Tapetaanko ja mitä

Ilves

Mahtaako maakuntaeläimemme saada osakseen sudelle satavaa kuraa. Hirmuisesti ponnistaen saatan havaita joitain hyväksyttäviä näkökohtia susivihalle. Mutta että ilveskin pitäisi lahdata samaan pataan. Kissaihmiset, tuon suloisen karvapallukan kasvattajat, hermostuvat heti, kun lumeen jää jälki. Koiraihmiset haluavat pitää koiransa ulkona yön päivän kanssa. He haluavat antaa lemmikeilleen vapaan saalistushetken. Ymmärrän, vaikken hyväksy. Jos lemmikin on ottanut, on sille voitava tarjota muunlainen elämä kuin suden syöminen tai ilveksen saaliiksi joutuminen. Koiran tai kissan vapaa liikkuminen on vaan jo vuosia ollut kiellettyä. Ei ole oikein syyttää ilvestä tai sutta omista virheistään. Samoin on laita kotieläinten suojaamisen, sisälle tai kunnon aitaukseen.

Eikö voitaisi vaatia keittiöveitsiin sellaista pallukkaa kärkeen, etteivät naisihmiset voisi tökätä sitä toisen rintakehän sisään. Eikö voitaisi kieltää kaikki puukot miehiltä. Voisimmeko lopettaa ALKO:n, olisiko kuivattava järvet, ettei juhannuksena hukuttaisi. Pilkkimisen kiellon kaikki varmaan ymmärtävät, samoin rasvan, sokerin, ylensyönnin, soutamisen, pyöräilyn, remontoinnin. Voisimmeko lopettaa höpötyksen kattojen lumikuormista, säästyisi joukkueellinen keski-ikäisiä miehiä. Pitäisikö autoilu kieltää, hirvet lahdata, lehmät lopettaa, jopa pässi on tappanut ihmisen. Olisipa se helppoa, kun vaan pyssyillä voisimme hoitaa ongelmat, ai mutta mitä tai ketä ammutaan.

Veneen osto Oulusta v. 2013

Vene Oulusta

Kesä kului Scyllaa haettaessa. Kolmea Pekka kävi katsomassa, yhden ostikin. Se kauppa kuitenkin peruuntui. Vene lehdessä oli kuva ja ilmoitus Helmsmann 26 purjeveneestä ja sen varusteista. Lukiessaan sitä kiinnostus alkoi herätä. Soitto merikapteenille, hetken puhelu ja sopiminen tapaamisesta Oulun rautatieasemalla. ”Minä tulen etelän junalla, se on viittä vaille kaksitoista perillä, laita silleen, että päästään merelle.” ”Mites me tavataan ja tunnetaan, siellä asemalla on paljon ihmisiä?” ”Älä huoli, kyllä minut sinut treffaan.” Matka pitkästä aikaa junassa oli leppoisaa maisemien katselemista lukuisien vanhojen puuasemien sivuitse. Vaunussa oli hyvin tilaa. Perillä rappusia alas ja raiteiden toisella puolella takaisin ylös maan pinnalle. Väkeä jäi paljon junasta, jonkin verran sitä kiirehti vastavirtaan matkallaan junalle. Aivan rappujen yläpäässä tolppaan nojaten partasuinen mies katseli tulijoita hieman hätääntynyt ilme silmissään. ”Veneen myyjä varmaan, terve.” Kättelivät ja kävelivät autolle. ”Mennään suoraan satamaan, minulla on vene pursiseuran laiturissa.” ”Sopii, millainen tuuli täällä on?” ”Tuulee kyllä aikalailla, yli 10 metriä, mutta kyllä ulos päästään, jos sinne haluat.” Miehet istuvat tovin kajuutassa. Merikapteeni esitteli venettä ja Pekka kyseli. ”Minulla on vaimo Venäjältä, sitä perua tässä on tällainen kirjava vaate oven paikalla,” vastaili omistaja kysymykseen, missä keulapiikin ovi on. ”Oukkei, köydet irti ja menoksi.” Sataman rakennusten suojassa purjehdus oli leppoisaa, suuret hallit jäivät vasemmalle, tuuli painalsi niemen takaa menon kuoppaiseksi. Keulassa ja mastossa olivat täydet purjeet, vesi ylettyi suojanpuolen kannelle. ”Kuinkas sinä reivaat tämän, oletko sitä tehnyt?” ”Ei mitään sellaista, täysillä on menty.” ”Näytäs nyt kuitenkin.” Merikapteeni luovutti peräsimen, otti käteensä muutaman nuoranpätkän ja hellitti ison nostinta. Pekka ohjasi  kokan tuuleen, puomi tahtoi heilua levottomasti, eikä reivinarujen kiinnityksestä meinannut tulla mitään. ”Aika tuppurointia, ei ole tosiaankaan reivannut useasti, eikä kykene ollenkaan siihen yksin. Ei tuosta mitään tule, vanha ja kankea ukko.” Keulapurje jotenkin kykeni pitämään suunnan aallokossa, puomi iski kipparia selkään. Tietenkään hänellä ei ollut pelastusliivejä. ”Et taida liiveihin luottaa?” Murinaa tuli vastaukseksi.” Olkoon, minä käännän takaisin satamaan, tiukkaa nostin.” Kaupat sovittiin kajuutassa kovan tinkimisen jälkeen. ”Minä tulen hakemaan veneen Vaasasta, kait sinä sinne sen tuot?”

Tampereella asui Osmo, Pekan ensimmäisen purjeveneen rakentaja ja varustaja. Hän sai puhelun, oli heti valmis lähtemään Veneen siirtopurjehdukseen. ”Ei merikapteeni ole saanut venettä kuin Kokkolaan. On kuulemma ollut niin kovat vastaiset tuulet. Minä kävin sen sinne maksamassa, oltiin Paulan kanssa siellä laiturissa yö.” Sopivat tapaavansa junassa Tampereella, soittivat vielä toisilleen lähtiessään kotoa. ”Terve, täällä sinä oletkin, no leppoisa matka meillä on ensin Kokkolaan. Käydään siellä sitten kaupassa, saat valita oman provianttisi.” Osmo oli kasvissyöjä, oli jo Raumalla. Pekka kerran illalla oli tuonut veistämölle teetä ja voileipiä. Niiden päällä oli paistettua ahventa. Ne Osmo kuori pois. Kokkolassa ruokakauppa oli lähellä rautatieasemaa. Miehet kävelivät sinne reput selässä, valitsivat kumpikin eväänsä. ”Osta mitä haluat, minä maksan kaiken purjehduspalkkaa, samoin kuin sinun matkasi ja mitä täällä nyt sitten eteen tuleekin.” Reput vielä täydempinä kävelivät kadun varteen linja-autopysäkille. Taulussa luki auton menevän satamaan. Odottivat ja Pekka tilasi lopulta taksin. ”Mennään nyt näin, satamaan on useampi kilometri, en minä sitä jaksa kävellä.” Laiturissa vene killui kauniisti. Reput heitettiin kajuuttaan, Pekka kaivoi ostamansa navigaattorin esille ja alkoi asentaa sitä kajuutan katolle. ”Autas vähän, tässä on jotakin, en minä kyllä sinua töihin pyytänyt, on plotteri hyvä apu tuntemattomilla vesillä.” Johdot kiinni sähköpääkeskukseen sulakkeen taakse, ja laite heräsi. Näyttöön tuli alueen merikortti ja veneen paikka siinä. Lisänä oli merikortit aina Hankoon ja Skåldöhön Tammisaaressa. ”Minä putkautan hieman moottorilla ulos laiturista ja suuntaan aallopin aukkoon. Saadaan sitä ennen purjeet ylös.” Tuulta ei ollut kuin nimeksi, aurinko painui jo alhaalla punaten meren miesten purjehtia. ”Mennäänkö ulkomerelle, vai miten olet ajatellut?” No minä tykkäisin ajaa rannikkoreittiä, sinä saat päättää navigaattorina.” ”Kyllä sitten ulkomerta kohti, ja sieltä etelään. Purjehdimmeko läpi yön ja perään seuraavan päivän?” Pekkaa se hieman arvelutti jaksamisen kannalta, luotti kuitenkin Osmoon. Kokkolan luotsiaseman jäi paapuuriin, viimeiset saaret ja luodot häipyivät meren syliin. Valtava merimerkki osoitti syväväylän kääntymisen etelään ja pohjoiseen. Tuuli alkoi yllättäen nousta. Kokka nyökki ja kohisi. Vene oli hyvin suunniteltu ja rakennettu. Tuuli painoi etelästä pohjoiseen, suoraan kulkusuuntaa vasten. ”Ajetaan nyt sitten päin Ruotsia niin pitkälle kuin viitsitään, käännytään sitten takaisin Suomea päin ja edetään näin luovien niin pystyyn kuin päästään.” Osmo oli oikeassa. Ei avomerellä kannattanut koettaa edetä lyhintä reittiä luovien puolelta toiselle. Navigaattori osoitti veneen paikan keskellä merta, näkyvissä vain vettä, viiva jäi vanaveteen, osoitti vielä veneen nopeuden. Miehet vuorottelivat pinnassa. ”Mitä mahtaa tuulla?” ”Kyllä yli kymmenen metriä on. Aalloissa on vaahtopäitä. Hyvin tämä leikkaa aallokon, keula ottaa paremmin kuin Haahti.” ”Minä menen laittamaan meille teetä ja haukattavaa.” Paksut siivut leipää, valtavat kimpaleet juustoa päälle, kuumat mukilliset teetä, vielä makkaraa aikas pätkä. ”Ota tuosta, minä en kykene tekemään oikein ruokaa, kapyysi on niin keikkuva ja kallellaan. Hyvä kun vettä saan keitettyä.” Pekka nousi kajuutan kallellaan olevia portaita tukien itseään toiseen laitaan kädet täynnä.  ”Tämä on aivan hyvä näin.” Niin paljon syötiin kuin jaksettiin, teetä mukikaupalla ja voileipiä useita. Kohisteltiin Ruotsia kohti. ”Annas kun vuorotellaan pinnassa, minä vielä jaksan. ” Täytyykin jo päästä pissalle, mutta tuonne kannelle ei ole asiaa, voinko mennä vessaan.” ”No tietenkin, siellä minäkin kävin, ei nyt parane pudota mereen sepalus auki. Mahtaisinko saada sinua ylöskään.” ”Kyllä varmasti saisit.” ”Niin, veneen kyllä hollaan, mutta hitollako sinut jaksaisin nostaa partaan yli.”  Keulapiikissä oli vesiwc levyn alla. Siitä oli vedetty putkistot septitankkiin ja mereen. Putkissa oli useita venttiilejä, joista valittiin tavaran kulku sopivaan putkeen. Osmo tuli takaisin ja sanoi, ettei pumppu toiminut. ”Minä menen katsomaan.” Katseli venttiileitä, alkoi painaa pumpun varresta, lisäsi voimaa ja sai kuset ponnahtamaan käsilleen ja turkille. ”Kyllä tämä käy kun osaa, mutta laitas tähän joku tottumaton.” Pekka hoksasi venttiilien oikean asennon, pyyhki turkin ja kätensä ja palasi sitloodaan. ”Minä voin jatkaa tästä. Olen katsellut, kuinka navigaattori näyttää eri nopeutta sinulle ja minulle. Sinulla on selvästi parempi käsi ja taito luovia. Olen sitä katsellut, mutta aallon otto on kait ratkaiseva ero. Minä kynnän liikaa päin, enkä osaa laskea.” Yö oli vaalean musta, vene keinui, lokit olivat poissa. ”Valmistaudus vendaan, minä käännän päin Suomea.” Matka oli jatkunut tuntikausia, Pekkaa alkoi väsyttää. ”Kuules, minä menen keulapiikkiin hetkeksi lepäämään, vaihdetaan sitten. Jaksatko sinä?” Osmo istui laidalla pinna kädessään rauhallisena ja vakaana, hänellä ei ollut hätää. Kajuutassa meno oli vaikeaa. Turkki oli vallan vinossa, askeleet täytyi sovittaa aina jotakin tukea vasten, ettei olisi lentänyt selälleen. Kattokaiteesta saattoi pitää kiinni.  Aallolta alas nyökkiessä vene katosi jalkojen alta äkilliseen syvyyteen, saavutti uuden aallon ja nousi heilahtaen saaden astelijan jalkojen alle hetkeksi tukevan tunnun, kunnes se taas katosi. Nyökkiminen ei ollut ainoa liike, vene myös hieman rullasi oikealta vasemmalle, aaltojen ja tuulen painamana. Pekka seisoi keulapiikissä punkan edessä, irrotti otteensa ja samassa veneen mennessä alta lennähti suoraan patjoille pää aivan kiinni laipioon. Niille sijoilleen nukahti.

Lähtö Kokkolasta ensimmäisenä iltana päin laskevaa aurinkoa

Scylla v. 2013

Scyllan kunnostus

Kiinnostukseni puiseen purjeveneeseen sai alkunsa norjalaisesta vuonoveneestä, ”Göi”, kapeasta 9 metrisestä merineulasta. Sain oppia purjehtimaan sodanajan tykkiveneen päällikön opastuksella Raumalla 60-luvulla, hän oli tuonut veneen Vaasasta.

Sisämaan asukille tuon veneen sulava äänetön kulku oli kutsu purjehduksen pariin. Mahdollisuus omaan veneeseen merellä syntyi kimppaveneen muodossa, nostalginen Hai tuli omistukseemme Porista. Timo oli jo ikänsä purjehtinut, koetti minuakin opettaa…

Moottoriveneitä oli perämoottoreista keskimoottoreihin, puusta alumiiniin. Viimeisin oli Uudessakaupungissa tehty fiskari, jonka remppasin puuosien osalta.

Peräkannen toisen puolen uusin lehtikuusella ja tapitin sen rimojen läpi. Vanha kansi oli tehty liimaamalla pahvin päälle. Alarakenteet olivat edelleen neitseellisen ehjät, kunnia tekijälle.

Haita seurasi useita veneitä, sekä merellä että järvillä. Eläkepäivien koittaessa 2006 sain mahdollisuuden aloittaa merielämä uudelleen.

Nyt hain Scyllaa. Kolmea kävin katsomassa, yhden ostinkin, Suomenlinnasta, ja saman tien peruimme sovussa kaupat. Mastossa oli paha lahovika.

Uusi ilmoitus oli netissä, ja minä ajoin heti Lappohjaan, Scylla! Veneeseen kiivettyäni, se oli telakalla, ostopäätös syntyi. Risto oli seilannut ja aloittanut perusteellisen rempan. Sitä oli kestänyt jo vuosia. Hilkkua vaille valmis runko odotti koneistusta, sähköistystä ja heloitusta. Hilkkua oli sekä sisällä että kannella. Masto oli kunnostettu ja lakattu, puomi vaatii täysrempan, samoin saalingit. Puomin vein Siuroon Anssille. Hän laittaa sen puuvalmiiksi, minä sitten lakkailen sen kotona. Heloitus jää kevääseen.

Laitan isoon purjeeseen kaksireivijärjestelmän, yksin sitroodasta hoidettavaksi, narureivit. Samoin vedän puomin alasvetäjän säädön sitloodaan.

Siinä on ”Susanna”, valmiina siirrettäväksi. Masto on veneen vieressä, saa nähdä, miten rikaus keväällä onnistuu. Vinssit pois, nostinten, vanttien, sähkön, vindeksin asennus. Plokien paikat ja nostinten ja reiviköysien suuntaaminen taittopyörien avulla kajuutan katon takareunan vinsseille.

Olin saanut telakkapaikan Skåldöstä EX-Marinesta, ja sinne vene oli vietävä. Siellä myös tehtäisi kunnostustyöt, joita en kotona voisi tehdä. Putkien läpiviennit, vinssien asennukset, sähkötyöt wc:n ja septitankin asennus, sähköpääkeskuksen rakentaminen.

Purjeet vein tarkastettaviksi ja mahdollisesti kunnostettaviksi Tampereelle.

Soittavat sitten.

Isosta Scyllasta Suomenlinnassa kauppa peruuntui viime hetkellä havaittuun maston lahovikaan. Huipusta oli valunut vuosia vesi maston sisään lahottaen tyven noin 60 cm matkalta. Harri Saksala ehdotti kaupan purkua, johon sitten suostuin, päivän harkittuani.

Masto olisi ollut kunnostettavissa, uudenkin olisi saanut, mutta seuraavaksi kesäksi. Keijo kyllä lupasi korjata vanhan, mutta aikaa siihen menee. Minä halusin merelle heti.

Savonlinnassa oli pikkuscylla vesillä. Purjehdin sillä pätkän, ja varmistuin halustani saada Scylla. Ei kuitenkaan tuota paattia, liikaa töitä.

Etsintä jatkui, Helsingissä oli seuraava pikkuscylla. Ajoin sinne, mutta voi kauhistus, telakointi oli ollut huolimaton. Laidat olivat painuneert mutkalle!

Kesä kului, ja tuntui jo siltä, etten purjehtisikaan. Silloin Oulussa vene alkoi kiinnostaa, ja sen ostin. Muoviveneen, ja myin pois. Melkoinen purjehdusseikkailu sitä ennen vahvisti edelleen uskoani meren vetoon.

Kristiinakaupungin laiturissa, täältä alkoi yksinpurjehdus Tammisaareen 

Helmsman 26 lujitemuovivene, seilasin sen Osmon kanssa Kokkolasta Kristiinakaupunkiin ja sieltä Tammisaareen ja ostajan kanssa Turkuun.

Sain ”Susannan”, Liljan ja Nybergin veistämän klassikon. Kunhan vaan kunnostus saatettaisi loppuun ja päästäisi merelle!

”Susanna” teltassa Lappohjassa. Kyljet on kunnostettu, mutta lähempi tarkastelu osoittaa niissäkin vielä töitä riittävän kevääseen. Runkolautojen saumat on jyrsitty ja tiivistetty sikalla, maali on hieman rispaantunut saumojen päällä. Pohja on maalattu kertaalleen pohjavärillä. Se on maalattava vielä keväällä uudelleen.

Peräsin on tehty vaneerista, kaunista työtä, kuinka kestänee. Apuportaat eivät oikein istu puuveneeseen, muovia kun ovat. Niiden vaihtaminen on kuitenkin vasta viimeisiä töitä. Peräsimen vedenalainen osa vaatii vielä huomiota, reunat tulee vahvistaa ennen vesille laskua. Potkuria varten tehdyn aukon riittävyys ratkeaa vasta vesillä. Peräsin on kiinni neljällä saranalla. Niissä on vielä hiukan trimmaamista. Pulttien reiät ja pultit on saatava linjaan ja klappi pois.

Moottori on alkuperäinen Pukh, 1 sylinterinen diesel. Sen kunnosta ei ole mitään tietoa. Ainakin se pyörii. Vaihde, akseli ja potkuri ovat paikoillaan. Laturi on rikki, hallintalaitteet ja sähköt ovat kaikki irtonaisena pussissa. Saan mahdollisesti Pekalta, Scyllapurjehtijalta hänen veneensä sähkösuunnitelman avukseni. Ensin vedetään pakollinen johdotus lampuille ja koneelle, kunhan vaan saan sähköpäätaulun paikan päätettyä ja rakennettua. Karttapöydän päälle sivusarjaan tai pistopunkan laipioon, tai portaiden taakse laipioon? Hyvä olisi sellainen saranoilla aukeava kaappi, jonka etureunassa laitteet olisivat kiinni. Näin ne olisivat huollettavissa ja näkyvissä .

Osmo kajuutassa

Pistopunkka

Lakan poistoa

Saalingit ja puomi lakattuna

duplikaatti

Teakki kansi

Kajuutan katto ja luukku

Kattoikkuna

Saalingit ja kaiteet puupuhtaina

Kaikki on sisältä uusittu, turkki korotettu, laipiot, sohvat, punkat, koko tilajako laitettu uusiksi. Risto oli kaiken suunnitellut, ja tulos miellytti kovin minua. Vasemmalla on uunillisen hellan paikka, sohvaa on sen takia lyhennetty. WC on heti rappujen vieressä paapuurin puolella uunin vieressä.

Laipiot on maalattu valkoiseksi, mahonki ja mänty on petsattu kovin tummaksi. Työ on kuitenkin varsin siistiä ja tukevaa. Vanerit ovat reilun paksuisia, painoa ei ole yritettykään pitää pienenä. Ei sillä Scyllassa olekaan mitään merkitystä, tässä veneessä on toinen filosofia kuin muoviveneissä.

Kuvassa näkyy sohvan päällä hyllyjen liukuovet, jotka ovat väärinpäin paikoillaan ja lakkaamatta. Vein ne ja kaikki luukut ja laatikot kotiin lakattavaksi. Ostin sormiluukkujen teak reunukset ja sormilukot. Vielä on ostettava saranat ja asennettava kaikki paikoilleen.

Turkki on varsin tasainen korotuksen ansiosta, ja siihen on käytetty kunnollista vaneria. Se on osin lakkaamatta. Seisomatila on kuitenkin korotuksessa menetetty. En laittanut sille mitään painoa, hyvin kabiinissa pääsee kulkemaan.

Yleisilme on avara. Näihin kahteen sohvaan joudun tilaamaan uudet päälliset. Styyrpuolen sohva leviää kaksoisvuoteeksi, varalaveri on piilotettu punkan alle, se näkyy kuvassa Riston polvien alla. Se tulee kevyesti vetämällä esiin. Laverin patja täytyy suunnitella selkänojaksi, jotta säästyy säilytysongelmasta.

Pöytä on tukeva ja leveä molempien puolien ollessa auki. Sisälaidat on myös maalattu valkoiseksi. Pilssissä on harmaa lyijymönjä.

Pytty on irti, kaikki letkut ja septitankki puuttuvat. Samoin altaan letkut ja läpiviennit ovat tekemättä. Tilaratkaisun kannalta vessan laitto alkuperäisen pentterin paikalle on hyvä. Silloin kuitenkin menetetään pistopunkka paapuurin laidalta. Ei sitä Scyllassa ole koskaan ollutkaan. Kuitenkin paapuurin sohva on lyhyt ja mahdollistaa vain lapsen nukkumisen. Laipion jälkeen on alkuperäisen wc:n tilalla sadevaatekaappi keulapiikin edessä. Siis ikuinen ongelma veneissä, pentteri ja wc, sekä punkkien lukumäärä, jokainen ratkaisee ne itse.

On purjevenesuunnittelu kuitenkin 50 vuotta edellä moottorivenesuunnittelua sisätilojen osalta. Vastaavan kokoisessa fiskarissa on yleensä vain keulapiikki, jossa makuulle pääsee kaksi aikuista, eikä vessaa missään. Kemiallinen pytty vaan seilaa kajuutassa keskellä edestakaisin. Avotilassa on epälukuinen määrä penkkejä, joskus ne mahdollistavat aikuisen pedin, ehkä.

Pilssi on syvä, lyijymönjä on vedetty siististi. Pilssiin sopisi vesi- ja septitankit. Akku on sijoitettava ylemmäs. Kuvasta näkyy suojaamattomat listat, jotka olen jo kahteen kertaan suojannut pellavaöljyllä ja aspergoolilla.

Sohvien laatikot ovat osittain viimeistelemättä, niihin on palattava, mikäli aikaa jää. Homma jatkuu keväällä. Täytyy harkita, maalaanko niiden sisustat valkoiseksi.

Styrpuurin pistopunkan edessä on karttapöytä, sivusarjassa näkyy sitloodan etulaipion siirto taaksepäin. Ensimmäisen pystylistan kohdalla vasemmalla oli ennen laipio. Nyt pistopunkassa on hyvä istumatila, ja sinne myös pääsee helposti.

Raput on siirretty toiseen laitaan wc:n oven takia. Ne ovat scyllamaisen jyrkät ja kapeat. Saa nähdä, koska ne menevät tuotekehittelyyn.

Punkkien vanerien alapuolet ovat hiukan tummuneet, vaativat huomiota ennen kesää. Muutoin koko vene on raikas ja hyvän hajuinen, onhan se melkein kuin uusi!

Sitloodakin on rakennettu kokonaan uudelleen. Levankia varten on tukeva palkki poikki loodan, levanki ja vaunu on asennettava.

Paapuurin puolella on laatikot pilssiin saakka. Loodaa kiertää leveät tiikkilankut, joilla on hyvä istua. Mantookitolpat ovat kiinteät, eikä peräkaidetta ole. Kesän jälkeen tietää, tuleeko harkittavaksi peräkaiteen asennus. Siihen saisi kyllä mukavasti kiinnitettyä ankaroliinan, lipputangon, ankkurin, tuulensuojan jne.

Jalkatilassa on vaneri, eikä läpivientejä ole tehty. Pystypinnat vaativat yläosastaan vesitiiviin ratkaisun. Pohjalle tullee tiikki, samalla tiiviysongelma ratkeaa, tai sitten hionta, epoksikäsittely, lasikuitu ympäri, hionta, paklaus ja maalaus. Pohjalle tulisi sitten irtonainen tiikkiritilä. Vasemmalla näkyy ikkuna pistopunkkaan, se on erinomainen oivallus.

Sisään meno on sillan takana, ja luukku ulottuu vain aikaisemman sisään tulon kohdalle. Kajuutan ulkolaidat vaativat kunnostuksen ja lakkauksen. Talliluukku ja liikkuva luukku vaativat kunnostuksen. Niissä on alkuperäinen sinkkinauloilla lyöty päällinen, joka vuotaa, eikä talliluukku kestä astua. Myrskysuojiin porataan reiät nostimille. Vinssin vapauttajat ja vinssit asetetaan kajuutan takalaidoille. Skuuttivinssit tulevat tiikkilankun päälle, kuvassa paapuurissa. Samalla ne on vahvistettava alapuolelta, samanlainen patsas alle kuin Nallella.

Mastossa on kaksi alkuperäistä yksitoimista vinssiä. Ne tulee korvattavaksi hytin takareunaan asetettavilla vinsseillä. Siihen käyvät hyvin vanhat skuuttivinssit, Lewmar 30:set. Skuuttivinssit laitetaan laidoille tiikkilankkuihin, itseskuuttaavat ovat harkinnassa. Hepokatti tarkkailee suunnitelmaa.

Mastoon ei ole laitettu nostimia eikä sähköjä sisään, ne ovat ehkä hiukan ongelmalliset, mutta eipä ainakaan masto enää lahoa ja petä, niin kuin aikaisemmin tässä veneessä ja Suomenlinnan Scyllassa! Tämä masto on tehty Oregon Pinestä, ja se on hyvässä kunnossa. Keväällä vielä ennen heloitusta laitan pintaan ohennetun lakan.

Kajuutan katto on muovista, tullee vaihdettavaksi tiikkiin. Mikäli katto ei vuoda, vaihto voi venyä. Mutta kyllä tiikki olisi alkuperäinen ja paras ratkaisu. Kajuutan katolle tulee vielä käsikaiteet ja ilmastointiventtiilit. Osa on dorade malliset, osa alumiinista. Aurinkokennoiset venttiilit vaihtaisivat ilmaa silloinkin, kun olen poissa veneeltä.

Kuvassa näkyy hyvin salongin pöydän suuri koko. Se on hyvin tehty perinteiseen tapaan korotetuilla reunalistoilla.

Osmo selostaa listojen laittoa laipioon. Styyrpuurin päälaipiosta puuttuu kattolistat.

Punkkien alla on hyvät tuuletusraot.

Karneerausten tekoa täytyy harkita, kunhan patjat ovat ensin paikoillaan. silloin vasta sen oikein näkee. Täytyy varmaan päästä sellaiseen veneeseen katsomaan, missä ne on hyvin tehty.

Keulapiikissä on muoviluukku. Ratkaisu on valoisa, mutta ei kovin puuvenehenkinen. Tiikkiluukku sopii paremmin veneeseen, mutta silloin menetetään keulapiikin valoisuus. On siellä tosin kaksi ikkunaa sivusarjoissa. Luukkuun voisi ulos kyllä harkita Osmon ehdottamia rimoja, samalla lailla kuin kuvassa sisäpuolella. Sitten on kuitenkin asennettava kaihdin sisäpuolelle.

Kansi on tiikistä. Joitain paikkoja on vielä tiivistettävä, ja läpiviennit tehtävä, kansi on kyllä varsin hyvässä kunnossa.

Keulakaiteet ovat alumiinista, eivätkä tunnu kovin tukevilta. Puukspröötiä on harkittava , mutta sen tarve ratkeaa vasta ensi purjehduskauden jälkeen. Varmasti sillä on positiivinen vaikutus purjehtimiseen, mutta tuntuma ratkaisee, onko sillä minulle mitään väliä. Saisihan sen avulla kyllä kaksi keulapurjetta ulos samanaikaisesti. Samalla ratkeaisi keulakaiteen heikkous, se olisi uusittava. Toisaalta haluaisin ottaa kaiteet kokonaan pois, myös mantookit. Tulisi meri lähemmäksi.

Paljon on vielä mietittävää, ennen kuin vene otetaan telakalla sisälle ja aloitetaan viimeistely. On päätettävä, mitä täytyy välttämättä tehdä, mihin riittää raha sen jälkeen, ja mitä pystyn tekemään itse.

Vene lepää telakalla uuden putkikehikon ja pressun alla. Nyt suoja on sellainen, jonka haluan. Putkikehikko asennettiin mantookin tolppiin. Se ei kuitenkaan onnistunut ensimmäisellä kerralla, koska tolpat olivatkin kiinteät, ja teline oli tarkoitettu asennettavaksi tolpan reikiin. Kimmo hankki hydrauliletkujen kiinnikkeitä, ja niillä kehikon pystytolpat saatiin hyvin kiinni mantookin tolppiin. Pressun ostin mittojen mukaan, ja se on sopiva ja irti laidoista. Päivä sen asentamisessa meni neljältä mieheltä, ensin oli purettava väliaikainen suoja pois. Artsi, Eugene ja Makka olivat korvaamattomana apuna.

Vas. Artsi, Makka ja Eugene kahvitauolla. Pakkastakin oli hiukan, ja Makkan varpaat meinasivat jäätyä. Aamulla lähdettiin yhdeksältä, ja viimeinen oli vasta puolenyön jälkeen kotona. Kesällä mennään merelle.

Saalingit olivat menettäneet osan lakastaan, ja kunnostus alkaa. Kuumailmapuhaltimella lakka pehmeäksi ja pakkelilastalla tai puukolla lakka irtosi nahkamaisina nauhoina. Lastalla on helppo työnnellä, kunhan vaan pitää sen sopivan TYLSÄNÄ so pyöreäteräisenä. Muutoin se helposti menee kuumentuneen puun sisään ja saa aikaan lastuja.

Puukon sen sijaan tulee olla terävä, sillä kaavitaan niin kuin siiklillä, mutta kahvasta kiinni pitäen. Näin ei käsi kuumene. Kaapia voi molempiin suuntiin, sillä terää on pidettävä melko pystyssä, hiukan hamaraa menosuuntaan kallistaen. Puukolla pääsee pieniin paikkoihin, joihin lasta ei sovi.

Kuvassa on vielä kaksi siikliä, joilla työ myös sujuu, mutta siiklillä on työskenneltävä kaksin käsin, ja työ etenee hitaammin, koska silloin puhallin on pois käytöstä. Lattaviilalla siiklin teroitus käy nopeasti, viila pöydälle ja vakaalla kädellä siikliä liikutetaan viilan päällä. Kuvan kaltainen iso viila on sopiva.

Tässä näkyy hyvin lakan irtoaminen. Työkaluna on pakkelilasta, jolla työnnellään menemään samalla toisella kädellä koko ajan lakkaa kuumentaen. Tasaisella pinnalla vauhti on kova, täytyy varoa kuumentamasta lakkaa liikaa, niin että se alkaa kiehua. Silloin on vaarana sen tarttuminen uudelleen kiinni ja työkalun sotkeutuminen.

Jos pinnassa on painumia, niin niihin ei lasta oikein sovellu, eikä siiklikään. Silloin puukko on paras, sillä voi rapsutella millaisen kolon vaan, kunhan on varovainen eikä veistä puuta pois.

Saalingit on putsattu lakasta. Pöydällä on myös pieni santaaja, hiiri. Sähkökoneena se on väsymätön hioja. Siinä on tarpeeksi tasopintaa, joten sillä saa hyvin tasaista jälkeä. Kärjellä pääsee ahtaisiinkin paikkoihin. Kuvassa näkyy hiukan värivirhettä puussa. Siinä on laho päässyt töihin. Jouduin ottamaan lastun pois sellaisesta kohdasta, sen tein sähköhöylällä. Hiomapaperi oli ensin n:o 40 ja sitten n:o 120.

Viirien plokit oli kiinnitetty ruostuvilla ruuveilla, joten jouduin ensin sahaamaan rautasahalla ristiin kantaan uran, sitten viilaamaan ruuvimeisselin sopivan tiukaksi, ja vasta sitten sain ruuvit auki. Yksi tietenkin katkesi.

Alkuperäiset käsikaiteet putsasin puhaltimella ja puukolla ja hioin ne samoin kuin saalingit.

Koska kaiteissa oli värivirheitä, petsasin ne mahongin väriseksi. Ne ovat vielä kosteat ja laikukkaat. Lakka tasaa värin ja saa kaiteet hehkumaan.

On vaan muistettava lakata seitsemän kertaa, alkuun ohennetulla, muutoin sade huuhtoo lakan pois, ja aurinko. Tulos kyllä näyttää hyvältä vähemmilläkin määrillä, mutta tässä on uskottava kokemukseen.

Alun perin kaiteet on ollut kiinnitettynä alapuolelta neljällä ruuvilla, nyt täytyy harkita kiinnitystä päältä ja reikien tapitusta.

Remppa jatkui, kesä saapui, juhannus meni, vene alkoi valmistua Siurossa. Oli aika sen siirtämiseksi Näsijärvelle. Santalahden satamassa nosturi laski sen laiturin viereen ja se alkoi heti täyttyä vedellä. Sähköä täytyi saada heti pumppuihin, minä painuin kajuuttaan starttaamaan moottoria saadakseni virtaa omaan pilssipumpuun. Se oli kuitenkin aivan riittämätön sisään virtaavan veden vähentämiseksi. Onneksi toisesta tolpasta löytyi sähkö, ja vene saatiin pysymään pinnalla. Minulla meni siinä yö vartioidessa ja käyttäessä pumppuja kerran tunnissa. Siinä laidat sitten turposivat, ja pääsin aamulla nukkumaan.

Purjehdukset odottivat.

Susanna Murikan laiturissa Näsijärvellä.

Valmistuminen v. 1971

Viimeinen vuosi alkoi. Me palasimme takaisin Santahaminaan muutamaksi viikoksi. Päivisin oli vielä joitain yleisluentoja, illat olivat vapaat. Me pelasimme sököä illat, välillä myöhäänkin. Ainakin yhden kerran pelasimme yön läpeensä, ja menimme suoraan sököpöydästä luennolle. Kake, Esa, Tuomo ja minä olimme innokkaimpina, aina siinä jotkut muutkin pyörähtivät. Ei niissä istunnoissa isoja rahoja käsitelty, päivärahoilla kaikki elivät. Vaan taisi Esa meistä etevin pihistäjä olla, hänelle monet tiukat potit kääntyivät.
Seisoimme eduskuntatalon edessä. Yllämme oli juhlapukumme, miekat paljastettuina nelijonossa. Liikkeelle mars! Aloimme marssin kohti presidentinlinnaa. Meidät oli määrä ylentää luutnanteiksi ja nimittää eri puolille maata virkoihin puolustusvoiman palvelukseen. Tasavallan presidentti saapui linnan juhlahuoneistoon. Viimeisiä hetkiä kadettina me seisoimme nelirivissä, parvekkeella olivat meidän läheisemme kutsuttuina seuraamaan juhlallista seremoniaa.
Pres. Kekkonen suoritti kuuluvasti ylennyksemme, piti lyhyen puheen ja alkoi onnitella meitä kätellen yksitellen jokaista meistä. Hän eteni rivi riviltä, kättely, reipas puristus, me vastasimme siihen ja sanoimme nimemme ja arvomme.
Jäljellä oli enää varusteiden luovutus ja niiden osto, joita tiesimme tarvitsevamme. Huoltopäällikkö oli hinnoittamassa tavaroita. Nopeasti siinä hoidettiin meidän suuri varustemäärämme. Jos halusimme jonkin esineen, niin huoltopäällikkö sanoi hinnan, joka yleensä oli varsin kohtuullinen. Muistan, kuinka Masa ei halunnut kusiluistimia, hinta putosi putoamistaan. Viimeinen hinta oli 5 penniä, kun huoltopäällikkö luovutti.
Katajanokan kasinolla vietimme valmistujaisjuhlan. Monella luutnantilla oli avecina oma vaimonsa, ja näyttää näissä meidän tapaamisissamme useat parit edelleen taittavan matkaansa yhdessä.

Tykistön ammuntoja

Tykistökoulun johtajana toimi evl. M. O. Rintanen, Morri. Häntä me näimme enemmän vain ampumaleirillä Rovajärvellä. Sinne me matkasimme taas junalla m-58 päällä. Tampereella mukaamme liittyi ylil Rytty. Hän totesi meidät tavattuaan, että matka on mennyt hyvin., muttei ole oikein edennyt. Hän oli lähtenyt jo kaksi vuorokautta ennen meitä! Iltanuotiolla Morri lauloi meille sointuvalla äänellään ja kertoili mukavia juttuja. Siellä illanistujaisissa minä sain tehtäväkseni sytyttää rakovalkean. Se oli jo valmiiksi aseteltu ja tuohisetkin paikoillaan. Onneksi joku varoitti minua hieman ennen tulen tuikkaamista, koko hoito oli valeltu bensalla! No, varmasti syttyi, enkä minäkään polttanut itseäni.

Pohjankankaalla meillä oli kovapanosammuntoja. Hevosvetoinen tykistö alkoi tulla tiensä päähän. Uusia varusmiehiä ei enää koulutettu ratsureiksi, niiksi miehiksi, jotka ratsastaen ohjastivat valjakkoa tykkien siirrossa. Aivan ensimmäisillä marsseillamme tykkien kanssa näimme tuon hevosvetoisen tykistön varmaan viimeisen marssin. Kyllä se oli komeaa katsella. Kalustona oli 75 K -02, kanuuna jota oli käytetty jo 70 vuotta. Edelleen se oli tarkka ja helppo ase, liikkui myös miehistön voimin tarvittaessa, minkä me käytännössä saimme kokea. Meille oli varattu kranaatteja ammuntaan. Muistan, kuinka saimme kukin suunnata ja laukaista tykin vastapäiseen vaaran rinteeseen asetettuun panssarivaunun kuvaan. Matkaa oli 700 metriä. Jokainen laukaus osui.

Meitä opetettiin johtamaan jaoksen, patterin ja patteriston tulta sekä tulenjohdossa että tuliasemassa. Minä olin vuorostani patterin tuliasemassa laskemassa ampumakoordinaatteja ja antamassa tulikomentoja. Kyseessä oli harjoitus joukkojen kanssa Niinisalossa. Meidät oli jaettu eri pattereitten vahvuuteen. Kiivaassa tilanteessa katsoin laskimelta tulenjohtajan välittämän ampumakomennon uudet koordinaatit. Minulta menivät viimeiset luvut toisinpäin, vaihtoivat siis paikkaa. Kyse oli siis vain lukihäiriöstä, muuten tilanne oli oikein tulkittu. Ammunnan valvoja katsoi rajoittimista ja antoi luvan laukaisuun.
Tulenjohtaja parkaisi ensimmäisten kranaattien räjähdettyä: "Tuli seis!" Minä parkaisin Tykeille komennon: "Tykin taa!", otin paperiin koordinaatit tasolta ja juoksin katsomaan suuntimat tykiltä. Oikein olivat komentoni mukaan, mutta virhe oli minun komentoni. Olivat tulenjohtopaikalla olleet kylmän hien vallassa ja miettivät, että kuka saatana siellä tunaroi!

Tilanne on kyllä hermostuttava, jos tulenjohdossa alkavat kranaatit räjähdellä yhä lähemmäs omaa paikkaa. Olin kerran luurin varressa Pahkajärvellä, kun tulenjohtaja ja seuraamassa olevat harjoituksen johtajat alkoivat hätäisesti miettiä, tulevatko viimeiset kranaatit meidän niskaan. Tykin taa komentoa ei kuitenkaan tarvittu.
Kovapanosammunnat Lapin harjoituskentillä olivat mieleenpainuvia. Meillä oli mahdollisuus seurata ammuntoja ikäänkuin vieraina tulenjohtopaikoilla. Ammunnat olivat harjoitusten mukaisia, mutta meillä ei aina ollut niissä nimettyä tehtävää. Näin olimme vapaat seuraamaan tykistön toimintaa siitä mielenkiintoisimmasta päästä. Maalit olivat meillä tiedossa, patteri jysäytti laukauksensa toisensa perään, 130 milliset kranaatit pamahtelivat maalialueella nostaen synkän savupilven ja roiskuttaen kuraa ympärilleen. Siinä saattoi vain kuvitella, millaista olisi maata tykistön tulen alaisena odottaen seuraavaa hyökkäystä.

Kolmas jakso alkoi Niinisalossa

Aselajijakso alkoi. Meidät tykistön kadetit siirrettiin Niinisaloon Tykistökoululle. Rauhalliset kapteenit I. Ranta ja P. Ekhdal toimivat kurssinjohtajinamme, kapt. J. Lindell opetti mittausoppia, suunnistautumista, suunan ottoa ja siirtoa sekä valvoi meidän lopputyötämme. Iltaisin tähystimme tähtitaivasta ja opimme tuntemaan Aldebaranin ja Betelceusan. Harjoittelimme suunnan ottoa ja jonkin verran tähtikarttojen ja taulukoiden käyttöä. Suuntakehä tuli tutuksi ja juokseminen 50 m. vaijerin kanssa pulttiparilta maastossa tuliasemaan tai tulenjohtopaikkaan. Istuimme Pasin lavalla matkalla Kankaanpään uimahalliin. Majoittumisemme melko uuteen Tykistökouluun oli sujunut hyvin. Kadetti Kyllönen oli valittu kurssimme vanhimmaksi, minä majoituin kad, Nordforsin kanssa samaan tupaan. Majoituskerroksemme oli ensimmäisessä kerroksessa.
"Kyllä me jouduimme paratiisiin," sanoi Kake auringon lämmittäessä pressun läpi meitä.
"Ei, kyllä me tulimme paratiisiin, itse valitsimme paikkamme," tuumin takaisin.
Uimme ja saunoimme kaikessa rauhassa, olimme keskenämme, vaikka saunominen kuuluikin palvelukseen. Palasin saunaan lämmittelemään. Siellä oli Eki ja Kake sekä Hemppa. Lisäksi siellä oli tavallista uimahallin väkeä, myös lapsia. Ylimmällä lauteella oli laiha, vähän meitä vanhempi mies. Hän alkoi lappoa löylyä. Ensin lapset pakenivat. Löylyä tuli lisää ja lisää. Aikuisetkin alkoivat poistua. Minä kysyin heittäjältä, voisiko hän hieman hellätä välillä. Hän paiskoi lisää. Minä kysyin, oliko Pitkästäniemestä kaatunut aitaa, vai mistä hän tuli. Löylynlyöjä sanoi muiden voivan tulla silloin kun hän on poissa, ja löi löylyä. Minä hiukan kyyristyin ja jäin lauteille. Kohta kaikki muut olivat jo poistuneet vilvoittelemaan suihkuhuoneeseen. Minä päätin, että vaikka kuolisin, niin tuo hullu kyllä lähtee ennen minua. Alkoi olla melkoisen kuuma, me höyrysimme punaisina, löylyä tuli vielä, mutta se oli viimeinen kerta. Pitkästäniemestä karannut rojahti suihkuhuoneeseen. Minä otin vielä rauhassa sen viimeisen löylyn ja astelin ulos saunasta. Tuo kaheli istui aivan voimattomana ja punaisena suihkun alla kavereidensa autettavana.Saunominen ja uiminen oli meillä viikottain ohjelmassa. Saunalle Kankaanpäähän yleensä juoksimme, läpi varuskunnan, ohi viiden tien risteyksen, Niemen talon ohi, santamonttujen vieritse perille. Saunoimme ja uimme verkkaisesti, kunnes varuskunnasta tuli auto meitä noutamaan.

Viikonloppu oli alkamassa, meillä oli vielä edessä suunistuskisa. Kake oli laatinut lähtölistat siten, että Poutasen Masa lähti kuudentena ja Lindstetin Hannu viimeisenä. Masa poimi mukaansa ennen häntä lähteneet, ja Hannu toi loput. Näin pääsimme ajoissa lähtemään lomille, saunan kautta.
Hannu oli kovassa kunnossa ja SM tasoinen suunnistaja. Kerran vaan Pohjankankaalla Hannullakin kartta ja maasto pyörähtivät eri suuntiin ja hän kaahaili tovin pitkin kangasta, kunnes huomasi virheensä.