Välikaton lisäeriste

Lisäeriste välikatolle

 

Menin illalla aikaisin nukkumaan ja laitoin puhelimeni herättämään puoli seitsemältä. Aamulla meillä alkaisi eristeen puhaltaminen vintille. Tein ostamistani laudoista käyttöullakon laidoille kahden laudan korkuiset seinämät, jotta puhaltaja voisi levittää eristeen 20 sentin korkeudelta lautaa vasten. Olin laudoittanut toiselle puolen taloa permannon kattotuolien vaakaosalle. Siinä oli rakennusmääräysten mukaisesti korkeutta 160 cm. Tuo korkeus esti tarkoituksella huoneen rakentamisen ullakolle. Me noudatimme kaavamääräyksiä tarkoin, muiden tehdessä tonteille ja taloilleen mitä halusivat. Tuota 160 cm korkeutta ei tietenkään ollut kuin parin metrin leveydeltä, kattotuolit laskeutuivat vinosti molemmin puolin. Laudoittaessani tuota pientä lattiaa aloin pääni kolhimisen vaakaan asetettuihin helvetin teräviin sahattuihin lankkuihin. 

Kapean tilan keskelle Paula kokosi Niinan kanssa kaikki vaatteet, pahvilaatikot, koristeet, talvivaatteet, kesävaatteet, kilometrittäisiä mattorullia, muovipusseja ym. Ne pakattiin kahteen auton ulkopeitteeseen, lukemattomiin 350 l muovisäkkeihin ja niistä nousi vuori tilan keskelle päästä päähän. 

Nostin laudat rappuja pitkin vinttiin, aloitin päätyseinästä. Mietin tarkkaa paikkaa, nostin kaksi lautaa päällekkäin, niistä tuli melkein 40 senttiä. Kulmaraudoilla ruuvasin ensimmäisen alalautaan kyljelleen, toisen laudan sen päälle ja kiinnitin sen kattotuoliin laudanpalan avulla. Näin jatkoin koko pituudelta aina portaisiin saakka. Minun oli lisäksi laudoitettava samoin portaiden läpivienti, kuusi kulmarautaa siihen meni, lisäksi sidoin ylemmät laudat molemmilta puolin kattotuoleihin ja hirsiseinään. Päivä meni siinä istuksiessa ja aprikoidessa sekä oman työn jälkeä katsellen. Laskeuduin pirttiin. 

Aamulla sama uudestaan, nyt toiselle puolelle. Siinä työtä haittasi ilmanvaihtoputkien risteily typerästi käyttöullakon päällä ja lattian läpi. Illalla laskeuduin pirttiin. 

Kolmantena päivänä asettelin kolme lautaa hirsiseinän päälle piipun eteen pirtin korotuksen matkalta, taas kulmaraudat olivat hyvänä apuna. Laudan jatkosten taakse ruuvasin laudan pätkän jokaiseen liitokseen, samoin sidoin laudoilla ylälaudat kattotuoleihin. Istuin ja katselin. Nyin lautoja tyytyväisenä. Kyllä ne kestävät puhallusletkun vedon niiden yli ja niitä pitkin. 

Puhalluksen aamuna heräsin hälytykseen, sieppasin puhelimeni ja koetin sammuttaa hälytyksen. Sumeilla silmillä katsoin näyttöä, joka häikäisi pimeään tottuneet silmäni. Kaivoin hälytyksen esille ja poistin sen. Ei vaikutusta. Koetin sammuttaa koko puhelimen. Ei sammunut. Työnsin sen tyynyn alle, ei vaikuttanut, kirottu hälytys vaan piippasi. Herätin Paulan, kiersin hänen puolelleen ja tajusin piippauksen tulevankin Paulan herätyskellosta, jonka osasin sammuttaa. 

Join aamuteeni, puin päälleni, harjasin hampaani, laskin vintin rappuset eteisessä. Kuulin ison auton ajavan tiellä, kurkkasin eteisestä ja siinähän mies jo asteli rappuja . kohti. Tervehdimme, kello oli vartin yli seitsemän. Se sopi toleranssiin. Sopimuksessa luki, että saapuvat klo 8 - 10, vaihteluväli oli +- 1 tunti. Puhaltaja kurkkasi ensin vinttiin, haki sitten autosta kurkkuletun ja sinisen ohuen muoviletkun. Kysyin, onko ohut letku sähköä varten. Ei ollut, siinä kulkee tapettiliisteri. Toinen mies asteli esiin musta voimavirtajohto kädessään. Opastin hänet Romulaan, hän sai liitännän tehtyä ja käveli kuulokkeet ja mikrofoni päässään autolle.

Puhaltaja veti letkut vintille, minä niittasin aukon kolminkertaisella muovilla umpeen laidoilta ja vielä lattiasta tiukasti putkien kohdalta. Kävimme vielä läpi puhalluksen ja minun tarkennukset: sivuseinillä olevia tuuletusvälejä ei saa peittää, ja kuistin katto kuuluu urakkaan. Työ alkoi, vihreä eriste pursui letkun päästä, Simolan puoleisesta päästä aloitettiin. Istuin ja katselin, kehuin työtä, sillä se oli ihailtavan nopeaa ja tarkkaa. Puhaltaja oli alle 50. vuotias, hoikka ja pitkäraajainen. Hän asteli ja kurotteli kattotuolien väleistä astuen aina vaakaosan päälle. Sivuseinillä hän tasoitti eristeen käsillään ilma-aukkojen kohdilta. Minusta näytti, että eristettä tuli reilusti yli 20 sentin, paikoin jopa kaksinkertaisesti. Siirryttyään käyttöullakon kohdalle hän ei tyytynyt ruuttaamaan eristettä tasaiselta alustalta seiniä päin. Hän asteli taas hämähäkkijaloillaan villojen päältä seinän viereen. Kysyin siitä, ja hän sanoi työn olevan tarkkaa tällä tavalla, mikä varmasti olikin totta. Talon Virtasten puolen päädystä alkoi viimeinen veto takaisin rappuja kohti. Ulkoeteisen kohdalla puhaltaja asettautui makuulleen jalat harallaan villojen päälle painaen näin vain vähän villoja. Letkun hän työnsi eteisen päälle ja eriste virtasi ihana helposti oikeaan paikkaan. 

Eriste oli paikoillaan, irrotin muovit rappujen päältä, astelimme ulos. Minä kehuin hyvin tehtyä työtä, puhaltaja kehui minun asentamia kauluksiani. Hän pyysi vielä luvan saada valokuvata noita kauluksia, sanoi kuvien menevän opetustarkoituksiin ja esimerkiksi uusille asiakkaille. Vielä loppupuheet, toinen mies toi lahjukset, kaksi kynä- ja avaimenperäpakettia. Niissä oli pieni valolamppu peränä. 

Paula jo imuroi eteisiä, minä irrotin kirjahyllyn ja pirtin eteen niittaamaani suojamuovia pois. Mutua oli tullut vain kurkkuletkun mutkissa pieniä määriä, imuri nieli ne helposti. Me autoilimme Toijalaan vankilakahveille.  

Höylättyä lautaa

 Lautojen haku 

Selasin huutokauppasivuja, hain rakennustarvikkeita. Siellä oli monenlaista konetta ja lankkuja, lautoja, paneeleita, ulkovuoraukseen tai sisälaudoitukseen, uutta ja vanhaa, höylättyä tai sahapintaa. Olipa monet laudoista jopa maalattuja pohjaväreillä. Monet kaupat olin tehnyt, maksaessa ilmoitin aina hakevani tuotteet. Näin pääsimme taas Jakken kanssa matkoillemme Lohjalta Vaasaan, Hämeeseen, Satakuntaan, Pirkanmaalle ja Pohjanmaalle. Nyt tarvitsin höylättyä lautaa välikatolle.  

Myynnissä oli kaksikin sopivaa parttia ja tarjosin molemmista. Ensimmäinen oli 21x198 neljä ja puoli metriä pitkänä pätkänä yhteensä 140 metriä. Toinen oli 21x180 noin neljä metriä pitkinä lautoina noin 140 metriä. Ensimmäiset huudot ylitettiin nopeasti, myyjä oli lupautunut myymään korkeimman tarjouksen tekijälle ilman pohjahintaa. Kilpailu kesti kolme päivää, ensimmäinen partti tuli minulle, toinenkin partti hiukan myöhemmin. Molemmat olivat hyvinkin siinä haarukassa mitä olin ajatellut. Nyt ostamisella oli melkein lyömätön valtti, laudat olivat Valkeakoskelta. Voisin hyvin hakea vaikka kaksi kertaa. Tosin retki kotimaahan jäi odottamaan. 

Soitin Jakkelle, kerroin ostoksistani, hän lupasi lähteä hakemaan tavaraa Säterin tehdasalueelta. Emme olleet aiemmin kuulleetkaan, että siellä on tällaista toimintaa. Aamulla tarkistin peräkärryn pyörien ilmanpaineet, käänsin koukun esiin ja lukitsin sen ja aloin liittää sähköjohtoa. Autossani oli uusi liitin ja kärryssä vanha, eivät sopineet. Ajoin Masan Autolle pikatien kautta, ei ollut monia liittymiä ja käännöksiä. Tiskillä selitin asiani ja myyjä käveli suoraan hyllylle ja otti adapterin esiin ja avasi paketin. Hän selitti sen asentamisen, painamisen ja kääntämisen. Pyysin häntä asentamaan liittimen. Kerroin asettaneeni lämmittimen johtoa kaksi vuotta polvillani, istualtani ja lopulta makaamalla puskurin alla, en saanut liitosta onnistumaan. Sitten kuulin remonttipajalla yllättäen uudesta johdosta. Siis kaksi johtoa, uusi ei sovi vanhaan, mutta ero on niin pieni, etten sitä millään havainnut.  

Myyjä käänsi adapterin paikalleen ja siihen perään kärryn johdon. Kiitin ja maksoin. Katsoin, että ainakin vilkut pelasivat, ajoin Kaaritielle. Jakke oli jo pihalla valmiina, kaunis aurinkoinen ilma ja veden välke seurasivat meitä Säterin portille. Pääsimme sisälle ja kysymällä selvisi lautojen paikka. Ne oli niputettu kahdella vanteella valmiiksi lavalle nostoa varten. Pyysin siirtämään nipun sellaiseen paikkaan, että saisin virtaa sahalleni. Trukilla se tapahtui helposti. Miehet kyllä sanoivat, ettei noin pieneen kärryyn mahdu kaikki kerralla. Minä vakuutin sahaavani laudat kärryyn sopivan pituisiksi ja saavani ne mukaani kerralla. 

Aloitin sahauksen yksi lauta kerrallaan ja Jakke latoi niitä kärryyn. Liian hidasta ja työlästä. Mittasin uudelleen kasan päältä ja vedin viivan koko kasan poikki. Nyt alkoi Lyyti kirjoittaa. Sain yhdellä sahauksella kolme lautaa kerralla ja koko pinkan matkalta, 15 pätkää. Kielsin Jakkea ahnehtimasta kahta lautaa kerralla, mutta eipä hän kuunnellut. Uusi sahaus ja lastaus, yhdestä laudasta tuli kolme pätkää. 

Lopulta kaikki oli kärryssä, aloitin kuomun vetoa kaiken päälle. Nytkytellen ja kasaa työntäen kuomu oli lähes paikoillaan, mutta emme saaneet sitä kiinni. Minulla oli mukana pitkä vetoliina. Heitin sen yli kuomun, Jakke piti toista päätä koukussa, kunnes sain toisen pään kiristettyä. Kuomu tuli hyvin mukana, vaikka hieman laidasta näkyi lautoja. 

Jakke halusi käydä kaupassa, pyysi minua jättämään hänet kadun varteen, tulisi bussilla kotiin. 

No en minä sinua jätä, kyllä sieltä aina parkkipaikka meille löytyy. Minä odotan sinua ja vien kotiin. 

Mihin sinä, kun torikin on aivan täynnä. 

Ajan tuolle sivukadulle, siinä on usein tilaa. 

Seurahuoneenkadulla oli aivan alussa jalkakäytävä tyhjänä autoista, vedin siihen ja pyysin Jakkea tuomaan minulle kaksi pikkupulloa kokista. Odotin hetken ja sain huulilleni tuota virvoittavaa ja ihanan makuista nektaria. Ostin aina Korpelan lihastakin yhden kokiksen. Kerran kuussa saaden se sopi sokeritautisen suuhunkin. 

Kotona työnsin kärryn autotallin sivulle ja menin sisälle kahville. Oli kyllä ylivoimaisesti lyhkäisin reissumme.