Digiaikaa

Elämää digiajassa

Ollessamme mökillä sokerin mittauslaite alkoi piiputtaa ja lopulta se pysyi mykkänä. Onneksi arvoni ovat olleet melko vakaat, joten jäimme mökille vielä kahdeksi päiväksi. Pistokset saatoin normaalisti ottaa. Sunnuntaina ajelimme kotiin, minä pakkasin auton takakontin. Tuli täyteen ja loput tungin takapenkille.

Katselin valtaisan hanhiparven ylilentoa, Paula oli kaupassa. Nousin autosta ja koetin nopsaan saada kännykän auki, sormenjälkitunnistus ei tietenkään toiminut. Koetin niin monta kertaa, että puhelin vaihtoi pin koodille. Sen sain näpyteltyä, ja hanhet olivat jo kaukana.

Kotona auton purkaminen sai minut hikoamaan, neljä kertaa paarustin edes takaisin. Joimme tulokahvit. Minulla oli maanantaiksi aika korvien putsaamiseen. Olen siellä vanhemmiten joutunut usein käymään. Removaxia korviin ja pumpulitupot perään, näin istuin illan tuolissani. Nukkumaan mennessä vaihdoin nesteet ja tupot.

Ylös kahdeksalta ja säätilan tarkastus, maa oli luminen ja minulla kesärenkaat. Oli ajettava kymmeneksi Ideaparkkiin. Paula haki sieltä sopivia kenkiä, ja siellä oli vanhusten vartti. Tiet olivat sulat, mutta Lempäälän kohdalla alkoi olla jo sohjoa ohituskaistalla. Sain parkkipaikan aivan ovien läheltä, jäin odottamaan. Paulalla oli mukanaan kakasi kassia, kenkiä ja kanervia. Auto nyykähti pahasti tietä ylittäessäni, oikealta kaukaa tuli pakettiauto lujaa, ja minä painalsin kaasua reippaasti. Just silloin auto oli sammumassa, mutta nosti taas tehot nopeasti. Jäniksen loikalla ylitin risteyksen.

Kotona joimme kahvit.

Kahdeltatoista oli aika hoitajalle, ensin kierros parkkialueen ympäri, löysin paikan autolle ja ponkaisin autosta mennäkseni sisälle pääovesta. Puolivälissä pihaa muistin suojavarusteet. Palasin autolle ja otin maskin ja käsineet mukaani. Nyt jo astelin hieman reippaammin, en ollut ottanut huomioon kävelyä kahteen kertaan. Ovi aukesi ja valkotukkainen ukko seisoi ilmoittautumassa robotille. Kankeastihan se kävi, mutta minä seisoin turvavälin päässä. Tuli vuoroni ja aloin katsella huonetta. Robotti kun sylkäisi numeron 22. Löysin oven, istuin odottamaan. Hoitaja tuli maski kasvoillaan ja pyysi sisälle, kyseli vaivan ja katsoi vasempaan korvaan. Se oli aivan puhdas, oikeassa korvassa oli jotakin. Vettä ja öljyä sisään pari kertaa, ja niin oli taas mennyt minulta 24 euroa.

Ennen hoitajalle menoa olin kotona aloittanut tietokoneen kanssa tilauksen tekemistä diabetestarvikkeista. Avasin Valkeakosken kaupungin sivut, siellä kirjoitin hakukenttään milloin diabetestarvikkeet, sokerimittari, liuskat, ja mitä nyt keksinkään, koska aina tuli vastaus, että ei löydy. Siis mitä, ei löydy, aloitin alusta, pääsin terveyskeskuksen sivuille, sieltä hoitotarvike painikkeen kautta sain auki ohjeen, miten täytän kaavakkeen. Mainiota, mutta kaavaketta ei ollut missään. Aloitin alusta, Valkeakoski, terveysk. Paula kysyi yrittääkö hän. Olin jo niin pehmentynyt, että sanoin, yritä vaan.

Ties monennellako kerralla terkkarin sivuille ilmestyi oikeaan laitaan sinisellä, kaavakkeen täyttö. Tiesin kyllä, ettei senkään täyttäminen helppoa ole. Paula laittoi oman koneensa kiinni. Ping, nimi, syntymäaika..., aloitin Pekka. Ei ollut vielä terkkarin kaavake mennyt muitten kelkkaan, vaan nimi piti kirjoittaa kokonaan itse, samoin emaili. Olin jo niin tottunut miljoonien kaavakkeiden täytössä siihen helpottavaan ominaisuuteen, ettei minun enää tarvinnut napauttaa kaavakkeeseen kuin ensimmäinen kirjain, niin sieltä se koko nimi jo tarjoutui hyppäämään oikeaan kohtaan. Mutta eipä vielä näissä kaavakkeissa.

Henkilötiedot olivat helppo rasti. Sitten kysyttiin ensimmäiseksi valmistaja. Ajattelin tilata ensin liuskoja. Nappasin pienen purkin käteeni ja aloin suurennuslasin kanssa pyöritellä sitä käsissäni. Siis valmistaja, no alalaidassa oli, I-Sens,,, ja pitkä rivi, jonka päässä oli Korea. Helpohko rasti. Sitten kysyttiin RAF numeroa. Ei löytynyt, ei millään. Koska ohjeissa oli niin varoiteltu, että kaikki tiedot tulee täsmällisesti täyttää, niin minun oli annettava purkki Paulalle, koska aikani hoitajan kanssa lähestyi. Minulla on tarkka aika, mikä menee terkkariin. Keittiössä on kello, joka on 10 minuuttia jäljessä, olohuoneessa on kello, joka on 5 minuuttia jäljessä. Eteisestä täydyin vielä ottaa tyhjä loora laitettavaksi autotalliin kaapin päälle ja kassi laitettavaksi auton takaluukkuun. Kykenin ne tekemään, koska olin jättänyt auton ulos. Hiukka oli kiire, mutta ei sakon vertaa. Autossa on kello, joka on kaksi minuuttia jäljessä.

Palatessani ajoin rengasliikkeeseen varaamaan aikaa talvirenkaiden vaihtoon, korjaamolle varaamaan ajan auton huoltoon ja mittarille polttoaineen ostoon.

Kotona annoin Paulalle aikani sokerihoitajalle, olin sen pyytänyt korvahoitajalta. En ollut päässyt läpi, numeron kyllä löysin. Kysyin sitten myös siitä RAF:sta. Sitä h..vetin Raffia ei kuulemma tarvita, kun sitä ei purkissa ole!