Tulisiko meidän liittyä NATO:on

Venäjä ja Nato, johtopäätökset Ukrainan tilanteesta

Ukrainassa tapahtunut laiton miehitys ja alueiden anastus on osoittautunut hyvin vaarallisen tapahtumaketjun ensi askeleeksi. Krimillä vihreät miehet valtasivat alueet ja hallintorakennukset hyvin nopeasti. Raskas kalusto seurasi perässä, ja vain yhden ukrainalaisen upseerin kuolemaan johtanut operaatio suoritettiin mestarillisesti. Saman tien järjestettiin myös vaalit Krimin liittämiseksi Venäjään. Presidentti Putin ensin kielsi, sitten myönsi Venäjän armeijan olleen asialla.

Jotta tuollainen operaatio onnistuisi, vaatii se valtavan ennakkosuunnittelun. Täytyy miettiä strategia, sen vaatimat materiaalit aseista ammuksiin ja huoltoon saakka. Täytyy nimetä ja harjoituttaa joukot tehtäviinsä. Venäjä teki kaiken hyvin, sai haluamansa siihen saakka.

 Itä-Ukrainassa suoritettu toisinto oli huomattavasti vaikeampi toteuttaa. Lehdissä ja televisiossa näytettiin keski-ikäisiä pulleita ns. kotijoukkojen miehiä valtaamassa hallintorakennuksia eri kaupungeissa. Pula aseistuksesta oli nähtävissä. Kalustoa ei ollut, ei kuorma-autoja, panssaroitua kalustoa, ei tykkejä, ei ohjuksia. Jonkin verran kyllä pienikaliiberisia ammuksia ja aseita. Niilläkin varusteilla saavutettiin melkoista menestystä, ennen kuin Ukraina kykeni ollenkaan vastaamaan uhkaan. Ukrainan armeijan sotakunto oli melkein nolla. Kalustoa kyllä oli, panssareista ja tykeistä alkaen. Käyttäjät vain puuttuivat, juoksivat karkuun ja jättivät kalustonsa. Presidentti Poroshenko suuttui, erotti suuren osan kyvyttömästä upseeristosta, aloitti uudelleenorganisoinnin ja kykeni uusitun ja jotenkin koulutetun armeijan osastojen avulla estämään ”kotijoukkojen” etenemisen. Saavuttipa Ukraina myös menestystä vallattujen asemien takaisin valtauksessa.

Tässä vaiheessa presidentti Putin aloitti toisen vaiheen suunnitelmassaan Itä-Ukrainan valtaamisessa. Venäjän joukot vedettiin osin kasarmeihinsa, no ainakin poistuivat rajalta, palasivat ja aloittivat voimakkaan etenemisen Ukrainan alueelle. Meille saakka näytti jo siltä, kuin Ukraina onnistuu työntämään vieraat joukot pois alueeltaan. Tämän Putin esti syöttämällä raskaasti aseistettuja armeijan osia vastaiskuun useilla alueilla. Hienointa oli seurata kansainvälisiä kokouksia ja venäläisten asian kieltämistä. Ulkoministeri Lavrov osasi kieltää hiilivalkealla Pietariakin useammin venäjän toimet.

Tapahtui onneton matkustajakoneen alas ampuminen. Venäjältä tullut ilmatorjuntayksikkö pasautti menemään kaikkea liikkuvaa kohti. Tällaista asetta ei olisi uskonut Ukrainan kotijoukoilta löytyvän. Kenenkähän autotallissa sitä säilytettiin? Ilmeisesti on kyetty osoittamaan ohjuslavetin matka Venäjän varuskunnasta maanteitse Ukrainaan. Lentokoneen tuhon jälkeen ase vedettiin samana yönä takaisin rajan taakse. Saman tien alkoi asiasta kiistely, emme me, vaan naapurin pojat syytökset sinkoilivat. Edes ruumiiden etsintää ei annettu suorittaa kapinallisten hallussaan pitämällä onnettomuuspaikalla. Mitään vaikutusta ei ole ollut Hollannin, EU:n, YK:n vastalauseista.

Tähän onnettomuuteen olisi voinut valloitus päättyä, ellei sotatoimia olisi suunniteltu ja harjoiteltu tavoite kirkkaana mielessä. Putin tietää mitä tekee. Hänen osansa julkisuuteen on kieltää venäläisten osuus koko valtaukseen, Lavrov joutuu koville, mutta selviää rautaisella rutiinilla.

Tällä hetkellä näyttää ilmeiseltä Venäjän tavoite: Mariupol ja maakäytävä Krimille. Onko se sitten koko tavoite, minusta ei. Itä-Ukrainan valloitus on ollut ymmärrettävää, Venäjä ei ole kyennyt tuottamaan kaikkea tarvitsemaansa sotilaskalustoa itse. Ukrainassa sijaitsevat tehtaat ovat strategisesti tärkeitä monille asejärjestelmille. Nyt niiden tuotanto on turvattu siihen saakka, kun Venäjä saa oman tuotantonsa käyntiin. Krimi on tärkeä kahdesta syystä, laivastotukikohtana, ja merialueiden alla olevien öljylähteiden vuoksi.

Meidän on huomattava myös se, mitä Venäjä muualla tekee. Esimerkit ovat kylmääviä. Murmanskissa on maailman vahvin sotilastukikohta, Alakurttia varustetaan kalustolla ja miehillä, samoin Petroskoin ympäristöä. Pietarin alueella on lisätty aseistusta ja joukko-osastoja sellaiset määrät, ettei niitä uskoisi tarvittavan Suomen maarajaa vastaan. Röyhkeät ilmatilojen loukkaukset ympäri Itämerta, lisääntynyt liikenne, sukellusveneiden aivan Tukholman edustalle suorittamat vakoilu- ja suunnittelusukellukset ovat käsittämättömiä, ellei aseta niitä kehyksiin Ukrainan tapausten yhteydessä.

Meidän aikamme valita oma turvallinen puolustussuunnitelma ja sen toteutus alkaa olla vähissä. Virossa, Latviassa ja Liettuassa se onnistui kivuttomasti. Valtioissa johdon ottaneet uudet sukupolvet tiesivät, että heidän ainoa mahdollisuutensa oli puolustusliitto NATO:n kanssa. Meilläkin uudet nuoret poliitikot ovat saaneet vastuun maan johtamisesta. Merkille pantavaa on, että -90 luvulla ja vielä 2000 luvun alussa vallassa olleet poliitikot ovat virkansa jätettyään ilmoittaneet halunsa liittyä NATO:on, presidentti Ahtisaarta myöden. Kannatus on meillä hitaasti noussut, Ruotsissa nopeammin ja korkeammalle kuin meillä. Syyt vastustaa liittoa alkavat murentua, seuraava hallitus muokkaa ohjelmaansa. Heidän kantansa puolustuspolitiikkaan ratkaisee Suomenkin kohtalon.

Ruotsi on aina osannut hoitaa etunsa. Heillä oli salainen sopimus Hitlerin kanssa rautamalmista. Sen he toimittivat täsmällisesti sotivalle osapuolelle mahdollistaen Saksan sotakoneen toimimisen. Mitä ruotsalaiset ovat tässä tilanteessa sopineet USA:n kanssa. Eikö mitään? En usko sellaista löperyyttä. Entäs meidän miehet. Meillä pitää varustaa oma armeija uudelleen, sitä ollaankin tekemässä. Varuskuntia on lakkautettu, joukko-osastoja lakkautettu, miinakielto saatettu voimaan. Reserviä on heitetty yli laidan, 250 000 miestä väitetään riittävän kriisissä. Lopuille miehille ei ole osoittaa paikkaa eikä aseistusta. Katselevat sitten televisiosta mitä näkevät.