Aamulla vein Paulan kampaajalle Koskiin kello kymmeneksi. Meillä oli vielä toinenkin meno samalle päivälle. Ajelimme ensin kampaajalta kotiin ja joimme kahvit palkongilla. Seurasin harakan lentoja ruokkimasta huutavia poikasiaan ja lentämässä Valkamalle päin. Naakan poikaset opettelivat lentämään, samoin pikkuvarpusen neliömäiset ja suoraviivaiset lennot pusikosta toiseen antoivat hyvää harjoitusta. Meidän oli oltava Tampereella vasta 14.40, minä vaihdoin työvaatteet ylle. Edellisenä iltana Valkaman Pasi levitti lietelantaa heinämaille multaavalla valtavalla säiliöllä. Inha haju tunki sisälle ja sai laittamaan ikkunat kiinni. Illalla satoi, ja se onneksi laimensi aamuksi elämän ja ruoan tuoksua. Paitani ja työhousuni ovat aina roikkumassa ulkona naulassa. Paidassa oli vielä jäljellä riittävästi tuoksua lietelannan levityksestä.
Katsoin traktorin tankissa olevan riittävästi bensaa yhtä ajoa varten. Prutkuttelin etupihan ja takapihan sekä hiukan kaupungin puistoakin lyhyeksi, Puolitoista tuntia siinä meni, pää märkänä istuin taas palkongilla ilman paitaa ja hätistelin iholle tunkevia pikkuisia kärpäsiä kauemmaksi. Hyttyset ovat tänä kesänä saamasessa, olen pari nähnyt. On se enemmän kuin Sanilan porotilan isännän hyttyset Enontekiöllä, kun asiasta kysyin, sanoi käyneensä Rovaniemellä ja nähneensä yhden.
Meillä oli tunti aikaa lähtiessämme pihasta juuri imuroidulla autolla. Terveystalolla olemme aina parkkeeranneet katutason halliin, siihen asti kunnes vaihdoin autoni isompaan ja laahasin sen vasemman puskurin betoniin ulos ajaessani. Ahdas on kuilu toiseen kerrokseen, jossa myös on parkkitilaa, ja josta sitten ajetaan ulos liikenteeseen. Lähestyin Soria, muistin Hatanpään liikenneympyrän valtaisat tietyöt ja hyppyytykset ratikkatyömaan takia, kurotin kaulaani ja katsoin oikealle Sorin nuorisotalon sivuitse, josko siellä näkyisi joitain rajoituksia ajolle. Olihan siellä, puiden lehtien takana, näin ne vasta ollessani jo kadulla. Läpiajo kielletty. Minä päätin ajaa läpi. Seuraava kurkoteltava paikka oli Ratapihankadun parkkipaikalle ajo, tiessä oli kavennuksia ja aitoja, ensin näytti olevan mahdotonta ajaa sinne parkkiin, mutta hitaasti ajaen sain näkyviin myös menevän kapean kaistan ja hurrautin parkkialueelle. Katselin rauhallisesti paikkaa pysäköidä, osa oli varattuja. osa 24 h paikkoja. Sellaiseen riviin minä ajoin ja hain kännykästä Parkmanin sovelluksen ja sieltä oikean paikan. Appi kuitenkin herjasi Visan olevan vanhan. Lisäsin siihen uuden kortin numerot ja heips vaan, parkkeeraus saattoi alkaa. Mennessämme katselin samassa rivissä olevan parkkisakon pyyhkijässä. Näin kuitenkin lupalapun sivuikkunassa, ja kävin lukemassa sen. Se oikeutti vapaaseen pysäköintiin, oli henkilökuntakortti. Kappas. kyllä on Parkkipate tiukkana, kun tuolle sakon antoi. Seinillä oli ohje maksuautomaatin käytöstä ja laitteen paikasta. En niistä huolinut, kun minulla oli appi.
Rakennuksen seinässä oli iso kyltti Terveystalo ja komeat pariovet. Lähellä luin pienen tekstin, tästä ei pääse, hähhää! Jouduimme kiertämään asemalaiturin sivua ja aivan kaameat jyrkät rullaportaat alas asemahalliin. Tie eteenpäin oli tuttua. Sisällä menimme ilmoitusautomaatille, Paula ensin yritti saada kortin toimimaan, sitten minä yritin, ilman tulosta. Olin valmistautunut potkimaan automaattia, kun siihen tuli toinen seurue odottamaan. Kysyin, oletteko tulossa ilmoittautumaan, sain myöntävän vastauksen. Minä sitten kurkin teidän olkapään yli onnistuuko se. Ystävällinen rouva lapsineen asettui koneen eteen, otti kela kortin käteensä, katsahti meidän korttia. Teillä on väärä kortti, tuo on pankkikortti, ei se käy tähän. Rouva onnistui hyvin, ja mekin hänen jälkeensä. Kumpikaan meistä ei ollut huomannut meidän yrittävän pankkikortilla. Nyt pelitti, ja ruudulla vilahti huoneen numero, lääkärin nimi ja kerros 3. Näitkö sinä, kysyi Paula. Näin, huone 331 ja kerros 3. Oikeassa paikassa istahdimme tuoleille ja samassa ovi aukeni ja Paula kutsuttiin sisään kovin ystävällisen lääkärin kumarrellessa mennen tullen. Minä aloitin keskustelun viereisen nuoren rouvan kanssa. Neuvoin Amurin Helmen, kahvila Seelan ja Siirin. ei ollut käynyt. Sen sijaan tornihotellin katolta oli hänenkin mielestään oivat näkymät Tampereen ylle.
Kävelimme alas maksamaan ja takaisin asemahalliin, Paula osti kirsikoita ja mansikoita kojusta. Noustuamme jyrkän pelottavat portaat minä aloin ontua oikeaa jalkaani. Polveen sattui, raahauduin autoon ja sitten sattui sieluun. Ikkunassa oli keltainen sakkolappu. Sieppasin sen, luin ja manasin. Kaiken tein mielestäni oikein, mutta maksu tuli maksamatta jättämisestä, katso nyt kännykässä on kaikki oikein, maksu on mennyt kun lopetin parkkeerauksen. Maksan kyllä, enkä aio valittaa, tiedän hyvin harvan voittaneen hirveän oikeustaiston jälkeen ja sakko on peruttu, mutta asianajajan laskulla kattaisi ainakin kymmenen vuoden sakot. Minne nyt mennään? Verkkokauppa comiin, haen sen rannekkeen, mistä puhe oli.
Hatanpään tie oli aivan onneton, liikenne seisoi ja eteni hitaammin kuin kävelijät aina Härmälän risteykseen saakka. Siitä ajoin suoraan Saranpäähän ja entiselle Pirkkahallille. Verkkokauppa löytyi, haimme rannekkeen ja palatessa polvi aivan lukittui. Askeleeni olivat lyhyemmät kuin kengän mitta, Paula haki autosta kepin minulle, kiipesin ohjaamoon ja otin mansikat esiin sekä Paulalle kirsikat. Ajoimme kotiin ihmetellen kesän lyhyttä vihreyttä kaamoksien välillä.
Tampereen pää on aivan sekaisin. Tietöitä, tunnelitöitä, ratikkatöitä, uusia ajoreittejä ja ohjeita tien yllä, joita en millään ymmärrä. Oppaissa sanotaan ei saa ajaa, ei saa ajaa läpi, kääntyminen kielletty sille kadulle, jonka nimen olen joskus kuullut, mutta sen paikkaa en tiedä. Hatanpään liikenneympyrä on yksi pahimmista, siksi ajan aina sen läpi niska kyssyssä, samaa reittiä mitä olen aina ajanut. Seuraan linja-autoja ja muita ajajia tai ajan vaan yksin jos täytyy.
Olin taas menossa TAYS: siin, nyt silmälääkärille. Vajaan vuoden olin odottanut tätä tapaamista, ensin puhelu portinvartijalle, sitten lääkäriaika parin kuukauden päähän. Terveyskeskuksen omalääkärin näin ensimmäistä kertaa. Hän mittaili viivottimella silmäluomiani ja lupasi kirjoittaa lähetteen. Sainkin tiedon nopeasti: olette jonossa, pituus on puoli vuotta, ilmoitamme sitten teille... Määräaika meni ohi, odotin vielä kaksi viikkoa ja soitin. Kireä ääni vastasi kysymykseeni, olemme maanantaina lähettäneet kirjeen. Hyvä sitten, en vaan ole sitä vielä saanut. Ajan sain kuukauden päähän.
Lähestyin Viinikan risteystä, kaistat kapenivat ja yhtyivät yllättävästi. Tiesin tutun tien, satoja kertoja ajetun, no nyt. vaihdankin tuolle kaistalle, hyvin antoi tilaa, jaa, samaan tulivat vanhaltakin kaistalta, sitten kohti sairaalaa, kas, mitäs nyt, no pomppaan nopeasti takaisin vasemmalle, ääh, vikaan meni, en päässyt tunnelityömaan sekaan vaan jouduin Tampere talon reitille yliopiston kiertäen. Ei tässä mitään, ajan konserttitalon ohitse ja sitten oikealle, näyttää olevan kaistamerkkikin sinne, liikennevalot punaiset. Vilkutin oikealle ja katselin ratikoiden menoa edes takaisin juuri siinä, missä ennen olin ajanut. Vihreät, en kyllä ratikkakiskoille aja, olkoon sallittu tai ei. Ajoin niska kyyryssä suoraan ja tulin tielle kohti Tammelan toria. Vanha kurvaus Pikilinnan kulmalta ja sitten kierrellen kortteleita takaisin samalle sairaalaan vievälle tielle, jonne olin aikonutkin heti kääntyä.
Jahas, parkkipaikka, ajan silmäkeskuksen vierestä alas parkkipaikalle ja katson ohjeita, kaikissa on varattu, mutta kas, tuossa tolpassa ei lue varattu, siihen. Kävelin maksamaan automaatille, ensin rahalla, mutta sitä kone ei hyväksynyt. Ei sitten, maksan kortilla, rekkari ensin, sitten maksutapa, sitten aika ja lopuksi lipuke. Kävelin sisälle aulaan ja menin vastaanottoon ja kysyin, saanko sakot. Saat, vastasi virkailija ja minä käännyin takaisin pihalle. Aikani oli kymmenen minuutin kuluttua, hermostumatta ajoin auton ylös parkista ja nousin aivan sairaalan eteen takseja väistellen. Näin yhden maasturin peruuttavan hitaasti ruudusta ulos, ja minä täytin sen paikan. Kävelin taas automaatille ja maksoin uudelleen 2.5 euroa, varmuuden vuoksi. Ehkä olisin ollut luvallisesti parkissa, mutta tuo raha oli aika paljon vähemmän kuin sakko 60 euroa. Senkin olen kerran maksanut.
Ilmoittauduin, sain numeron ja vapaan tuolin. Se oli hankalasti numerotauluun päin, niska ei taipunut. Katselin muitakin vinopäitä, ja vaihdoin tuolia. Rouva vieressä oli ystävällinen ja tarttui puheeseeni. Odotinkin väärässä paikassa, piti mennä osasto kolmoseen. Könysin sinne ja siellä sitten istuikin silmävikaisia aika joukko.
Nuori naislääkäri pyysi sisälle ja aloitti luomien nostelun ja venyttämisen valon kanssa ja mittarin kanssa. Pyysi kaavakkeeni katsottavakseen, puhui taukoamatta, sitten huomasi tahdistimen ja vaikeni. Selasi kännykkäänsä aikas tovin, luki ja katseli. Lopulta ilmoitti, ettei tahdistin vaikuta luomien leikkaukseen, minkä tiesin, mutta eihän minulta kysytty, ja olin viisaasti vaiti.
Kuunteli vaivojani, näköhäiriöitä, lukemisvaikeuksia, valokuvien korjaamisen ja säätämisen mahdottomuudesta, ja ilmoitti lopulta heidän kyllä leikkaavan luomeni, puolen vuoden päästä. Minä kiitin ja sanoin hyvinkin odottavani siihen saakka. Hyvää kesää, sitä samaa, hei hei.
Kelataksi opetti minulle uuden ja hyvin vetävän reitin ulos sairaalalta, Biokadulle ja kääntö oikeaan, ohitse koko kompleksin ja muutaman valtaisan tietyömaan pomppujen kautta Teiskon tielle. Valintani oli kohti keskustaa ja Yliopiston tunnelityömaata. Yksi toope pakettiauto väärällä kaistalla Sammon Kansalaisopiston kohdalla, arvasin ja annoin tietä, kun palasi ainoalle kaistalle, joka johti Sorsapuiston ohi Viinikan ympyrään ja kohti Helsingin moottoritietä. ST1 kohdalla ajoin tankille, Pirkanmaan halvinta dieseliä tankki täyteen valmiiksi seuraavana päivänä tapahtuvan Savonlinnan reissua.
