Roskan poltto
Viime kesänä meillä kaadettiin kolme kääpiömäntyä. Ne olivat talon ja autotallin välissä polun vieressä. Kasvu olikin valtavaa, joka vuosi pitkät vuosikasvut venyttivät puut turhan isoiksi. Onneksi meillä oli töissä puutarhan hoitaja. Hän neuvoi leikkaamaan vuosikasvusta kolmanneksen juhannuksen tienoilla. Näin saimme muotoiltua vuosien varrella puut komeaksi yhtenäiseksi seinämäksi. Linnut tykkäsivät kovin, siellä oli pako- ja piilopaikkoja yllin kyllin. Männyt kasvoivat voimakkaasti aina leikkauksen jälkeen, ja näin vähitellen uusi kasvusto oli varjostanut puitten sisäoksat neulasista paljaaksi, vain komea kuori oli jäljellä.
Tulin kerran alapihalle takaovesta. Tintit tirskuttivat hädissään ja lensivät aivan pääni yllä ja sitten suuntasivat männikköön päin. Arvasin kissan taas kiusaavan niitä, otin kepin maasta ja suuntasin katsomaan, mitä siellä oli. Sohaisin kepin oksien välistä, ja naapurin kissa juoksi kuin nuoli portista ulos. Sille oli syntynyt oksien alle hyvä väijytyspaikka. Mikään ei voinut estää kissan lintuhimoa. Minunkin kotikissani 70-luvulla miltei halkaisi kämmeneni, kun toin sille autooni törmänneen ja kuolleen pääskysen.
Kolme mäntyä saivat katkotuomion. Meille tuli Kaappis töihin. Hän toimitteli meille monia töitä, jotka jo olivat minulle liian raskaita. Annoin hänen valita kahden sahan väliltä, ketjusaha tuli käyttöön. Annoin ohjeeksi viedä rungot kompostikasaan katkomattomina. Ajattelin niitä sitten aikani kuluksi vähitellen pilkkoa polttopuiksi. No, siitähän ei tullut mitään. Olin teroittanut Fiskarsin puuvartisen kirveeni hyvään kuntoon, Paulalle. Hän halusi kammeta kannot pois. Hiukan yritin estellä, koska tiesin mikä homma kannon kankeaminen paikaltaan on. Paula aloitti, kaivoi lapiolla, väänsi rautakangella ja hakkasi kirveellä juuria poikki. Sen kirveen sitten otin mukaani, kun menin rankakasalle. Löin oksaa poikki, ei mitään katkennut. Löin uudelleen, ja uudelleen, no, nirhaantuihan se lopulta poikki rungon juuresta. Koetin vielä muutaman kerran, kunnes katsoin kirveen terää. Jessus sentään, olihan se klanuttu tylsäksi kantojen kimpussa. Vein kirveen pois teroitusta varten. Siihen loppui runkojen pieniminen.
Ensimmäinen pääsiäispäivä, olin päättänyt aloittaa rankakasan polttamisen. Paulan kanssa menimme työvaatteissa ulos ja aloitimme karsimattomien runkojen kiskomisen kasasta. Päällimmäiset lähtivät kasasta hyvin irti. Raahasimme niitä polttopaikalle pienelle kummulle . Se oli jo lumeton, ja molemmilla puolilla oli sopivaa nuoskaa lunta, mikäli sitä tarvittaisiin. Katkoin hieman kuivia pikkuoksia ja revin kuivaa heinää kasaksi raahaamiemme puitten alle. Raapaisin tulitikun ja siitä se alkoi. Viisi tuntia kiskoimme ja revimme kasasta miljooniin solmuihin menneitä käkkäräisiä oksansykkyröitä irti toisistaan. Lisäksi maassa olevat oksat ja latvat olivat vielä jäässä. Nostin uusia kasoja tulen päälle, ja niistä nousi hetkessä komea parimetrinen lieska yli puiden..
Minä hain alustasta saavin, johon Kaappis oli koonnut pieniä risuja ja muuta rojua siivotessaan. Hyvin hän oli koonnut sahatun puutavaran yhteen kasaan, ja kaikki muut pyöreät katajat, koivut, lepät, pähkinäpuut ulos aurinkoon seinän viereen. Seuraavalla kerralla hän pieni sen tavaran klapien mittaisiksi. Toin hänelle pienen Stihl moottorisahan. Olimme Jakken kanssa käyneet sen hakemassa Lohjalta muutamia vuosia aikaisemmin. Sahan oli vienyt romulaan, enkä ollut sitä käyttänyt. Kaappis sai sahan käteensä, täytti tankin pienkonebensalla ja alkoi nykiä. Vroom, vroom, vroom, ja kone pärähti käymään.
Roskasta teimme Paulan kanssa kaatopaikkakuorman. Sinne meni toistakymmentä vuotta säilyttämäni peräpurjeen peräsinkin.
Istuin väärin päin olevan saavin päällä ja vahdin sekä kohentelin tulta. Paula toi kottikärryillä kompostista vielä joitakin kuormia, ja meni sitten tekemään . Vähitellen minulle mehua ennen kahvin keittoa. Vielä hän haki aitasta pienen jakkaran ja toi sen sekä kahvit tulille. Joimme ja söimme kinkkuleipvät.
Minun vahtivuoroni jatkui, pitkällä kangella siirtelin pitkiä rungon päitä tulen päälle, kunhan ne olivat ensin palaneet poikki. Minä huiskaisin aina latvaosan tulen päälle eri puolilta. Vähitellen poltettava alkoi vähetä. Silloin Paula palasi pihalle ja alkoi sahata tyrnien paksuja runkoja tyveltä poikki. Sitten hän raahasi sen kokonaisena minulle. Sinne menivät kasan päälle. Vähitellen kompostista tuomamme männyt alkoivat loppua nuotiosta. Jäljellä olivat tyrnien paksut tyviosat. Niihin ei tuli tuntunut tepsivän. Hain aitan alta poltettavaa kuivaa puuta, raahasin ne nuotioon lisävoimaksi. Jouduin vielä kaivamaan Kaappiksen puuarkkuun sahaamat polttopuut apuun, ennen kuin viiden tunnin polttamisen jälkeen nuotio oli muuttunut pyöreäksi tuhka- ja hiilikasaksi pienen kummun päälle.
