Puutyöhuoneen tyhjennys

Olen nimittänyt työhuoneeni Romulaksi. Se  onkin nykyään osuva ilmaus tavaravarastolle, jollainen siitä on muodostunut kolmenkymmenen vuoden aikana. Autotallin rakensin niin pitkäksi heti alkuun, jotta kykenin aloittamaan Kemmolassa puutyöt. Ensimmäinen kone oli rakennussirkkeli, sitten hankin sorvin. Pöly alkoi leijua auton ja kaiken muunkin ylle. Lohkaisin väliseinällä pienen pätkän tallin perältä. Siihen tein heti alussa ikkunan tarkoituksella, samoin sivuoven. Seuraava hanke oli puutavara. Aluksi rakennukselta jääneet erimittaiset ja erivahvuiset pätkät riittivät. Aloitin myös huonekalujen entisöinnin, siispä maaleja, liuottimia, pensseleitä, puu öljyä  ym. alkoi kasaantua kaappeihin, hyllyille ja autotalliinkin. Aloitimme Timon kanssa puutyöt kerran viikossa, pari tuntia kerrallaan. Teimme keinuhevoset molemmille, niitä syntyi lopulta kolme. Minua kiinnostivat entisöintitöistä erikseen tuolit. Samaan kasaan tulivat muutamat muutkin huonekalut odottamaan vuoroaan. Täytyi ostaa uusia koneita, oiko-tasohöylä, vannesaha, parempi sirkkeli, hiomakone, puruimuri. Tila alkoi käydä ahtaaksi, mutta sitkeästi me Timon kanssa teimme lastoja, pannunalusia, voiveitsiä, paistin nuijimiseen tukkeja ja nuijia. Lisää materiaalia ilmestyi entisten sekaan, päälle, sivuun, alle. Tietenkin tarvitsimme ruuveja, liimoja, porakoneita, talttoja, hiomavälineitä tahkoa myöten. Pylväsporakonekin oli tarpeen. Seinille ilmestyi lokerikkoja, ripustimia, työkaluja, muuratakin täytyi välillä, samoin verhoilijan välineet, erikoisvasara, nupien irrotin, nahkan paloja, nupeja, koristenupeja. Hiontaa varten oli kattavat varastot aina 4000 vesihiontapaperin karkeuttakin, tai hienouttahan se jo oli. Haalin ympäristöstä lehtikuusia, sahautin ne Ollilla Kannistonmäessä, kaikkea mahdollsta laatua, leveää lankkua, ohutta lautaa, pattinkia, viisituumaista. Niistä tein taloon rappuset ja kaiteet, takakuistin portaan, aitan rappuset, ja parhaimmista paloista sahasin veneen rimakansia. Tietenkin oli hankittava venelakkaa, sitä toimitin Savonlinnaan saakka Jussin veneeseen.

Laitoin vanerit kattoon, laudat seiniin, villat väliin ja purut päälle, en ihan joka paikkaan, mutta mielessä kyllä oli. Puupöly alkoi vaivata, samoin sydänvika, ikääkin oli. Aloitin hitaan luopumisen, möin koneita haikein mielin, mutten kaikkia. Vielä lastatehdas toimi, entisöinti hitaasti, suunnitelmat eivät loppuneet. Paula oli toivonut itselleen myös työhuonetta, kodinhoitohuonetta, tilaa itsekseen olla ja tavarat levällään valmiina hetken koittaessa. 

Kahden sydänleikkauksen jälkeen päätin tyhjentää Romulan. Työkaveriksi sovin Kaappiksen, vahvan jättiläisen, joka tulee seuraavalla vapaallaan auttamaan. Minun täytyi kuitenkin aloittaa yksin, olin saanut sydänsairaalan kardiologilta luvan rasittaa itseäni ilman rajoituksia. Heräsin kuudelta, kävin aamupalalla ja sitten Romulaan. Olin jo kantanut aikaisemmin Jakken kanssa ostamamme laudat kellariin, ja poikkeuttanut osan niistä Romulan lattialle. Siinä ne olivat olleet tiellä toista vuotta. Laitoin jalkaani turvakengät. Kopsuttelin 45 numeron jalkineilla lautojen päältä ja tyhjensin sirkkelin päällä olevan tavarapaljouden sivupöydälle, lattialle ja vannesahan ennestään täydelle pöydälle. Potkin maalipurkkeja sivummalle ja raahasin sirkkeliä ovelle. En saanut sen mekanismia toimimaan, siinä oli saksijalat, ne taitettuna konetta oli helppo siirtää. Ponnistelin yli lautojen, siirsin ainespuukasoja seinustalta toiselle ja nytkytin sahaa ovea kohti. Kynnys täytyi ylittää, ensin etupää, sitten takapää. Jotenkin jaksoin ja ihmettelin parantunutta sydäntäni. Se pumppasi rauhallisesti 70-80 välillä, syöksi verta keuhkoihin hapettumaan eikä lainkaan kipuillut. Hengitys välillä huohotutti, mutta happi piisasi. Pihalla sain sahan jalat taittumaan joten eteneminen talon taakse helpottui.

 Romulaan oli tullut pieni aukko lattialle. Onnistumisen ilosta raahasin hiomakoneenkin ulos. Olin asentanut se pyöräalustan päälle, joten tasaisella kovalla lattialla se liukuikin oivasti. Taas kynnys. Alusta irtosi riuhtoessani, koneen paino alkoi olla liikaa sen kallistuessa minua päin. Onneksi oli turvakengät. Kone pomppi raahauksessani välillä jaloilleni, muttei sattunut. Asfaltilla nostin kaikkeni ponnistaen koneen alustan päälle, matka takapihalle alkoi., kivetykselläkin kaikki oli hyvin. Nurmikolle ponnistellessa alusta kallistui, kone putosi kokonaan heikkojen käsieni varaan ja mätkähti maahan, minä perässä. Yli-inhimillisillä voimilla nostin koneen suoraan ja alustan päälle. Paula kävi hakemassa kahville. Sain hyvän huilin, ja koneen paikoilleen takanurmikolle.

Oikaisin sirkkelin, vedin sähköjohdon ja istahdin jakkaralle kellariin lautapinon viereen. Siirsin kaikki kakkos neloset päältä sivuun, sain leveät laudat esiin ja yksi kerrallaan siirsin niitä eteenpäin kohti ovea. Yhden laudan otin ulos, päässä kuulusuojat asetin sopivan jaon sahalle ja surautin laudan rimoiksi. Otin koneista kuvat myyntiä varten, vielä mielin puruimurin siirtoa, mutta ei sentään. Peittelin pressulla koneet odottamaan seuraavaa kertaa. Romulan tyhjennys alkoi hyvin.

   

Mersuun uusi jakoketju

 Minulla on ollut kymmeniä autoja, ensimmäinen oli Trabant, toinen oli mersu, vanha diesel ponttooni. Vasta 90 luvulla aloitettiin mietinnät jakoketjun kestävyydestä. Bensakoneissa oli yleensä remmihihna pitämässä moottorin ajoituksen oikeana, niillä oli valmistajan määräämä vaihtoväli hihnalle. Joskus ne katkesivat ennen aikaisesti, ja siitä seurasi kallis moottoriremontti. Menipä niitä romuksikin. Mersu sen sijaan käyttää moottoreissaan jakoketjua, yksinkertaisena tai nykyään usein kaksinkertaisena kestävyyden vuoksi. Mersu ei ilmoita ketjulleen vaihtokilometrejä. Ajellessani sedanilla, 220 CDI, alkoi kilometrejä tulla mittariin yli 400.000. Aloin kyselemään ketjun vaihdosta. Jukka tunsi Veholla johtajan korjaamopuolella ja kysyi häneltä vaihtovälistä. Sitä ei tarvitse vaihtaa koko auton elinaikana oli vastaus. No, minä kuuntelin moottorin ääniä, josko sieltä kuuluisi jotain raklatusta, ei kuulunut. Ajoin sillä autolla yli 500.000 kilometriä, kunnes alkoi tehdä mieli vaihtaa se uudempaan ja vähemmän ajettuun. Löysinkin Helsingistä Espoon rajalta liikkeen, jossa oli myynnissä juuri sellainen, mitä olin katsellut. Kyseessä oli Amerikassa valmistettu ML mallin kuusisylinterinen diesel. Hiukan nikottelin moottoria, se kun oli V mallinen. Lueskelin, mitä siitä sanottiin. Hyväksi ja kestäväksi koneeksi monet sitä kehuivat. Mersu forumilla osattiin puhua kuoleman laaksosta, moottorin lohkojen välissä on öljynlauhdutin, halpa ostaa mutta kallis vaihtaa. Myös ketjusta varoiteltiin. Ajelin Jakken kanssa liikkeeseen kehä kolmosen varteen. Heti portista ajettuani näin auton rivin viimeisenä. Parkkeerasin sen viereen ja aloin kiertää autoa. Myyjä pomppasi paikalle, kävimme koeajelulla ja aloitimme kaupan teon.

Nyt olen ajanut noin satatuhatta kilometriä ja menin Venetmäelle Viialaan teettämään vaihteiston öljynvaihdon. Markolta kyselin jakoketjusta, tarviiko sitä vaihtaa. Sain neuvon kuunnella moottorin käyntiä startatessa. Kotona sitten nostin konepellin ylös, ruuvasin ikkunan alas ja käynnistin kylmän koneen. Helvatti miten  kilahti, oikein pelästyin. Ainahan minä kuuntelen, miten moottori käynnistyy ja miten se käy. Sisälle vaan ei koskaan kuulunut tuo kilahdus ja rallatus, oli niin hyvät äänieristeet. Varmistin kuulemani seuraavana päivänä. Soitin korjaamolle ja tilasin ajan, sain sen kolmen viikon päähän. Päätin olla liiemmälti ajamatta, vain pakolliset kaupassa käynnit uskalsin ajaa. Kävin Taysissa leikkauksessa, kolmen päivää siitä ajelin Viialaan ja vein avaimet Markolle. Kuinka kauan tämä kestää? Soita vaan kaveri hakemaan, menee kolme-neljä tuntia. Soitinkin, mutta hän vastasi Lontoosta Oxford Streetiltä. Minä jään odottamaan. Minulla oli kaksi keitettyä kananmunaa eväänä, talo tarjosi kahvit. Markku haki auton huoltoon ja minä jäin juttelemaan Markon kanssa. Hän hoiteli monia asioita, vastaili puhelimeen, antoi ohjeita, kyseli yksityiskohtia, rahasti asiakkaita, kirjoitti kuitit ja lisäsi Mersun vaiheet tietokantaan. Välillä hän ponkaisi varastoon, haki varaosia remonttipuolelle, käväisi pihalla autoja katsomassa ja jutteli asiakkaiden kanssa mitä milloinkin. Me muistelimme pitkää taivalta, ensimmäisen kerran olimme tavanneet vanhalla Venetmäellä jo 1986. Silloin toimittiin kylmissä tiloissa. Katselin monet kerrat, miten moottoreita purettiin pakkasessa ilman nostureita. Oli se välillä aikamoista, minä menin auton alle irrottamaan vaihdelaatikkoa ja otin sen alas rintaa vasten, Marko muisteli nauraen. Nyt on nosturit ja lämmin tila.

Tunti oli kulunut, kävelin kankeilla jaloilla korjaamon puolelle ja kurkistin konepellin alta näkyvää purettua moottoria. Vänkärin puoleinen lohko oli purettu yläpäästään, ja jakoketju näkyi yläpäästään. Otin kuvan ja palasin myymälään. Otin kananmunat esiin, laskin termarista kahveet mukiin, menin istumaan looshiin pöydän ääreen, otin kananmunat laukusta, kuorin ja söin, päälle kahvetta. Toinen tunti kääntyi, minu oli taas käytävä korjaamon puolella. Siellä kone oli jo kasausvaiheessa. Markku näytti minulle ketjun kiristintä, siinä on holkissa pultti jousella jännitettynä. Näin ketjun venyessä kiristin pystyi tiukkaamaan ketjun paikoilleen. Minulta pultti oli jo ulkona eikä jousi enää kyennyt kiristämään lainkaan. Katos peeveli, olipa aika jo vaihtaa, olisiko vaurio ollut jo piankin edessä? Kyllä vaihto oli tarpeen, en sitä tiedä, kauanko olisi kestänyt, nyt sitä ei tarvitse miettiä.

Palasin juttelemaan asiakkaiden kanssa myymälään. Puhe kääntyi ketjun vaihdon tarpeellisuuteen. Kerroin miten olin itse kuullut ketjun kilinät. Nyt se on vaihdettu, tässä avaimet. No sepä kävi nopeasti. Ponkaisin tiskille, kaivoin pankkikortin esiin ja maksoin laskun, hilkkua vaille 800 euroa. Tämä meni hienosti, millainen remontti sitten on kuoleman laakson lauhduttimen vaihtamisesta? Markku niitä tekee 2 viikossa, sellainen 600 euroa. No sepä hyvä, katsellaan nyt sitten, alkaako vuotaa. Kyllä toiset siitäkin pyytää 1600 euroa, mutta meillä on menty tällä.

Kiittelin, kävelin autolle, laitoin kuskin penkin säädöt paikoilleen ja starttasin. En kuullut mitään ylimääräistä, ajoin kotiappäin, painoin kaasua tunnustellen. Moottori veti paremmin, turbo ei pyrkinyt potkimaan ja vetopää tuntui selvästi kiinteytyneen. Olihan ajoitus ollut jo aikas paljon pielessä, nyt moottori kävi kauniisti.

Kotona kerroin remontista, olin tyytyväinen ja se tunne kääriytyi myös Paulan ylle.