täytyyköhän käytävä tiivistää vielä ulkopuolelta.” Pekka käveli tikkaille, kapusi viimeisen laarin korkeudelle ja alkoi ylitellä lukuisia väliseiniä konkatessaan sähköpäätaululle. Hirsiseinässä olivat sulakkeet ja kolmivaihemoottorin kytkin. Ensimmäinen vaihe päälle, hetken odotus, että 11 kW moottori saavutti kierroksia, toinen kääntö ja kolme vaiheinen moottori pauhasi täysillä. Se oli asennettu seinään keskelle tuulikäytävää tehtyyn pyöreään reikään. Siipien halkaisija oli metrin verran. Moottori imi ulkoilmaa valtavasti kohisten. Ilma syöksyi käytävään aiheuttaen sinne melkoisen ylipaineen. Pekka konkkasi taas laarien yli tikkaille, laskeutui ja käveli vanhan riihen sisällä katsellen ja tutkien kättä liikuttamalla saumojen kohdalta josko olisi vuotoja. Tiivistä oli. Seuraavaksi hän nousi takaisin ja sammutti puhaltimen, laskeutui käytävään ja avasi viimeisen laarin kohdalla olevan työntöluukun. Se liukui kevyesti urassaan laarin pohjan alle. ”Täytyy vielä varmistaa ilman tulo laariin, puhallin käyntiin ja menen sinne katsomaan ja kokemaan ilman voiman.”

Auto ajoi pihaan. Konstaapeli Mangeloja saapui kaupoille. Hän oli tavannut isännän aiemmin, he olivat jutelleet maataloudesta ja soittamisesta. Konstaapelilla oli Sammaljoella vanha hirsitalo, jossa hän soitteli kavereidensa kanssa. Haitari oli hänen soittimensa. Puhe oli kääntynyt autoihin. ”Onko sinulla tietoa hyvästä käytetystä, halpa sen pitää olla ja ehjä? Minun täytyy päästä Vaununperältä Vammalaan välillä useita kertoja päivässä.”  On minulla Punkalaitumella tuttu kauppias, minä myyn hänen autojaan useinkin. Minä tutkin asiaa ja palaan sitten.” Mangeloja katseli autiossa pihassa ympärilleen, vanha auto näkyi olevan vajan nurkalla. Hän kurkkasi navetan ikkunasta sisälle, kanat kotkottivat vastaan. Silloin kuului valtaisa humina kuivurilta. ”Jahas, isäntä onkin tuolla töissä.” Käveltyään riihelle ja astuttuaan sisälle havaitsi hän sen tyhjäksi, näki tikkaat ja nousi niille. Hänen päänsä pisti laidan yli. Pekka säpsähti, ei ollut kuullut tulijaa. ”Moron, mä meen sammuttamaan puhaltimen!”

Pihassa katselivat keltaista Ooppelia. ”No, sievä peli, ei kuki ruosteet mahdottomasti. Onko se muutoin ehjä, moottori?” ”On varmasti, minä olen tämän Punkalaitumelta tuonut, hyvin pelasi.” ”Minä lähden sitten Osmon kanssa koeajelulle, vartoos vähän, minä soitan.” Eteisen hämärässä Pekka sai Osmon langan päähän. ”Moi, onko sulla aikaa tänään, mentäs vähän preistaamaan yhtä Ooppelia?” ”Moro, en nyt heti pääse, mutta soita muutaman tunnin päästä, tai tule tänne, niin katotaan sitte.” Mangeloja ja Pekka hyppäsivät autoon, ajoivat Vammalaan sillan pieleen poliisitalon ja rannassa sijaitsevan kerrostalon eteen parkkipaikalle. ”Minulla on tuossa toinenkin auto parkissa, jota voit katsoa. Aloita nyt tästä ensin.” Palattuaan Innanmaahan kävi isäntä syömään. Keittiössä oli eilisiä keitettyjä perunoita ja lihapullakastiketta kipossa. Hän nosti pannun kaasuliedelle. Se seisoi jakkaran päällä puuhellan päädyssä. Jakkaran alla oli kaasupullo. Käydessään aiemmin Tähtisillä Vaununperän perällä oli Manu tarjonnut sitä hänelle. ”Nyt saisit halvalla pullon ja kaasuntasaimen siihen päälle. Olisi minulla vielä siihen kaksiliekkinen poltin siihen päälle.” ”Sattuipas somasti, kyllä minä vaan teen kaupat, sanot vaan hinnan.” ”Neljäkymmentä markkaa kaikki, pullo on tyhjä.” ”Sulla on sitten sopuisat hinnat, kaupat syntyivät.” ”Siinä on sun hyvä keitellä pottuja. Mä olin käymässä Kiikasa kanalatyömaalla. Oltiin katolla ja minä näin silloin nopeimman perunan kasvun kuin koskaan.” Pekkaa nauratti jo valmiiksi, kysyi kumminkin: ”Mites siinä sitten kävi?” ”No, emäntä meni kylvään perunoita vakoon. Seuraavana päivänä hiukan ennen päivällistä kattelin, kun hän meni sama vati kainalossa pernamaalle ja poimi sieltä täysin kasvaneita mukuloita.”

Osmo oli metsäkoneen kimpussa. ”Moro, mitä sä nyt reiraat?” ”Katos kun toi nostovarren pään hydrauliikka petti. Mä näytin Hannulle, miten pinotavaraa ajetaan ja kasataan sievä pino. Tökkäsin vähän nostopäällä kapuloita tasaan, niin toi letku osui puihin ja hajosi. Siinä meni samalla hieman tuo kiinnityskin hajalle. Sitä tässä nyt teen.” Hannukin oli paikalla. ”Tietenkin, kun sen täytyi pelleillä, olisi vaan ollut työssä kiinni. Nytkin tulee rokulia sun tähden.” ”Äläs ny, kyllä vehkeet kestää ja vehkeet hajoo kun töitä tehdään.” Motkotti Hannu vielä, mutta lopetti. ”Mitäs nym meinaatte, sulla näkyy olevan tollanen keltuainen?” ”Jo vain, lähetääs koeajolle, tulisko siitä meille peliä.” Miehet ahtautuivat autoon, ajoivat Vammalaan, kääntyivät ennen siltaa Kallialan suuntaan. ”Mikäs tässä, annas kun mä ajan.” Vaihtoivat paikkoja, ajo jatkui. Vihattulassa käännyttiin paluumatkalle. ”Kaupat tästä täytyy varmaan tehdä, vaan minua hieman epäilyttää toi Punkalaitumen suunta. Siellä asuu paljon eri huijareita.” ”Korjataan sitten, jos jotain ilmenee.”

Ooppeli muutti Innanmaahan, palveli hyvin, kunnes kolmonen alkoi vaihdelaatikossa narautella. Mikään ei auttanut, meteli vaihdettaessa kolmoselle lisääntyi. ”No perkele, tässä se nyt on, tämän takia auto haluttiin myydä kaukana Punkalaitumesta. Voi olla vaan synkronirengas, voi olla hammasrattaissakin.” Pekka käveli hämärään eteiseen, veivasi seinäpuhelimesta Mangelojalle. ”Moro, myit mulle risan auton, otat sen takaisin.” ”En ota, sinähän koeajoit sen.” ”Kyllä vaan, sinä vakuutit sen olevan ehjän. Se on petos. Minä kävin Vettenrannalla ja Tapsa sanoi siihen tulevan laatikkoremontin, maksaa varmaan kaksi tonnia.” ”Ei kuule, ei mitään perumisia, vanha autohan se oli.” ”Nyt onkin kyse sinun petoksestasi, ei autosta, tämä on aivan selvä, on minulla todistajatkin.” ”Ei sinulla mitään ole, en ota takaisin.” Pekalla kiehahti. Hän lopetti puhelun ja alkoi saman tien laatia rikosilmoitusta. Henkilöt, aikamäärät, kohde, vikakohde muistilapulla hän karautti poliisilaitokselle, siellä työnnettiin lomake käteen. Lomake mukanaan hän ajoi asianajaja kivirannan puheille. ”On sinulla juttu, syytät poliisia petoksesta. No, en minä sitä syytöstä pelkää, kyllä minä tämän jutun uskallan ajaa.” Pekka mietti, että mitä uskaltamista siinä on, tekee vaan työnsä. Lomake täytettiin yhdessä, vienti poliisilaitokselle jäisi seuraavaan päivään.

”Mangeloja, oletkos täällä yksin, minä jätän tänne rikosilmoituksen sinua vastaan?” ”Yksin olen, anna tänne.” ”Pidäpäs huoli, ettet sitä hukkaa, se on kirjattava diaariin.” Ei siinä muuta puhuttu, erosivat ja miettivät kumpikin omiaan. Mangelojan päässä sytytti ensin. Pekka kutsuttiin tapaamaan nimismies Aaltosta. ”Päivää.” ”No hei, istu siihen. Minulle on tuotu tällainen hukkaamiskielto, sinulta Mangeloja vaatii 2000 markkaa takuuteen.” ”Jahas, mitä se sitten merkitsee?” ”Kyllä tässä ei oikein ole perusteita nostaa ja määrätä tällaista summaa, sinulla on tila takana, kait siinä aina sellainen rahasumma löytyy tarvittaessa. Nyt on vaan niin, että kun tämän on vaatinut minun mieheni, niin helpommalla päästään, jos sen teet.” ”No voi halvattu, kaikenlaista kiusaa. En siitä rettelöi, mitä täytyy tehdä?” ”Laitat pankkikirjalle sen summan ja tuot kirjan minulle.”

Käräjäpäivä oli määrätty. Pekka ja Osmo kävelivät Kauppalantalolle. Aulassa katselivat ovesta juttulistaa ja kyselivät omaa numeroaan. Heitä lähestyi outo mies, lykkäsi kättään: ”Olen Risto Tuori, minulle soitettiin ja pyydettiin ottamaan tämä juttu. Kiviranta on samaan aikaan Huittisissa istunnossa.” ”Perkele, kyllä hän tämän tiesi ennalta, no, mitäs sinä tiedät tästä jutusta?” ”Olen paperit lukenut, ajattelin tarjota sopua, mitä ajattelit?” ”Oikeuteen tänne on tultu, eikä tieltä käännytä. Koskas on meidän vuoro?” ”Se on seuraavana.” Ovi aukeni ja sisään huudettiin Turtiainen vastaan Mangeloja. Puheenjohtaja kysyi ja Pekka vastasi. ”Ei tässä ole kahta puhetta, minulle myytiin viallinen auto ehjänä. Auto oli kunnossa päivän, ja siinä oli vakava vaihdelaatikkovika.” Mangeloja vuorostaan kertoi: ”Sinullahan oli asiantuntija mukana.” ”Osmo hiiltyi ja vastasi: ”En minä ole mikään asiantuntija, olin kaverin mukana vaan katselijana.” Asia meni päätökseen, vastaajat kuuntelivat tuomion lukua. Petossyyte meni nurin, molemmille määrättiin oman asianajajansa lasku ja kulut. ”Nahkapäätös, piru täältä mitään oikeutta saa, ajellaan Vaununperälle.”

Hiehojen siirto jalkaisin Alangolle v. 1975

Siirto toiseen navettaan

Kesäpäivän kuumuudessa oli lähdettävä viemään Kunkulle hiehoa. Pekka haki traktorin suulista pihan perältä, ei ottanut siihen kärryä perään, vaikka ensin niin ajatteli. Kärry olisi ollut hyvä Ullan, se oli hiehon nimi, kuljetukseen, vaan ilmankin kait selvittäisiin. Ulla oli teuraaksi tarkoitettu vasikka, välityksestä se, niin kuin navetan muutkin vasikat, oli ostettu. Kunkku oli niiden vasikoiden kasvua katsellut, ja silmänsä oli tarttunut Ullaan ja Mantaan, aikoi niistä kasvattaa lypsylehmät . Oikeastaan Kunkku oli sellainen lempinimi, jota voitiin käyttää vain silloin kun Kunkku ei kuullut. Kyse oli Alangon Matista, pohjalaisesta, isänsä oli tullut Jalasjärveltä ja kotiutunut Vaununperälle. Kunkku oli itse syypää nimeensä, oli hakenut Kiikasta muutamia maatalouskoneita, ja kun oli ne saanut kotiin, oli sanonut Osmolle: "Minä olen sitten tämän kylän kunkku." Ei siihen muuta tarvittu, nimi pysyi kuin tervattuna.

Kaupat oli sovittu ja nyt oli siirtopäivä. Pekka ajoi traktorin pihatien alkuun, talon ja navetan väliin, pysäytti sen, hyppäsi kopista ja asteli pränniin hakemaan liekanarua ja Ullaa. Lieka oli naulassa navetan oven suussa, se kädessään Pekka astui navettaan Ullan vierelle.
Komea hiehohan sinusta on kasvanut, ruskeankirjava paksumahainen junttura, Pekka irrotti Ullan syöttöpöydän parresta, kiinnitti liekan kaulan alle ja alkoi taluttaa sitä pihalle. Syöttöpöydän päässä pihan puolella oli ovi, jota ei muulloin kuin karjaa tuotaessa ja teuraaksi ajettaessa käytetty. Kauniisti Ulla siitä käveli traktorin perään, missä Pekka sen kiinnitti nostovarren päähän, liekaa oli vapaana parisen metriä. Traktori käyntiin ja hitaasti ykkösellä liikkeelle. Pekka katsahti taakseen, huomasi Ullan astuneen sivuttain ja pysähtyneen. Samassa lieka osui takarenkaaseen ja Ullan vielä vastustaessa lieka kierähti tiukalle harkkojen väliin, alkoi nostaa hiehoa. Pää seurasi mukana tiukasti renkaassa kiinni. Pekka ei ehtinyt tehdä mitään, ennen kuin Ulla pyörähti renkaan vetämänä ilmaan ja vasemman kyljen kautta mätkähti maahan, pam. Helvetti, nyt se kuoli, Pekka hyppäsi kopista alas ja Ulla hyppäsi jaloilleen, vapisivat molemmat. Siinä se nyt oli, kun en laittanut sitä kävelemään kärryn perälautaan kiinnitettynä, ei olisi lieka tarttunut mihinkään. Pekka soitti Kunkulle ja pyysi häntä auttamaan siirrossa. – Viedään jalkaisin, ota sinä Manta ja minä talutan Ullaa.
Kunkku saapui Transitillaan pihaan, hiehot laitettiin molemmat liekaan ja miehet lähtivät taluttamaan niitä kilometrin päässä odottavaan uuteen navettaan. Päivä alkoi painua keskipäivän yli, oli heinäkuu ja pilvetön taivas. Kulku sujui mukavasti sorkkien kopistessa asfalttiin, ohitettiin naapuritalon, Santamäen, tiehaara. Siellä isäntä hoiti myös lypsykarjaa, lehmät olivat laitumella tien vieressä. Ulla ja Manta huomasivat rauhassa märehtivän lauman, muuuu. Laitumella nostivat päätään ja alkoivat lehmät hölkätä aidan viereen. Kuljetettavat innoissaan karauttivat eteenpäin Pekka ja Kunkku toppuutellen ja huutaen. Ei siinä mikään auttanut, hiehot olivat jo liian suuria ja väkeviä ihan pysäytettäviksi, eteenpäin mentiin kumisaappaiden savutessa, kun miehet hillitsivät minkä taisivat elikoiden vetoa. Laitumella pisteltiin myös jo laukkaa utareiden heiluessa holtittomasti, törmäsivät melkein aitaan, alkoivat juosta miesten ja hiehojen rinnalla. – Nyt jos nämä typerykset päättävät hypätä ojan yli, niin aita kaatuu ja on meillä sitten arpeetia korjata vahingot, koko lauma tietenkin karkaisi tielle ja meidän perään. Laidun onneksi loppui, ja lehmät jäivät.
Pekalla oli menossa kuivurin rakentaminen vanhaan riiheen. Töihin hän oli palkannut Virtasen Hannun. Työmaalta katseli Hannu hiehojen vientiä ja nauroi niin perkeleesti. Ohi kansakoulun, Saunanojan, Salon, ja oltiin perillä. Ulla ja Manta kiinnitettiin parteen. Tuletko kahville, kysäisi Kunkku. – Kyllä vain, vaimosi laittaa aina niin maistuvat kahvit. Astelivat sisälle keittiön pöydän äärelle. – Terve vaan, tuotiin hiehot, sanoi Pekka. Emäntä oli taas leiponut ihanaa pullapitkoa, sokeria ja maitoa kahviin, pala nisua suuhun ja kupista ryystäen tuota virkistävää juomaa. – Miten kuljetus sujui, uteli Marja. – Hyvin se meni, tuossa laitumen kohdalla vaan vauhti vähän nousi mutta pysyttiin mukana, Kunkku kertasi matkan vaiheita. Pekka sai sovitun maksun ja lähti klampsimaan takaisin.

Kylvön taksa v. 1973

Vuokrakylvö

Peltoja muokattiin vauhdilla kylvökuntoon ympäri kylää. Tavan mukaisesti isännät aloittivat äestykset samassa järjestyksessä vuodesta toiseen. Käveltiin pellolla kumisaappaissa, kouraistiin maata, puristettiin sitä nyrkkiin ja katsottiin mulloksen muovautumista. Savisilla alueilla ei voinut aloittaa muokkaamista, jos saappaaseen tarttui savea. Hätäilystä olisi seurannut saven tilttaantumista  ja painumista kasaan. Tällainen pellon pinta olisi kuivuessaan muodostanut läpitunkemattoman pinnan, kokkareisia kappaleita. Niihin ei olisi minkäänlainen kylvö ollut mahdollista. Kourassa puristettu humus taas ei saanut jäädä palloksi, silloin se oli liian märkää. Vaivihkaa katseltiin muitten isäntien valmisteluja. Ensimmäisen ajettua traktorinsa pellon laitaan äes perässä sai muutkin ryntäämään suureen keväiseen pyöritykseen. Saunanojan Valto oli useasti tuo ensimmäinen, Lehtimäen Heikki perässään. Heikin pellot olivat viettäviä rinnepeltoja, ja siten aikaiseen kuivuvia, Valtolla taasen pellot olivat kyläaukean tuulisella laidalla. Viimeisenä kylvöt suoritti tavan mukaan hätäilemätön Lehtisen Unto. Pellot olivat hänellä sarkaojissa, tuiki rauhallinen isäntä.

Innanmaassa oli alkanut koneellisen viljelyn kausi vanhaisäntä Valtterin luovutettua tilan hoito tyttärelleen ja tämän miehelle. Ensimmäinen traktori, Fordson Major, veti perässään Potilan äestä ja Juko tehtaan kylvölannoitinta. Väriltään kaksimetrinen hirviö oli punakeltainen, vientiväri kuuli Pekka konetta Hankkijalta ostaessaan. Ohjekirjaa täytyi pihassa selata, kylvömäärien säätö täytyi aluksi opetella. Perusteet tällekin toimenpiteelle hankittiin Hyrkin tilan renkiaikana. Pehtoori Martti Posio oli tarkka kaikissa toimissaan, laittoi Taunon, tilan vakituisen työmiehen, kuivurin nurkalla veivaamaan käsiveivillä kierrokset laskien sekä apulannalle että siemenelle. Ne tippuivat vantaista maahan muovin päälle, josta ne koottiin punnitusta varten. Kierroksien määrä katsottiin kirjan taulukosta, saatiin vastaavuus hehtaaria kohti. Apulannan syöttö oli isännästä riippuen 200 – 400 kiloa, kauran noin kaksisataa. Innanmaan pihassa suoritettiin nyt tuota tärkeää tointa. Koneen säiliöihin oli nostettu apulanta etupäähän ja kaura takasäiliöön. Säätämällä pohjan läppiä saatiin tavaraa menemään läpi enemmän tai vähemmän. Lopuksi punnitus varmisti tuloksen. Pekka nosti säiliöt täyteen. Lannoite oli 50 kilon säkeissä, säkit peräkärryssä sopivalla korkeudella, neljä säkkiä vajui laatikkoon. Kuivurin nurkalta taas aloitettiin, tarkka tähtäys yläpäähän, koneen varovainen laskeminen pellon pintaan ja samaan aikaan kytkimen nosto pehmeällä liikkeellä. Apulanta ja siemen alkoivat soljua maan sisään. lantarae hieman syvempään kuin siemen. Vilja kylvettiin yleensä kolmen, neljän sentin syvyyteen. Tähän toimeen olivat kaikki tilan toimet keväällä tähdänneet. Peltojen oikea-aikaiseen kylvökuntoon saattamiseen. Pekka katseli tasaista höyryävää peltoaan, multa tuoksui muhevalta, valmiilta ottamaan siemen syliinsä ja kasvattamaan siitä uuden sadon. Kosteus ja lämpö loivat tuon parahultaisen yhdistelmän vuosi vuodelta viljelijälle saattaa vuoden kierto liikkeelle.

Lehtimäen Heikki pyöräili taloon, laittoi navetan seinää vastaan ajopelinsä, käveli tervehtien isäntää kohti. ”Oletkos saanut jo kylvettyä?” ”En vielä, Sydänmaa on aloittamatta, kotona alkaa olla valmista. Laitan sinne ohraa, kerkiää se vähemmälläkin. Mennääs kahville.” Astelivat raput, Pekka kiskaisi ulko-oven auki ja antoi Heikin astella ensin eteiseen. Sen perällä oli toinen ovi välieteiseen. Sieltä johtivat ovet vasemmalle vanhan isännän kamariin, oikealle pirttiin ja suoraan keittiöön. Tuttu oli tie, valoja ei tarvittu, välieteiseen ei johtanut ulkovalo mistään suoraan. ”Olen ajatellut, tulisitkos minulle kylvöön? Ei montaa hehtaaria olisi, metsänrajan lohkolla olen äestänyt, siihen puron rajaan saakka.” ”No tietenkin tulen, joko heti mennään?” Heikki ponkaisi pyörällä edellä, Pekka tyhjensi säiliöistä loput pressun päälle, vähäiset kasat. Ilmi olisi halunnut heti keittää kahvit, mutta työt ensin, miehet menivät pellon laitaan. Koneeseen laittoivat siemenet ja lannoitteen. ”Aloita tästä laidasta ja tuonne sitten Ylöniemen rajaa kohti.” Kone maassa ja traktori vedossa, lyhyet olivat ensimmäiset kaistat. Pekka kävi tarkastamaan pellosta kylvöä. ”No perkele, missä apulanta on.” Siemen löytyi vaostaan, mutta lantaraetta ei. ”Saamari, tässä on eri asetukset, kun mittailin valmiiksi ohran määriä, apulantaraot ovat kiinni.” Sähäkästi 200 kilon säädöt, siemen kiinni ja Pekka aloitti alusta saadakseen lannoitteenkin peltoon. Montaa kaistaa siinä ei ollut, mutta tapahtuma harmitti. Kelloa hän oli katsonut työtä alkaessaan, nyt tuli päällekkäisyyttä. Maaseudun Tulevaisuus oli kirjoittanut tuntivelotuksista, miten paljon olisi soveliasta ja tarpeellista pyytää mistäkin työstä. Hinnat olivat traktorikaivuusta äestykseen, kylvöön, auraukseen ja talvitöihin. Kyseessä oli viljelijän palkka, siitä ei sopisi kovin poiketa. Käydessään hautausmaalla Roismalassa katsomassa konekaivuuta oli hän käynyt kysymässä Torran isännän tuntitaksaa, mitä seurakunta maksoi tunnilta. Oli muistuttanut, että taksa on korkeampi. Taisi olla samanlaista oppimattomuutta kuin Tähtisen Maunon kanssa, silloin vain asia meni toisin päin. Kylvö tuli valmiiksi, juosten oli käyty säkkien nostoon ja viiltämään mahat auki apulannalta. Ei voisi moittia hidastelusta. Kahvikupin äärellä Heikki kysyi hintaa. Pekka katsoi kelloa ja määräsi kolmesataa kaksikymmentä markkaa. Lompakko oli maksajan kädessä, aataminomena liikahti, rahat asetettiin pöydälle. Seuraavana keväänä Lehtimäkeen tuli oma kylvölannoitin.

Uusi äes v. 1976

Lautasäes

Kotilohkon pellot oli kynnetty yhteen. Kuivat vuodet houkuttivat siihen, ja seuraavana vuonna alkaisi salaojitus. Pellonojat olivat suurimmaksi osaksi jo matalat, virtasi niissä kuitenkin vesi, sarkojen päiden aukot olivat kunnossa. Pekka päätti nopeuttaa seuraavan kesän töiden sujumista. Viisitonniseen Fordiin kytkettiin kolmesiipiset automaattiaurat, nostovarret kiinni ja työntötanko. Kiinnikkeitä oli näin kolme, niiden varassa auroja kyettiin säätämään kyntöä varten. Junttilan tilan mailla Roismalassa oli ollut traktorikynnön Suomen Mestaruuskisat. Siellä olivat isännät joukolla katsomassa komeaa kyntöä. Jokaiselle kilpailijalle oli annettu saman suuruiset sarat. He aloittivat keskeltä viiltämällä ensin matalan viilun auki viivasuoraan pitkittäin. Alku ja loppupää oli tarkkaan mitattu ja merkitty. Ajaessaan kilpailija tähtäsi merkkikeppiin. Traktorit liikkuivat hyvin hitaasti, viilu kääntyi katkeamattomana nauhana kyntämättömän maan päälle. Takaisin ajaessaan miehet sitten käänsivät viilun vähän syvemmältä siten, että tuo viilun päällensä saanut kyntämätön kappale tuli myös käännetyksi. Tämä oli myös arvostelun alainen kohta. Varsinainen kyntö aurat maassa alkoi, kahdella siivellä kilpailtiin. Pekka käveli pitkin sarkaa katsomassa edessä ja takana traktorin menoa ja viilujen tasaisuutta. ”On hienoa kyntöä, viilut istuvat toistensa lomaan niin tarkasti saman paksuisina ja levyisinä, ettei voi nähdä jäljestä siipien määrää.” Posion Marttikin oli paikalla, jutteli miesten kanssa ja esitteli Pekkaa tutuilleen. ”Tässä on Innanmaan isäntä! Katselee oppiakseen.” Muut miehet myhäilivät, mitähän siitäkin tulee. Eivät sitä ääneen sanoneet.

Viisitonninen ajettiin kuivurin kupeessa toisen puolen pyörät ojaan. Siitä laskettiin aurat maahan ja viilun kääntö ojan päälle alkoi. Ensimmäinen viilu painaltui ojan pohjalle, seuraavat kääntyivät aivan ojan penkalle. Saran päässä käännyttiin takaisin päin ja viillettiin ojan toinenkin puoli. Näin ojaan kaatui kaksi viilua, ja pelto tasoittui yhtenäiseksi kentäksi. Päivä kului puoleen, lyhyen ruokatauon jälkeen ajo jatkui Ojansivun rajalta kotiin päin. Siihen käveli katselijoita. ”Mitä ihmettä sinä nyt teet?” Santamäen isäntä ensimmäisenä kysyi. Oli ikkunastaan nähnyt Pekan vetelevän viiluja harvakseltaan pitkin peltoja. ”Otan tässä tietoisen riskin, on ollut kuivaa, ensi kesänä Ojansivun Mikko tulee salaojittamaan. Saan pellot tasoitettua ainakin osaksi.” ”Minä ajattelin sinun suunnittelevan kylvöjä kesäksi ja merkkaavan lohkot valmiiksi. Voi olla hyväkin, riippuu ensi vuodesta, ja syksystä.” ”Onhan syksyssä mittaa, kunhan joskus pitää poutaa.” Aurat vaihtuivat jousipiikkiäkeeseen, kolme metriä leveään Potilan tehtaitten tuotteeseen. Ensin Pekka veti äestä poikkisuuntaan. Lata siinä edessä kasasi mullosta eteensä, joka sitten ojien painauman kohdilla tasasi edelleen. Yläkappale oli tarkoitus saada ensimmäisenä kylvöön. Komean piiriojan vuoksi yläpuolisten maitten vedet juoksivat norjasti päin Saunanojaa ja Ojansivua, sieltä suorana muutamia satoja metrejä ja tien alitse Vaunujokeen. Aikaisemmat sarkaojat olivat vetäneet pellolle sataneet vedet selässään alajuoksulle. Pekka oli jo edellisenä vuonna kyntänyt joka toisen sarkaojan umpeen. Nyt olivat vuorossa loput. Alkoi hirmuinen jauhaminen, Ylöniemen tontin kupeesta Saunanojalle. Traktori huusi kuumana, ajo poikki sarkojen pomputti, ojien ja kyntöviilujen ylityksessä. Kerran saatuaan ensimmäisen suunnan vedot tehtyä, pelto oli jo kovin pehmennyt ja tasoittunut. Toiseen suuntaan ajo, poikki edellisten ajojen, oli huomattavan helppoa. Hiljakseen traktori siirtyi alas viettävää rinnettä, kunnes saavutti kuivurin. Nyt oli koko kappale äestetty kahteen kertaan. Pekka pomppasi alas kopista, siemaisi vettä kaivolta ja käveli katsomaan jälkeä. Saappaan veto pinnassa ja mulloksen kouriminen osoitti, että työtä on jatkettava. Traktori ja mies hyökkäsivät kolmanteen erään.

Kylvöjen jälkeen alkoi sataa, siemen sai tarvitsemansa lisäveden, juuret painuivat suoraan multaan. Sirkkalehti ja viljan varsi kasvoivat vahvana. Kiri herne alkoi kasvattaa lehtiään, kukki huimasti, mehiläiset alkoivat pölyttämisen. Kaikki kasvoi, palot paisuivat ja pitenivät. Satoi. Ei siitä ollut haittaa herneelle. Toisin oli alalohkolle kylvetyn ohran. Tähkä paisui raskaaksi, yli kuusikymmentä jyvää yhdessä. Sade piiskasi korret maahan. Sydänmaalle oli kylvetty kauraa, maahan painui. Satoi. Ei onnistunut puinti, kone upposi pehmeään maahan, eikä edennyt. Ylälohkot saatiin pelastettua, herneestä osa viikatteella, 1300 seivästä. Satoi.

Viisitonninen ei kyennyt kiskomaan syksyn auroja, mahdotonta. Pekka käveli Lehdolle. Jussilla oli hieman samoja vaikeuksia pehmeillä tien alapuolisilla mailla. Sai kuitenkin kynnöt tehtyä. Pellot olivat je ennestään salaojassa. ”Sulla taitaa noi aurat olla jotensakin  keveämmät kuin mulla, hyvin tuo on näkynyt käyneen. Minä en etene, täytyy odottaa pakkasia ja kuivumista.” Jussi tokaisi maan jäätyvän nopeasti näin märkänä. Kävelivät kahville, Anneli keitti. Pöydässä kaikin ihmettelivät kesän sateita. ”Ei Punkalaitumella näin ole satanut, meillä miehet ovat saaneet työt tehtyä.” ”Täällä kyllä jäi valtavat määrät viljaa peltoon. Kaikki metsien keskellä olevat raiviot lakosivat. Aallon Irjaltakin useita hehtaareita.” ”Kun nyt saisi edes kynnettyä vainiot, ettei olisi heti tappiot niskassa ensi kesän sadosta.” ”Kysys Pekka Pakariselta, niillä on kimpassa kaksikymmentä tuumainen uudisaura. Se voisi kulkea sun traktorin vetämänä märässäkin pellossa.” ”Mahtaako, mutta katsotaan nyt, voin soittaakin.”

Aura oli haettava aukean toiselta laidalta, Liuhalasta. Se teki juhlallisen vaikutuksen, siipi oli kuin valaan selkä, vannas vahva ja ohjaslautanen suuri. Kuivurin nurkalta alkoi koetus. Varovaisesti aura maahan, hiljainen veto ja vantaan kärki upposi maahan. Leikkuri pyöri edessä, painui peltoon ja leikkasi suoran kunttaan, jota pitkin sitten vannas ja siipi käänsivät viilun ympäri. ”Kas, ehkä tästä tulee jotain. Pinta on jo muutaman sentin jäässä, mutta hyvin näkyy leikkaavan. Siitä tämä onkin kiinni, kyllä voima muutoin hyvin riittää, ja vannas painuu kyllä. Pian tuli eteen kovempi paikka. Aura pyrki väkisin kääntymään sivuttain kynnetylle puolelle. Pekka kävi säätämään auroja, kiskoi nostovarren tiukempaan, tiukkasi hieman vetotankoa ja yritti taas. Sujui, ja ei sujunut. ”Sian sorkkima tästä tulee, jos laitteet kestävät.” Leikkuri oli kovimmalla. Se leikkasi maahan itsensä ja pyöri suorassa kunnes vältti takana kampesi sivuun. Leikkuri taipui sivuttain, ei mahtanut mitään jäiselle maalle. ”Helvetti, ei voi kauaa kestää tätä menoa. Nonni, nyt on parku jo sen verran kova, että präsähtää.” Leikkuri, suuri teräslautanen joutui antamaan periksi mahdottoman edessä, se taittui, repesi osittain ja suuri kappale irtosi siitä. Äkäisesti Pekka nosti auran maasta ja päräytti kotiin. Pihassa työkalujen kanssa irrotti leikkurin ja hyppäsi Volkkariin. Hankkijalta Vammalasta sai uuden. Sille kävi samoin. Pekka osti toisen, kiinnitti sen ja täryytteli auran takaisin Pakariselle. Kynnöt jäivät tekemättä. Keväällä komeat roihut ja savut nousivat hehtaarien alalta. Pekka poltti sadon pois tieltä.

Eläinlääkäri Nurmi oli tilaltaan Urjalasta tuonut äkeensä Vammalaan. Oli sen vaihtanut. Hankkijalla se seisoi pihassa komeana leväällään Pekan taas poiketessa ostoksille. ”Sullahan on tuossa lautasäes, minä saatan tarvita sitä, jos hinta on sopiva.” Menivät katsomaan, se oli raskas, kolmiosainen äes, jossa oli piikkien sijaan suuret lautaset, hieman vinottain asetellut runkoon. näitä rivejä oli useita peräkkäin. Pekka puntaroi mahdollisuuksiaan. Peltoja ei ehtisi kyntää keväällä, jousipiikkiäes ei jaksaisi pienentää kyntämätöntä peltoa, rahaa ei ollut. Paula oli ehdottomasti kieltänyt uusien koneiden oston. Miehissä kiinnitettiin uusi äes traktoriin, letku kiinni, ja hydrauliikka nosti sivukappaleet pystyyn. Pienessä hiessä ajeltiin tilalle takaisin. Huuto kuului jo ennen pihaa, koivukujalle saakka.

Kuivurin kohdalta taas aloitettiin. Pekka jysäytti äkeen maahan, vaihtoi pienempään ja painoi mustat savut pakoputkesta. Äes aloitti työnsä, mullos jauhaantui jo ensi vedolla. ”Haa, tässäpä kone, ei taida kevään kylvöt hävetä syksyn kynnölle.” Traktori jauhoi soikiota, ensin pitkittäin, sitten poikittain, uudestaan ja uudestaan, jälki miellytti kovin. Tuli siihen Santamäen isäntäkin katsomaan. ”Sinulla taitaa olla siinä oikea mullantekokone.”