Liekosaaressa
keskellä metsää on pieni aukio. Olisiko ollut aikoinaan Kaukolan isäntien
niittymaana, josta heiniä on koottu talveksi elikoille. Siellä kuumassa
auringossa perhosten ja paarmojen lentoa Pekka seuraili istuen punaisen
hirsirakennuksen porraspuulla. Heinäkasvusto oli jo tuleentunutta, kellokukat
kukkivat vielä. Kuinka olikaan siinä sopuisaa istuksella kiireettä, aistia
rakentajien taidokasta hirsityötä, nojata seinään ja katsella oven asettumista
aukkoonsa. Turhaa työtä ei siinä näkynyt, rakenne oli kestävä, käytännöllinen
ja jokaisen kätevän miehen oli sellainen mahdollista rakentaa tarpeeseensa.
Tukki kaadettiin kevätpuolen pakkasilla, hevonen ne sitten veti kartanolle
lanssille rakennuspaikan viereen. Auringon jo lämmittäessä alkoi hirsien
veisto. Molemmat posket iskettiin kirveellä suoriksi ja tasaisiksi. Työ oli
joutuisaa, tukeissa oli vielä paljon kosteutta, jolloin puu oli pehmeää
veistää, sulaa sen oli toki oltava. Taitava kirvesmies näki silmällään seinän
suoruuden ja hirren sopivan paksuuden. Puut olivat jo metsässä katkotut
sopivaan pituuteen. Pihka tuoksui, hiki höyrysi selästä ja lastukasa kasvoi.
Tästäkö
Pekka sai ensimmäisen mieleen painuvan kokemuksen hirren lujuudesta ja
käytännöllisyydestä rakentamiseen. Mieleen nousi ajatus oman aitan saamisesta
pihapiiriin. Tyrväällä oli silloin vielä paljon aittoja jäljellä, joita näkyi
talojen pihoissa ja peltojen laidoissa pyöräretkillä milloin kenenkin kanssa.
Osa oli harmaantuneita, toiset taasen punamullalla suojattuja. Miltei kaikissa
oli pärekatto. Ainoastaan muutamassa talossa aitta oli katettu punaisilla
kattotiilillä. Silloin niihin oli myös aseteltu räystäslaudat, jotka valkoisina
olivat somia katsella. Kataran suoraa ajellessa näkyi hyvin hoidettuja pihoja
useita aittoja. Sallin talossa niitä oli useita, samoin Katarassa ja tietenkin
Haunialla. Ekon tiellä saattoi myös ajella rakennuksia ja aittoja katsellen.
Bäcmanin Ilkka oli ajanut moottoripyöräkortin. Hänen 250 cc Jawan takana Pekka
usein istui poikien kierrellessä santateitä ympäri Tyrväätä. Sama ajelu jatkui
yhä hurjempana, kun Pekka sai seitsemänkymmenen viiden markan hinnalla 125 cc
Tähti kovaperän. Jukalla ja Raunolla oli mopot. Päristelivät ympäriinsä kesät
talvet kaksin ja kolmin ja nelisin.
Ikää alkoi
karttua, olivat pojat jo avioituneet kaikki, sakki hajosi Etelä-Suomeen ja
Pohjois-Karjalaan saakka. Ei ollut Pekka saanut aittaansa, oli kuitenkin
hirsinen kesämökki. Se oli noussut Liekosaareen yhdessä Paulan kanssa. Huone ja
sauna, edessä kuisti kohti järveä ja Vammalaa. Viereisille tonteille alkoivat
Ilmarannan Tauno ja Tommilan Risto rakentaa omia mökkejään. Siellä tuli silloin
tällöin käytyä seuraamassa rakentamisen edistymistä. Risto kokosi mökkiään
vanhoista hirsistä. Ne olivat tummia, komeita pylväitä. Sopivat hyvin toistensa
selkään. Sitä Risto selitti, miten hirret oli ensin merkitty ennen rakennuksen
purkamista. Näin saattoi sitten löytää tarvittavan hirren, joka hyvin oli jo
hakenut paikkansa. Risto ja Tauno touhusivat paljon yhdessä, molempiin oli
syttynyt keräilyn harrastus ja vanhan tavaran arvostus. Se näkyi hyvin Riston
mökissä. Jotensakin erikoinen oli tunnelma vanhasta kootun rakennuksen sisällä.
Hajukin oli erilainen, elämänmakuinen.
Kokemukset
varmaan vaikuttivat Vammalan Osuusmeijerin työläisten, tyttöjen, asuintalon
ostamiseen purettavaksi. Urakka oli yhdelle liian iso, Pekka sai mukaansa
Virtasen miehet, Hannun ja Osmon. He
saivat sovitun osansa talosta, Pekka sai hirret. Niistä sitten Ismo suulissa
Innanmaassa veisti kesämökin, huone ja sauna. Soma tuli rakennuksesta, hirret
olivat miellyttävät katsoa sivellä niiden sileää mustunutta pintaa. Mestari ei
ollut niitä piilunnut, niin kuin tehtiin sellaisille rakennuksille, missä
asuttiin. Myös aitoissa oli viimeistelty pinta. Innanmaassa olivat ottaneet
yhden seinäpinnan paljaaksi, makuuhuoneen ja tuvan väliseinän. Siinäkään ei
ollut tuota viimeisteltyä laineille lyötyä pintaa. Sellainen syntyi vain mestarin
iskiessä jo valmiissa rakennuksessa piilukirveellään kauniin lastun jokaisesta
hirrestä katosta lattiaan. Näin edeten seinää edelleen nuo jäljet muodostivat
kuin höylätyn lainerivistön, saman levyisinä, yhtä syvinä. Tuollaisen
mestarityön Pekka oli tavannut Lieksan kotiseutumuseossa. Hirret olivat tuossa
päärakennuksessa metsän jättiläisistä veistetyt. Piilun jälki oli uskomattoman
tasaista, valo siinä pyörteili ikkunasta pitkin seinää jättäen aina harjan
kohdalla pienen tumman varjon. Rakennuksessa oli kohdillaan kolme jättiläistä, metsän
petäjät, vauraan isännän tahto ja mestarillinen piilukirveen käyttäjä.
Elämänsä
viidennessä vaiheessa Pekka alkoi hakea sopivaa aittaa ostettavaksi Sääksmäelle.
Talo oli nostettu hirsistä. Rantasalmi oli ne höylännyt ja katkonut
piirustusten mukaisesti. Tiukka asemakaava esti hirsipintaa näkymästä ulos,
sinne tuli pystylaudoitus. Sisällä hirret olivat näkyvillä. Hyvä siinä oli asua
ja talvisin lämmitellä leivinuunia, aittaa vaan puuttui. Käydessään Sianojilla
Sammaljoella tästä tuli puhe. ”Ostaisin sopivan aitan koottavaksi Kemmolaan, ei
sinulla olisi ehdolla jotain?” ”Ei nyt juuri, mutta katsotaan, ei tämä ole
mikään ongelma,” Harri tuumasi
rauhalliseen tapaansa. ”Mitä sää aitalla teet?” Sitä sitten selitettiin
Anjalle, joka käytännöllisenä ihmisenä heti mietti hankinnan järkevyyttä. Harri
otti asiakseen aitan löytymisen, kierteli Sammaata katsellen ja kysellen.
Löytyi viimein, vieläpä aika läheltä Rautaniemeä. Pekka kokosi purkuporukan,
Harri tilasi kuorma-auton. Nopeasti hirret lastattiin käsin lavalle. Ne oli
merkitty Riston oppien mukaisesti, Pekalla oli ollut Harrin hitsaama
lyömärauta. Sillä saattoi merkitä roomalaisilla numeroilla kaikki merkit, myös
lattiahirret ja kattotuolit. Autoilijalla olisi ollut tukkinosturi, mutta sitä
ei saanut käyttää. Niistä kourista olisi tullut ikävät jäljet jokaiseen
hirteen. Kemmolassa kuorman purku kävi sutjakasti portin pieleen autotallin
kupeeseen.
Kaupungin
rakennustoimiston ihmisten mielen kääntäminen aitan puolelle otti aikansa.
Siinä täytyi selittää rakennuksen kyllä sopivan hyvin pellon laidalla olevalle
tontille. Suurempi harmi oli sitten rakennuslupa. Se täytyi maksaa
samansuuruisena kuin asuinrakennuksenkin lupa oli. Hieman se tuntui
liioittelulta, eihän siihen aittaan tulisi edes sähköjä tai lämmitystä.
Äänestykseen oli lupa mennyt, lupa myönnettiin. Pakko oli sitten noudattaa
lupaa, aittaa ei saanut pystyttää Pekan haluamaan paikkaan autotallin
jatkeeksi, vaan sen oli oltava rajasta viisi metriä ja lisäksi seinän täytyi
olla linjassa rakennuksen seinän kanssa. Mielessä oli ollut hieman entisaikain
umpipiha, aitta ja autotalli olisivat muodostaneet rajan naapuria vastaan ja
piha olisi jäänyt avonaiseksi talon päädyssä. Se täytyi unohtaa. Valkaman
miehet Pasi ja Matti toivat viisi isoa kiveä kaivurillaan rakennuspaikan viereen.
Eivät ottaneet maksua millään, vaan sanoivat sen olevan jo maksettu. Aitat ja
suulit olivat ennen pystytetyt maakivien varaan. Pekka alkoi lapioida. Paikka
oli rinteessä, siinä täytyi leikata ylhäältä maata pois aika lailla, tarvittiin
sai tasainen alusta, josta pintamaa oli poistettu. Rautakangella ja kiilakivien
avulla kivet saatiin hitaasti liikkeelle. Hiiop vaan kangella reunaa ylös,
sitten sinne reunan alle sopiva kivi. Uusi kiilakivi kangen alle ja taas nosto
ja uusi isompi kivi mölkerön alle. Kivet saivat paikkansa, lankun avulla Pekka
vaaitti ne samaan tasaan. ”No niin, nyt hirsien kimppuun, aika läjä niitä
tuolla onkin. Onneksi mukana tuli sopivia pyöreitä propseja.” Kaksi propsia
aseteltiin menosuuntaan parin metrin välillä. Hirren päästä nostaen sivulle jäi
se kuin puntariin kasan päälle. Työntämällä se helposti liikahti propsin päälle, ja kuiva hirsi nousi toisesta
päästä nostaen molempien pyöreiden puitten varaan. Helppo oli siinä työntää
hirttä propsien pyöriessä alla. Ennen kuin paino tuli suureksi, asetettiin
kolmas propsi taas parin metrin päähän ja työntö jatkui. Aina alla oli kaksi
puuta, olihan mahdollista yhtä propsia käyttäen edetä, mutta silloin saattoi
olla raskaampaa nostaa hirren pää uudelleen propsille edessä. Katsellessaan
alimmaisia aitan rakennelmia oli Pekka päättänyt poistaa lahoa valtavasta
etuhirrestä. Se oli hiirilaudan alla oleva ylöspäin kapeneva leveä hirsi. Tämä
taas makasi pyöreän alushirren päällä. Alushirret olivat aitan pidemmissä
sivuissa kivien päällä. Hiirilaudan alle tulevat leveät jättiläiset aseteltiin
aitan oviseinän ja takaseinän suuntaisesti. Tuo lahon poistaminen pakotti
laittamaan alushirren etukulma saman verran korkeammalle, mitä lahon poisto
vaati. Tuon kauneusvirheen rakentaja salli, muutoin olisi täytynyt laittaa
paikkapala tuohon lahokohtaan. Sitä pientä epäsymmetriaa eivät katsojat
huomaisi, ellei sitten sitä erikseen otettaisi puheeksi. Tuon nurkan alushirsikin
oli päästään lahonnut, se täytyi uusia. Kuulialan Jussi lupasi toimittaa
sopivan paikalle. Niin pihaan kopsahti komea mäntyinen tukki. Petkeleellä se
oli kuorittava kuivumaan auringossa. Työ oli helppo, kun kyseessä oli
runkotukki, eikä siinä ollut oksia haittana. Mittailuun meni aikansa, jotta
aitta saatiin vaakasuoraan. Hiirilaudat
olivat puolipyöreitä hirsiä. Ne tulivat veistetty puoli alas noiden kahden
kavennetun jättiläisen selkään. Näin siihen muodostui kuin räystäs molemmin
puolin jättiläisiä. Eivät hiiret pääsisi siitä sitten ylös aittaan, siitä
nimitys. Kyllä toisinaan näki laudan mallisia hiirilautoja, molemmat puolet
olivat veistetyt. Pekan mielestä nämä puolipyöreät olivat kauniimpia silmälle.
Näin oli saatu ristikko aikaiseksi, vuorossa olivat ensimmäiset varsinaiset aitan
hirret. Ne tulivat pitkien sivujen suuntaisesti, salvokset puolipyöreiden
hiirilautojen päälle. Työ oli helppoa, olihan sovitustyö tehty jo 1800 luvun
puolella. Pitkien sivujen hirret olivat erikoistyötä. Ne oli päältä pitkittäin
veistetty puolivälistä pituussuuntaan tasaisiksi. Ulkopuolelle hirsi oli
kokonainen, veistetty tasanne sisäpuolella. Näiden tasanteiden varaan
aseteltiin lattialankut. Ne puolestaan olivat valtavien hirsien puolikkaita.
Kirveellä oli tasoitettu lattia, piiluttu oikein. Päissä oli isketty
seinähirren tasaisen kohdan levyinen olake. Lattialankut kopsahtelivat toisensa
perään seinän pituudelta. Numerointia seuraten sopivat vaivatta. Vielä oli yksi
puolipyöreä hirsi. Se sai paikkansa lattialla veistetty puoli alaspäin vähän
puolenvälin jälkeen. Seinähirsissä oli kolot, joihin tuon hirren päät
vastasivat. Lisäksi se oli kahden lattiahirren saumakohdassa. Ulkopuolella
tuossa samassa kohdassa seinähirressä oli veistetty kolo, johon oli sovitettu
kaksi kiilaa. Nerokas keksintö, lattia oli uiva, siis ei missään kiinni. Kiilat
kun olivat koloissaan kahden lattiahirren saumassa, niin kiiloja tiukempaan
iskiessä koko lattia kiristyi seinästä seinään. Kyseessä oli vilja-aitta.
Siihen ei sopinut tulla koloja kesähelteillä hirsien väliin. Niistä jyvät
olisivat vuotaneet ulos. Tuo viimeiseksi asetettu puolipyöreä hirsi taas peitti
sen kiilakolon.
Pärekatto
oli saatava. Pekka ajeli Vaununperälle Heinojen luo. Rauno oli pystyttänyt
vanhan pärehöylän kentälleen. Se sai voimansa traktorin siivapyörästä, Merva
oli istunut vastaanottopäässä monet satsit. Rauno lupasi höylätä, jos vain
Lehtisen Untolta saataisiin sopivat pärepuut. Untolla oli sopiva mäntymetsikkö
aivan siinä vieressä. Työ kävi hyvin, pärepuut oli jo tuotu kasalle höylän
viereen. Lusalla niistä poistettiin kuori ja Rauno asetteli ensimmäisen pölkyn
laatikkoon. Traktori mörisi, höylä suhisi, Rauno meuhkasi ja Mervi nauroi.
Pekka kantoi valmiin tavaran peräkärryyn.
”Tulekkos
sinä minulle mestariksi pärekaton tekoon?” Pekka seisoi telineillä nostaessaan
viimeisiä päätyhirsiä paikoilleen. Eero oli tullut katsomaan työmaata. ”Koskas
sinä vietät harjakaisia?” ”Iltapäivällä.” Eeroa nauratti. ”Saatan minä
tullakin, tuleekos muitakin naulaajia? Niitä tarvitaan lappeen pituudelle
useita.” ”Kyllä, Teppo ja Lahtisen Antti ovat luvanneet olla paikalla.” Asia
sovittiin, Eero vielä neuvoi riialaudan teon. Aitta valmistui, Pekka katseli
tyytyväisenä työtänsä. Uutta olivat vain päreet, ruodelaudat ja toinen
alahirsi. Pystytys oli sujunut kokonaan yksin, siitä mielihyvä. Päreiden
naulaamisessa oli sitten mukava ottaa kavereita mukaan.
Otsa-aitta, laajennusosa edessä ylhäällä on ainoastaan komeuden vuoksi. Hiirilauta näkyy nurkan alla viikatteen pään kohdalla.
Jälleen mainiota kuvausta, tarkkaa työn selostusta, mutta myös runollista tunnelmaa, kuin leinomaista laulantaa. "Rakennuksessa oli kohdillaan kolme jättiläistä, metsän petäjät, vauraan isännän tahto ja mestarillinen piilukirveen käyttäjä."
VastaaPoistaHieno muistelus, mutta näyttää olevan myös kirjoituksen aihe, aitta, komea.