Talviteloille

Puutarhan ja omakotitalon hoito ovat melkein kaikki, mihin nykyään harrastun. Talo on kohta 30 vuotta ollut asuntomme muuttumattomana ensimmäisistä suunnitelmista alkaen. Pientä rapistumista toki on, korjattavaakin, mutta ne saavat nyt väistyä ensi kevääseen. Räystäslautoja pitää uusia, samoin niiden maali. Tiilien tuulilaudoiksi asennetut pellit ovat osin menettäneet värinsä maalin kuoriutuessa levyinä pois. Ei toinna maalia uusia, sen sijaan olen päätynyt asentamaan reunatiilet niiden sijaan. Olen kierrellyt katsomassa miltä ne näyttävät. Hyviltä.

Puutarha on sitten myllätty useaan kertaan uusiksi. Vuosikymmenien aikaan ovat monet istutukset, jopa puut ja pensaat, saaneet kasvaa ja joutuneet kaadettaviksi. Muutama koivu ja yksi vaahtera pilkottuina on lämmittänyt asuntoja meillä ja naapurissa. Ensimmäinen ruohonleikkuri on täysin romu. Ostin sen käytettynä Toijalasta huutokaupasta. Vuosia sillä leikkasin, kunnes ajoin metalliseen rajamerkkiin ja akseli vääntyi. Kone tärisi niin, etten voinut kiinni pitää. Vein sen mökille Matille varaosiksi.

Perintönä sain päältä ajettavan hirmun. Helpottui kotona ajo, mutta sitten sain ajaa mökilläkin ruohot. Peräkärryyn köytettynä kone matkasi kymmeniä kertoja edes takaisin Kemmolasta Pälkäneelle. Kunnes möin sen Kuulialan Jussille kolmellasadalla eurolla. Ostin uuden Bolensin MKM:stä. Hyvin on pelannut, kerran vaihdoin terät. Kivet kiljauttivat konetta aina samoilla paikoilla, kunnes Paula hermostui, otti rautakangen ja lapion ja kaivoi suurimman äänen aiheuttaneen kiven pois tieltä. Mukava siitä nyt on hiljaa ajaa.

Kauniit vaahteran lehdet annoin sataa pihan ylle syksyisin. Satumaisena väriloistona oli koko etupiha. Tammen ruskeat lehdet ovat nuhruisia, niitä me aloimme haravoida useammin. Kasasin niitä savustusuunin ja kivimuurin solaan. Sinne peittelin kaikki isot ruukkukasvit. Hyvin ovat talvehtineet aikaisemmin siellä pesässään. Hain sähkökäyttöisen puhaltimen aitasta ja aloitin etupihan siivoamisen. Lehdet lensivät tuulen edessä kepeinä kasoina. Kukkapenkkien katteita täytyi hieman varoa, ne lähtivät lehtien mukana iloiseen lentoon.

Ajoleikkurin takarengas ja eturengas olivat tyhjät. Olin niitä aikaisemmin täyttänyt paukkupullolla ja pienellä tupakan sytyttimestä virtansa ottavalla muovisella kompressorilla. Täytti sekin tehtäväänsä, pelkäsin sen lopulta sulavan kovassa ponnistuksessa. Huutonetissä oli myynnissä varavirtalähteitä ja samaan laitteeseen oli integroitu myös kompressori. Näytti soivalta peliltä. Olin niitä aiemminkin katsellut, mutten ostanut. Hinta kipusi liian korkealle. Kunnes sinne sivuille tuli uusi malli. Tarjosin siitä heti pienen summan, ja sainkin laitteen ostettua. Se tuli Sääksmäentien huoltoasemalle, kevyt kovin oli. Kotona aukaisin pienen muovisen salkun, latasin sen litium akun ja vein salkun auton takakonttiin. Eppäilin laitteen tehoa ison koneen akun apuvirraksi.

Menin ajamaan leikkurilla viimeisiä lehtiä pihasta. Naks vaan sanoi kone. No nyt, varavirtalähde esiin. Hain sen autosta, laitoin hauenleuat kiinni akkuun ja starttasin. Vou vou. Hitto, arvasin, koetin uudelleen ja kone alkoi pyöriä ja käynnistyi. No jopas, olinko kerrankin osannut ostaa käypäsen pelin. Koneen käydessä katsoin takarengasta, lintassa oli. Kytkin uuden ihmelaitteen ilmaletkun pyörän venttiiliin ja hrrr, rengas täyttyi nopeasti. Toinen yllätys, pelitti tässäkin työssä. Ajoin leikkurin kuusen alta esiin ja ihmettelin lonksuvaa menoa. Toinenkin takarengas oli tyhjentynyt. No nyt, uusi ihmekone joutui tulikokeeseen. Riittäisikö sen akku vielä toiseen renkaan täyttöön? Hrrr vain ja rengas tuli täyteen. Hyvillä mielin ajelin koko pihan ja vielä kadun varren papiltakin. Jyskytin talon takapuolelta kaupungin puiston myös talven odotukseen. Pesin letkulla leikkurin kauttaaltaan, hyppäsin pukille ja starttasin. Naks sanoi kone. Tätä olin hieman eppäillytkin, kone ei lataa akkua. Työnsin sitten leikkurin ähisten takaisin kuusen alle ja peittelin sen pressulla. Odottakoon siellä kevättä ja lämmintä.

Korpelan Lihajaloste

Sovimme Jakken kanssa uudesta reissusta maakuntaan. Olin hänen pihassaan kymmeneltä. Kuuntelin uutisia brexitistä, vetelivät viimeisiä neuvotteluitaan. Soitin Jakkelle, hän tuli nopeasti kantaen valokuvauslaukkuaan olallaan.

• Terve, pitkästä aikaa.
• Morjens, äläs istu vielä, käännäs penkin selkänojaa ensin taaksepäin. Siitä pienestä pystystä vivusta. Paulalla se on aina pystyssä. Jakke istahti autoon ja ojensi tuomansa kirjan minulle.
• Tuossa, voit sitten taas lukea.
• Kiitos, ei näitä tarvitsisi tuoda, vaikka onhan se mukavaa luettavaa. Vallankin kun aina valitset niin sopivasti meidän keskusteluihin sopivia tekstejä.
• Voisitko ajaa tuosta huoltiksen kautta, niin haen tupakkaa. Olen kyllä ollut kaksikin päivää polttamatta, ja muutoinkin vähentänyt. Tapa siinä on, ja käsien totutut liikkeet, pahaahan se muutoin on. Asfaltti oli märkää, varoin risteyksessä oikealta Kangasalan suunnalta tulevia. Siinä on hieman puskat edessä. Huoltiksen piha oli täynnä autoja, katselin hieman mihin parkkeeraisin. Ajoin sitten aivan liikkeen eteen ja siirsin sitten sivummalle ja pysäytin moottorin. Jakke tuli pian takaisin ja nousi autoon polttamatta savuketta.
• Onko tässä aloitettu autojen myynti, kun näitä on joka paikassa?
• Onhan tuossa naapurissa autoliike, levittäytyvät sitten pitkin kenttää tänne ja tien varsille. Kirjaskadulta käännyin Toijalan tielle ja pikatielle Tampereelle. Liikennettä oli hiljakseen.
  Ajoimme läntistä ohitustietä Rauman risteykseen ja kohti Vammalaa. Pysytin tarkasti nopeuden rajoitusten mukaan. Olin saanut kaksi kirjettä poliisilta. Antoivat huomautukset, eivät sakkoa. Kolmannella kerralla voisi olla huonompi tuuri. Jakke kertoili lapsen lapsistaan. Hänestä tulee viikonvaihteessa poitsun sijaishoitaja. Vanhemmat menevät aikuisten menoihinsa, taisi olla Ilmari Kauran vuosijuhlat.Lintuja ei juuri näkynyt, joitain kahlaajie hoippui peltojen yllä, muutamat joutsenet loikoilivat poikastensa kanssa, hanhia ei näkynyt.
• Katso nyt tuota Hukkasta, on se valtava laajennus, 20 miljoonaa. Autoja on parkissa monessa rivissä ja työt etenevät. Kaikki alkoi Hukkasen Veijon tallin lantalasta. Olin siellä käymässä, kun Veijo esitteli sen minulle. Savustus alkoi vaimonsa isän kannustamana. Hänellä oli Merikarvialla kalan savustamo. Ensimmäinen toriauto täytyi tilata käsityönä, sillä menivät Tampereelle torille myymään.
  Pikatien molempia laitoja ravin puolella oli tehty tietä ja ajettu siihen pinnalle mursketta. Toisin paikoin oli tehty alikulkujakin. Kovin täällä rytistellään, mietin ajaessani vanhan kaatopaikan tiehaaran ohi. Rajoitus oli 100, ja mäen jälkeen alamaassa se oli 80.
• Tässä on paras jarrutta, Laineen Harri tässä aina sakotti vanhoja koulukavereitaan. Minua ei kyllä saanut kiinni. Menimme sillan ali Roismalan risteyksessä. Levoranta oli kovin laajentunut.
• Tuossa on Junttilan talo vasemmalla.
• Kyllä onkin komea talo.
• Sanovat vanhan isännän menettäneen hermonsa, kun tämä tie vedettiin hänen parhaitten peltojensa läpi.
• Sai kait hän siitä kunnon korvauksen.
• Ei se 60 luvulla tainnut olla kummoinen. Kun tie valmistui, niin ajoimme porukoilla tänne kiihdyttämään, minä moottyoripyörällä, toiset autolla. Kaitasen isäntä ajoi tässä Ford Mustangilla sataaseitsemänkymmentä, kun muut eivät uskaltaneet. Tässä minäkin ensimmäistä kertaa ajoin pikatiellä pimeällä, kun olin ottanut luvatta isän auton. Peltosen Raunon kanssa seikkailimme.
  Ajomme jatkui Keikyän risteykseen.
• On se kummallista, kuinka vanhoja nimiä muutellaan. Tässäkin luki ennen Nuppu. Muistan sen ikäni, kun eksyin tähän talvella suksia kantaen ja matkan määrän piti olla Vammala.
• No tämäpä tuli äkkiä, miten me tätä kautta nyt tulimme? Ullan kanssa tulimme aivan toisesta suunnasta.
• Nyt tulimme suoraan Vammalan kautta, viimeksi tulimme Huittisiin Urjalasta, ja ajoimme Lauttakylän keskustan kautta. Vaan olim sekin muuttunut, en kerran meinannut osata edes kirkon puistoon. Kaikki tiet ja risteykset on myllätty eri paikkoihin.
  Korpelan pihassa olikin paljon autoja ja ihmisiä meni edes takaisin ovesta. Jakke poltti tupakan. Minulla oli Urjalan Makeistukun muovipussi mukanani.
• Lehdessä oli artikkeli, jossa vartailtiin eri kassien haitallisuutta. Yllätys siinä oli kangaskassin heikko sijoitus. Se oli hiilijalanjäljeltään 800 kertaa muovipussia huonompi. Biohajoavilla muovipusseilla ei tee mitään, ne hajoavat jo kädessä. Tuossa vertailussa oli muovipussi käytön jälkeen laitettu roskapussiksi. Siinä ei kuitenkaan oltu huomioitu sitä, että Paula käyttää muovipussit uudelleen ja uudelleen. Viiteen vuoteen ei ole ostanut ainoatakaan uutta pussia. Vanhat on viikattu pieneen tilaan ja laitettu komeroon. Niitä riittää ainakin meidän elinajaksi.
  Sisääl oli tuttu nainen kassalla punainen lippis päässään. Sanoimme päivät ja otimme korit. Kiersimme hitaasti hyllyjä katsellen jokaista tuotetta. Niitä siellä olikin, toinen toistaan parempia, ja halpoja. Tuotteet olivat isoissa muoviastioissa, joissa oli läpinäkyvä kalvo hitsattuna kanneksi. Sen lisäksi oli aina tuotteesta myös pienempi pakkaus, joka sopi muillekin kuin suurperheille tai ravintoloitten keittiöihin. Tuotteet olivat eroteltuina valmiiklsi paistettuihin ja raakoihin. Tällä kerralla tyydyimme valmiisiin ruokiin, makkaroita pieniä ja isoja, savuhevosta, aladoopia, savupaloja, sian palasia. Kassit täyttyivät ja menimme kassalle.
• Onkos nyt meitä kauempaa ostajia?
• Mistäs te olette?
• Valkeakoskelta.
• Ei nyt, mutta kyllä kesällä kuulee, ihmisiä on Itä-Suomesta asti. Kysyin kerran, kuinka he niin kaukaa ovat täällä, niin sanoivat, että kun ei heillä ole tällaista.
  Kassa vieritti ostokset viivalukijan kautta. Yhtä tuotetta hän ei saanut koodatuksi. Antoi sen ilmaiseksi. Hyvä ele.
  Palasimme Keikyän entisen Nupun tiehaaraan. Ajelin hiljakseen katsellen seuraavaa tiehaaraa, Nupuntie. Minulla oli siellä yksi kohde Etuovi comissa.
• Kattellaas nyt, sen pitäisi olla oikealla puolella, sellainen hehtaarin tontilla oleva maatalon rakennukset. Aa, tuo tuossa, tuo vaalea.
• Onpa se iso, ja katso noita talousrakennuksia.
  Talo seisoi oman tien varrella puitten suojassa. Piharakennukset olivat punaisia ja hyvässä kunnossa. Keskellä pihaa oli kallio näkyvissä. Käänsin auton nokan pihatielle, en kuitenkaan ajanut pidemmälle. Näytti siltä, että talossa asuttiin. Peruutin takaisin santatielle ja jatkoimme kohti Keikyää ja sieltä Kauvatsalle.
• Tulemme kohta Puurijärvelle, se on kansallispuistoa ja siellä on lintutorni. Emme mene sinne tällä kertaa, matkaa on parisen kilometriä. Pian tulemme vanhalle meijerille, siellä aloitti Uula tuote teollisen maalin valmistuksen. Saa sieltä vielä jauheinakin maavärejä. Pietilän Esko tämän minulle opetti.
  Palokunnan talon takaa tuli meijeri esille samanlaisena kuin sen muistin. Meijerin vieressä oli huoltoasema ja siinä kahvila. Menin sisälle, Jakke jäi tupakalle. Reipas nainen vastasi tervehdykseeni. Sanoin ottavani kahvia ja samalla näin pitkiä nakkeja olevan kuumana lasiastiassa.
• Minä otankin kahvin pitkän nakin kanssa.
• Laitetaanko pussiin vai syötkö sen täällä?
  Otin nakkini lautaselle, siihen hieman sinappia ja kahvini vein edellä pöytään. Siellä olikin väkeä, ja istahdin yhdelle vapaalle tuolille pyydettyäni lupaa nuorehkolta mieheltä. Hiljakseen aloitin keskustelun. Hän vastaili alkuun yksitavuisesti,mutta intoutui kokonaisiin lauseisiin, kun kerroin olleeni tässä paikassa 20 vuotta sitten edellisen kerran. Nakki maistui hyvältä.
  Ajoimme seuraavaan tiehaaraan.  Jakke kertoi katsoneensa kännykkäänsä ja kertoi brexitistä päästyn sopuun. Jatkoimme Kiikoisten suuntaan. Risteyksessä oli opaste Kuoppalan kotiseututalolle. Kerroin siellä käymisistäni, olin osunut avajaisiinkin sattumalta. Tien vieressä ei enää ollut kylttiä, paikan omistaja Tuominen, lihanleikkaaja Huittisista oli väsynyt näyttämään aarteitaan. Tulimme Kiikoisiin ja jatkoimme suoraan Kiikoisjärven rantaa ohi kirkon kunnes tulimme Potilan tehtaalle Porin-Tampere tien haarassa. Kävimme vielä tien toisella puolella katsomassa toista kohdetta, isohkoa hirsistä rakennettua kaksikerroksista vanhaa taloa. Mutta voi suru, se oli jäänyt aivan tien viereen ja suorastaan ojaan. Talo muutoin oli ryhdikäs, ikävää oli siihen pintaan sudittu uusi maali, sitä oli riittänyt vielä piharakennuksen oviinkin.
• Nyt me ajamme Putajan risteykseen, siitä jatkamme pikkutietä Vammalaan, on se päällystetty. Katsos tätä suoraa, tänne tulimme aina koettamaan, mitä auto kulkee.
• On tässä kunnon suora.
  Kotajärven talo, tanssilava jäi vasemmalle, Ojasen Mikon, salaojittajan, talo vasemmalla. Seuraavana Sahan veljesten talot, Mustanojan talo.
• Katsos tuota, myytävänä. Hinta talousrakennuksineen 320 tuhatta. Saa sitä pyytää. Uusia rakennuksia oli noussut ennen niin tuttuun maisemaan, tiet olivat entisen nimisiä. Jokirannan taloa en nähnyt. Sieltä sain aina ostaa kutun juustoa. Myin sinne pukkini Paavon. Tuossa on Kankaan tila, se oli Valtterin, appiukkoni sukulaistalo. Siinä asuivat sisarukset, vanhenivat rakennusten mukana, kuolivat veljet. Jäi vain sisar. Innan Jouni Vammalasta, sukulaismies, rakensi sitten tuon uuden talon sisarusten sahauttamista tarvikkeista. Ne olivat olleet suulissa kymmeniä vuosia. Sisko muutti sinne uuteen taloon, mutta palasi asumaan saunakammariin kuolemaansa saakka.
  Etenimme Vaunujoen haaran yli, Innanmaa aukeni vasemmalla, pellot tiehen saakka ja ylös rakennuksille ja edemmäs. Suuli, jonka katto oli jo pudonnut rakennuksen sisään vuosia sitten, oli purettu. Lehdon Jussi tuossa, oli maalannut talonsa punaiseksi. Osti 70 luvulla taksiautoilija Toivo Tuomen tilan, kun hänen täytyi lähteä Lehdon kantatalosta sen jäädessä kaupungin sisään. Vaununperän tie päällystettiin muutamia vuosia ennen kuin tämä Putajan tie sai päällysteen. Tuolla oikealla menee Vaunujoki ja sen takana on Liuhalan kylä.
  Jatkoin puheluitani ja muisteluksiani, Jakke kuunteli ja kommentoi hiljakseen. Ajoin vielä yli Vammaskosken, käännyin Rautaveden kadulle ja näytin muutamaa taloa, missä oli osake myytävänä. Lukion jälkeen nousin ylös oikealle ja palasin Marttilankatua Jugend talojen ohitse, kirkon vieritse, sillan yli ja meijerin entisen talon sivuitse kirjaston ohi ja puikkasin Sastamalankadulle. Matkasimme Porin tien kautta Valkeakoskelle.