Lounas

Lounas Päivölässä

Olin Sääksmäki-Seuran asioissa liikkeellä. Ajoin siltojen yli. Molemmin puolin järvialtaat kilottivat keskikesän kuumuudessa. Pitkä pengertie kaartui vasemmalle melkein yhdeksänkymmentä astetta, ja silta tuli taas näkyviin takaviistossa.

- Kylläpä on taas komeaa katseltavaa. Ei ihme, että kahvila silloilla menestyi niin hyvin, kun tämä tie johdatti Helsingistä tulijat täällä ensimmäisen kerran vesien ääreen. Parkkipaikka oli aina aivan täynnä. Meneehän sinne kahvilaan nytkin väkeä, mutta harvakseltaan. Moottoritie vei tästä autot.

Tarttilan risteys läheni, rullasin vapaalla pitkät pätkät, enkä joutunut juurikaan jarruttamaan kääntyessäni. Visavuoren risteys jäi oikealle, pienen sillan yli, mäen päälle ja siinä oli Päivölän risteys. Perillä hoidin tehtäväni, ja näin Askon, Päivölän johtajan.

- Terve, näkeehän sinuakin. Kuules, olen ajatellut Penttiä ja sinua. Tulisitteko meille syömään joku kerta. Hakisit Pentin niin kuin viimeksikin.

- Kyllä vaan, mielelläni tulen, oletko sopinut päivästä Pentin kanssa?

- Ei, en ole ollut Penttiin yhteydessä, ajattelin, että sinä kysyisit, kun sinä varmaan paremmin tapaat häntä.

- Joo, jos Pentti vaan on maisemissa, eikä esimerkiksi Saksassa pyöräilemässä. Minä soittelen sitten sinulle, mikä päivä meille sopisi.

Kesällä Penttiä ei hevin saa kiinni. Puhelimeen ei vastaa kukaan, vaikka se onkin nykyään hänelläkin kännykkä. Oikeastaan seinäkkä, sillä puhelin on kiinnitetty seinään. Siinä on edelleen erilliset numeronäppäimet ja käteen otettava luuri. Näin Pentti pärjää seinäkällään samoin kuin aina ennenkin. Ollessani taas kerran käymässä Vähä-Uotilassa pyysi isäntä minua katsomaan, pystyisinkö minä purkamaan puhelimeen tulleet viestit. Hänen ystävänsä olivat niitä satamäärin sinne lähettäneet. En kyennyt purkamiseen minäkään.

- Kyllä tähän tarvitaan insinööri tai joku teinipoika. Olen painellut kaikkia nappeja erikseen ja yhtä aikaa ja eri järjestyksissä. Ei toimi minulle tämä laite.

Olimme tulossa Paulan kanssa Hämeenlinnasta, käännyin Sääksmäen tielle. Näimme tutun hahmon reppu selässään kävelevän tien laidassa. Painoin ikkunan auki, hiljensin ja huikkasin morot.

- Minulla olisi sinulle oikein asiaakin, ajan tuohon santatien laitaan.

Pysäköin auton ja nousin ulos odottamaan.

- Voinko tarjota sinulle kyydin, olet varmaan kotiin menossa?

- Kyllä se muuten kävisi, mutta minulla on polkupyörä tuossa asianajajan pihassa, siinä mistä me kerran haimme leppäpuita. Sinulla ei kuitenkaan ole pyöräkoukkuakaan mukana.

- No ei, eikä vetokoukkuakaan. Sen kyllä asennan vielä. Mistä sinä olet tulossa?

- Helsingistä. Olin siellä tuttaviani tapaamassa parin päivän ajan. Nyt täytyy mennä välillä hoitamaan kotiasioita.

- Asko pyysi minua välittämään sinulle pyynnön saapua syömään. Menisimme yhdessä, haen sinut ja tuon takaisin.

- Jaa, kyllähän se sopii. Olen nyt kotona ainakin kaksi viikkoa, että sinä aikana sitten. Minulle sopii vaikka ensi keskiviikko.

- Hyvä, ilmoitan sen Askolle, hän sanoi olevansa koko kesän paikalla, niin että hänelle kyllä varmaan sopii. Soitan sinulle varmistuksen illalla.

Ajoin kotiin. Otin yhteyden Askoon, ja sovimme keskiviikosta.

- Tulkaa sitten kahdeksitoista ruokalaan. Hyvä näin, pääsemme taas tapaamaan. Hei vaan.

Vielä olisi saatava aikataulu Pentille. Päätin soittaa enkä lähtenyt autolla viemään sanaa.

- Pentti Linkola puhelimessa.

- Pekka Turtiainen täällä, hei.

- No hei hei.

- Askolle sopi se keskiviikko. Siellä on oltava kello kaksitoista. Minä tulen hyvissä ajoin kello puoli yksitoista sinun luoksesi, niin meillä on hyvin tunti aikaa laittautua matkaan. Lähdemme sitten puoli kahdeltatoista liikkeelle. Sopiiko tämä aikataulu sinulle?

- Jaha, no sopii se, näemme sitten. No hei hei.

Keskiviikkona aamulla ajelin Lehtimäen tietä. Sähkötolpassa ollut Mauri Kunnaksen pilapiirros Pentistä kesällä onkimassa veneestään oli hiutunut näkymättömäksi. Mauri oli siihen piirtänyt kaikki luonnonsuojelulliset kliseet, mitä oli keksinyt. Hauska piirros se oli puukorkkeineen. Kysyin kerran Pentiltä, oliko hän käynyt sitä katsomassa.

- Ei, en ole. Olen kyllä tietoinen siitä, mitä siinä on, mutta en sen takia ole koskaan pysähtynyt.

Vuosikausia tuo piirros muovin sisällä oli pysynyt lukukelpoisena. Mietin, että minä olisin kyllä pysähtynyt uteliaisuuttani, mutta ei Pentti. Ajoi hän sitten pyörällään tai hevosellaan, niin yhtä kaikki olisi pysähtyminen ollut ajan hukkaa.

Kello oli kymmenen kun pysähdyin Vähä-Uotilan pihassa tallin eteen. Pentti asteli mäkeä alas kädessään vesiämpäri.

- Mitä sinä nyt jo tulit? Olihan puhe, että tulet vasta puoli kaksitoista. En minä ole vielä valmis, aamutoimetkin ovat tekemättä.

- Ei, kyllä minä sanoin tulevani puoli yksitoista, mutta otin hiukan lisää varaa.

Pentti törmäsi ohitseni tervehtimättä suoraan kaivolle. Nosti ämpärin täyteen, käveli minua kohti, laski ämpärin maahan.

- Kyllä yhden kerran täytyy saada käydä huusissa.

Niine hyvineen hän poistui näkyvistä tallin taitse. Mietin, että tämä on taas vaikea päivä. Ohjeissa ei ollut vikaa, ajat oli hyvin sovittu ja sopivat. Kait hän ne oli unohtanut, tai kuullut vain tuon viimeisen ajan. Vuosia sitten, kesken kiivaimman kalastuksen, kalojen käsittelyn ja myynnin tuli aika tehdä veroilmoitus. Pentti sitä manasi keittiön pöydän ääressä kuitit levällään.

- Ja sitten tämä ilmoitus pitää viedä tänään. Millä minä sen vien?

- Äläs, kyllä minä voin sen hakea ja viedä mennessäni.

- No, sehän sopii, tule sitten uudestaan kuudelta, niin minä saan tämän ehkä valmiiksi.

Olin ollut fileeraamassa kaloja, tällä kertaa aamulla. Sain työni valmiiksi ennen puolta päivää ja ajelin kotiin. Paulalle kerroin käynnistäni ja tehtävästäni viedä Pentin veroilmoitus ennen puoltayötä. Söin ja kävin päivälevolle. Paula herätteli kahville.

- Tässä on sinulle viemisiä Pentille ja Anulle. Leivoin sämpylöitä.

- Kiva, minä vien.

Kello ei ollut vielä kuutta, kun olin taas Lehtimäen tiellä. Viisarit olivat vasta neljän asennossa. Kävelin sisälle keittiöön. Anu oli tiskaamassa, Pentti pöydän ääressä kuitit levällään.

- Mitä sinä nyt jo tulit? Ei minulla ole vielä mitään valmiina. En minä tätä saa valmiiksi koskaan.

Pentti ärjähteli vihoissaan, nousi pöydästä, tuoli raapi lattiaa, ovi paukahti ja Pentti oli poissa. Katselimme Anun kanssa toisiamme, meni viisitoista minuuttia.

- Käy sinä katsomassa, mihin hän meni-

- En minä uskalla, vastasi Anu.

Avasin keittiön oven, koputin kamarin ovelle ja astuin sisään. Pentti oli täysissä vaatteissa mennyt sänkyyn peittojen alle makaamaan.

- Kuules, sinun on noustava tekemään veroilmoituksesi. Eihän se, että minä olen jo täällä, tarkoita sitä, että ilmoituksenkin täytyisi nyt olla valmis, ehtiihän sen. Tässä on koko ilta aikaa.

Pentti nousi puhumattomana, palasi keittiöön. Minä viilletin autolla yöllä hiukan ennen kahtatoista Valkeakoskella miettien mihin pudottaa Pentin ilmoitus.

Kaksikymmentä minuuttia oli kulunut Pentin häipymisestä. Kuuma piha, hyttyset seuranani katselin auton kupeella tuttua maisemaa.

- Otetaan uusi alku. No hei hei, sinä tulit. Mennään sisälle.

Pentti oli muuttanut ilmettään täysin. Hän oli taas entinen mukava itsensä, jutteli ja naureskeli, ei vihjettäkään mistään kiukuttelusta. Sisällä jatkuivat aamutoimet rauhallisesti. Pentin oli syötävä ja pistettävä itseään insuliinikynällään.

- Oletko oppinut jo muistamaan pistokset päivän mittaan?

- Kyllä pistäminen käy hyvin, mutta päivän töiden kiireessä sitä ei aina muista syödä eikä pistää. Illalla sitten kaikki taas muistuu. Veren sokerin mittaus sitten antaa osviittaa.

- Mikä sinun aamuarvosi nyt oli.

Minun veren sokerini oli vuosia ollut tasaisen hyvällä tasolla. Kauhistelin Pentin arvoa, se oli paljon yli omani. Vielä oli hoidettavia muitakin toimia, aika kului yli meidän lähtösuunnitelman.

- Koetetaas nyt sitten lähteä. Minulla on tuossa tallissa vielä niputettuna sanomalehtiä ja jotain muutakin vietävää.

- Laitetaan takaluukkuun.

Päivölässä olimme kaksikymmentä minuuttia yli kahdentoista. Asko istui syöneenä aurinkoisella terassilla. Kävelimme suoraan sinne.

- No hei hei, pääsitte tulemaan, oikein mukava. Käykää nyt sitten ottamassa ruokaa tuolta pöydästä.

Menimme lastaamaan annoksemme ja palasimme auringon paahteeseen syömään. Opiston oppilaita oli runsain joukoin vielä eri pöydissä.

- Sinulla pyörii täällä opetus täysillä kesälläkin.

- Kyllä vaan, meillä on täällä aina joku kurssi menossa. Hyvin suosittu on ollut perinnekurssi. Sinne on hakeuduttu ympäri maata.

- Minä olenkin siitä Valkeakosken Sanomista lukenut. Rydmanin Karikin on ollut siellä luennoimassa.  

- Tulisitteko sitten katsomaan meidän näyttelyitämme?

- Mielellämme, vallankin tämä uusi osuus kiinnostaa. Sotien perinnehuoneet ja Mannerheim kokoelmat olenkin muutaman kerran jo katsellut. Kävin ensimmäisen kerran jo Liukkosen kartanossa niitä katsomassa.

Kesken museokierroksen Asko kysäisi minun terveydestäni. Kerroin niin kuin asiat ovat.

- En näitä Pentillekään kertonut, kun hän niistä kysyi viime keväänä. Mutta nyt olen jo niin vanha, että mitäs tässä mitään murehtimaan. Kyllä minä olin eläkkeelle joutuessani aivan loppu sekä henkisesti että fyysisesti. Vaimoni itsemurhasta johtunut syyllisyys nousi edessäni muurin tavoin estäen toivon pilkahduksenkaan välähdystä. Apua oli kuitenkin saatavissa, vaikka sen tunkeutuminen mieleeni veikin vuosikausia.

- Hyvinhän sinä näyt toipuneen.
 
Asko ymmärsi puhujan mietteet. Pentti seisoi vaitonaisena. Ulko-ovella miehet kiittelivät ja erosivat kuumassa auringossa.