Trion konsertti Pirkantie kuudessa

Konsertti Hiekan taidemuseossa

Sähköpostiin ilmaantui kutsu kuulemaan Ranskalainen Ilta, päivämäärä ja kellonaika. Lisäksi saattoi mennä tuntia aikaisemmin kuuntelemaan fagotisti Timo Jäntin esittely soittimestaan ja illan konsertista. Minähän lähdin, rauhallinen ilta, moottoritie, Tampere, Aleksanterin kirkko ja vastapäätä Hiekan taidemuseo. Ajoin ohi Pispalan torille, jokainen paikka varattu. Jatkoin musiikkikonservation ohi, ei paikkoja, ajelin Pispalan rinteitä, alas takaisin torin toista laitaa. ”Jaha, ei tästä mitään tule, olisikohan Amurin Helmen luona paikkoja.” Siellä olikin, pienellä sivukadulla muutama paikka. Sinne täytyi osata mennä parin korttelin takaa, Hämeen museon kohdalta vasemmalle ja pienelle mukulakiviselle päättyvälle kujalle. Aikaa oli vielä kaksikymmentä minuuttia. Hattu päähän ja uimahallin jälkeen Pirkankatua alas, kuutosen kohdalla ruskeanharmaan kaksikerroksisen kivitalon toisesta päästä raput ylös. Näytti muitakin olevan tulossa, napsuttelivat koroillaan tiuhaan. Raskas ulko-ovi, eteinen, oikealla naulakko, edessä hurjat kiviset raput kiersivät toiseen kerrokseen. Maksoin lipun ja katselin ympärilleni, mahtavia öljymaalauksia, veistoksia, matkamuistoja. Saliin olivat useat jo istuutuneet, hain tuolini toisesta rivistä harmaapään vierestä. Ajattelin esittelyn kohta alkavan. Vaan ei, kysyin harmaapäältä, huono suomi, heikko englanti, ei ollut tullut kuin konserttiin, vaimo oli löytänyt lehdestä ilmoituksen. Nousin, sanoin tuolini olevan reservadi ja kävelin kassalta kysymään. Ei tiennyt mitään, Jäntti kuuli ja tuli sanomaan, että tilaisuus oli ollut tunti sitten. ”No voi harmi.” ”Siinä oli ollut ilmoituksessa väärä aika molemmille tapahtumille.” Palasin paikalleni, samassa vaaleatukkainen hoikkeliini neito pitkässä vaaleansinisessä tiukassa hameessaan astui eteen ja kumarsi. Taputimme. Lily-Marlene Puusepp istahti harpun taakse, Faure: Impromptu maalautui saliin, seinille, toisiin huoneisiin.  Seppo Planman astui huilunsa kanssa viereen. Faure: Sisilienne, nyt tuli tuttu kappale, mukava kuulla miten taituri sen sai soimaan. Paksu, voimakas ja herkkä ääni huilusta kimalteli harpun soinnin seassa. Kumarrukset, taputukset, ja jatkossa Camille Saint-Saens: Sonata op 168. Nyt astui Jäntti mukaan. Fagotti osoittautui notkeaksi ja laajaskaalaiseksi soittimeksi. Huilu ja fagotti vuorottelivat vaihdellen johtoteemaa, harppu lisäsi äänikudosta. Vielä Andre Jolivet. Pastorale de Noel, neliosainen teos, siinä oli impressionalistinen tuntu, selviä erillisiä maalauksen osia, hurjasti ottivat yhteen soittimet koettaen saada hallittua kuvaa piirtymään korvien kautta. Tauko. Kävelin muissa huoneissa, katselin maalauksia, Juho Rissasen Istuva Tyttö, vesivärityö, henkilökuvia, maisemakuvia, eläinkuvia, veistoksia, vaatii uuden käynnin. Istuimme paikoillamme, huilu aloitti viereisestä huoneesta, yläaulasta. Debussy: Syrinx, yllättäen huilun ääni kantoi hienommin, ilman pieniä hengityksen ääniä, vielä lihavampana, ilmeikkäämpänä. Fagotti jatkoi Koechlin: Monodine, mahtava soitin, komea ääni kumisi ja humisi. Vielä tuli Bozzan ja Damasen kolmiosaiset sävellykset, Bozzan Sonatinen Andantino lähestyi dixieland tunnelmia. Viimeiseen kappaleeseen kaikki kolme lisäsivät tunnetta ja taitoa, huima yhteissoitto, vaikeita komppeja, iskulle ei soitettu vaan ikään kuin toiselle iskulle, Planman naputti jalkaansa varvaspuolella ja kantapäällä kuuluvasti, fagotti johti iskulla, yhteissointi oli saumatonta, harppu kutoi verkkonsa vieläkin tiheämmiksi, hurjemmaksi kohottavuudeltaan, löi kuin rumpua kielille. Nauttivat soittajat ja kuulijat.