Oppikoulussa 1960
luvulla oli kuumaa syksyisin. Siihen vaikutti kaksi asiaa, joihin
kumpaankaan emme voineet vaikuttaa. Ensimmäinen oli auringon kuuma
väreily järvien pinnoilla, toinen oli alkava murrosikä. Aloimme
laajentaa elinpiiriämme tytöt mielessä. Ensimmäisen kerran
menimme Ellivuoren suurlavalle polkupyörillä. Matka sujui mukavasti
porukassa. Jätimme pyörämme kentälle lavarakennuksen alapuolelle.
Tansseja olimme käyneet katsomassa aikaisemmin Vihattulan
juhannuslavalla. Silloin meille riitti kiertely lavan ympärillä ja
katselu, kuinka sulavakäytöksiset herrasmiehet pokkasivat tytöille
lavan ulkopuolella, maksoivat sitten kappaleen noustessaan portaita.
Siihen se johti, että aloimme tapaamisissamme harjoitella tanssia.
Kutsuttuna olivat tytöt ja pojat. Minä saatoin onnekkaana
harjoitella askelia sisareni Kitin kanssa. Polkupyörästä
hyppäsimme linja-autoon lavalle mennessämme. Reviirimme laajeni
mopojen ja moottoripyörien ansiosta. Päristelimme voiman tunteessa
kymmeniä kilometrejä uusia teitä, aina Lauttakylään saakka.
Koulussa keksimme
kaikkea muuta kuin opetuksen seuraamista. Kirjelappuset kiersivät
kädestä käteen, suhisimme ja ilmeilimme. Opettajamme olivat varsin
rauhallisia ja katsoivat sormiensa läpi touhujamme. Joskus kuitenkin
kysyivät juuri siltä pulpetissa nurinpäin katselevalta veijarilta
opetukseen liittyvän kysymyksen. Meille siunaantui melkoinen määrä
sijaisia katederille kyselemään aluksi nimiämme. Piirsivät
oppilaskartan, ja kyselivät sitten nimillä kartasta katsellen.
Järvisen Pertin kanssa vaihdoimme nimiä, täydestä meni.
Matematiikka meni joten kuten keskikoulussa Justuksen opettaessa.
Tilanne muuttui lukiossa. Allan Friman alkoi meitä ohjata eteenpäin,
mukaan tuli derivaatat, sinit, kosinit, laskutikku ja likiarvot.
Pertti oli minua parempi matematiikassa, muutoinkin hulluttelimme
vapaa-ajalla keskenämme, niin solahdin iltaisin tai vapaatuntisin
hänen luokseen tekemään tehtäviä. Meitä oppilaita alkoi olla
koulu täynnä, luokilla ei aina ollut omaa tilaa, vaan kiersimme
reppujemme kanssa ympäri koulua. Tästä lukujärjestyksen tekemisen
vaikeudesta kait sitten johtuivat nuo vapaatunnit päivällä.
Yleensä niitä oli vain yksi, mutta muistelen joskus saaneeni
kahdenkin tunnin vapaan. Menimme Pertin huoneeseen, avasimme kirjan
ja aloimme pähkäillä vuorossa olevia tehtäviä. Hyvinhän siinä
kävi, Pertti laski ja minä kopsasin. Joskus hän kurkkasi
vastauskirjasta ratkaisun, ja se sitten johdatti maaliin.
Järvisillä oli
autoliike isossa hallissa, alakerrassa oli korjaamo, ja myytävät
autot olivat siisteissä riveissä ylhäällä. Siellä me usein
katselimme eri pelejä ja seurasimme joskus kauppojen tekoa. Tuomo
oli armoitettu kauppamies, olihan hän sitä tehnyt ruokakaupasta
alkaen. Lieni veren perintöä Järvisillä tuo myynti, Järvisen
urheiluliike oli tien toisella puolella.
Minä sain
ensimmäisen pyöräni, satapiikkisen venäläisen Tähden. Pertti
sai myös pienimoottorisen pyörän. Me sitten päristelimme
Ellivuoreen lauantai-iltana. Sinne johti Vammalasta katkeamaton
autoletka. Hukkasen jälkeen tie oli santainen, ja pöly nousi
pyörimään puiden lehvistöön. Se ei meitä haitannut.
Pirunvuorelle johtavan polun ohi, Vitikan ohi, hetki järvimaisemaa
ja Ellivuoren laakso avautui eteemme. Autot jäivät riveihin
alamaastoon, ja sinne sivuun mekin pyörämme jätimme. Nousimme ylös
lavalle jo kovinkin kokeneina. Huimaava määrä nuoria naisia ja
teinejä täyttivät takaseinän. Siinä lavan keskellä sitten
seisoimme me naisten rivejä tarkkaillen. Aina kappaleen alkaessa
soida minä ponkaisin ensimmäisten joukossa hakemaan tanssiin
ennalta katsomaani tyttöä. Minulta sujui jo valssi, tango,
jenkkakin sekä chatchaa. Kävimme Pertin kanssa jäähdyttelemässä
ulkona. Katselimme vanhempien poikien touhuja ja kuuntelimme heidän
juttujaan. Jokunen heistä oli hieman maistissa, autossa oli pullo
piilossa. Vammalan poliisit partioivat myös paikalla kahteen
mieheen, hyvin rauhallisina. Me sen sijaan kävimme juomassa
limpparit.
Pois lähtiessämme
illan jo tummentuessa Pertin pyörä ei lähtenyt millään käyntiin.
Minun pelini käynnistyi. Mietimme mitä tehdä.
- Voisithan sinä
tulla minun takana.
- En haluaisi jättää
pyörää tänne. Katsellaan tuleeko tänne tuttuja, joilta saisimme
apua.
Näin kävikin, yksi
tutuista sitten osasi avata tulpan, putsata sen, ja pyörä pärähti
käyntiin.
Minä menin
seuraavana maanantaina Järvisille. Tuomo seisoi keskellä pihaa ja
nauroi ääneen.
- Vai luulitte te,
että joku olisi kussut tankkiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti