Auton ostaminen ja sen pillastuminen 1998

Auton kanssa oli vaikeaa

Olin ajanut autollani yhdeksän vuotta, siitä alkoivat pellit ruostua. Päätin korjauttaa niitä, ensimmäinen korjaus meni mukavassa ajassa. Lopputulos vaan oli huono, jäljet näkyivät pyörien kaarissa, pohjatyö oli keskeneräistä ja maalaus erivärinen kuin muu auto. Minulle luvattiin parin viikon päästä uusintamaalaus, se kesti viikonlopun. Nyt työ tehtiin hyvin, maalausta ei erottanut auton kyljistä, maksoi vaan aika paljon. Lähemmin  tarkastellessani näin, ettei jälki sittenkään ollut Mersun luokkaa, teippien saumakohdat näkyivät, niitä oli jopa takaluukun päällä parin sentin päässä laidasta, puhumattakaan ikkunoiden tiivisteiden kohtien saumoista. En halunnut enää kolmatta kertaa maalauttaa, ja sitten taas hetken päästä toista sivua ja takaluukkua. Tämä malli oli Mersulta susi suojauksen osalta kaikkien vuosien ajalta, mitä sitä tehtiin. Veho myönsi asian, ja korjauttikin joitain paikkoja 100 % takuuna. Lopuista olisi pitänyt maksaa 50 %. Vehon hinnoilla se jäi tekemättä, minä lähdin autokaupoille Toijalaan. Siellä oli ilmoitus sellaisesta Jaguaarista, mikä minua kovin miellytti. Korkein vastus oli ylitetty, kun sain vaimon suostumaan asiaan. Ajelin kotiin tummanvihreällä S sarjan Jaggella. Ehkä siihen vaikutti sekin, että se oli Peter Frykmanin vanha auto. Sen oli luvattu olevan kolaroimaton ja maalaamaton. Niinpä vein sen hallille nivelien tarkastukseen. Olihan takasillassa nivelet, kiristetty kiinni nippusiteellä. Pojjaat katteli koria, ja sanoivat sen olevan kokonaan maalattu, valumia näkyi molemmissa kyljissä. Minua alkoi harmittaa. Arto laski auton alas, tempaisi takaoven tiivisteen irti, ja näytti minulle, mistä sitä oli hitsattu, ja missä oli alkuperäinen sauma. Minua alkoi harmittaa vielä enemmän. Palasin Toijalaan ja kerroin huomioni autosta, eivät voineet sitä kieltää. ”Jahas, mitä tehdään, minä haluan purkaa kaupan.” ”Ei se käy, Mersuun on jo tehty 400 euron edestä remonttia, tuolla se on hallissa myynnissä.” ”Minä tietenkin maksan sen, puretaan vaan.” Ei se käy, minä otan 10 % kauppahinnasta purkupalkkion.” ”Ei se käy, auto ei ollut sellainen kuin piti.” ”Sitten mennään oikeuteen.” ”Mietitääs vähän, kyllä molemmat häviää siinä, kai me jotain keksitään. Onkos sulla minulle tilalle joku muu.” On se toinen Jaguaari.” ”Mutta se on käsivälitteinen, en minä sitä.” ”Otatko toisen mersun, minulla on niitä kaksikin.” ”Mennääs kattoon.” Olihan siellä, 220 CDI automaatilla, musta. Kävin koeajolla, meni paremmin kuin mikään entinen autoni. Otin sen, hiukan lisää väliä, kun oli kalliimpi kuin Jaguaari. Huollot oli tehty ajallaan Vehossa ja Vänttisellä, tamperelainen omistaja.

Mersuun tuli huollon aika, sain auton hallille käytyäni ensin kaksi kertaa turhaan. Sovittu aika ei pitänyt kiireellisempien töiden takia. Ei se minua haitannut, minulla oli kyllä aikaa väistää. Työ oli hyvää ja halpaa. Keskiviikkoaamuna taas menin, pääsin nosturille, ite ajoin. Jätin auton käyntiin ja vaihteen vapaalle. Arton piti kuunnella moottoria ja vaihtaa öljyt ja kuskin puoleinen lyhtysarja. Aukaisin konepellin lukituksen ja hyppäsin ulos kabiinista. Silloin Mersu päättikin huollon riittävän, lykkäsi pakin päälle ja lähti. Minä katselin, Arto huusi, miehet juoksivat. Luulin auton vain liikkuvan vapaalla, kävelin rinnalla ja sen vauhti vaan kiihtyi, nosturilta se jo loikkasi aika vauhtia kohti ovia. Sain etuoven auki, ajattelin pisättää siitä tai sitten hypätä kabiiniin jarruttamaan. Miehet tarrasivat kiinni mistä saivat, onneksi en enää ollut nuori ja notkea. En päässyt kyytiin ja päästin ovesta irti. Auto kiitti, pompautti kynnyksen yli ja oviparka päästi hirmuisen rääkäisyn, kun se rusentui hallin pieleen ja kääntyi nurinperin. Pihamaa oli edestä tyhjä, Mersu ruopi lisää vauhtia kohti takana odottavia autoja. Ne oli parkkeerattu pihan perälle. Rutisi vaan, kun Mazdan kylki ruttuuntui, kävi valtava pamahdus, kun vetokoukku osui pakettimersun etupuskuriin. Pakettiauto hyppäsi rinnettä alas ja takana olevan kuusen kylkeen. Kaarnat irtosivat ja perä meni kasaan. Arto ja miehet pyörivät ympäriinsä kiroillen. Minä kerroin, kuinka presidentti Medvedeville kävi samoin, meinasi ajaa väkijoukon päälle hypättyään Bemaristaan ulos. Ei se oikein naurattanut muita. Ei minuakaan. Lopulta aloin soitella, pääsin vakuutusyhtiöön. Asia oli tytön mielestä selvä, liikennevakuutus korvaisi muitten vahingot, minun kevytkasko oman auton korjauksen tai lunastuksen. Soitin Veholle, minne päätin viedä auton. Siinä oli sellaista tekniikkaa, jota Arto ei kykenisi tekemään, lähinnä oven turvatyynyt. Ihme kyllä, ne eivät olleet lauenneet. Vehon työjohtaja sanoi, ettei minun kasko sellaista korvaa. ”En ole kuullutkaan, että osakasko korvaa omaa autoa.” Minä aloin hermostua, hinausauton olin jo tilannut tytön puheiden mukaan. Päätin mennä Koskiin konttorille.

”Haluan vakuutusasioiden hoitajan puheille kolariasiassa.” ”Ei hän ole tavattavissa, eikä hänen puheilleen kannata sellaisessa asiassa mennä. Hän ei voi päättää asiasta. Täällä on puhelin, mistä voitte soittaa.” ”Jaa ei elävää ihmistä täälläkään.” ”Kyllä se hyvin menee, nostatte vaan luurin ja kuuntelette ohjeita.” Päin seinää oli pieni pöytä ja sillä puhelin. Harmissani nostin puhelaitteen korvalleni ja aloin kuunnella. ”Päivää, jos asianne koskee…, niin painakaa ykköstä…” Minä painelin vapisevalla sormella, kunnes sieltä yllättäen vastasi tyttö. Varmistin häneltä, että juttu korvauksista taatusti pitää. Hän vielä kuunteli selostukseni kolmen pysäköidyn auton kolarista, antoi vahinkonumeron ja käski antaa se laskuttajille, he kyllä maksavat.

”Pakko on minun myöntää, kiitoksia vaan, kyllä asiani siellä hyvin hoitui,” huikkasin infon tytölle ja kolistelin raput alas ja torille jäätelölle odottamaan kyytiäni korjaamolle. Siellä soitin uudelleen Vehoon, autoni oli jo viety sinne. Pomo sanoi sen olevan niin kova mälli, että auto menee luultavasti lunastukseen. Lupasi soittaa, kun tarkastaja ensin kävisi. Arton korjaamolla otettiin rauhallisesti, Mazdan ajaja, joka oli siellä töissä olevan latvialainen asentaja vain hymyili ja sanoi: ”No broblem.” Auto oli hänen tyttöystävänsä. Pakettiauto odottaisi tarkastajaa, samoin kuin hallin ovipieli, missä oven avausmekanismi oli vioittunut. Lähdin kotiin.

Kahden viikon kuluttua soitin Vehoon työnjohtajalle. ”Auto on meillä sisällä, siinä korjataan just nyt etuoven pilaria, sekin oli vääntynyt. Anteeksi vaan, etten ole aiemmin soittanut.” ”Ei se mitään, kattotteko myös koukun kiinnityksen, kun se pamautti aika kovaa pakettiautoa?” ”Siellä meni pakoputkikin uusiksi, se vääntyi. Koukku on irti, siinä siirtyi koko takalevy. Lisäksi takapelti kyljestä täytyy vaihtaa, samoin etulokasuoja. En vielä osaa sanoa, koska valmistuu.” ”No hyvä, asia on hoidossa, rauhassa vaan. Soittelen sitten taas.” Siitäkin puhelusta on nyt viikko, taidan huomenna käydä katsomassa.