Tehdasuusi auto

Kerrankin uusi auto

Kymmenissä oli autojen lukumäärä, jotka Pekka oli ostanut, korjannut, ajanut, nauttinut ja kiroillut. Vanhan auton tullessa vaihtoikään alkoi mietintä, mitä tilalle. Peltotöissä pakettiauto oli toimiva kone. Sillä saattoi nopeasti siirtää pellolle siemeniä ja lannoitetta, lastauskorkeus oli juuri sopiva. Samoin purku kylvinkoneeseen kävi selän liikaa rasittumatta, maasta nosto kun jäi pois. Äestyksen jälkeen ennen kylvöä autoon pakattiin pari kylän poikaa, ajettiin pellolle ja kerättiin irtokivet pois. Sama toistettiin puinnin jälkeen. Volkkareita oli useita, tavallisista pakettiautoista pikkubussiin. Opettajana tuollainen kuljetustarve poistui, alkoi sedanien aika. Tarvittiin luotettavaa kulkijaa, joka ei kuluta paljoa, autoksi siilautui Mersu, 190, 200, 240, 220. Autot eivät enää jättäneet tielle. Ainoastaan Sysmässä kuukauden kestäneen yli kolmenkymmenen pakkasasteen  hyydyttämänä Mersu kerran kieltäytyi starttaamasta. Olipa toinenkin tapaus, Lahdesta piti lähteä Paulan kanssa Kurisjärvelle töihin maanantaiaamuna. Pakkasta oli, auto kyllä starttasi, mutta nafta ei palanut.  Silloin tukankuivaajan kanssa lämmitettiin naftaa ja jakopumppua viitisen minuuttia, kunnes nafta suostui palamaan. Volvo kiinnosti. Sitä merkkiä ei vielä oltu kokeiltu. Vanha Amazon olisi ollut sopiva ja vankka juhta, mutta sitä ei enää valmistettu. Seulaan siilautui Volvo 40, pienin sarjastaan, kaunis ja hyvältä vaikuttava. Paula ja Makka lähtivät mukaan Tampereelle Käyttöautoon. Uusi suuri autotalo Hatanpään Valtatiellä. Mersu parkkiin ja sisälle liikkeeseen. Lasia olivat seinät, lattiat kiilsivät, autoja oli kymmenittäin peltiset kyljet loistaen. ”Kierrellääs ny vähän, katotaan tarjolla olevia.” Valtava halli oli autio, rauhassa saivat astella. Pekka kurkki keskellä hallia olevissa lasikopeissa istuvia puuhakkaita miehiä paperiensa kimpussa. Kiertely oli tehty, Pekka istahti sohvaan istumaan. ”Jos tänne ei tule myyjää viitentoista minuuttiin, minä lähden ulos.” Makka ja Paula vielä astelivat katsellen ympäriinsä. Aika kului, myyjää ei näkynyt. Pekka oli jo varma, ettei hänen tarvitse autokauppaa Käyttöautossa tehdä. Silloin Makka meni lähimpään lasikoppiin. ”Menkää nyt myymään tuolle miehelle, hän aikoo ostaa auton, mutta lähtee kohta pois.” Lyhyenläntä vaaleatukkainen automyyjä pyöritti kaulaansa ja asteli sitten istujan luokse. ”Rajala, päivää, olisiko kyseessä auton osto?” ”Minä en tänne tullut aikaani muuten vaan viettämään, ostan, jos joku minulle myy.” ”Mennään tuonne konttoriin, niin jutellaan.” Pekka ja Paula istahtivat lasikoppiin, alkoi kaupan kartoitus. Rajala kirjoitti ylös, esitteli vaihtoehtoja, laski hintaa eri varusteille. Hitaasti Pekalle selvisi, ettei hän voinutkaan ostaa autoa. Hänen täytyi tehdä toimitussopimus, joka välitettäisi tehtaalle Belgiaan. Siellä sitten tilaus joutuisi jonoon ja aikanaan sitten alkaisi hihnalla hänen tilaamansa kokonaisuuden valmistus. Aikaa siihen kuluisi kolmisen kuukautta. ”No jopas, ennen uudenkin auton sai heti liikkeen varastosta, senkuin maksoit ja ajoit kotiin. On tämäkin, kyseessä on kuitenkin kahdensadantuhannen markan kaupasta. Täytyykö minun maksaa kauppahinta kuukausia etukäteen ja odottaa, meneekö tehdas konkurssiin?” Niin oli tehtävä, jos ostosopimus allekirjoitettiin. Rajala poikkesi vielä katsomassa Mersua. Teki siitä hävyttömän tarjouksen ja epäonnistui surkeasti. ”En minä tätä sinulle myy, kauppa on suoralla rahalla, laske siitä.” Palasivat liikkeeseen uudelleen räknäämään. Siihen ilmestyi talon johtajakin, Liuksiala, käski kahville ja jutteli mukavia. Mikäs siinä, suora kauppa olisi varmasti talolle edullisin vaihtoehto, varmaan Pekallekin. Kättä päälle ja odottamaan.

Pekan vanhemmat halusivat myös vaihtaa autoaan. Kierreltyään Tampereen liikkeet sai Pekka pari autoa jäämään seulalle. Ville tuli katsomaan, yhtä koeajettiinkin. Sirkka siitä ei tykännyt. Lahdessa Pekka sitten kysyi, haluaisivatko he ostaa Mersun. Siitä kaupat tehtiinkin. Sisko Juupajoelta sitä hieman jumpitti, hänestä kun vanhassa autossa oli vielä niin vahva moottori. Kyse oli kuitenkin siitä, että auto ei saanut jättää vanhuksia tielle. Käyttöautossa Rajala kinkkasi kainalokeppien kanssa Pekan luokse sohvalle. ”Mikäs sulle on tullut, ethän täällä voi sairaslomalla olla?” ”No hoitelen nyt näitä vanhoja kauppoja, niitä on niin paljon.” ”Tjaa, kuules, minä en sitten halua rekisterikilven alle Käyttöauton mainosta, se on peitettävä tai muuten poistettava, paitsi jos rahaliikenne tulee minulle päin.” ”Hoidan asian jotenkin.” Hopeanvärinen 40 Volvo ajettiin saliin rappujen viereen, vielä viimeiset työt tehtiin, muutama rätin pyyhkäisy ja rekisterikilpien kiinnitys. Pekka katseli toisia autoja, niissä oli takakilven alle laitettu kumiset prikat ja kuminen lätkä koko kilven alle, alimpana kaupan mainos. Näin kilpi oli irti maalipinnasta. Tilaukseen kuului vetokoukku kiinnitettynä, Pekka käveli sitä katsomaan. ”Helvetti, täällä on rotta puraissut palasen pois takapuskurista. Mikä pirun pikkupoikakiinnitys täällä on tehty? Koukku ja pistorasia ovat revityssä kolossa. Kukas minun  uutta autoani on mennyt pilaamaan?” Siitä alkoi soittokierros korjaamosta johtajalle. Valittaa voi, mitään se ei auttanut, harmi oli pakko niellä. Se ei jäänyt ainoaksi harmiksi. Asentaja oli lätkäissyt takimmaisen rekisterikilven suoraan maalipintaan kiinni, ja vielä hieman vinoon. Sillä lailla Käytöauto aloitti uuden ostajan totuttamisen tavoilleen.

Talvi eteni pakkasiin. Autotallissa ei ollut lämmitys päällä, olihan lohkolämmitin paikoillaan, ja auto muutenkin uusi ja bensaversiona helppo käynnistymään pakkasellakin. Kunnes aamulla se ei käynnistynyt. Virta-avaimesta käännettäessä mitään ei tapahtunut, ei inahdustakaan. ”Helvetti, ja töihin piti mennä, mitäs pirua nyt.” Kiukkuinen puhelu Käyttöautoon. ”Saamari, tämä laatikko nyt on purkanut akun yöllä, tulkaa hakemaan romu jollain konstilla, se on tallissa, en minä saa sitä edes ulos sieltä.” Hinuri saapui, antoi virtaa, vaivoin kone heräsi ja auto saatiin pihalle. Siitä sitten vaijeri veti Volvon lavalle ja  matka Tampereelle alkoi. Vika ei selvinnyt, paikoilleen asennettiin uusi akku ilmaiseksi. ”Kuules Liuksiala, tämä ei vetele tällainen, mitäs meinaat tehdä?” Pekkaa pirutti, johtaja pyysi huoneeseensa, käveli kuin vimmattu, katsoi taakseen Pekan klampsiessa nahkasaappaissaan omaa tahtiaan. ”Ei tämä ole juoksukilpailu, mennääs rauhassa vaan.” Huoneessa oli Volvon piirimyyjä mukana neuvottelussa. ”Minä en ole laisinkaan tyytyväinen kauppaani. Eka kertaa minulla on uusi auto, nyrkit rasvassa olen tähän saakka rassannut kaikenmaailman koslia. Nyt sitten ajattelin uuden ja luotettavan auton hankkia. Minulta meni tästä autosta aikaisemmin jarrut. Ykskaks alamäessä, poljin pohjaan eikä mitään. Sitten kauhealla pumppaamisella tuli pientä tuntoa, ja minä selviydyin käännöksestä. Toin auton heti tänne huoltoon. Sitä katsottiin ja pomo sanoi, etteivät he voi nyt ottaa sisään. Minun täyttyi ajaa jarruttomalla autolla takaisin Valkeakoskelle odottamaan viikon päähän. Vähintään toisen auton olisin tarvinnut, vai olisitkos itse ajellut uudella jarruttomalla autolla huvikses kymmeniä kilometrejä?” ”On tässä kyllä ollut harmeja, minä soitan Rajalalle, että hän katsoo sinulle jotain hyvitystä myymälästä.” ”Kuules, ei se auta. Minulla on edessä matka Lappiin, kolmekymmentä pakkasta ja sitten vaimo ja pieni koira mukana. Kuolemmehan me sinne, jos taas akku tyhjenee. Minä haluan purkaa kaupan.” ”Kyllähän se käy, mutta sitten sinun täytyy maksaa siitä.” ”Minä en maksa mitään, toinen auto tilalle vaan, tässä on mittarissa vasta 13.000 kilometriä.” ”Minun täytyy soittaa ensin, mene siksi aikaa Rajalan luo sopimaan toisesta autosta.” Pekka meni, tilasi samanlaisen Volvon kuin aikaisempikin. Rajala kirjoitti paperit ja tilauksen. Vanhan auton myyntikirjat käytiin yhdessä silppuamassa roskakoriin. Johtaja soitti, esitti välirahaksi 25.000 markkaa. ”Ei alkuunkaan, voin antaa 10.000, niin en vie tätä oikeuteen.” Ei se aivan riittänyt, mutta kaupat kuitenkin sovittiin.

Pitäjänmäen Vehossa alkoi erikoinen neuvottelu. Hannisen Mikko kuunteli mitä ostajalla oli esittää. ”Kuules, mennään konttuuriin, tässä on nyt vähän monimutkaisempi kauppa käsillä.” Istuivat ja Pekka selosti haluavansa tehdä kaupat Mersusta, hiukan ajetusta, jonka hän pääasiassa maksaisi uudella Volvolla. Mikko kuunteli ja nyökytteli.” Oletkos ajatellut, millaisen Mersun haluat?” Olen, tuolla on sopivan ikäinen ja kokoinen, tuo 320 diesel. Se on ilmeisesti ollut yksityisajossa, kun siinä on noin vähän mittarissa?” ”Kyllä vaan, sen paperit on tässä, katseles niitä. Minun täytyy käydä tätä kauppaa varten johtajan puheilla.” Pekka katsoi Mersun omistajan papereita ja meni yläkertaan soittamaan hänelle. Asia oli selvä, autolla oli ajettu 140.000 kilometriä, se oli kolme vuotta vanha ja kolaroimaton, hyvin huollettu. Pekka palasi konttorille, jonne Mikkokin pian saapui. ”Kerrataas nyt sitten. Sinä tuot tänne uuden Volvo 40 matalapaineturbon, näillä varusteilla, ja sen hinnaksi sovitaan sinun maksama summa. Auton paperit ja takuukirja tulee samalla.” ”Näin, minä ajan sen suoraan tänne, kunhan saan sen luovutettuna Tampereelta. Soitan sitten. Mersun tiedot pitää paikkansa, minä jo soitin edelliselle omistajalle." "Joko sinä kerkisit senkin tehdä? Mersu odottaa sinua täällä. "

Rajala soitti, auto olisi valmiina rengasliikkeessä. Siihen asennettaisiin alle uudet talvirenkaat, kesäkiekot saisi mukaan. Miten olikin autokauppias herennyt ystävälliseksi, auttoi missä kykeni. Volvolla oli käytäntönä, että myyjä on yhteydessä asiakkaaseen aina uuden auton ollessa kyseessä, kyselee vointia ja kuntoa, autosta, lisäksi ostajan tuntoa. Ei vaan ollut Rajala soitellut edellisen Volvon aikana. Olisiko Liuksiala vähän kouluttanut. Pekka sai uuden matalaturbon, oli soittanut Rajalalle nähdessään lehdessä kampanjan, että uuden auton ostaja saa turbon veloituksetta. Rajala muutti tilausta, ilmaiseksi tietenkin. Mittarissa oli 120 kilometriä Volvon rullatessa Vehoon sisälle. Kotimatka alkoi Mersulla. Seuraavana päivänä Rajala soitti: ”Miten uusi auto toimii?” ”Hyvin varmaan, minä myin sen eilen.”