perjantai 20. marraskuuta 2026

Silmälääkärissä

 TAYS silmäsairaala

Pääsin nopeasti luomileikkaukseen. Molemmat yläluomet olivat vuosien mittaan laskeutuneet niin alas, että se haittasi jo paljon näköä, autoillessa pimeällä oli hankaluuksia. Pian se olisi takana, soitin ennakkoon sairaalaan ja pyysin kela taksia. Ajaminen kotiin leikkauksen jälkeen oli kielletty. Sain luvan, mutta en sairaalaan tuloon. Se ei käynyt, koska aika oli jo yhdeksältä aamulla. Kotona täytyi aloittaa uusi soittokierros, nyt terveyskeskukseen. Lupa tuli. Kivelän taksi saattoi minut ulko-ovelle. Kävelin ilmoitusautomaatille, se ilmoitti, ettei voi ottaa minua vastaan. Menin toiselle automaatille, sama tulos. Aikaa oli noin kymmenen minuuttia. Kävelin sisälle osasto kolmoseen, missä minut tutkittiin. Ei siellä ollut automaattia. Aloin selata puhelinta löytääkseni kutsukirjeen, ei e-mailissa, ei viesteissä, ei omakannassa, ei oma-Pirhassa. Kysyin ohittavalta hoitajalta, mihin minun pitäisi mennä, kun on leikkaus edessä. Hän katsoi koneeltaan ja sanoi, seuraa, astellen osaston ovesta ulos. Katsos, tuolla toisessa kerroksessa on punainen ovi, mene hissillä ja sitten ovesta vasemmalle, siellä on virkailija lasikopissa. Kysy häneltä. Hyppäsin hissiin, se meni automaattisesti kolmanteen kerrokseen ja palasi sitten toiseen. Punaisista ovista sisään, ei täällä ole mitään toimistoa, teputin hieman edes takaisin ja koputin sitten vasemmalla olevaan oveen. Jotain kuului vastaukseksi ja minä menin sisään. Olet oikeassa paikassa, nyt menet tätä käytävää eteenpäin, käännyt oikealle ja siellä se on, leikkauspaikka. Minä kävelin, käännyin ja löysin vanhan pariskunnan, touhukas vaimo ja puhumaton mies. Koetin kysyä, mutta en saanut tolkkua vaimon puheista. Kävelin liukuovien taakse, samassa ne aukenivat ja hoitaja kysyi, Turtiainen. Olin päässyt koneistoon sisälle. Vaatteitten vaihtoa ja odotusta pienessä aulassa. Siellä oli pariskunta, mies oli menossa kaihileikkaukseen. Minä kerroin sen olleen helpoin ja kivuttomin leikkaus, minkä olin kokenut. Vaimo aloitti, mieheltäni on leikattu kaihi toisesta silmästä, ja se meni aivan pieleen. Siihen tuli monta lääkäriä, eikä kukaan kyennyt korjaamaan. Nyt on sitten tehty kolmekymmentä neljä korjausleikkausta, ja sitä silmää ei voida enää auttaa. Päivittelin tapausta ja siinä aika kului molempien kertoillessa leikkauksista.
Mennään sanoi hoitaja, asetuin istumaan leikkauspöydälle ja operaation tekevä lääkäri, nainen, alkoi kertoa leikkauksesta ja minä menin pötkölleen. Nyt vähän sattuu, pistän puudutetta. Sattui kyllä, muttei vähän. Keskityin hengittämään tasaisesti ja olemaan liikkumatta. Hän on aivan rauhallinen, tuumi lekuri, toiset ovat huutaneet ja kiroilleet. En viitsinyt sanoa, ettei tämä tunnu missään. Tahdistimen takia ei voitu käyttää moottorisahaa, vaan leikattiin tavallisella veitsellä. Tikit luomeen ja toisen silmän kimppuun. Nousin varovasti ylös ja katselin, että hyvinhän minä näen, näillä silmillä olisin hyvin voinut itse ajaa. Sain ohjeet kotihoidosta, menin ala-aulaan odottamaan taksia. Paluumatka meni Lempäälän kautta, pyyhkielin kyyneleitä poskelta, kunnes huomasin sen olevan verta. Sitä oli alkanut tihkua haavasta. Kotona katsoin peilistä veristä silmääni ja valumia poskellani. Ajattelin sen piankin hyytyvän, vaan eipäs, vasta illalla 21.16 sain vuodon loppumaan, kun painoin peukalolla 15 minuuttia reippaasti haavaa vuotokohdasta. Lopulta saatoin yläkroppa koholla maata selälläni yön. 
Paraneminen alkoi edetä hyvin. Aamulla näin jo paljon paremmin, silmät saivat kunnolla valoa eikä taittovirhettä enää ollut. Saatoin lukeakin ilman laseja ja television puhuvat päät olivat saaneet suortuvat kalloihinsa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti