Jälleen kuplassa sekä ulkona
Istuin tuolissani, Paula
omassaan. Molemmilla microt sylissä. Kuulin äkisti valtavan
rymähdyksen, katsoin säikähtäneenä sivulleni ja huomasin Paulan
makaavan ääneti mahallaan lattialla. En huomannut lainkaan hänen
nousuaan tuolista. Hyppäsin ylös ja katsoin pelästyneenä häntä
ja astelin hänen viereensä. Siinä hän makasi, mielestäni ainakin
tajuttomana. Kysyin kumartuessani oletko tajuissasi. Silmät kiinni
sain vastauksen, olen. Kahvikuppi oli singonnut irti kädestä,
silmälasit olivat vinossa ja raajat eivät liikkuneet. Tiedustelin,
mikä oli aiheuttanut kaatumisen. - Minua huimasi. -Pääsetkö
pystyyn, voinko auttaa? -Et voi, sattuu niin pirusti selkään.
Hiljalleen oikea jalka alkoi totella ja sen sai koukkuun. Hain pienen
jakkaran käden alle, jos voimat riittävät nousuun. Paulan jalka
luisui lattialla, laitoin jalkani siihen tueksi, muttei se riittänyt.
Nostaa en mitenkään voinut enkä jaksanutkaan. Siinä sitten
arvioitiin mahdollisuuksia. Paula oli onnekkaasti kaatunut suoraan
mahalleen, eikä ehtinyt laittaa käsiään eteen. Pää tömähti
lattiaan parin sentin päähän keinutuolin jaloista. Hitaasti
kierähtäminen sujui voivottelujen saattamana, selkään sattui.
Siinä hän makasi selällään maton päällä, alkoi punnertaminen
toiselle kyljelle, käsi koukkuun ja toinen jalka. Hitaasti punnerrus
jatkui, käsi sai otteen penkistä, polvilleen ja siitä pystyyn.
Kyselin mihin sattuu, sormeen, selkään, kylkeen, päähän. Kädet
ja jalat liikkuivat eikä tuntunut olevan murtumia missään.
Liikkuessa polvi naksahteli, sormi mustui ja paisui, päähän ei
tullut mustelmaa. Taisimme päästä vähällä, buranaa vähän
tarvii ottaa.
Surkea korona, luulimme jo
päässeemme siitä, kun omicron alkoikin levitä. Kävimme jo
kauppahallissa syömässä ja kaupoissakin uskalsimme vapaammin
käydä. Siis Paula, minä odotin autossa. Maski oli taas kasvoilla
joka paikassa, niin oli melkein kaikilla. Aikaisemmin useat olivat
kuolemattomia, mutta elämän rajallisuus kohtasi jääräpäisimmätkin
ja maski ilmestyi kasvoille. Paitsi puupäillä, he ovat kaikenlaisen
avun ulottumattomissa. Paitsi tehohoidossa.
Kävimme Jakken kanssa
ajelulla, kävimme Mouhijärvellä. Ensimmäinen kohde oli Tiisalan
taloryhmä, Juustolan takana.
Se on vanha talonpoikaistalo.
Viimeinen isäntä kuoli vaimotta ja lapsettomana, talo meni
valtiolle, juttelin samalla hakien oikeaa tietä. Häijääseen on
tehty paljon uusia teitä, ja ajelimme ajamattomia väyliä.
Kolmannen väärän tiehaaran
jälkeen, katso, tuo se on. Lunta on liikaa, eikä tuonne ole edes
aurattu tietä. On sekin, myynnissä on, mutta paikalle ei pääse
tutkimaan.
Porintie kulki lähellä, uusi
väylä vei sen alta. Vielä katselimme niskoja väännellen
Tiisalaa.
Siellä on kolme
asuinrakennusta ja lukematon määrä sivurakennuksia. Jäivät
katsomatta. Uusi tie kulki kohti Mouhijärven keskustaa, komea
punatiilinen yksikerroksinen kirkko oli mäellä oikealla.
Katsos, tuo on tehty Vammalan
kirkon piirustuksilla, mutta vähän pienennettynä. Tornejakin on
vain yksi.
Menimme vanhaa tietä pitkin
Mouhijärven läpi, uusia ja vanhoja rakennuksia molemmin puolin
tietä.
Tuosta mennään Villa
Rojalille, muistatkos sen egyptiläisestä taiteesta kiinnostuneen
Ellilän. Osti vanhan kansakoulun ja muutti sen palatsiksi, kaikki
siellä olevat esineet ovat jäljennöksiä olemassa olevista
esineistä, faaraoiden ajalta lähtien. Mutta meidän pitäisi löytää
tie Selkeen kartanolle. Se on maamme vanhimpia kuninkaan kartanoita.
Katselimme kumpuilevia lumisia
vainioita koettaen löytää perille. Edessä olevalla kummulla oli
komeita vanhoja pitkiä kuusia. Se voisi olla tuolla. Tienviita antoi
vastauksen, Selkeentie. Ensin näkyi valtava kivinavetta, seinässä
luki Juustola.
Ei se täällä voi olla.
Jakken mielestä olimme taas harhassa.
Kyllä se on, täällä toimi
ensin tuo juustola, missä poikkesimmekin yhdellä reissullamme,
ajetaas eteen päin. Tuo vasemmalla oleva suuri punainen hirsitalokin
oli myynnissä. Lienee saanut uudet omistajat, ja katso, kuusikuja ja
sen päässä kartano.
Pysähdin pihaan tullessani,
sinne oli aurattu hyvä tie. Nousin ulos ottamaan valokuvia.
Takaisin ajaessamme Jakke
kysyi, voisimmeko käydä Kylmäkosken Millerissä. Se oli helppoa,
ensin motaria pitkin Toijalaan ja siitä Konhon vuolteelta Viialan ja
Turun tielle.
Kaksi kertaa olen näillä
reissuilla saanut ylinopeudesta huomautuksen. Ensimmäinen oli
Tottijärven risteyksessä ja toinen oli juuri tässä, missä alkaa
80 rajoitus.
Ajas tuonne ihan eteen, kun
siellä näkyy olevan paikkoja. Tuletkkos sinäkin kauppaan.
En kyllä mielelläni, mutta
kun olen saanut ajatukseen tottua, niin ehkä se käy.
Nousimme molemmat autosta,
laitoimme naamarit päälle, ja siinä se oli. Kaupan ulko-ovi.
Menimme yksissä sisälle, Jakke viisasi, missä mitäkin on.
Erkanimme tahoillemme. Minulla oli kassi mukana, katselin maitojen
perään. Siellähän ne, aivan hallin peräseinällä. Matkalla
sinne huomasin sharoneita. Niitä oli parikymmentä korissa. Nappasin
pussin ja aloin latoa sitä täyteen. Vaaka oli vieressä, numeroa ei
missään. Tähänkö nyt tyssäsi kauppareissuni. Myyjä hääri
siinä latoen kärrystä tarvikkeita hyllyihin.
Kun en löydä näitten
numeroa.
Se on 92.
Mistä sen näkee?
Minä muistin sen ulkoa.
Minä en muistanut.
Numero oli kyllä oikein.
Aloin lähestyä viimeisiä hyllyjä, ja maitoja. Siinähän niitä
on, ja heti punaisia, mitä lukee, luomumaitoa, no niitä sitten.
Otin vielä pari jugurttia,
eri makuja. Kävelin kassoille, yhdessä hyllyvälissä kassini osui
alarivin suklaalevyihin. Kuulin kopinan ja katsoin taakseni. Nostin
levyt hyllyyn ja kävin maksamassa. Jatkoin ulospääsyä etsien.
No saamari, tässähän on
vain ikkunaa, ovi taitaa olla kauempana, menen tuosta välistä, mikä
nauha tässä on, siirrän tuota tolppaa, niin pääsen, no ei, se
onkin kiinni tukevasti. Tästä kyllä menen, pahvimainos antaa
varmaan periksi. Laahauduin tolpan ja mainoksen väliin ja punkeuduin
toiselle puolelle ja löysin oven. Siinä oli kielletty kulkusuunta.
Tämäkin vielä, kattotaas nyt, kyllä minä olen nähnyt
asiakkaiden päässeen uloskin, mennääs takaisin päin. Vasemmalla
oli taas sama pahvimainosten rivi ja kirottu tolppa. Ulko-ovi oli
ikkunan jatkeena kuin kääpiöiden salaovi. Perääni ei huudettu
kun vääntäydyin kassini kanssa samasta lävestä toiseen suuntaan.
