Hajamuistoja suvusta

Aaltoset

Polkupyörät rahisivat tien hiekassa. Lapset istuivat tarakalla huolellisesti pitäen jalkansa poissa pinnoista. Pekalla oli pinnoista muisto, joka säilyi hänen mielessään elämänsä mitan. Kajaanissa kesällä, Ville oli tekemässä sijaisuutta postissa, Sirkka matkusti Lahdesta junalla lasten kanssa. Olivat menossa uimarannalle, isä ja poika. Pihasta päästiin tielle, silloin jalkaterä kääntyi pinnoihin. Onneksi vauhti ei vielä ollut kova, meno pysähtyi, Pekka parkaisi ja konttasi itkien takaisin pihaan.

Möysästä kohti Kymijärveä, matkalla iso alamäki ja ylämäki. Rautatie tuli lähelle maantietä, siitä tasoristeyksen yli oikealle ja tie pieneni, kapeni. Tuttua kovin, oli siitä menty Koivukalliolle Kymin rannalle. Oikealla väikkyi vesi, pihatie vei kallion sivusta rantaan kaksikerroksisen puisen huvilan luo. Täällä kaksi Sirkkaa alkoivat kovaäänisen tervehtimisen ja juttelun, Ville ja Sulo tervehtivät hymyillen. Aaltosten lapset tulivat rannasta juttelemaan. Jaakko hieman vanhempana ja kokeneempana oli rauhallisempi kuin veljensä ja sisarensa. Aikuisilla oli omat menonsa, asettautuivat sisälle keittiöön ja saunan lämmitykseen. Kitillä oli asiaa Anulle. Pojat istuivat rannan uima-altaan reunalle loiskuttelemaan jalkojaan. "Katos, tässä on tällaiset lasit, niiden avulla näkee veden alla hyvin." Jaakko näytti uimamaskia, musta kuminen ja lasinen silmikko. Pekka hyppäsi altaaseen ja alkoi sovittaa maskia naamalleen. Nopeasti lasi huurtui sisäpuolelta, sitä täytyi hinkata sormella puhtaaksi. "Tämä huurtuu, ei tällä mitään näe." "Tiedän kyllä keinon, mutta en taida sitä sanoa, se on sellainen hieman epähieno." "No mikä se sitten on?" "Sylkäise sinne lasin sisäpinnalle ja levitä sylki tasaisesti, niin lasi ei huurru." Sanoi Jaakko kuitenkin neuvonsa, joka ihme kyllä tepsi. Sauna oli lämminnyt tuliaiskahvia juodessa, sinne lauteille istuttiin katselemaan ikkunasta järvelle. Miehet vihtoivat, pojat kyyristelivät. "Minä rakenna omakotitalon tuonne kalliolle, piirustukset on jo, siihen eteen tulee autotalli." "On siinä kyllä hyvä paikka, millainen aikataulu sinulla on?" "Heti kun luvat ovat valmiina, niin aloitamme." Lähtivät uimaan, Ville hyppeli yhdellä jalalla taitavasti, sota oli vienyt vasemman säären puolivälistä. "Meidän moottorivene on tuolla ajokunnossa, mutta ei sillä paljon ole nyt ollut käyttöä. Keväällä sitä kunnostettaessa täytyi raapia pohjaa puhtaaksi uuden maalin tieltä. Kai siitä joitain hippusia sitten kulkeutui vastarannalle, kuului sieltä valitusta. Edellisenä keväänä emme olleet vielä tehneet sille mitään, tuuli kait levitti koivun roskia järveä ympäri, niin silloin kuului taas vastarannalta, että me sen saimme aikaan." Miehiä nauratti.

Illalla hämy levisi, nuotio pihalla valaisi ja lämmitti. Pirkkokin oli paikalla, vanhin lapsista. Siinä istuttiin piirissä makkaratulella. Sulo lisäili puita, "Tässä on hieman liian pitkä, täytyypä katkaista se." Hän napautti kirveellä oksan kahtia. "Käy se katkaiseminen näinkin," sanoi Ville napatessaan karahkan käteensä. Hän löi sen poikki vasten vasenta säärtään, naps. "Voi kauheata, eikö se satu kauheasti?" hämmästeli Pirkko. Ei kukaan selittänyt Villen puujalkaa.

Ylätalo rakentui, keittiön pöydän ääressä näkyi hyvin matala autotallin katto. Se oli valettu betonista, ristikon siihen oli leikannut ja sidellyt Paavo. Hyvin se tehtävänsä täytti, taisi Sulo olla siitä työstä mielissään. Sirkka esitteli katkaisijoiden paikkoja oven pielessä. "Sain käydä sähkömiehen kanssa ottelun, ennen kuin hän suostui asentamaan katkaisimet näin alas oven pieleen. Minä selitin, että kun tulen kädet täynnä tavaraa, niin minun on helppo takapuolella sytyttää valot." Hän näytti ja nauroi, huvitti se muitakin. "Sähkömies valitti, ettei kukaan niitä niin alas asenna, uskoi lopulta." Koivukallio oli rakennettu. Talo kallion päällä, osin rinteeseen upotettuna oli pitkän urakan pääte. Sulo ja Sirkka olivat aloittaneet kuorma-auton lavalla yöt nukkuen ja päivisin tavaraa raijaten, alarakennus kohosi, kunnes siellä nukuttiin ja syötiin. Siirtyminen uuteen oli riemukas saavutettu tavoite. Tontti aidattiin verkkoaidalla, tielle tuli iso portti. Paavo sai koiran, Sarin. Sen kouluttaminen oli hänen työtään, tavoite oli verovapaus. Pekka kävi sitä katsomassa, koiraa ja kouluttamista. Pentu oli välillä riehakas, ei totellut Paavoa, kun tämä lapioi rannassa. Se hyppäsi santalapiollisen kimppuun leikkien. Salamana Paavo kuritti sitä ja korosti ei sanaa. "Tässä täytyy olla aivan johdonmukainen, ei voi sekä kieltää että sallia." "Hyvinhän tuo näyttää menevän, sinä olet kuulemma kouluttanut siitä jälkikoiraa. Miten se sujuu?" "Hyvin on mennyt, me voisimme lähteä koettamaan, niin näet." He kävelivät ulos portista kolmistaan, etenivät tietä mäen päälle ja siitä vasemmalle metsän ja pellon rajalle. "Minä menen ensin. Pidä sinä Saria niin, ettei se näe minne minä menen. Minä teen lenkin tuolla pellolla ja jään oikealle ojaan odottamaan. Lähetät sen, kun olen valmis." Pekka katseli Paavon etenemistä ja kaartelua. Viimein käsi heilahti ja Paavo kumartui näkymättömäksi. Käskyn saatuaan: "Hae Paavo!" syöksyi koira jäljelle kuono maassa. Ripeästi se eteni, välillä hieman kuonoaan nostaen, tarkalleen jälkijonoa tutkaten. Paavo löytyi helposti. "Tämä on tehtävä, jonka jälkeen koiran on saatava kiitos hyästä suorituksesta. Meillä on verokoe kohta, siellä tuomarit arvioivat sen selviytymistä, toivon mukaan se menee läpi."

Alkoi olla ilta, nuoret olivat lähdössä Lahteen iltaa viettämään. Koivukalliolta oli matkaa useita kilometrejä keskustaan saakka. Pekkaa oli kotona varoiteltu olemaan kunnolla. "Jaakko on sitten kasvanut herrasmieheksi, niin katso nyt ettet siellä riehaa." "Niin miten kasvanut, miten sitten, pitkät housut ja kravatti?" Pekkaa tuo askarrutti, lupasi tieten olla esiintymättä. Aaltosen Sirkka paimensi nuoria valmiiksi, Kiti, Pekka, Anu ja Paavo saisivat kyydin Jaakolta. "Ei tässä niin hätää ole, vaikka Jaakko on jo hieman myöhässä. Kyllä hän on Hilven kanssa niin pitkään ollut, ettei tästä eroa tule." Pääsivät matkaan, Jaakkokin tavoitti Hilven, eikä ole hänestä irrottanutkaan.