Taistelu Kissalammesta 1990 luv.

Järven kuolema

Pälkäneen kunnan Laitikkalan kylässä on iki-ihana jääkauden jälkeensä jättämä suppajärvi, Kissalampi. Sen vuosisatoja kristallinkirkkaana kalaisana päilyvä vesi soi sukupolvelta toiselle virkistystä. Ranta-asukkaat soutelivat, uivat ja kalastivat. Maatalous kehittyi, suureni, muuttui tuhlaavaksi ravinteiden käytössään. Lampeen, jossa kesäisin ei ole tuloa vedellä eikä purkua, sijoitettiin kalankasvatuslaitos. Vesi alkoi saastua. Kalalaitoksen omistajalla on vesialuetta myös viereisen valtaisen suuren vesistön rannalla, vaan ei siellä halunnut kalojaan hoitaa. Lampi ei enää kestänyt. Viime talvena se kuoli. Kalat kaikki, planktoneliöt, vesikirput kuolleina.

Vesijakokunta piti kokouksen, aiheena kalanviljelylaitos. Osakkaat paikalla ollen keskustelivat kiivaasti. Yhteisymmärrykseen ei päästy. Osa vastusti kaikin keinoin luvan myöntämistä saastuttajalle jo kuolleeseen lampeen. Esitettiin parannusehdotuksia,  vedottiin järkeen, tunteeseen, viranomaisiin. Ilman vaikutusta. Puheenjohtajana toiminut maanviljelijä tiuskaisi: ”Me omistamme sen lammen, me teemme sille mitä tahansa, vaikka myymme sen.” Eivät tajunneet tällaiset lausujat, etteivät he ole lampea sen olemassaolon aikana omistaneet, ei ennen eivätkä eteenkään päin kuin häviävän hetken, huitaisun verran, sen ajan, että ehtivät sen tappaa. Pilaajien nimet ikiaikoihin paperille pöytäkirjoihin vietynä tulevien sukupolvien luettavana.

Kirjoitus julkaistiin Aamulehdessä, Valkeakosken Sanomissa ja Elonkehässä.