Ajan autolla, jossa on tietokone hallitsemassa monia toimintoja, niin monia, että vasta kolmen vuoden jälkeen alan päästä useimmista toiminnoista selville, luulen.
Vaikeinta oli ensin ajaa talliin. Normaalisti pääsin kynnyksen yli ja jarrutin hieman peilien kohdalla, mahtuvatko nekin kolisematta. Nostin jalan jarrulta ja kaasutin hieman. Auto hyppäsi kuin jänis, uudelleen jarrua, uudelleen kaasua, ja uusi hyppy. Mietin jo etten osaa enää edes talliin ajaa. Sain kuitenkin hyppimisen loppumaan ennen seinää. Tähän oli selityksenä mäkilähtöavustin. Vaihde päällä auto pysyi paikoillaan tyhjäkäynnillä, jarrutuksen jälkeen. Siitä se sitten liikahti kaasulla liikkeelle. Tallissa minun liikkeeni olivat vähäisen toleranssin takia liian nopeita auton älylle. Olisi pitänyt hetki odottaa, niin tyhjäkäynti olisi ehtinyt ajaa autoa eteen ilman kaasuakin. Ajattelin naapurien hakevan ajokorttini pois katsellessaan auton hyppyyttämistä.
Bletooth oli seuraava koetin. Pyysin Jukkaa katsomaan uutta peliäni. Hän istahti kuskin paikalle ja alkoi asentaa kännykkääni auton kanssa pariksi. Sitten menimme kahville, kun ei kerran onnistunut. Kävimme koeajolla ja koetimme paritusta uudelleen. Konsolin keskellä on pieni pyöreä monitoimikytkin. Sitä pyörittämällä tai tönäisemällä eri suuntiin ja painamalla näyttötauluun tuli aina uusia valikkoja. Sitkeästä yrityksestään huolimatta Jukka ei yhteyttä saanut, lähti kotiin. Minä aloin painella sitä pyöreää kytkintä, ja puhelinta. Lukemattomien yritysten jälkeen auto ilmoitti yhtäkkiä yhteyden onnistuneen. Minä soitin saman tien Jukalle. Soittelimme sitten muutaman päivän aina autosta toisillemme.
Olimme menossa Paulan kanssa Lahteen. Kojelaudasta kuului, piip, ja syttyi punainen valo. Valikossa luki, Take a break, Hurraa, äly tiesi minun tarvitsevan kahvia. Kun kerroin tästä Paulan veljelle, ei hän uskonut sellaista toimintoa olevankaan. Olipas vaan, se piipitteli silloin tällöin muulloinkin.
Sitten kovaäänisistä kuului pienen tumman tytön tiukka ääni, You have a message, do you want to read it ore ignore. No enhän aluksi saanut siitä selvää, ja ääni aloitti read it. Hauskaa, mutta vielä mahdottomampaa saada tolkkua, kun hän luki kirjaimittain, englanniksi. Ehkä siitäkin olisi selviytynyt monivuotisen harjoittelun tuloksena. Nykyään minä parkaisen Ignore, ja kuuluu oukkei ja piip.
Sen sijaan puhelimeen vastaaminen ajon aikana on hauskaa, kaiuttimista tulee soittajan jaaritukset ja jossain on mikki, joka ohjaa kabiinissa olijoiden puheet soittajalle, ilman käsiä.
En tiedä turhempaa laitosta kuin EU. Vuosi sitten kaikki maat olivat yhtä mieltä siitä, että kellojen siirtely kahdesti vuodessa on mieltä vailla. Siihen se sitten jäikin, edes mepit eivät tiedä mihin. Luultavasti se putosi laatikoista matkalla joka kuukautisella muuttoreissulla, joita parlamentti tekee veronmaksajien rahoilla.
Minun on autossa pakko siirtää siis kahdesti vuodessa kelloa tunnilla. Ensin koetin järkeillä valoisuuden mukaan suuntaa viisareille. Se meni aina väärin, miettimiseni. Lopulta siihen tuli hyvä ohje, siirrä tunti kesän suuntaan. Ohje tosin tuli monta vuotta siirtelyjen aloittamisen jälkeen.
Ensimmäinen siirto sujui hyvin, olin korjaamossa ja mainitsin asiasta. Asentaja hyppäsi kabiiniin ja niks naks, kellossa oli oikea aika. Ajattelin sitten itsekin siitä selviäväni. Seuraavan siirron ollessa akuutti, istuin etupenkille ja aloitin. Radio päälle, pylpyrä sormien väliin ja valikosta toiseen hyppiminen alkoi. Ei mitään tolkkua. Saksalainen insinööri oli kehittänyt idioottivarman systeemin. Piti vain pilkulleen toimia samoin, kuin hän oli ajatellut. Tuhannetta kertaa koettaessani luovutin. Kunnes taas korjaamolla kuukausien vierittyä mainitsin siitä h-vetin kellosta. Estin monttöörin hyppäämiseen kabiiniin parkaisemalla, älä helvetissä mene sitä tekemään, tässä on enää kaksi viikkoa uuteen siirtoon. Minä olen jo ajanut puoli vuotta väärällä ajalla, ja sitten minä joutuisin niin taas ajamaan. Kohta se kello on oikeassa.
Vuosien kuluessa olin oppinut säätämään kelloa. Aikaa siihen meni aina kaksi päivää, kaikki pysähdykset ja vartoomiset. Jollakin lailla sieltä ponnahti valikko Time. Silloin heti vimmatusti pylpyrää kääntämällä näki viisarien pyörivä. Vielä kaksi painallusta, ja oikea kello siirtyi annettuun aikaan.
Viime sunnuntaina oli taas siirtelyn aika, koko Euroopassa, kaikkien kellojen, olivat ne sitten vaikka seinällä tai tornissa. Tikkaat oli haettava. Keittiön kellon sain tällä kertaa oikeaan aikaan. Kamarin kelloa varten minä otin kävelykepin ja aloin kopistella viisareita. Aina kun nytkäytin viisaria, niin koko kello heilahti. Tietenkin, kun se oli vain yhdellä naulalla kiinni. Lisäsin voimaa ja nopeutta napautuksiin. Minuuttiviisari oli nöyrempi ja asettui hyvin. Tuntiviisari oli jäykempi, eikä millään aikonut asettua. Kellotaulussa ei ole yhtäkään merkintää. Minun täytyi mennä tuoliini istumaan ja katsomaan, mitä se kello nyt näyttää.
Odottaessani Paulaa hammaslääkäristä aloitin kellon siirtämisen. Ei siitä taaskaan mitään tullut. Niitä valikoita ei nyt aivan mahdottomasti ole, mutta kun niitä pitää siirtää oikeassa järjestyksessä ja oika-aikaisesti pylpyrää painaen. En onnistunut. Ajoimme terkkariin, minulla oli verikokeet edessä. Aikaa kun oli, niin jatkoin valikkojen näpyttelemisiä. En onnistunut, vaikka olin jo saanut kellotaulun näyttöön. Seuraavaksi ajoimme Cittarin parkkipaikalle. Minä jatkoin yksinäistä puurtamistani. Olin samat valikot painanut ja painanut, aina uudelleen ja uudelleen ja silloin auton äly päätti armahtaa, tauluun ponnahti Time. Mutta mistä se tuli, sitä en silloin enkä nytkään tiedä. Edistynyt kuitenkin olen, aikaa ei mennyt kuin yksi päivä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti