Jorma Uotinen tuli kaupunkiin

Teatteri täyttyi, esiripun raosta kaksi miestä, yksi nainen. Asettautuivat sellon, bandeonin haitarin ja kosketinsoittimen taakse. Aloittivat, Uotinen täytti kaiken tilan. Ranskalainen chanson kuin Aznavour. Lierihattu lilaa, pikkutakki valkoinen paita ja housut, puntit lyhyet soukat. Lilat sukat ja ne kengät. Kiiltonahkaa lila loisti kärjet kaukana edessä.

Jorma lauloi kappaleen toisensa jälkeen, syvä baritoni ääni vahvistimien läpi. Hattu maahan ja takki. Timantit loistivat kalvosimissa jalokivi sormuksessa. Keskustelut yleisön edessä liikkuminen ja mukaan otto saivat naurut ja taputukset. Pariisin taivaan alla sai yleisön rytmittämään mukana, La vie en rose ja tila oli täynnä ääntä Jorman kauniin vibraaton ja täyteläisen alarekisterin kaiuissa.

Jari Hakkarainen oli säveltänyt kaksi hyvin osuvaa kappaletta, hän oli kosketinsoittaja. Helena Plathan sellon ja Petri Ikkelä haitarin ja hyvin taidokkaat bandeonin takapotkut kuin Argentiinasta, vain salsatanssijat puuttuivat.

Jorma pujahti verhon taakse palasi pitkä perperi päällään jalassa käärmeennahkaiset hopeiset housut puntit vielä lyhyemmät. Ne kengät vain kärjet näkyivät solkisuojuksien alta. Baritonin kertoessa ranskaksi lehdet taipuivat mieleen ja niin Kuolleet lehdet kohistelivat salissa. Kerronta tiivistyi Seineen sen kätkemiin aluksiin, metallin ja puun palasiin, kuolleisiin lapsiin.

Takki sai mennä ja hattu, Jorma taipui muutamaan piruettiin ja kädet, ne saivat elon kuin tanssissa. Voimakkaat iskut rintaan ja otsaan äänen kohotessa ja äkisti katketessa antoivat kaikkensa yleisön elettäväksi.

Jorma istahti näyttämön laidalle, nousi kävelemään penkkien edessä laulun jatkuessa. Taputukset olivat sydämestä. Muutama suomenkielinenkin laulu solahti samaan Pariisin tunnelmaan.

Viimeinen kappale ja ylimääräinen bulevardilla vapautti kuulijat ja esittäjät parhaimpaansa.

Jorma Uotinen lähti kaupungista.