Petsaus ja lakkaus

Petsauksen patinointi näkyy hyvin istuinosan etureunassa ja -sarjassa, sekä selustan yläosassa.

Olen käyttänyt vesipetsejä kaikkiin töihini. Spriipetsi on toinen vaihtoehto, puuhun imeytyminen voi sillä olla helpompaa. Petsiä käytetään puun peittämiseen kuultomaalien tapaan. Värityksen voi itse valita monista eri sävyistä, tumman ruskeasta punertaviin ja jopa sinisen sävyihin saakka. Helpointa on petsata puhtaalle puun pinnalle. Vanhan esineen kuullottaminen on usein vaikeaa. Kyse on siitä, että käsistä ja muusta käytöstä puu on saattanut imeä itseensä rasvaa tai muuta likaa. Sen poistaminen on välttämätöntä hyvän lopputuloksen kannalta. Pintaa voidaan käsitellä kuumailmapuhaltimella ja kaapimella. Tämä menetelmä on minulla ollut useimmin käytössä. Siinä on huomattava, että vanha maaliaines tai lakka helposti kuumenee liikaa, ja alkaa imeytyä uudelleen syiden sisään. Näin työmäärä lisääntyy, vaikeutuu ja esine saattaa menettää pinnastaan liikaa puuainesta. Puhaltimen lisäksi käytän kaapimena tavallista puukkoa. Sen olen ensin hionut teräväksi. Sitä käytän kaapimena, ja terävä kärki on erinomainen ahtaiden kulmien putsaamiseen. Siikli on myös hyvä työkalu maalin poistamiseen puhaltimen apuna. Erona on se, että siiklin käyttö vaatii puhaltimen laittamisen syrjään ja otetta kahdella kädellä. Puhaltimen pehmentämä maali kyllä irtoaa hyvin, mutta siiklin terä on niin leveä, että koko terän leveyden mitalta on vaikeaa saada puhaltimella tasaiseksi pehmennettyä pintaa. Puukon kanssa toimiessa saatan yhtä aikaa sekä kuumentaa toisella kädellä ja toisella taas puukolla vedellä maalia pois. Jotta työ etenisi, niin puukkokäden täytyy heilua vauhdilla, koska vain pieni osa terästä koskettaa puuta. Näin edeten puukon terä kyllä kuumenee, ja onkin hyvä käyttää kunnon käsinettä suojana.

Olen erikoistunut tuoleihin. Niiden putsaaminen kokonaan maalista on melkoinen työ, kaikki sarjat ja pienat on käytävä huolellisesti läpi. Jos tuoli on kovin huono liitoksistaan, on se parasta purkaa osiin ennen putsausta. Jos purat, niin puhdista liimapinnat huolellisesti nahka- tai puuliimasta, sillä muoviliima ei tartu muutoin. Olen kyllä joskus joutunut käyttämään luuliimaa ja tekemään sitä itse kattilassa keitellen. Museotason töissä näin täytyykin tehdä, mutta tavallisissa töissä voi hieman oikaista.

Puukon jäljiltä pinnat voi vielä tasoittaa siiklillä tai hienolla santapaperilla. Taas töitä, joita museoihminen ei hyväksy, koska silloin aina tuhoutuu hiukan alkuperäistä puuainesta. Sen sijaan he käyttävät kirurgin veistä, jolla he saavat maalin kokonaan irti ilman puuhun koskemista, jopa palautettua alla olevan maalin. Sitten aloitetaan petsaus. Levittämiseen voi käyttää superlonin palasta, rättiä tai pensseliä. Jos valitset superlonin, muista suojata kätesi esim ohuella kertakäyttöisellä muovikäsineellä. Laita petsiä pieneen laakeaan purkkiin, johon saat superlonin hyvin kastettua. Aloita esineen reunasta, levitä petsiä kuin maalaisit, reunasta reunaan. Työn kestäessä huomaat selvästi petsin imeytyvän toisiin kohtiin enemmän. Siitä ei pidä huolestua, jatkat vaan loppuun saakka. Petsi ei saa kuivahtaa vetojen välissä, sillä silloin siihen aina muodostuu raitaa. No, sekään ei ole vaarallista, mutta jos hakee hyvää lopputulosta se saattaa harmittaa.

Tuolin petsauksessa työ on vasta puoliksi tehty. Minä aloitan petsin hyvin kuivuttua pinnan patinoinnin. Siinä on tavoitteena saada esine näyttämään ”kuluneelta”. Otan ison veteen kastellun superlonin käteen ja aloitan sillä pyyhkimisen niiltä osin, missä normaalikin kuluminen näkyisi. Takapuoli hinkkaa aina tuoliin lopulta oman kuvansa. Hiukan sitä matkitaan tällä hiomisella. Samoin tuolin muutkin osat, ne, mihin käsi koskee tai jalka hinkkaa tulee hioa melkein puulle. Tähän oppii vain tekemällä. Tuolin kuivuttua seuraavana päivänä alkaa sen lakkaus. Paljaalle petsipinnalle ei esinettä voi jättää. Siitä irtoaa väriä vaatteisiin. Lakkamisessa on käytettävä sellaisia lakkoja ja sekoituksia, että lopputulos on sen näköinen kuin siinä ei olisikaan lakkaa. Kiiltävät lakat eivät tähän oikein käy, muttei pelkät mattalakatkaan. Kokeilemalla löytyy itseä miellyttävä tulos. Minun konstini on 2 osaa Helo kiiltävä ja 1 osa Jalo himmeä. Ne ovat nykyaikaisia muovilakkoja, joten oikein pedantti ei niitä hyväksy. Tavalliseen tuolin tai pöydän korjaukseen ne hyvin käyvät.

Sitten vielä muutama vinkki. Päätypuuhun imeytyy paljon petsiä, ja tulos näyttää helposti liian mustalta. Jos levität tällaiseen kohtaan ennen petsin levitystä puhdasta vettä, niin tulos on tasaisempi. Sen sijaan tasopinnallakin on helposti puun syitä pystyssä, ja taas petsi imeytyy voimakkaammin. Minusta sellainen elävöittää pintaa, enkä siihen ryhdy vettä lotraamaan. Petsaus ei ole koskaan aivan tasaista, vaan pinnasta tulee miellyttävän elävä.

Istuiosan patina on tehty petsausta pesemällä vedellä kastellulla superlonin palalla. Samoin etureunasta poistin petsin niiltä osin mihin takapuoli ja housut hinkkaavat. Lopuksi lakkaus sekoitetuilla lakoilla.

Talonpoikaisen tuolin entisöinti

                                    Takasarjan liimaus, selustakappale korjattu.

                                       Etusarja ja istuinosa liimattuna kokoon.

                                       Etujalat olivat kuluneet, niitä täytyi jatkaa.

Puunauloilla koottiin tuolit aina 30-lukuun asti. Silloin sen purkaminen tarvittaessa on helppoa. Purkamiseen kannatta useissa tapauksissa alkaa, silloin on helppoa putsata kappaleet vanhoista maaleista, ja risoista osista saa hyvin mitat, jos niitä on korvattava uudella puulla..Purkaminen aloitetaan poraamalla tuolin puunaulat pois. Teränä on hyvä käyttää hiukan paksumpaa, kuin puutappi on. Poraus käsivaralta harvoin menee niin suoraan päin tappia, etteikö laidalle jää siitä osa. Jos niin käy, niin osien irrottaminen on hankalaa vanhan tapin jäämän pannessa vastaan. Helppoointa on aloittaa istuinosasta, jos tapin paikkaa ei näy, niin pieni skrabaaminen auttaa niiden esiin saamisessa. Yleensä istuinlaudat noesevat suoraan tappien poraamisen jälkeen. Joskus laudat on kuitenkin liimatti sivusarjoihin kiinni. Vanhat liimat olivat yleensä luuliimoja, jotka vanhemmiten kujivuvat kristallinkoviksi, ja murtuvat helposti. Pieni koputtelu puuvasaralla saa sauman irtoamaan.Minä olen joskus käyttänyt kuumailmapuhallinta hankalassa paikassa. Luuliima kuumenee ja muuttuu sitkaisemmaksi, jolloin irrottaminen onnistuu helposti.
Sivusarjoissa on samoin yleensä kaksi puunaulaa jalkaa kohden. Kaikki porataan, samoin, jos tuolissa on alasarjat.  Irrotus nitkuttelemalla, vaikkakin yleensä vanhat saumat ovat jo ehtineet aikojen kuluessa irrota liimauksistaan, eikä liitoksetkaan ole enää niin tiukkoja, että se pitäisi jalkoja sivusarjoissa tiukasti kiinni. Taas puuvasaralla kopsuttelua, niin ne irtoavat. Tarkkaile, oletko todella porannut tapit kokonaan pois, ettet joudu niitä vasaroimaan poikki.
Selustalaudassa on samalla tavalla puunaulat, jotka porataan pois ja siinä sitten sinulla on koko tuoli yksinä paloina.Maalauksen poistoon voit käyttää kuumailmapuhallinta ja skrabaa. Se taas voi olla sikli, tai puukko, sillä rapsuttelet kuumennetun osan maalista pois. On varottava maalin kovaa kuplimista, se saattaa polttaa maalin entistä tiukempaan kiinni. Lähinnä erilaiset liimamaalit voivat olla hiukan hankalia. Öljymaalit lähtevät kuin nahkaa vetäisi. Siklillä vedettäessä on varottava hinkkaamista niin että puuta lähtee mukaan.
Pienet kolhut jaloissa tai muualla tulee antaa olla ennallaan, osia ei saa ryhtyä vaihtamaan, ainoastaan silloin sen saa tehdä, kun osa on kokonaan rikki tai se puuttuu.Maalin poiston jälkeen sovitetaan osat uudelleen kasaan, ilman liimaa, ja katsotaan, onko vielä jotakin tehtävä ennen liimausta ja tapitusta.
Liimaus aloitetaan osina, hyvä tapa on koota ensin takajalat ja selustalaudat, jotka liimataan. Valkoinen PVC liima on vallan kelpoista liimaa. Jos on kyse antiikkikalusta, niin silloin on käytettävä samaa liimaa kuin alkuperäinenkin oli. Yleisimmin luu- tai nahkaliimaa.
Vanha luuliima on ruskeata, ja se on poistettava huolella liimattavasta pinnasta, sillä PVC ei tartu siihen kiinni.
Selustaosan kuivuttua liimataan loppu tuoli kokoon, etujalat, sivusarjat ja viimeksi istuinlaudat. Istuinosa on helppo laudoittaa sitten, kun muu tuoli on ensin kuivunut.
Sitten seuraa tapitus. Poraa reikä väljemmäksi, mikäli vanha poraus ei aivan sovi kohdalleen. Tuikkaus liimaa reikään ja tappiin ja tapin napautus kiinni. Sitä ei enää mitenkään laiteta puristukseen. Tapin pitää olla hiukan ahdas reikäänsä.
Tappeina voit käyttää vaikka pyörötankoa, jota saat valmiina kaupasta. Sen käyttö nopeuttaa tapitusta, koska sinun ei tarvi kuin kastaa tangon pää hiukan liimaan ja työntää sitten tappi reikään. Saman tien voit japaninsahalla sahata tapin poikki pinnan tasalle, ja sama uudelleen. Voit myös käyttää valmiita tappeja, tai vaikka vuolla tapit itse.Ennen tiukkoja tapituksia tehneet puusepät vuolivat mäntykalusteisiin tapit koivusta, joka vuoltiin neliskulmaiseksi ja hiukan reikää isommaksi. Silloin tappia sisään lyötäessä se kiilautui tiukasti reiän laitoihin, ja tappi puristui pyöreäksi. Tai, no ei aina, mutta tiukka se oli.
Vielä sana puusta, mitä voi käyttää korjaukseen. Sen olisi oltava noin sata vuotta vanhaa, ja sisällä äilytettyä, niin ettei siinä ole eri kosteus kuin korjattavassa tuolissa. Silloin korjaus istuu entiseen, eikä tule repeämiä tai kutistumia. Entisöijällä tulisikin aina olla vanhaa puuta varastossa, yleensä sitä saadaan sellaisista huonekaluista, joita ei enää kannata korjata. Joskus kannattaa hankkia vaikka halvalla ostamalla varastoon vanhaa puuta.
Lopuksi tuoli kevyesti pyyhkäistään 120 paperilla, tarkoituksena lähinnä putsata tuoli loppuroskista, maalin pärskeistä ja tappien kannoista. Pintakäsittely tietenkin ratkaisee putsauksen perusteellisuuden. Yleensä olen entisöinyt maalatun tuolin maalaamalla ja petsatun tuolin petsaamalla ja lakkaamalla.
Maaliksi käy hyvin kaikki öljymaalit, petsinä olen käyttänyt vesipetsejä.Maalaus on syytä tehdä kaksi kertaa, jos ei halua muuta pintaa. Puu on yleensä niin kyllästynyttä, että ensimmäisen kerran ohennusta ei tarvita.Minä olen maalauksen päälle laittanut lakan. Olen kokeillut sekä kiiltävää että mattalakkaa. Mielestäni mattalakka antaa aidomman tunnun. Olen sekoitellut omaa seosta kiiltävästä- ja mattalakasta. esim Helo kiiltävä 2/3 ja Jalo himmeä 1/3.Jos jättää himmeän lakan pois, niin pinta on sekä turhan kiiltävä että arka kulutukselle. Minun mielestäni.
Öljylmaalia käytettäessä on muistettava odottaa maalin kuivuminen kunnolla ennen seuraavaa kertaa. Siihen voi kulua viikon verran. Jos haluaa nopeuttaa kuivumista, niin voi käyttää kuiviketta. Sitä saa maalikaupasta, ja sitä on käytettävä ohjeen mukaan. Liiallinen käyttö aiheuttaa helposti pinnan ryppyyntymisen.
Laitan ensi kerralla kuvia petsatusta ja lakatusta tuolista, ja samalla selvitän petsauksen saloja. Samoin kerron patinoinnista.

                                        

                                           Tuoli valmiina, maalattuna ja lakattuna.

Talvisia lumitöitä ja uusia ideoita -70 l

Palosen Matti soitti. Hän oli töissä Styrox-tehtaalla, Tihveräiseksi me sitä sanoimme.Tehtaalla oli vaikeuksia saada raaka-ainetta koneelle illalla. Aine oli pakattu 200 litran terästynnyreihin, pieniä pyöreitä ryynejä. Koneessa ryynit sitten paisuivat, ja eri suulakkeiden läpi lämpöisenä, oikeastaan kuumana kulkiessaan, niistä muodostui suorakulmaisia isoja rakennuslevyjä.
Meillä on siirtokone rikki, ja tehtaan täytyy pyöriä yölläkin. Voisitko sinä siirtää niitä tynnyreitä varastosta tehtaan lastausluukulle sillä etukuormaajallasi. Siihen kauhaan mahtunee useampikin tynnyri.
Mikäs siinä, koskas minua sitten tarvitaan?
Ajoin traktorini tehtaalle illalla yhdeksäksi. Oikeastaan aika olisi ollut kymmenen, mutta halusin ensin tutustua tilanteeseen. Sisäpihalla oli isot pariovet auki lastisillan yläpuolella. Valot vilkkuivat tehdassalista, ja siellä oli myös minulle luvattu apuri. Hän tuli näyttämään varaston, jonka ovista minun oli otettava tynnyrit kyytiin.
Minä olen sitten vastaanotossa, tänne varastoon saat uuden apurin, voimme aloittaa vaikka heti, kun kerran olet jo paikalla.
Matka oli vain pihan poikki, muutaman kymmenen metriä, mutta ei siitä tynnyreitä kukaan käsin pyöritellyt. Käänsin traktorin varaston ovelle, laski8n kauhan maahan, ja apuri alkoi kierittää raskasta tynnyriä pohjan varassa kallistellen. Tynnyri pyörähti kauhan toiseen kulmaan nätisti pystyssä. Toinen tynnyri losahti sen viereen, ja minä nostin kauhaa. Siihen olisi vielä mahtunut kolmaskin, keskelle, mutta sen pysyminen lumisohjoisessa ja epätasaisessa maassa paikallaan oli epävarmaa. Käänsin traktorin ja ajoin varoen lastaussillalle. Laskin kuormainta hitaasti laiturille, etteivät tynnyrit pyörähtäisi valtoimenaan karkuun. Samoin traktorin kulku oli sovitettava kytkimellä ja jarrulla juuri sopivaksi, ettei pysähdys aiheuttanut nykäystä, jolloin tynnyrit olisivat taas karanneet. Etukuormaajani oli mekaaninen, siinä ei ollut hydraulista kauhan säätöä. Varret kyllä nousivat öljyn voimalla, ja laskeutuivat omalla painollaan venttiiliä vääntämällä. Työ sujui hyvin, aloin voittaa tehtaan koneen vauhdin. Se ahmi tynnyreitä aikas menoa, eikä taukoja saanut tulla. Siis tynnyrit eivät saaneet pyöriä pitkin pihaa.
Traktorin ja kuormaajan yhteispeliä olin jo harjoitellut yhden lumisen vuoden. Ensimmäinen kauhan tyhjennys kotipihassa jymähti jämäkästi, kun vedin vivusta, niin topparipala kauhan takaosassa irrotti kauhan kippaamaan kuormansa vauhdilla. Se oli niin kova, että tyhjä kauha pamautti varsiin niin, että minä pelästyin. Kauha oli tyhjennettävä vain pienellä etäisyydellä kasasta tai kuorma-auton lavasta, ja sitten vasta voi nostaa varret ylös, silloin lumet sujahtivat paikalleen, eikä kauha päässyt valtoimenaan heilahtamaan taakse ja varsiin. Ensimmäinen oppi oli sisäistetty, sitten seuraavaan. Miten pitkälle ojan yli sain lumen kolattua, että vielä pääsisin peruuttamalla takaisin tielle. Takarenkaissa oloi kovat teräspiikkiset ketjut. Lisäksi nostovarsissa oli oltava raskas vastapaino, joka antoi takapyörille hyvän pitovoiman lumeen ja jäähän. Etupyörä kyllä nousi millaisesta ojasta vaan, mutta jos molemmat putosivat ojaan, niin siinä tuli helposti kättenvoiteita. Kyllä silloinkin pääsin ylös, mutta siinä oli helposti hieman heijattava, niin nousu onnistui. Raskaimmat lumityöt oli aina tehtävä pimeällä, sovitut auraukset pitkin Vaununperän ja Pohjpolanjärvenmaan teitä. Ihmisten oli päästävä ajoissa töihin. Samalla tyhjensin monen talon pihan lumesta. Kolmelta yöllä ylös, kävin kurkkaamassa ulko-ovelta, kuinka paljon oli satanut, ja jos sitä oli vaivaksi asti, niin minä lähdin. Tämä kierros vei yleensä kaksi tuntia. Kotona join ja söin aamiaisen ja hyppäsin taas traktorin selkään. Ajoin kaupunkiin ja aurasin siellä autokorjaamon ja Tihveräisen pihan. Sitä perua Matti minulle soitti.
Sain hiljalleen tynnyreitä vietyä varastoon saakka, kone voisi käydä niiden avulla aamuun saakka, jolloin tulisi uusi vuoro. Parina iltana tätä tein. Paasikon Seppo oli myös tehtaalla päivävuorossa, koneen valmispäässä. Kävin häntä katsomassa. Tehtaassa haisi kemikaaleille ja styroksilla. Katselin, kuinka lattialla oli valtavat määrät paisuneita hieman sormen päätä pienempiä styroksipalloja. Seppo selitti niitä pursuavan valmistuksessa helposti, samoin kuin leikatessa syntyi erikokoisia paloja, kaikki lattialle. Siitä ne sitten harjattiin ja laitettiin suuriin muovisäkkeihin.
Mihin nuo menevät?
Kaatopaikalle. Minulla alkoi ajatus pyöriä. Voisinko saada nuo säkit meille? Laittaisin ne suuliin, ja käyttäisin maan parannukseen ja navetan eristykseen.
Kyllä se käy. Minä soitan sinulle, kun kuorma tulee.
Härmän Pentiltä olin saanut nostovarsiin laitettavaan vastapainoon hitsatun rungon. Hän oli itse sen ideoinut ja maatalousoppilaitoksessa sitten ne valmistanut, opettaja kun oli. Minä sen ympärille rakensin kehikon laudoista ja täytin sen betonilla. Naulat olivat vähissä, eikä minulla ollut sopivan isoja kokoja, laita alkoi irvistää. Ajelin saman tien Riutta Jussille, siellä miehet tekijät Jussille uutta taloa. Naureskelivat minun naulojani, tutut miehet. Kestin sen hyvin. Naulasivat laatikon kestäväksi.
Pentti kurvasi kaverinsa kanssa pihaan. Mitäs sinä nyt olet keksinyt? Ihmetteli Pentti, kun katsoi kotisaralla valkoisena leviäviä styroksinpalluroita. Seppo oli hoitanut kuorman minulle niinkuin puhe oli. Rekan nuppi oli aivan täynnä säkkejä. Ne olivat mukavan keveitä nostella suulin suojaan. Olin pyytäessäni niitä heti tiennyt, että koetan pienellä alalla saada raskaan saven hieman kuohkeammaksi. En sitä Sepolle kertonut, mutta nyt saatoin sitten naurattaa Penttiä ja kaveriaan.
Tässä kun kasvatan porkkanaa, niin saan syksyllä nostaa metrisiä keltaisia komeita porkkanoita, kun raskas savi ei niiden kasvua rajoita. Samoin muut juurekset, lanttu ja nauris, punajuuri. Saavat samalla ohikulkijat ihmetellä, kuinka paljon apulantaa minä oikein levitän. Kyllä se sinne sekoittuu kun ajan jousipiikkiäkeellä yli.
Menimme kahville.