Pitkästä aikaa Rouvali

Tampereen Filharmonia johtajanaan Santtu-Matias Rouvali rakensi uljaan illan. Aloituskappale oli Jean Sibeliuksen aikalaisen, jopa ihailevan kaverin, Wilhelm Stenhammar (1871-1927)Välisoitto sinfonisesta kantaatista Sången op. 44 alkoi heleästi, sävelet alkoivat tuntua tutulta, kuin Tuonelan Joutsenesta. Trumpettien komea sointi toi selvästiu mieleen Finlandian. Monessa kohtaa oli selviä yhtymäkohtia teemojen alussa, mutta sitten kehittely muutti tunnelman. Stenhammar yritti kovasti, mutta ei oikein onnistunut. Sointi oli paikallaan, harmonia kohdallaan, soittajat parhaimmillaan. Mutta sanoma jäi kauniin soiton taakse.

Seuraavana oli kantaesitys, Theo Verbey (s. 1959) Alter the Great War alkoi kiinnostaa ensimmäisistä sävelistä alkaen. Soittimet oli rakennettu kuulumaan kauneimmilla äänillään. Siinä oli selvästi klassisen sävellyksen tunnelma. Huilut aloittivat monet teemat, oboe ja klarinetti toisti teemaa muunnellen, jouset jatkoivat. Erityisesti käyrätorvet vakuuttivat, sekä trumpetit ja koko vaskisetti.

Väiajan jälkeen aloitti pianosolisti: Edvard Griegin Pianokonsertto a-molli op.16, Behzod Abduraimov asettautui pianon taakse kumaraan asentoon, naksautti sormensa koskettimille ja aloitti. Hämmästyttävä helppous, soitto kuin suoraan pilvistä, pianon korkeimmat äänet todella soivat eivätkä kilkuttaneet. Solisti käytti koko klaviatuurin, polki pedaalia ja hurjalla tempolla koko soitin resonoi yhtaikaa kaikilla äänillään. Ensimmäisessä osassa solisti esitti sellaisen kadenssin, että se ei jättänyt ketään salissa kylmäksi. Rouvali johdatteli solistin ja orkesterin täsmällisesti, eloisasti liikehtien ja jopa hyppien. Taputimme seisaallaan, saimme ylimääräisen. Siinä solisti jyräytti esille kauniin melodian, kappaleen, jota hän varioi jopa sellaisella kiihkolla ja nopeudella, ettei nuotistossa taida edes olla niin lyhyitä nuotteja.

Viimeisenä soi Aleksandr Srjabinin Exstaasin runoelma op. 54. Rouvali johdatti orkesterin suorastaan hurjaan menoon. Saivat soittajat soittaa yhtä aikaa palkkansa eteen, ja lujaa, paikoitellen.

Tuotannon vaihto -70 l

Kanat munivat tyytyväisinä. Kaikki olivat sisällä jaettuna kahteen osaan. Kukkoja oli joukossa viisi. Hyvin nekin sopeutuivat osaansa. Lauloivat harvakseltaan, syynä taisi olla muiden kukkojen läsnäolo. Pihamaalla olisivat äityneet kunnon taistoon. Kuukaudet kuluivat ja täytyi tehdä päätös jatkamisesta. Juttelimme Paulan kanssa. - Ovat kanat olleet varsin vähätöisiä, mitä nyt kerran jouduin aluspehkon poistamaan vesivahingon takia. Melkoista jopia ja raskasta. Päivässä se kuitenkin meni. Olen silti ajatellut vähän isompia elikoita. - Ei kanoissa mitään vikaa ole, täytyisi vaan suurentaa kanalaa, jos jatkettaisi. - Onhan navetassa kokoa, mutta jos ottaisin sonneja kasvamaan.

Tallissa oli tyhjää tilaa, viimeinen hevonen vietiin jo Valtterin aikana. Hevosia mahtuisi kaksi, niin miksei sitten sonnit. Aloin rakentaa kahta karsinaa. Sontaa varten seinässä oli luukku. Tallin eteisessä oli säilytetty valjaita. Mietin senkin tilan käyttöä. Siihen ajon sitten heiniä ja kuiviketta. Eihän se iso tila ollut, mutta toimi kyllä käsivarastona. Karsinoiden vaalmistuttua ostin välityksestä vasikat. Pieniä ja laihoja olivat, hyvin mahtuivat karsinoihinsa. Veden kannoin ämpäreissä. Hiukan purivat heinää, mieluisempaa oli tuore ruoho, jota vielä sain niiteltyä pientareilta. Ohjeen mukaan annoin niille jauhoja, kovin maistuivat.

Kanojen muninta alkoi vähentyä. Kiloja ei enää tullut entiseen malliin. Vielä jokunen viikko, ja alkaisivat sulkasatonsa. Päätin laittaa ilmoituksen Maaseudun Tulevaisuuteen. Olin varautunut siihen, ettei kukaan ostaisi kanojamme, kun edessä oli sulkasato ja toinen munintakausi, joka olisi aikaisempaa pienempi. - Turtiainen, vastasin aamulla puhelimeen. Heti alkoi rumba, ostajat olivat tulossa saman tien. Yksi osti kaksikymmentä, toinen viisikymmentä. Heillä oli sopivat laatikot kanoille. Kanalassa alkoi aika vilske. Alkuun rauhallisesti sain kanat syliini niinkuin aina iltaisin. Siitä sitten kannoin ne pränniin, jossa asetin ne laatikoihin. Vieraat ihmiset ja uusi paikka sai kanat motkottamaan ja hiukan kiekuivatkin. Seuraavien kanojen kiinni saaminen oli jo työläämpää. Rauhallisuus tuli säilyttää, astelin hiljalleen nurkkaa kohti kädet levällä, napsin sitten kanat kiinni ja ojensin samalla ostajalle takanani. Kanalassa oli jo väljää. Ensimmäisen päivän ostajat ajoivat tyytyväisinä tiloilleen. Illalla ja aamulla keräsin munat kennoihin, vielä niitä tuli. Uusi ostaja saapui. - Minulla on nytkin kanoja, ostaisin sinulta kaikki loput, paljonkos niitä on? Menimme kanalaan ja aloimme laskea. - Ei tästä mitään tule, tehdään könttäsumma. Viet sitten mitä haluat. Se sopi, ja minulle jäi kymmenkunta kanaa ja yksi kukko.

Illalla kysyin Paulalta, - onko sinulla vielä tilaa pakkasessa, minä voin teurastaa sinne kanoja. Eihän niissä paljon ole, mutta ovat kyllä maukkaita. Pihalla hakotukin päällä kanat menettivät päänsä ja alkoivat hurjasti heiluttaa siipiään. Ensimmäistä pidin kiinni, mutta veri roiskui vaatteille ja sotki, niin seuraavat päästin käsistäni kaulan katkettua. Ruoho veti veren, eivät ne pitkälle jaksaneet riuhtoa. Valtteri katseli liiterin oviaukossa verihurmeista urakkaani.

Kukkoa en tappanut, se oli Ville, ja sillä oli jo isot kannukset ja komea heltta. Koppasin sen syliini ja nostin volkkariin. Ajoin Virtasille, Matti tarvitsi kukkoa kanalaansa. - Morjens, tässä on Ville, mitään et maksa, mutta Villeä et saa syödä. Annat sen vaan tepastella niin kauan kuin elää. Matilla oli kanala navetan päässä, muutama kymmentä kanaa kaakotti ja kuopsutteli.

Jouduin Sianojilla teurastamaan hanhia. Sinä tarvitsin oppiani kanojen kolkkauksesta.

Munien myynti -70 l

Olin MTK:n jäsen. Tiesin järjestäytymisen tarpeet kaupallisesti. Viljelijöiden osuuskunnissa tulisi myydä ja ostaa. Kuitenkin kyseeseen tulee tilan kannattavuus. Sitä dilemma pohdin, kun tarkastelin munien hintoja, mitä ostajat tarjosivat lehdissä. Munakunta putosi vertailussa. Päädyin myymään munani Mataralle, yksityiselle ostajalle. Soitin hänelle.

- Terve, minulla on yli viidensadan kanan tuotanto, päivässä siis noin viisisataa munaa, sinulla on tarjous lehdessä ostaa kilo 2.65 markkaa. Miten sinä haet, jos tehdään sopimus.

- Terve vaan, minulla on kuorma-auto, jolla kierrän hakemassa viikon välein asiakkaidet tuotteet.

- Ja maksu sitten kans, vai?

- Kyllä, minulla on vaaka autossa, ja saat kuitin ja rahan aina käteen.

- Hienoa, ryhdymme liikekumppaneiksi.

Tiesin joutuvani tilille ratkaisustani. Toimin nuorten tuottajien puheenjohtajana. Kokoonnuimme pitkin pitäjää eri kylissä. Kokouksissa tuli esille mielenkiintoisia aiheita, mutta puutuimme vain järjestöllisiin kysymyksiin. Kävimme vierailuilla erilaisilla tehtailla ja koetiloilla. Opettavaisia reissuja. Nikalin Altti tuli kokoukseemme Innanmaassa. Hän esitti, että nuoret tuottajat alkaisivat mainostaa hänen leikkuupuimuriaan ajoon. Minä torppasin sen. Ajattelin sen olevan yksityinen hanke, sinänsä tarpeellinen, mutta se ei kuulunut meille järjestönä. Olin väärässä. Kutsuimme Kankaanpääläiset tuottajat meille. He olivat aloittaneet perunanviljelyn kimpassa. Teettivät kunnollisen perunavaraston, tekivät sopimukset ostajien kanssa, ja kasvattivat tuotantoaan. Huomasin asenteeni Nikalan puimuriin olleen pielessä.

Olin samalla jäsen Tyrvään Maataloustuottajien yhdistyksessä. Säästöpankin Uosson konttorin kokoushuoneessa valittiin jäseniä johtokuntaan. Lehdon Jussi ehdotti minua.

- Minusta Pekka on hyvä jäsen johtokuntaan, ainakin hän tietää uuden viljelijän vaikeudet.

Pam. Se tuli päätökseksi.

Istuin Hotelli Helmen kokoustilassa Vammalan torin laidalla. Isännät onnittelivat minua ja kyselivät kuulumisia ja tuotantosuuntaa. Vastasin hieman hämillisenä. Kysyivät järjestäytymisestäni.

- Oletkos Sokos Sastamalan jäsen, kysyi Anttilan isäntä Myllymaasta.

- En ole, mutta olettekos te Itä-Hämeen tuottajien, Hankkijan osuuskunnan jäseniä. Tiesin tästä nousevan vaikka isompikin äläkkä. Sopuisasti isännät kuitenkin puhuivat.

- Myytkös munasi Munaosuuskuntaan, puheenjohtaja uteli.

- Kukas minulle sitten sen 15 penniä kilolta maksaa, myyn yksityiselle.

- No, kyllä sinä vielä siihenkin liityt, siihen kokous päättyi.

Matara oli säännöllinen poika, ja toimi hyvin sopimuksen mukaisesti, ei ollut koskaan myöhässä, ja maksoi aina ajallaan. - Hyvinhän tämä toimii, ajattelin. Ei tästä tainnut kitkaa minun ja muiden johtokunnan jäsenien välille tulla.

Haapaniemen isäntä pyysi kysymään, ostaisiko Matara heidänkin munansa.

- Kyllä varmaan, odotellaan perjantaita.

Menin Haapaniemeen, siellä odottivat kuin tuomiota.

- Hyvin tässä kävi, Matara tulee kohta, missäs teidän munat on, ne täytyy pakata kennoihin.

- Ai juupeli, tuumasi isäntä. Minulla oli kennot valmiina autossa, hain ne nopsaan ja aloin latoa munia tottuneesti korista kennoihin.

- Ei niitä kopsauttaa parane, mutta muutoin ne kestävät melkoista käsittelyä.

- Kyllä sinä Pekka aika vauhtia pidät. Ei minun koppurat sormet samaan pysty.

Talon tytär Merja on mukana latomassa munia. Pian ne ovat kennoissa.

- Itse sitten sovitte Mataran kanssa mitä sovitte, se ei enää minulle kuulu.

- Kyllä vaan, kovasti kiitoksia tästä.

Ensimmäinen tuotantosuunta -70 l

Sianojan Harrin kanssa majoituimme MTK:n tiloissa Helsingissä. Oli meidän vuoromme kouluttautua ammattimme kuuluvissa järjestöasioissa. Jaoimme huoneen, ja aloimme kehittää tilojamme.Harrilla ja Anjalla se oli selvää, maitotalous ja ongelmat siinä. Minulla oli vielä mietinnässä, mitä eläimiä voisin navetassa kasvattaa.

Olihan minulla kaneja. Suomeen oli tuotu broilerirotu, joka kasvoi aikas jättiläiseksi. Olin käynyt Teiskossa katsomassa tuottajaa, jolta sainkin vinkkejä. Hänellä oli näkemystä asiaan, astutuksesta, kasvatuksesta, lannan käsittelystä sekä teurastuksesta. Innostuin asiasta. Härmän Pentin kanssa tuumimme asiaa, ja päätimme aloittaa. Tallissa oli kasvamassa muutamia poikueita. Saimme niistä maukasta ravintoa. Ei niistä muuhun ollut, sillä niitä ei mikään teurastamo ottanut ohjelmaansa. Ala oli vasta kehittymässä, eikä kaneja ollut teollisessa mitassa saatavilla.

Kallistuin kanojen puoleen. Olimme käyneet broileritiloilla katsomassa Huittisissa, miten kasvatus oli järjestetty. Esteeksi nousi liiallinen investointien tarve. Navetta ei soveltunut yksin pienuutensa vuoksi siihen tarkoitukseen.

Jokisen Antin kanssa olimme opintomatkalla Laitilassa. Poikkesimme kanalaa. Siellä toiminta oli isossa mitassa. Häkit olivat kahdessa kerroksessa, munat vierivät kokoomakujalle noukittaviksi. Kanoja kävi sääliksi ne pienet häkit, joissa oli kolme-neljä kanaa kussakin.

Harri oli ideanikkari. Häneltä aina löytyi ratkaisu ongelmaan, mikä oli hyvin virkistävää. Lisäksi hänellä oli kotikenttäetu maanviljelijän poikana. Kanoja pohtiessani hän tuumi, että laita ne vaan pehkujen joukkoon lattialle.

- Kyllä vaan, mutta entäs munat?

- Rakennat munintapesät, mistä ne poimit.

- Ei saamari, mihin ne rakennan, ja siitä saan paskasia munia.

- Etkös sinä kertonut niistä vierintäpesistä, mietitääs nyt.

Kävimme mielessämme kanalan teknistä rakennetta. Suunnitelma alkoi hahmottua.

- Voisi se vierintäpesä onnistua. Rakennan ne syöttöpöydän molemmille puolille rinnan korkeudelle. Munat vierivät vinolla verkkopinnalla kouruun. Mutta entäs miten saan kanat sinne munimaan?

- Et kaikkia koskaan saakaan, mutta rakenna siihen riittävästi väliseiniä, niin kana hakeutuu sinne kun tila on pieni ja turvallisen tuntuinen.

- Siinä se. Kyllä kana hyppähtää ja lennähtää sinne helposti. Kunhan kurssi on ohi, niin alan rakentaa kanalaa.

- Minä kyllä kasvatan sinulle poikaset meidän saunassa. Haet ne sitten kun alkavat munia.

Kotona alkoi navetan muuttaminen kanalaksi. Jaoin tilan kolmeen osaan, kaksi isoa tilaa syöttöpöydän molemmin puolin, kolmas oli syöttöpöytä. Sen erotin kanojen alueesta kattoon asti nousevalla kaniverkolla. Se oli paksusta jäykästä langasta tehty. Olin sen omanaisuuksiin perehtynyt kanien häkkejä rakentaessani. Hiukan kalliimpaa se oli kuin kanaverkko. Minusta se oli epämääräisen lötköä, ja voisi mennä helposti rikki. Kanojen oli pysyttävä erossa pöydältä ja munista. Pesien väliseinät sahasin kovalevystä, myös katot. Pesän lattia ole hieman viettävä, jota pitkin munat ajautuivat somasti kouruun, sen taivutin kerralla koko seinän mitalta. Rako oli munan kokoinen, hiven suurempi. Syöttöpöydälle munia hakemaan saatoin mennä suoraan ulko-ovesta tai sitten prännin oven kautta. Pienet ovet tein verkkon molemmille puolin, että kykenin siirtymään osastosta toiseen.

Visurin Heimon kanssa ajelimme Kämmäkkään hakemaan turvetta. Siellä hänen setänsä oli sitä nostanut suosta, kuivattanut ja ajanut repijän läpi. Lopuksi turve oli pakattu isoihin mustiin jätesäkkeihin. Perillä niitä oli helppo nostella pakettivolkkarin kyytiin. Turpeen levitimme lattialle kanalaan. Siihen päälle levitin vielä ison kasan pitkiä olkia.

Vedet kanoille vedin muoviletkuilla, niiden päihin asensin vesinipat. Kanalan takaseinille rakensin pitkät orret nousevaan riviin. Pääsisivät sitten yöpuulleen kukin omalle paikalleen.

Katselimme Paulan kanssa kanalaamme. Hyvältä näytti. Paula kysäisi miettien.

- Päästätkös niitä ollenkaan ulos?

- Aivan, taidan päästää, ainakin aluksi. Mukavahan on seurata niiden tepastelua ja kuopsuttamista. Ei täällä ole koiria eikä muitakaan petoja. Käyn rakentamaan kanatikkaat molemmilta puolilta ikkunalaudoille. Saan sitten yöksi kanat sisään ja ikkunat kiinni.

Menimme illalla saunaan. Siellä tuoksui sahanpuru, turve ja keltaiset oljet.

Tilan rakennukset -70 l

Innanmaa on Vaununperän tien vieressä, vasemmalla puolella Vammalasta tullessa, pienen mutkan kohdalla. Rakennukset muodostavat umpipihan, josta yksi rakennus oli purettu jo vuosia sitten. Se oli sijainnut omenapuiden paikalla, kohtisuoraan päärakennusta vastaan. Päärakennus on tien suuntainen, toisella sivulla on navetta. Hiekkatiiilistä aikanaan Valtterin rakennuttamana se on edelleen suuri. Parvitila on komea, koko navetan mitalta auki. Molemmissa päädyissä on valtavat ikkunat, tien puolelta sen saattoi irrottaa kokonaisena, jolloin siitä saatiin hyvin heinät sisään. Ikkuna ulottui lattiaan saakka. Tilan pelloista suuri osa oli heinällä. Monta otatusta Virtasten miesten kanssa siinä aukolla riuhdottiin. Väliin parvella, väliin peräkärryssä, aina hankoon niin suuri tukko kuin suinkin jaksettiin ja siirrettiin se seuraavalle ähkäisten. Ei minulla heinille ollut käyttöä, kynnin heinämaat vähitellen ylös, myin heinät eteenpäin. Parvi alkoi osin lahota. Vuosikymmenet lehmistä kostea ilma nousi rakenteisiin. 

Parret ovat poikittain navettaan nähden kahdessa rivissä. Välissä on syöttöpöytä, jonka pihan puoleisessa päässä on ovi ulos. Prännin ovi on siitä tielle päin, sen takana on jauhohuone. Toisessa päädyssä on talli ja vielä viimeisenä ulkohuusi, jonne kivuttiin rappusia ylös toiseen kerrokseen.

Navettaa oli routa runnellut. Perustukset olivat tallin päädyssä pettäneet, ja tiilien väleihin oli ilmestynyt rakoja, olipa tallin ikkunan yläpuolelta niitä jo tippunutkin alas. Vuokralainen osasi muurata, joten kysyin häntä siihen korjaukseen. Auliisti hän lupasikin ryhtyä työhön, tarvitsi minut apurikseen. Korjasin perustuksen uudella valulla ja kaivoin siitä salaojan pellon ojaan. Tallin oven taas Ismo korjasi. Hän teki sen lujasta vanerista ja raudoitti sen entisillä saranoilla ja kahvalla.

Ruuma on katon alla, rakennuksen toisella puolella.

Piharakennus rajaa pihan päärakennuksen suuntaisesti, ja sen ja navetan väliin jää sola. Pieni asunto, huone ja keittiö on piharakennuksen Vammalan puoleisessa päässä. Eteisestä johtaa raput alas kellariin. Rappujen ulkoseinä, tiilistä muurattu, alkoi kallistua ja tiilet irtoilla. Vuokralainen senkin korjasi. Eteisestä pääsee myös rappuja toiseen kerrokseen. Vintin Vammalan puolella on yksi huone, kamiina lämmittämiseen. Avoin tila on täynnä kaikenlaista romua ja vanhaa vaatetta, räsyä ja rättiä. Silmäni kiinnittyivät kahteen kaappiin. Isommassa on nimikirjaimet A K H D ja vuosiluku 1843. Kaappi on vielä ryhdikäs ja kauniisti maalattu. Pienemmässä kaapissa on vuosiluku 1869. Siitä oli oven ylempi puinen peili rikottu. Minä halusin ostaa kaapit Valtterilta. Kirjoitin kauppakirjan ja maksoin kaapit.

Keskellä rakennusta on talli, sinne johtaa pariovet, Talli on aivan täynnä romua ja rompetta, lattialla ja laatikoissa. Mopon osia, moottoreita, kampia, muttereita ja pultteja, rättejä, oljyastioita ja takaseinällä raskas puuhella. Se painoi lattiaa ja koko rakennusta vinoon. Tallin vieressä on puuvarasto täynnä klapeja. Pihalla on suuri puuvarasto, joka on Valtterin työmaa.

Navetan solasta näkyy suuri l-muotoinen suuli, Siinä oli valtava pärekatto, osin jo lahona. Suulissa on Sampo puimakone, sähkömoottorilla käyvä. Moottori on kolmivaiheinen öljykylvyssä oleva voimavirtakone. Suulin lattia on valtavista lankuista, sinne saattoi ajaa traktorin. Näin vielä suulin kupeessa olleen saunan riiuureissuillani. Sen Valtteri ennätti pilkkoa polttopuiksi, kuten kaksi aittaakin sitä ennen. Vanha karttatie vie edelleen vainioille, siinä tien vieressä on hirsinen riihi, jonka päässä on laudoista tehty lato. Riihessä on oven suussa tiilistä muurattu suuri sisään päin lämpiävä uuni. Seinät ovat mustat samoin kuin katto ja orret. Lattia on valtavista tukkien puolikkaista. Pieni luukku seinässä johtaa latoon.

Vielä on talossa rakennuksia, kaksi kookasta latoa Sydänmaan lohkolla muutaman kilometrin päässä Myllymaahan päin.

Navetan päädystä vie Tanhuaksi nimetty kapea tilustie Myllymaan tielle. Tilan pellot ulottuvat sinne asti Vaununperän tieltä. Tanhualla seistessä saattaa katsella kilometrien pituisia vainioita aina Liekovedelle saakka. Vaunujoki kulkee vainioiden keskellä. Sen molemmat rannat ovat voimakkaasti pengerretyt. Joen toisella puolella ovat Kaukolan ja Liuhalan vainiot.

Maatilan lämmitys -70 l

Kunnostettu Pappila Vammalassa

Meidän täytyi korjata talon lämmitys nykyaikaiseksi. Valtteri lämmitti uuneja puilla, siinä oli aika työ. Tulisijoja oli viisi, kun puuhella ja leivinuunikin laskettiin mukaan. Me asettauduimme entiseen poikien kamariin. Se on talon pihan puolen nurkassa, navettaan päin. Valtteri asusti seinän takana, kamariin johti neljä ovea. Laitoimme kamarien väliseen oviaukkoon tihveräisen kaksi isoa levyä. Nyrkillä kiilasin ne tiukaksi paketiksi. Eihän se kaunis ollut, mutta siihen tottui. Tien puoleiseesa nurkassa on entinen tyttöjen huone, sen laitoimme päiväkamariksi. Siitäkin johti ovi Valtterin huoneeseen. Paula päätti ottaa Innanmaan Veikon töihin. Hän asensi sen oven eteen vaatekaapin. Tämän huoneen vieressä on keittiö. Valtterin kamarista on ovi sinnekin. 

Ollessani Hyrkillä renkinä tutustuin korjaamon miehiin. Sinne oli asiaa aina koneiden rikkoutuessa. Katselin kuinka miehet rakensivat puisia huonekaluja ja kaappeja. Sain idean ja koeponnistin sen Paulalla. Kerroin ajatuksestani rakennuttaa pojilla kaksi isoa keittiökaappia. Toinen tulisi pesualtaan päälle ja toinen ikkunoiden väliin. Sain luvan ostaa kaapit. Päätin niiden väriksi kirkkaan punaisen. Piristivät silmää hämärästä eteisestä keittiöön tullessa. Kaapit tehtiin lujasta vanerista. Kiinnitin ne lujasti hirsiseiniin. Markus niitä katseli ja tuumi ainakin tiskikaapin joskus tippuvan. - Minä laitan siihen alapintaan lujan naulan, varmasti pitää. Hän toi seuraavalla kerralla mopon pyörän akselin, jonka toinen pää oli hiottu teräväksi. Isolla moskalla sitten takoi sen tueksi kaapin keskelle alalaitaa kannattelemaan. Ei kaappi pudonnut.

Meidän makuuhuoneessa oli kaakeliuuni, se oli ovelasti muurattu huoneiden seinän läpi. Niin yhdellä lämmittämisellä sai kaksi huonetta lämpimäksi. Valtterin huoneessa oli tiilistä muurattu uuni. Päätimme asentaa sähkölämmityksen. Tilasimme Telilästä asentajan töihin. Patterit asennettiin Valtterin kamariin, keittiöön ja meidän päiväkamariin. Ne tulivat ikkunoiden alle. Kuuntelin kuinka vanha isäntä ja asentaja sopivat hänen huoneeseensa asennettavaksi muita pattereita kookkaampi patteri. En siihen puuttunut, ajattelin että mikäpä siinä. Sähköyhtiön kanssa pääsimme sopimukseen yhteen uuniin laitettavasta vastuksesta ja siihen asennettavasta kellolaitteesta. Se napsaisi vastuksen päälle yöaikaan, näin saimme edullista yösähköä. Se uuni oli makuu- ja päiväkamarin välissä. 

Talosta liki puolet oli pirttiä. Sinne emme pattereita laittaneet. Valtteri sen isoa muuria lämmitteli, huoneessa oli noin kymmenestä viiteentoista astetta. Silloin kun oli tarvetta, niin pienellä lisäpoltolla pirttikin lämpeni riittävästi. Ulko- ja sisäeteinen jäivät ilman pattereita. Sieltäkin johti ovi vanhan isännän huoneeseen.

Paula laittoi ruoat hellalla ja leipomukset leivinuunissa. Hellalla lämmitettiin samalla lämmin vesi kattilassa. Boileria emme ostaneet, kylmä vesi tuli painesäiliöstä. Se seisoi navetan ovisuussa, suuri sinkitty säiliö pystyssä.

Karjakeittiössä on suuri keittopata, siitä saimme lämpimän veden saunaan. Se on navetan päädyssä tien puolella. Navettaan emme sähkölämmitystä ajatelleetkaan laittaa. 

Lehtimäessä istuessamme iltaa juttelin Heikin kanssa navetan pysymisestä lämpimänä talvella. Ilmikin liittyi puheeseen, ja suunnittelimme kaikenlaista. 

-Laita sinne isoja kiviä, jotka ensin olet tulella lämmittänyt. 

- Jaa, taitaa olla vaivalloista, entäs maitotonkat, nehän voisi täyttää padasta kuumalla vedellä ja siirtää navetan puolelle.

- Hankalaa, osta sinne elukoita sisälle, vaikka lehmiä. Kyllä ne lämmön tuottavat. 

- En kyllä lehmiä ala hoitaa, patukkahännät ovat niin sitovia, joka aamu ja ilta lypsyllä ja muut työt päälle. Kesällä laitumet aidattava, vedet ajettava. Ei tule kauppoja.

Lämmitys oli talossa kunnossa. Navetta ja piharakennus saivat  jäädä.

Tilan osto -69

Matkat Liperin ja Vaununperän välillä jatkuivat talvesta kesään ja syksyyn. Paula kävi Joensuun kauppaopiston toisella vuosikurssilla. Asuimme Jyrissä kauniilla hiekkaisella rinteellä paritalossa. Varuskuntaelämä painui rutiiniksi. Varusmiesten kouluttamista ja viemistä eteenpäin ikäluokka kerrallaan. Mielellään varusmiehet koettivat voittaa minut juoksussa, samoin kuin joukkueen varajohtajakin, kersantti Tanskanen. Ennen saunomista tehtiin juoksulenkki. Menimme muutaman kilometrin päähän kasarmista kevyttä hölkkää. Kääntöpaikalta irrotin suitset ja laukkasimme täyttä karkua takaisin. Santatie pöllysi kolmenkymmenen miehen askelista. Takimmaiset sitä nieleksivät. Nopeimmat miehet pysyvät mukana yli puolen matkaa, sitten alkoi loppukiri. Eivät meinanneet millään antaa periksi, vaan muutaman kymmenen metriä jäivät.

Aloin kouluttaa tulenjohtajia. Testasin varusmiesten syvänäkökykyä. Siinä katsottiin vajaan metrin levyisen tulenjohtokiikarin läpi. Silmät oli osattava lepuuttaa katsomaan kuin harittaen. Sen hoksanneet kykenivät koulutuksessa saavuttamaan hyvän tarkkuuden tykistön tulen johtamista varten. Kranaatin pöllähdyksestä piti ilmoittaa etäisyys niihin tulenjohtopaikalta. Sen mukaisesti tulenjohtaja komensi patteria.

Pohjois-Karjalan pojat olivat vahvoja ja hyviä oppimaan. Motivoituneina he yrittivät palveluksessa parhaansa, joten oli helppoa antaa heille säännölliset lomat. Varikkopalveluksessa Kuopiossa vartio-osastossa meillä oli leppoista. Kun pidin alkupuhuttelun, ilmoitin selvät säännöt palvelukseen ja lomien pyörimiseen. Siihen ei tarvinnut toista kertaa puuttua. Kävimme ampumaradalla polkupyörillä. Palatessamme vilkasta päällystettyä tietä pysäytin jonon, tien ylitystä varten. Komensin pyörät poikittain nokka suoraan tien yli. Kohotin käteni suoraan ylös. Kaikki katsoivat minua ja odottivat käden laskeutumista. Paitsi yksi poika. Hän säntäsi heti matkaan, kun käteni nousi. Vasemmalta tuli linja-auto, helvetti. Kaikki jähmettyivät. Kuljettaja jarrutti voimakkaasti, ja esti törmäyksen. Pääsimme tappioitta yli ja kasarmille. Tuo onneton varusmies katsoi minua niin katuvana, että tiesin hänen kyllä oppineen asiansa ilman haukkujakin. Pudistin vain vähän päätäni.

Joka toinen viikonloppu ajoimme Paulan kanssa Vammalaan. Matka oli niin rasittava, ettei sitä voinut useammin tehdä. Olin hullaantunut maanviljelykseen. Ravasin Lehtimäessä alvariinsa kyselemässä viljelyksestä, metsästä ja eläimistä. Heikki oli hyvin ystävällinen ja kertoili auliisti tietojaan. Siinä seinustalla istuessamme auringon paisteessa tein päätökseni. Minä ostaisin Innanmaan tilan Paulan kanssa ja siirtyisimme viljelijöiksi tilaisuuden koittaessa. Olimmehan jo aiemmin keskustelleet siitä, ja Valtteri otettiin mukaan suunnitteluun. Vanha isäntä oli vuokrannut pellot, ja vuokraaja asui pihapiirissä talousrakennuksen päässä. Asia oli puhuttu, tapasimme kolmisin Tyrvään Säästöpankissa. Pankinjohtaja Heinonen katseli meitä, Paulalla oli asiaa. Olimmehan sopineet hinnan jo etukäteen, 120.000 markkaa. Paula ja Valtteri olivat puhuneet kaksin, ja Paula sanoi minulle. - Hinnaksi olemme ajatelleet isän kanssa 140.000 markkaa, mitä sinä siihen sanot? Hiukan päässä huippasi, vastasin. - Ei tänne ole tultu tinkimään, kyllä se sopii. Heinonen alkoi kirjoittaa kauppakirjaa, rullasi paperin koneeseen ja aloitti. Ensimmäinen kirjain kait jännitti, kun paperille tuli KKKKKKKauppakirja. Katselin sitä ja ajattelin sen olevan vasta harjoitus. En halunnut lopulliseen kirjaan moista alkua. Vaan mikä siinä auttoi, kun Heinonen pyysi siihen kauppakirjaan sitten allekirjoitukset. Niin alkoi taipaleeni Innanmaan isäntänä.

Varuskunnassa kerroimme ostostamme. Palvelustoverit onnittelivat ja kertoilivat omista suunnitelmistaan. Patterin päällikkö oli myös naimisissa maatilan tyttären kanssa. Siitä sukeutui pitkiä keskusteluja maanviljelyksestä. Jotensakin aistin hänellä olevan mieltymystä samaan ratkaisuun, minkä me teimme. Hän lähti kapteenikurssille, ja minä sain patterin komentooni. Nyt minulla oli varasuunnitelma, tilalle töihin. Reissasimme Vaununperällä useammin kuin ennen. Kesälomakin meni tilalla metsätöissä. Humalisjärven lohkolta Sallin Antti leimasi meille ensimmäisen leimikon. Heikin ja Markuksen kanssa menimme töihin. Moottorisaha oli minulle uusi, ja kuuntelin tarkasti miesten neuvoja, ennen kuin aloitin kaataa ensimmäistä mäntyä. Pihkan tuoksu ja lastut lentelivät. Vänkä rakoon ja loppusahaus, luja nosto vänkästä yhdellä kädellä ja puu alkoi kallistua. Sahaa pitelin toisella kädellä, ja tempaisin sen sivuun ja turvaan aluksi hitaasti kallistuvan puun ja kannon välistä. Karsintaa täytyi oikein opetella, ja varoa kärjen takapotkua. Rungon vasemmalla puolella seisten aloin katkoa oksia vastakkaiselta puolelta. Siinä ei saha juuri levännyt oksien välissä. Vasen puoli oli tarkempi, siinä oli varottava omaa jalkaansa ja takapotkua. Hyvin miehet opettivat, enkä saanut telottua itseäni. Karsinnan jälkeen oli tukit katkottava. Siinä taas tuli varoa, ettei saha jäänyt jumiin, mikäli puu notkahti alas, kun sahaaja aloitti päältä. Siitä ei sitten omin voimin tahtonut selvitä. Saha oli kuin tatti, tukkeja ei jaksanut nostaa. Oli tehtävä kalju, tukeva vääntöpuu. Sen avulla saattoi sitten päästä pinteestä. Tukit oli vielä saatava tien varteen, olin tehnyt hankintakaupan. Matka oli lyhyt, kasasin tukit pankolla ja kettinkeillä. Virtasen miehet sitten ajoivat puut lanssille Tähtisen viereen.

Sain Rauma-Repolalta ensimmäisen tilin. Aaltosesta tuli vakinainen ostaja. Kysyin kyllä muitakin yhtiöitä, ja kerran myinkin Metsäliitolle. Vinkki ei ostanut koskaan. Sen sijaan Ojala osti kerran koivutukkeja.

Miehen tie -10 l

Herättyäni kuulostelin huoneen lämpöä. Join aamuteeni, puolen litran mukin ja söin kaksi Paulan leipomaa sämpylää, niihin päälle voita, juustoa ja paistettua kananmunaa. Kuumaa juomaa on annoksessa niin paljon, että paita tahtoo hiestä kastua istuessani tuolissa selkä kiinni nojan nahassa. Minä pidän lämmöstä, etenkin syksyllä ja talvella. Syy ylösnousuun oli kaupassa ja torilla käynti. Paula haki Siskolta savumuikkuja ja kurvasi siitä Cittariin. Minulla oli ukaasi olla 15 min kuluttua häntä vastassa kassoilla. Ehdin kuunnella Zorbaksen tunnus musiikkia, ja lähdin alakertaan. Tiesin varmuudella, että ei Paula selviä 15 minuutissa, mutta katselin sitten tuttuja tervehtien, kunnes Paula saapui. Hän meni pikakassalle ja piipitteli kassakonetta minun latoessa ostokset kahteen kassiin. Hyvä ja nopea systeemi.

Kotona tuntui hieman kolealta, joten laitoin pumpun päälle. Paula perkasi silakoita, Siskolla ei ollut muikkuja. Käytyään eteisessä hän nappasi kaukosäätimen ja sulki pumpun. Sitten tuli komento imuroida pirtti ja eteinen sekä vessa. Lehtien luku sai jäädä, menin heti hakemaan imuria. Pääsin pirtissä keittiöön saakka, ja kysyin sen imurointia. Paula sanoi sen itse hoitavansa, aikoi myös pyyhkiä läntit. Sain työni tehdyksi, istahdin tuoliini, kun komento jatkui. Makuuhuone ja ulkoeteinen kans. Et sanonut niitä, tein just sen mitä käskit. Pitäisihän nyt itsekin äälätä. Ei tarvi, vaan noudattaa tarkoin ohjeita. Ei auttanut, imuroin ko. tilat. Tyhjä pahvilaatikko odotti makuuhuoneessa vinttiin viemistä. Siirsin sen eteiseen ja unohdin asian. Sain roskapussin vietäväksi, eteisessä kompastuin laatikkoon. Vein pussin, laskin portaat eteisestä ja hilasin laatikon vinttiin. Samalla huomasin portaiden yläpäässä paikan, mistä oli tipahtanut mutteri. Hain pienen jakoavaimen ja irrotin mutterin tilapäisestä paikasta, mihin olin sen laittanut talteen, kun en ollut ensin huomannut, mistä se puuttui. Sitä varten jouduin nostamaan portaat kasaan, jossa ne nojasivat vintistä alas. Paula kysyi, olinko laittanut huovan tuolini jalkaan, se kun hieman siirrettäessä karrasi. Laskin jakoavaimen pöydälle, etsin komerosta pyöreän liimahuovan ja menin katsomaan tuolia. Tässä on kaikki huovat paikallaan. No mutta ne on huonosti, kun karraa. Laita sinne uudet huovat päälle. Minä palasin eteiseen ja kumautin kalloni rappujen kulmaan. Hain huovat, liimasin ne, palasin mutterin kiinnitykseen ja sain portaat ylös kiinni. Peilistä katsoin kalloani, siinä oli uusi punainen ja verinen paikka. Saa nähdä koska Paula siitä kommentoi.

Urakka ja velvollisuus 2018

Tänään saimme loppuun hautausmaiden hoidon talvikuntoon. Siihen kului kolme päivää, reitti kulki kolmen kunnan alueelle ja matkaan meni noin 350 km. Pälkäne ja Paulan suvun haudat tulivat viimeisenä vuoroon. Säät olivat yleensä sopuisat, jopa hämmästyttävän lämpimät, 8 astetta lokakuun lopussa. Lahdesta aloitimme, Viiala oli seuraava, seitsemän hautapaikkaa kohensimme. Kaikkiin paikkoihin laitoimme kanervat keskelle ja havut koristeeksi. Viimeisenä hautana oli Paulan pikkusisko, nuorena kuollut Terttu Orvokki. Hänen hautansa on erillään ja hiukan sivussa, taka-aidan vieressä. Pieni kivitaulu ja meidän keräämät pienet kivet siinä pientä kumpua reunustamassa. Nelivuotiaana oli raukka menehtynyt, koko elämänsä sairaana vaikeroinut. Hän oli avun ulottumattomissa eläessään.

Hautausmaalla oli paljon muitakin kulkijoita. Ohittaessamme tervehdimme, kaikilla sama tehtävä. Omaisten haudat. Heikkilän sukuhaudalla oli kaksi riuskaa naista ja yksi vanhempi herrasmies. Paulu kävi juttelemaan. Kävivät hieman läpi sukujansa. Sarjalaa olivat pitäneet vuokralla hänen isänsä isä. Nyt tilaa pitävät Heikkilät. Kovin lähellä elivät, miltei näköpiirissä kaikki, usean sukupolven ajan.

Ajoimme kotiin, Uotilan leipomosta haimme halvat leivät. Niitä toimitimme myös Niemisille, Kemmolaan ja Kannistonmäkeen.

Lähetin sähköpostin Valkeakosken Sanomiin. Vuosi sitten sovin päätoimittajan kanssa kirjoittavani digilehteen sarjan Kemmolan kuulumisista. Niitä sitten tuli yli viisikymmentä. Muutama muukin kirjoittaja yritteli päästä mukaan, mutta ei niitä avuja sieltä oikein tullut. Ehdotin lehdelle, että lopettaisin sarjan, kun siellä ei muita näkynyt. Päätoimittaja Mari Tuohiniemi hyväksyi tämän. Kiitteli ja lupasi vielä puolen vuoden ilmaiset lehdet. Kiitos siitä. Mielenkiintoinen urakka, mutta sen piti olla koskilaisten kuulumisisa. Siitä tuli Kemmolan kuulumisia.

Pihassa ihmettelimme lehtien lentelyä. Yöllä tuuli melkoisesti, meilläkin tavarat pitkin naapureille saakka. Paula jäi pihalle haravoimaan. Minä astelin sisälle kirjoittamaan. Paula laittoi ruuan, ja minä tiskasin.

Kaksinkertainen helpotus raukaisee.