Terveystalolla Tampereella

Aamulla vein Paulan kampaajalle Koskiin kello kymmeneksi. Meillä oli vielä toinenkin meno samalle päivälle. Ajelimme ensin kampaajalta kotiin ja joimme kahvit palkongilla. Seurasin harakan lentoja ruokkimasta huutavia poikasiaan ja lentämässä Valkamalle päin. Naakan poikaset opettelivat lentämään, samoin pikkuvarpusen neliömäiset ja suoraviivaiset lennot pusikosta toiseen antoivat hyvää harjoitusta. Meidän oli oltava Tampereella vasta 14.40, minä vaihdoin työvaatteet ylle. Edellisenä iltana Valkaman Pasi levitti lietelantaa heinämaille multaavalla valtavalla säiliöllä. Inha haju tunki sisälle ja sai laittamaan ikkunat kiinni. Illalla satoi, ja se onneksi laimensi aamuksi elämän ja ruoan tuoksua. Paitani ja työhousuni ovat aina roikkumassa ulkona naulassa. Paidassa oli vielä jäljellä riittävästi tuoksua lietelannan levityksestä.

Katsoin traktorin tankissa olevan riittävästi bensaa yhtä ajoa varten. Prutkuttelin etupihan ja takapihan sekä hiukan kaupungin puistoakin lyhyeksi, Puolitoista tuntia siinä meni, pää märkänä istuin taas palkongilla ilman paitaa ja hätistelin iholle tunkevia pikkuisia kärpäsiä kauemmaksi. Hyttyset ovat tänä kesänä saamasessa, olen pari nähnyt. On se enemmän kuin Sanilan porotilan isännän hyttyset Enontekiöllä, kun asiasta kysyin, sanoi käyneensä Rovaniemellä ja nähneensä yhden. 

Meillä oli tunti aikaa lähtiessämme pihasta juuri imuroidulla autolla. Terveystalolla olemme aina parkkeeranneet katutason halliin, siihen asti kunnes vaihdoin autoni isompaan ja laahasin sen vasemman puskurin betoniin ulos ajaessani. Ahdas on kuilu toiseen kerrokseen, jossa myös on parkkitilaa, ja josta sitten ajetaan ulos liikenteeseen. Lähestyin Soria, muistin Hatanpään liikenneympyrän valtaisat tietyöt ja hyppyytykset ratikkatyömaan takia, kurotin kaulaani ja katsoin oikealle Sorin nuorisotalon sivuitse, josko siellä näkyisi joitain rajoituksia ajolle. Olihan siellä, puiden lehtien takana, näin ne vasta ollessani jo kadulla. Läpiajo kielletty. Minä päätin ajaa läpi. Seuraava kurkoteltava paikka oli Ratapihankadun parkkipaikalle ajo, tiessä oli kavennuksia ja aitoja, ensin näytti olevan mahdotonta ajaa sinne parkkiin, mutta hitaasti ajaen sain näkyviin myös menevän kapean kaistan ja hurrautin parkkialueelle. Katselin rauhallisesti paikkaa pysäköidä, osa oli varattuja. osa 24 h paikkoja. Sellaiseen riviin minä ajoin ja hain kännykästä Parkmanin sovelluksen ja sieltä oikean paikan. Appi kuitenkin herjasi Visan olevan vanhan. Lisäsin siihen uuden kortin numerot ja heips vaan, parkkeeraus saattoi alkaa. Mennessämme katselin samassa rivissä olevan parkkisakon pyyhkijässä. Näin kuitenkin lupalapun sivuikkunassa, ja kävin lukemassa sen. Se oikeutti vapaaseen pysäköintiin, oli henkilökuntakortti. Kappas. kyllä on Parkkipate tiukkana, kun tuolle sakon antoi. Seinillä oli ohje maksuautomaatin käytöstä ja laitteen paikasta. En niistä huolinut, kun minulla oli appi.

Rakennuksen seinässä oli iso kyltti Terveystalo ja komeat pariovet. Lähellä luin pienen tekstin, tästä ei pääse, hähhää! Jouduimme kiertämään asemalaiturin sivua ja aivan kaameat jyrkät rullaportaat alas asemahalliin. Tie eteenpäin oli tuttua. Sisällä menimme ilmoitusautomaatille, Paula ensin yritti saada kortin toimimaan, sitten minä yritin, ilman tulosta. Olin valmistautunut potkimaan automaattia, kun siihen tuli toinen seurue odottamaan. Kysyin, oletteko tulossa ilmoittautumaan, sain myöntävän vastauksen. Minä sitten kurkin teidän olkapään yli onnistuuko se. Ystävällinen rouva lapsineen asettui koneen eteen, otti kela kortin käteensä, katsahti meidän korttia. Teillä on väärä kortti, tuo on pankkikortti, ei se käy tähän. Rouva onnistui hyvin, ja mekin hänen jälkeensä. Kumpikaan meistä ei ollut huomannut meidän yrittävän pankkikortilla. Nyt pelitti, ja ruudulla vilahti huoneen numero, lääkärin nimi ja kerros 3. Näitkö sinä, kysyi Paula. Näin, huone 331 ja kerros 3. Oikeassa paikassa istahdimme tuoleille ja samassa ovi aukeni ja Paula kutsuttiin sisään kovin ystävällisen lääkärin kumarrellessa mennen tullen. Minä aloitin keskustelun viereisen nuoren rouvan kanssa. Neuvoin Amurin Helmen, kahvila Seelan ja Siirin. ei ollut käynyt. Sen sijaan tornihotellin katolta oli hänenkin mielestään oivat näkymät Tampereen ylle.

Kävelimme alas maksamaan ja takaisin asemahalliin, Paula osti kirsikoita ja mansikoita kojusta. Noustuamme jyrkän pelottavat portaat minä aloin ontua oikeaa jalkaani. Polveen sattui, raahauduin autoon ja sitten sattui sieluun. Ikkunassa oli keltainen sakkolappu. Sieppasin sen, luin ja manasin. Kaiken tein mielestäni oikein, mutta maksu tuli maksamatta jättämisestä, katso nyt kännykässä on kaikki oikein, maksu on mennyt kun lopetin parkkeerauksen. Maksan kyllä, enkä aio valittaa, tiedän hyvin harvan voittaneen hirveän oikeustaiston jälkeen ja sakko on peruttu, mutta asianajajan laskulla kattaisi ainakin kymmenen vuoden sakot. Minne nyt mennään? Verkkokauppa comiin, haen sen rannekkeen, mistä puhe oli.

Hatanpään tie oli aivan onneton, liikenne seisoi ja eteni hitaammin kuin kävelijät aina Härmälän risteykseen saakka. Siitä ajoin suoraan Saranpäähän ja entiselle Pirkkahallille. Verkkokauppa löytyi, haimme rannekkeen ja palatessa polvi aivan lukittui. Askeleeni olivat lyhyemmät kuin kengän mitta, Paula haki autosta kepin minulle, kiipesin ohjaamoon ja otin mansikat esiin sekä Paulalle kirsikat. Ajoimme kotiin ihmetellen kesän lyhyttä vihreyttä kaamoksien välillä.