maanantai 19. elokuuta 2013

Kemmolaan aitta v. 2013


Aitta



Liekosaaressa keskellä metsää on pieni aukio. Olisiko ollut aikoinaan Kaukolan isäntien niittymaana, josta heiniä on koottu talveksi elikoille. Siellä kuumassa auringossa perhosten ja paarmojen lentoa Pekka seuraili istuen punaisen hirsirakennuksen porraspuulla. Heinäkasvusto oli jo tuleentunutta, kellokukat kukkivat vielä. Kuinka olikaan siinä sopuisaa istuksella kiireettä, aistia rakentajien taidokasta hirsityötä, nojata seinään ja katsella oven asettumista aukkoonsa. Turhaa työtä ei siinä näkynyt, rakenne oli kestävä, käytännöllinen ja jokaisen kätevän miehen oli sellainen mahdollista rakentaa tarpeeseensa. Tukki kaadettiin kevätpuolen pakkasilla, hevonen ne sitten veti kartanolle lanssille rakennuspaikan viereen. Auringon jo lämmittäessä alkoi hirsien veisto. Molemmat posket iskettiin kirveellä suoriksi ja tasaisiksi. Työ oli joutuisaa, tukeissa oli vielä paljon kosteutta, jolloin puu oli pehmeää veistää, sulaa sen oli toki oltava. Taitava kirvesmies näki silmällään seinän suoruuden ja hirren sopivan paksuuden. Puut olivat jo metsässä katkotut sopivaan pituuteen. Pihka tuoksui, hiki höyrysi selästä ja lastukasa kasvoi.

Tästäkö Pekka sai ensimmäisen mieleen painuvan kokemuksen hirren lujuudesta ja käytännöllisyydestä rakentamiseen. Mieleen nousi ajatus oman aitan saamisesta pihapiiriin. Tyrväällä oli silloin vielä paljon aittoja jäljellä, joita näkyi talojen pihoissa ja peltojen laidoissa pyöräretkillä milloin kenenkin kanssa. Osa oli harmaantuneita, toiset taasen punamullalla suojattuja. Miltei kaikissa oli pärekatto. Ainoastaan muutamassa talossa aitta oli katettu punaisilla kattotiilillä. Silloin niihin oli myös aseteltu räystäslaudat, jotka valkoisina olivat somia katsella. Kataran suoraa ajellessa näkyi hyvin hoidettuja pihoja useita aittoja. Sallin talossa niitä oli useita, samoin Katarassa ja tietenkin Haunialla. Ekon tiellä saattoi myös ajella rakennuksia ja aittoja katsellen. Bäcmanin Ilkka oli ajanut moottoripyöräkortin. Hänen 250 cc Jawan takana Pekka usein istui poikien kierrellessä santateitä ympäri Tyrväätä. Sama ajelu jatkui yhä hurjempana, kun Pekka sai seitsemänkymmenen viiden markan hinnalla 125 cc Tähti kovaperän. Jukalla ja Raunolla oli mopot. Päristelivät ympäriinsä kesät talvet kaksin ja kolmin ja nelisin.

Ikää alkoi karttua, olivat pojat jo avioituneet kaikki, sakki hajosi Etelä-Suomeen ja Pohjois-Karjalaan saakka. Ei ollut Pekka saanut aittaansa, oli kuitenkin hirsinen kesämökki. Se oli noussut Liekosaareen yhdessä Paulan kanssa. Huone ja sauna, edessä kuisti kohti järveä ja Vammalaa. Viereisille tonteille alkoivat Ilmarannan Tauno ja Tommilan Risto rakentaa omia mökkejään. Siellä tuli silloin tällöin käytyä seuraamassa rakentamisen edistymistä. Risto kokosi mökkiään vanhoista hirsistä. Ne olivat tummia, komeita pylväitä. Sopivat hyvin toistensa selkään. Sitä Risto selitti, miten hirret oli ensin merkitty ennen rakennuksen purkamista. Näin saattoi sitten löytää tarvittavan hirren, joka hyvin oli jo hakenut paikkansa. Risto ja Tauno touhusivat paljon yhdessä, molempiin oli syttynyt keräilyn harrastus ja vanhan tavaran arvostus. Se näkyi hyvin Riston mökissä. Jotensakin erikoinen oli tunnelma vanhasta kootun rakennuksen sisällä. Hajukin oli erilainen, elämänmakuinen.

Kokemukset varmaan vaikuttivat Vammalan Osuusmeijerin työläisten, tyttöjen, asuintalon ostamiseen purettavaksi. Urakka oli yhdelle liian iso, Pekka sai mukaansa Virtasen miehet, Hannun  ja Osmon. He saivat sovitun osansa talosta, Pekka sai hirret. Niistä sitten Ismo suulissa Innanmaassa veisti kesämökin, huone ja sauna. Soma tuli rakennuksesta, hirret olivat miellyttävät katsoa sivellä niiden sileää mustunutta pintaa. Mestari ei ollut niitä piilunnut, niin kuin tehtiin sellaisille rakennuksille, missä asuttiin. Myös aitoissa oli viimeistelty pinta. Innanmaassa olivat ottaneet yhden seinäpinnan paljaaksi, makuuhuoneen ja tuvan väliseinän. Siinäkään ei ollut tuota viimeisteltyä laineille lyötyä pintaa. Sellainen syntyi vain mestarin iskiessä jo valmiissa rakennuksessa piilukirveellään kauniin lastun jokaisesta hirrestä katosta lattiaan. Näin edeten seinää edelleen nuo jäljet muodostivat kuin höylätyn lainerivistön, saman levyisinä, yhtä syvinä. Tuollaisen mestarityön Pekka oli tavannut Lieksan kotiseutumuseossa. Hirret olivat tuossa päärakennuksessa metsän jättiläisistä veistetyt. Piilun jälki oli uskomattoman tasaista, valo siinä pyörteili ikkunasta pitkin seinää jättäen aina harjan kohdalla pienen tumman varjon. Rakennuksessa oli kohdillaan kolme jättiläistä, metsän petäjät, vauraan isännän tahto ja mestarillinen piilukirveen käyttäjä.

Elämänsä viidennessä vaiheessa Pekka alkoi hakea sopivaa aittaa ostettavaksi Sääksmäelle. Talo oli nostettu hirsistä. Rantasalmi oli ne höylännyt ja katkonut piirustusten mukaisesti. Tiukka asemakaava esti hirsipintaa näkymästä ulos, sinne tuli pystylaudoitus. Sisällä hirret olivat näkyvillä. Hyvä siinä oli asua ja talvisin lämmitellä leivinuunia, aittaa vaan puuttui. Käydessään Sianojilla Sammaljoella tästä tuli puhe. ”Ostaisin sopivan aitan koottavaksi Kemmolaan, ei sinulla olisi ehdolla jotain?” ”Ei nyt juuri, mutta katsotaan, ei tämä ole mikään ongelma,”  Harri tuumasi rauhalliseen tapaansa. ”Mitä sää aitalla teet?” Sitä sitten selitettiin Anjalle, joka käytännöllisenä ihmisenä heti mietti hankinnan järkevyyttä. Harri otti asiakseen aitan löytymisen, kierteli Sammaata katsellen ja kysellen. Löytyi viimein, vieläpä aika läheltä Rautaniemeä. Pekka kokosi purkuporukan, Harri tilasi kuorma-auton. Nopeasti hirret lastattiin käsin lavalle. Ne oli merkitty Riston oppien mukaisesti, Pekalla oli ollut Harrin hitsaama lyömärauta. Sillä saattoi merkitä roomalaisilla numeroilla kaikki merkit, myös lattiahirret ja kattotuolit. Autoilijalla olisi ollut tukkinosturi, mutta sitä ei saanut käyttää. Niistä kourista olisi tullut ikävät jäljet jokaiseen hirteen. Kemmolassa kuorman purku kävi sutjakasti portin pieleen autotallin kupeeseen.

Kaupungin rakennustoimiston ihmisten mielen kääntäminen aitan puolelle otti aikansa. Siinä täytyi selittää rakennuksen kyllä sopivan hyvin pellon laidalla olevalle tontille. Suurempi harmi oli sitten rakennuslupa. Se täytyi maksaa samansuuruisena kuin asuinrakennuksenkin lupa oli. Hieman se tuntui liioittelulta, eihän siihen aittaan tulisi edes sähköjä tai lämmitystä. Äänestykseen oli lupa mennyt, lupa myönnettiin. Pakko oli sitten noudattaa lupaa, aittaa ei saanut pystyttää Pekan haluamaan paikkaan autotallin jatkeeksi, vaan sen oli oltava rajasta viisi metriä ja lisäksi seinän täytyi olla linjassa rakennuksen seinän kanssa. Mielessä oli ollut hieman entisaikain umpipiha, aitta ja autotalli olisivat muodostaneet rajan naapuria vastaan ja piha olisi jäänyt avonaiseksi talon päädyssä. Se täytyi unohtaa. Valkaman miehet Pasi ja Matti toivat viisi isoa kiveä kaivurillaan rakennuspaikan viereen. Eivät ottaneet maksua millään, vaan sanoivat sen olevan jo maksettu. Aitat ja suulit olivat ennen pystytetyt maakivien varaan. Pekka alkoi lapioida. Paikka oli rinteessä, siinä täytyi leikata ylhäältä maata pois aika lailla, tarvittiin sai tasainen alusta, josta pintamaa oli poistettu. Rautakangella ja kiilakivien avulla kivet saatiin hitaasti liikkeelle. Hiiop vaan kangella reunaa ylös, sitten sinne reunan alle sopiva kivi. Uusi kiilakivi kangen alle ja taas nosto ja uusi isompi kivi mölkerön alle. Kivet saivat paikkansa, lankun avulla Pekka vaaitti ne samaan tasaan. ”No niin, nyt hirsien kimppuun, aika läjä niitä tuolla onkin. Onneksi mukana tuli sopivia pyöreitä propseja.” Kaksi propsia aseteltiin menosuuntaan parin metrin välillä. Hirren päästä nostaen sivulle jäi se kuin puntariin kasan päälle. Työntämällä se helposti liikahti  propsin päälle, ja kuiva hirsi nousi toisesta päästä nostaen molempien pyöreiden puitten varaan. Helppo oli siinä työntää hirttä propsien pyöriessä alla. Ennen kuin paino tuli suureksi, asetettiin kolmas propsi taas parin metrin päähän ja työntö jatkui. Aina alla oli kaksi puuta, olihan mahdollista yhtä propsia käyttäen edetä, mutta silloin saattoi olla raskaampaa nostaa hirren pää uudelleen propsille edessä. Katsellessaan alimmaisia aitan rakennelmia oli Pekka päättänyt poistaa lahoa valtavasta etuhirrestä. Se oli hiirilaudan alla oleva ylöspäin kapeneva leveä hirsi. Tämä taas makasi pyöreän alushirren päällä. Alushirret olivat aitan pidemmissä sivuissa kivien päällä. Hiirilaudan alle tulevat leveät jättiläiset aseteltiin aitan oviseinän ja takaseinän suuntaisesti. Tuo lahon poistaminen pakotti laittamaan alushirren etukulma saman verran korkeammalle, mitä lahon poisto vaati. Tuon kauneusvirheen rakentaja salli, muutoin olisi täytynyt laittaa paikkapala tuohon lahokohtaan. Sitä pientä epäsymmetriaa eivät katsojat huomaisi, ellei sitten sitä erikseen otettaisi puheeksi. Tuon nurkan alushirsikin oli päästään lahonnut, se täytyi uusia. Kuulialan Jussi lupasi toimittaa sopivan paikalle. Niin pihaan kopsahti komea mäntyinen tukki. Petkeleellä se oli kuorittava kuivumaan auringossa. Työ oli helppo, kun kyseessä oli runkotukki, eikä siinä ollut oksia haittana. Mittailuun meni aikansa, jotta aitta saatiin vaakasuoraan.  Hiirilaudat olivat puolipyöreitä hirsiä. Ne tulivat veistetty puoli alas noiden kahden kavennetun jättiläisen selkään. Näin siihen muodostui kuin räystäs molemmin puolin jättiläisiä. Eivät hiiret pääsisi siitä sitten ylös aittaan, siitä nimitys. Kyllä toisinaan näki laudan mallisia hiirilautoja, molemmat puolet olivat veistetyt. Pekan mielestä nämä puolipyöreät olivat kauniimpia silmälle. Näin oli saatu ristikko aikaiseksi, vuorossa olivat ensimmäiset varsinaiset aitan hirret. Ne tulivat pitkien sivujen suuntaisesti, salvokset puolipyöreiden hiirilautojen päälle. Työ oli helppoa, olihan sovitustyö tehty jo 1800 luvun puolella. Pitkien sivujen hirret olivat erikoistyötä. Ne oli päältä pitkittäin veistetty puolivälistä pituussuuntaan tasaisiksi. Ulkopuolelle hirsi oli kokonainen, veistetty tasanne sisäpuolella. Näiden tasanteiden varaan aseteltiin lattialankut. Ne puolestaan olivat valtavien hirsien puolikkaita. Kirveellä oli tasoitettu lattia, piiluttu oikein. Päissä oli isketty seinähirren tasaisen kohdan levyinen olake. Lattialankut kopsahtelivat toisensa perään seinän pituudelta. Numerointia seuraten sopivat vaivatta. Vielä oli yksi puolipyöreä hirsi. Se sai paikkansa lattialla veistetty puoli alaspäin vähän puolenvälin jälkeen. Seinähirsissä oli kolot, joihin tuon hirren päät vastasivat. Lisäksi se oli kahden lattiahirren saumakohdassa. Ulkopuolella tuossa samassa kohdassa seinähirressä oli veistetty kolo, johon oli sovitettu kaksi kiilaa. Nerokas keksintö, lattia oli uiva, siis ei missään kiinni. Kiilat kun olivat koloissaan kahden lattiahirren saumassa, niin kiiloja tiukempaan iskiessä koko lattia kiristyi seinästä seinään. Kyseessä oli vilja-aitta. Siihen ei sopinut tulla koloja kesähelteillä hirsien väliin. Niistä jyvät olisivat vuotaneet ulos. Tuo viimeiseksi asetettu puolipyöreä hirsi taas peitti sen kiilakolon.

Pärekatto oli saatava. Pekka ajeli Vaununperälle Heinojen luo. Rauno oli pystyttänyt vanhan pärehöylän kentälleen. Se sai voimansa traktorin siivapyörästä, Merva oli istunut vastaanottopäässä monet satsit. Rauno lupasi höylätä, jos vain Lehtisen Untolta saataisiin sopivat pärepuut. Untolla oli sopiva mäntymetsikkö aivan siinä vieressä. Työ kävi hyvin, pärepuut oli jo tuotu kasalle höylän viereen. Lusalla niistä poistettiin kuori ja Rauno asetteli ensimmäisen pölkyn laatikkoon. Traktori mörisi, höylä suhisi, Rauno meuhkasi ja Mervi nauroi. Pekka kantoi valmiin tavaran peräkärryyn.

”Tulekkos sinä minulle mestariksi pärekaton tekoon?” Pekka seisoi telineillä nostaessaan viimeisiä päätyhirsiä paikoilleen. Eero oli tullut katsomaan työmaata. ”Koskas sinä vietät harjakaisia?” ”Iltapäivällä.” Eeroa nauratti. ”Saatan minä tullakin, tuleekos muitakin naulaajia? Niitä tarvitaan lappeen pituudelle useita.” ”Kyllä, Teppo ja Lahtisen Antti ovat luvanneet olla paikalla.” Asia sovittiin, Eero vielä neuvoi riialaudan teon. Aitta valmistui, Pekka katseli tyytyväisenä työtänsä. Uutta olivat vain päreet, ruodelaudat ja toinen alahirsi. Pystytys oli sujunut kokonaan yksin, siitä mielihyvä. Päreiden naulaamisessa oli sitten mukava ottaa kavereita mukaan.


Otsa-aitta, laajennusosa edessä ylhäällä on ainoastaan komeuden vuoksi. Hiirilauta näkyy nurkan alla viikatteen pään kohdalla.

1 kommentti:

  1. Jälleen mainiota kuvausta, tarkkaa työn selostusta, mutta myös runollista tunnelmaa, kuin leinomaista laulantaa. "Rakennuksessa oli kohdillaan kolme jättiläistä, metsän petäjät, vauraan isännän tahto ja mestarillinen piilukirveen käyttäjä."
    Hieno muistelus, mutta näyttää olevan myös kirjoituksen aihe, aitta, komea.

    VastaaPoista