Suulilla tanssittiin -70 l

Suulitansseissa

Vihreä pakettivolkkari jyristeli santatietä kyydissään Sianojat ja Posiot. Olivat lähteneet Paulan ja Pekan kanssa maalaistansseihin elokuun pimenevään iltaan. Matka kävi yli Vaunujoen Liekoveden rantaa, tie nousi vähäiselle mäelle Kaukolan kylässä. Suoraan jatkaen olisi tultu Kiikkaan, vasemmalle mentiin Kaukolaan ja voimalaitokselle. Pekka käänsi oikealle, Liuhalan kylän läpi vievälle raitille. Santapinta parani yllättäen, se oli melkein kuin tummaa asfalttia. Miehet olivat jutelleet siitä tiestä. Lehtimäessä muistelivat tien olleen niin sileän, että sinne mentiin polkupyörällä vaan ajamaan, se kun oli niin köykäistä sellaisella tiellä. ”Sittamäestä sinne vietiin pintaa. Sen kun levitti hyvin ja hiukan savea päälle, niin siitä se pinta syntyi.” ”Pikkuisen se kiersi Liuhalan kautta Vammalaan mennessä,” muisteli Kaukokin, opettajan mies. Sittamäen santa loppui sivutiellä vasemmalle, tie alkoi pölytä kiemurtaessaan kapeana vähäisten metsiköiden ja peltojen lomassa. Paljon oli jo kulkijoita edellä menemässä, pyörillä, jalan ja autoilla. Tie oli niin kapea, että auton tullessa vastaan useimmat hiljensivät ja varoivat peltejään. Anjaa nauratti Pekan meno: ”Kaikki muut hiljentävät kohdatessa, mutta me vaan lisäämme kaasua.” ”Jos minä kovin hiljennän, niin jäämme pian ojaan kiinni, parempi kaasuttaa reippaasti, niin pääsemme läpi.” Rantasen suuli tuli näkyviin pellon laidassa suoraan edessä. Tiessä oli sillä kohtaa jyrkkä yhdeksänkymmenen asteen mutka oikealle, vasta sen jälkeen oli kulku pellolle autopaikoitukseen. Tien viereen oli siinä kaivettu syvä oja. Autoja oli jo harvakseltaan pellolla nokka tulosuuntaan. Liput sisälle ostettiin pikkuisen kopin tytöltä, käteen leimattiin selkämykseen merkki maksusta. Ovella otettiin liput pois. Siinä samalla valaistiin ultraviolettilampulla kättä, jolloin merkki näkyi. Se täytyi olla, kun mentiin jäähylle ja palattiin taas sisälle. Tuttuja olikin paljon paikalla. Virtasen Osmokin oli Raunin kanssa lähtenyt lavalle. Pasi Kaunisto lauloi, orkesteri soitti ja väki tanssi liukkaalla lattialla. Ilta pimeni edelleen, sisällä oli valoisaa, mutta heti oven takana ulkona oli niin pimeää, ettei kaveriaan tahtonut erottaa. Soitossa oli tauko, orkesterilaiset tulivat Pasin mukana ulos makkaralle. Kesti sitä tarjosi makkaravaunustaan, sinapit pursotti suurista roikkuvista muovituubeistaan. Ne oli asennettu vaunun etuosaan käden ulottuville, oli siinä ketsuppiakin.

Vielä oli tulijoita, autojen valot loimottivat puiden lomasta. Äkisti kuuluikin kiihkeä moottorin ääni. Joku aikoi tulla näyttävästi perille, valot osoittivat suoraan suulille, vauhti ei hiljentynyt, tien mutka oli edessä. Kuljettaja tempaisi Austin Minin ratista voimalla oikealle, hiekka lensi kaikista pyöristä. Vauhtia oli liikaa, jotta Mini olisi pysynyt tiellä. Se lennähti perä edellä ojan yli kivien sinkoillessa ja perän pamahtaessa ojavalliin. Vauhti oli niin kova, että auto ponnahti yli penkan ja solahti kahden pysäköidyn auton väliin jääden siihen moottori sihisten. Vammalan asemalla vanhassa vesitornissa oli maatalouskauppa. Myymälänhoitaja oli tullut tansseihin. Väki katseli kummissaan, astuipa joku Miniä kohtikin. Siellä istui kaksi miestä, kuski sammutti moottorin ja valot. He jäivät rauhallisina istumaan penkeilleen. Sitä tansseihin tuloa ei kukaan pystynyt toistamaan, eivät halunneetkaan.

”Irja muistatkos kun lapsena…,”  kaikui seinistä, väki keinahteli valssissa, heinät seinustolla antoivat täydellisen kesän tuoksun. Seuraava pari oli tango. Vartalot ojentautuivat lähemmäs toisiaan, tunnelmoitiin, tanssittiin ja toivottiin. Välillä käveltiin jäähdyttämään hikisiä selkiä ja kuumia otsia. Pullolla käytiin, taisi sellainen olla kaikissa ajoneuvoissa, humalaisia ei silti näkynyt. Pekka palasi pissalta Harrin kanssa. Eila ja Paavo olivat sisällä. Menivät heidän luokseen. ”Misäs te kävitte?” Eilaa kiinnosti. ”Kusella käytiin, se on meille miehille pimeässä niin hankalaa,” Pekka valisti kysyjää. ”Jaa, miten niin?” ”No katsos, kun ei siellä pimeässä koskaan näe, että onko kussut puntilleen, sen huomaa vasta sisälle tullessa.” Naiset räjähtivät nauramaan, Paavokin hekotteli. Orkesteri aloitti La Cumparsita, Pekka ja Paula kävivät lavalle. He olivat hakoja tangossa, hidaas, vaihtoaskel, hidaas, miehen jalka otti pitkän askeleen eteen, molemmat kumartuivat polvista voimakkaasti, sitten nousu vaihtoaskeleelle, voimakas pyörähdys ja sama uudelleen. Muut jäivät katsomaan parin menoa. Suulin katon tukipuut tulivat äkisti eteen, Paula oli lyömässä päätään siihen, kun pari eteni vauhdikkaasti. Äkkinäisellä suunnan muutoksella kopsaus vältettiin. Anjaa alkoi naurattaa niin kovasti, että häneltä katkesi rannekellon nahkahihna siinä puuskassa.

Liuhalasta oli Valtonen, merille lähtenyt Paulan lapsuuden kaveri. Hän lähestyi seuruetta, ja lähti tanssimaan. Pekka sitä katseli perään, Ullaa alkoi naurattaa. ”Vai Valtonen, näkyi kyllä, että tunsivat toisensa.” ”Kunnon mies hän on, vaikken ollekkaan ennen nähnyt, olen kuullut.” Paula palasi muitten joukkoon tanssittajansa kanssa. Lähdettiin ulos ja jututtamaan Pasi Kaunistoa. Ilta alkoi olla lopuillaan, seurue lähestyi autoa ja alkoi nousta penkeille. Ulla tuli viimeisenä. ”Paulalla oli vielä asiaa Valtoselle.” Pekka käännähti, asteli rivakasti suulin ovelle valjuun valoon ja astui Valtosen eteen. ”Kuule, olet sitten kunnolla, jos Paulan haluat saattaa jalan kotiin.” Mies säpsähti, oli niin kunnollisen näköinen, korvat luimussa. ”Kyllä kyllä, minä huolehdin kyllä.” Pekka palasi autolle, Ullaa nauratti Pekan komento Valtoselle.