Hammas

 

Ei joulua kivutta 

Yöllä heräsin. Hammas alkoi vihoitella. Oli se jo muutamia päiviä kipuillut, ei kuitenkaan vallan kauheasti. Oikeastaan se oli ollut kipeä jo syksystä saakka silloin tällöin. Nyt se herätti ja valvotti. Menin tuoliin istumaan aamuyöstä. Päätin hakea apua heti aamun valjettua. Soitin Oraalin valtakunnalliseen puhelimeen. Myötätuntoinen lasten synnyttäjä pahoitteli, ettei Valkeakoskelle ollut yhtään kiireaikaa perjantaille. Soitin Oraalin paikalliseen puhelimeen. En kuitenkaan saanut aikaa, jonoon pääsisin. Halusin jonoon, otin varmuudeksi ajan Tampereelle klo kahdeksi ja jäin odottamaan. Kahdentoista jälkeen lähdin ajamaan moottoritietä. Rauhallinen liikenne, ohittajatkin ajoivat vain vähäistä ylinopeutta. Hatanpään risteyksessä oli isot tietyöt, pääsin yhtä kaistaa pitkin linja-autoaseman risteykseen ja vihreillä puikahdin parkkihalliin. Sain hyvän paikan ja jäin odottamaan ajan rientoa. Parisenkymmentä minuuttia katselin vanhempia lapsineen menevän edes takaisin. Nousin autosta ja kävelin hisseille. Painoin 4. kerroksen nappia, pariskunta painoi 3. Hissi toppasi kolmosessa, katselin oven edessä olevan aika työmaa, poistujatkin katselivat minne menisivät. Minä poistuin 4. kerroksessa. Työmaa oli siinäkin, seinällä lappu ja nuoli 3. kerrokseen. Siellä olisi vastaanotto. Teputin raput alas ja menin tiskille. Lasten synnyttäjä opasti minua, Oraal on neljännessä kerroksessa, menette tuosta ulos, ja noiden mainostaulujen takaa pääsette neljänteen kerrokseen. Kiersin keskusaukion toiselle puolelle, sain hissin ja neljännessä kerroksessa aivan ovia vastapäätä luki Oral. Lasten synnyttäjä kehotti minua istumaan aulaan ja odottamaan. Kiersin aulaa katseellani ja hain strategista istuinta. Se olikin siinä sivussa, siitä näki kaikki ovet ja kulkijat, lisäksi se oli pappa mallia, siitä pääsi hyvin ylös. Kello seinällä näytti kahtakymmentä vaille kaksi. Kolme lasten synnyttäjää pisteli ohitseni, tervehtivätkin. Kymmenen yli tuli ovesta 3 pihalle mukavan pyöreä samaa sukupuolta kuin aikaisemmat kulkijat. Hänkin tervehti, meni naulakolle ja pyysi anteeksi ajan ylitystä. Näin rehellisen kanssa oli helppo jutella. Hän pääsi käsitykseen, etten pitänyt tuolla kymmenminuuttisella mitään väliä.
Ovi aukesi huoneesta 3, sain kutsun. Tervehdin kahta lasten synnyttäjää ja istuin suoraan vaakatasossa olevaan tuoliin. Valitin vaivaani. Suurennusotsalamppua pitävä katsoi suuhuni, alkoi naputella hampaitani, kunnes viimeisen kohdalla ähkäisin. Tästä täytyy ottaa kuva, suu auki, tämä menee hieman syvälle, nyt hampaat yhteen. Hemmetin varovasti suljin suutani, kunnes kuului, hyvä.
Sitten alkoi lyhyt neuvottelu. Päätin sen sanoihin, pois vaan. Suuhuni työnnettiin puudutuspiikit molemmin puolin hammasta, tuntuuko vielä, tuntuu. Puudutettiin lisää, joko kieli on turta, ehkä vähän. Minä aloitan poraamalla, tuntuuko, ei haittaa, poraa vaan, nyt poraan kipeää puolta, tuntuuko, aivan hyvin kaameasti tuntuu. Piikitettiin taas lisää. Poraus jatkui, tuntuuko, no tuntuu, anna mennä vaan. Hiki alkoi nousta, poraus loppui, hammas halkaistiin, kipu oli ympäröinyt minut. Nyt alan nytkytellä pahempaa puolta irti, ja totisesti olin hiljaa rinta kaarella paita märkänä hiestä. Nyt tämä irtosi, otan toisen puolen. Nytkytys ja rutina jatkui, en päästänyt ääntäkään. Hammas päästi minusta.
Huilasin hetken ja nousin pöydän ääreen tuolille. Lasten synnyttäjä sanoi, olet sinä sitkeä sissi, kun et äännähtänytkään. En voinut, työ olisi vaan keskeytynyt ja jatkunut, paha pois vaan kerralla. Sain ohjeet, joita en ymmärtänyt, kävin maksamaan ja hissillä alakertaan.

Katselin oikealle ja vasemmalle ja koetin hahmottaa auton paikkaa. Tulin nyt eri hissillä, päätin auton olevan oikealla, olin oikeassa. Starttasin ja jäin hetkeksi katselemaan ulos ajoa. Oikealta näyttää menevän, ei tuosta, on yksisuuntainen vastaan, tuosta ja edessä on puomi ja ramppi. Minulla on Muuvi äppi, ja puomit aukeavat vaivatta edessäni, no ei nouse, mikä, peruutan, autoja alkaa tulla, olen tiellä, peruutan ja jään katselemaan muitten menoa. Puomi nousee hyvin. Ohjetaulussa lukee, puhdista rekisterinumero. Otin rätin ja kävelin katselemaan puhdasta kilpeä. No voin tässä hieman pyyhkiä, kun kerran käskivät, autoon ja uuteen yritykseen. Puomi pomppasi pystyyn, ovi aukesi edessäni ja olin ulkona. 

Kalojen ja kanojen savustus

 Vihonviimmeinen savustus

 

 

Paula osti kolme Kalaneuvoksen lohifilettä. Minä savustin ne, mutta se ei ollutkaan aivan helppoa. Fileet leikattiin poikkipuolin annospalan kokoon. Palojen alle Paula laittoi leivinpaperista leikatut mittojen mukaiset palat. Minä hain savustamosta ison rosterisen pellin. Kalat mahtuivat siihen vierekkäin ja päällekkäin Lautaselle Paula latoi vielä useita kanafileitä, jotka oli kääritty rullalle ja  päällä oli siansivua. Ne oli sidottu narulla tiukaksi paketiksi. Kalat olivat yön suolassa ennen palastelua.

Minä menin pihalle lapioimaan tietä savustamolle. Hain työnninlumilapion kuistilta ja aloitin rappujen kulmasta. Lumi oli kovaa, siihen oli heitetty kasalle aikaisemman lapioinnin lumia. Työnnin ei toiminut. Sai sillä sellaisen puoli kerrosta lunta nostettua hieman, silloin sen reunoilta kököt putoilivat ja samoin oli käydä muullekin lumelle. Vein työntimen pois ja otin aitan seinältä alumiinilapion. Sitä käytin aikoinaan kuivan viljan lapioimiseen, kuuppa oli sopivan iso ja kourut laidat pidättelivät viljan siilautumista lattialle. Hyvin se sopi myös kökkölumen siirtelyyn. Lapioin kahden kuupan leveydeltä nurmikkoon saakka hyvän reitinrappusilta savustamoon. Huilata vaan täytyi useaan otteeseen, kun selkä vihoitteli edellisistä ponnistuksista lumen parissa. Nostin hupun savustimen päältä, hyvin se oli suojannut mustaa idän peltilaatikkoa. Kaasupullo oli siinä vieressä valmiina aloittamaan suhisemisensa.

Menin keittiöön hakemaan kaloja sekä lautaselle laitettuja kanan paloja. Pystyin viemään pellillisen kaloja kaatumatta hankeen. Jos polku olisi ollut kapeampi, niin horjumiseni olisi voinut päättyä heikosti. Savustimen neljälle päällekkäiselle ritilälle latasin kalat ja ylimmäksi kanat. Aukaisin kaasupullon hanan sekä savustimen säätimen ja naksuttelin sytyttimestä muutaman kerran ja suhina alkoi sinervällä liekillä. Menin hakemaan Romulasta jakkaran ja kellarista leppäpalikat. Samalla veistelin kirveellä tammesta muutaman lastun leppien sekaan. Lämpö nousi, savu kierteli reiistä. Avasin kaapin oven ja katselin kalvakkaita kaloja. Mittari näytti viittäkymmentä astetta ja minä tavoittelin kahdeksaakymmentä. Kävin sisällä juomassa vettä ja samalla laitoin naisten ampumahiihdon takaa-ajon tallennukseen.

Lämpö näytti 40 astetta. Avasin tulipesän luukun ja katselin liekkirengasta. Kääntelin säätönuppia, katselin kaloja ja mittaria. Oliko pakkanen niin kova, ettei idän ihme kyennyt sitä voittamaan. Kävin sisällä ja mietin ongelmaa. Palasin uunille ja nostin kaasupulloa. Syy selvisi, viiden kilon pullo veteli viimeisiään aivan kevyenä.

Huikkasin sisälle meneväni kaasuostoksille, vanhan pullon jätin vielä viimeisiään suhisemaan. Nesteen huoltoasemalta pyysin kassalla viiden kilon komposiittipulloa. Maksoin sen ja kävelin ulos odottamaan. Kassalta tuli pian myyjä, katseli lumen sisällä olevia kaappeja ja mietti ääneen saako hän kaappia auki. Lukon päälle oli laitettu suoja, myyjä työnsi avaimen lukkoon ja katkaisi avaimen. Ei ollut lukko sulana. Kahta muutakin kaappia hän kokeili saamatta niitäkään auki. Pahoitteli kuitenkin ja pyysi minua kassalle, jotta saisin varauksen pois tililtäni. Menin ja katselin kuittia, jonka hän kassakoneesta sai, mutten minä sitä saanut.

Säilytin ensimmäisen kuitin lompakkooni ja autossa mietin seuraavaa huoltoasemaa. No, Mallaspitojen asema Tokmannin vieressä, ajoin sinne aivan pullokaappien viereen ja kävin nykimään ulko-ovea. Ei auennut. Taas autoon ja Shellille.

Siellä oli muutamia miehiä ulkona tupakilla ja pari sisällä kahvilla. Seisoin tovin tiskin takana, kun siihen viereeni tuli lyhyenlainen isäntä kahvikuppi kädessään. Hän kysyi, saisiko hän maksaa ensin kahvinsa. Annoin luvan. Myyjä saapui, ja lähti saman tien ulos tarkastamaan kaasupulloja, olisiko niistä joku myydä. Palasi takaisin. En voi myydä, kun kaappi on lukossa, enkä saa sitä avaimella auki, se on jäässä. Viereeni tullut lyhyenlainen isäntä alkoi neuvoa. Laske altaaseen niin kuumaa vettä kuin saat hanasta tulemaan. Laita sitten muovipussiin sitä kuumaa vettä ja laitat sen pussin lukon kylkeen, niin aukeaa. Myyjä katseli miestä kuin puntaroiden, josko häntä jymäytetään. Minä puutuin tilanteeseen ja sanoin sen olevan aivan käypä neuvo. No, jos minä koetan sitten. Hän meni takahuoneeseen ja minä kävelin kaappien luo ulos. Sieltähän myyjä saapuikin pieni muovipussi täynnään vettä mukanaan. Hän kysyi, miten pussi pitää laittaa. Neuvoin vaan laittamaan pussin kiinni lukon pitkälle sivulle ja päihinkin, jos siitä ylttää. Hetken piteli myyjä pussiaan, ja lukko aukesi. Hienoa, edellisellä asemalla myyjä katkaisi avaimensa lukkoon. Myyjä alkoi nykiä ovea auki onnistumatta siinä. Menin viereen ja kysyin mitä tarvii tehdä. Siinä oli lukon kohdalla paksu lattarauta pariovia kiinni pitämässä, ja oli nyt jotensakin jäätynyt. Minä tempaisin siitä lattaraudasta että helähti ja kopautin myyjää ovella kylkeen. Anteeksi, sepä voimalla aukesi. Kaapissa ei ollut kuin kymmenen kilon rautaisia pulloja. Sellaiseen oli tyytyminen, nostimme sen yhdessä takaluukkuun. Kävin maksamassa ja ajoin varovasti kotiin. Auton ajoin talliin ja pulloa aloin raahaamaan savustamolle. Yhdellä kädellä vein sitä portaille, sitten huokasin ja otin pullon molemmilla käsillä syleilyyn ja aloin taapertaa hyvää polkua myöten savustimen luokse. Tempaisin kevyen pullon eteeni, nostin letkun ja lukkokorkin pois ja loin sovittaa sitä uuteen pulloon. Ei liikkunut lukitusrengas paikoilleen, nytkytin mitä jaksoin ja painoin ulkorenkaasta. Ei lukittunut millään. Työnsin letkun pään ja lukituksen uuniin, josdpa se sulaisi siellä. Saattoi se sulaakin, muttei toiminut. Istuin jakkaralle ja aloitin kalikalla naputella lukitsijarengasta kädessäni. Puolelta toiselle naputtelin, kun se äkisti myöntyi toiselta reunaltaan ja pian kokonaan. Rumpsuttelin sitä käsissäni ja työnsin kaiken pullon päälle, painoin minkä jaksoin ja samalla toisella kädellä työnsin lukitusrengasta alaspäin. Naps, se lukittui.

Nostin lämmönsäätimen täysille, nyt suhisi kaasu alkaen kuumentaa kaloja ja kanoja. Kävin sisällä juomassa hiukan vettä ja antamassa väliraportin. Olin aiemmin jo ottanut yhden pyrstöpalan maistaakseni ja tarkastellakseni koostumusta. Vein Paulallekin siitä toisen puolen. Samaa mieltä olimme, lämpöä hiukan lisää ja sokeria. Palaset olivat vielä kuun kalpoisia. Kävin uudelleen kellarissa, pilkoin hieman leppää ja hieman lisää tammen lastuja. Kalat alkoivat saada väriä ja alaosastaan hieman kiehua. Kanarasva valutteli alapellille aikas sihauksia. Nostin alimman ritilän ulos, laskin sen hangelle jäähtymään ja nappasin taas pyrstöstä palasen. Rasva poltti sormiani, päällinen oli kauniisti ruskistunut ja saanut siihen kovuutta pintaan. Latelin palat pellille, otin muutkin ritilät alas ja viimeksi kanat. Kannoin kaikki kerralla sisälle, huoneisiin levisi huumaava tuoksu. 

Ilmajoella

Ilmajoki

Ilmajoella

 

Kävin ensimmäisen kerran Ilmajoella 70 luvulla. Olimme Posioiden kanssa katsomassa Jaakko Ilkkaa. Muistan laajan katsomon joen kaltaalla. Ilkan muistomerkki jäi vasemmalle puolen meistä. Yritimme kuunnella esitystä, kun takanamme istuva vanhempi rouva puhui kovaan ääneen toiselle rouvalle, jotain täysin tyhjänpäiväistä. Manta oli mukanamme, hän kääntyi ja kehotti äänekästä rouvaa vaikenemaan. Me emme kuule esiintyjiä, olemme tulleet heitä kuuntelemaan. Teidän täytyy olla hiljaa. Rouva hämmästyi ja vaikeni.

Palasin Paulan kanssa kuuntelemaan toisen maailmansodan aikoja kuvaavaa oopperaa. Lava esiintyjille oli uudelleen rakennettu hienosti korkealle kuulijoiden näkyviin. Katsomo laskeutui joen reunaa myötäillen melko jyrkästi, katos peitti katsojat alleen suojaan sateelta, lukuun ottamatta kolmea riviä edessä. Meidän paikkamme olivat siellä. Lahja oli mukanamme. Hän alk0oi auttaa Paulaa minun pukemisessani sadeviittaan. Seisoimme äyräällä rakennuksen seinustalla. Siinä penkillä istui vakaa pohjalainen emäntä. Hän katseli sitä meidän manooveria, minä valitin ja naiset koettivat saada viittaa istumaan. Pohjalaisemäntä laukaisi tilanteen, aivan sama pukeeko lapsen vai miehen, aina sama valitus.

Iisakkilan Jukka kumarsi, me taputimme ja ooppera alkoi.

Vanhapesäpallokenttä oli aivan täynnä autoja, kävelimme hiljaksiin kenttää autoja väistellen. Siihen pomppasi Paulan tuttu työkaveri. Kertoi pelanneensa samalla kentällä lapsena pesäpalloa.

Meille oli suunniteltu ruokailu Seinäjoella. Paula oli tilannut Uppalan kartanosta meille ruoan. Minä laitoin navigaattorin päälle lähtiessämme, en tiennyt Seinäjoesta mitään, no tangomarkkinat sentään, ja Lakeuden Ristin, Alvar Aallon suunnitteleman kirkon. Löysimme Uppalan, ajoin pihaan. Siinä seisoi kaksikerroksinen punainen hirsilinna suojaten sisäänkäyntiä ja edessä olevaa umpikartanoa kaupungin melulta. Kiertelimme rakennuksen huoneita myös toisessa kerroksessa.

Myöhemmin kotona sain Paulalta 70 – vuotislahjan, Iivarin sukuselvityksen 1600 luvun Uppasta 1800 luvun Ilmajoen Pirilään, ja Tuomiston taloon . Siinä oli pitkä kertomus nimiä ja paikkoja Tuomiston sukuun ja Iivarin tytärten perheisiin.

Kolmannen kerran kävimme Jakken kanssa seikkailemassa Kyröjoen vartta molemmin puolin jokea, Löysimme Pirilän, Nikkolan, Könnintien. Jatkoimme Isokyröön, Vaasaan ja Raippaluodon sillalle. Tuomisina meillä oli itsevetävä ruohonleikkuri, Se on saanut uuden elämän.

Kävimme kaksistaan Ilmajoella, kiersimme samat raitit, katselimme taloja virran kaltaalla, miten niiden hirrestä nostetut  seinät katselivat mahtavina tulijaa alhaalla joella, pääsisäänkäynti oli virran puolella, nyttemmin suljettuina, kuitenkin havaittavissa. Takapihalle avasivat uudet ovet mennä ja tulla.

Ajoimme suurta punaista maataloa kohti, siinä olin päätellyt Pirilän olevan. Postilaatikkorivissä luki vain yksi ja sama nimi, Röyskä. Ajoin kuitenkin pihaan saakka hirsiaitan sivuitse. Kävin koputtamaan ovelle, isäntä avasi ja takkiaan päälle vetäen kuunteli asiaamme.

Minä en kyllä tunne vanhoja asioita, on kiire pellolle, isäni siellä tarvitsee heti apuani. Hän kyllä tietää vanhoista asioista, ja juttelee niistä mielellään. Minä annan hänen puhelinnumeronsa, mutta et saa soittaa siihen tänään.

Pihaan ajaessa olin nähnyt kananmunia olevan kaupan, kysyin saada ostaa niitä.

Kyllä se käy, mutta siinä on itsepalvelu, tuosta ovesta sisään, luette ohjeet ja maksatte sitten, siinä on maksupääte, ei mielellään käteistä rahaa.

Saimme munamme, mutta maksaminen oli vaikea toimitus, taas kerran digitalisaatio vaikeutti elämäämme. Saimme lopulta maksettua kaksinkertaisen summan, luulisin. Kävin vielä talossa jonka isäntä oli vinkannut, pihassa olikin vanha isäntä ja nuori emäntä. Juttelimme tovin, isäntä sanoi, että Pirilöitä on tässä rivissä viisi, kaikki kantatilasta erotettuja. emme jatkaneet tutkimista,  jatkoimme kylille.

Löysimme Yli - Lauroselan talonpoikaismuseon kylän keskeltä kunnantaloa vastapäätä. Suurempaa talonpoikaistaloa en ole nähnyt, kausi oli ohi, talo pysyi kiinni. Kävimme syömässä entisessä pankkisalissa.

Taas oli matkamme Ilmajoelle, Heikkilät kyydissä. Matkalla oli poikettava jaloittelemaan ja kahvittelemaan. Minulla oli mielessä hyvä taukopaikka järven rannalla, ohi kuitenkin painelin. Tällä kertaa pysähdyin ja käännyin takaisin. Ajoimme Mesikämmenen pihaan. Kahvila oli aivan rannassa, mäntyinen hiekkakangas laski jyrkästi järveen, kävelimme siltaa pitkin ovelle. Saimme ostoksemme ja minä ohjasin Maijun ja Juhan ulkoterassille. Aurinko paistoi, tuuli hieman heilutteli hattujemme lieriä, laineet lipsuttelivat rantaan.

Tauko olikin hyvä, kävimme myös uriinihuollolla ennen ajon jatkamista. Mesikämmenellä oli samalla rannalla nuotiopaikkoja, pari kotaa, veneitä vuokrattavana, pitkä silta viereiseen saareen. Olisi siinä paikkaa vaikka yöpymiseen.

Mäet ja alamaat loppuivat, metsä väistyi, lakeus alkoi. Peltoja tien molemmin puolin, muutamat ladot vastustivat häviämistään, seisoivat siellä täällä, yhä harveten. Nykyaikainen maatalous ei tarvinnut pieniä säilytystiloja peltojen keskellä, olivat vain isojen koneiden tiellä.

Koskenkorva vasemmalla, edessä Ilmajoki.

Ajamme ensin joen etelärantaa, katsellaan Piriläntietä, sitten tulee Nikkolan tie ja toisella puolen Könnintie. Juha ja Maijun katselivat kiinnostuneina olikkeita, taloja, jokea. Ajoimme pienen sillan yli, heti sen jälkeen pysäytin auton kuusiaidan ja portin kohdalle.

Mennääs ulos ja otetaan joitain kuvia, tuossa on Nikkolan Herkooli, aivan joen rantaan rakennettu.

Ooh miten hieno, Maiju alkoi kuvata ja asetteli meitä Juhan kanssa eri asentoihin Herkooliin nähden. Olihan se aivan mahtava kaksikerroksinen valkoinen talonpoikaiskartano. Pääsivun molemmin puolin oli rakennettu uudet siivet, rakennus oli siis uun muotoinen.

Se on myynnissä, 750.000 euroa. Olisi siinä eloa ja oloa, oopperaillan päätteeksi kahvittelupaikkaa, ja miksei ruokailuakin. Jos olisi rahaa ostaa tämä, niin olisi varaa muutamat kalaasit kesäisin pitää.

Pienen matkaa jatkettuamme Könnin tiellä osuin hakemani kävelysillan kohdalle. Auton laitoin parkkiin sivutien alkuun. Nousimme ja kamerat käsissä kävimme sillalle. Siinä oli muitakin kulkijoita, ystävällisesti juttelivat ja vastailivat meidän kysymyksiin.

Sillan keskellä, jokea katsoessa ja silmän yhyttäessä Röyskän talon tunsin voimakkaimmin Tuomiston, Pirilän ja muiden entisten tilallisten aherruksen ja elon. Puolet minusta on täältä, pohjalaisten  geeneistä.

Ajoimme vielä Tuomiston tien päästä päähän, kuvasimme tietä ja kylttiä. Jatkoin keskustaan, ajoin Yli – Lauroselan pihaan. Valtava graniittipaasien varassa seisova punainen muuri kohosi edessä, sisäpihalla korkeat kivirappuset ohjasivat meidät sisään pariovista.

Astuimme menneisyyteen. Vasemmalla oli Pirtti, vertaista en kuunaan nähnyt. Seinästä seinään, huikean korkeana ja täysin autenttisena kuin  sakraalisena tilana pirtti imaisi meidät 1800 luvulle. Tässä oli se, mitä kohti minä olin elänyt. Miten rauhallinen, kaiken elämän sisältävä menneisyys pakotti istumaan vaiti ja katselemaan päätä hitaasti käännellen seinältä seinälle. Valtavat penkit ikkunoiden alla, hirmuinen tulisija, edessä avotulipaikka kokkaukseen ja keittämiseen padassa, takana valtava leivinuuni. Lattiassa hirrenpuolikkaat, seinissä taitava piilutus, tilan rauhallinen suuruus, tällaisen rakentanut isäntä oli tiennyt, mitä tahtoo, taitavat rakentajat olivat sen tahdon kohottaneet komeuteen, mitä ei muualta löydy.

Kotimatkalla juttelimme pohjalaisten luonteesta ja sen ilmentymisistä.

Mikä siinä on, että näin valtavan suuria ovat rakentaneet.

Katso peltoja ja tätä avaruutta, isäntä on siinä päivät  kävellyt, ja kotiin palatessaan ei ole mahtunut pieniin huoneisiin. Samaa avaruutta kuin vainioilla on pitänyt olla myös talossa.

Olimme unohtaneet ruokailun, ajoimme etelään ja tankkasimme vasta Ikaalisissa. Söimme jäätelöt pieneen hiukoon.