Kattokruunu

 Majolika kattokruunu 

 

Katselin kotimme katossa olevia lamppuja. Niitä on monen laisia ja eri aikakausilta. Yhtä kuitenkin puuttui. Minulla oli Raumalla pronssinen kattokruunu, siinä oli muutamia kristalleja, ja se oli jossain vaiheessa sähköistetty. Löysin sen antiikkiliikkeestä, ostin ja kannoin sen kotiin pitkin teitä. Käärin sen ensin lakanaan, jotta siitä ei putoaisi mitään. Kotona raksin sähköistyksen pois. Siihen jäi kuusi kaunista sakaraa, jokaisen päässä oli kynttilän pidin. Nostin lampun paikoilleen kattokoukkuun, ja asensin kynttilät paikoilleen. Katselin kruunua ja polttelin siinä kynttilöitä. Kiinnitin myös kaksi pronssista kynttilälampettia seinään, samoin pöydällä paloi tarvitessa lisää kynttilöitä. Tarvittaessa sytytin platfondin, jonka olin kiinnittänyt katon toiselle laidalle. 

Minulle jäi tästä ajasta halu asettaa kynttilöitä palamaan tänne Kemmolaankin. On kaksikin lamppua, missä niitä voisi polttaa. Lampetit ovat jääneet kellariin säilöön. Nettiä selatessani huutokaupat.com sivuilta löysin Majolika lampun. Se iski heti, tein tarjouksen ja jäin odottamaan. Varovaisesti esitin kuvaa Paulalle, häntä hieman epäilytti sen sopivuus meille. Tarjoukseni ylitettiin, ja minä korotin. Sain lampun. Ostos oli haettava Salosta. Maksoin lampun ja mailasin myyjälle. Ensimmäinen päivä ei sopinut hänelle, ilmoitti olevansa paikalla samana päivänä klo 13-18. Lähdin matkaan heti. 

Salossa oli menossa joen varrella keskustassa joulumarkkinat. Ajoin hiljaa katsellen talojen numeroita ja väistelin jalankulkijoita. Ne poukkoilivat jäniksien lailla messualueella ja tiellä huomiomatta mitenkään autoani. Olin menossa väärään suuntaan, käännyin ja ajelin takaisin. Löysin talon, tavallinen kerrostalo joen kaltaalla. Odotin näkeväni antiikkiliikkeen, mutta siinä olikin vain asuntoja. Sain oven edestä parkin, ponkaisin ulos ja kaivoin puhelimeni soittaakseni myyjälle. Hän tulikin samassa ulos kantaen pakettia autoonsa. Arvasi  minun olevan ostaja, kättelimme ja menimme hissillä ylös ja sisälle asuntoon. Myyjä kertoi ostaneensa koko huoneiston tyhjennyksen. Hän oli sitä työtä nyt tehnyt jo viikon päivät, tänä päivänä työ tulee loppuun. Tervehdin myyjäpariskunnan rouvaa ja näin samassa lamppuni katossa. Se oli juuri niin kaunis, kuin olin ajatellutkin. Tosin se oli liian lyhyessä lieassa, katto oli matalalla, niin kuin asunnoissa on nykyään aina. Mies otti emännän jatkot, katkaisi sähköt. Minä tartuin majolika kuvusta kiinni ja ruuvasin sen kiinnikkeen irti. Se meni läpi posliinista ja metallisesta sisäkuvusta. Sain sen irti, myyjä ihmetteli olenko kovastikin ollut tekemisissä näiden lamppujen kanssa. Kielsin ja sanoin vain suojaavani tätä kupua, se kun on lampun kallein ja korvaamattomin osa. Saimme lampun alas, rouva antoi heti alle muovilaatikon ja siihen erilaisia joululiinoja pehmusteeksi. 

Myyjä kysäisi, olisinko kiinnostunut muista lampuista, ja osoitti viereisessä huoneessa olevaa kuusihaaraista pronssista polttokullattua kattokruunua. Kysyin mitä se maksaa. Viiskymmpiä. Annoin heti rahan lompakostani. Olin hieman varautunut käteiskauppoihin, kun luulin meneväni antiikkiliikkeeseen. Kruunu irroitettin saman tein, otin sen kantoon, myyjä kantoi pakattua ja melkoisen raskasta Majolika lamppua hissiin ja autolle.   

Ajoin saman tien takaisin, kauniisti kiemurtelevaa joen reunoja nuolevia teitä läpi peltomaisemien ja kylien. Tulin Helsingin tien risteykseen, siihen oli vuosien varrella rakentunut valtava kauppakeskittymä. Vanha huoltoasema oli paikallaan, täysin rempattuna ja laajennettuna. Kävin kahveilla, söin pasteijan ja ostin vielä litran kokispullon loppumatkalle. 

Nostin kotona Majolika lampun autotalliin kaapin päälle, käsistäni katosi kaikki voimat hieman ennen nostoa. Mietin, pudotanko lampun ja menenkö polvilleni. Täysin tunnottomilla käsillä työnsin mahallani laatikkoa kaapin päälle, huh, onnistuin. Pronssisen kruunun nostin toisen kaapin päälle ja menin sisälle. 

Keskustelimme ostoistani ja niiden sopivuudesta meille. Päätimme pitää pronssikruunun itse. Meillä oli aikaisemmin jo ollut vähän saman lainen. Siihen vaan piti laittaa sähköt, tällä kertaa. Annoin sen sähkärille, hän lupasi laittaa sen jossain vaiheessa. Lopulta siitä projektista ei tullut mitään, sähkäri onnistui katkaisemaan yhden sakaran irti poikki. Sitä hän ei kyennyt korjaamaan, vaikka kovasti yrittikin. Minä häntä lohduttelin, kyllä maailmassa lamppuja on, älä sitä sure, näitä sattuu, vahinkoja. 

Katselimme kattolamppujamme ja mietimme siirtoja. Lopulta uusi kruunu laitettiin makuuhuoneeseen ja sieltä otettu lamppu löysi paikkansa pirtin pöydän päältä. Meidän tuoliemme yläpuolella ollut häälahjamme nousi keskelle pirttiä ja siinä reunassa ollut nelikuuppainen kruunu taas löysi paikkansa tuoliemme päältä. Katselimme valojamme ylen tyytyväisinä. Majolikan kenkkäisin siskolleni Juupajoelle. 

 

Olin taas ajossa. Kattokruunukin takapenkillä, Paula etupenkillä. Toista kuukautta meni, ennen kuin pääsimme Juupajoen tielle. Pälkäneelle, Kangasalle, Ponsan tielle, Orivedelle ja Sahrakoskelle. Ajoin autoni melkein portaille, otimme tuliaisemme, lamppu jäi vielä, ja kopsuttelimme sisälle. Tervehdimme Kitiä, Jonnaa ja Jarkkoa, ihailimme taas kattausta ja näytimme tuliaisemme. Minä olin säästänyt kristallisia laseja.  

Ostin ne Viipurista ollessamme isäni kanssa bussimatkalla Viipuriin, Terijoelle ja Kronstadtiin. Palatessamme Viipurin kautta kävimme pyöreässä tornissa syömässä ja ruokaryypyt juomassa, muutaman. Torilla oli aika vilske, ja kristallilasien myyjiä. Mummot olivat sitkeitä, tinkivätkin, mutta eivät saaneet kauppoja. Kauppahallin kautta jatkoimme autolle, kaikki olivat jo tulleet, paitsi isäni. Hän teki taas katoamistempun. Minä juoksin kauppahallin toiselta puolelta, matkaseuralaisemme juoksi toisen puolen, vielä hallin läpi. Ei Villeä missään. Palasimme bussille, ja jostain Villekin sinne kömpi. Ei ymmärtänyt lainkaan meidän huoltamme. Kuski käynnisti auton, etuovi oli vielä auki, ja siihen tunki mummo lasiensa kanssa. Minä hyppäsin siihen, miehet takaa jo huusivat, älkää päästäkö sitä, mutta olin jo ovella, sanoin alhaisimman hintani raha kourassa, ja niin Viipurin halvimmat lasit matkasivat Suomeen. 

Nyt ne kuoriutuivat  papereistaan Sahrakosken pirtissä. Jonna ja Kiti niitä ihastelivat. Ei tässä vielä kaikki, Jarkko, tuletko nostamaan yhden laatikon autosta. Astelimme autolle, minä näytin laatikon ja siinä olevan hauraan lampun. Annoin ohjeeksi nostaa vain laatikon pohjasta, ja niin me astelimme pirttiin, minä aukaisin ovet ja kehotin Jarkkoa laittamaan laatikon sohvan päälle. Riisuin takkini naulaan, ja Jarkko sanoi lampun menneen rikki. Hän oli ottanut yhdestä sakarasta kiinni toisella kädellään työntäessään laatikkoa keskelle sänkyä. En saattanut uskoa tapahtunutta, siis viimeisellä kahdella kymmenellä sentillä lamppu hajosi. Vähättelin vahinkoa ja sanoin kyllä voivani korjata sen. 

Purin Jonnan kanssa lampun kehältä kannattimen, otin sakarasta kristallit pois, vein lampun puhelinhuoneeseen kaapin päälle ja astelin pöytään syömään. Sakaran laitoin samaan laatikkoon, missä lampun toinkin, fylläsin sen samoihin joululiinoihin ja ajelimme samaa tietä takaisin Kemmolaan. Rattoisa reissu, vaan lampun tarina ei ole vielä lopussa.