Talvisia lumitöitä ja uusia ideoita -70 l

Palosen Matti soitti. Hän oli töissä Styrox-tehtaalla, Tihveräiseksi me sitä sanoimme.Tehtaalla oli vaikeuksia saada raaka-ainetta koneelle illalla. Aine oli pakattu 200 litran terästynnyreihin, pieniä pyöreitä ryynejä. Koneessa ryynit sitten paisuivat, ja eri suulakkeiden läpi lämpöisenä, oikeastaan kuumana kulkiessaan, niistä muodostui suorakulmaisia isoja rakennuslevyjä.
Meillä on siirtokone rikki, ja tehtaan täytyy pyöriä yölläkin. Voisitko sinä siirtää niitä tynnyreitä varastosta tehtaan lastausluukulle sillä etukuormaajallasi. Siihen kauhaan mahtunee useampikin tynnyri.
Mikäs siinä, koskas minua sitten tarvitaan?
Ajoin traktorini tehtaalle illalla yhdeksäksi. Oikeastaan aika olisi ollut kymmenen, mutta halusin ensin tutustua tilanteeseen. Sisäpihalla oli isot pariovet auki lastisillan yläpuolella. Valot vilkkuivat tehdassalista, ja siellä oli myös minulle luvattu apuri. Hän tuli näyttämään varaston, jonka ovista minun oli otettava tynnyrit kyytiin.
Minä olen sitten vastaanotossa, tänne varastoon saat uuden apurin, voimme aloittaa vaikka heti, kun kerran olet jo paikalla.
Matka oli vain pihan poikki, muutaman kymmenen metriä, mutta ei siitä tynnyreitä kukaan käsin pyöritellyt. Käänsin traktorin varaston ovelle, laski8n kauhan maahan, ja apuri alkoi kierittää raskasta tynnyriä pohjan varassa kallistellen. Tynnyri pyörähti kauhan toiseen kulmaan nätisti pystyssä. Toinen tynnyri losahti sen viereen, ja minä nostin kauhaa. Siihen olisi vielä mahtunut kolmaskin, keskelle, mutta sen pysyminen lumisohjoisessa ja epätasaisessa maassa paikallaan oli epävarmaa. Käänsin traktorin ja ajoin varoen lastaussillalle. Laskin kuormainta hitaasti laiturille, etteivät tynnyrit pyörähtäisi valtoimenaan karkuun. Samoin traktorin kulku oli sovitettava kytkimellä ja jarrulla juuri sopivaksi, ettei pysähdys aiheuttanut nykäystä, jolloin tynnyrit olisivat taas karanneet. Etukuormaajani oli mekaaninen, siinä ei ollut hydraulista kauhan säätöä. Varret kyllä nousivat öljyn voimalla, ja laskeutuivat omalla painollaan venttiiliä vääntämällä. Työ sujui hyvin, aloin voittaa tehtaan koneen vauhdin. Se ahmi tynnyreitä aikas menoa, eikä taukoja saanut tulla. Siis tynnyrit eivät saaneet pyöriä pitkin pihaa.
Traktorin ja kuormaajan yhteispeliä olin jo harjoitellut yhden lumisen vuoden. Ensimmäinen kauhan tyhjennys kotipihassa jymähti jämäkästi, kun vedin vivusta, niin topparipala kauhan takaosassa irrotti kauhan kippaamaan kuormansa vauhdilla. Se oli niin kova, että tyhjä kauha pamautti varsiin niin, että minä pelästyin. Kauha oli tyhjennettävä vain pienellä etäisyydellä kasasta tai kuorma-auton lavasta, ja sitten vasta voi nostaa varret ylös, silloin lumet sujahtivat paikalleen, eikä kauha päässyt valtoimenaan heilahtamaan taakse ja varsiin. Ensimmäinen oppi oli sisäistetty, sitten seuraavaan. Miten pitkälle ojan yli sain lumen kolattua, että vielä pääsisin peruuttamalla takaisin tielle. Takarenkaissa oloi kovat teräspiikkiset ketjut. Lisäksi nostovarsissa oli oltava raskas vastapaino, joka antoi takapyörille hyvän pitovoiman lumeen ja jäähän. Etupyörä kyllä nousi millaisesta ojasta vaan, mutta jos molemmat putosivat ojaan, niin siinä tuli helposti kättenvoiteita. Kyllä silloinkin pääsin ylös, mutta siinä oli helposti hieman heijattava, niin nousu onnistui. Raskaimmat lumityöt oli aina tehtävä pimeällä, sovitut auraukset pitkin Vaununperän ja Pohjpolanjärvenmaan teitä. Ihmisten oli päästävä ajoissa töihin. Samalla tyhjensin monen talon pihan lumesta. Kolmelta yöllä ylös, kävin kurkkaamassa ulko-ovelta, kuinka paljon oli satanut, ja jos sitä oli vaivaksi asti, niin minä lähdin. Tämä kierros vei yleensä kaksi tuntia. Kotona join ja söin aamiaisen ja hyppäsin taas traktorin selkään. Ajoin kaupunkiin ja aurasin siellä autokorjaamon ja Tihveräisen pihan. Sitä perua Matti minulle soitti.
Sain hiljalleen tynnyreitä vietyä varastoon saakka, kone voisi käydä niiden avulla aamuun saakka, jolloin tulisi uusi vuoro. Parina iltana tätä tein. Paasikon Seppo oli myös tehtaalla päivävuorossa, koneen valmispäässä. Kävin häntä katsomassa. Tehtaassa haisi kemikaaleille ja styroksilla. Katselin, kuinka lattialla oli valtavat määrät paisuneita hieman sormen päätä pienempiä styroksipalloja. Seppo selitti niitä pursuavan valmistuksessa helposti, samoin kuin leikatessa syntyi erikokoisia paloja, kaikki lattialle. Siitä ne sitten harjattiin ja laitettiin suuriin muovisäkkeihin.
Mihin nuo menevät?
Kaatopaikalle. Minulla alkoi ajatus pyöriä. Voisinko saada nuo säkit meille? Laittaisin ne suuliin, ja käyttäisin maan parannukseen ja navetan eristykseen.
Kyllä se käy. Minä soitan sinulle, kun kuorma tulee.
Härmän Pentiltä olin saanut nostovarsiin laitettavaan vastapainoon hitsatun rungon. Hän oli itse sen ideoinut ja maatalousoppilaitoksessa sitten ne valmistanut, opettaja kun oli. Minä sen ympärille rakensin kehikon laudoista ja täytin sen betonilla. Naulat olivat vähissä, eikä minulla ollut sopivan isoja kokoja, laita alkoi irvistää. Ajelin saman tien Riutta Jussille, siellä miehet tekijät Jussille uutta taloa. Naureskelivat minun naulojani, tutut miehet. Kestin sen hyvin. Naulasivat laatikon kestäväksi.
Pentti kurvasi kaverinsa kanssa pihaan. Mitäs sinä nyt olet keksinyt? Ihmetteli Pentti, kun katsoi kotisaralla valkoisena leviäviä styroksinpalluroita. Seppo oli hoitanut kuorman minulle niinkuin puhe oli. Rekan nuppi oli aivan täynnä säkkejä. Ne olivat mukavan keveitä nostella suulin suojaan. Olin pyytäessäni niitä heti tiennyt, että koetan pienellä alalla saada raskaan saven hieman kuohkeammaksi. En sitä Sepolle kertonut, mutta nyt saatoin sitten naurattaa Penttiä ja kaveriaan.
Tässä kun kasvatan porkkanaa, niin saan syksyllä nostaa metrisiä keltaisia komeita porkkanoita, kun raskas savi ei niiden kasvua rajoita. Samoin muut juurekset, lanttu ja nauris, punajuuri. Saavat samalla ohikulkijat ihmetellä, kuinka paljon apulantaa minä oikein levitän. Kyllä se sinne sekoittuu kun ajan jousipiikkiäkeellä yli.
Menimme kahville.