Eloa kuplassa ja ulkona

 

Jälleen kuplassa sekä ulkona

Istuin tuolissani, Paula omassaan. Molemmilla microt sylissä. Kuulin äkisti valtavan rymähdyksen, katsoin säikähtäneenä sivulleni ja huomasin Paulan makaavan ääneti mahallaan lattialla. En huomannut lainkaan hänen nousuaan tuolista. Hyppäsin ylös ja katsoin pelästyneenä häntä ja astelin hänen viereensä. Siinä hän makasi, mielestäni ainakin tajuttomana. Kysyin kumartuessani oletko tajuissasi. Silmät kiinni sain vastauksen, olen. Kahvikuppi oli singonnut irti kädestä, silmälasit olivat vinossa ja raajat eivät liikkuneet. Tiedustelin, mikä oli aiheuttanut kaatumisen. - Minua huimasi. -Pääsetkö pystyyn, voinko auttaa? -Et voi, sattuu niin pirusti selkään. Hiljalleen oikea jalka alkoi totella ja sen sai koukkuun. Hain pienen jakkaran käden alle, jos voimat riittävät nousuun. Paulan jalka luisui lattialla, laitoin jalkani siihen tueksi, muttei se riittänyt. Nostaa en mitenkään voinut enkä jaksanutkaan. Siinä sitten arvioitiin mahdollisuuksia. Paula oli onnekkaasti kaatunut suoraan mahalleen, eikä ehtinyt laittaa käsiään eteen. Pää tömähti lattiaan parin sentin päähän keinutuolin jaloista. Hitaasti kierähtäminen sujui voivottelujen saattamana, selkään sattui. Siinä hän makasi selällään maton päällä, alkoi punnertaminen toiselle kyljelle, käsi koukkuun ja toinen jalka. Hitaasti punnerrus jatkui, käsi sai otteen penkistä, polvilleen ja siitä pystyyn. Kyselin mihin sattuu, sormeen, selkään, kylkeen, päähän. Kädet ja jalat liikkuivat eikä tuntunut olevan murtumia missään. Liikkuessa polvi naksahteli, sormi mustui ja paisui, päähän ei tullut mustelmaa. Taisimme päästä vähällä, buranaa vähän tarvii ottaa.
Surkea korona, luulimme jo päässeemme siitä, kun omicron alkoikin levitä. Kävimme jo kauppahallissa syömässä ja kaupoissakin uskalsimme vapaammin käydä. Siis Paula, minä odotin autossa. Maski oli taas kasvoilla joka paikassa, niin oli melkein kaikilla. Aikaisemmin useat olivat kuolemattomia, mutta elämän rajallisuus kohtasi jääräpäisimmätkin ja maski ilmestyi kasvoille. Paitsi puupäillä, he ovat kaikenlaisen avun ulottumattomissa. Paitsi tehohoidossa.
Kävimme Jakken kanssa ajelulla, kävimme Mouhijärvellä. Ensimmäinen kohde oli Tiisalan taloryhmä, Juustolan takana.
Se on vanha talonpoikaistalo. Viimeinen isäntä kuoli vaimotta ja lapsettomana, talo meni valtiolle, juttelin samalla hakien oikeaa tietä. Häijääseen on tehty paljon uusia teitä, ja ajelimme ajamattomia väyliä.
Kolmannen väärän tiehaaran jälkeen, katso, tuo se on. Lunta on liikaa, eikä tuonne ole edes aurattu tietä. On sekin, myynnissä on, mutta paikalle ei pääse tutkimaan.
Porintie kulki lähellä, uusi väylä vei sen alta. Vielä katselimme niskoja väännellen Tiisalaa.
Siellä on kolme asuinrakennusta ja lukematon määrä sivurakennuksia. Jäivät katsomatta. Uusi tie kulki kohti Mouhijärven keskustaa, komea punatiilinen yksikerroksinen kirkko oli mäellä oikealla.
Katsos, tuo on tehty Vammalan kirkon piirustuksilla, mutta vähän pienennettynä. Tornejakin on vain yksi.
Menimme vanhaa tietä pitkin Mouhijärven läpi, uusia ja vanhoja rakennuksia molemmin puolin tietä.
Tuosta mennään Villa Rojalille, muistatkos sen egyptiläisestä taiteesta kiinnostuneen Ellilän. Osti vanhan kansakoulun ja muutti sen palatsiksi, kaikki siellä olevat esineet ovat jäljennöksiä olemassa olevista esineistä, faaraoiden ajalta lähtien. Mutta meidän pitäisi löytää tie Selkeen kartanolle. Se on maamme vanhimpia kuninkaan kartanoita.
Katselimme kumpuilevia lumisia vainioita koettaen löytää perille. Edessä olevalla kummulla oli komeita vanhoja pitkiä kuusia. Se voisi olla tuolla. Tienviita antoi vastauksen, Selkeentie. Ensin näkyi valtava kivinavetta, seinässä luki Juustola.
Ei se täällä voi olla. Jakken mielestä olimme taas harhassa.
Kyllä se on, täällä toimi ensin tuo juustola, missä poikkesimmekin yhdellä reissullamme, ajetaas eteen päin. Tuo vasemmalla oleva suuri punainen hirsitalokin oli myynnissä. Lienee saanut uudet omistajat, ja katso, kuusikuja ja sen päässä kartano.
Pysähdin pihaan tullessani, sinne oli aurattu hyvä tie. Nousin ulos ottamaan valokuvia.
Takaisin ajaessamme Jakke kysyi, voisimmeko käydä Kylmäkosken Millerissä. Se oli helppoa, ensin motaria pitkin Toijalaan ja siitä Konhon vuolteelta Viialan ja Turun tielle.
Kaksi kertaa olen näillä reissuilla saanut ylinopeudesta huomautuksen. Ensimmäinen oli Tottijärven risteyksessä ja toinen oli juuri tässä, missä alkaa 80 rajoitus.
Ajas tuonne ihan eteen, kun siellä näkyy olevan paikkoja. Tuletkkos sinäkin kauppaan.
En kyllä mielelläni, mutta kun olen saanut ajatukseen tottua, niin ehkä se käy.
Nousimme molemmat autosta, laitoimme naamarit päälle, ja siinä se oli. Kaupan ulko-ovi. Menimme yksissä sisälle, Jakke viisasi, missä mitäkin on. Erkanimme tahoillemme. Minulla oli kassi mukana, katselin maitojen perään. Siellähän ne, aivan hallin peräseinällä. Matkalla sinne huomasin sharoneita. Niitä oli parikymmentä korissa. Nappasin pussin ja aloin latoa sitä täyteen. Vaaka oli vieressä, numeroa ei missään. Tähänkö nyt tyssäsi kauppareissuni. Myyjä hääri siinä latoen kärrystä tarvikkeita hyllyihin.
Kun en löydä näitten numeroa.
Se on 92.
Mistä sen näkee?
Minä muistin sen ulkoa.
Minä en muistanut.
Numero oli kyllä oikein. Aloin lähestyä viimeisiä hyllyjä, ja maitoja. Siinähän niitä on, ja heti punaisia, mitä lukee, luomumaitoa, no niitä sitten.
Otin vielä pari jugurttia, eri makuja. Kävelin kassoille, yhdessä hyllyvälissä kassini osui alarivin suklaalevyihin. Kuulin kopinan ja katsoin taakseni. Nostin levyt hyllyyn ja kävin maksamassa. Jatkoin ulospääsyä etsien.
No saamari, tässähän on vain ikkunaa, ovi taitaa olla kauempana, menen tuosta välistä, mikä nauha tässä on, siirrän tuota tolppaa, niin pääsen, no ei, se onkin kiinni tukevasti. Tästä kyllä menen, pahvimainos antaa varmaan periksi. Laahauduin tolpan ja mainoksen väliin ja punkeuduin toiselle puolelle ja löysin oven. Siinä oli kielletty kulkusuunta. Tämäkin vielä, kattotaas nyt, kyllä minä olen nähnyt asiakkaiden päässeen uloskin, mennääs takaisin päin. Vasemmalla oli taas sama pahvimainosten rivi ja kirottu tolppa. Ulko-ovi oli ikkunan jatkeena kuin kääpiöiden salaovi. Perääni ei huudettu kun vääntäydyin kassini kanssa samasta lävestä toiseen suuntaan.