Miten käy ihmisen

Ihmisen olemisen oikeutus
Maapallomme on ollut olemassa valtavan, käsittämättömän, pitkän ajan. Miljoonia ja miljoonia vuosia maa on kehittänyt pinnallaan elämää, sitä on myös maaperän sisällä ja merien syvyyksissä, tuliperäisissä lähteissä ja kallioiden syvyyksissä. Elämä jakaantui paikoillaan elävään kasvillisuuteen ja elämänsä aikana liikkumaan kykenevään osaan.. Kaikki elämä on myös kyennyt siirtymään uusille alueille.Mikä valtava kauneus meidän silmissämme, mikä monilajisuus ja erilaisten muotojen rikkaus, muheva multa, kasvit lituruohosta 120 metrisiin jättiläispunapuihin. Meriveden kirkkaus, tuuli puissa, auringon lämmittämät kalliot, lintujen muutot, elämän herääminen keväisin, jokien ja purojen kirkkaan veden juoksu.Näitä kaikkia me ihailemme, haluamme niiden säilyvän, käymme luonnossa katsomassa, jos vielä sellaisia paikkoja löydämme.
Mitä ihminen sitten on tehnyt aloitettuaan taipaleensa metsästäjä- keräilijänä? Alku oli sopuisaa yhteiseloa muun luonnon osana, ihminen vaelsi elantonsa perässä tasaveroisena muiden saalistajien kanssa huimaavan laajoissa erämaissa, mereltä merelle, käytti luonnosta sitä osaa, joka aina vuosittain uusiutui. Ravintona olivat pähkinät, marjat, hedelmät ja liha, mitä kiinni saatiin, vesistä kala. Kaikille riitti ravintoa ja vapaata mannerta talloa. Väestömäärä pysyi jokseenkin pienenä, sadoissa tuhansissa ja kymmenissä miljoonissa. Muutaman kymmenen perhekunnan joukkoina elettiin ja liikuttiin. Ihminen teki tuolloin, kivikaudella, noin pari-kolme päivää viikossa töitä elantonsa eteen, ja muun ajan lepäsi ja leikki.Joku onneton älypää valtavan hedelmällisen maan alueilla, Kaksoisvirtain maa, Induksen laakso, keksi istuttaa viljakasvien esi-isien siemeniä maahan. Tästä alkoi valtava muutos ihmislajin elämässä. Syntyi ruokaylijäämää, mitä voitiin varastoida. Alkoi kotieläinten loputon hyväksikäyttö kesyttämisestä massatuotantoon ja eläinkokeisiin. Tämä mahdollisti suurien väkimäärien asumisen samalla alueella, mistä syntyi kaupungit pappeineen ja virkamiehineen ja kuninkaineen. Ensimmäistä kertaa syntyi kadehdittavaa varallisuutta ja vaurautta ja se taas sai aikaan sodat, jotka eivät vieläkään ole loppuneet.Seurauksena on ollut tuhoisa taistelu elintasosta, minulle enemmän kuin muille!
Jotenkuten tuo itsetuhoisuus pysyi aisoissa kuninkaitten, despoottien, hirmuhallitsijoitten, keisareitten ja tsaarien aikana. Silloin tuosta kertyvästä varallisuudesta pääsivät vain yläluokkaiset nauttimaan. Kansa sai vain kerryttää rikkaitten kuormaa.Jälleen joku onneton älypää, tällä kertaa Kreikassa, keksi demokratian. Siitä se sitten todella alkoi, ihmiskunnan syöksy kohti tuhoaan. Demokratian nimissä alettiin pitää jokaista ihmistä tasa-arvoisena muitten kanssa, siis myös aineellista tasa-arvoa oli vaalittava. Nyt olemme sen kynnyksellä, jolloin jokainen kiinalainen ja intialainen on vaatimassa itselleen jääkaappia ja autoa, perässä tulevat kaikki muuta kansat Afrikasta Etelä-Amerikkaan ja kaikille valtamerten saarille.
Tämän on mahdollistanut kaiken luonnosta irti saatavan irrottamisen nyt heti, metsien hakkuut ympäri maapalloa, kullan, timantin, raudan, sinkin, tinan ja nyt öljyn ja maakaasun kaivaminen. Mikään, mikä vain tuottaa voittoa, ei ole liian kallista tehtäväksi. Näin on viljelty satojatuhansia hehtaareita toisensa jälkeen autiomaiksi, hakattu satoja ja tuhansia vuosia kasvaneet metsät mitään tuottamattomiksi marrasmaiksi, saatettu meret ja järvet ja joet viemäreiksi ja lika-altaiksi, hengitettävä ilmamme on kaasutettu täyteen epäpuhtauksia, jopa myrkkyjä, kaupunkien yllä leijuvat savusumut, lentoliikenne pimentää taivaan, autojen pakokaasua ja meteliä ei enää pääse mihinkään pakoon. Suuret tehtaitten piiput työntävät sumunsa navalta navalle. Mitä varten? Että saisimme lisää rahaa, tavaraa, valtaa, työtä, avaruusmatkoja, voisimme juosta yhä lujempaa saadaksemme itsellemme sitten vapaa-aikaa, sitten kun olemme rikkaampia ja rikkaampia.
Kuka meistä on pysäyttävä tämän kehityksen, amok juoksun, vai olemmeko vain hiiriä juoksupyörässä.Olemme mahdollisesti oman tuhomme partaalla, keskustelua käydään siitä, viemmekö muun luomakunnan mennessämme. Nyt jo pohditaan millaisella nopeudella luonto valloittaa meidän asuinsijamme ihmisen kuoltua.
Olemmeko sitten saaneet jotain elämän kannalta oleellista tai tarpeellista aikaan?
Tai edes sellaista, mistä ei ole elämälle haittaa?
Ihmisen poistuminen maapallolta olisi kaiken muun luomakunnan puolesta helpotus.