Tammisen talo -60 l

Hiekkapäällysteinen Vammaskosken silta vuonna 1954, komeat kiviset tolpat molemmin puolin ja paksut vaakasuorat rautaputket olivat ensimmäiset mieleen jääneet kohteet. Järvet oikealla ja vasemmalla ja sitten kirkko kiiltävine kuparikattoineen, ne huomasin seuraavaksi. Asettauduimme postitaloon asumaan, kirkon puoleiseen päähän. Kävellen ylös Puistokatua ja takaisin alas Marttilankatua Vammalan kauppala oli kierretty. Puisia taloja isoine pihoineen, muutama kivitalo pölyisten raittien varrella. Tyrvään Yhteiskoulu, komea nelikerroksinen rakennus Rautaveden puolella liki rantaa tuli myöhempinä vuosina hyvin tutuksi. Postille päin oli ensin Suvannon kirjakauppa, sitten tien yli ja Tammisten pitkä kaksikerroksinen hirsitalo aivan rantaan saakka ulottuvan tontin yläpäässä. Näitä näkymiä kuljen edelleen, mikään ei ole muuttunut, vain kioski Puukstaavin ja Herra Hakkaraisen talojen välistä on poissa. Tien toisella puolella osa puutaloista on jo purettu, mutta onneksi muutama on vielä jäljellä. Apteekin talo vastapäätä Tammisia on paikallaan, seuraavat kaksi komeaa puutaloa ovat poissa, Tyrvään Mantan ja hänen tyttärensä Huldan, samoin rivi puisia omakotitaloja Yhteiskoulua vastapäätä, viimeisenä Tähdön maalikauppa.

Siinä oli koulutieni vuodesta 1956. Kuljin aina tien vasemmalla puolella, mennen ja tullen, kait se oli hieman lyhyempi kuin Kosken sekatavarakaupan puoli. Tammisen lapset tulivat nopeasti tutuiksi, Raimon kanssa istuin samassa luokassa keskikoulussa. Hänen lempinimensä oli Jallu. Muut lapset olivat Marja-Liisa ja Kirsti. Kari syntyi Tammisille 1955. Hänen syntymisensä oli syynä minun vierailuun heillä jouluaattona. Tyrvään Metsänpojat perusti pukkipalvelun, keskuksena tietenkin Kolo kauppalantalon kellarissa. Olin saanut useita kohteita hoidettavakseni. Yksi oli Tammiset. Laitoimme pukin vetimet yllemme, punaisen kaavun, hiippalakin, saappaat, kepin. Kasvot peitettiin melkein kokonaan ja siihen sopi hyvin tekoparta. Kuminauhalla se asetettiin niskan taakse. Kauppalan kadut olivat aivan autiot, vain pukit liikkuivat. Illan hämärässä kapusin Tammisille talon toiseen kerrokseen, kaupan yläpuolelle. Kop kop oveen, ja Marja-Liisa tuli avaamaan. Myös Kirsti ja Raimo pyörivät siinä. Kuulin Kirstin kysyvän, kuka se on. Marja-Liisa tuijotti kasvojani aivan läheltä ja kuiskasi, Turtiaisen Pekka, tunnen isosta nenästä. Hieman se laski mielialaani. Ei nenäni, vaan tuntemattomuuden suojan katoaminen. Vein kuitenkin osani maaliin saakka. Jotenkin ajattelin klaaraavani, enkä kysynytkään kilteistä lapsista mitään. Töräytin sen sijaan äiti Hilkkaa katsoen, onkos äiti ollut kiltti. Ei hän kysymyksestäni pitänyt, mutta en minäkään.

Jallun kanssa kävimme usein pihan makasiineilla. Ne olivat mielenkiintoiset useine huoneineen ja tavaroineen. Punainen ja pitkä rakennus, jossa oli useita isoja ovia. Niistä tavarat saatiin hyvin sisälle ja ulos. Katselimme milloin mitäkin, yhden kerran olimme olevinamme valokuvaajia. Siellä oli punaisia pieniä rullia. Niihin oli pakattu filmit suojaan, ja näitä rullia sitten kääntelimme ja räpsimme kuvia mielessämme.

Kävin myös vaateliikkeessä Jallun kanssa. Siellä oli tuoreen vaatteen miellyttävä, kuin samettinen ilma. Liikkeestä näki ulos kahteen suuntaan, kirjakaupalle ja apteekille sekä Tohtori Heikkilän talolle. Sainko sieltä itselleni uudet housut, se on painunut jo hämärän puolelle.

Kasvoimme murrosikään. Kävimme Kaitasilla, Bio Sammon yläkerrassa. Meitä oli siellä iso joukko nuoria. Levysoittimella soitettiin kappaleita, ja me opettelimme tanssimaan. Siskoni Kiti oli myös siellä, ja meiltä tanssi jo sujui. Olimme kotona harjoitelleet. Uskalsin hakea muitakin tyttöjä. Tammisen Marja-Liisan kanssa tanssimme Moonlight Serenaadin soidessa. Niin se vaikutti minuun, että seuraavana päivänä soitin Marja-Liisalle ja kysyin, lähtisikö hän kanssani kävelylle. Sekös häntä nauratti, olihan hän kaksi vuotta minua vanhempi.