Kävelyllä -60 l

Kuljimme kaksin

Ajelin polkupyörällä, ylitin Vammaskosken sillan, ohi Uosson risteyksen ja edelleen Tyrvään asemalle päin. Liekoranta jäi vasemmalle ja edessä oli vaneritehdas. Ylitin junaradan ja laskettelin Kumitehtaan sivuitse Nuupalaan ja kohta Vaununperälle. Paula olikin pihamaalla, laitoin pyöräni talon seinustalle.

- Lähdetään kävelemään pelloille ja katselemaan viljelyksiä. Se sopikin minulle hyvin.

- Onko sinulla mielessää jokin kohde?

- Ei ole, mutta voidaanhan me jossakin käydäkin.

Astelimme ratastien poikki, navetan päädystä karttatielle. Vasemmalla oli iso suuli, pieni savusauna ja kookas pärekattoinen riihi.

- Kurkataas sisälle, olitkos sinä koskaan riihessä syksyllä puimassa?

- En ollut, ei riihtä enää minun aikanani ole käytetty, mutta isä on kyllä siellä kuivattanut ja puinut.

Kynnyksenä oli mahtavat lankut, oikeastaan puolikkaat hirret. Ne menivät läpi rakennuksen osana lattiaa. Silmät eivät aluksi nähneet oikein mitään. Sisälle astuessani aloin nähdä seinien ja katon mustuudessa. Vasemmalla oli suuri tiilinen kiuas, metriset halot mahtuivat sen pesään.

- On täällä väkevä tuoksu vieläkin, hurjia nämä lattialankut. Seinät ovat aivan ehjät ja kuivat. Voisi tästä mökin hyvin rakentaa.

- Ei näin nokisia hirsiä voi mihinkään käyttää.

- Kyllä vaan voisi, saa ne pestyä ja harjattua puhtaiksi, tai ainakin isoin lika lähtisi. Katselin orsia, nekin olivat aivan mustia. Oikealla puolella hirsissä oli aukko, sen takana oli suuli. Sinne viskattiin oljet, kunhan ne ensin oli varstoilla puhdistetut jyvistä.

- Nykyään sinne ajetaan heinät, jos eivät kaikki puimasuuliin mahdu.

Matkamme jatkui karttatietä. Siinä oli kaksi vähäistä kärryn pyörien jälkeä ja niiden välissä kasvoi heinää. Oikealla näkyi haavikko. Se oli paltojen korkeimmalla kohdalla. Sinne puiden laitamille oli kangerrettu isoja kiviä pellosta. Muutamia näkyi vielä jääneen haavikon takana olevalla kaistaleella.

Pysähdyimme seisomaan runkoihin nojaten. Alamäkeen kohti Putajan tietä ulottuivat Innanmaan pellot. Viimeinen kärki oli tiessä kiinni. Enimmäkseen siinä kasvoi heinää. Tilalla oli vielä muutama lypsävä. Niille hyvin riitti peltojen heinä ruuaksi ja laitumeksi. Siellä alhaalla tien laidassa oli taksiautoilija Toivo Tuomen tilan rakennukset. Punatiilinen navetta ja kaksikerroksinen rintamamiestalo vaaleana erottuivat hyvin. Tuomen pellot olivat molemmin puolin Putajan tietä, enimmät Vaunujoen puolella.

- Oletkos ajatellut tilan kohtaloa Valtterin jälkeen? Onko pojista jompikumpi kiinnostunut jatkajaksi?

- Ei ole, Markuksella on omat opintonsa, rakennusalalle hän taitaa tahtoa. Antti taas olisi kyllä rauhallisena hyvä ehdokas, muttei taida hänelläkään halua olla.

- Tila on siinä vaiheessa, että uudistuksia täytyisi tehdä, pellot salaojittaa, navetta korjata. Ei taida Valtteri enää sellaiseen ryhtyä.

- Ei kyllä, isä on jo liian vanha. Olen minä sitä ajatellut. Kait hän vuokraa maat ja asuu itse taloa.

- Ei sekään huono vaihtoehto ole.

Jatkoimme rajaojalle. Kovin oli umpeen kasvanut ja matala. Rajakivi oli kumollaan. Tie vei Ojansivun talolle. Heillä oli lehmiä, vanhaemäntä ja pojat pitivät taloa. Tie kulki ojan vartta Vaunujoelle. Oikeastaan se oli joen haara. Siihen oli syöpynyt satojen vuosien aikana oikein laakso. Sen kaltaalle oli rakennettu muutamia taloja. Myös niissä pidettiin lehmiä elannoksi. Emme menneet niitä kohti, vaan jatkoimme suoraan joen toiselle puolelle kohti Sydänmaata. Silläkin puolella oli taloja, Mäntysaari ja pari muuta pienenpää asumusta. Tulimme rajalle, siitä eteenpäin kuljimme Innanmaan metsässä. Suuret kuuset varjostivat meitä astellessamme polkua. Edessä aukeni Sydänmaan pellot, sarkaojissa nekin. Pellolla kävellessämme edessä näkyi kaksi suulia. Oikealla oleva oli keskellä peltoja, pienessä mäntyjä kasvavassa saarekkeessa. Toinen oli etäämmällä pellon laidassa. Pujahdimme ensimmäisen suulin ovesta heinien tuoksuun. Takamaat olivat kaikki heinällä. Hevosella heinät ajettiin talvella kartanolle. Matka oli lyhyt, pian sieltä kuorma tuli kotiin. Makailimme heinissä, Vedin tuoksua sisääni, maaseudun, elämän väkevää hajua.

Palailimme hiljalleen takaisin metsän laitaan. Maasto oli hieman noussut Putajan tieltä. Siihenkin, metsän ja tien väliin oli rakennettu muutama talo, niissäkin joissain navetta ja lehmiä. Putajan tien alapuolella oli Mustanojan kookas päärakennus. Ylitimme taas joen haaran ja laskeuduimme kulkemaan sen vartta. Siinä oli edessä talo ja pihassa ihmiset istuivat juttelemassa. Välimäki.

Etukuormaaja -70 l

Kaivurin olin saanut hyvään kuntoon, oli aika saada traktorin etupäähänkin lisälaite. Ajelin Mäkisille Vaununperän tiehaaraan. Heillä oli melkoinen halli ja suuri määrä kalustoa, traktoreita ja metsäkoneita. Olin nähnyt siellä keltaisen kuormaajan ja siinä hyvän santakauhan. Aarne oli kotona.

- Terve, sinä oletkin koneita korjaamassa, mikäs nyt on menossa?

- Morjens, tässä katselen vanhan Valmetin letkuja ja vaihtelen öljyt, pääsee sitten taas tälläkin metsään.

- Se onkin aikamoinen peli, kasaatko silläkin tien varteen?

- No ei, tämä on enemmän massan ajoon, ja voi tätä käyttää esikasaamiseen metsässä. Varsinainen tukkikone on siten tehokkaammassa käytössä.

- Kyllä vain, ja sinulla on sitten ajurikin mukana pelissä. Kuules, minä ostan sinulta tuon keltaisen etukuormaajan ja sen kauhan, jos vain myyt.

- No kyllä se on minulle tarpeeton, kylläs sen saat. Mennääs katsomaan sitä.

Kävelimme hallin nurkalle ja kiskoimme romut päältä pois. Olihan se aika rupinen, mutta sopisi kyllä niihin töihin, mihin sitä tarvitsen. Ei Aarne siitä kovaa hintaa pitänyt, saimme kaupat valmiiksi. Minä lupasin hakea kuormaajan seuraavana päivänä. Kävelimme takaisin hallille.

- Minä tilasin sähkömiehen laittamaan valot kuntoon, kun niitä hommia en saa itse tehdä. No mies tuli ja aloitti työt. Kun tulin niitä katsomaan, niin käskin heti purkaa ja aloittaa asentamisen toiseen paikkaan. Sähkömiehet kun ovat aika kovapäistä porukkaa, niin tämäkin itse päätti mihin johdot veti ja kytkimet asensi. Kun olin antanut korjausmääräyksen, niin alkoi vasaroida juuri asennettuja ja uusia kytkimiä hajalle. Ne olivat porsliinia. Ensimmäinen hajosi ja minä sanoin siihen.

- Itse saat jokaisen hajoittamasi maksaa, minulta ei niihin rahaa tule.

Alkoi sähkäri sitten purkaa ruuvimeisselillä asennuksiaan ja säästi kytkimet uuteen asennukseen. Ajattele nyt, hajotti uusia vehkeitä, ei kyllä minun rahoillani.

- On ne aika poikia, samaa olen minä nähnyt. Eivät koskaan käytä vanhoja osia. Nämä eivät kyllä olleetkaan vanhoja. Itse oli just ne kiinnittänyt.

- Katsos, asensin tänne lämmitykseen kaminan, käytän siinä jäteöljyä. Sitä tulee minulle aika paljon, hyvääkin öljyä hydrauliikasta. Siinä palaa kaikki.

- Hyvä kun saat ne hyödynnettyä, vaan voi siihen joku tarkastaja puuttua.

- Mitä se niille kuuluu, pysyköön pois täältä.

Palasin toisena päivänä Mäkisille traktorilla. Aikomukseni oli ottaa kuormaaja kyytiin. Sitä ei näkynyt. Aarnen isä olikin raahannut sen koppiin lukkojen taakse. Olin kuormaajasta puhellut hänen kanssaan muutamaa päivää aikaisemmin, kun Aarne ei ollut kotona. Eikö sitten ollut tuntenut minua, en tiedä. Onneksi Aarne oli sisällä, ja saimme asennettua laitteen traktorin etupäähän. Hydrauliletku tuli kiinni, ja pumppu oli uusi. Vedin vivusta kopissa, ja kuormaaja nousi hyvin ylös. Muuta toimintaa siinä ei ollutkaan, ylös paineella ja alas painovoimalla. Kauhaan kulki teräsvaijeri kopista. Kauhan keskellä sen takana oli lukkosalpa, kieli, joka piti kauhaa paikoillaan. Vivusta kiskaisemalla kauha kippasi ja pudotti lastinsa.

- Kyllähän hydraulinen kauhan kääntö olisi hyvä, mutta kyllä tälläkin pärjää. Täytyy vaan rasvata salpaa, jotta se liikkuu keveästi.

- Jos meinaat peräkärryyn lastata, niin täytyy olla tarkkana hiekan kanssa, ettei kauha jysähdä kärryn laitaan, kun tyhjennät sen.

Sellaista en ollut ennen tehnyt, kaikki työ oli minulle uutta. Intoa kyllä oli. Kotona harjoittelin kuormaajan käyttöä. Työnsin pellon laidassa kauhaa maahan ja koetin saada lastin multaa. Mietin miten päin kuormaajaa käyttämällä saan kauhan parhaiten täyteen. Pienellä vaihteella painoin eteenpäin, samalla nostin kuormainta varovasti. Vastus kasvoi, ja etupyörät nousivat ilmaan.

- Aivan päinvastoin mitä ajattelin, pitoa kyllä tuli takapyöriin, mutta kauha ei tunkeutunut maahan.

Koetin sitten niin, että kauhaan tuli ensin multaa, ja sitten laskin kuormaajan varsia varovasti alemmas. Silloin kauha täyttyi, ja etupyörät pysyivät maassa.

- Tässäkin käytäntö opetti. Ajan nyt tuonne roskamontulle.

Valtteri oli kaivanut suuren kuopan riihen taakse keskelle peltoa karttatien varteen. Sinne oli kertynyt vaikka mitä, risoista tynnyreistä vanhaan piikkilankaan. Kaiken lisäksi monttu oli täynnä vettä. Hyvin se oli tehtävänsä täyttänyt, mutta nyt se oli vain tiellä. Aloin täyttää monttua kuormaimella. Laidalta vyörytin maata kuoppaan. Romut alkoivat peittyä ja tiivistyä maan painosta. Minun täytyi hakea lasteja kauhaan laajemmalta alalta. Näin paikalle ei jäänyt painannetta. Lopulta ajoin traktorilla yli montun ja tiivistin näin romuja tiukkaan. Takaperin kauha maassa ajaen sain pellon tasoitettua. Ei jäisi siihen sitten keväällä vesi seisomaan.

- Voin kyllä joutua vielä ajamaan maata lisää tähän, jää nähtäväksi. Lähdenkin käymään Lehtimäessä. Heikin ja Ilmin kanssa on hauska jutella, ja olihan siellä navetan takana sontaurakka.

Olin luvannut tulla ajamaan lehmien sontapatteria etäämmäs navetan seinästä.

- Morjens, tulin etukuormaajan kanssa katsomaan, saanko patteria siirrettyä.

- Hei, mennääs katsomaan, sinulla on uusi kuormaaja.

- Joo, sain ostaa Aarnen vanhan, kyllä tällä vielä töitä tekee.

Kävelimme navetan taakse. Siellä oli korkea patteri, hyvin vetinen, seinän vierestä.

- Tämä onkin paha paikka, mitenhän pyörät pitää tässä, täytyy koittaa.

Ajoin traktorin sontakasan taakse. Laskin kauhan ja koetin edetä. Sonta oli tiivistä, sain sitä kauhan täys. Se piti viedä edemmäs ja kipata siihen. Muutama kasa siirtyikin, mutta sitten maa oli lillinkiä, eikä Fordson Majorin kuluneet takarenkaat saaneet pitoa lukkoperälläkään. Takavarsissa olisi pitänyt olla iso paino. Sitä minulla ei ollut.

- Tämä on liian työlästä näin, minä vaihdan kaivuriin, ja jätän etukuormaajan pois. En kyllä tänään enää ehdi, täytyy mennä ruokkimaan kanat ja keräämään munat.

- Mennääs ny ensin kuitenkin kahville. Katotaan sitten.

Ilmi olikin jo kahvin keitossa, kun astelimme sisälle. Pannu kuumeni hellalla ja hän lisäsi puita pesään. Kupit olikin jo pöydässä, siihen emäntä kiikutti pitkopullaa, itse leivottua. Kävimme pöytään keittiössä. Sen ikkunoista aukeni kahteen suuntaan näkymät tilan pihalle, vainioille, navetalle ja Lehtisen tilalle. Ryystimme kupeista, kastoimme nisusta ja teimme uusia suunnitelmia.

Kaivurilla kaivamassa -70 l

Fordson Majorin perässä oli kaivinkone, Hydro Master. Kiinnitin sen kolmesta pisteestä traktorin taakse, nostovarsiin ja työntötankoon. Lisäksi kiinnitin hydrauliletkun. Sekin tuli traktorin taakse pikaliittimellä painaen. Kaivurin mukana tuli hydraulipumppu kiinni koneen kylkeen. Pumppu kehitti paineen putkistoon, ja venttiilipöydästä sitten vipuja vedellen tai työntäen sain kaivinkoneen tekemään mitä tahdoin. Vipuja oli kymmenen, viisi kummallekin kädelle. Nostin vipua vetäen kaivurin ilmaan. Samalla kiristin kaivurin jalat yläasentoon. Edessä täytyi olla vastapainoa varten teline, muutoin traktori olisi voinut kellahtaa selälleen. Lehtimäen Heikin sorakuopalle tuli Virtasen miehet peräkärryllään, ja luvuton määrä katselijoita. Sana oli kiertänyt kylällä. Ajoin traktorin montun ylälaidalle, painoin tassut tukevasti maahan, siirryin istumaan pienelle penkille kopin takaosaan kasvot kaivuriin päin. Osmo ajoi peräkärryn hollille, minä päästin nostovarren suorana alas soraikkoonja vedin vivusta kauhaa itseäni päin, samalla nostaen kaivuuvartta. Kauhaan tuli pieni lasti, ohjasin sen peräkärryyn. Usi lasti ja kärry alkoi hiljakseen täyttyä. Olin tyytymätön koneen voimaan, joten lisäsin käsikaasulla tehoja. Musta savu nousi pakoputkesta vastuksen kasvaessa. Heikki kävi supattamassa korvaani: - Nyt tuli oikein kaivurimieskin katsomaan, Visurin Heimo. Laskin taas varren suorana kauhan maahan, miutta en saanut kauhaa kuitenkaan tunkeutumaan soran sisään syvälle. Hieman alkoi harmittaa. Lisäsin kaasua, kone huusi ja nostovarsi liikkui liukkaammin. Tyhjennyksen jälkeen työnsin varren vauhdilla alas. Kauhan piikit kiljahtivat kivien lomassa ja minä aloin vetämisen. Ei siitä oikein mitään hyötyä ollut, mutta meteli oli melkoinen. Yritin uudelleen saada kauhan uppoamaan kovalla vauhdilla, kolina oli kova mutta saalis huono. Sain kuitenkin kaivuu-urakkani tehtyä ja näytös päättyi.

Virtasen miehet tulivat seuraavana päivänä tanhualle, menimme yhdessä katsomaan kaivuria.

- Tässä on nyt kaksi asiaa, aloitti Osmo, ensimmäinen on tuo hydraulipumppu. Se taitaa olla aikansa jauhanut, kun sieltä ei oikein tehoja irronnut kovasta kaasusta huolimatta. Katselin sinistä mötikkää.

- Voikos sille tehdä jotain?

- Kyllä nyt on mentävä käymään Vammaksella korjaamopuolella. Minulla on siellä kiikarissa muutamakin kaivurin nostovarsi. Ne ovat korjaamon ulkopuolella heinikossa jo maahan miltei vajonneina. Sitten voimme kysellä korjattua pumppua.

- Selvä, mennääs vaan. Mikä se toinen juttu oli? Hannu katseli venttiilipöytää.

- Katsos, tässä on tällainen kuristaja. Sitä kääntämällä paine putkistossa kasvaa, samalla koneen voima.

- Jahas, tempaistaan siitä voimaa mukaan.

- Ei nyt vielä, kyllä se pumppu täytyy ensin saada kuntoon, tämä on vasta hienosäätöä.

Aamulla olimme Vammaksen portilla, pääsimme sisään ja astelimme korjaamolle. Siinä ne olivat, kaivinvarret, juuri ja juuri näkyvissä. Katselimme niitä, ja Osmo pääsi ääneen.

- Siinä ne ovat olleet jo monta vuotta, ovat aivan romua tehtaalle, mutta minulta kyllä pyytävät kovaa hintaa.

Saimme asiamme toimitettua, korjaamolla oli rauhallinen meininki. Työnjohtaja kerkisi meidän kanssa jutella ja kuunnella ehdotuksiamme.

- Kyllä sinulle pumppu löytyy, se on kasattu uudelleen, siinä on kyllä sinulle puhtia tarpeeksi. Tuo sitten vanha pumppu taas tänne ensi kerralla. Saat siitä sitten hyvitystä.

Ajlimme Vaununperälle tyytyväisen jännittyneinä. Kopsautimme vanhan pumpun irti ja uuden tilalle. Hyppäsin koppiin ja ajoimme suunnitelman mukaan Virtasen peltotien levennykseen. Minä siihen lupasin mukaan kaivurilla, pojaat kun taas minua auttelivat. Kaukosen kaupan kohdalta oikealle mäkeen. Nytkyttelin hiljalleen puiden väleistä ja kiviä kierrellen aloituspaikkaan. Minulla oli jakoavain mukana. Tassut maahan, puomi ylös ja kauha ison kiven taakse. Jyräytin koneeseen kierroksia, vedin venttiilistä itseeni päin, puomi liikahti, kauha otti kovan otteen kiven kyljestä ja voima loppui. Kivi vain nytkähti, mutta ei irronnut. Otin jakoavaimen käteeni ja kiristin letkupainetta. Uudelleen kiven kimppuun. Sieltä se nousi kuin juustoa olisin leikannut. Ihastuneena tapahtumaan annoin kiven tulla aivan kintuille. Vastus kasvoi mahdottomaksi, ja hydrauliletku pamahti halki kuuman öljyn ruiskutessa ympäriinsä.

- Taisit nyt kyllä vääntää liikaa voimaa, minä katselin kun iso kivi liikkui kuin ilmaa. Olisi pitänyt päästää ennen kiven törmäämistä jalkoihin.

- Perskules, kun kerrankin olisi työ sujunut. Hyppäsin alas ja irroitin hajonneen letkun molemmista päistä.

- Katsos, meilläkin letkut välillä hajoavat, nyt täytyy leikata tuo hajonnut osa pois, rautasahalla. Sitten vuolet kumipäällysteen siitä päästä sen matkaa, että saat letkun työnnettyä liittimeen.

- Joo, mennääs meille, kun tästä on lyhyt matka, mulla on siellä rautasaha. Letku tuli lyhennettyä, onneksi sen mitta vielä piisasi.

- Sun täytyy pitää varalla letkua ja hyväteräinen kirves. Katsos, työmies huitaisee kirveellä kannon päällä letkun poikki. Ja kerralla, jotta teräslangat katkeavat sen verran suoraan, että liitoksen voi tehdä.

- Jahas, taas tuli asiaa Vammakselle.